PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Aviottoman lapsen patronyymi


Sanna H
18.11.20, 20:44
Miksi talontyttärelle Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1833 syntynyt avioton poika sai aikuistuttuaan patronyymin äitinsä myöhemmän aviomiehen mukaan, ja tällä patronyymillä poika sitten kulki kuolemaansa saakka? Löysin viittauksen äidin aviomiehen perukirjaan (itse perukirjaa ei ole säilynyt), jossa mainitaan avioliitossa saadut lapset, mutta ei tätä aviotonta poikaa. Kuitenkin samassa asiakirjassa myös avioton poika esiintyy patronyymin kera eri yhteydessä. Teen nyt tästä päätelmän, että pojan biologinen isä oli todella joku muu, eikä patronyymin ilmaantuminen viittaa isyyden vahvistamiseen. Hämmentävää kuitenkin.

- Sanna

Antti Järvenpää
18.11.20, 21:32
Ei ole vastausta asiaan, mutta joskus aina aviottomalle lapselle ilmestyy patronyymi. Näitä tulee aina silloin tällöin vastaan. Olisi mielenkiintoista kuulla onko jollakin jotain yleisempää tietoa vai onko kyse vain papin tulkinnoista tai virheistä.

Essimi
19.11.20, 10:28
Meillä yksi tapaus, jossa poika kulki matronyymilla omaan aviokuulutukseensa asti. Johan Lisasson, s. 1805, muuttui Johan Johanssoniksi, kun otti kuulutukset Maria Johansdotterin kanssa ja ryhtyi talon vävyksi ja sittemmin isännäksi.
Äiti Liisan patronyymi oli Mårten, eikä Liisa koskaan avioitunut. Syy Johanin valintaan patronyymiksi ei ole selvinnyt, ehkä appifaarin nimi oli sovelias ja sopivasti yleinen?

tkukkonen
19.11.20, 12:54
Tämä on vähän sivussa teemasta koska kuvaamassani tapauksessa kyse ei ollut aviottomasta lapsesta, mutta kuitenkin on kyse patronyymin korjaamisesta.

Tietty mieshenkilö esiintyi kirkonkirjoissa eri patronyymillä kuin aikuisiällä oikeuden kirjoissa. Luulin tutkimukseni alkuvaiheessa kirkonkirjoihin nojaten, että hänellä oli eri isä, joka uudemman tulkintani mukaan onkin sitten isäpuoli.

Se mikä tässä on minusta oleellista, että pappi piti rippikirjassa virheellistä tietoa. Siihen oli ehkä syynä, että kyseisen pitäjän kirkonkirjat olivat palaneet, joten pappi aloitti uudet kirjat puutteellisilla tiedoilla ja kirjasi lapsipuolen perheen päämiehen lapseksi.

Henkilö itse ei ehkä pitänyt asiaa merkityksellisnä ja alkanut vaatia siihen korjausta, vaikka voisin kuvitella, että hän oli virheestä tietoinen. Ellei olisi tullut esiin käräjäjuttua, niin asia olisi jäänyt tutkmuksessani huomaamatta.

Olarra
19.11.20, 13:15
Sukunimi ei 1800-luvulla ollut lakisääteinen, eikä kaikilla sellaista ollutkaan. Haminassa 1800-luvun puolivälissä oli perhe, jonka isä kuoli ja äiti sai aviottomia lapsia kaksikin. Molempien lasten sukunimi oli sama kuin perheen muillakin lapsilla, vaikkei isä voinut olla sama. Kenties tuossa on haluttu laittaa kaikille sama patronyymi? Muita vaihtoehtoja olisivat olleet esim. Adamsson tai sitten äidin nimi patronyyminä edellyttäen, ettei oikea isä ollut papilla tiedossa.

halumme
18.07.21, 15:42
Kenties tuossa on haluttu laittaa kaikille sama patronyymi? Muita vaihtoehtoja olisivat olleet esim. Adamsson tai sitten äidin nimi patronyyminä edellyttäen, ettei oikea isä ollut papilla tiedossa.

Törmäsin vaimoni suvun tutkimuksissa Kiikalan seurakunnan käytäntöön 1800-luvun alussa. Siellä Adamsson /-dotter näytti olevan säännönmukaisesti vihje aviottomuudesta. Asia oli minulle uusi, joten olisi mielenkiintoista kuulla missä ja milloin tämä käytäntö on ollut yleisimmillään. Kiitos etukäteen!

Sanna H
26.11.21, 13:55
Myöhästyneet kiitokset vastauksista! Olispa ollut kiva olla kärpäsenä katossa katsomassa miten tämmöisiin kirjauksiin päädyttiin.

- Sanna