Vanhojen aikakauslehtien tekijänoikeudet?

[Tuulakki]

Miten tulkitaan n. 80 vuotta vanhassa aikakauslehden numerossa olevien ilmoitusten, mainosten ja valokuvien tekijänoikeuksia? Voiko esim. käyttää/näyttää julkisessa tilaisuudessa tai näyttelyssä koko sivun ilmoitusta/mainosta tai referoida kirjoitettua juttua pelkästään kirjoittajan ja lähteen mainitsemalla?

Lehti on ollut kaikkien tilattavissa tai ostettavissa. Voiko nostalgisesta mainossivusta teettää postikortin ja riippuuko sen tekijänoikeus esim. siitä, onko kyseinen yritys vielä olemassa vai ei? Saako siis lehden ostanut hyötyä lehden materiaalista kaupallisesti näin pitkän ajan kuluttua?

Mikä on yksittäisen lehtivalokuvan henkilöiden tietosuoja tällaisessa tapauksessa? Voisiko lehdessä olevia artikkelien (huonotasoisia...) perhekuvia julkaista esim. sukututkimuskirjassa - suunnilleen saman kaavan mukaan kuin esim. ns. maatilakirjan tiedot sai viedä nettiin - henkilöiltä kysymättä siinä tapauksessa, että mahdollisesti olisivat elossa?

Samat kysymykset erään lehden 70-vuotisjuhlanumerosta vuodelta 1930, jossa esitellään yrityksiä ja maatiloja!

[kkylakos]

Hei,

en osaa vastata erinomaiseen kysymykseesi, mutta totean, että Kansalliskirjasto on jostain syystä valinnut aikakauslehdille toisen rajavuoden kuin sanomalehdille. Sanomalehtiä voi selata verkossa vapaasti vuoteen 1909, kun taas aikakauslehdille raja on 1870...

Pahoin pelkään, että kokonaisten leikkeiden esittäminen uudessa tuotteessa on tekijänoikeuden loukkaus. Eri asia on sitten huomaako asian joku mainoksen tms. tekijän jälkeläinen.

Valokuvien osalta sivulla http://www.kopiraitti.fi/tekijanoikeuksien_abc/fi_FI/suoja_aika/ todetaan


Tavallisten valokuvien suoja-aika on 50 vuotta kuvan ottamisvuodesta. Tällaiset valokuvat eivät kuitenkaan saa suojaa, jos ne on julkistettu ennen vuotta 1966.

[skoykka]

Jos joku tulee vaatimaan oikeuksiaan, niin eikö niistä pääse rahalla? Jos et saa itse taloudellista hyötyä jutun lainaamisesta, niin tuskin kukaan käy kimppuusi vaatimuksillaan, varsikaan jos oikeuksien omistajaa on enää vaikea tavoittaa. Eri asia on, jos ideasi on kultakaivos, josta joku muu haluaa osansa.
Olen pari kertaa kysynyt valokuvaajilta, saako heidän kuviaan lainata esim. kotisivuille. Aina on ilmainen lupa tullut ja jopa kiitos siitä, että mainostan heidän kuviaan ja sivujaan.

[Essimi]

Kysyin viime vuonna yliopistolta tuon sanomalehtiarkiston käyttöoikeuksista toimittamaani julkaisua varten ja kertoivat vanhan sanomalehtiaineiston olevan kenen tahansa täysin vapaasti käytettävissä. Laitoimme parista lehti-ilmoituksesta kuvan julkaisuumme - siis kopioimme ne kuvalaadusta välittämättä suoraan tuolta sanomalehtiarkistosta.

[Juha]

Essimi,

Nyt oli kyse uudemmasta materiaalista - Historiallinen Sanomalehtiarkisto päättyy 31.12.1909


Itse Tuulakin tapauksessa ottaisin selvää, onko ao. julkaisulla vielä jatkajaa - jos ei ole, niin lainaisin surutta, mutta en tekisi bisnestä lainauksellani. Jos taas oikeudenomistaja on löydettävissä, kysyisin häneltä suoraan.

Eli sukujuhlassa suvun kesken voisin jakaa esim. nostalgista postikorttia, mutta en lähtisi sitä nettisivuillani julkisesti myymään

Juha

[Tuulakki]

.... onko ao. julkaisulla vielä jatkajaa - jos ei ole, niin lainaisin surutta, mutta en tekisi bisnestä lainauksellani. Jos taas oikeudenomistaja on löydettävissä, kysyisin häneltä suoraan.

Aloin yhtäkkiä miettiä, kuka on oikeudenomistaja? Lehtitalo vai mainostava/ilmoittava firma vai mainoksen laatija? Työpaikallani säännöt pelasivat niin, että jos lehden toimitus tai painotalo laati mainoksen, emme aina saaneet käyttää sitä muissa lehdissä. Mutta jos itse laadimme, niin lehtitalo ei tietenkään voinut myydä layoutiamme muihin vastaaviin ilmoituksiin.

Menipä monimutkaiseksi... Kenenkähän nämä ilmoitukset siis viime kädessä ovat, kun yritys on lopettanut toimintansa kymmeniä vuosia sitten?

[Juha]

Jos lehteä ja/tai firmaa ei ole enää olemassa, niin tuskin asiasta kukaan kiinnostuu.

Mutta lain kannalta selvittäisin molempien tahojen mahdolliset tekijänoikeuden haltijat. Mainoksen (c) on tietysti mainoksen tekijällä, ei lehdellä


Juha

[geekoo]

Jos lehden kustannusyhtiö, tai siinä ilmoittanut yritys, on fuusioitunut, lopettanut, mennyt konkurssiin tms. sen aineettomat oikeudet ja muu omaisuus on todennäköisesti myyty jollekin taholle. Näin ollen on aina mahdollista, että esim. 1930-luvun hengentuotteen tekijänoikeus on tänä päivänäkin jonkun hallinnassa. Mutta mistä tietää, onko po. mainoksen laatinut mainostoimisto, ilmoittaja tai lehden taittofaktori? Joku ihminen on kuitenkin ollut tekijä, mutta mikä on hänen nimensä, ja onko hän ehkä luovuttanut oikeutensa työnantajalleen? Onko kenties kyseessä niin korkeatasoinen teos, että voidaan katsoa suoja-ajan olevan 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta? Milloin hän kuoli?

Ei ole helppoa olla täysin lainkuuliainen tekijänoikeuksia ollessa kysymyksessä (ja lisäksi tulee se varsinainen ongelmavyyhti: kysyjän mainitsema valokuva, joka voi olla joko "teos" tai "tavallinen valokuva"). Kysyjä tuskin millään pystyy selvittämään tällaista tekijänoikeusketjua, mutta aina on vaara, että oikeudenhaltija itse tietää oikeuksistaan ja ottaa yhteyttä. Hänen ongelmansa toki voi olla pätevästi osoittaa tuomioistuimessa oikeutensa johonkin 1930-luvun luomukseen ja että oikeudet ovat vielä voimassa.

Oikeustaju kyllä yleensä tietää, mitä esim. modernin musiikin ja elokuvan piraattilevittäminen on. Mutta miksi tekijänoikeuslainsäädäntö on tehty niin vaikeaselkoiseksi, että monesti vain copyright-asianajaja tietää, mitä pykälät kulloinkin todella merkitsevät? Silloinkin ehkä vain: onko langettava tuomio todennäköinen vai ei. Käytännössä tilanne lienee sellainen, että tekijänoikeusriidat yleensä sovitaan rahalla, kun syytetyllä ei ole varaa käydä oikeuttakin. (Harvalla on niin syvät taskut ja hyvät juristit, kuin Googlella.) Eli tavallinen vilpitön kansalainen kuten Tuulaakki on kyllä hieman pulassa. Tekijänoikeusjärjestöiltä ei saa puolueetonta neuvontaa, ne kun ymmärrettävästi vetävät kotiinpäin. Parasta siis suosiolla jättää julkaisuissa 1930-luvun hyvät luomukset hyödyntämättä (siis muutoin kuin yksityisesti itselleen). Rikkomuksen kannalta ei ole merkitystä, onko oikeudenloukkaus tuottanut tuloja vai ei.

Essimi: skannauksen tai kuvan omistaja (kuten Yliopisto) voi toki antaa luvan sen käyttöön, käyttömaksuttakin, mutta sen lisäksi on hankittava julkaisuluvan myös mahdollisen tekijänoikeuden omistajalta. Esim. jos sanomalehtiartikkelin kirjoittaja kuoli 1940 tekijänoikeus on vielä voimassa, vaikka itse kirjoitus olisi nimetönkin. Tämän nettisivun lopussa on relevantti pieni huomautus: http://www.nba.fi/fi/kuva_palvelu_hinnasto

No, edellä oleva on kai paranoiaa ja terveen järjen käyttö on sallittua. Mutta teoriassa juuri sinun kohdallasi voi käydä köpelösti, jos kokeilet onneasi. Lain sananmuodot ainakin sen mahdollistavat. Yleensä lupapyynnön kanssa käy juuri niin kuin skoykka:lle. Mutta joskus lupaa tai vastausta ei tule. Valokuvaaja voi nimittäin ajatella niinkin, että lupa vaatisi liian työlään sopimusasiakirjan laatimisen; jottei kuva vosi tulla väärinkäytetyksi. Silloin täytyy vain kunnioittaa tekijää. – Toivottavasti olen provosoinut keskusteluun.

[Essimi]

Kiitos huomiosta! Ilmoitukset, joita käytimme, olivat vuodelta 1810 ja 1812.
Ja olivat sisällöltään laivojen aikatauluja tai muuta vastaavaa informaatiota.

[Tuulakki]

Olivatpa seikkaperäisiä kannanottoja, kiitos niistä. Tuntuu siltä, että luovun "kultakaivoksestani", sillä ennen mahdollisen sopimuksen allekirjoittamista, oikeuksienomistaja ehtisi painattaa kyseisen "tuotteen" myytäväksi itsekin. Olisikohan helpompaa patentoida toisen keksimän esineen, vaikkapa kuuden tuuman rautanaulan uusi käyttö reikien tekemiseksi reikäleipään (:D:vitsi!), kuin oma idea jonkun laatiman, yli 80-vuotta vanhan mainostekstin uudesta käytöstä painotuotteessa. Leikki leikkinä!

Tekijänoikeuslait ovat todella outoja: lääkepatentti vanhenee viimeistään 20 vuodessa, mutta sitävastoin jokaisessa tohtorinväitöskirjassa ja/tai myytävässä , vastaavassa tieteellisessä teoksessa saa surutta lainata edellisten tutkijoitten keksintöjen uusinta tietomateriaalia, viitteitä on satoja! Tiedon hankkiminen on voinut kestää 10 vuotta - vaan nykyrunon tekeminen 10 minuuttia...alkaisinkohan siis runoilijaksi?

[Mikko Meriläinen]

Liittyy vain löyhästi alkuperäiseen kysymyksenasetteluun, mutta viimeisimmässä Tieteessä tapahtuu -lehdessä (2/2010, s. 61-62) on esimerkki siitä, kuinka tähdellinen on mahdollisuus tarkistaa lehden alkuperäisteksti:

http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/2696/2470

Kyseessä on V. A. Koskenniemen Uusi Aura -lehteen 17.10.1928 kirjoittama arvostelu Pentti Haanpään Kentästä ja kasarmista.

Mutta monen mutkan takana on päästä itse tarkistamaan, onko Sinnemäki oikeassa arvostellessaan Karosen liikkeelle laittamaa tulkintaa Koskenniemen näkemyksestä.

[geekoo]

Sitaattioikeudesta, 22 §: "Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa."
Mutta mitä lain pykälän sanat "hyvä tapa" ja "tarkoituksen edellyttämä laajuus" tiukan paikan tullen merkitsevät? Eräs tulkinta:
http://www.kopiraitti.fi/ukk/fi_FI/siteeraaminen/
(Jätän nyt varmuuden vuoksi heidän tulkintansa siteeraamatta – onhan sivuston takana mm. tekijänoikeudenhaltijoiden oma etujärjestö.) Referaatti ei tietenkään ole sama asia, kuin sitaatti.

Jos teos on tieteellinen tutkimus, joka on julkaistu Yhdysvalloissa, oikeus lainausten tekemiseen siinä on laajempi, kuin se olisi Suomessa, ja copyright-lainsäädäntö on muutenkin sallivampi ja selkeämpi. (First Amendment, Constitution: Freedom of Speech.) Siis, helpottaisiko, jos painattaisin tai veisin nettiin sukututkimukseni Yhdysvalloissa?

Ajantasainen tekijänoikeuslaki on kokonaisuudessaan luettavissa täällä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Suuri vaikeus on pykälien käytännön merkityksen oikea tulkinta – ilman suurta vaivannäköä ja rahankäyttöä. Parhaimmat asiantuntijat edustavat tekijänoikeudenhaltijoiden etujärjestöjä. Mutta korostan, että yleensä ei tietenkään tule ongelmia pienestä ja tahattomasta yliastumisesta.