Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Tafell(?) gods - mitä se on?
Osaako joku kertoa mitä Tafell gods tarkoittaa? Katselin Viipurin läänin henkikirjoja vuodelta 1818 ja etsimäni tila oli tällaisen otsikon alla. Olen ymmärtänyt, että tilat tuohon aikaan luokiteltiin lähinnä rälssi-, kruunu- ja verotiloiksi. Sen lisäksi oli säterit, joihin "maalliset" rälssitilat kuuluivat. Mutta tämä "tafell" on outo.
Tapani Kovalaine
23.11.08, 17:14
Voisiko Tafell olla kenenkään sikäläisen maanomistajan sukunimi?
Voisiko muuntaa Tafell'ia Staffeliksi?
... wurde Feldarzt im finnischen Kriege und starb in Viborg 1743. ...... die das Wasserreservoir darstellte, wurde auf die höchste Staffel einer ...
Voisiko saada tarkennuksen, missä pitäjässä Viipurin läänissä oli Tafell gods?
<Osaako joku kertoa mitä Tafell gods tarkoittaa? >
Ettei vaan liittyisi tähän "Tiny Tafel" -sanaan, joka meidänkin on pitänyt tehdä esi-isistämme.
Arvaan, että tarkoittaa esi-isien perintötiloja ja varoja. Ettei vain olisi sen aikaiset jakamattomat perintötilat?
Tutkimisiin
Tapani Kovalaine
23.11.08, 21:14
Ai niin tosiaan, nyt muistinkin, että Antreassahan se oli Tafell Gods! Häklilän kylän ja monen muunkin kylän kohdalla.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=333482&zoom=3&x=1&y=1&sx=400&sy=400
Tapani Kovalaine
24.11.08, 09:53
Antrean naapurissa Jääskessä ei ole 1818 henkikirjaan laitettu tafell godseja eikä kronoja. Vielä en tiedä miksi. Mutta Antreassa on kaikkiaan 73 rekisterikylää ja niistä yksi ainoa eli Kavantkolun kylä on saanut yläotsikoksi Donation. On On siis kauppaneuvos Olohin saanut lahjoitusmaakseen koko kylän.
Yhteensä 25 kylän yläotsikkona on Tafell Gods ja loput 47 kylää on otsikoitu sanalla Krono. Nämä kaksi yläotsikkoa vuorottelevat, ei koskaan ole peräkkäin Krono tai Tafell Gods. Miksikähän?
Kun en tiedä niin arvaan: tafell tarkoittaa ruokapöytää ja sitä kautta Tafell Gods on tarkoittanut julkishallinnon kameraalisessa kirjanpidossa luontaistuotteiden hyväksymistä veroyksikköinä ja Krono on tarkoittanut verojen maksamista yksinomaan rahalla.
Saattoi tämä arvaus (jälleen) mennä ihan poskelleen, mutta kyllä Suku Forumissa tämmäiset virheet pian asiantuntevasti oikaistuksi tulevat... Ja voihan olla, että itsekin löydän lopulta oikean vastaukseen todella hyvään kysymykseen (joka oli sijoitettu Forumin Ruotsin kieli-osioon).
Antreassa on muuten hyvin mukavia kylien nimiä: Talikkala, Kuparsaar, Kamajauhola, Kuukauppi ja Noskua, noin nii ku esmerkiks!
Heikki Särkkä
24.11.08, 11:06
SAOB:n mukaan taffelgods on maatila, joka on läänitetty vastaanottajan elatusta varten. Joku voinee valistaa, onko se sama kuin prebenda.
<SAOB:n mukaan taffelgods on maatila, joka on läänitetty vastaanottajan elatusta varten. Joku voinee valistaa, onko se sama kuin prebenda.>
Enpä tiedä. mutta jotakin sillä on ruuan kanssa tekemistä Welshiläisenkin sanakirjan mukaan:
<Tafell is fillet as a boneless piece of fish or meat.>
Ei tainnut olla kuin kuivaa kalaa ja lihaa tarjolla elannoksi. ;-)
Hauskaa arvailua
Hei,
Prebenda taisi olla nimenomaan kirkolle tai kirkonmiehelle osoitettu lahjoitus.
t. Helena V.
Cannelinin ruotsi-suomi sanakirja (1930) antaa:
taffelgods = eläketila, -talo
t. Helena V.
Heikki Särkkä
24.11.08, 11:52
Samaa mieltä Helena V:n kanssa. Olisiko taffelgods prebendan synonyymi ja tarkoittaisi tässä Viipurin piispan palkkatilaa?
Osaako joku kertoa mitä Tafell gods tarkoittaa? Katselin Viipurin läänin henkikirjoja vuodelta 1818 ja etsimäni tila oli tällaisen otsikon alla. Olen ymmärtänyt, että tilat tuohon aikaan luokiteltiin lähinnä rälssi-, kruunu- ja verotiloiksi. Sen lisäksi oli säterit, joihin "maalliset" rälssitilat kuuluivat. Mutta tämä "tafell" on outo.
Katsopa alla olevasta linkistä, mitkä esim. vanhan Viipurin Kuvernementin tafelgods-alueet olivat:
http://books.google.fi/books?id=ll0PAAAAQAAJ&pg=PA65&dq=tafelgods
terv. Maisa M
Tapani Kovalaine
24.11.08, 15:25
Maisan antama tietolähde oikaisee pätevällä tavalla kaikki aikaisemmat virheelliset tiedot ja väärinehdotukseni. Mikäli oikein tekstistä huomasin, niin salaneuvos Potemkin sai eräästä tilasta vasemman puolen eläketilakseen (tafell god) loppuiäkseen.
Knut Cannelin oli täällä Joensuussa kreikan ja latinan kielen opettajana ja lyseon rehtorina vuoteen 1908 asti. Siirtyi sitten ruotsin ja suomen kielen rehtoriksi Helsingin suomalaiseen lyseoon. Cannelinin vuonna 1904 julkaisemassa sanakirjassa on ihan kunnon käännös kysytystä sanasta. Olisi kyllä mukava joskus lukaista Knut Cannelinin väitöskirja vuodelta 1888: Kemin kielenmurteesta.
Raukko & Streng toimittivat saksan kielen sanakirjan 1918 ja siinä sanotaan, että saksan sana tafelgut (monikossa tafelguts) tarkoittaa suomeksi eläketilaa.
Seppo Niinioja
24.11.08, 22:09
Voisiko Tafell olla kenenkään sikäläisen maanomistajan sukunimi?
Voisiko muuntaa Tafell'ia Staffeliksi?
... wurde Feldarzt im finnischen Kriege und starb in Viborg 1743. ...... die das Wasserreservoir darstellte, wurde auf die höchste Staffel einer ...
Voisiko saada tarkennuksen, missä pitäjässä Viipurin läänissä oli Tafell gods?
Näihin ei malta olla puuttumatta, vähääkään asiaa tuntematta: Olihan taannoisilla aseveljillämme valiojoukko nimeltä Schutzstaffel, alunperin Aatun henkivartiostoksi perustettu ja paremmin tunnettu lyhenteellä SS.
Seppo Niinioja
Seppo Niinioja
24.11.08, 22:19
Cannelinin ruotsi-suomi sanakirja (1930) antaa:
taffelgods = eläketila, -talo
t. Helena V.
Menee enempi saksan puolelle, mutta paljonhan sitä Viipurin suunnalla osattiin: Olisikohan eläketilan irtaimistoon kuulunut taffelipiano, das Tafelklavier, mistä se olisi saanut nimensä? Poikamme konservoi jokunen vuosi sitten yhtä sellaista silloisen morsmaikkansa perintökalua. Muita en ole tainnut nähdäkään yhtä läheltä.
Lopetan puujalkavitsini tältä illalta tähän.
Seppo Niinioja
Kiitoksia paljon tähänastisista kommenteista!
Antrean henkikirjoissa vuonna 1818 esiintyvät "Tafell gods" ovat siis taffelgods. Olen nyt päätellyt, että kyseiset tilat sattuvat sijaitsemaan maa-alueella, jonka joku on saanut lahjoituksena tai muuten haltuunsa ja tämä kerää "veroja" tiloilta itsensä elättämiseksi. Tällaisiahan olivat ns. säterit ja muissa maissa esim. ruhtinaat. Voidaanko yksinkertaistaa ja puhua rälssitiloista?
Törmäsin myös Viipurin pitäjän henkikirjoissa otsikkoon "apanage gods". Sama esiintyy MaisaM:n välittämässä linkissä tafelgodsin lisäksi. Tämä lienee lähellä samaa koska "Advanced learner's dictionary of current English" antaa erääksi merkitykseksi apanage-sanalle "property etc. coming to somebody because of birth or office". Ruotsinkielinen Data Uppslagsbok taas sanoo että apanage on "summa som utgår till regerande furstehus för deras underhåll. I vardagligt tal detsamma som underhåll".
Vieläkin ihmetyttää kuitenkin koko asia sen vuoksi, että useimmissa Antreaa koskevissa historiakirjoissa, joita olen selannut väitetään, että Antrean talonpojat säästyivät lähes kokonaan tältä rälssitila-ilmiöltä verrattuna muuhun Karjalaan. Kruununtiloiksi eli valtiolle joutuivat varattomuuttaan kyllä suurin osa 1600-luvun lopun nälkävuosien ja isovihan takia. Kuitenkin 1818 todella suuri osa tiloista oli taffelitiloja.
Olisiko tähän kommentoitavaa?
Terveisin Ralf
Tapani Kovalaine
25.11.08, 07:16
Kommentti:
Antrean kohdalla oli toki paljon taffelitiloja. Kun ei tilojen pinta-aloja ole merkitty henkikirjaan, ei pysty sanomaan, oliko puolet tai kolmasosa pitäjän pinta-alasta näitä tiloja. Mutta oikeastaan pitäisi ainakin Antrean kohdalla puhua taffelikylistä, sillä ei löydy ainuttakaan yksittäistä taffelitilaa, vaan aina on kyse koko kylästä.
Miksi oli tarve henkikirjaan merkitä Krono, Donation ja Tafell gods? Epäilen syiden olevan kameraalisia. Henkirahat ja eräät muut henkikirjaan merkityt tiloilta perityt suoritukset jouduttiin tulouttamaan korvamerkittyinä yhteiseen kassaan, josta ne sitten ohjattiin kolmijaon mukaisesti edunsaajille. Ja keitähän nämä tahot vuonna 1818 olivat?
Miksi ei olisi voitu antaa taffelikylistä kerättyjä veroja virkamiesten eläkerahastoon? Eikö sanalla eläke olisi voitu tarkoittaa 200 vuotta sitten sanaa eläte? Keskustelu aiheesta jatkukoon, jotta pääsen korjaamaan senkin edellä olevan väärän väittämän, jotta Kannelinista olisi 1908 tullut Hessuun ruotsin ja suomen kielen rehtori, sillä vain lehtorihan hänestä tuli.
Lisäkommentti:
Kun en tunne ko. alueen maanjakoasioita mitenkään syvällisemmin (eikä kukaan ole kertonut, mistä nimenomaisista tiloista on kyse), on vaikea arvuutella, minkälaisesta omistuspohjasta nämä kyseiset vuoden 1818 taffelgods-tilat juontavat. Mutta kun kerran Tapani kertoo, että nämä alueellisesti tarkastellen käsittivät yksinomaan kokonaisia kyliä kerrallan, niin yhtäältä voisi arvella, että taustalla olisi ollut lahjoitustiloja l. hoveja. Maisan linkissä mainittiin Antrean kohdalta vain “apenage-tiloja“, tällä kohdin ennen 16.7.1812 selitettynä vain hovin ylläpitoon käytetyiksi tiloiksi (kun oli isolla H:lla, ymmärtäisin tarkoitetun yksinomaan Venäjän keisarin hovia). Von Knorringin v. 1833 teoksessa ei selvitetty yksityiskohtaisesti kaikkien tilojen laatua, joten saattoi Antreassa “taffelgods“-tyyppisiä tilojakin olla - kuten näemmä olikin.
Asiaa pohtiessa kannattaisi pitää mielessä, että kyseessä oli kahden eri valtion maanjakojärjestelmät. Vaikka Vanhan Suomen alueella elettiin Venäjän vallan allakin pitkälti Ruotsin lakien mukaan, maanomistus taitaa olla vähän eri luokan kysymys, joten vuoden 1818 tilannetta pitänee tarkastella lähinnä Venäjän mallin pohjalta?
(Ruotsissakaan rälssi- ja säteritilan välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä. Lyhykäisesti:
Rälssitila = veroista vapaa lahjoitus, jonka verovapaus perustui ratsupalvelusvelvoitteeseen (Mauno Matolukko, v. 1279 lähtien, useita eri versioita,mm. Juhana III:n ajoista lähtien myös allodaalisena).
Säteri = ratsupalveluksesta vapautettu rälssitila (Erik XIV:n ajasta lähtien -> aateliskartanot).)
Venäjällä lahjoitusmaalla tarkoitettiin alkuaan sellaista tilaa/useampia tiloja (aluetta), jonka verotulot oli annettu jonkin nimenomaisen viran haltijan palkaksi (pomestje), mutta tällä ei ollut tilaan muita oikeuksia (kuten perimysoikeutta ). 1731 lähtien nämä palkkatilat rinnastettiin perintömaahan (wotšina) - voisi kai verrata Ruotsin säteritilaan?, mutta kutsuttiin hoveiksi (ja itse kartanoa hovileiriksi). Näitä lahjoitusmaiden antoja jatkettiin vielä senkin jälkeen, kun Viipurin lääni 1812 yhdistettiin autonomiseen Suomeen.
Talonpojistakin vähän… Kuten tiedetään, menetetyn alueen talonpojilla oli erioikeuksia muuhun Venäjään nähden. Talonpojan asema kruununtilalla poikkesi lahjoitusmaatalonpojan vastaavasta lähinnä siinä, että kruununtilalla verot sai maksaa rahana, kun taas lahjoitusmaalla talonpoika voitiin velvoittaa maksamaan verot kokonaan “luonnossa” - toisaalta lahjoitusmaatalonpoikakin oli tällä alueella vapaa ja saattoi mm. käräjöidä isäntänsä kanssa toisin kuin venäläinen veljensä.
Kuten Tapani esittää, mitä ilmeisimmin nämä “taffelgodsien” verotuotot korvamerkittiin jonkun virkamiestyypin tai esim. jonkun armeijan osan eläkkeisiin. Auki on kuitenkin edelleen, millä perusteella “taffelgodsit” muodostettiin eläketiloiksi? Olivatko ne kruunun jollain erityisperiaatteella lahjoituksista lunastamia hoveja vaiko vain kruununtiloista tähän tarkoitukseen erotettuja kyliä? Jokin tietty vuosittain vaihteleva verokertymähän (mihin tahansa) eläketarkoituksiin tarvittiin, joten sekin voisi auttaa, jos tiedettäisiin koska näitä alkaa esiintyä ja esiintyikö taloittain miten vaihtelua verokohtelumäärityksissä. Eikähän näitä koko autonomisen Suomen alueella näe, joten aika rajoitettua eläkeläisten joukkoa näillä ylläpidettiin? Vai oliko tämä vain Viipurin läänin alueella esiintyvä kirjaustapakuriositeetti (so., että henkikirjassakin ilmaistiin, mihin ko. tilan verotuotto käytettiin)?
Esim. Hämeessä pitäjänkokoukset listasivat n. v. 1810 (juuri lakkautetun ruotujakoisen armeijan) sotilaat ja heidän perheensä, jotka olivat sellaisessa taloudellisessa asemassa, että voisivat anoa keisarin myöntämää eläkettä tai ylläpitoa. Eläke ei siis tullut kuin “manulle illallinen”, mutta varmasti eläkkeeseen oikeutettuja koko suurruhtinaskunnassa oli enemmän kuin muutaman Viipurin läänin pitäjän joidenkin kylien verot kattoivat.
t. Helena V.
Lähteet: etsivä löytää ja mm. Viipurin pitäjän historia I-III, jotka sattuivat olemaan hyllyssä.
Hei, kiitos kommenteista! Aletaan pikkuhiljaa olla oikeilla jäljillä! Kävin tänään kirjastosta lainaamassa Jyrki Paasikosken väitöskirjan " Vanhan Suomen lahjoitusmaat 1710-1826" vuodelta 1997. En ole muuta kuin selannut toistaiseksi, mutta löysin mm. seuraavaa sivulta 11 (lyhennettynä ja hieman editoituna):
"Lahjoitusmaiden asukasmäärä käsitti merkittävän osan Vanhan Suomen väkiluvusta. Esim. v. 1799 siellä oli 185 000 asukasta, joista 55 500 oli lahjoitusmaiden asukkaita. Veroa maksavista 92 500:sta lähes 28 000 oli aatelin donaatioilla (lahjoitustiloilla) asuvia lahjoitusmaatalonpoikia. Tämän luvun ulkopuolelle jäivät ekonomiakollegiolle siirretyt luostareiden 7 250 ja hallitsijan pöytätiluksiin (saks. Tafelgut, ruots. Taffelgods) kuuluvat 2000 talonpoikaa. Suurin osa eli 52 000 Vanhan Suomen veroamaksavista asukkaista oli kruununtalonpoikia."
Sivuilla 61-62 mainitaan, että donaatioilla oli keskeinen merkitys Venäjän virkamiesten palkkauksessa 1720-luvulle saakka. Vuodesta 1725 lähtien Viipurin ylikomendantin palkka koostui osakasi kiinteästä rahasta sekä erikseen määrätyistä ja ylikomendantin viljelykseen luovutetuista maatiloista ja niiden verotuloista. V. 1744 perustettiin paikallishallonnoksi kuvernementti ja sen johtoon nimitettiin kuvernööri, jolloin ylikomendantista tuli pelkästään Viipurissa toimiva sotilasviranomainen. Molempien palkkaus tapahtui samalla tavalla osaksi rahana ja osaksi luovutettujen maatilojen verotuloista. Esim. 1758 kuvernööri Isakovin pöytätilukset käsittivät 172 tilaa Viipurin, Jääsken ja Antrean pitäjistä ja ylikomendantti Stupishinin pöytätilukset 93 tilaa Viipurin, Säkkijärven ja Antrean pitäjistä. Nämä pitäjät oli annettu virkamiesten perinnölliseen hallintaan eli he saivat pitää donaationsa senkin jälkeen kun he olivat luopuneet viroistaan.
Taffelgods joka nyt Paaskosken mukaan on pöytätilus tarkoittaa siis Vanhan Suomen tapauksessa palkkatilaa eikä eläketilaa (vaikka se sellaiseksi varmaankin jossain vaiheessa tulikin).
Kun en ole lukenut kirjaa tarkemmin en ole seuraavasta varma, mutta olettaisin, että Antrean henkikirjan 1818 erittely Krono-, Donations- ja Tafell gods (eli taffelgods) perustuu siihen, että tilatyypit aiheuttavat kirjanpidollisia eroavaisuuksia, koska kruununtilat tilittävät valtiolle, donaatiotilat ovat "palkkiotiloja", jotka eivät liity nykyiseen virkaan vaan aikaisempiin saavutuksiin ja taffelitilat ovat hallitsijoiden ja paikallishallinnon ylimmän johdon osapalkkaa. Palkan selvittämiseksi oli siis syytä pitää kirjaa.
Antrean henkikirjassa 1820 luetellaan pitkä litania tiloja jotka mainitaan "perutuiksi taffelgods". Todennäköisesti tuli uusia ukaaseja tai sitten sopimukset sisälsivät rajoituksia, esim. lahjoitus elinajaksi.
Tällaista asiaa tällä kertaa.
Ralf
Hei,
Kerrothan Ralf, mitä selviää, kun olet tutkinut koko väitöskirjan? Kun nyt tähänkin asti on koukkuunnuttu…;)
Erkki Kuujo - Matti Lakio, Viipurin pitäjän historia II, s. 62, kertoo mm., että olot lahjoitusmailla pahenivat, kun ne v. 1826 asetuksella selitettiin rälssin luontoisiksi ja talonpojat hovien vuokramiehiksi. - Osui vaan silmään tuo yhteneväisyys Paasikosken väitöskirjan aikajakson ylärajana (ja tuo “rälssin” sotkeminen asiaan - voi hyvinkin olla, että sotken itse/olen itse jymähtänyt rälssin perusmääritelmissä/-iin). Minulla vaan on sellainen mielikuva, että lukemissani Karjalan alueen paikallishistorioissa ensin selitetään läänityssysteemi Venäjällä ja sitten aletaankin käyttää “tutumpia” Ruotsin maanjakojärjestelmän termejä kuten rälssi, säteri, jne.
Jaa-a, löytyi tuota 1826 asetusta liippaava Riikka Myllyksen väitöskirjatyö netistäkin
http://209.85.129.132/search?q=cache:ASD774L2GyEJ:www.uta.fi/laitokset/historia/tutkijakoulu/sivut/konferenssit/paperi08/Riikka.Myllys.pdf+1826+asetus&hl=fi&ct=clnk&cd=6&gl=fi
t. Helena V.
Tapani Kovalaine
26.11.08, 19:39
Näyttää tulevan kohta puoliin onnellinen loppu tälle viestiketjulle ja tietysti pöytätilushan tuo tafell gods on täytynyt olla!
Kun nyt tulin edellä lähestulkoon asian vierestä tehneeksi muutamia ehdotuksia, niin loppuratkaisu tuo pakottamatta mieleeni asian vierestä -jutun:
Neljän hengen seurue ajeli 50 kilsaa lähimpään ravintolaan pirssillä 40-luvun lopulla. Jano oli niin kova, että tarjoilija joutui lopulta seurueelle sanomaan. Emme ota enää tilauksia vastaan tästä pöydästä! Kun jano ei helpottanut, seurue keksi keinon: he keräsivät tuoaikaisia isoja paperiseteleitä lompsistaan riittävän määrän ja asettivat ne pöydän jalan alle, jolloin pöydästä tuli varsin horjakka.
Kutsuivat tarjoilijan ja pyysivät, voishiko tarjjoilija mitenkhän auttaa, kun tämä pöytä heiluu? Ja kun tarjoilija otti käteensä tipiksi tarkoitetun paksun setelinipun, niin seurue sai kuin saikin vielä yhdet samanlaiset... Ja pöytätilaukset loppuivat siihen.
Tuntematta Itä-Suomea paremmin sanoisin että varmasti tafel ja prebenda eivät tarkoita samaa, jos niitä on käytetty talokohtaisesti samana aikana. Tulkitsisin sen niin että prebenda on kirkon ja tafel jonkun muun eläkettä maksava tila.
Tafelgods-asia lienee jo aika selvää päässinlihaa, joten siitä ei sen enempää ja omasta puolestani voidaan tämä viestiketju lopettaa. Kiitoksia kommenteista ja ehdotuksista. Niillä pääsin hyvin eteenpäin!
Helena V. toivoi vielä että referoisin mitä Jyrki Paaskosken väitöskirjassa kerrotaan lahjoitusmaiden tapahtumista Vanhassa Suomessa eli 1721 ja 1743 rauhansopimuksissa menetetyillä alueilla. Suosittelen kirjaa lämpimästi kiinnostuneille, mutta yritän mahdollisimman lyhyesti kertoa omin sanoin ja joskus Jyrkiä lainatenkin ilman tarkkoja sivuviittauksia:
Jyrki Paaskosken väitöskirjan mukaan (Vanhan Suomen lahjoitusmaat 1710-1826, Helsinki 1997) lahjoitusmaita koskevaa tutkimusta on värittänyt sodista johtuva asenteellisuus. Lahjoitusmaatalonpoikia verrattiin lähes maaorjiin, joiden maanhallintaa ja vapata muutto-oikeutta venäläiset donataarit eli lahjamaan saajat rajoittivat eri tavoin. Väitöskirjan tarkoituksena oli siksi selvittää olivatko nämä lahjoitusmaatalonpojat maaorjia.
Tutkimuksen takakannen teksti ehkä kuvaa parhaiten loppupäätelmää: "Vertaamalla lahjoitusmaatalonpoikien juridista ja taloudellista asemaa venäläisen, balttilaisen, Elben itäpuoleisen alueen saksalaisen ja tanskalaisen maaorjan tilanteeseen Jyrki Paaskoski osoittaa, että lahjoitusmaatalonpoikien asema oli olennaisesti erilainen. Toisin kuin maaorjat lahjoitusmaatalonpojat olivat henkilökohtaisesti vapaita, ja heillä oli oikeus valittaa aatelisista isännistään Viipurin kuvernementin alioikeuksiin ja myös korkeimpana vetoomusistuimena toimineeseen Hallitsevaan Senaattiin. Avoimeksi jäänyt kysymys lahjoitusmaiden omistusoikeudesta ratkaistiin donataarien eduksi vasta Nikolai I:n marraskuussa 1826 antamalla ukaasilla. Paaskiven uraauurtava tutkimus liittää Vanhan Suomen osaksi 1700-luvun monikansallista ja -kulttuurista Venäläistä keisarikuntaa, joka kunnioitti vuosien 1721-1743 rauhansopimuksissa vahvistettuja ruotsalaisia lakikäytäntöjä ja traditioita, eikä pyrkinyt muuttamaan niitä venäläisiksi."
Sitten oma "kertomukseni": Venäläinen laajasti käytetty lahjoitusmaajärjestelmä muodostui Vanhassa Suomessa ongelmalliseksi mm. sen vuoksi, että lahjakirjan teksti antoi venäläiseen tapaan yleensä laajat hallintaoikeudet maahan ja ihmisiin mutta oikeuslaitos noudatti pitkään ruotsalaista käytäntöä riippumatta lahjakirjan sisällöstä. Vaikka useimmilla donataareilla (lahjoitusmaan saajilla) oli "ikuinen ja täydellinen hallintaoikeus" niin talonpoikien perinnöllisistä nautintaoikeuksista päättäminen ei heille kuulunut. Suurin osa lahjoitusmaatalonpojista olivat aikaisemmin olleet kruununtilallisia ja pitivät itseään edelleen käytännössä sellaisina. Oikeuslaitosten päätöksissä näkyy myös sama käsitys eli donaatioissa oli lahjoitettu vain verot eikä omistuksia. Talonpojat kävivät esimerkiksi oikeutta keskinäisistä rajariidoista donataareista piittaamatta. Donataarit taas tulkitsivat oikeutensa lahjakirjan perusteella. Vuoden 1728 veroregulaatiossa yhtenäistettiin verot niin, että lahjoitusmaatalonpoika maksoi veron samoin perustein kuin kruununtalonpoika. Aikaisemmin lahjoitusmaatalonpojat joutuivat maksamaan kruununveron lisäksi donataareille heidän vaatimiaan korvauksia ja päivätöitä.
1770-luvulla kun lahjoitusmaille oli tullut runsaasti uusasutusta oltiin ongelmissa verojen määrittelyn kanssa ja donataarit rupesivat tekemään erillissopimuksia lahjamaatalonpoikien kanssa. Siitä seurasi paljon ongelmia ja tyytymättömyyttä. Verotaakka kasvoi ja talonpojat köyhtyivät voimakkaasti vuosisadan loppupuolella. V. 1798 ratkaistiin oikeudessa erästä sopimuskiistaa (Taubilan kontrahti). Päätös oli talonpojille erittäin kielteinen: Maat tulkittiin lahjakirjan pohjalta allodiaalirälsseiksi ja talonpojilta oli kiellettävä muuttovapaus. Sen sijaan tuli verot edelleenkin määrätä kruunun suorittamissa revisioissa. Näin ollen talonpoikien asema läheni venäläistä maaorjaa. Talonpojilla oli kuitenkin ratkaisevia oikeuksia, joita maaorjalla ei ollut: kruunu vahvisti verot mikäli kontrahtia ei saatuu aikaiseksi, heillä oli edelleen oikeus valittaa isännistään oikeudessa, heillä oli asiointioikeus donaatin ulkopuolella ja, he saivat omistaa irtainta omaisuutta. Tärkein oli varmaankin se, etteivät donataarit saaneet myydä, eikä pantata heitä kuten venäläisiä maaorjia.
Vuosina 1798-1802 tapahtui Vanhan Suomen alueella tämän päätöksen jälkeen parikymmentä levottomuutta ja lisäksi veronmaksulakkoja. V. 1811 Aleksanteri I määräsi, että talonpoikien verot oli palautettava v. 1728 revision mukaisiksi ja Taubilan kontrahti peruutettava toistaiseksi. Maanhallintaongelmaan haluttiin toimivampi ratkaisu ja Aleksanteri asetti komitean, jolta hän odotti sellaista ehdotusta, jossa donataarien omistusoikeus tunnustettaisiin ja jossa talonpojat saisivat pitää henkilökohtaisen vapautensa, eikä heitä pidettäisi maaorjina. Tätä koskeva ukaasi julkaistiin marraskuussa 1826 ja sen mukaan kaikki lahjoitusmaat kuuluivat ukaasin piiriin eli niistä tuli allodiaalirälssejä ja talonpojista lampuoteja. Kymmen vuoden sisällä lampuotien tuli suorittaa verovelkansa donataarille. Sen jälkeen he saivat joko poistua tai jäädä tiloille, jotka kuuluivat donataarille. Sellaiset talonpojat, jotka pystyivät vuoden sisällä todistettavasti osoittamaan vuoden 1706 maakirjasta, että heidän tilansa oli ollut perintö- eli verotalo, saivat erioikeuden niin maanhallintaan kuin verotuksenkin osalta. Tällaisten tilojen verot määrättiin kruunun toimesta, eikä donataarilla ollut oikeutta häätää talonpoikia näiltä tiloilta.
Vanha Suomi oli taas yhdistetty muuhun Suomeen ja tämä päätös oli linjassa muun Suomen lahjoitusmaiden hallinnan kanssa. Ukaasi muutti Vanhan Suomen donaatioiden omistusoikeudellisen ja sosiaalisen rakenteen. Donataarien, talonpoikien välillä tuli tästä johtuen uusia väkivaltaisiakin kiistoja, joiden rauhoittamiseen tarvittiin eräissä tapauksissa sotilaita. Talonpoikien kannalta lienee suurin syy tyytymättömyyteen ollut se, että heidät oli "alennettu" lampuodeiksi.
Tämä tästä,
Ralf
Kiitos, Ralf mielenkiintoisesta referaatista!
Täytyy joskus lainata tuo Paaskosken väitöskirja.
Ei käy kateeksi noita(kaan) talonpoikia...
t. Helena V.
Talonpoikien kannalta lienee suurin syy tyytymättömyyteen ollut se, että heidät oli "alennettu" lampuodeiksi.
Olen tuoreissa sukututkimuksissani todennut, että vierekkäin olevien lahjoitusmaatilojen ja vapaan talonpoikaisen asutuksen välillä vallitsivat epäsymmetriset avioliittomarkkinat. Seutu ei ollut niitä, joissa rettelöitiin.
Lahjoitusmailta tuli naisia tilallisille vaimoiksi selvästi enemmän kuin mitä tilalliset päästivät tyttäriään lampuotien miniöiksi ja vaimoiksi. Minusta tämä kertoo siitä, että näiden alueiden välillä vallitsi elintasokuilun tapainen kynnys, josta oli helpompi mennä yhteen suuntaan kuin toiseen.
Kuulostaa aivan epäuskottavalta, että tämä olisi seurausta maata viljelevän henkilön "tittelistä" (landsbonde <> bonde). Tässä on kyse jaloilla äänestämisestä ja siis jostain hyvin konkreettisesta. Olen myös havainnut, että lahjoitusmailla huomattavan usein mieslinja hiipui ja sukunimi vaihtui, verrattuna vapaampiin naapureihin. Uskoisin, että miehet olivat yksinkertaisesti kovilla.
Kunnon tutkimus asiasta useammalla seudulla vaadittaisiin, ettei paikallista havaintoa yleistettäisi. Sen tekeminen on taas ehkä liian iso tehtävä minulle.
Timo Kukkonen piti aivan epäuskottavana, että lahjoitusmaatalonpoikien "tittelin" muutos lampuodeikisi olisi aiheuttanut levottomuuksia entisessä Vanhassa Suomessa v. 1826 ukaasin jälkeen, jolloin lahjoitusten omistus ratkesi saajien hyväksi ja talonpojista tuli rälssilampuoteja.
Timo on siinä aivan oikeassa. Taisin tuossa lauseessani vetää mutkat turhan suoriksi. En todellakaan ollut sanomassa enkä sanonutkaan, että "titteli" olisi ollut oleellisin syy tyytymättömyyteen, vaan se, että vapaita talonpoikia heikompi sosiaalisen asema vahvistettiin lailla. Olivathan lahjoitusmaatalonpojat, entisinä kruununtalonpoikina taistelleet pitkään asemastaan talonpoikina, koska heidän vertailukohteensa olivat lähinnä vapaat kruununtalonpojat. Suomen historian pikkujättiläinen toteaa sivulla 387 tästä asiasta, että "lahjoitusmaatalonpoikien omistusoikeudesta käymä taistelu, joka sai väkivaltaisiakin muotoja, kärsi tappion 40 vuodeksi eteenpäin". Sittemminhän (noin 40 vuoden päästä) lahjoitusmaat lunastettiin valtion toimesta ja viljeliöillä oli mahdollisuus pitkäaikaisilla lainoilla saada ne omakseen.
Konkreettinen tyytymättömyyteen johtava asia oli se, että he olivat kovilla, kuten Kukkonen toteaa. He olivat jo 1700-luvun lopulta lähtien köyhtyneet donataarien kiristäessä kontrahteja. V. 1826 ukaasin jälkeen heillä oli 10 vuotta aikaa maksaa velkansa, mihin ei aina pystytty. Paaskoski, (jonka väitöskirja ei varsinaisesti käsittele 1826 jälkeistä aikaa), mainitsee asiasta (s. 271): "Vuoden 1826 lahjoitusmaa-ukaasi muutti donaatioiden omistusoikeudellisen ja sosiaalisen rakenteen perinpohjaisesti. Omistusoikeudellisten kiistojen sijaan tuli uusia paikallisia ja usein myös väkivaltaan päättyneitä donataarien, talonpoikien ja viranomaisten välisiä riitoja, joiden rauhoittamiseen tarvittiin sotilaita.........tunnetuin näistä oli elokuussa 1831 Salmin donaatiolla tehty nimismies Neiglickin murha, jossa lahjoitusmaatalonpoikien sosiaalinen ja taloudellinen ahdinko yhdistyi Pietarista levinneeseen koleraan ja sen hoidossa sattuneisiin virheisiin. Toinen tunnettu tapahtuma oli nimismies Fredrik Adolf Strömbergin tekemä sakkolalaisen talonpojan Antti Revon tappo kesällä 1837. Tapaukseen liittyi lahjoitusmaa-asetuksen siirtymäajan umpeutumisesta aiheutuneita omistusoikeus- ja veroriitoja, joiden lopettamiseksi annettiin erityinen asetuskin maaliskuussa 1838. Lahjoitusmaiden levottomuudet vaikuttivat keskeisesti myös Viipurin hovioikeuden perustamiseen 1839."
Timo mainitsee epäsymmetriset avioliittomarkkinat: "Lahjoitusmailta tuli naisia tilallisille vaimoiksi selvästi enemmän kuin mitä tilalliset päästivät tyttäriään lampuotien miniöiksi ja vaimoiksi. Minusta tämä kertoo siitä, että näiden alueiden välillä vallitsi elintasokuilun tapainen kynnys, josta oli helpompi mennä yhteen suuntaan kuin toiseen."
Näinhän se oli. Lahjoitusmaiden lampuoti oli eri maata kuin tilallinen. Elintasokuilusta oli kyse. Siitähän ne lampuodit protestoivat.
Ralf
Historianumero koulussa: 6
Alpo Rantala
30.11.08, 21:01
Hei!
Genoksesta 64/1993 s. 138-157 löytyy fil.kand. Jyrki Paaskosken artikkeli 'Vanhan Suomen donataariot ja tilanhoitajat-katsaus aatelisten lahjoitusmaatalouteen vuosina 1710-1811'. Artikkelissa Paaskoski toteaa mm. "Vanhan Suomen donaatiot muodostuivat useista kameraalisesti erityyppisistä lahjoituksista. Aluksi Pietari I liitti uudet voittomaat henkilökohtaiseen omaisuuteensa, josta hän sitten jakoi lahjoitusmaita lähipiirinsä uskotuille. Lopuista muodostettiin niin sanottuja pöytätiluksia,joiden verotulot siirtyivä suoraan hallitsijan omaan kassaan". (www.genealogia.fi/genos/64/64_138.htm (http://www.genealogia.fi/genos/64/64_138.htm)) Lahjoitusmaista löytyy esim. nimiä ja alueita osoitteesta www.muolaa.com (http://www.muolaa.com) .
Alpo rantala
Suonenjoki
Tapani Kovalaine
30.11.08, 22:13
Nyt tuli Alpo Rantalan ansiosta viimeinen niitti Antrean henkiverojen ja henkikirjaan perustuvien muiden veroluonteisten tulojen kameraalisiin pulmiin.
Yksi Antrean pitäjän kylä eli Kavantsaari oli kauppaneuvos Olohin'in lahjoitusmaana ja hän sai tuosta kylästä kertyvät tulot.
Hallitsijan kassaan ohjattiin Tafell Gods -otsikoitujen kylien verotulot. Näitä kyliä olivat Häklilä, Hentola, Ikävalkola, Iivola, Kaukola, Koljola, Kilpiälä, Kaskiselkä, Kuparsaari, Kekinniemi, Likola, Mansikkala, Ollikkala, Olkinuora, Pajala, Pöystilä, Räikkölä, Sokkala, Saviniemi, Sokuranmaa, Siintola, Talikkala, Toljala (= Toljanderien kylä!), Variksela ja Vihiniemi.
Kaikki loput kylät, 47 kpl, saivat veronsa ohjautumaan yhteisen kansan pohjattomaan yhteiseen kassaan.
Oli se vaan niin selkeätä puuhaa tuo verovarojen ohjailu, kun sai kokonaisten kylien veroja ohjata eri edunsaajille, eikä tarvinnut ynnäillä yksittäisten tilojen verovirtoja eri osoitteisiin. Silviisii hyö toimiit!
Hyvä kun tämä tyhmä kysymykseni Tafell Godsista (taffelgods/pöytätilukset) on herättänyt laajaa mielenkiintoa ja varmaankin lisää sukututkijoiden taustatitoja aiheesta. Itse olen ainakin oppinut paljon.
Tapani Kovalaisen Antreaan liittyvään viestiin haluaisin lisätä, että pöytätilat siellä oli annettu Viipurin ylikomendantti, kenraaliluutnantti Adalbert Verchery de Coulonin osapalkkana vuonna 1735, koska silloin palkasta osa maksettiin rahassa ja osa lahjoitusmaiden talonpoikien veroina. Pöytätilukset peruutettiin 1820 koska silloin de Coulonin tilaa hallitsevien perinnölliset ilmeisesti "loppuivat".
Tapani Kovalaine
30.11.08, 23:14
Hallitsijalle kertyi siis Antreasta ja muualta Karjalasta liikaa tuloja, joten niistä osa voitiin ohjata uskollisille tsaarin palvelijoille, mutta aikansa kutakin.
On hyvä muistaa, että tsaarin aikaan yksi ainut kopeekka riitti jokaisesta kirjeestä osapalkkana Helsingin kaupungin postimestarille. Kannustuspalkaksi se oli toki tarkoitettu. Kun sitten palkan ja kirjekopeekkojen suhde vääristyi lopulta Fortumin kokoisiin mittoihin, osapalkasta päätettiin luopua.
On hyvä muistaa, että oikeuskanslerille maksettiin 1900-luvun alussa 35 kertaa enemmän palkkaa kuin valtioneuvoston yövahtimestarille ja että 1917 heidän palkkauksiensa ero oli vain viisinkertainen, kun tapahtui maan taloudessa yhtä ja toista ja kun tupoja ei tunnettu...
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.