Väestötietolain kokonaisuudistuksesta

[P. T. Kuusiluoma]

Uuden väestötietolain esityksessä on muutamia sukututkijoita koskevia humoristisia kohtia, jotka voisi ohittaa naurahtamalla, ellei niillä olisi toteutuessaan niin syvällekäyviä vaikutuksia 1900- ja 2000-lukua koskevaan sukututkimukseen.

Sellainen on nimenomaan sukututkijoita varten laadittu oma pykälä (26 §), joka säätää, että väestötietojärjestelmästä voidaan luovuttaa ote tai todistus elossa olevasta henkilöstä sukututkimusta varten ainoastaan hänelle itselleen, hänen puolisolleen tai huoltajalleen. Toisaalta samassa pykälässä todetaan, että "jos tiedot luovutetaan muulla tavoin", elossa olevien henkilötietoja saa luovuttaa sukututkimusta varten vain, jos sukututkimuksen tekijä on tutkimuksen kohteena olevan suvun jäsen tai jos hänellä on voimassaoleva toimeksianto sukua edustavalta henkilöltä tai yhteisöltä.

Tässä tapaamme jälleen nykyaikaisen heikonlaisen lainvalmistelun kukkasen. Lakitekstissä mainittu "muu luovutustapa" määritellään lain esitöissä siten, että "tietoja luovutettaisiin muulla tavoin kuin yksittäistapauksessa kirjallisesti". Esimerkkinä mainitaan kaikkien tietyn sukunimen haltijoiden tietojen luovuttaminen.

Lakiesitys on nähtävästi tulkittava kirjaimellisesti siten, että kirkkoherranvirastoista ja maistraateista saa elossa olevia henkilöitä koskevia virkatodistuksia ainoastaan henkilö itse, hänen puolisonsa tai huoltajansa. Jos taas halutaan Väestörekisterikeskuksen ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä henkilötietoja massaluovutuksena, sen voi saada vain sukututkija, joka on tutkittavan suvun jäsen tai jolla on suvulta valtakirja. Epäselväksi jää kuinka tähän kuvaan sopii tietyn sukunimenhaltijoiden - vaikkapa Virtasten - henkilötietojen massaluovutus. Herää epäilys, että lainlaatija olettaa kaikkien samannimisten olevan aina sukua toisilleen.

Melkoinen kummallisuus tässä pykälässä on se, että suvulle annetaan jälleen – ties kuinka monen sadan vuoden tauon jälkeen – juridinen merkitys. Ajatus siitä, että niin epämääräinen ilmiö kuin nykypäivän suku voisi asettaa edushenkilön myötämään toimeksiannon sukututkimusta varten, olisi hilpeä, ellei vaarana olisi sukututkimuksen vaikeutuminen.

Toinen vakava kohta väestötietolain esityksessä koskee tietojen luovuttamisen yleisiä edellytyksiä (21 §). Esityksessä todetaan, että väestötietojärjestelmästä voidaan luovuttaa tietoja vain, jos tässä laissa säädetyt edellytykset tietojen luovuttamiselle täyttyvät. Lisäksi sanotaan, ettei tietoja tarvitse luovuttaa, jos perustellusta syystä voidaan epäillä, että luovuttaminen loukkaa henkilön yksityiselämän suojaa.

Tälle pykälälle ei ole tarvetta, koska henkilötietolaki säätää yksiselitteisesti henkilötietojen luovuttamisesta. Kyseessä on todellisuudessa keino, jolla väestörekisteriviranomaiselle, kirkkoherralle tai henkikirjoittajalle annetaan rajaton harkintavalta päättää tietojen luovutuksesta. Aina voi löytää ”perustellun syyn” kieltää tietojen luovuttamisen; jos ei muuten, niin varmuuden vuoksi. Tämä pykälä ei koske ainoastaan eläviä henkilöitä, vaan joka tapauksessa kaikkia ennemmin kuin 50 vuotta sitten kuolleita, mutta otaksuttavasti tähänkin kohtaan yritetään soveltaa 100 vuoden suoja-aikaa.

Väestötietolain uudistuksen yhtenä tarkoituksena on suitsia sukututkijat ja oleellisesti rajoittaa sukututkijoiden tiedonsaantioikeutta väestötietojärjestelmän kokonaisuudesta. Väestötiedot nähdään siinä määrin erityisinä tietoina, että viranomaiset haluavat poikkeuksellisin keinoin kontrolloida nähtävästi vaarallisiksi koettuja sukututkijoita. Lisäksi on huomioitava, ettei laki koske ainoastaan Väestörekisteríkeskuksen ylläpitämää sähköistä väestötietojärjestelmää, vaan myös ns. historiallisia väestökirjoja, joihin katsotaan kuuluvan kirkonkirjat, siviilirekisterit sekä seurakuntien ja maistraattien perhelehdet.

Suomen Sukututkimusseura antoi lakiesityksestä hyvin perusteellisen lausunnon, joka yllättävästi päätyi lähes kokonaisuudessaan lausuntotiivistelmien joukkoon. Seura vaati, ettei sukututkimusta tule uudella väestötietolailla vaikeuttaa säätämällä henkilötietolaista poikkeavia rajoituksia. Historiallisten väestökirjojen osalta Seura vaati, että julkisuus- ja salassapitosääntely on jätettävä julkisuuslain varaan.

Sukututkijoiden omasta pykälästä Seura lausui seuraavaa:

”Henkilötietolaki ei edellytä, että sukututkimuksen kohteena on oma lähisuku, vaan se määrittelee, että henkilötietoja saa kerätä tutkimuksen kohteena olevan suvun jäsenistä. Suvun jäsenyyttä on mahdoton määritellä, koska riittävän kauas ajassa taaksepäin mentäessä ovat useimmat sukua toisilleen. Olisi vakavasti perusoikeuksien (PL 12 § 2 mom.) vastaista rajoittaa sukututkimustiedon saantia virkatodistuksin tai edellyttää, että tutkijan on todistettava sukulaisuutensa tutkittavaan sukuun tai edellyttää toimeksiantoa. Kuka muutenkaan olisi tarpeeksi läheinen sukulainen antamaan tällaisen toimeksiannon?"

Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tänä syysistuntokautena. Mikäli esitys menee eduskuntaan nykyisenlaisena, tulee Suomen Sukututkimusseura edelleenkin toimimaan kaikin käytettävissä olevin keinoin niin, ettei lain nykyinen muotoilu ole se, jonka voimaantulosta kansanedustajat äänestävät.

[Veikko Leskelä]

Tästä ja ennenkaikkea väestötietolain 26 §:n tilanteesta on saatu aivan tuoretta tietoa, jonka mukaan pykälä olisi muuttumassa oikeusministeriönkin lausuntovaiheessa, joka on vielä kesken.

Periaatteena ilmeisesti olisi, ettei erityislaissa olisi tältä osin olennaisia muutoksia yleislakiin nähden eikä tiukennuksia näiltä osin esitettäisi. Toivotaan ainakin niin.

Mutta kannattaa odottaa, millaiseksi tätä ja muita pykäliä vielä sorvataan.

Asiasta on keskusteltu sekä lainvalmistelijan että Pasin kanssa.

Näyttää siltä, että hallituksen esitys annettaisiin mielellään joulun alla ja ehdotuksen voimaantuloaikataulussa tähdättäneen 1.1.2009 voimaantuloa, ellei ihmeitä tapahtu.

Tietty väestötietolain muutokset sähköisen hallinnon edistymisen myötä ovat sellaisia asioita, joita täytyy ottaa huomioon käytännesääntötyössä, jos säännöistä halutaan saada toimivat.

[P. T. Kuusiluoma]

Sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön väliset neuvottelut mm. sukututkijoita koskevan 26 §:n kohtuullistamisesta ovat olleet Suomen Sukututkimusseuran tiedossa jo loppukesästä lähtien. Seura luonnollisesti toivoo, että oikeusministeriössä ymmärretään sisäasiainministeriötä paremmin, millaisia sudenkuoppia pykälän nykymuotoiluun sisältyy.

Tälle toiveelle on myös perusteita, sillä jo lakiesityksestä antamassaan lausunnossa oikeusministeriö totesi maltilliseen sävyyn 26 §:stä seuraavaa:

"Lakiehdotuksen 26 § koskee tietojen luovuttamista sukututkimusta ja henkilömatrikkelin laatimista varten. Ehdotettu säännös on eräiltä osin tiukempi kuin henkilötietolain asiaa koskeva sääntely. Ministeriö ei pidä asianmukaisena, että väestötietolainsäädännöllä kavennettaisiin mahdollisuuksia käsitellä henkilötietoja sukututkimusta varten. Jos nykyisessä henkilötietolain säännöksessä on katsottu ilmenneen ongelmia, asia olisi arvioitava erikseen ja mahdollisiin ongelmiin puututtava henkilötietolain avulla. Väestötietolain säännöksissä olisi asianmukaista sallia sellaisten tietojen luovuttaminen, joita tiedon pyytäjällä on oikeus käsitellä henkilötietolain perusteella."

Jotta emme tuudittautuisi väärään turvallisuudentunteeseen, on syytä siteerata myös Espoon maistraatin lausuntoa:

"Maistaraatti pitäisi ehdotettua sääntelyä parempana ratkaisuna, että laissa säädettäisiin, mitä tietoja sukututkimukseen voidaan antaa, ja että elossa olevat hankkivat tiedot itse ja kuolleista laissa säädetyt tiedot saa vain sellainen henkilö, jolla on laissa määritelty suhde vainajaan. Laissa tulisi myös asettaa selkeät aikarajat sille miltä ajalta tietoja voitaisiin sukututkimukseen antaa rajoituksetta tai tietyin ehdoin."

Myös kirkkohallitus omassa lausunnossaan pitää perusteltuna, että väestötietolailla lisätään elossa olevien henkilöiden tietosuojaa sukututkimukseen tietoja luovutettaessa.

Lakiesitys antaa käytännössä rajattoman harkintavallan väestötietoviranomaisille tietojen luovuttamisessa. Kun lausunnot heijastelevat kriittistä suhtautumista sukututkimusta kohtaa, ei liene kaukaa haettua uskoa, että harkintavaltaa käytetään pikemminkin tietojen panttaamiseen kuin luovuttamiseen. Ainahan voidaan "perustellusta syystä" epäillä. Tällainen tilanne kaventaa radikaalisti perustuslain 12 §:n säätämää oikeutta saada tieto viranomaisen hallussa olevista julkisista asiakirjoista.

Nyt on käynnissä todella voimakas kampanja, jonka tarkoituksena on pistää sukututkijat aisoihin. Voimme toivoa, että oikeusministeriö tulee avuksemme, mutta siihen ei kannata liiaksi luottaa. Vaikka pari hölmöintä pykälää lakiesityksestä poistettaisiinkin, jää silti jäljelle se, että sukututkijoiden pääsy väestötietoihin pyritään määrätietoisesti estämään. Jokaisen sopii itse tykönään miettiä, millaista on sukututkimus, joka ei perustu virallisiin väestötietolähteisiin. Ja ehkä myös sitä, millaisen arvon tietyt viranomaiset antavat tutkimukselle, jonka ei ole tarpeen lähtökohtaisestikaan perustua oikeisiin henkilötietoihin.

[Veikko Leskelä]

Tällä hetkellä sukututkimusten henkilötietojen käsittelyä koskeva yleislaki on henkilötietolaki, jonka 18 § on keskeissäännös:


18 §. Sukututkimus. Sukututkimusta varten pidettävään henkilörekisteriin saa muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla kerätä ja tallettaa sukuun kuuluvasta henkilöstä ja tämän aviopuolisosta rekisterin tarkoituksen kannalta tarpeelliset yksilöintitiedot samoin kuin muut sukututkimuksen kannalta tarpeelliset henkilötiedot sekä yhteystiedot yhteydenottoa varten, jollei rekisteröity ole kieltänyt itseään koskevien tietojen keräämistä ja tallettamista.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua sukututkimusrekisteriä varten saa henkilörekisteristä luovuttaa ne tiedot, jotka rekisterinpitäjällä on 1 momentin mukaan oikeus kerätä ja tallettaa tällaiseen rekisteriin, jollei rekisteröity ole kieltänyt tietojen luovuttamista.

*************************************

Tuo 2 momentti puhuu rekisterinpitäjästä, joksi sukututkimusta hallinnoivan (sukuseuran tai -tutkijan) tulee tunnistautua.

Kun tätä säännöstä ei olla nyt muuttamassa tai sitä ei ainakaan suunnitella, niin rekisterinpitäjällä olisi edelleenkin oikeus kerätä ja tallettaa sukututkimusrekisteriin sellaisia tietoja, joiden luovuttamista rekisteröity ei ole kieltänyt.

Rajoitusten ottaminen henkilötietojen käsittelyä koskeviin erityislakeihin merkitsisi tiukentumista ja tietojensannin vaikeutumista, kun myös väljentämisvaatimuksia on esitetty.

[Antti Järvenpää]

Tällä hetkellä sukututkimusten henkilötietojen käsittelyä koskeva yleislaki on henkilötietolaki, jonka 18 § on keskeissäännös:


18 §. Sukututkimus. Sukututkimusta varten pidettävään henkilörekisteriin saa muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla kerätä ja tallettaa sukuun kuuluvasta henkilöstä ja tämän aviopuolisosta rekisterin tarkoituksen kannalta tarpeelliset yksilöintitiedot samoin kuin muut sukututkimuksen kannalta tarpeelliset henkilötiedot sekä yhteystiedot yhteydenottoa varten, jollei rekisteröity ole kieltänyt itseään koskevien tietojen keräämistä ja tallettamista.

Lakiin kuten kaikkiin muuhunkin kirjoitettuun tekstiin liittyy aina loogisia mahdottomuuksia.

Vaikka olen tuota pykälää aiemminkin katsonut, huomaan nyt sillä sukututkimuskokemuksella, mikä minulle on kertynyt, että kiellon hallinnoiminen on käytännössä mahdotonta ilman sellaisen rekisterimerkinnän tekemistä, millä kielto kytketään kieltävään henkilöön.

Tuossa lain kohdassa on sukutukimuksen luonteen kannalta mahdoton kehäpäätelmä, sillä sukutukimuksen luonteeseen kuuluu aina puuttuvien tietojen hankkiminen. Eli kiellon noudattaminen edellyttää tunnistetietojen säilyttämistä, joka on kiellettyä, mutta toisaalta ilman niitä ei kieltoa voida noudattaa.

[Antti Järvenpää]

Laitan vielä selvennyksen vuoksi hallituksen esityksen 96/1998 sukutukimusta koskevan kohdan, jossa selvennetään henkilörekisterilain henkeä sukututkimuksen osalta.

18 §. Sukututkimus. Pykälän mukaan määräytyisi se, millaisia tietoja sukututkimusta varten pidettävään henkilörekisteriin saa kerätä ja tallettaa muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla eli lähinnä ilman rekisteröidyn suostumusta tai silloin kun rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välillä ei ole asiallista yhteyttä. Edellytyksenä on kuitenkin myös se, ettei rekisteröity ole 30 §:n nojalla kieltänyt tietojen tällaista keräämistä ja tallettamista. Myös sukututkimusta varten pidettävään rekisteriin tulisi tiedot hyvän tietojenkäsittelytavan mukaisesti pyrkiä keräämään ensisijaisesti rekisteröidyltä itseltään. Rekisteröidyn suostumuksella sukututkimusta varten voi kerätä muitakin kuin tässä pykälässä määriteltyjä tietoja.

Sukututkimusta varten saisi pykälän 1 momentin nojalla kerätä ja tallettaa sukuun kuuluvasta henkilöstä ja tämän aviopuolisosta rekisterin tarkoituksen kannalta tarpeelliset yksilöintitiedot samoin kuin muut sukututkimuksen kannalta tarpeelliset henkilötiedot sekä yhteystiedot yhteydenottoa varten. Yksilöintitiedoilla tarkoitetaan tässä lähinnä nykyisen henkilörekisteriasetuksen 2 a §:ssä lueteltuja tietoja. Näitä ovat nimi, syntymäaika ja -paikka, vihkimisaika, kuolinaika ja -paikka, arvo ja ammatti. Sen arvioiminen, mitkä muut henkilötiedot ovat sukututkimuksen kannalta tarpeellisia, edellyttää tapauskohtaista harkintaa. Yhteystietoja voivat postiosoitteen lisäksi olla puhelin- tai faksinumero taikka sähköpostiosoite. Arkaluonteisia tietoja saisi sukututkimukseen kerätä ja tallettaa vain 12 §:ssä säädetyillä perusteilla ja edellyttäen, ettei rekisteröity ole kieltänyt itseään koskevien tietojen keräämistä ja tallettamista sukututkimusta varten.

Pykälästä on jätetty pois nykyisen henkilörekisteriasetuksen 2 a §:ssä oleva maininta siitä, että tietoja kerättäessä ja talletettaessa on huolehdittava siitä, ettei rekisteri tietosisältönsä vuoksi vaaranna rekisteröidyn yksityisyyden suojaa. Maininta on katsottu tarpeettomaksi, koska lain yleiset edellytykset, kuten huolellisuusvelvoite ja tarpeellisuusvaatimus koskevat myös henkilötietojen käsittelyä sukututkimusta varten.

Pykälän 2 momentin nojalla 1 momentissa tarkoitettua sukututkimusrekisteriä varten saisi luovuttaa ne tiedot, jotka rekisterinpitäjällä on 1 momentin nojalla oikeus kerätä ja tallettaa tällaiseen rekisteriin. Edellytyksenä on, ettei rekisteröity ole kieltänyt tietojen tällaista luovuttamista. Säännös vastaa nykyisen henkilörekisterilain 18 §:n 4 momenttia ja on mahdollinen tietosuojadirektiivin 7 artiklan f alakohdan nojalla. Arkaluonteisia tietoja saisi sukututkimukseen luovuttaa vain 12 §:ssä säädetyillä perusteilla ja edellyttäen, ettei rekisteröity ole kieltänyt itseään koskevien tietojen käsittelyä sukututkimusta varten.

Tuo teksti on selkeästi kohtuullisempi, kuin tietosuojavaltuutetun näkemys, mutta tässäkin tekstistä heijastuu se, että sukutukimuksen luonnetta ei lainsäätäjä tunnu tuntevan.

Sukututkimus tutkii lähinnä polveutumista ja sen ensisijainen lähde, jo tutkimuksen luonteen vuoksi, on asiakirjat, joista tuo polveutuminen selviää. V.1998 hallituksen esitys kuitenkin haluaisi ensisijaiseksi tiedon lähteeksi tutkittavat itse.

On mielestäni huomionarvoista, että sukutukimus ei lähtökohtaisesti tähtää henkilön yksikäsitteiseen tunnistamiseen, vaan hyvän sukutukimuksen kriteerit täyttää se, että henkilön polveutuminen on selvitetty. Se, että henkilö haluaa tunnistaa etäisen sukulaisensa sukututkimuksen avulla, on toki mahdollista, mutta se edellyttää sekä tunnistajan että tunnistettavan yhteistä tahtoa, mikäli toinen henkilöistä ei ole julkinen henkilö.