PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Facebook ja sukututkimus


Seppo Niinioja
20.03.10, 16:04
Jos sopii, ehdotan kohteliaimmin, että esimerkiksi tähän kirjoitettaisiin Facebookin käyttömahdollisuuksista sukututkimuksessa, joka on tämän forumin varsinainen toiminta-ajatus. Tietoturvaosioon voi kirjoittaa tietoturvauhista, mitä aloittelinkin ketjussa Facebook ja tietoturva, onko sitä?. Netin kauttahan tässä viestitään, joten uuden tyyppisten uhkien tiedostaminen ei ole pahitteeksi tässäkään yhteydessä.

Seppo Niinioja

Käppi
20.03.10, 17:50
Nykyään Facebook on todella suosittu nuorison parissa, mutta käyttö lisääntyy koko ajan myös vanhempien ihmisten keskuudessa. Itse olen saanut tavoitettua useita etsimiäni henkilöitä Facebookin nimihaun avulla. Lisäksi jotkut sukuseuratkin ovat perustaneet omia ryhmiä Facebookin ja niiden avulla kaukaistenkin sukulaisten löytäminen voi onnistua.

Huomattavaa on kuitenkin se, että hakiessa esim. Järvisiä, löytyy haulla melko monta osumaa. Siitähän on kuitenkin hyvä aloittaa oikean henkilön etsiminen sukututkimusmenetelmiä käyttäen. Lisäksi palvelun käyttäminen on ilmaista.

Esimerkki:

1. Löysin isoisäni veljen paperiarkistosta kirjekuoren, joka oli lähetetty vuonna 1975 New Jerseystä Amerikasta. Kirjeen lähettäjä ja vastaanottaja ovat jo kuolleet, joten kirjeen lähettäjän nimen lisäksi minulla ei ollut muuta tietoa käytettävissä.

2. Löysin internetistä Googlen avulla kirjeen lähettäjän pojan kotisivut joilla hän kertoi perheestään ja isästään. Kotisivujen avulla sain siis tietooni kirjeen lähettäjän pojan nimen, joka tällä hetkellä asuu Floridassa.

3. Facebookin nimihaulla löytyikin sitten sama henkilö ja lähetin hänelle viestin Facebookkiin. Hän vastasi minulle ja osoittautui juuri oikeaksi henkilöksi.

Yhteenveto: Facebookin kautta voi tavoittaa pelkän nimitiedon perusteella henkilön, josta ei ole muuta tietoa käytettävissä. Tämän esimerkin henkilö asui Floridassa ja hänellä ei ole Suomen kansalaisuutta, joten osoitetiedon saaminen esim. väestörekisterikeskuksesta olisi ollut mahdotonta.

Sari H
20.03.10, 19:26
En aio alkaa toistamaan itseäni. Eli omat motiivini sukuryhmien perustamiselle ovat siellä toisessa topikissa. Siellä kysyttiin miten Facebook toimii yms. Täällä blogissa aika hyvät ohjeet:
http://tuhatsanaa.net/facebookin_yksityisyysasetukset_tiukalle_aloita_tà ¤stä

Juha
20.03.10, 20:47
Suomen Sukututkimusseura toimii myös Facebookissa

http://www.facebook.com/profile.php?id=791289924#!/group.php?gid=138631508116&ref=ts


Eli tietotekniikkajaosto yrittää provosoida keskustelua "naamakirjassakin". Tervetuloa mukaan

Oheinen linkki taitaa toimia vain, jos olet kirjautuneena Facebookiin.


Suomen Sukututkimusseura
Juha Vuorela

tellervoranta
20.03.10, 21:18
Yritän juuri liittyä mutta ei ainakaan vielä hyväksytty.Onko teillä estolistat ?

Juha
20.03.10, 21:22
Jep

Allekirjoittanut hyväksyy jokaisen liittyjän erikseen.

Ja sinut on jo hyväksytty :)



Juha

tellervoranta
20.03.10, 21:25
Yes, huomasin :). Tosin se ei näkynyt vielä muuten kuin ryhmissäni.

Sari H
21.03.10, 01:00
Fiksua! :) jäseneksi liittyminen lähetetty. Hih!

Essimi
21.03.10, 09:20
Olen Facebookissa salanimellä - koska työpaikkanikin on siellä, ja halusin "seurailla sivusta". Ei varmaan siis ole mitään älyä, kun kukaan ei tunnista minua. Ja siitä syystä oikealla nimelläni tulee silloin tällöin sähköpostiin kehotuksia liittyä facebookkiin... Miten tuon väärällä nimellä olevan tilin saisi oikeasti sieltä pois? Vaikka eihän siitä paljon haittaakaan ole...

Erkki A Tikkanen
21.03.10, 10:39
Olen Facebookissa salanimellä - koska työpaikkanikin on siellä, ja halusin "seurailla sivusta". Ei varmaan siis ole mitään älyä, kun kukaan ei tunnista minua. Ja siitä syystä oikealla nimelläni tulee silloin tällöin sähköpostiin kehotuksia liittyä facebookkiin... Miten tuon väärällä nimellä olevan tilin saisi oikeasti sieltä pois? Vaikka eihän siitä paljon haittaakaan ole...

Käyttäjätilistä poistat vain tilin käytöstä, ja näin olet pois:cool:

Olet oikeassa, eihän siellä salanimellä ole mitään hyötyä olla. Minäkin liityin vasta muuan viikko sitten nuorempien yllytyksestä ja ulkomailla asuvia sukulaisia on jo löytynyt, joiden yhteystiedot ovat hukkuneet vuosia vuosia sitten.

Essimi
21.03.10, 12:38
Kiitos E.A.T. ohjeellasi löysin tuon oikean kohdan ja poistin tilini sieltä.