M.Sjostrom
07.01.10, 14:09
giösling kerkisi jo toisessa ketjussa (jonne asia ei kuulune), julistaa että 'Emerentia Tottista' löytyy hänen mielestään dokumentaatiota:
Folkungatarujen ja Alftan-kronikan tärkeä ero on se, että jälkimmäinen valmistui vuonna 1695 ja käsittelee 1500-luvun tapahtumia. Lisätietojen löytymisestä on näin ollen todellista toivoa. Tämän osoitti Sukulistalla avaamani keskustelun ansiosta, sensaatiomaisesti uudelleenlöydetty ja julkaistu Isonkyrön kronikkaversio 1700-luvulta.
Pidän erittän todennököisenä että lähivuosina eri arkistoista ja unohdetuista kätköistä löytyvät mm. seuraavat dokumentit:
1) von Celsen hiukan ennen kuolemaansa, vuonna 1774 toimittama Alftan-kronikan käsikirjoitus. Tämä on todennäköisesti tallessa Loenbomin arkistossa.
2) Ruotsissa A.G Ahlqvistin käytössä ollut Alftanien matriarkaalinen sukupuu (vrt. Isonkyrön versio).
Se, että kronikan kakkossivu on ollut Ruotsissa vanhastaan, tulee esille ASF-sitaatista, jossa toimituskunta viittaa Emerentiaan Kaarina Maununtyttären jälkeläisenä, lähteenään A.G. Ahlqvistin vuonna 1874 julkaisema Kaarina Maununtyttären elämänkerta. Ahlqvistin lähde taas ei ole voinut olla Loenbom, joka mainitsee kronikassaan Emerentia Tottin Abraham Erici Alftanin äitinä, mutta ei anna hänelle omaa sukupuuta, kuten Isonkyrön kakkossivu tekee. Isonkyrön kronikka, joka vasta muutama vuosi sitten tuli yleiseen tietouteen avaamassani Emerentia Tott-ketjussa, ei varmaankaan ole voinut olla Ahlqvistin lähde. Kuinka hän olisi osannut sellaista etsiäkään Isonkyrön kirkon sakastiin kätketystä inventaari- ja dokumenttikirjasta?
3) 1800-luvun alussa Ruotsiin, kauppaneuvos Kyntzellin myymän Alftanien perintöhopeakannun sisältämät dokumentit, jotka on kätketty niitä varten valmistettuihin salalokeroihin kannun kyljissä. Suvussa säilyneen tiedon mukaan lokerot sisälsivät tietoja kannun antajasta (Erik XIV) ja sen saajista (Alftanien sukukronikan alkuperäskappale?). Koska kyseessä ovat pärmäkirjoitukset” (pergamenttidkoumentit), ne todennäköisesti ovat säilyneet näihin päiviin luettavassa kunnossa.
4) Kronikan lukuisat muut kopiot, joita varmaankin on säilynyt, Isonkyrön tavoin, eri kirkonarkistoissa, kronikkahan on papin laatima ja pappien jäljentämä.
5) Kaarina Maununtyttären arkkuun kätketyt dokumentit, jotka siirrettiin kuninkaan määräyksestä “parempaan talteen” 1700-luvulla. Näistä toistaiseksi vain Jeremias Petri Parginsulanuksen hautajaispuhe Kaarinalle on löydetty Kansallisarkistosta. Muut seuraavat perässä.
6) Henrik Claesson Tottin Riiassa tapahtunutta varhaista kuolemaa (1603) valaisevat dokumentit. Jo nyt on löytynyt Mitaun (Jelgava) museossa säilytettävä, Henrikin omakätisesti piirtämä ja hänen ambitioitaan kuvaava vaakuna, joka on tulkittava valtahaasteeksi.
7) Prinssi Gustaf Erikssonia koskeva aineisto Moskovassa, Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Suomessa. Alkusysäyksenä jatkotutkimuksille olen käännättänyt Biaudetin ranskankielisen teoksen prinssistä osina suomenkielelle ja tutkimuksen käyttöön.
Toisin, kuin “1200-luvusta”, jolla ketjussa askaroidaan, Erikin ajasta yleensäkin on säilynyt runsaasti dokumentointia eri arkistoissa, Pohjolassa ja Mannermaalla. Ne odottavat löytäjäänsä. Isonkyrön dokumenttilöytö rohkaisee jatkoponnistuksiin. “Löytämisen ilo”, palkitsee vaivan, voin vakuuttaa.
Olen koonnut Riadiin Erik XIV aikaa koskevan laajan kirja- ja dokumenttikokoelman, ehkä katavimman Pohjolan ulkopuolella. Jatkan tutkimusta ja sen sponsorointia, suomalaisten sukututkimuspiirien paheksunnasta , vastustuksesta ja suoranaisesta parjauskampanjasta huolimatta.
http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=56341&postcount=51
Folkungatarujen ja Alftan-kronikan tärkeä ero on se, että jälkimmäinen valmistui vuonna 1695 ja käsittelee 1500-luvun tapahtumia. Lisätietojen löytymisestä on näin ollen todellista toivoa. Tämän osoitti Sukulistalla avaamani keskustelun ansiosta, sensaatiomaisesti uudelleenlöydetty ja julkaistu Isonkyrön kronikkaversio 1700-luvulta.
Pidän erittän todennököisenä että lähivuosina eri arkistoista ja unohdetuista kätköistä löytyvät mm. seuraavat dokumentit:
1) von Celsen hiukan ennen kuolemaansa, vuonna 1774 toimittama Alftan-kronikan käsikirjoitus. Tämä on todennäköisesti tallessa Loenbomin arkistossa.
2) Ruotsissa A.G Ahlqvistin käytössä ollut Alftanien matriarkaalinen sukupuu (vrt. Isonkyrön versio).
Se, että kronikan kakkossivu on ollut Ruotsissa vanhastaan, tulee esille ASF-sitaatista, jossa toimituskunta viittaa Emerentiaan Kaarina Maununtyttären jälkeläisenä, lähteenään A.G. Ahlqvistin vuonna 1874 julkaisema Kaarina Maununtyttären elämänkerta. Ahlqvistin lähde taas ei ole voinut olla Loenbom, joka mainitsee kronikassaan Emerentia Tottin Abraham Erici Alftanin äitinä, mutta ei anna hänelle omaa sukupuuta, kuten Isonkyrön kakkossivu tekee. Isonkyrön kronikka, joka vasta muutama vuosi sitten tuli yleiseen tietouteen avaamassani Emerentia Tott-ketjussa, ei varmaankaan ole voinut olla Ahlqvistin lähde. Kuinka hän olisi osannut sellaista etsiäkään Isonkyrön kirkon sakastiin kätketystä inventaari- ja dokumenttikirjasta?
3) 1800-luvun alussa Ruotsiin, kauppaneuvos Kyntzellin myymän Alftanien perintöhopeakannun sisältämät dokumentit, jotka on kätketty niitä varten valmistettuihin salalokeroihin kannun kyljissä. Suvussa säilyneen tiedon mukaan lokerot sisälsivät tietoja kannun antajasta (Erik XIV) ja sen saajista (Alftanien sukukronikan alkuperäskappale?). Koska kyseessä ovat pärmäkirjoitukset” (pergamenttidkoumentit), ne todennäköisesti ovat säilyneet näihin päiviin luettavassa kunnossa.
4) Kronikan lukuisat muut kopiot, joita varmaankin on säilynyt, Isonkyrön tavoin, eri kirkonarkistoissa, kronikkahan on papin laatima ja pappien jäljentämä.
5) Kaarina Maununtyttären arkkuun kätketyt dokumentit, jotka siirrettiin kuninkaan määräyksestä “parempaan talteen” 1700-luvulla. Näistä toistaiseksi vain Jeremias Petri Parginsulanuksen hautajaispuhe Kaarinalle on löydetty Kansallisarkistosta. Muut seuraavat perässä.
6) Henrik Claesson Tottin Riiassa tapahtunutta varhaista kuolemaa (1603) valaisevat dokumentit. Jo nyt on löytynyt Mitaun (Jelgava) museossa säilytettävä, Henrikin omakätisesti piirtämä ja hänen ambitioitaan kuvaava vaakuna, joka on tulkittava valtahaasteeksi.
7) Prinssi Gustaf Erikssonia koskeva aineisto Moskovassa, Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Suomessa. Alkusysäyksenä jatkotutkimuksille olen käännättänyt Biaudetin ranskankielisen teoksen prinssistä osina suomenkielelle ja tutkimuksen käyttöön.
Toisin, kuin “1200-luvusta”, jolla ketjussa askaroidaan, Erikin ajasta yleensäkin on säilynyt runsaasti dokumentointia eri arkistoissa, Pohjolassa ja Mannermaalla. Ne odottavat löytäjäänsä. Isonkyrön dokumenttilöytö rohkaisee jatkoponnistuksiin. “Löytämisen ilo”, palkitsee vaivan, voin vakuuttaa.
Olen koonnut Riadiin Erik XIV aikaa koskevan laajan kirja- ja dokumenttikokoelman, ehkä katavimman Pohjolan ulkopuolella. Jatkan tutkimusta ja sen sponsorointia, suomalaisten sukututkimuspiirien paheksunnasta , vastustuksesta ja suoranaisesta parjauskampanjasta huolimatta.
http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=56341&postcount=51