Toistuvia tarinoita

[Heikki Koskela]

Merkillinen on tiettyjen tarinoitteen toistuvuus, joita ajoittain kuulee kun kuuntelee.

Yksi jatkuvasti toistuva tarina kulkee palveluksensa päättäneiden varusmiesten piirissä. Näin itsenäisyyspäivän jälkeisenä aikana sen voi taas kertoa. Itse kuulin tämän jo 1954-55 varusmiesajalta. Itsepintainen huhu kertoi, että komppaniamme päällikkö oli kiukkuisena miehenä (oli kyllä kiukkuinen) oli maastossa polkaissut alokkaan selkää alemmaksi, etteivät luodit revi takaposkia viiruille. Sattui olemaan kanto alla ja alokas tietenkin kuoli kun kapteeni hyppi selän päällä.

Vieä 50 vuotta myöhemmin kerrotaan eri puolilta Suomen varuskuntia, kuinka siellä äkkipikainen päällikkö on rusentanut alokas-raukan saappaansa alle. Vielä tänäänkin kuulin tapauksen, jossa oli käynyt näin. Kummallinen on tuo armeijan laki.

Toinen meitä sukututkijoita kohtaava "tosiasia" on seuraava: Omaa sukuaan tutkiva henkilö on aloittanut innokkaasti sukunsa tutkimisen. Mutta kas kummaa: vastaan on tullut joko mustalainen tai sitten (epäromanttisempi) hevosvaras tai vastaava. Tutkimus on päättynyt siihen. Kertomus usein esitetään toisen suulla ja on siis voinut vääristyä matkalla korvasta korvaan. Itse olen toivonut löytäväni romani-yhteyden omaan sukuuni vaan ei ole vielä löytynyt.

Taisivat avioliitot valkolaisen ja romani-heimon kanssa olla olla sata vuotta sitten varsin harvinaisia ja olisi tutkimuksen kannalta mukava lisäys, jos sellainen löytyisi. Rikollisia olen kyllä löytänyt omastakin suvusta.

Ihan mukavat pirskeet oli preidentin linnassa. Näin jopa kaksi henkilökohtaista tuttuakin. Tunsin melkein olleeni mukana siellä.

[Juha]

Eräs eversti sai puhelun ylihuolestuneelta äidiltä ja manasi sen jälkeen, että jos sotamies kirjoittaa kotiin jääneensä tankkivaunun alle, sopii kertoa, että oli sillä hetkellä poterossa.



Juha

[Heikki Koskela]

Muuan kersantti piti luentoa veden ominaisuuksista ja kertoi alokkaille tosiasioita ja mainitsi, että veden kiehumispiste on 90 astetta.

Muuan alokkaista pyysi puheenvuoroa ja korjasi veden kihumispisteeksi 100 astetta.

Kersantti poistui hetkeksi luentosalista ja palasi pian takaisin ja sanoi: "Alokas on aivan oikeassa. Tarkistin asian ja sain selville, että 90 astetta tarkoitta suoraa kulmaa."

[Erkki]

Vääpeli selvitti alokkaiden taustoja ja kysyi kuinka moni oli aviolapsi ja kuinka moni ei. Yksi alokkaista ei vastannut kumpaankaan ja vääpeli kysyi asiaa uudestaan, johon alokas vastasi, että osittain. Vääpeli pyysi vielä tarkennusta, jolloin alokas selitti, että isä oli aviossa, mutta äiti ei.

[Seppo Niinioja]

Muuan kersantti piti luentoa veden ominaisuuksista ja kertoi alokkaille tosiasioita ja mainitsi, että veden kiehumispiste on 90 astetta.

Muuan alokkaista pyysi puheenvuoroa ja korjasi veden kihumispisteeksi 100 astetta.

Kersantti poistui hetkeksi luentosalista ja palasi pian takaisin ja sanoi: "Alokas on aivan oikeassa. Tarkistin asian ja sain selville, että 90 astetta tarkoitta suoraa kulmaa."

Tiedä vaikka olisi tosijuttukin. Appeni kertoi sen näin. Sisäpiirijuttuja tai sitten ei. Hän oli tuon kanta-aliupseerikoulun johtajana Lappeenrannassa jonkin vuoden sotien jälkeen.

- Veten kiehumispiste on yhteksänkymmnetä astetta.
Maisterisalokas sönkkää vastaan:
- Herra vääpeli, veden kiehumispiste on sata astetta.
- Veten kiehumispiste on yhteksänkymmentä astetta!
- Herra vääpeli, kyllä se on sata astetta.
- No hyvä on, minä tarkistan asian ensi kerraksi.
.......
- Veten kiehumispiste on sata astetta. Suora kulma on yhteksänkymmentä astetta.

Ellette arvannut, niin kyseessä oli tämä erittäin sympaattinen kapiainen (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?%7Bhnro%7D=911280&%7Bkieli%7D=su&%7Bhaku%7D=kaikki) ym., ym.

Seppo Niinioja

[Juha]

Valittujen Palojen "Sotilashuumoria" -kirjasessa tuo veden lämpötilajuttu jatkuu vielä sillä, että kapiainen kysyy "mistäs maakunnasta noin viisas alokas on kotoisin" ja kun alokas vastaa "Turun ja Porin läänistä", riemastuu kapiainen "No nyt ainakin alokas valehtelee, eihän kukaan voi olla yhtä aikaa kahdesta läänistä!".


Ja tämäkin huumorinkukka on menettänyt tuoreutensa maakuntajaon myötä.

Juha

[sukutut642]

Palatakseni vielä Heikin alkuperäiseen (sukututkimus)aiheeseen itselleni on jopa useaan kertaan kerrottu "totena" seuraavat tarinat:
1. Sukututkimus on loppunut välittömästi kun sukupuuhun on ilmaantunut ensimmäinen romani (siis sama kuin Heikillä)
2. Sukututkimus paljasti että jäljet johtivat skotlantilaiseen maantierosvoon (!)

Olisin ainakin ilahtunut jos pääsisin niin kauas, että esi-isä löytyisi ihan Skotlannista asti. (Ei siksi, että skottijuuret olisivat hienoa, vaan ihan muista syistä.) Ja samoin on romanien laita, tosiasiassa seka-aviot ovat entisaikoina todella harvinaisia. Nämä ovat siis ns. urbaanilegendoja, jotka liikkuvat sitkeästi asiaa tuntemattomien piirissä. Ja muun muassa tästä syystä en juuri keskustele sukututkimuksesta muiden kuin toisten sukututkijoiden kanssa.

[Erkki]

. . .
Itse kuulin tämän jo 1954-55 varusmiesajalta. Itsepintainen huhu kertoi, että komppaniamme päällikkö oli kiukkuisena miehenä (oli kyllä kiukkuinen) oli maastossa polkaissut alokkaan selkää alemmaksi, etteivät luodit revi takaposkia viiruille. Sattui olemaan kanto alla ja alokas tietenkin kuoli kun kapteeni hyppi selän päällä.
. . . .


Tämän kertomuksen vanhin kirjoitettu versio lienee Pentti Haanpään novellissa "Sotilaallisen komeasti", joka kertoo onnettoman kapteeni Lelun tarinan, kapteeni lennätettiin lopuksi taivaaseen dynamiitilla.

Novelli eli haanpääläisittäin "Juttu" löytyy mm. Erno Paasilinnan kokoamasta "Kairanmaa" teoksesta vuodelta 1985.

Muuten täytyy todeta, että suomalaiset varusmiehet - isät ja pojat - ovat kauan tunteneet Pentti Haanpään tuotannon. Ja se taas on kaikille sotahulluille kauhistus!!!!

[Heikki Koskela]

Palatakseni vielä Heikin alkuperäiseen (sukututkimus)aiheeseen itselleni on jopa useaan kertaan kerrottu "totena" seuraavat tarinat:
1. Sukututkimus on loppunut välittömästi kun sukupuuhun on ilmaantunut ensimmäinen romani (siis sama kuin Heikillä)
2. Sukututkimus paljasti että jäljet johtivat skotlantilaiseen maantierosvoon (!)

Olisin ainakin ilahtunut jos pääsisin niin kauas, että esi-isä löytyisi ihan Skotlannista asti. (Ei siksi, että skottijuuret olisivat hienoa, vaan ihan muista syistä.) Ja samoin on romanien laita, tosiasiassa seka-aviot ovat entisaikoina todella harvinaisia. Nämä ovat siis ns. urbaanilegendoja, jotka liikkuvat sitkeästi asiaa tuntemattomien piirissä. Ja muun muassa tästä syystä en juuri keskustele sukututkimuksesta muiden kuin toisten sukututkijoiden kanssa.

Maantierosvon löytyminen suvusta olisi jännä juttu. Voin tässä kertoa lyhyesti todellisen tarinan henkilöstä, jonka tarina tuli koottua koneelle vaikka ei sukua olekaan. Mutta kerron kumminkin:

Alajärvellä vaikutti muuan hekilö, jota voidaan pitää paikkakunnan ensimmäisenä yliopisto-opiskelijana. Joonas Aho oli nimeltään. Syntyi Vetelissä 29.5.1774. Joonas muutti perheen mukana ensin Saarijärvelle ja sitten Alajärven Möksyn kylään Hongisto-nimiseen taloon. Joonas lähti Vaasaan 1793 triviaalikouluun luultavasti silloisen kappalaisen Olavi Rothin toimesta. Nimi muutettiin muotoon Hongén kuten tapa oli.

Jonas Hongén ei oikien sopeutunut koluelämään Vaasassa ja erosi koulusta opettajain kehoituksesta 1797 opintoihin taitamattomana ja yritti jatkaa Kuopiossa. Mutta pääsi kirjoittautumaan Turun yliopistoon 1803. Yliopistoaika näkyykin ylioppilasmatrikkelista, jossa hänet mainitaan Cederbom-nimisenä. Hän oli siis Alajärven ensimmäinen ylioppilas.

Kolmas jakso hänen elämästään merkittiin otsikolla mantierosvo, jolla tittelillä hänet peräänkuuluettiin 1807. Vuonna 1812 hän palasi Möksyyn ja meni naimisiin nuoren neitokaisen kanssa nimeltänsä Liisa Antintytär Saukko, myöhemmin NIskakangas. Liisa oli syntynyt 18.3.1795.

Tästä elämä jatkui uudisraivaajana Vehkamäen tilalla Kyyjärven rajamailla. Ainakin yksi kolmesta lapsesta jatkoi maantierosvon sukua, jota olen tutkinut 1880-luvun lopulle saakka.

[Seppo Niinioja]

Sodan mielettömyyden kuvauksista minusta ansaitsee edelleen hyvin paikkansa Veijo Meren Manillaköysi (http://www.hs.fi/juttusarja/kritiikinklassikot/artikkeli/Veijo+Meri+Manillak%C3%B6ysi/1135224725524) vuodelta 1957. Siitä tehtiin elokuva (http://www.youtube.com/watch?v=Just2gKuvo4), josta tässä yksi kohokohta.

Seppo Niinioja