PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sukutieto


Irkku
26.12.09, 10:58
Onko tosiaan niin, että Sukutiedosta on tänä vuonna ilmestynyt vain kaksi numeroa? Minulle ainakin tuli nro 2 vasta joulukuussa.
Montako numeroa Sukutietoa vuodessa kuuluu jäsenetuihin?

Irkku

Seppo Niinioja
26.12.09, 15:58
Onko tosiaan niin, että Sukutiedosta on tänä vuonna ilmestynyt vain kaksi numeroa? Minulle ainakin tuli nro 2 vasta joulukuussa.
Montako numeroa Sukutietoa vuodessa kuuluu jäsenetuihin?

Irkku

Neljähän niitä, mutta 2/2009 minullakin on uusin, se Rahvaan rakkaus. Päätoimittajan vaihdos tai ehkä sen julkistaminen varmaan on viivästyttänyt. Seuraavasta numerosta alkaenhan tointa hoitaa fil. tri Tuija Saarinen.

Rattoisaa joulunaikaa ja hyvää irkkailua, mitä se lieneekään!

t. Seppo N.

Irkku
26.12.09, 18:02
Näinhän minäkin ajattelin, mutta olisihan kuitenkin hyvä siitä SSS:n toimesta Rahvaallekin kertoa vai olemmeko me vain niitä jäsenmaksun maksajia.

Hyvää loppuvuotta sinulle
Irkku

kkylakos
26.12.09, 21:15
Neljähän niitä,
t. Seppo N.

Seppo, kun nyt toimit epävirallisena tiedottajana, niin mistä olet löytänyt SSS:n jäsenedut määriteltynä? Itse saan seuran etusivulta edelleen valinnalla Jäsenedut tyhjän sivun. Uusissa säännöissänne ei puhuta jäseneduista mitään - ja väärä paikka se olisikin niistä määrätä.

(Liittymislomakkeen päällä lukee "Uudet jäsenet saavat vuoden aikana ilmestyneet Genos- ja Sukutieto-lehdet niin pitkälle kuin niitä riittää.")

Potentiaalisena liittyjänä jään mielenkiinnolla seuraamaan Sukututkimuksen Juhlavuoden antia. Sekin sivu on edelleen tyhjää täynnä.

(Vai näkyykö mainitsemieni sivujen sisältö vain jäsenille?)

Juha
26.12.09, 21:20
Sukutietoon voi kuka tahansa tarjota artikkeleita omista kiinnostuksen aiheistaan. Toimitus sitten tietysti viime kädessä päättää, onko jutulla mahdollisuutta tulla julkaistuksi.

Sukutiedon sisällön kun tekevät suurelta osin me jäsenet.

Kehottaisin muuten lukemaan uusimmasta Sukutiedosta "Tepottelua" -kolumnin. Siitä saa varmasti ajattelemisen aihetta.


Juha

ps. mitä tulee jäsenetuihin niin sivuilta ei niitä löydy mutta itse muistan suoralta kädeltä seuraavia; Genos -lehden ja Sukutiedon -vuosikerrat, seuran kirjaston ylläpitäminen (Pohjoismaiden suurin sukututkimusaiheinen kirjasto!), erilaiset tapahtumat ja luennot pitkin vuotta, tämän Suku Forumin, HisKin......noin niin kuin aluksi. Melko paljon noin 10 sentillä per päivä - jos nyt on sukututkimuksesta ylipäätänsä kiinnostunut

kkylakos
26.12.09, 21:30
Sukutietoon voi kuka tahansa tarjota artikkeleita omista kiinnostuksen aiheistaan. Toimitus sitten tietysti viime kädessä päättää, onko jutulla mahdollisuutta tulla julkaistuksi.

Sukutiedon sisällön kun tekevät suurelta osin me jäsenet.

Kehottaisin muuten lukemaan uusimmasta Sukutiedosta "Tepottelua" -kolumnin. Siitä saa varmasti ajattelemisen aihetta.


Juha

ps. mitä tulee jäsenetuihin niin sivuilta ei niitä löydy mutta itse muistan suoralta kädeltä seuraavia; Genos -lehden ja Sukutiedon -vuosikerrat, seuran kirjaston ylläpitäminen (Pohjoismaiden suurin sukututkimusaiheinen kirjasto!), erilaiset tapahtumat ja luennot pitkin vuotta, tämän Suku Forumin, HisKin......noin niin kuin aluksi. Melko paljon noin 10 sentillä per päivä - jos nyt on sukututkimuksesta ylipäätänsä kiinnostunut

Niin kauan kuin seura ei niihin julkisesti sitoudu, eikä osaa pysty tuottamaan, niin ovatko ne silloin jäsenetuja? Alkuperäisen kysyjän pointti ymmärtääkseni oli, että hän rivijäsenenä kaipasi sitä mitä oli tottunut saamaan.

Sukutiedolla on ollut tänä vuonna vastuuhenkilö ennen päätoimittajan nimittämistä. Oli kyseisen henkilön vastuulla saada lehtiä ulos, mukaanlukien saada kokoon artikkeleita kirjoittajilta, ja hän ei tässä onnistunut. Siitä on turha osoittaa sormilla jäsenkuntaa kokonaisuutena. Hallitusta toiminnan valvojana paremminkin?

Juha
26.12.09, 21:31
Ihan miten vaan - eipä tuo minua ole haitannut.

Minä olen aina ajatellut, että seura antaa ja seura ottaa. Ilmeisesti näkemyksemme eivät tässä asiassa kohtaa :)



Juha

Onerva
26.12.09, 22:26
-----------------------------------------------------------------------------
Lainaus:
Juha kirjoitti

ps. mitä tulee jäsenetuihin niin sivuilta ei niitä löydy mutta itse muistan suoralta kädeltä seuraavia; Genos -lehden ja Sukutiedon -vuosikerrat, seuran kirjaston ylläpitäminen (Pohjoismaiden suurin sukututkimusaiheinen kirjasto!), erilaiset tapahtumat ja luennot pitkin vuotta, tämän Suku Forumin, HisKin......noin niin kuin aluksi. Melko paljon noin 10 sentillä per päivä - jos nyt on sukututkimuksesta ylipäätänsä kiinnostunut[/quote].
-----------------------------------------------------------------------------

Kyse oli kai JÄSENEDUISTA. Muistaakseni sekä Hiski että Suku-Forum ovat myös ei-jäsenten käytettävissä, eivät siis jäsenetuja. Erilaiset tapahtumat ja luennot ovat vain pääkaupunkiseudulla asuvien tai sitä lähellä olevien jäsenten käytettävissä, joten ei niitä voi yleisenä jäsenetuina pitää. Jäseneduiksi jää siis nuo 6-8 lehteä ja jäsenmaksun maksaminen. Emme pysty vaikuttamaan hallintoelimien valintaan, kun ei tietokoneella suoritettavaa äänestystä ole järjestetty sen kummemmin kuin mihinkään muuhunkaan päätöksentekoon. Olemme siis lähinnä sukututkimuksesta kiinnostuneita SSS:n kannatusjäseniä.

Näin olen asian yli 20-vuotisen jäsenmaksuni kokenut

Onerva

Hyvää vuoden loppua ja uuden alkua kaikille ja varsinkin muille kannatusjäsenille!
sama

Juha
26.12.09, 22:33
Eiväthän ne Hiski ja Suku Forum ilmasta ole tänne meidän iloksi tipahtaneet. Kyllä se on seuran ja sen innokkaiden jäsenten panos, joka ne ylläpitää. Olet tietysti oikeassa, että ao. edut eivät ole vain jäsenille.


Päätöksentekoon pystyy vaikuttamaan vaikka tämän forumin kautta tai kirjoittamalla Sukutietoon mielipiteistään. Jos asialla on kannatusta laajemmin, niin eiköhän kokouksiinkin ennätä joku muutosta tai lisäystä haluava.

Kannattaa tietysti muistaa, että jos jossain seurassa on 6000 jäsentä niin on myös noin 6000 mielipidettä yhteisten asioiden hoidosta. Samalla tavalla seuraa / yhdistystä johdetaan kuin vaikka tätä Suomea. Kaikkien mielipiteitä ei voida ottaa huomioon; jokainen ratkaisu on kompromissi jossain suhteessa.



Juha

Irkku
26.12.09, 22:49
Piti oikein ruveta tarkistamaan.SSS:n sivuilla kyllä löytyy tieto siitä, että Sukutieto on jäsenetu ja ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Jopa ilmestymisaikataulukin löytyy ainakin vielä (katso sivukartta sieltä Sukutieto) Ja jäsenuutisissa näyttää olevan tieto 2.11.2009 uudesta päätoimittajasta numerosta 3/2009 alkaen! Päätoimittajan nimittämisen aikaan Sukutieto 3/2009 olisi jo pitänyt ilmestyä.
Tosin vastaavana toimittajana oli siellä Kuusiluoma eli ehkä vanhaa tietoa?

Näin siellä mm. luki:

"Suomen Sukututkimusseura julkaisee säännöllisesti neljä kertaa vuodessa ilmestyvää aikakauslehti Sukutietoa. Siinä julkaistaan artikkeleita, jotka käsittelevät paitsi suku- ja henkilöhistoriaa myös niitä lähellä olevia aloja. Mielenkiintoisten artikkeleiden lisäksi Sukutieto toimii uutis- ja tiedotuslehtenä, jossa raportoidaan kaikesta siitä, mikä on tärkeää sukututkimuskentällä tai mikä kiinnostaa sukututkijoita.

Sukutieto on Suomen Sukututkimusseuran jäsenetu. Erikseen tilattuna vuosikerran hinta on 27 €/vuosi. .......
Sukutiedon aineistopäivät ja ilmestymisviikot vuonna 2009 ovat seuraavat:
- numero 1/2009, aineistopäivä 6.3.2009, ilmestyy viikolla 18
- numero 2/2009, aineistopäivä 17.4.2009, ilmestyy viikolla 25
- numero 3/2009, aineistopäivä 14.8.2009, ilmestyy viikolla 42
- numero 4/2009, aineistopäivä 16.10.2009, ilmestyy viikolla 51"

Genoksesta kyllä sanottiin, että se on jäsenetu, mutta ei kuinka monta kertaa se vuodessa ilmestyy.

Kyllä se on päätoimittajan asia hankkia artikkeleita lehteen, ei meitä rivijäseniä siitä kannata syyllistää.

Muista jäseneduista en kysynyt mitään, mutta ei Hiski ainakaan ole jäsenetu eikä tämä SukuForumkaan.

Irkku

Irkku
26.12.09, 23:05
Lisäys:
Ei myöskään kirjasto ole jäsenetu, vuokrankin maksaa tieteellisten seurain valtuuskunta ja kirjastokortti maksaa sekä jäsenille että ei-jäsenille 6 euroa. Kyllä se on kaikkien käytettävissä ja hyvä niin.

Mutta aika paljon enemmän tietoa voitaisiin sivuilla jäsenille antaa. Minäkin kysyin vain ja ainoastaan Sukutiedon ilmestymisestä ja sitten senkin ilmestyminen lähes sysättiin passiivisten jäsenten viaksi.Eikö näiden sivujen pitäisi olla juuri se forum, josta jäsen saa nopeasti tietoa poikkeuksista aikaisempiin tietoihin jne?

Irkku

Juha
26.12.09, 23:08
Irkku,

En halunnut toki pahoittaa kenenkään mieltä ja yritän aina "puhua" yleisemmällä tasolla.

En voi oikein ottaa kantaa tuohon Sukutieto -juttuun, koska en tiedä syytä sen julkaisematta jättämiseen. Mutta kaiken kaikkiaan meillä olisi paljon enemmän tarjottavaa, jos useampi jäsen sitoutuisi yhteiseen hyvään. Ja tämä nyt hyvin yleisellä tasolla.

Jätän nyt tämän aiheen, koska minulla ei ole siihen mitään lisättävää.

Juha

Seppo Niinioja
26.12.09, 23:11
Älkää nyt viitsikö isot ihmiset! Minä toivotan korkeastioppineelle ja viehättävälle uudelle päätoimittajalle (ks. Sukutieto 2/2009 s. 42) intoa ja kärsivällisyyttä käsittääkseni palkattomaan o.t.o. luottamustehtävään.

Seppo Niinioja

Seppo Niinioja
27.12.09, 00:12
Älkää nyt viitsikö isot ihmiset! Minä toivotan korkeastioppineelle ja viehättävälle uudelle päätoimittajalle (ks. Sukutieto 2/2009 s. 42) intoa ja kärsivällisyyttä käsittääkseni palkattomaan o.t.o. luottamustehtävään.

Seppo Niinioja

Messuni luiskahti vähän keskeneräisenä ulos, kun kävin välillä vaimon joululahjakuubalaisella. Sen verran minulla on kokemusta yhteistyöstä lehtien päätoimittajien ja yhden tietokirjojen kustannustoimittajaystävättären kanssa, että en heidän työsarkaansa ainakaan kadehdi. Pitkäaikainen päätoimittajayhteistyökumppanini 1980- ja -1990-luvuilta sanoi kerran, että hulluhan se kai on, joka tähän työhön rupeaa. Hän sentään saa edelleen elantonsa siitä ja on ilmeisesti säilyttänyt mielenterveytensä. Nuo hommat voivat olla äärimmäisen hektisiä ja rassaavia, kun käsikirjoittaja saattaa saada sydärin kesken kaiken, juttu ei meinaa millään tulla aineistopäivään mennessä tai muuta vastaavaa ja kirjapainon aikataulu painaa päälle. Itse asiassa tunnen olevani suorastaan vastuussa ystävättärestäni pyytämällä hänet tilaisuuden tullen vähän rentoutumaan oluen, siiderin tai Irish Coffeen merkeissä. Olemme vain ystäviä, latojan huomautus ja hyvä niin.

Kaikesta kiireestä huolimatta, tavattoman mielenkiintoistahan lehtityö on ja mitä parhainta työn iloa uudelle päätoimittajalle!

Seppo Niinioja

kkylakos
27.12.09, 19:56
... intoa ja kärsivällisyyttä käsittääkseni palkattomaan o.t.o. luottamustehtävään.

Päätoimittajaa h-verkossa (ei täällä) haettaessa mainittiin kyllä palkkatoivomus. Syyskokouksen talousarvioesittelyssä varmaankin annettu tieto kustannusimplikaatiosta.

K-Erik
27.12.09, 20:57
Viimeksi ilmestynyt Sukutieto oli erilainen kuin aikaisemmat. Ja kun luki päätoimittajan vaihdoksesta kai sen ymmärtää. Olen itse mukana aika monessa paremmin ja huonommin hoidetussa yhdistyksessä. Jäsenmaksu kai on enemmän symbolinen tuki kuin etujen valvontaa. Ainakin näin ajattelen. Edut kai ovat tässä yhdistyksessä siinä, että ainakin osa jäsenmaksusta valuu HisKiin ja sen kautta laajanevaan hakutietokantaan, joka on epäselvissä tapauksessa todella hyvä. Jatkan jäsenmaksuni suorittamista vaikka lehti jäsiskin pois. Ja syyttöminen olen huomannut olevan aika turhaa järjestöissä kun kaikki tai lähes kaikki tekevät työnsä omasta tahdostaan. Toisen tekevät paremmin ja toisen huonommin, näin tapahtuu elämässä yleenskin.
Hyvää jatkoa loppuvuodelle ja onnellista uutta!
Karl-Erik Liljeström

Irkku
28.12.09, 15:14
K-Erik!

Ei minusta 38 euroa/vuosi ole tavalliselle eläkeläiselle symbolinen tuki seuralle.
Kyllä ainakin eläkeläinen miettii, mihin rahansa pistää ja mitä maksamallaan summalla saa vastineeksi.

Irkku

K-Erik
28.12.09, 19:25
Ilmeisesti minulla on sitten liian hyvä eläke koska en pidä seuran jäsenmaksua liian suurena. Jos riittävän kauan tätä eläkettä saan nauttia, eiköhän se pienenee suhteessa elintasoindeksiin mutta nyt ei jäsenmaksu tunnu turhalta. Olin huolimattomasti kirjoitellut, ä oli vaihtunut ö:ksi ja pari muutakin virhettä oli kun ajatus kulki eri reittiä kuin sormet. Mutta nähtävästi asia kuitenkin selvisi. Kriittinen pitää tietenkin olla kaikkeen toimintaan, jotta se saadaan kehitettyä entistä paremmaksi.
K-Erik