PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vanhojen maalausten ym.käyttö kirjassa.

Sivander
05.01.09, 19:39
Hei

Olen valmistelemassa sukukirjaa, johon tulee luku suomen sodasta 1808 ja toinen koskien amerikan siirtolaisuutta. Ongelmana on tekstin sekaan tulevat kuvituskuvat.
Kirjan muut kuvat ovat tässä mielessä selvät, mutta jos skannaan kuvan jostain kyseistä tapahtumaa käsittelevästä kirjasta ja julkaisen sen sukukirjan kuvituskuvana niin kuinka tässä käy.
Mistä mahtaa olla kyseinen kirjan kustantaja itse käyttöoikeuden hankkinut vanhaan maalaukseen tai piirrokseen.

Kyseessä on mm. vanhat postikorttikuvat laivoista jne. sekä kuva esim. Karstulan taistelusta jonka on maalannut venäläinen taiteilija Alexander von Kotzebuen (1815-1889)

Lähteeksi tietysti merkitään alkuperäinen taiteilija, mutta merkitäänkö myös tämä kirja joka kuvan on myös julkaissut. Samoja kuvia on julkaissut aikaisemmin moni kirja ja sanomalehti ym.

Kuvat vanhoista amerikan laivoista ovat peräisin eri nettisivuilta. Ikänsä puolesta kuvat jo ovat varmaan vapaasti käytettävissä.

Meneekö tällaisten kuvituskuvien lainaaminen sitaattioikeuden piiriin. Lainattaavlla kuvalla ja tekstillähän on kiistaton asiayhteys olemassa, eikä kuvat ole sukukirjassa pääroolissa.

Toisin sanoen - voiko näin tehdä.

tv Pekka Sivander

Timo W
06.01.09, 10:44
Teoksen suoja-aika alkaa teoksen syntyhetkellä suoraan lain nojalla ja päättyy, kun 70 vuotta on kulunut tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Tämä koskee Euroopan Talousalueelta peräisin olevia teoksia. Muualta peräisin oleviin teoksiin sovelletaan Suomessa joko 50 tai 70 vuoden suoja-aikaa riippuen alkuperämaassa sovelletusta ajasta. Yhteisteosten suoja-ajat lasketaan viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Suoja-ajan päätyttyä teoksia saa käyttää vapaasti.

http://www.digicamera.net/armi/w3kurs/tekoik.htm

http://myy.helia.fi/~vanvu/wwwjulk/wwwsuunn/wwwkuvat.html (http://myy.helia.fi/%7Evanvu/wwwjulk/wwwsuunn/wwwkuvat.html)

Sami Lehtonen
06.01.09, 14:30

Pieni tarkennus: laki ei koske takautuvasti kuvia, jotka on otettu 1961 (laki 405/61) ennen.

Sivander
06.01.09, 14:49
Teoksen suoja-aika alkaa teoksen syntyhetkellä suoraan lain nojalla ja päättyy, kun 70 vuotta on kulunut tekijän kuolinvuoden päättymisestä. ..................
Suoja-ajan päätyttyä teoksia saa käyttää vapaasti.

Näin minäkin tätä tulkitsen.
Silti tuntuu arveluttavalta hakea kirjastosta kaikkein komein kirja. Skannata siitä kaikki kuvat ja hyödyntää näitä kuvia sitten omiin tarkoituksiin. Ajattelen kuitenkin niin että kirjan kustantaja omistaa tekijänoikeuden kyseiseen kirjaan. Mutta ei varmaankaan kirjassa olevaan yksittäiseen maalausta esittävään kuvaan. Mutta entä sitten jos kirjaa varten on maalaus valokuvattu. Periaatteessa tällä kuvan ottajalla on ottamaansa kuvaan tekijänoikeus, joka kyllä on hankalasti todettavissa - kenen ottamasta kuvasta on milloinkin kyse, kun samaa maalausta on kuvattu moneen eri kirjaan.

tv Pekka

Juha
06.01.09, 15:00
Ei kuvien käyttö tässä tapauksessa ainakaan sitaattioikeuden piikkiin mene. Jos tekisit esim. taidekritiikkiä käsittelevän kirja-arvostelun, toimisi tuo homma.

Se, että joku kuva on nettisivulta otettu, ei liity myöskään mihinkään. Nettihän on täynnä laittomia kuvakopioita, mutta ei se tarkoita, että itse voisi tehdä samalla tavalla.

Minulle tulisi mieleen käydä itse kuvaamassa esimerkiksi Suomen Sodan hyvin dokumentoituja taistelupaikkoja jne. Silloin voisit käyttää kuvia ihan niin paljon kuin itse haluat. Monesti tuollainen itse otettu olisi jopa paljon parempi vaihtoehto kuin ehkä jo useissa tietokirjoissa ennen nähty otos.

arvelen

Juha

Sami Lehtonen
06.01.09, 19:20
Näin minäkin tätä tulkitsen.
Silti tuntuu arveluttavalta hakea kirjastosta kaikkein komein kirja. Skannata siitä kaikki kuvat ja hyödyntää näitä kuvia sitten omiin tarkoituksiin. Ajattelen kuitenkin niin että kirjan kustantaja omistaa tekijänoikeuden kyseiseen kirjaan. Mutta ei varmaankaan kirjassa olevaan yksittäiseen maalausta esittävään kuvaan. Mutta entä sitten jos kirjaa varten on maalaus valokuvattu. Periaatteessa tällä kuvan ottajalla on ottamaansa kuvaan tekijänoikeus, joka kyllä on hankalasti todettavissa - kenen ottamasta kuvasta on milloinkin kyse, kun samaa maalausta on kuvattu moneen eri kirjaan.

tv Pekka

Maalauksesta otettu valokuva ei täytä teoskynnystä, joten siihen sovelletaan 50v suoja-aikaa. Silloin myös puhutaan oikeudesta valokuvaan - ei tekijänoikeudesta.

Tässä tulee ilmainen vinkki. Tunnetummista teoksista löytyy kuvia mm. Wikipediasta, joiden tekijänoikeudet on yleensä jaettu creative commonsin alla. CC lisensoituja kuvia on myös monilla web-sivuilla. Näiden käyttöön yleensä riittää ilmoitus siitä, kenen ottama kuva on kyseessä. CC-lisenssejä tosin on erilaisia. Toiset kieltävät kaupallisen käytön - toiset sallivat kaiken.