PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kovanen Eila, os. Sivonen, Kajaani


Kovanen
06.03.10, 14:55
Olen uusi täällä, en ammattitutkija, paremminkin voisin todeta olevani ”sukututkimusharjoittelija”.


Nyt virittelen työn alle kahden tyttäreni kannustamana n. 30 vuotta tauolla ollutta harrastustani.


Onpa maailma muuttunut tälläkin saralla tekniikan kehityksen myötä, hyvä näin. Ennenvanhaan (lastenlasten inhokkisana) matkustettiin satoja kilometrejä maakunta-arkistoihin, kirkkoherranvirastoon, tilattiin virka- ym. todistuksia. Sukulaisten ja muiden tietäjien haastattelujen merkitys ei käsittääkseni ole vähentynyt tai muuttunut.


Tavoitteeni on koota lähipiirilleni tarkoitettu vihkonen työnimellä ”Emman, Einon, Veeran ja Annin juuret ja siivet”.


Minulla on vielä monet asiat hakusessa ja mielenkiintoista ihmeteltävää ja kummasteltavaakin riittää.


Toivon saavani täältä vinkkejä ja voivani puolestani jonkun vaatimattoman vihjeenkin kertoa.

mummonen

Tapani Kovalaine
06.03.10, 20:12
Tervetuloa Eila nettiavusteiseen joukkoon, jossa on joka lähtöön: harrastajia, tutkijoita ja erityisen paljon siltä väliltä. Allekirjoittanut edustaa kova-alkuisten sukujen tutkijarypästä. Onko tuttu nettipaikka Kovasten suvun kotisivu? http://suvut.genealogia.fi/kovanen/

Terveisin Tapani

Kovanen
07.03.10, 11:36
Kaunis kiitos tervetulotoivotuksesta. Kovasten suvun kotisivut olen löytänyt. Hyvin hiljaista siellä keskustelualueella näyttää olevan.
Kerimäen Kovasten isälinja on minulla suurinpiirtein tiedossa Antti Erkinpoika Kovaseen s. 1713.

Kainuulaisia sukututkijoita ei ole tiedossani. Toivoisin postia tästä lähiseudultakin. Olen aikanaan selvitellyt Paltamossa 1705 syntyneen ja 17.6.1975 kuolleen Matts Sivosen eli isäni sukua.

Kokoon saamani tiedot ovat tässä vaiheessa tarkistamattomia.

Olen aika paljon Hiskin varassa, koska en yksinkertaisesti näe suurennettunakaan lukea kirjonkirjojen heikkoja tekstejä. Innostusta asiaan ei kuitenkaan puutu.

mummonen

blue-eyed
07.03.10, 14:58
Kuulepas mummonen,

minulle on jonkin verran kertynyt Sivosia tiedostooni. En ole heitä erityisemmin tutkinut, joten ovat lähinnä hajatietoja.

Tosin suorassa isänäitini linjassa päädytään Inkeri Sivoseen s. 1689 Paltamo k. 16.1.1770 Paltamo pso Samuel Juhonpoika Tervonen s. 1683 tai 1693 Paltamo k. 23.12.1778 Paltamo Vuottolahti

Jos haluat kysyä jotain erityistä Sivosta, niin katsotaan löytyykö häntä minulta vai pitääkö mennä rippikirjojen puolelle. Minulla on myös Sotkamon Sivosia.

Terveisin toinen mummonen Tampereelta :)

Kovanen
07.03.10, 15:21
Ei Matts Sivonen s. 1705 noin pitkäikäinen ollut, oikea kuolinvuosi on 1775. Anteeksi kirjoitusvirheeni.

Kiitos Tampereen mummoselle vastauksesta. Mainitsemiasi nimiä en ole kohdannut. En ole päässyt kiinni Matts Sivosen vanhempiin tai sisaruksiin.

Tarkennuksena syntymäpaikkatietoihin: Paltamo ja Vuottolahti ovat eri asioita. Paltamon kunta on edelleen olemassa. Vuolijoen kunnassa, joka muutama vuosi sitten liitettiin Kajaanin kaupunkiin sijaitsee Vuottolahden kylä.

Onko Sinulla tietoja Inkeri Sivosen sisaruksista tai vanhemmista?

mummonen