PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Uudet käytännesäännöt työn alla


P. T. Kuusiluoma
17.04.18, 11:19
Suomen Sukututkimusseura on ilmoittanut tietosuojavaltuutetulle ryhtyneensä 25.5.2018 voimaan tulevan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiseen käytännesääntötyön. Sen tuloksena syntyvät uudet käytännesäännöt sukututkimustoimialle.

Tässä tarkoituksessa Seura on tänään julkaissut Jäsenviesti Jalmarissa ensimmäisen alustavan linjauksensa tietosuoja-asetuksen soveltamisesta sukututkimuksessa. Linjauksessa määritellään erilaisten sukutututkimustarkoitusten oikeusperusteita.

Siinä otetaan kantaa esimerkiksi milloin yksityishenkilön tekemä henkilötietojen käsittely on laillista ja mitä otettava huomioon sukukirjahankkeessa. Samoin Seura linjaa ns. sukupuupalveluissa ja yhteisjulkaisualustoilla tapahtuvaa elossa olevien henkilötietojen käsittelyä.

Seura julkaisee lisää alustavia linjauksia touko- ja kesäkuussa. Seura pyytää sukututkijoilta näkemyksiä linjauksista sähköpostitse osoitteella pt.kuusiluoma*genealogia.fi.

Leo Suomaa
26.04.18, 19:30
Suomen Sukututkimusseura on ilmoittanut tietosuojavaltuutetulle ryhtyneensä 25.5.2018 voimaan tulevan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiseen käytännesääntötyön. Sen tuloksena syntyvät uudet käytännesäännöt sukututkimustoimialle.

En tiedä, onko sukututkimusseuroilla mitään eurooppalaista (tai edes pohjoismaista) yhteistyöelintä, mutta jos on, niin eikö niiden kesken olisi hyvä hakea yhteistä eurooppalaista näkemystä sukututkimustoiminnan käytännesäännöistä. Samasta EU:n asetuksesta on kuitenkin kysymys.