PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hämmilän suku Lumijoelta


irwa
31.01.10, 22:14
Hej
Oliksiko joku tutkinut Hämmilän sukua jotka ova Lumijoelta tai Limingan tienoilla. Etsin Liisa Hämmilän sukua mutta valitettavasti ovat kirkonkijat palaneet Lumijoella joten haluasin tietää miten heitä muuten vois löytää? Liisa Hämmilä on äitini isoäidin äiti joten hän on syntynyt luultavasti 1800 luvun puolivälissä.

interlorn
04.05.10, 12:15
Moikka Irwa,

Kyselin taannoin Oulun sukututkimusseuralta vinkkiä minkälaisia mahdollisuuksia on tutkia Lumijokea ja ohessa lainaus vastauksesta:

"Lumijoen rokotusluetteloita on koottuna yhteen Oulun Sukututkimusseuran julkaisusarjan teokseksi. Se on saanut varsin merkittävän pohjan ja käytetään mm. Lumijoen kirkkoherran virastossa aineistona. Se perustuu rokotuskuulutuksiin, joilla seurakuntalaisia kutsuttiin isorokkorokotuksiin perheittäin ja näin pidettiin listaa rokotuksen saaneista. Teos on myyty loppuun mutta sitä on kirjastoissa lainattavissa.
Erään aktiivisen sukututkijan ansiosta lumijokisten perunkirjoista on tehty myös luettelot ja ne ovat käytettävissä ensin hakutietoina siinä listassa ja sitten varsinaisesti perukirjoina maakunta-arkiston makasiinissa ja mikrofilmeillä.
Lumijoen kuolleet ovat hautausmaan kartoituksesta tehtyjen merkintöjen kokoelma ja sekin on sukututkimusseuramme kirjalistalla. On myös kirjastoissa lainattavana.
Henkikirjat eivät palaneet kirkonkirjojen kanssa, joten mikrofilmillä voisi olla jotakin löydettävää."

Juhana

irwa
04.05.10, 20:13
Hej ja suuret kiitokset vastauksesta. Olen aika uusi tässä puuhassa joten en oikein tiedä mistä päästä alkuun. Asun etelä ruotsissa joten olisi hyvä saada vähän apua miten löytäisin ne mikrofilmit jotta voisin tutustua niinhin täältä päin. Hyvä tietää että on mahollisuus kuitenkin mennä eteenpäin että kirjoja on löytävissä. Onko niitä digiarkistossa löydättävänä? Olisiko mahdollista lainata kirjastossa digi muodossa näita rokotus kirjoja? Oikein mukava että vaivaudut vastaan olen siitä hyvin iloinen.

interlorn
04.05.10, 23:15
Asun etelä ruotsissa joten olisi hyvä saada vähän apua miten löytäisin ne mikrofilmit jotta voisin tutustua niinhin täältä päin.

Mikrofilmit sijaitsevat Oulun maakunta-arkistossa. Niitä voi Suomen sisällä pyytää etälainaan Kansallisarkistoon ja muihin maakunta-arkistoihin, mutta en tiedä lainaavatko he niitä Suomen ulkopuolelle. Kannattaa kysyä suoraan heiltä. http://www.arkisto.fi/fi/oulun-maakunta-arkisto/

Onko niitä digiarkistossa löydättävänä?

Näin uusia henkikirjoja ei ole digiarkistossa. Sen sijaan Kansallisarkiston digitaaliarkistosta löytyy Oulun läänin henkikirjoja 1800-luvulta: http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=229038.KA

Olisiko mahdollista lainata kirjastossa digi muodossa näita rokotus kirjoja?

Niitä ei varmaankaan löydy digitaalimuodossa.

Toivottavasti näistä tiedoista on apua. Voit toki kääntyä myös Lumijoen seurakunnan puoleen, joka laskuttaa sukututkimuksesta noin 30 EUR / tunti.

Juhana

Kaisat
05.05.10, 16:13
Suomen sukututkimuseuran kirjastossa on sekä Lumijoen rokutusluettelo 1811-1903 sekä Lumijoen kuolleita 1825-66.
Molempia on myynyt Oulun Sukututkimuseura, mutta huomasin sieltä rokotusluettelon loppuneen.Toista kirjasta on yhä myynnissä hintaan 5 euroa. Nämä eivät ole mitään suuria eepoksia, jospa joku avulias esim. Sukututkimusseurassa tai tuttava Helsingissä kopioisi kysyjälle. Se lienee sallittua? Onko tuo kuolleita 1825-66 sama kuin hautausmaaluettelo,jonka olen nähnyt? Tähän en osaa vastata.

Lumjijoen Raappanoita etsinyt

Jarmo OK
16.07.10, 16:53
Mielestäni Lumijoella ei ole Hämmilän sukua, mutta siellä on kylläkin Hemmilöitä vielä nykyisinkin. Rokotusluettelossa on kaksi Liisa, jotka ovat syntyneet "sopivasti". Talollinen Matti Hemmilän Liisa s.6.3.1850 Lumijoen Hemmilässä ja talollinen Sakarias Hemmilän Liisa s.5.9.1851 Lumijoen Hemmilä (kaksonen)

irwa
12.03.18, 23:54
Hämmilän suku Lumijoelta ovat Hemmilä nimellä mutta tämänpäivän Hemmilät ovat aivan toista sukua minun suku on ennen 1903 luvulta. Olen käynyt Lumijoella ja sain paljon apua sieltä joten nyt tiedän että Liisa Hemmilä on syntynyt 1940 mutta tarkemmasti en vielä tiedä. Löysin Limingan kuulutuksista hänen ja Jacob Isomaan kuulutuksen 1865 tammikuu ja sieltä löysin Hemmilän Johan joka on Liisan isä äiti luultavasti Anna. Digitointi edistyy joten olen myös löytänyt heidät Oulun henkikirjoista 1900 luvulle joten edistyn nyt aika nopeasti tässä hommassa.He ovat asuneet Hirvesniemellä 1900 luvulle joten mielenkiinto vain kasvaa mitä enemmän löytyy. Kiitokset vinkeistä ja vihjeist.