Vs: Arkistojen aukioloajat ja asiakaspalvelu
Kirjoitin kommentin, mutta oli kuulemma liian pitkä, joten julkaisen sen tässä:
Kiitos avauksesta tässä asiassa! Itse en ole osallistunut protestointiin, vaikka asia on meille amatööritutkijoillekin tärkeä. Tässä, mitä kirjoitin aikoinaan viestissä tutkijakollegalle:
Ihmettelinkin SSS:n protestia, joka oli minusta jotenkin kuolleena syntynyt. Kun ei ole rahaa, niin ei ole. Ei minustakaan ole järkevää käyttää arkistolaitoksen pieniä määrärahoja 12-tuntisiin palveluaikoihin, tiedän monia tarpeellisempiakin rahanreikiä - eikä kukaan varmaan jaksaisi niin pitkään yhtäpäätä arkistossa istuakaan. Se, mitä minusta sensijaan pitäisi tehdä, on järjestää aukioloajat niin, että muutkin kuin ammattitutkijat ja eläkeläiset voisivat käyttää arkiston palveluja. Voisi aloittaa vaikka vaihtamalla maanantain aukioloajaksi 11-20, tuskin kukaan siitä suuresti kärsisi. Tutkijasalin päivystyshenkilökunta on kuitenkin aika rajallinen ja monesta arkistolaisesta saattaisi olla mukavaakin, kun maanantaina olisi pitkä aamu. Tai sitten pitämällä arkisto suljettuna maanantaisin ja avoinna lauantaisin niinkuin museot. Varmasti ratkaisumalleja löytyisi, jos asia otettaisiin tosissaan. Tämmöinen tutkimusaikojen muutos tuskin olisi aiemmin edes mennyt läpi, nyt protestointi on verkkomateriaalin saatavuuden myötä hiljentynyt.
Kysehän on tässä tutkimusmateriaalin saatavuudesta tutkimuskäyttöön, johon arkistojen palveluajat osaltaan vaikuttavat. Saatavuus on merkittävä seikka myös akateemisen tutkimuksen kannalta, tutkimusaiheet näyttävät ohjautuvan paljolti sen mukaan, mistä löytyy helposti käytettävää lähteistöä. Esim, oikeushistoriallisen tutkimuksen aluevalintana on yleensä Tuokko-kortiston kattama alue. Amatööritutkijalle aihe on yleensä ennalta määrätty lähtökohta, aineiston löytyminen ja käyttöön saanti taas tutkimusongelma. Jos aineiston järjestäisi saatavuuden mukaan, voisi luokittelu olla esim. tällainen:
1. Aineisto on netissä vapaasti tutkittavissa tämän vuosituhannen tekniikalla digitoituna.
2. Aineisto on netissä vapaasti tutkittavissa 1800-luvun tekniikalla mikrofilmattuna ja osin lukukelvottomana.
3. Aineisto on arkiston useissa eri toimipisteissä kuvattuna ja käytettävissä arkiston laitteilla tai kaukolainattavissa toiseen arkistoon tai kirjastoon.
4. Aineisto on jossakin arkiston toimipisteessä käytettävissä alkuperäisinä asiakirjoina
5. Aineisto on jossakin arkiston toimipisteessä, mutta käyttökiellossa odottamassa konservointia.
Viimeinen luokka on mielestäni kyllä arkistolaitoksen häpeäpilkku. Oma ykköstutkimukseni on seisonut hyllyssä viitisen vuotta keskeisen dokumentaation eli immissiokatselmusten puutteessa, eikä näillä näkymin tule koskaan valmistumaan. Olen hyvin selvillä siitä, että konservointi on kalliimpaa kuin digitointi, mutta eikö ole mitään rajaa sillä, kauanko joku keskeinen asiakirja voi olla pois käytöstä? Asiassa voisi oikaista niin, että kun asiakirja todetaan huonokuntoiseksi, se kuvataan välittömästi ja siirretään vasta sen jälkeen konservointijonoon. Voin itse todistaa, että ihan tavallisella 3,2 megapikselin kameralla käsivaralla kuvattuna saa parempaa jälkeä kuin vanhoilla mikrokuvauslaitteilla, vähän käsiteltynä jopa parempaa kuin alkuperäinen, joten käytännön ongelmia tästä ei syntyisi,
byrokratiaongelmista en tiedä.
Neloskohdan ongelmaa - tieto on pieninä palasina maailmalla - on viime vuosina helpottanut se, että asiakirjoja voi itse kuvata, eikä tarvitse asua pitkiä aikoja arkistopaikkakunnalla. Siitä huolimatta toivoisin, että keskeisiä maakunta-arkistojen lähteitä, esim hovioikeuksien asiakirjoja ja lääninhallinnon diaareita saataisiin digitoituina saataville. Sama koskee tietysti pelkästään KA:ssa säilytettävää aineistoa pohjoisessa asuvia tutkijoita ajatellen. Ja olisikohan mitenkään mahdollista saada Ruotsin ajan perinnöksiostot kuvatuksi Suomeen suomalaisten tilojen osalta?
Kakkos- ja kolmoskohdissa ei ole muuta ongelmaa, kuin aineiston laatu. Netissä on jo sukututkimuksen keskeinen aineisto valtaosin, lisää tulee vauhdilla ja puuttuvat voi kaukolainata vaikka paikalliseen kirjastoon. Täytyykin sanoa, että lukiessani KAn digiarkiston selostusta digitointimäärärahojen käytöstä meni aamukahvi väärään kurkkuun. Jouduin lukemaan rivin "digitoidaan ensisijaisesti niitä asiakirjoja jotka on aiemmin kuvattu" kolmeen kertaan vakuuttuakseni siitä, ettei lauseessa ole EI-sanaa. Mietin, mistä tällainen nurinkurinen päätös voisi johtua ja keksin vain huonoimman mahdollisen syyn: saadaan helposti paljon kuvia.
Osa toiveistani edellä jo tulikin sanotuksi. Aukioloajoissa kannatan lämpimästi Ruotsin mallia Suomen oloihin sovellettuna. Vaikkapa vain kymmenkunta avointa lauantaita vuodessa, esim. 9-16, mahdollistaisi tutkimusharrastuksen myös niille suomalaisille, jotka eivät asu arkistojen vieressä. Lauantaiaukiolon hyödyllisyyttä lisäisi mahdollisuus tilata netitse haluamansa asiakirjat odottamaan, jolloin lauantaisin selvittäisiin ilman hakupalvelua. Tämähän olisi nykyisin mahdollista hyvän ja jatkuvasti paranevan hakemistoinnin myötä. Mitään erityistä ohjelmistoa ei edes olisi välttämätöntä tähän käyttöön virittää, sähköpostiosoite, johon tilauksen voisi lähettää vaikkapa perjantain puoleenpäivään mennessä, riittäisi mainiosti, eli sekään ei ole tekninen ongelma.
Toivoisin myös, että digitoitavien asiakirjojen valinnasta ja aikataulusta kerrottaisiin avoimemmin, myös valintojen perusteluista. Ja että konservointia odottavista asiakirjoista olisi asiakkaiden nähtävissä luettelo, jossa olisi arvioitu, milloin kaivattu asiakirja vapautuu pannasta. Tai ainakin, milloin se on sinne joutunut.
Ettei menisi pelkisi "risuiksi", täytynee lisätä, että arkistolaitoksen palvelu on ollut erinomaista, silloin kun sinne pääsee.
Eeva Häkkinen
|