Perunkirjoista 1850-luvulla

[Liisa Rinkinen]

Hei!

Olen tässä tutkaillut kolmea perukirjaa 1850-luvulta.

Laajin omaisuusluettelo on talollisen isännän kuoleman jälkeen tehty. Siinä on sivukaupalla työkaluja, mööpeleitä, astioita ja varsinkin emännän vaatteita sekä kotieläimiä.

Kaksi muuta perukirjaa on samalta ajalta talon karvarin ja kestin kuoleman jälkeen laadittuja. Ne käsittävät vain yhden ainoa sivun, jolla mainitaan muutama kippo ja maataloustyökalu - ei huonekaluaja eikä vaatteita lainkaan. Karvarilla tosin oli pinkka karvoja ja tyhönsä liittyviä pyttyjä ja patoja.

Tehtiinkö perukirjat aina samalla sapluunalla? Eikö näillä köyhemmillä todella ollut muuta omaisuutta, kun vaatteet yllään?

liisa

[eeva häkkinen]

Kyllä tää aika tavanomaiselta kuulostaa. Katsopa joskus kruununvoudin tai kirkkoherran perukirjaa - varallisuuserot olivat aika suuret. Lisää keskustelua perukirjoista esim. täällä
http://www.sukuhistoria.fi/phpBB3/viewtopic.php?f=5&t=521&p=2084#p2084

[Liisa Rinkinen]

Kiitos Eeva vastuksestasi - käväisin katsomassa linkkisi ja huomasin, että tunnukseni SSHY:n ovat vanhentuneet.:( Olenkohan unohtanut maksaa vuosimaksunikin!

Todella tylyltä tuntuu, että Korpilahden Ranta Garvarilassa ei todella ollut kuin noin kaksi tuolia ja viisi kiwikuppia. Mutta ihmeekseni on mainittu kirjat Uusi Testamentti ja Toissesta Chrstillisyydestä; siinä vauraassa talossa ei ollut kirjoja lainkaan.
Karvari oli kyllä velaton. On aivan pakko seurata, kuinka kävi karvarin lasten, vaikkivat he sukuun kuulukaan! Näin tämä loma menee, eikä oman suvun tutkimus nytkähdä yhtään eteenpäin!:oo:

terv. liisa

[eeva häkkinen]

Tätä kirjautumisongelmaa pitäisi kyllä selvittää, eihän keskustelujen katsominen pitäisi vaatia tunnuksia, muualle kuin jäsenosioon - ja viimevuotiset tunnarit ovat yhä voimassa. Itselläni on samansukuinen ongelma, en pääse jäsensivujen linkkeihin vaikka olisin samanaikaisesti katsomassa jäsensivuja ja tunnarini ovat kyllä kunnossa. Keskusteluja pääset joka tapauksessa katsomaan menemällä digiarkiston keskustelufoorumin kautta.

[Liisa Rinkinen]

Eeva!

Pääsin kyllä lukemaan linkkisi tekstit, mutta samalla huomasin, että en pääse vuodelta -08 olevilla salasanoillani SSHY:n jäsensivuille. Olen pajon käyttänyt digitoituja kirkonkirjoja, mutta näköjään vain niitä yleisessä jaossa olevia.

Lähetin hätäisen viestin SSHY:n ylläpidolle, eiköhän sieltä asia selviä!

Kunpa joku nörtti keksisi keinon päästä eroon näistä lukemattomista salasanaoista ja kirjautumistunnuksista!:mad:

Kiitos vielä kerran vastauksestasi!
liisa

[hilmaemilia]

Perukirjoista Liisalle,

Kun mainitsit köyhän perheen jäämistössä olleen kirjoja, niin hienoa sinänsä. Perheessä on saattanut olla lukutaitoinen, joten henkinen perintö on ollut rikkaan perheen aineellista suurempi, hienoa, eikö vain ! Tuohon aikaan lukutaito maalaisväestön keskuudessa ei ollut itsestään selvää

hilmaemilia

[Mariasparf]

Perunkirjoitusten käytäntö taitaa olla aika kirjava ja vieläkin kirjavampi on ollut perinnönjako .
Eräässä varakkaassa suvussa on vakiintunut n. sadan viidenkymmenen vuoden aikana " yksinkertaistettu " perunkirjoitus ja perinnönjakosysteemi. Välillä perunkirjoja ei oltu tehty lainkaan. Myöhemmin tehdyissä ei ollut oikeastaan mitään omaisuutta kuin muutama lantti pankissa jotka menivät hautauskuluihin. Suurestakin perheestä aina 1-2 sai sitten omaisuudet joita oli metsinä ja peltoina satoja hehtaareja + tietysti rakennuskantaa , tavaraa ja eläimistöä runsaasti. Papereissa ei mitään luetteloita omaisuudesta .Muu suku seurasi kuinka uusien kuolemantapausten sattuessa joku teki taas uudet köyhyystemput. Näin voidaan menetellä koska kukaan koskaan ei ehtinyt tai viitsinyt puuttua asioihin.

Mariasparf

[Liisa Rinkinen]

Hilmaemilia!

Ranta Garvarin kirjat olivat Uusi Testamentti ja Totisesta Christillisyydestä, mikä lienee Pietistien teos?

1850-luvun Korpilahdella kyllä melkein kaikki osasivat jo lukea, jos rippikirjan sarakkeessa InnanLäsning ruksi sitä tarkoittaa. Tietysti on vaikea tietää, mitkä olivat ruksin saamisen kriteerit! :p:

Yritän nyt selvitellä näitä Pietistejä ja heränneitä, kun jäi kirkkohistorian luku aikoinaan hieman huonolle. Harmittaa, kun nuo "vapaat suunnat" eivät oikein sano minulle mitään.

liisa

[hilmaemilia]

Liisa Rinkinen,


Kinkerien lukutaitomerkinnät eivät ihan koko kuvaa anna siitä, millainen lukutadion taso kansalla oli. Jos katsot merkintöjä tarkkaan, niin tuskin keuruullakaan kaikilla ihan xxx -merkinnät lukutaidossa ovat... Merkinnöistä selviää osaamisen taso; siellä on xxx, xx, x, /. / . ja näin pois päin tai sanallisesti selitetty.

Muistan vielä äitini s. 1915 kertoneen, miten 1930-40 -luvuilla saattoi kirkossa mummot veisata mukamas virsikirjasta virsiä ja tapittivat kirjaa , vaikka se oli kädessä väärinpäin.

1850-luvulla oli kirjallisuus pääasiassa kristillistä tai talousasioita käsittelevää. Herätysliikkeet , joiden toiminta aktivoitui tuohon aikoihin, olivat innokkaita julkaisemaan painettua sanaa. Myös kristillisä kuukausilehtiä julkaistiin ja olen löytänyt myös tällaisia nidottuja vuosikertoja 1850-70 -luvuilta.

Kuitenkin se, että jossakin kodissa näitä kirjajo on ollut, kertoo sen, että joku siellä on lukenut ja harrastanut lukemista. Kirjat eivät olleet halpoja ja ei niitä ihan ensimmäiseksi tullut mieleen hankkia, kun rahat menivät välttämättömimpiinkin tarpeisiin. oli myös mahdollista, että pappi huomattuaan jonkin nuoren olevan sutjakka lukija ja hyväpäinen oppimaan, antoi lahjaksi lukemista ja saattoi muutenkin tukea esim. nuorta, että hän olisi lähtenyt opin tielle.

Kirjoitustaito sitten oli vielä oma lukunsa. Jos katsot vaikka 1900-luvun perukirjoja, niin usein sieltä löytyy puumerkki allekirjoituksena eli kirjoitustaito ei ollut ehkä niinkään yleinen kuin lukutaito. Puumerkkien tutkiminen on sekin mielenkiintoista. Joskus voi löytää perukirjoista usean sukupolven ajalta saman suvun puumerkkiä. Niistä seittn voi katsao, onko mitään yhteistä ollut sukulaisten merkeillä. Itse löysin perukirjojen avulla runsaan esivanhempien puumerkki " arsenaalin".

Hilmaemilia

[Liisa Rinkinen]

Hei Hilmaemilia!

Hauskaa, kun pohdit näitä kanssani! Keskustelu menee nyt hieman syrjään otsikosta, mutta ei se taida haitata. Asian ydinhän on se, että niin perunkirjat kuin rippikirjamerkinnätkin ovat vain suuntaa antavia. Kyllähän niistä aina kuitenkin jotakin voi päätellä.

Pöydälläni sattuu juuri olemaan tutkimani talon osalta kopio RK vuodelta 1877-1880. Siinä kymmenen henkilön kohdalla ainoat kirjoitustaitomerkinnät / ovat talollisen tyttärillä, jotka ovat syntyneet vuosina 1856 ja 1857. Tuota kirjaa edeltävällä ei kukaan osannut minkään merkin edestä kirjoittaa.

Luulisi jossain arkistojen kätköissä olevan ohjeistus papeille rippikirjan osaamismerkintöjen kriteereistä!

Olen kerännyt suvun puumerkkejä minäkin. Eräässä tuomikapitulin anomuksessa on morsiamen ja sulhasen puumerkit, täysin samanlaiset molemmilla. Lienevät matkineet toisiaan. :)

Olisi hauska tietää, milloin ja minkälaiset kirjoitusvälineet ilmestyivät tavallisiin talonpoikaistaloihin? Oletko niihin törmännyt perukirjoissa?

Entä mikä oli tarve kirjoittaa tuolloin 1800-luvun lopulla? Rakkauskirjeetkö? Kauppalappu? Oliko talollisen tyttärellä mahdollisuus hankkia päiväkirja?

Niin paljon selvittämättömiä kysymyksiä päivämäärien lisäksi!

Sukututkimusterveisin liisa

[Hannu Numminen]

Olen kerännyt suvun puumerkkejä minäkin. Eräässä tuomikapitulin anomuksessa on morsiamen ja sulhasen puumerkit, täysin samanlaiset molemmilla. Lienevät matkineet toisiaan. :)


Piirränpä minäkin tähän puumerkkini, vaikka nyt mennään otsikosta metsään ja vieläkin kauemmas harhaan, nimittäin niihin puumerkkeihin.

Puumerkkejähän oli kahdenlaisia, henkilön ja talon. Erään sukuhaarani talon kauppakirjassa, jolla talo luovutettiin seuraavalle sukupolvelle, myyjänä olevalla avioparilla oli kummallakin sama puumerkki, joka tällöin oli talon merkki.

Puumerkki tulee ruotsin sanasta bomärke, ja verbi bo tarkoittaa asua, elää ja substantiivina se tarkoittaa pesää. Siis kotikolon merkki! :D:

[Seija Randell]

Perunkirjoista ajattelen melko vähäisen kokemuksen perusteella, että esim. talollisilla ja torppareilla ei niissä juurikaan voinut olla omaisuutta, jos kuolema tuli "normaaliin" aikaan eli syytingillä ollessa. Talohan oli silloin jo siirretty ja perinnönjako tavallaan tehty. Ennakkoperintöjäkin annettiin, ja silloin jo kauppakirjassa oli merkintä, ettei ko. lapsella enää ollut perintöosuutta (esim. kotitaloon, jos hänelle oli ostettu oma talo).
Kirjoitustustaidosta olen ruvennut pohtimaan senaikaisia kirjoitusvälineitä. Aika arvokkailta ne vanhat asiakirjat näyttävät, että niihin kirjoitusvälineisiin tottumaton olisi uskaltanut nimeään mennä söheltämään. Puumerkin riipustaminen oli varmempaa. Eli mietin, merkitsikö puumerkki täydellistä kirjoitustaidottomuutta ?
Toisaalta: mihin ihmiset olisivat kirjoittaneet ? Hiekkaan, puunrunkoon ?

[Olarra]

Kirjoitustustaidosta olen ruvennut pohtimaan senaikaisia kirjoitusvälineitä. Aika arvokkailta ne vanhat asiakirjat näyttävät, että niihin kirjoitusvälineisiin tottumaton olisi uskaltanut nimeään mennä söheltämään. Puumerkin riipustaminen oli varmempaa. Eli mietin, merkitsikö puumerkki täydellistä kirjoitustaidottomuutta ? Toisaalta: mihin ihmiset olisivat kirjoittaneet ? Hiekkaan, puunrunkoon ?

Puumerkkiä voisi verrata myös sinettiin, talon puumerkillä vahvistettu asiakirja kertoo tärkeän talon isännän vahvistaneen asiakirjan. Isoisäni isä oli hyvin kirjoitustaitoinen ja häneltä on säilynyt kirjoitettuja muistiinpanoja, mm. satotietoja. Hän oli vahvistamassa Sahalahden viimeistä kirkkojärjestystä 1870-luvulla, jossa kaikki vahvistavat allekirjoitukset olivat puumerkkejä eri taloista. Isoisäni isän (Arran rustholli) merkintä oli kaunis A-kirjain.

Asiakirjat kirjoitti valmiiksi yleensä paikallinen pappi. Kullekin allekirjoitukselle oli paikkansa ja siinä mahdollisesti jo valmiina nimen selvennys. Kun talonpojat piirsivät puumerkkejään saatiin kaikkien merkittävien talojen vahvistukset asialle. Henkilöön sidotun nimen kirjoittaminen olisi merkinnyt halua erottautua muista ja mahdollisesti johtanut myös paheksuntaan muiden taholta. Esimerkkejä "kirjoitustaidolla koreiluun" kohdistetusta paheksunnasta löytyy digitoidun sanomalehtiarkiston keskusteluista 1800-luvulta paljonkin. Paheksuttiin mm. yksilön erottumishalua. Tärkeää ei ollut yksilö, vaan talo, jota edustit. Säätyläisten kohdalla asia saattoi olla toisin. Puumerkkejä löydämme myös pitäjänmakasiinien hoitajien tekeminä (kuten esi-isäni Taneli Anttila Pälkäneeltä 1800-luvun alussa, joka myös käytti A-kirjainta Anttilan rusthollin mukaan), kuitenkin pitäjänmakasiinin hoitajan tehtäviä hoitavalta edellytettiin auttavaa lasku- ja kirjoitustaitoa. Esimerkkejä voisi jatkaa.

Hyvä kirja puumerkeistä on esim. tämä: Ekko, Paavo. O, Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina, Oy Painomies, 1984. Ekkon juttuja löytyy googlettamalla myös netistä. Arviosi kirjoitustarpeiden puutteesta on varmaan myös oikeaan osuva. Tiedossahan on mm. lukkari Tallgrénin päiväkirja, jota tämä oli pitänyt rippikirjan tyhjiin kohtiin kirjoittamalla. Tarkemmin ks. http://www.genealogia.fi/genos/67/67_155.htm Puumerkki oli yleensä sellainen, että sen veistäminen puuhun oli helppoa ja sillä voitiin esim. merkata talon tarvekalut (sinänsä sanan alkuperä ei ole suomen sanassa puu, vaan ruotsin sanassa bo, eli talo).
t. Olavi A.

[hilmaemilia]

Hei Liisa ja muut kaikki keskusteluun osallistuvat,

Monia mielenkiintoisia, mikrohistorian asioita otit esille.

Puumerkeistä vielä sen verran, että perunkirjoissa ne olivat henkilöön sidottuja , eikä olleet siis talon tunnuksia. Ne vastasivat näissä asiakirjoissa signeerausta eli henkilön omakätistä allekirjoitusta. Jos puumerkit olivat jossakin muussa pitäjän tms. asiakirjassa, silloin ne paremminkin edustivat talon merkkiä. Samassa asiakirjassa, siis esim. perunkirjassa, on yleensä perillisinä saman perheen sisarukset ja leskipuoliso se, joka ilmoittaa pesän varat ja velat. Näiden henkilöiden ja uskottujen miesten allekirjoitukset löytyvät siis perunkirjasta, alaikäisten puolesta on edunvalvoja, joka allekirjoittaa asiakirjan . Samassa perunkirjassa löytyy niiden henkilöiden allekirjoituksia, jotka käyttävät syystä tai toisesta puumerkkiä ja niiden jotka sutjakastikin ovat nimensä kirjoittaneet. On sellaisiakin signeerauksia kuin esim. Siirilän Anna- leskellä Raahesta 1800-luvun puolivälissä, kun hän kirjoitti miehensä jälkeen perunkirjaan Anna Siirilä vakaalla kädellä ja nimikirjoituksen alle vielä varmuudeksi tai vanhasta muistista puumerkkinsä ison A.

Kirjurina ei suinkaan perunkirjoituksissa ollut pitäjän pappi, vaan joku kirjoitustaitoinen kyläläinen. Vielä 1800-luvun lopullakin tosin on sellaisia kirjureita perunkirjoituksissa, joiden kirjoitustaito on vähän niin ja näin, mutta kun perukirja on pääasiassa luetteloa, niin siitä selvisi kuitenkin kunnialla. Sanallinen johdanto-osa sitten paljastaa enemmän kirjoitustaidosta.

Kysyit Liisa , olisiko jossakin rippikirjan osaamismerkintöjä arkistojen kätköissä.
Rippikirjojen määrämuotoisuus vaihteli eri aikana, 1800-luvulla ne pelkistyivät, sarakkeisto supistui ja selkeytyi. Minulla on kyllä sarakemerkintöjen selityksiä tästä 1800-luvun puolella käytöön tulleesta mallista. Jos haluat niin saat niitä, olen käyttänyt niitä opettaessani sukututkimusta.

Kirjoitusvälineistä. Jonkinlainen pännä tehtiin vaikka hiilenpalasesta jos ei muuta. Perunkirjoissa ei kyllä ole ollut muistaakseni mitään kynä-tai kirjoitusväline kohtaa. Arvotavaraa oli sekä paperi, kynät että kirjat vielä 1800-luvullakin.

Kijroituksen tarpeesta. Tietysti asaiakirjat kirjoitutettiin jollakin , joka osasi asian, kirjurilla tai muulla kirjoittamista hallitsevalla. Päiväkirjat, perhekirjat tms. henkilökohtaiset suoranaiset kirjalliset tuotokset, jos niin voi sanoa, olivat kyllä enemmänkin säätyläisten tai ylipäätänsä "parempien piirien" huvia. Erityisesti naiset harrastivat näiden kirjoittamista ja 1800-luvun lopulla oli ainakin varakkaampien talollisten tyttärilläkin tällaisia kirjallisia harrastuksia. kansakoululaitoksen yleistyminen tietysti lisäsi valmiuksia yleensäkin kirjoittaa ja lukea. En tiedä, oliko mummini isä jotenkin poikkeava mies, kun hän oli kirjoittanut 1892 vuodesta alkaen vuoteen 1910 perhekirjaa, joka oli päiväkirjan malliin kirjoitettu. Siihen oli hän kerännyt myöskin tiettyjen vuosien välein lastensa omakätisen tervehdyksen. Kirja on aika hauska, mutta aina ihmettelen, että rautateillä konduktöörinä työskennellyt mies oli sellaista ylipäätänsä pitänyt. Viisaasti tehdy, ehkä hän ajatteli, että joku jälkeläinen sadan vuoden päästä on hurahtanut tutkimaan sukuja....

Hyvää launataipäivän jatkoa Hilmaemilia

[Liisa Rinkinen]

Syntyipäs perukirjoista mukava viestiketju!

Minua kiehtoo Olavin ajatus kirjoitustaidolla keekoilusta! Varmaankin ainakin osin on juuri ollut Olavin kertomalla tavalla - ei ole aina ollut hyväksi erottautua porukasta edes komealla nimikirjoituksella...
Voin myös kuvitella jännityksen, jonka tyhjä valkea paperi ja tiputtava mustekynä on aikaansaanut epävarman kirjoittajan edessä! :) Kyllä siinä mieluusti vetäisee hätäisen puumerkin vaikeiden kaunokirjoituskoukeroiden sijaan. Vaikka ehkä osaisikin kirjoittaa!

Edelleen jäi epäselväksi, milloin on ollut tavallisen talollisen tyttären mahdollista saada kirjoituspaperia tai muita kirjoitusvälineitä? Koska alettiin puodeissa käyttää käärepaperia? Koska rihvelitaulu vaihtui opetuksessa vihkoihin? Kun isoisä kävi poikakansakoulua 1880-luvulla, oliko hänellä jo oma kynä ja vihko?

On hämmentävää huomata, kuinka vähän sitä tietää...

Hilmaemilia, otan mieluusti kaiken opin vastaan, myös ne rippikirjan sarakemerkinnät. Minulla on Sukututkimus askel askeleelta, mutta se on lainassa. Muistaakseni kirjassa on esitelty näitä rk:n sarakkeitakin.

sukututkimusterveisin liisa

[artturi]

Monenmoista viestiketjua täällä onkin jo. Itsekin olen kovin tykästynyt perukirjoihin, ja huomaan, että vaikka kyseessä olisi sama talo, ei jollain aikakaudella mainita vaatteita ollenkaan, enkä kyllä usko että alasti ovat kulkeneet. Perukirjat ovat tietysti kaikki vähn yksilöllisiä, riippuen paikkakunnastakin ja kuolleesta henkilöstä.