Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sukukirja ja tekijänoikeudet
Antti Järvenpää
02.06.09, 15:21
Innostuneena toisilla foorumeilla käydystä keskustelusta, ajattelin avata keskustelun tekijänoikeudellista rajoituksista sukukirjaa, suvun verkkojulkaisua tai multimediaa tehtäessä.
Tekijänoikeus ei siis koske tietoa, mutta koskee esittämistapaa. Sukututkija käsittelee yleensä tietoa, joten ongelmia siltä osin ei ole, mutta kun ja jos sukukirjaan lainataan tekstiä jostakin muualta tai kirjaan tulee kuvia ja karttoja tai kenties muualla julkaistuja taulukoita tms., saattaa tekijänoikeudet tulla vastaan.
Wikipediassa käsitellään tekijänoikeuksia useammassa kohdassa, esim:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Tiedostojen_käyttösäännöt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Tekijänoikeus
Valitettavasti näissäkin viitteissä päähuomio on musiikissa ja elokuvissa, mutta toki jotain myös sukutukijallekin, kuten valokuvien osalta (I Wiki viitteestä lainattu taulukko alla).
Siis jos olet tekemässä sukukirjaa, ja pohdit, voiko siihen laittaa valokuvia ja millä ehdoilla, kertoo tuo taulukko, että tavanomaiset teosrajaa ylittämättömät valmistetut valokuvat saa surutta laittaa sukukirjaa, mikäli ne on otettu ja valmistettu ennen vuotta 1965 - eli noin 45 vuotta vanhat.
Jospa tässä olisi alkua keskustelulle. Joku voisi jatkaa vaikkapa karttamateriaalista. Siis minkä ikäisiä karttoja saa liittää sukutukimukseen rikkomatta tekijänoikeuksia?
Seppo Niinioja
02.06.09, 19:30
Sukukirjan tekijällekin syntyy tietysti tekijänoikeus, jos tuotos ylittää ns. teoskynnysken ja on siis tekijän luovan toiminnan tulosta. Jokunen vuosi sitten Sursillin suku -teoksen (1971) tekijä Eero Kojonen haastoi ns. Sursill-rompun tekijän oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Oikeus (muistaakseni silloinen raastuvanoikeus) katsoi, että Kojosen opuksella olisi vain 15 vuoden ns. luettelosuoja, kun kirjan tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Seura esitti päätöksestä eriävän mielipiteen, mutta juttua ei tietääkseni ole enemmälti käsitelty osapuolten kesken.
Seppo Niinioja
Antti Järvenpää
02.06.09, 22:16
En olisi niinkään kiinnostunut sukukirjan tekijänoikeuksista, vaan sen aineiston tekijänoikeuksista, joka laitetaan sukukirjan sisään.
Suursill on varmaankin erikoistapaus siitä, että vanhan kirjan pohjalta tehdään uutta. Vaikka voihan sama asia tulla vastaan tietenkin pienemmissäkin piireissä. Joku vanha parta, joka kulkee lenkillä dementia tikkujen (sauvakävely) kanssa, kuten allekirjoittanut, on vuosia tehnyt sukukirjaa ja nuorempi polvi odottaa, milloin he pääsisivät laittamaan kaiken tietokantaan ja nk. hallittuun muotoon. Näissä tilanteissa tietenkin tuo tekijänoikeus voi olla hankala, mikäli tehtävää ei luovuteta vapaaehtoisesti seuraavalle sukupolvelle tai jokin perikunta alkaa riitelemään asiasta. Toisaalta sukukirjan tekijänoikeus on enemmänkin moraalinen oikeus, sillä sukukirja perustuu tietoon, ja tietoon ei voi saada tekijänoikeutta - ainoastaan esitystapaan.
Tämä ei kuitenkaan ollut varsinainen teema, mitä ajattelin, vaan kirjan tekijän pulmat tekijänoikeuden suhteen. Siis mitä aineistoa ja millä ehdoilla saa vapaasti julkaista. Sukutukijan kiusaksi on viritelty kaikenlaisia lupien kysymisiä - kyselen tavallaan sukukirjan tekijän esittämisen ja sananvapauden perään.
Laitoin karttamateriaalin syötiksi sen vuoksi, että karttamateriaaleissa on yleensä aina ©-merkki, ja esimerkiksi maanmittauslaitos laittaa sen kaikkiin mahdolliseen aineistoon. Mutta miten on todellisuudessa historiallisen kartta-aineiston suhteen. Tekijänoikeuslakihan sanoo, että teoksen tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta jos kyseinen tuotos ylipäätänsä katsotaan teokseksi. Maanmittauslaitos esittää mm. kotisivuillaan, että heillä on tekijänoikeus tuottamaansa kartta-aineistoon - eikä laitoksen kuolema ole ainakaan minun mielestäni näköpiirissä. Otan tämän esiin karrikoiden sen vuoksi, että tekijänoikeutta ei ole tarkoitettu ikuiseksi.
Kartat ovat yksi aihe, sitten tulee taideteokset (patsaat, pystit ja taulut), multimediaan ehkä ääntä tai jopa elävää kuvaa jne. Me miellämme nykypäivänä sukukirjan painetuksi kirjaksi, mutta se voisi yhtä hyvin olla multimedia teos. Siis, mitä oikeasti tiedämme tekijänoikeuksista ja missä ovat aikarajat erilaisten elementtien vapaalle käyttämiselle.
Ajatuksena tälle kyselylle on meidän tsaarinaikainen hallintokulttuuri, joka lähtökohtaisesti varmuuden vuoksi kieltää kaiken ja lisäksi lyö vielä leiman päälle. Perään tavallaan sitä aikakarsinaa, jonka sisällä sukukirjan tekijällä on vapaus esittää asiansa pohtimatta rajoituksia. Puhuisin eräänlaisesta sukukirjan tekijän laajasta sananvapaudesta, joka käsittää myös kirjaa tai yleisesti teosta täydentävät elementit.
Tuo valokuvista wikipediaan tehty taulukko on selkeä ja yksikäsitteinen, mutta näin ei ole monen muun aineiston suhteen ja epäilenpä, että useampikin sukukirjan tekijä pohtii niitä tykönänsä.
Kysynkin nyt yksinkertaista asiaa: jos teen oman suvun käyttöön sukukirjan, riittääkö että laitan tiedon mistä tieto/kuva on tullut ja c-merkin eteen vai pitääkö minun ottaa yhteyttä omistajaan jonka tieto on/joka on kuvan ottanut ja pyytää lupaa vaikka en tiedä kuka se on tai jos henkilö on kuollut?
Sami Lehtonen
03.06.09, 07:09
Kysynkin nyt yksinkertaista asiaa: jos teen oman suvun käyttöön sukukirjan, riittääkö että laitan tiedon mistä tieto/kuva on tullut ja c-merkin eteen vai pitääkö minun ottaa yhteyttä omistajaan jonka tieto on/joka on kuvan ottanut ja pyytää lupaa vaikka en tiedä kuka se on tai jos henkilö on kuollut?
Tiedolla ei ole omistajaa, ellei sitten joku ole pistänyt omiaan, jolloin hänellä onkin mahdollisesti tekijänoikeudet tähän mukatietoon. Kuvien suhteen olisin varovaisempi. Muuttuneen lain takia kaikki ennen 1965 otetut kuvat ovat käytännössäkin vapaata riistaa, joten niitä voi laittaa sen enempää murehtimatta kirjaansa. Tuoreemmissa suosittelisin ottamaan yhteyttä kuvan ottaneeseen tahoon tai sitten jättämään sen pois.
Tuo kirjan käytön rajoittaminen vain omaan sukuun vaikuttanee vain siihen, paljonko mahdollisesti joutuisit valtiolle pulittamaan rikoksella saatua hyötyä. Eli jos jaat kirjasi ilmaiseksi lähisuvulle, et ole tienannut sillä mitään ja selviät pelkillä sakoilla - paitsi jos olet osoitettavasti aiheuttanut taloudellista vahinkoa kuvan tekijänoikeuden omistajalle, jolloin nämä luonnollisesti tulee korvattaviksi oikeudenkäyntikulujen ohella.
Seppo Niinioja
03.06.09, 07:14
En olisi niinkään kiinnostunut sukukirjan tekijänoikeuksista, vaan sen aineiston tekijänoikeuksista, joka laitetaan sukukirjan sisään.
Suursill on varmaankin erikoistapaus siitä, että vanhan kirjan pohjalta tehdään uutta. Vaikka voihan sama asia tulla vastaan tietenkin pienemmissäkin piireissä. Joku vanha parta, joka kulkee lenkillä dementia tikkujen (sauvakävely) kanssa, kuten allekirjoittanut, on vuosia tehnyt sukukirjaa ja nuorempi polvi odottaa, milloin he pääsisivät laittamaan kaiken tietokantaan ja nk. hallittuun muotoon. Näissä tilanteissa tietenkin tuo tekijänoikeus voi olla hankala, mikäli tehtävää ei luovuteta vapaaehtoisesti seuraavalle sukupolvelle tai jokin perikunta alkaa riitelemään asiasta. Toisaalta sukukirjan tekijänoikeus on enemmänkin moraalinen oikeus, sillä sukukirja perustuu tietoon, ja tietoon ei voi saada tekijänoikeutta - ainoastaan esitystapaan.
Tämä ei kuitenkaan ollut varsinainen teema, mitä ajattelin, vaan kirjan tekijän pulmat tekijänoikeuden suhteen. Siis mitä aineistoa ja millä ehdoilla saa vapaasti julkaista. Sukutukijan kiusaksi on viritelty kaikenlaisia lupien kysymisiä - kyselen tavallaan sukukirjan tekijän esittämisen ja sananvapauden perään.
Laitoin karttamateriaalin syötiksi sen vuoksi, että karttamateriaaleissa on yleensä aina ©-merkki, ja esimerkiksi maanmittauslaitos laittaa sen kaikkiin mahdolliseen aineistoon. Mutta miten on todellisuudessa historiallisen kartta-aineiston suhteen. Tekijänoikeuslakihan sanoo, että teoksen tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta jos kyseinen tuotos ylipäätänsä katsotaan teokseksi. Maanmittauslaitos esittää mm. kotisivuillaan, että heillä on tekijänoikeus tuottamaansa kartta-aineistoon - eikä laitoksen kuolema ole ainakaan minun mielestäni näköpiirissä. Otan tämän esiin karrikoiden sen vuoksi, että tekijänoikeutta ei ole tarkoitettu ikuiseksi.
Kartat ovat yksi aihe, sitten tulee taideteokset (patsaat, pystit ja taulut), multimediaan ehkä ääntä tai jopa elävää kuvaa jne. Me miellämme nykypäivänä sukukirjan painetuksi kirjaksi, mutta se voisi yhtä hyvin olla multimedia teos. Siis, mitä oikeasti tiedämme tekijänoikeuksista ja missä ovat aikarajat erilaisten elementtien vapaalle käyttämiselle.
Ajatuksena tälle kyselylle on meidän tsaarinaikainen hallintokulttuuri, joka lähtökohtaisesti varmuuden vuoksi kieltää kaiken ja lisäksi lyö vielä leiman päälle. Perään tavallaan sitä aikakarsinaa, jonka sisällä sukukirjan tekijällä on vapaus esittää asiansa pohtimatta rajoituksia. Puhuisin eräänlaisesta sukukirjan tekijän laajasta sananvapaudesta, joka käsittää myös kirjaa tai yleisesti teosta täydentävät elementit.
Tuo valokuvista wikipediaan tehty taulukko on selkeä ja yksikäsitteinen, mutta näin ei ole monen muun aineiston suhteen ja epäilenpä, että useampikin sukukirjan tekijä pohtii niitä tykönänsä.
Ellet sinä olekaan kiinnostunut sukukirjan (etkä ehkä muidenkaan kirjojen) tekijänoikeuksista, luulen sellaisia tilaustyönä tekevien ammattisukututkijoiden tai muiden kyllä olevan, saadakseen työstään ja kuluistaan edes vaatimattoman korvauksenkin. Mauri Sariola -vainaja tosin sanoi kerran televisiokeskustelussa, että "Eihän tästä pitänyt keskustella", mutta yleisön pyynnöistä huolimatta keskustelen silti.
Itselleni tekijänoikeuskorvaukset ovat merkinneet noin 0,5 miljoonan mummon markan ansioita aikoinaan 1990-luvulla päätyön ohella tehdystä luovasta, joskin melkein pelkästään "vain" teknisestä ja taloudellisesta kirjoitustyöstä ja kuvituksesta. Piirsimme mm. itse kuvat senaikaisella piirto-ohjelmalla julkaisemaamme oppikirjaan kahden kanssakirjoittajan kanssa. Eipä ollut ongelmia ja ulkoasusta tuli yhtenäinen, vaikkakaan ei niin näyttävä kuin ammattilaisgraafikkojen tekemät. Laadukasta itse tehtyä kuvitusta on sukututkimukseen liittyvissä kirjoissa esim. Matti J. Kankaanpäällä. Nuo työt olisivat kyllä jääneet tekemättä, jos tuotteen olisi ostanut vain yksi piraattipuolueen (http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Piraattipuolue+j%C3%A4tti+hakemuksen+puoluerekiste riin/1135246395791?ref=rss) ideologian kannattaja ja kopioinut muille.
Vähän kärjistäen piraatit (suomeksi merirosvot) vaativat "sananvapauden" nimissä, että toisten luovan työn tulosten pitäisi olla vapaasti hyödynnettävissä eli ns. public domainia tai open accessia. Sanottakoon taas tässäkin, että on selvää, että tämä tuhoaa teosten tuottamisen taloudelliset edellytykset. Joku luovaa työtä tekevä nainen totesi äskettäin osuvasti televiossa, että eiväthän tekijänoikeudet mitenkään sananvapautta kavenna: Hänen teoksiaan on vapaasti saatavissa. Uusia painoksiakin varmasti otetaan tarpeen mukaan. Nämä piraattihihhulithan vaativat, että kaiken pitäisi olla saatavissa ilmaiseksi. Käyttöoikeuden karttaan, valokuvaan tai muuhun vastaavaan voi tietysti ostaa, ei niiden käyttö yleensä kiellettyä ole. Tekijänoikeudethan eivät sitä paitsi ole voimassa ikuisesti, kuten edellä jo todettiin. Mielestäni on kyllä varsin kohtuullista, että kirjailijan perikunta voi nauttia tekijänoikeuksien tuotosta perintönä kohtuullisen pitkän ajan. Kirjailijoiden ansiot eivät ole mitenkään huikeita. Muutaman vuoden takaisen tiedon mukaan Suomessa on noin 20 kaunokirjailijaa, jotka elävät sillä ammatilla. Tietokirjailijoita voi olla vielä vähemmän. Muutamat paasilinnat tosin pääsevät isoihin rahoihin käsiksi ja elämäntavat saattavat muuttua sen mukaisiksi.
Seppo Niinioja
Valokuvien kanssa pitäisi tosiaan olla varovainen. Lain lisäksi pitäisi ottaa huomioon hyvät tavat. En itse esimerkiksi ollut ollenkaan iloinen kun minusta oli joukkotilaisuudessa otettu henkilökuva ja tätä käytetty lehden täytteenä.
Kartat ovat mielenkiintoinen alue. Olen piirtänyt useimmiten (huonosti) itse, jotta olen saanut selkeästi esille sen mitä haluan. Olen kyllä uskaltautunut käyttämään 1800-luvun karttoja, en jaksa uskoa, että niihin olisi kenelläkään oikeuksia.
Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa koskevaa materiaalia (pitäjänkartat, topografiset kartat) saa FAQ:n mukaan "julkaista sekä paperijulkaisuina että sähköisinä julkaisuina. Julkaistaessa näitä aineistoja on ehdottomasti ilmoitettava seuraavat tiedot: laitos, jossa alkuperäisiä asiakirjoja säilytetään (Suomen Kansallisarkisto, ao. maakunta-arkisto); arkisto/kokoelma (esim. Maanmittaushallituksen kartat kruununmaaluettelot-arkisto); arkiston/kokoelman yksikkö (esim. Hämen läänin maakirja 1875-1875, (50)). "
Nykyajan vapaista kartoista Niko Lipsasen blogissa: http://aiheet.domnik.net/ai-2009/02/wikipedia-kartat
Mutta toisaalta sitten arkistoilla ja museoilla on oikeus istua heille deponoitujen kuvien päällä ja vain rahalla irroittaa otettaan. Ymmärrän kyllä toisaalta, mutta sitten jos itse haluaisi laittaa pari moista kuvaa omakustanteeseen ja siitä tulee satasen lasku, niin ymmärrys loppuu.
Internetissä kuvissa on usein se hyvä puoli, että niihin on merkitty Creative Commons ehdot. Eli saako jakaa, muuntaa, käyttää kaupallisesti/ei-kaupallisesti jne.
Mutta kesäkuun Turun reissulle otan kännykän lisäksi kunnon kameran mukaan, jotta tekeillä olevaan kirjaan tulee varmasti laillisia kuvia. Toivottavasti tällä kertaa muistan ottaa pystykuvia...
Antti Järvenpää
03.06.09, 12:23
Jatketaan hiukan eteenpäin. Tiedolla ei siis ole omistajaa, kuten Sami sanoi tuossa aiemmin, mutta teokseen on tekijänoikeus, siten kuin laki sen määrittelee. Miten siis sukukirjan tekijä voi tietää milloin tieto muuttuu teokseksi tai itsenäisen ainutlaatuisen teoksen ehdot täyttyvät. Laitan muutamia kysymyksen asetteluja:
- Ennen vuotta 1965 otetun valokuvan voi vapaasti julkaista, mutta entä jos kuvassa näkyy teos (patsas muistomerkki, taulu tms.) tai teos on jopa osa valokuvan asetelmaa.
- Hautakiveä ei voitane pitää teoksena, koska se on kenen hyvänsä toistettavissa. Muuttuuko hautakivi teokseksi jos se on muistomerkki, tai missä vaiheessa muistomerkki ylipäätänsä muuttuu teokseksi ja miten tekijänoikeuden suoja-aikojen käy tällöin?
- Nykytekniikalla sukujulkaisu voisi olla multimedia perusteinen sähköinen julkaisu, joka sisältää kirjoitetun sanan lisäksi, kuvaa, ääntä ja tai niiden yhdistelmiä. Esimerkiksi Kotuksessa on laaja murrenäytteiden äänikokoelma, josta voi löytyä sukukirjojen ihmisiä. Vastaavasti sukujen ihmisiä voi löytyä vaikkapa Ylen arkistoista. Millaisia oikeuksia näihin arkistoihin liittyy.
- Voiko kopio alkuperäisestä teoksesta, oli se tehty sitten millä keinoin tai teknisin apuvälein hyvänsä, olla itsenäinen teos - toisin sanoen tekijänsuojan alainen. Vrt. poikkeukset taideväärennösten suhteen, jossa kopiossa ei saa olla harhaanjohtavaa alkuperäistä signeerausta.
- Miten tekijänoikeuden suoja-aika lasketaan tapauksissa, jossa tekijänoikeuden omistaja ja haltija on muu kuin luonnollinen henkilö.
Ei kai sillä oo mitään väliä, mitä kuvassa näkyy? Olennaista on se, kuka sen kuvan on ottanut. Kuvan ottajalla on tekijänoikeudet kuvaan(sa).
Millä tavalla kopio? Jos katsot laista, mitä sanotaan teoskynnyksen ylittymisestä, niin sieltä selvinnee. Ainakin tarpeeksi omaperäinen pitää olla, ettei plagiointisyytöstä saa. Aihehan saa olla sama, sitä ei voida lailla estää.
Ei kai sillä oo mitään väliä, mitä kuvassa näkyy? Olennaista on se, kuka sen kuvan on ottanut. Kuvan ottajalla on tekijänoikeudet kuvaan(sa).
Korpelan sivuston mukaan (http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/4.3.html)
"Toisaalta valokuvaaminen ei suinkaan kaikissa tapauksissa ole vapaata. Jos on esimerkiksi valokuvattu taideteos, niin oikeus valokuvaan ei toki anna kuvaajalle oikeutta tehdä kuvalla mitä haluaa, vaan hän tarvitsee pääsääntöisesti taideteoksen tekijän luvan. Tosin tekijänoikeuslain 2. luvussa (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404L2) on useita sellaisia poikkeussäädöksiä, joiden perusteella taideteoksen valokuvaaminen ja kuvan käyttö voi olla sallittua ilman sen tekijän lupaakin. "
Sukukirjan teoskysymykseen ei Teoskynnystaulukosta (http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/4.1.html) löydy vastausta, mutta sivustolla (http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/index.html) on varmasti hyödyllistä tietoa alkuperäiselle kysyjälle, jollei ole näihin jo tutustunut.
Jollain selaamallani sivulla sanottiin yksiselitteisesti, että tekijänoikeus kuuluu aina luonnolliselle henkilölle. Siihen liittyvät taloudelliset oikeudet ovat eri asia?
Arkistoilta itseltään kannattaa kysyä poliitiikoistaan. Esim. Kansanrunousarkistossa pitää julkaisua varten pyytää erillisellä lomakkeella lupa, mutta ei se sitten mitään maksa eivätkä ole omia hakemuksiani ainakaan torpanneet. Ehkä pitävät vain positiivisena, että arkistosta on jotain hyötyä/iloa.
Hei kun on kyse valokuvasta joka otettu valokuvaamossa tai sen kautta kuvan tekijänoikeus ei ole kuvaamolla tai kuvaajalla vai kuvan tilaajalla oli kuva sitten otettu tänään tai sata vuotta sitten. Valokuvaamolla on vai velvollisuus säilyttää negat 10 valokuvan otto hetkestä. Valokuvaamolla ei myöskään ole oikeutta julkaista heillä otetuista kuvista ilman kuvissa olevien henkilöiden suostumusta.
Antti Järvenpää
03.06.09, 15:43
Ei kai sillä oo mitään väliä, mitä kuvassa näkyy? Olennaista on se, kuka sen kuvan on ottanut. Kuvan ottajalla on tekijänoikeudet kuvaan(sa).
Asiaa voi testata vaikkapa sillä, että lasten tai lastenlasten harrastuksen (urheiluseura tms) puitteissa tekee esim. postikortteja kotikaupungista ja myy niitä harrastuksen tukemiseksi. Luultavasti hyvin nopeasti tulee huomaamaan, että ne kortit joissa näkyy patsaita tai muita taideteoksia, alkavat kiinnostamaan tekijänoikeusjärjestöjä. Toisaalta huomaa, että kaupungista on kohtuullisen vaikea ottaa sellaista kuvaa, jossa ei näy ensimmäistäkään taideteosta.
Se miten tekijänoikeusjärjestöt suhtautuvat sukukirjassa olevaan valokuvaan, jossa näkyy tekijänoikeuksien alainen taideteos, on minulle tuntematon asia, mutta epäilisin sen olevan sama kuin postikorttien tapauksissa.
Millä tavalla kopio? Jos katsot laista, mitä sanotaan teoskynnyksen ylittymisestä, niin sieltä selvinnee. Ainakin tarpeeksi omaperäinen pitää olla, ettei plagiointisyytöstä saa. Aihehan saa olla sama, sitä ei voida lailla estää.
Tekijänoikeuden alaisista teoksista on paljon laillisia kopioita. Otan nyt paremman puutteessa esim. tuossa kirjahyllyssäni olevan Art Housin julkaiseman Turun tuomiokirkon mustankirjan (REA). Alkuperäinen R Hausenin teos on julkaistu 1890 ja tämä pääosin reprotuote on julkaistu 1996. Tämä uusi laitos sisältää kopion alkuperäisestä ja lisäksi uutena osana englannin kielisen lyhennelmän ja siihen liittyviä englannin kielisiä saatesanoja . Kirjaan on painettu copyright merkki "© by the National Archive of Finland" Lisätietona voisi mainita, että R Hausen kuoli vuonna 1942.
Kun R Hausenin kuolemasta tulee 2012 kuluneeksi mainitut 70-vuotta, alkuperäinen teos, siis se, jossa tässä on kopio, menettää tekijänoikeutensa, aivan siitä riippumatta, mitä tässä 1996 laitoksessa lukee.
Vaikkakin ajatus tässä kohtaa on ehkä kaukaa haettu, niin voisi esittää ajatuksen, että jos vuonna 2013 otan kopion tämän 1996 painetun laitoksen sellaiselta sivulta, joka on kopio vuoden 1890 laitoksesta, ja asetan tuon kopion vaikkapa nettisivulleni, niin teenkö tekijänoikeus rikoksen? Tämä siis oli alkuperäisen kysymykseni tarkoitus, ja oma käsitykseni on luonnollisesti se, että kopiolla ei ole tekijänoikeussuojaa oli se sitten tehty millä tekniikalla tai välineellä hyvänsä.
Toinen vaikkakaan ei ehkä suoraan tähän liittyvä kysymyksen asettelu liittyy sitaatiin. Siis jos luen reprotuotetta, tässä tapauksessa 1996 laitosta, niin viittaanko 1996 laitokseen vai 1890 laitokseen. Käsitykseni mukaan viite tehdään aina alkuperäiseen eli 1890 laitokseen, riippumatta siitä, mitä kopiota siitä alkuperäisestä lukee.
Puutun nyt vain tähän
Asiaa voi testata vaikkapa sillä, että lasten tai lastenlasten harrastuksen (urheiluseura tms) puitteissa tekee esim. postikortteja kotikaupungista ja myy niitä harrastuksen tukemiseksi. Luultavasti hyvin nopeasti tulee huomaamaan, että ne kortit joissa näkyy patsaita tai muita taideteoksia, alkavat kiinnostamaan tekijänoikeusjärjestöjä. Toisaalta huomaa, että kaupungista on kohtuullisen vaikea ottaa sellaista kuvaa, jossa ei näy ensimmäistäkään taideteosta.
Onko jossain oikeasti tullut eteen tälläinen juttu? Kyllä julkisella paikalla saa ottaa vaikka kuinka paljon kuvia ja tehdä niistä postikortteja, kunhan ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä.
Juha
Antti Järvenpää
03.06.09, 16:09
Puutun nyt vain tähän
Onko jossain oikeasti tullut eteen tälläinen juttu? Kyllä julkisella paikalla saa ottaa vaikka kuinka paljon kuvia ja tehdä niistä postikortteja, kunhan ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä.
Juha
Voit varmasti ottaa yksityisesti em. kaltaisen valokuvan ja lähettää sen postikorttina, mutta jos alat myymään julkisesti tällaisia kortteja, niin siinä käy ennen pitkään kuvamallani tavalla. En siis suosittele kokeilemaan.
Onko siis olemassa joku ennakkotapaus?
Juha
Antti Järvenpää
03.06.09, 16:38
Onko siis olemassa joku ennakkotapaus?
Juha
Menemättä yksityiskohtiin, voin sanoa, että postikorteissa esiintyvistä tekijänoikeudenalaisisten taideteosten näkymisestä on maksettu ja edellytetään maksettavan tekjänoikeuskorvauksia.
Pienenä lisänä voisin kertoa, että jos järjestät tulevana kesänä sukujuhlat, jossa esitetään tekijänoikeuksien alaista musiikkia, on siitä syytä maksaa Teosto maksut. Asia, joka ei varmaankaan heti tule kaikkien mieleen, mutta on kuitenkin näin.
Erkki Järvinen
03.06.09, 17:13
Menemättä yksityiskohtiin, voin sanoa, että postikorteissa esiintyvistä tekijänoikeudenalaisisten taideteosten näkymisestä on maksettu ja edellytetään maksettavan tekjänoikeuskorvauksia.
Pienenä lisänä voisin kertoa, että jos järjestät tulevana kesänä sukujuhlat, jossa esitetään tekijänoikeuksien alaista musiikkia, on siitä syytä maksaa Teosto maksut. Asia, joka ei varmaankaan heti tule kaikkien mieleen, mutta on kuitenkin näin.
Ja - tuo Teosto on sitten sellainen laitos joka kyllä kaikesta musiikista korvaukset perii. Käytännössä kaikesta!!
kts. http://www.teosto.fi/teosto/websivut.nsf
Sami Lehtonen
03.06.09, 17:44
Aihehan alkaa mennä uhkaavan vakavaksi. Kevennetään vähän. Kansanedustaja Sulo "Suti" Aittoniemi oli joillakin kansanjuhilla esittänyt erinäisiä sävelmiä huuliharpullaan ja teosto sai tästä vihiä - olisi pitänyt maksaa julkisesta esittämisestä teostomaksut. Suti tähän, että tuokaapa juhlilta edes yksi kuulija, joka tunnistaa nämä tekijänoikeuden alaiset kappaleet, niin hän maksaa. Tarinan mukaan ei tarvinnut.
Sami Lehtonen
03.06.09, 17:54
Puutun nyt vain tähän
Onko jossain oikeasti tullut eteen tälläinen juttu? Kyllä julkisella paikalla saa ottaa vaikka kuinka paljon kuvia ja tehdä niistä postikortteja, kunhan ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä.
Juha
Ei ole oikeasti tuollaista juttua. Olisi hyvä, että asioihin tutustuttaisiin kunnolla, ennen kuin tänne tullaan heittämään tällaisia väittämiä. Tekijänoikeusneuvoston lausunnosta vuodelta 1998 selviää mm:
Lain 25 ja 25 a §:ään sisältyy taideteosten ja rakennusten toisintamista koskevia erityisiä rajoitussäännöksiä. Lain 25 a §:n 2 momentin nojalla taideteoksen kuvaaminen on aina sallittua, jos teos on pysyvästi sijoitettu julkiselle paikalle tai sen välittömään läheisyyteen. Jos taideteos on kuvan pääaihe, kuvaa ei saa käyttää ansiotarkoituksessa. Tekstiin liittyvän kuvan saa kuitenkin ottaa sanomalehteen tai aikakauskirjaan. Kuvaamisella tarkoitetaan säännöksessä piirtämistä, valokuvaamista ja vastaavia kaksiulotteisia kappaleen valmistustapoja. Säännöksen nojalla valmistettuja kuvia ja niistä valmistettuja paino- ja muita tuotteita saa vapaasti levittää yleisölle. Säännöksen nojalla on sallittua kuvata taideteos esimerkiksi osana kaupunkikuvaa. (hallituksen esitys 287/1994 vp, s. 30-31)
Jos minä otan kuvan Mannerheimin ratsastajapatsaasta ja teen pelkästään siitä postikortin, olen valmistanut kappaleen, joka kuuluu alkuperäisen taiteilijan oikeuksiin. Jos taas kuvaan Pelle Hermannin poseeraamassa Mannerheimin ratsastajapatsaan edessä, ei Tukiaisella ole nokan koputtamista. Voin myös kuvata Mannerheimin ratsastajapatsaan ja Kiasman osana Helsingin kaupunkikuvaa ja omistan kiistatta kaikki oikeudet kyseiseen kuvaan. Tulkitsen jopa niin, että jos kuvaan ratsastajapatsaan ja liitän sen kirjaani "Hippos ja suomalainen muotoilu 1900-luvun taiteessa" en tarvitse siihen minkäänlaista lupaa tai maksua alkuperäisen taideteoksen tekijälle. Luonnollisesti teksti mainitsee arvon taiteilijan kyseisen patsaan tekijänä.
Erkki Järvinen
03.06.09, 18:03
Ei ole oikeasti tuollaista juttua. Olisi hyvä, että asioihin tutustuttaisiin kunnolla, ennen kuin tänne tullaan heittämään tällaisia väittämiä. Tekijänoikeusneuvoston lausunnosta vuodelta 1998 selviää mm:
Jos minä otan kuvan Mannerheimin ratsastajapatsaasta ja teen pelkästään siitä postikortin, olen valmistanut kappaleen, joka kuuluu alkuperäisen taiteilijan oikeuksiin. Jos taas kuvaan Pelle Hermannin poseeraamassa Mannerheimin ratsastajapatsaan edessä, ei Tukiaisella ole nokan koputtamista. Voin myös kuvata Mannerheimin ratsastajapatsaan ja Kiasman osana Helsingin kaupunkikuvaa ja omistan kiistatta kaikki oikeudet kyseiseen kuvaan. Tulkitsen jopa niin, että jos kuvaan ratsastajapatsaan ja liitän sen kirjaani "Hippos ja suomalainen muotoilu 1900-luvun taiteessa" en tarvitse siihen minkäänlaista lupaa tai maksua alkuperäisen taideteoksen tekijälle. Luonnollisesti teksti mainitsee arvon taiteilijan kyseisen patsaan tekijänä.
Varmasti kiertoteitä on, mutta ennen kuin niitä osaa käyttää niin pitää olla melkoinen asiantuntija; eli siis tavallinen "matti meikäläinen" ei ikinä selviä näiden pykälien ja säädösten viidakosta.
Sami Lehtonen
03.06.09, 19:18
Varmasti kiertoteitä on, mutta ennen kuin niitä osaa käyttää niin pitää olla melkoinen asiantuntija; eli siis tavallinen "matti meikäläinen" ei ikinä selviä näiden pykälien ja säädösten viidakosta.
Ei ne ole mitään kiertoteitä. Ketjussa väitettiin, ettei patsaan kulmakaan saa vilahtaa julkisella paikalla otetussa valokuvassa. Millään, mitä taustalla on, ei ole merkitystä, sillä teoksen on oltava valokuvassa keskeinen, ennenkuin se tulkitaan siitä valmistetuksi kappaleeksi. Siksi ei ole mitään mieltä pelotella ihmisiä julkisella paikalla kuvaamisesta.
Edellä mainituissa kuvan käyttötavoissa on yhteistä juuri se, että niissä toisen teos ei ole keskeisessä asemassa tai sitä käsitellään sitaattioikeuden piirissä. Tietääkö kukaan, miten sille Eloveena-taiteilijalle lopulta kävi?
Sami Lehtonen
03.06.09, 20:12
Seppo provosoi vastaamaan tähän aiheeseen, joka tietysti koskee niitä sukututkijoita, jotka ovat tehtailleet kirjoja.
ENuo työt olisivat kyllä jääneet tekemättä, jos tuotteen olisi ostanut vain yksi piraattipuolueen (http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Piraattipuolue+j%C3%A4tti+hakemuksen+puoluerekiste riin/1135246395791?ref=rss) ideologian kannattaja ja kopioinut muille.
Minusta on hienoa, että puoluekenttään ilmestyy nuoria kiinnostavia uusia vaihtoehtoja - sehän vain osoittaa, että demokratia toimii. Piraattipuolueen tavoitteet koskien tekijänoikeuslakia eivät ole mitenkään laittomat - he pyrkivät muokkaamaan lainsäädäntöä oman visionsa mukaiseksi. Mainittakoon anekdoottina, että Hollannissa toimii pedofiilipuolue. Piraattipuolue ei kuitenkaan ole yhden asian liike - nimi vain on valittu riittävän provosoivaksi ja sillä tavalla puolue onkin saanut suhteettomasti näkyvyyttä mediassa.
Vähän kärjistäen piraatit (suomeksi merirosvot) vaativat "sananvapauden" nimissä, että toisten luovan työn tulosten pitäisi olla vapaasti hyödynnettävissä eli ns. public domainia tai open accessia. Sanottakoon taas tässäkin, että on selvää, että tämä tuhoaa teosten tuottamisen taloudelliset edellytykset. Joku luovaa työtä tekevä nainen totesi äskettäin osuvasti televiossa, että eiväthän tekijänoikeudet mitenkään sananvapautta kavenna: Hänen teoksiaan on vapaasti saatavissa. Uusia painoksiakin varmasti otetaan tarpeen mukaan. Nämä piraattihihhulithan vaativat, että kaiken pitäisi olla saatavissa ilmaiseksi.
Tässä, Seppo hyvä, olet hakoteillä. Piraattipuolueen tavoitteena on vapauttaa yksityishenkilöiden ei-kaupallinen kopiointi. Joskus 80-luvulla tuplapesämankat suristivat urakalla poppia nauhalta toiselle, eikä siinä kukaan silloin mitään väärää nähnyt. Lisäksi tutkimusten mukaan musiikkia laittomasti kopioivat myös ostavat sitä eniten - miksikähän, jos kerran ilmaiseksikin olisi saanut?
Käyttöoikeuden karttaan, valokuvaan tai muuhun vastaavaan voi tietysti ostaa, ei niiden käyttö yleensä kiellettyä ole. Tekijänoikeudethan eivät sitä paitsi ole voimassa ikuisesti, kuten edellä jo todettiin. Mielestäni on kyllä varsin kohtuullista, että kirjailijan perikunta voi nauttia tekijänoikeuksien tuotosta perintönä kohtuullisen pitkän ajan.
Minä taas en näe mitään syytä sille, että perikunnan tarvitsisi saada tuloja vielä taiteilijan kuoleman jälkeen? Millä tavalla he ovat kontribuoineet teoksiin tai ansaitsisivat vielä tienata niillä lisää? Miksi toisaalta parhaatkaan keksinnöt eivät voi saada paria vuosikymmentä pitempää patenttisuojaa? Miksi 17v kaupallinen hyödyntäminen riittää tekniikassa, mutta ei taiteessa? Miksi taiteilijatkin asetetaan eriarvoiseen asemaan sen mukaan, minkä ikäisenä he kuolevat. Parikymppisenä säveltäneen ja kahdeksankymppisenä kuolleen taiteilijan musiikilla levy-yhtiö pystyy rahastaamaan 130 vuotta, kun työnsä päätökseen saatettuaan kuolleen taiteilijan rahastus jää siihen 70 vuoteen. Paljon oikeudenmukaisempaa olisi, jos aikaraja määrittyisi teoksen valmistumisen/julkaisun mukaan. Miksi 30 vuotta sitten 50 vuoden aikaraja oli tekijöiden mielestä oikein ja kohtuullinen, mutta 70 vuotta tänään ei sitä enää ole? Tekijänoikeusjärjestöjen tavoitteenahan on kasvattaa sitä vielä nykyisestä. Miksi muusikot laulavat samaa virttä levy-yhtiöiden kanssa, vaikka globaalit monialayritykset vievät 80% rahasta ja 20% jää taiteilijoiden taskuun - minusta sen pitäisi olla toisinpäin.
Tekijänoikeuksien päättyminen ei muuten tarkoita, etteikö teosta voisi edelleen kaupallisesti hyödyntää - siihen ei vain ole enää yksinoikeutta. Siinäkin mielessä nämä nykyiset suoja-aikojen pidentämisvaatimukset ovat vähintäänkin oudoksuttavia.
Totean vielä, että en ole piraattipuolueen kanssa missään tekemisissä, en aio olla heidän kanssaan tekemisissä jatkossakaan ja tuskin tulen äänestämäänkään jos joskus joihinkin vaaleihin osallistuvat. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö joissakin heidän tavoitteissaan tai argumenteissaan olisi asiaa.
Antti Järvenpää
03.06.09, 20:25
.......Jos minä otan kuvan Mannerheimin ratsastajapatsaasta ja teen pelkästään siitä postikortin, olen valmistanut kappaleen, joka kuuluu alkuperäisen taiteilijan oikeuksiin. Jos taas kuvaan Pelle Hermannin poseeraamassa Mannerheimin ratsastajapatsaan edessä, ei Tukiaisella ole nokan koputtamista. Voin myös kuvata Mannerheimin ratsastajapatsaan ja Kiasman osana Helsingin kaupunkikuvaa ja omistan kiistatta kaikki oikeudet kyseiseen kuvaan. Tulkitsen jopa niin, että jos kuvaan ratsastajapatsaan ja liitän sen kirjaani "Hippos ja suomalainen muotoilu 1900-luvun taiteessa" en tarvitse siihen minkäänlaista lupaa tai maksua alkuperäisen taideteoksen tekijälle. Luonnollisesti teksti mainitsee arvon taiteilijan kyseisen patsaan tekijänä.
Niin Tukiainen on edesmennyt 1996, joten varmaankin kyseessä olisi hänen oikeuden haltijansa, eikä hän itse. Kannattaa nyt kuitenkin tutustua kuvaston sivuihin http://www.kuvastory.fi/index.php ja siellä esiintyviin ehtoihin ja hintoihin. Kun puhutaan mikä on kuvan pääaihe, tapaa siitä helposti olla eri osapuolilla erilainen käsitys. Itsesi mielestä pääaihe on ehkä Pelle Hermanni, mutta toinen saattaa sanoa, että Pelle Hermanni on se sivuaihe.
En tietenkään voi estää ketään kokeilemasta rajoja. Voin vain vakuutta kokemuksesta, että vastaan ne tulevat. Kolikollakin on aina kaksipuolta.
Tuosta alla olevasta kuvasta voi alkaa pohtimaan, mikä on kuvan pääaihe. Näkökulmia voi olla monia. Sotilaasta oleva näkökulma on kuvassa takakulma. Otettu siellä jossakin 1940- jälkeen.
Sami Lehtonen
03.06.09, 20:53
Niin Tukiainen on edesmennyt 1996, joten varmaankin kyseessä olisi hänen oikeuden haltijansa, eikä hän itse. Kannattaa nyt kuitenkin tutustua kuvaston sivuihin http://www.kuvastory.fi/index.php ja siellä esiintyviin ehtoihin ja hintoihin. Kun puhutaan mikä on kuvan pääaihe, tapaa siitä helposti olla eri osapuolilla erilainen käsitys. Itsesi mielestä pääaihe on ehkä Pelle Hermanni, mutta toinen saattaa sanoa, että Pelle Hermanni on se sivuaihe.
En tietenkään voi estää ketään kokeilemasta rajoja. Voin vain vakuutta kokemuksesta, että vastaan ne tulevat. Kolikollakin on aina kaksipuolta.
Tuosta alla olevasta kuvasta voi alkaa pohtimaan, mikä on kuvan pääaihe. Näkökulmia voi olla monia. Sotilaasta oleva näkökulma on kuvassa takakulma. Otettu siellä jossakin 1940- jälkeen.
Kuvasto ei ole tekijänoikeuslakia tulkitseva taho vaikka siihen liittyvää (arvatenkin yksipuolista) neuvontaa tarjoaakin. Kiasman vieressä on vähän vaikea ottaa kenestäkään kuvaa ilman, että ratsastajapatsas tavalla tai toisella siinä näkyy. Aimo Tukiainen - ja varmaan moni muukin Tukiainen - tosiaan kuoli 1996. En muuten tunne Tukiaisen perhettä, mutta oletan, että Aimo Tukiaisen perikunnassa lienee jokunen Tukiainen. Korjataan viestiä siltä osin, ettei siinä ole Tukiaisilla nokan koputtamista.
Siis jos laitan kuolleesta sukulaisesta ottamani kuvan sukukirjaani tai netin johonkin tekemääni sukupuuhun on se minun oikeuteni? Ja jos kuvaan elossa olevan pitää siihen olla lupa? Tai jos kirjoitan kirjaan tarinan jonka joku sukulainen on kuolleesta henkilöstä kertonut voin sen surutta laittaa sinne? Kuolleista tarinat ok muttei elävistä? Hyvällä maulla kuitenkin vaikka tarinat juopuneena tehdyistä asioista ja naimattomina saaduista lapsista elävöittävätkin tarinoita ja siten sukukirjoja. Itsekkin olen avioton lapsi vaikka niin nuori ettei asiaa silloin pahana pidettykkään ja asuivathan vanhempani yhdessä.
Sami Lehtonen
04.06.09, 07:32
Siis jos laitan kuolleesta sukulaisesta ottamani kuvan sukukirjaani tai netin johonkin tekemääni sukupuuhun on se minun oikeuteni? Ja jos kuvaan elossa olevan pitää siihen olla lupa? Tai jos kirjoitan kirjaan tarinan jonka joku sukulainen on kuolleesta henkilöstä kertonut voin sen surutta laittaa sinne? Kuolleista tarinat ok muttei elävistä? Hyvällä maulla kuitenkin vaikka tarinat juopuneena tehdyistä asioista ja naimattomina saaduista lapsista elävöittävätkin tarinoita ja siten sukukirjoja. Itsekkin olen avioton lapsi vaikka niin nuori ettei asiaa silloin pahana pidettykkään ja asuivathan vanhempani yhdessä.
Ei kai tässä ketjussa ole tästä aiheesta keskusteltu. Jos kuva on sinun ottamasi, niin sinulla on kaikki oikeudet siihen, myös päätös sen julkaisusta. Valokuvan kohteen oikeuksia ei tekijänoikeuslaki määrittele, eikä oikeuskäytäntöäkään juuri ole. Vuonna 1989 korkein oikeus tuomitsi valokuvaajan, joka kuvasi leikkiviä lapsia ja myi kuvan myöhemmin mainokseen ilman vanhempien suostumusta, maksamaan korvauksia kuvan käytöstä. Sen sijaan artikkeliin tai asiatekstiin liittyvien kuvien osalta näin ei liene toimittu koskaan.
Mitä taas tulee tarinoihin elävistä/kuolleista henkilöistä, niin sekään ei ole kuvaamallasi tavalla yksinkertainen. Myös vainajan muistoa tulee kunnioittaa. Kunnianloukkaus on myös mahdollinen, jos teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä henkilölle, jolle vainaja oli erityisen läheinen. Jos teosta on yli 50 vuotta tai enemmän, on melkoisen todennäköistä, ettei tällaista henkilöä enää ole. Toisaalta ennen 1800-lukua monesti on niin, että muutamat käräjätuomiot ovat ainoita asioita, joita esi-isistämme tiedämme.
Jos esi-isämme ovat heiluneet kirkossa kännissä tai huijanneet syökäriä markkinoilla, niin mitä sitten? Minusta olisi anakronistista ajatella näitä tekoja nykyisten moraalikäsitysten valossa. Talvella kirkkoon jäätyi ja kesällä siellä haisi ruumiit. Lisäksi seudun ainoa kapakka, vieläpä papin pitämä, oli kätevästi kirkon vieressä - kukapa ei olisi käynyt ottamassa vähän lämmikettä ennen kirkonmenoja. Näinhän pappikin sai kymmenyksistään parhaan mahdollisen tuoton. Maaseudulla myös käytiin monin paikoin laitonta maakauppaa.
Valokuvat ja kartat
Valokuvista vielä sen verran, että jos kuvassa on kunnan logo/vaakuna: jos se kuva vain sinun käytössä, ei siihen tarvita lupaa. Jos logo/vaakuna tulee julkiseen (esim. nettisivulle) käyttöön tai jopa myyt ko. kuvaa, pitää siihen saada lupa ko. kunnalta. Se ei sitten ole itsestään selvyys, se luvan saanti meinaan. Voit saada luvan kenties vaakunan käyttöön, mutta et logoon tai et kumpaankaan. Logoihin on hankalampi saada lupa kuin vaakunoihin.
Jos kuvaa myydään, asiasta tulee keskustella tarkemmin kaupungin hallinnon kanssa. Jos saat luvan logon/vaakunan käyttöön, läheteään sinulle usein malli logosta/vaakunasta, jossa on suhteet ja värit oikein.
Alkuperäissessä kysymyksessä perättiin myös tietoja miten karttoja saa käyttää.
Hyviä tietoja mistä saa karttoja ja niiden käyttöoikeuksista löytyy Maanmittauslaitoksen sivuilta www.maanmittauslaitos.fi (http://www.maanmittauslaitos.fi) .
Sieltä selviää, että Maanmittauslaitoksella on tekijänoikeus tuotteisiinsa. Tuotteiden ja karttojen kopioiminen, painaminen tai skannaaminen on luvanvaraista, josta joutuu maksamaan julkaisuoikeusmaksun, joka määräytyy tapauskohtaisesti. Kaikkinaiseen julkaisemiseen tarvitaan lupa, niin kirjaan, nettiin, multimediaan tai suoranaiseen myyntiin. Koskee siis sukukirjojakin.
Tässä samoin tarkka lainaus 1600 maakirjakarttojen luvista:
http://www.virtuaaliyliopisto.fi/maakirjakartat/info/info.html 1600-luvun maakirjakarttojen verkkopalvelu
1600-luvun maakirjakartat on kuvattu ja digitoitu Jyväskylän yliopiston historian laitoksen ja CSC-Tieteellinen laskenta Oy:n yhteistyöprojektina. Palvelimelle sijoitettuja kuvatiedostoja saa vapaasti kopioida opetus- ja tutkimuskäyttöön sekä muuhun ei-kaupalliseen käyttöön. Sivustoon ja karttoihin saa viitata vapaasti ei-kaupallisissa tarkoituksissa kunhan lähde on selkeästi näkyvissä eikä esimerkiksi piilotettuna kehysten (html frameset) sisään. Karttoja voi käyttää myös esimerkiksi opinnäytteen osana kunhan lähde selvästi mainitaan.
Paljon tietoa erilaisista kartoista saa osoitteesta http://www.strang.fi/antiikki-kirja/index.html, vaikka se onkin kaupallinen sivusto.
Tässä samoin tarkka lainaus 1600 maakirjakarttojen luvista:
http://www.virtuaaliyliopisto.fi/maakirjakartat/info/info.html 1600-luvun maakirjakarttojen verkkopalvelu
1600-luvun maakirjakartat on kuvattu ja digitoitu Jyväskylän yliopiston historian laitoksen ja CSC-Tieteellinen laskenta Oy:n yhteistyöprojektina. Palvelimelle sijoitettuja kuvatiedostoja saa vapaasti kopioida opetus- ja tutkimuskäyttöön sekä muuhun ei-kaupalliseen käyttöön. Sivustoon ja karttoihin saa viitata vapaasti ei-kaupallisissa tarkoituksissa kunhan lähde on selkeästi näkyvissä eikä esimerkiksi piilotettuna kehysten (html frameset) sisään. Karttoja voi käyttää myös esimerkiksi opinnäytteen osana kunhan lähde selvästi mainitaan.
Uups... mutta mitä järkeä olisi (taas) kuvata alkuperäinen kartta omalla kameralla uudestaan, pelkästään siksi että olisi käytössään kuvatiedosto, johon on täydet käyttöoikeudet?? Mutta kai sitten pitää.
Tutkija30: Taitaa mennä niin elävien henkilöiden kuvaamisessa, että saathan sä ilman lupaa kuvia ottaa, mutta minkälaisia tahansa kuvia ei kannata mennä julkaisemaan, viitaten juurikin kunnianloukkaukseen, josta Sami Lehtonen mainitsi. Eli riippuu paljon siitä, missä tilanteessa ja minkälaisessa valossa sen ihmisen kuvaa. Jos julkaiset suvun juoposta mustasta lampaasta kuvan pellit kiinni ja housut kintuissa, niin siitä voi kyllä tulla syyte.
Myös nimen liittäminen kuvaan on ihan laillista eikä siihen tarvitse kysyä erikseen lupaa. Henkilökohtainen mielipiteeni tässä on, että em. kuva mustasta lampaasta nimen kera on vielä pahempi kuin ilman nimeä, mutta en osaa sanoa, miten lainoppineet sen tulkitsevat.
Luvan kysyminen kuvan kohteena olevalta henkilöltä julkaisemisen ja nimen liittämisen suhteen on nykyään lähinnä kohtelias tapa.
Ts. myös valokuvaamot saavat nykyisin julkaista esim. kuvan hääparista ikkunassaan, kun aiemmin siihen piti saada ko. hääparin suostumus.
Puutun tähän keskusteluun minäkin.
Eihän kellään ole sitä vastaan ,jos kuva julkaistaan ja nimikin mainitaan, jos kyse on positiivisesta yhteydestä.
Esim. hääkuva tai ylioppilaskuva valokuvaamon ikkunassa.
Ja mitä esim. tässä forumissa käytyihin keskusteluihin tulee, joissa mainitaan aikoja sitten kuolleita ihmisiä nimiltä syntymäaikoineen ja kuolinaikoineen ja asuinpaikkoineen, niin itse en ainakaan halua mainita, jos on esim. rikokseen sortunut tai muuten viettänyt paheellista elämää. Ja sellaisilta esivanhemmilta tuskin kukaan pystyy välttymään. Kirkkoherroja myöten moni ollut juoppo.
Mika J
Antti Järvenpää
04.06.09, 19:49
...
Alkuperäissessä kysymyksessä perättiin myös tietoja miten karttoja saa käyttää.
Hyviä tietoja mistä saa karttoja ja niiden käyttöoikeuksista löytyy Maanmittauslaitoksen sivuilta www.maanmittauslaitos.fi (http://www.maanmittauslaitos.fi) .
Sieltä selviää, että Maanmittauslaitoksella on tekijänoikeus tuotteisiinsa. Tuotteiden ja karttojen kopioiminen, painaminen tai skannaaminen on luvanvaraista, josta joutuu maksamaan julkaisuoikeusmaksun, joka määräytyy tapauskohtaisesti. Kaikkinaiseen julkaisemiseen tarvitaan lupa, niin kirjaan, nettiin, multimediaan tai suoranaiseen myyntiin. Koskee siis sukukirjojakin. [FONT="]...
Tässä nyt ei ole hiiskaustakaan siitä, että myös karttojen tekijänoikeuden vanhenevat. Sukututkijaa kiinnostaa perin harvoin alle 100 vuotiaat kartat.
Otan nyt esimerkin. Tuossa vierelläni on ostamani Genimap Oy:n 2004 tekemä näköispainois Suomen kartasta 1920. Siinä on tekijänoikeusklausuuli seuraavasti.
"Tekijänoikeuslain(406/61) perusteella tämän teoksen karttoja, tekstiä ja kuvia ei ole sallittua osintainkaan jäljentää, tallentaa tai siirtää missään muodossa tai millään menetelmällä ilman tekijänoikeuden haltijan, Genimap Oy:n kirjallista lupaa"
Käsittääkseni tässä kyseisessä tapauksessa tekijänoikeus on vanhentunut eikä kopiolle jonka kuka hyvänsä voi ottaa voi saada tekijänoikeutta. Ylipäätänsä tämän kaltainen ©-teksi on lain edessä merkityksen koska tekijänoikeus laissa ei ole moisia ehdottomia kieltoja.
Kaiken lisäksi säädös 406/61 on Asetus eräitten riistaeläinten rauhoittamisesta, joka on kumottu säädöksellä: 407/1962.
Mielestäni tämä esimerkkini kuvaa tyypillisellä tavalla Suomalaista hallintokulttuuria, jossa varmuuden vuoksi kielletään ja uhataan, vaikka tosiasilliset perusteet puuttuvat.
Kaikesta huolimatta on hyvä, että tällaisia karttoja repropainetaan, ja ostan niitä tulevaisuudessakin, mutta kovasti toivoisin että näissä puhuttaisiin myös totta tekijänoikeuksista. Kartta on aina kartta.
PS. Odotan sitä hetkeä, kun GPS järjestelmä sammutetaan ja kaikki navigaattorin varassa ovat ihmeissään.
Sami Lehtonen
04.06.09, 20:29
Tässä nyt ei ole hiiskaustakaan siitä, että myös karttojen tekijänoikeuden vanhenevat. Sukututkijaa kiinnostaa perin harvoin alle 100 vuotiaat kartat.
Otan nyt esimerkin. Tuossa vierelläni on ostamani Genimap Oy:n 2004 tekemä näköispainois Suomen kartasta 1920. Siinä on tekijänoikeusklausuuli seuraavasti.
"Tekijänoikeuslain(406/61) perusteella tämän teoksen karttoja, tekstiä ja kuvia ei ole sallittua osintainkaan jäljentää, tallentaa tai siirtää missään muodossa tai millään menetelmällä ilman tekijänoikeuden haltijan, Genimap Oy:n kirjallista lupaa"
Käsittääkseni tässä kyseisessä tapauksessa tekijänoikeus on vanhentunut eikä kopiolle jonka kuka hyvänsä voi ottaa voi saada tekijänoikeutta. Ylipäätänsä tämän kaltainen ©-teksi on lain edessä merkityksen koska tekijänoikeus laissa ei ole moisia ehdottomia kieltoja.
Kaiken lisäksi säädös 406/61 on Asetus eräitten riistaeläinten rauhoittamisesta, joka on kumottu säädöksellä: 407/1962.
Mielestäni tämä esimerkkini kuvaa tyypillisellä tavalla Suomalaista hallintokulttuuria, jossa varmuuden vuoksi kielletään ja uhataan, vaikka tosiasilliset perusteet puuttuvat.
Kaikesta huolimatta on hyvä, että tällaisia karttoja repropainetaan, ja ostan niitä tulevaisuudessakin, mutta kovasti toivoisin että näissä puhuttaisiin myös totta tekijänoikeuksista. Kartta on aina kartta.
PS. Odotan sitä hetkeä, kun GPS järjestelmä sammutetaan ja kaikki navigaattorin varassa ovat ihmeissään.
Tämä on valitettavaa, mutta totta monessa asiassa. Tietysti oikeuksien "omistajan" näkökulmasta ei ole hyvää businesstä kertoa suoraan, ettei ko. kartalla enää ole tekijänoikeuksia.
GPS:sta sen verran, että niin moni kaupallinen toimija on rakentanut koko liiketoimintansa sen varaan, etten usko järjestelmän romahtavan. GPS-järjestelmän rappeutuminen ja lisäinvestointien viivyttely lienee harkittua taktiikkaa, jolla USA:n armeija siirtää osan kuluista kaupallisille toimijoille.
GPS:sta sen verran, että niin moni kaupallinen toimija on rakentanut koko liiketoimintansa sen varaan, etten usko järjestelmän romahtavan. GPS-järjestelmän rappeutuminen ja lisäinvestointien viivyttely lienee harkittua taktiikkaa, jolla USA:n armeija siirtää osan kuluista kaupallisille toimijoille.
En usko,että USA:n armeija haluaa vihastuttaa kaupallisia toimijoita.
Lisäinvestointien viivyttely johtuu nykyisestä globaalista talouskriisistä, joka on paljon pahempi kuin tavallinen kansa uskoo.
Mika J
Puutun tähän keskusteluun minäkin.
Eihän kellään ole sitä vastaan ,jos kuva julkaistaan ja nimikin mainitaan, jos kyse on positiivisesta yhteydestä.
Esim. hääkuva tai ylioppilaskuva valokuvaamon ikkunassa.
Hieman jo off-topic, mutta...
Ei se välttämättä noinkaan aina mene. Kaikki eivät halua kuvaansa julkaistavan, vaikka olisi kuinka kiva kuva. Esim. minä en halua tai haluaisi. Varsinkin netissä kaikkien saatavilla ja tunnistettavana oleminen voi johtaa yllättäviin tilanteisiin, kun meitä on niin moneen junaan tallaamassa tätä palloa. Ja kyllä minun yo-kuvani oli niin kamala eikä kukaan muukaan ole sitä kehunut, että olisin hävennyt silmät päästäni, jos se olisi jonkun kuvaamon ikkunassa ollut kaikkien pällisteltävänä. Edes oma äitini (joka siis "pakotti" ostamaan ne kuvat) ei pidä niitä esillä niin kuin sisareni kuvia.
Siis jos haluan kirjan kuvan missä näytetään kartalta missä sukulaiseni ovat asuneet ja liitän siihen paikan kuvia, taloja jossa ovat asuneet, työskennelleet (jos sellaisia on pystyssä) ja itse olen kuvan ottanut joudun pyytämään lupaa?
Ja omista jo kuolleista isovanhemmista en joudu isovanhempien muilta lapsilta pyytämään lupaa jos se siis on myös minun isovanhempi?
Sami Lehtonen
05.06.09, 04:47
Etköhän nyt jauha jaskaa?
En usko,että USA:n armeija haluaa vihastuttaa kaupallisia toimijoita.
Lisäinvestointien viivyttely johtuu nykyisestä globaalista talouskriisistä, joka on paljon pahempi kuin tavallinen kansa uskoo.
Mika J
Tämä on aika lailla off-topic, mutta vastataan nyt kuitenkin. Mielestäni en jauha jaskaa. Ensinnäkin GPS-järjestelmän laiminlyönti on kestänyt paljon pitempään kuin tämä tilapäinen rahoitushäiriö, jonka vaikutus USA:n tärkeimpään julkisrahoitteiseen toimijaan on sekin todennäköisesti pienempi, kuin kaupallisiin toimijoihin. Toisekseen USA:n armeija tai GPS-järjestelmä ei ole olemassa kaupallisten toimijoiden tyytyväisenä pitämiseksi. On hämmästyttävää, jos USA:n armeija laittaisi vuosittain kymmeniä ellei satoja miljoonia järjestelmään, josta toiset hyötyvät, mutta eivät itse osallistu. Aivan hyvin Garmin, TomTom ja kumppanit voisivat vähän maksaakin siitä, että heidän miljoonat navigaattorinsa toimivat jatkossakin.
Siis jos haluan kirjan kuvan missä näytetään kartalta missä sukulaiseni ovat asuneet ja liitän siihen paikan kuvia, taloja jossa ovat asuneet, työskennelleet (jos sellaisia on pystyssä) ja itse olen kuvan ottanut joudun pyytämään lupaa?
Ja omista jo kuolleista isovanhemmista en joudu isovanhempien muilta lapsilta pyytämään lupaa jos se siis on myös minun isovanhempi?
Siis olisit itse ottanut karttakuvan? Kuulostaa epätodennäköiseltä. Joka tapauksessa omiin kuviisi, jotka eivät ole suoria toisintoja toisista valokuvista tai kartoista, sinulla on tekijänoikeus. Toisaalta sillä ei ole mitään väliä, kenen isovanhemmista on kyse. Jos henkilö on kuollut, ei lupaa tarvitse kysyä keneltäkään. Jos henkilö on elossa, on tietty kohteliasta pyytää lupa - itse asiassa henkilöllä voi olla itsestään parempikin kuva kirjassa julkaistavaksi - mutta et lainsäädännön perusteella tarvitse välttämättä sitäkään.
Seppo Niinioja
05.06.09, 07:29
Tämä on valitettavaa, mutta totta monessa asiassa. Tietysti oikeuksien "omistajan" näkökulmasta ei ole hyvää businesstä kertoa suoraan, ettei ko. kartalla enää ole tekijänoikeuksia.
GPS:sta sen verran, että niin moni kaupallinen toimija on rakentanut koko liiketoimintansa sen varaan, etten usko järjestelmän romahtavan. GPS-järjestelmän rappeutuminen ja lisäinvestointien viivyttely lienee harkittua taktiikkaa, jolla USA:n armeija siirtää osan kuluista kaupallisille toimijoille.
USA:n armeijan taktiikkaa en tunne ja tämäkin menee aika lailla sukukirjan tekijänoikeuksien ulkopuolelle, mutta GPS:llehän on Euroopan avaruusjärjestö ESA puuhannut jo useita vuosia kilpailevaa Galileo-navigointijärjestelmää, joka ei ole riippuvainen USA:n armeijasta, ks. http://www.esa.int/esaNA/galileo.html . Muistaakseni sillä on ollut vaikeuksia saada riittävää rahoitusta tai muita ongelmia, mutta ehkä väitetty GPS-järjestelmän tilanne panee asioihin vauhtia.
Muistaako joku muuten vielä Iridium-satelliittijärjestelmän (http://www.iridium.com/index.php ). Kirjoittelin siitäkin aikanaan 1990-luvun alussa lehtijuttuja. Puheluyhteydet tarjoavat lisäpalveluna edelleen huikean:) 2,4 kbit/s datasiirtonopeuden, joka oli alunperinkin spesifioitu. Yhteen aikaan tarkkailin innokkaasti Iridium-satelliittien aurinkopanelien heijatusten aiheuttamia muutaman sekunnin välähdyksiä (Iridium flares), jotka ovat aika vaikuttavia ja ylittävät usein reilusti esim. Venus-planeetan kirkkauden parhaimmillaan.
Ks. http://www.satobs.org/iridium.html . Ennusteohjelmien avulla voi selvitää, milloin omalla paikkakunnalla välähtää.
Seppo Niinioja
Jo aiemmin linkittämäni Korpelalla on karttojen tekijäoikeuksista erillinen sivu: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/kartat.html (http://www.cs.tut.fi/%7Ejkorpela/tekoik/kartat.html) . Siinä(kin) on vähän ristiriitaista näkemystä. Toisaalta
Määräämisvalta koskee teosta myös muutetussa muodossa. Entä onko esimerkiksi kartasta paperin läpi piirretty karkeampi kartta alkuperäisen kartan kappale muunnetussa muodossa vai itsenäinen kartta?
Tekijänoikeus ei koske teoksen asiasisältöä. Esimerkiksi kartan sisältämiä tietoja saa käyttää hyväksi myös uusia karttoja tehtäessä.mutta
Tekijänoikeudessa käyttäminen on kappaleen valmistamista tai teoksen saattamista yleisön saataviin (näyttämällä, esittämällä tms.)... Kappaleen valmistamista on kaikenlainen kopiointi, vaikka käsin piirtämällä.
Antti Järvenpää
05.06.09, 10:46
Olet Kaisa kaivellut tätä aika aktiivisesti, ja asia ei näytä olevan selvä myöskään Korpelalle.
Itse tulkitsisin asiaa siten, että kartan tekijänoikeuden suoja on 70 vuotta, koska kartan tekijää ei nykyisellään voida yksilöidä. Siis sitä luonnollista henkilöä tai luonnollisten henkilöiden ryhmän pisimpään elänyttä, jonka kuolemasta tuo 70 vuotta pitäisi laskea. Kun teoksessa ei ilmoiteta tekijää tai tekijöitä, tulkitsen tekijän anonyymiksi ja lasken suoja-ajan teoksen merkitystä valmistusajasta.
Toisaalta omasta kokemuksestani sanoisin, että omat tarpeeni sukututkimuksessa liittyvät pääsääntöisesti yli 100 vuotta vanhoihin karttoihin. Olen ostanut ja saanut niitä. Olen jopa ostanut maanmittauslaitokselta värivalokopioita vanhoista laajoista pitäjänkartoista, joista ei ole enää jäljellä painoksia. Kokonaisena niitä ei olla saatu kopioitua, mutta paloina A3 kokoisena kylläkin. Sitten käsiini on päätynyt erilaisia vanhoja maanmittaustoimituskarttoja, joista osa on komeita värillisiä käsin piirrettyjä teoksia, joissa yleensä on myös piirtäjän ja toimituksen tekijän nimet.
Omasta mielestäni aina karttaa käytettäessä kuuluu hyviin tapoihin kertoa alkuperäisen kartan viitetiedot aivan siitä riippumatta onko kartta tekijänoikeuden alainen vai ei - moraalinen tekijänoikeus - isyysoikeus ei mielestäni vanhene ikinä. Jos käsiin on päätynyt kopio, niin viite kohdistuu aina alkuperäiseen karttaan, eikä kopioon, oli se kopio sitten oma valokopio, skannaus tai jonkin kustantamon reprotuote. En näe mitään tarvetta kertoa viittauksessa siihen, mitä kautta kopio tai kopion kopio minulle on päätynyt ja isyysoikeus kuluu kartan alkuperäiselle tekijälle, ei sen kopioijille.
Olen myös itse piirrellyt uusia karttoja joko käsin tai tietokoneella. Näin siksi, että sellaisia karttoja, joilla haluaisin jotakin esittää, ei ole koskaan piirretty. 2-dimensionaalisen kuvan piirrän joko läpi jostakin vanhasta kartasta ja sitten lisäilen siihen sen, mitä pidän tärkeänä esittää. Yleensä läpipiirtämisen tarve on vain maan ja veden erottamiselle. Siis rantaviivat ja joet. Itse asiassa kaikki muu karttatieto on vain häiritsevä elementti.
Mielenkiintoista tässä on se, että tulee samalla luotua uusi historiallinen kartta, johon perikunnallani on tekijänoikeus vielä 70-vuotta sen jälkeen kun olen kuollut, mikäli en ilmoita luopuvani tekijänoikeuksistani (mitenhän senkin voisi tehdä?). Olen myös ostanut tämän uuden Suomen historian kartaston, jolla sitten onkin aika pitkä tekijänoikeuden suoja-aika. Ihan näiden omien tarpeitteni kautta olin jossakin vaiheessa yhteydessä myös karttakeskukseen. Ilmaisin, että heillä olisi hyvä olla ilmaisia karttapohjia historiallisten tutkimusten tarpeita vartein. Ne ilmaiset pohjat, mitä siellä nykyisin on, ovat esimerkiksi vesistöjen osalta liian krouveja pitäjä tasolla. Vesistöt katkeilevat ja ovat jopa vääränmuotoisia. A4 Suomen kartta on ihan ok, mutta detalji tasolla kurja.
Jos sitten tutkimuksen mielenkiinto liittyy rannikolle, tarve on sellaisille karttapohjille, joissa olisi huomioitu maanpinnan nousu. Tällaisia ei saa oikein mistään, vaan on otettava jokin sellainen kartta, jossa on korkeuskäyrät, ja alettava värittämään merta niihin paikkoihin, missä sitä on ollut esimerkiksi 1600- tai 1500 luvuilla. Samankaltaisia tilanteita voi olla sisämaassakin, jos jotakin järveä on laskettu tai se on laskenut luonnon mullistuksen seurauksena. Esimerkkinä tällaisesta on Längelmävesi, jonka rantaviivat ovat olleet aivan jossain muualla ennen Sarsan koskien kuivumista ja Iharin puhkeamista 1600-luvun alussa.
Hei!
Jos toimisin sinun katsomuksesi mukaan eli kartassa olisi tuo 70 v raja, niin vuonna 1939 painettua karttaa voisi käyttää. Se sopisi minun pirtaani varsin hyvin, koska löysin sellaisen pitäjänkartan. Sitä karttaa olisi mukava käyttää minun ja ystäväni tutkimuksiin ja hän voisi käyttää sitä suunnittelemassaan kirjassa.
Hyvällä kameralla/piirtämällä siitä saisi oivat kopiot tarpeellista osista. Alkuperäinen ei kestä oikein kovaa käsittelyä enää ja se on siirrettävä hyvään säilöön.
Olemme olleet huvittuneita siitä, että siinä isossa kartassa keskellä on iso aivan valkoinen alue. Eivät ole ilmeisesti ehtineet toimittaa tarvittavia tietoja määräaikaan? Se valkoinen alue on Hausjärven alueella. Onneksi meidän tarvitsemat paikat eivät sijaitse tuolla valkoisella alueella.
t. Ulla
Antti Järvenpää
05.06.09, 15:36
Tekijänoikeuden voimassaoloaika
43 § (22.12.1995/1654)
Tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut tekijän tai, jos kysymys on 6 §:ssä tarkoitetusta teoksesta, viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuodesta. Elokuvateoksen tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut viimeksi kuolleen pääohjaajan, käsikirjoittajan, vuoropuhelun kirjoittajan tai nimenomaisesti kyseistä elokuvateosta varten luodun musiikin säveltäjän kuolinvuodesta.
44 § (22.12.1995/1654)
Teokseen, joka on julkistettu tekijän nimeä taikka yleisesti tunnettua salanimeä tai nimimerkkiä ilmoittamatta, on tekijänoikeus voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona teos julkistettiin. Jos teos julkaistaan osina, lasketaan tekijänoikeuden voimassaoloaika erikseen kullekin osalle.
Jos tekijän henkilöllisyys selviää 1 momentissa mainitun ajan kuluessa, noudatetaan, mitä 43 §:ssä säädetään.
Julkistamattoman teoksen, jonka tekijää ei tunneta, tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona teos luotiin.
Tulkintani perustuu tuohon em. lain kohtaan. Jos olen väärässä, korjatkoon joku joka tietää paremmin. Jos, kartassa on vaikkapa Tilgmannin kivipaino 1934, eikä mitään muuta (siis henkilönimiä), mielestäni aika lasketaan tuosta vuodesta 1934. Jos on nimiä, on luultavasti jotakuinkin mahdoton tietää koska he ovat kuolleet, jolleivat ole sillä lailla tunnettuja, että ovat päätyneet johonkin hakuteokseen.
Tekijänoikeuden määritys 70 vuottta kuolemasta, on helppo tekijänoikeuden haltijalle, mutta sille joka teosta haluaisi käyttää, se on hyvin vaikea selvitettävä, jos tekijä ei ole kovin tunnettu.
Ihmetellä saattaa tuota lakiakin, tuon viimeisen lainaamani lauseen osalta. Siis julkistamaton, tuntematon tekijä, niin kennelläköhän se tekijän oikeus oikein voisi olla oikeutetusti?
Sami Lehtonen
06.06.09, 06:48
Ihmetellä saattaa tuota lakiakin, tuon viimeisen lainaamani lauseen osalta. Siis julkistamaton, tuntematon tekijä, niin kennelläköhän se tekijän oikeus oikein voisi olla oikeutetusti?
Niin, ja mistä pirusta sen tietää, milloin se on luotu, jos tekijää ei tunneta ja sitä ei ole koskaan julkaistu.
Erkki Järvinen
06.06.09, 07:19
Niin, ja mistä pirusta sen tietää, milloin se on luotu, jos tekijää ei tunneta ja sitä ei ole koskaan julkaistu.
Tuolla taannoin tässä ketjussa kirjoitin; mm. luinka tavallinen "matti meikäläinen" ei ikinä selviä näiden pykälien ja säädösten viidakosta.
Raimo Laakso
24.06.09, 17:12
Heräsi mielessäni kysymys valokuvan juridisesta oikeudesta seuraavanlaisessa tapauksessa. Olen jossain matkalla ja haluaisin otattaa itsestäni kuvan jossain tietyssä paikassa. Koska minulla ei ole matkaseuraa, pyydän satunnaista ohikulkijaa ottamaan minusta valokuvan ja sen hän tekeekin minun kamerallani. Nyt kysynkin kenellä on oikeudet mainitulla tavalla otettuun kuvaan.
Samaten minulla on koko joukko vanhoja kuvia, joiden ottamisesta ei ehkä ole viittäkymmentä vuotta, mutta kuvan ottajasta, eikä edes kohteesta ole minkäänlaista tietoa. Sitten vielä ne kuvat joiden ottajan tiedän kuolleen ja tiedän ettei lähisukulaisiakaan ole elossa.
Raimo Laakso
Sami Lehtonen
24.06.09, 18:08
Heräsi mielessäni kysymys valokuvan juridisesta oikeudesta seuraavanlaisessa tapauksessa. Olen jossain matkalla ja haluaisin otattaa itsestäni kuvan jossain tietyssä paikassa. Koska minulla ei ole matkaseuraa, pyydän satunnaista ohikulkijaa ottamaan minusta valokuvan ja sen hän tekeekin minun kamerallani. Nyt kysynkin kenellä on oikeudet mainitulla tavalla otettuun kuvaan.
Samaten minulla on koko joukko vanhoja kuvia, joiden ottamisesta ei ehkä ole viittäkymmentä vuotta, mutta kuvan ottajasta, eikä edes kohteesta ole minkäänlaista tietoa. Sitten vielä ne kuvat joiden ottajan tiedän kuolleen ja tiedän ettei lähisukulaisiakaan ole elossa.
Raimo Laakso
Olen itsekin pohtinut tuota ensimmäistä. Luulisin sen kuitenkin rinnastuvan työnantajan ja työntekijän väliseen suhteeseen siten, että vaikka toinen osapuoli ottaakin kuvan vastikkeetta, siirtyy oikeudet kuvaan toimeksiantajalle. Ainakin kuvan ottavan osapuolen pyyteettömyys ko. tilanteessa implikoi oikeuksien luovuttamisen työn teettäjälle. Tekijänoikeuksien kesto toki määräytyy tekijän kuoleman mukaan tässäkin tapauksessa.
Jälkimmäiseen on varmaan tapauskohtaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja vaikka kuinka. Lähiomaisilla tarkoittanet tässä tapauksessa kaikkia niitä, joilla olisi juridinen oikeus vainajan perintöön? Olisiko jonkun taiteilijan kohdalla olemassa esimerkki siitä, kenelle oikeudet menevät, jos periviä ei ole? Onko valtiolla jokin instanssi, joka poimii näitä itselleen? Toisaalta tulee eteen myös näyttökysymykset. Tekijänoikeusrike tai -rikos pitäisi näyttää toteen, joten käytännössä se täytyy olla oikeuden haltija, jonka on voitava osoittaa omistavansa voimassa olevat tekijänoikeudet ko. kuvaan eikä niin, että sinun täytyisi osoittaa, että näin ei ole. Jos olet toiminut bona fide ja kuva ei ole edes kaupallisessa käytössä, ei oikeuksien omistajallakaan ole juuri voitettavaa vaikka käräjille veisikin.
Seppo Niinioja
24.06.09, 19:02
Heräsi mielessäni kysymys valokuvan juridisesta oikeudesta seuraavanlaisessa tapauksessa. Olen jossain matkalla ja haluaisin otattaa itsestäni kuvan jossain tietyssä paikassa. Koska minulla ei ole matkaseuraa, pyydän satunnaista ohikulkijaa ottamaan minusta valokuvan ja sen hän tekeekin minun kamerallani. Nyt kysynkin kenellä on oikeudet mainitulla tavalla otettuun kuvaan.
Samaten minulla on koko joukko vanhoja kuvia, joiden ottamisesta ei ehkä ole viittäkymmentä vuotta, mutta kuvan ottajasta, eikä edes kohteesta ole minkäänlaista tietoa. Sitten vielä ne kuvat joiden ottajan tiedän kuolleen ja tiedän ettei lähisukulaisiakaan ole elossa.
Raimo Laakso
Taitaa mennä vähän toistoksi, mutta ei näitä tuhansia ketjuja mikään jaksa jatkuvasti seurata. Kohtuullisen paljon tekijänoikeudesta oppii lukemalla huolella tekijänoikeuslain 8.7.1961/404 ajantasaisen version osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404 ja opetuministeriön tekijänoikeuksia koskevan sivuston http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/lait_ja_saeaedoekset/?lang=fi . Tekijänoikeuden voi lain 27 §:n mukaisesti luovuttaa, mitä olen lukuisia kertoja asianmukaista muutaman sadan euron korvausta vastaan tehnytkin ja se sopii ihan hyvin kertakäyttöisiin hengentuotteisiin. Tekijänoikeuden luovutus on harvoja arvonlisäverottomia myyntitoimintoja.
Voithan tehdä tuon satunnaisen ohikulkijan kanssa luovutuksesta sopimuksen, jos pidät sitä tarpeellisena. Kuten aikanaan tuli kauppaoikeuden alkeissa opituksi, sopimus on sitova oli se sitten solmittu suullisesti tai kirjallisesti. Molemmat velvoittavat periaatteessa yhtä paljon sopimuksen mukaisen suorituksen täyttämiseen. Sopimusoikeudessamme on lähtökohtana vapaamuotoisuus. Yleensä sopimukset kannattaa silti tehdä kirjallisesti riitatapauksen varalta ja monet sopimukset on tehtävä nimenomaan kirjallisina. (Lähde: http://www.laki24.fi/sopi-sopimuksenmuoto-suullinensopimus.html ).
Uskaltaisin tuossa ohikulkijan tapauksessa tehdä pelkästään suullisen sopimuksen itsestäni otetun kuvan tekijänoikeuden luovuttamisesta minulle tai jopa jättää nimenomaisen sopimuksen tekemättä, kuten yleisen elämänkokemuksen mukaan yleensä tapahtuu. Voitaneen olettaa, että jo itse tilanteeseen sisältyy implisiittisesti, erikseen lausumattomana tuo tekijänoikeuden luovutussopimus. Kuvan ottajan intresseissä tuskin on asiaa riitauttaa, jos hän on satunnaisessa tilanteessa ollut vain ystävällinen. Alkuperäinen kuvakin on sinulla.
Eivät nämä asiat lopulta niin vaikeita ole. Jos aikoo sukukirjan julkaista, niin mm. tutkimus, markkinointi, paperi, painatus ja postituskin maksavat. Tekijänoikeudenkin alaisen kuvan tai muun teoksen julkaisuluvan voi ostaa. Jos se on liian kallis, sen voi jättää pois tai ottaa itse kuvia tai piirtää, niin kuin täällä on jo ollut puhetta.
Jälkimmäisestä asiasta ehkä voisi sanoa sitoumuksetta, että en tulisi mahdollisesti yllyttäneeksi rikokseen, että noita vanhoja kuvia voinee käyttää, kun mainitsee, mistä tai keneltä ne ovat peräisin, vaikka N.N.:n kuva-arkistosta tai kotialbumista. Kuvaajan nimi tietysti on mainittava, jos se on tiedossa. Ehkä palaan asiaan, jos muistan kysyä eräältä ammattilaiselta, toimittajaystävältä hänen menettelyään ja hintatasoa hänen kirjoittamaansa elämäkertateokseen mm. maakuntamuseosta ja kotiarkistoista hankittujen kuvien suhteen.
Tässä mikään lakiasiaintuntija kuvittele olevani, mutta ne ovat kyllä mielenkiintoisia ja usein varsin tärkeitä.
Seppo Niinioja
Seppo Niinioja
24.06.09, 19:17
Olen itsekin pohtinut tuota ensimmäistä. Luulisin sen kuitenkin rinnastuvan työnantajan ja työntekijän väliseen suhteeseen siten, että vaikka toinen osapuoli ottaakin kuvan vastikkeetta, siirtyy oikeudet kuvaan toimeksiantajalle. Ainakin kuvan ottavan osapuolen pyyteettömyys ko. tilanteessa implikoi oikeuksien luovuttamisen työn teettäjälle. Tekijänoikeuksien kesto toki määräytyy tekijän kuoleman mukaan tässäkin tapauksessa.
Jälkimmäiseen on varmaan tapauskohtaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja vaikka kuinka. Lähiomaisilla tarkoittanet tässä tapauksessa kaikkia niitä, joilla olisi juridinen oikeus vainajan perintöön? Olisiko jonkun taiteilijan kohdalla olemassa esimerkki siitä, kenelle oikeudet menevät, jos periviä ei ole? Onko valtiolla jokin instanssi, joka poimii näitä itselleen? Toisaalta tulee eteen myös näyttökysymykset. Tekijänoikeusrike tai -rikos pitäisi näyttää toteen, joten käytännössä se täytyy olla oikeuden haltija, jonka on voitava osoittaa omistavansa voimassa olevat tekijänoikeudet ko. kuvaan eikä niin, että sinun täytyisi osoittaa, että näin ei ole. Jos olet toiminut bona fide ja kuva ei ole edes kaupallisessa käytössä, ei oikeuksien omistajallakaan ole juuri voitettavaa vaikka käräjille veisikin.
Kerran vielä ja sitten lasku. Näistähän voi löpistä loputtomiin, minä siinä mukana. Erkki kirjoitti äsken: Tuolla taannoin tässä ketjussa kirjoitin; mm. luinka tavallinen "matti meikäläinen" ei ikinä selviä näiden pykälien ja säädösten viidakosta.
Jos ottaisi vaikka vaihteeksi raamatullisen näkökulman: Jeesushan sanoi: Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit, mutta vain yksi on tärkeä. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Jotenkin tähän tapaan kai vanhan raamatunkäännöksen mukaan.
Soveltaen: Jospa luottaisi siihen, että ihmiset eivät lähtökohtaisesti yleensä ole pahansuopia. Ei tämä maailma silloin pysyisi pystyssä.
Seppo Niinioja
Sami Lehtonen
24.06.09, 20:03
Kerran vielä ja sitten lasku. Näistähän voi löpistä loputtomiin, minä siinä mukana. Erkki kirjoitti äsken: Tuolla taannoin tässä ketjussa kirjoitin; mm. luinka tavallinen "matti meikäläinen" ei ikinä selviä näiden pykälien ja säädösten viidakosta.
Jos ottaisi vaikka vaihteeksi raamatullisen näkökulman: Jeesushan sanoi: Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit, mutta vain yksi on tärkeä. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Jotenkin tähän tapaan kai vanhan raamatunkäännöksen mukaan.
Soveltaen: Jospa luottaisi siihen, että ihmiset eivät lähtökohtaisesti yleensä ole pahansuopia. Ei tämä maailma silloin pysyisi pystyssä.
Seppo Niinioja
Näinhän se on - tuskinpa kukaan mistään aivan aiheettomasta rupeaa rettelöimään. Mutta jos niin kuitenkin käy, niin on hyvä muistaa, että tekijänoikeusrikkomus edellyttää tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta, tekijänoikeusrikos taas ansaintatarkoituksessa tehtyä tekijänoikeuden loukkausta, joka on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa oikeuksien omistajalle. Vahingonkorvauksiahan tuomitaan osoitetun vahingon mukaan, joten olisi mielenkiintoista kuulla, minkä arvoiseksi mummon kummin kaiman kuvan julkaisu sukuteoksessa esimerkiksi katsottaisiin. Menisikö ämmä kympillä vai kahdella, vai pulitettaisiinko peräti viisi kymppiä. Tällaisessa tapauksessa on jopa mahdollista, ettei kantaja saa asianajokulujaankaan vastaajan maksettavaksi jos rikkomuksenkaan tunnusmerkistö ei täyty. Molemmat osapuolet jäävät siis reilusti persnetolle ja kaikki muutkin tietysti, kun rahoittavat oikeuslaitosta verovaroin.
Vielä pieni vinkki. Myös suullinen sopimus on sitova ja olisikin eriskummallinen tilanne, jos oikeudessa pohdittaisiinkin vain sitä, antoiko kuvan ottanut sittemmin vainaa henkilö vastaajalle kuvan luovuttamisen yhteydessä suullisesti kaikki tarvittavat oikeudet kuvan vapaaseen kaupalliseen käyttöön korvauksetta. Luonnollisesti en yllytä ketään väärään valaan, jos vaikka suullinen sopimus unohtui tehdä kuvaajan elinaikana.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.