PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Heikkinen hukassa

hepekka
07.12.09, 12:07
Esi-isieni ketju katkesi kainuulaiseen Johan Heikkiseen. Yksi ongelma on,että heitä on liikaakin. (Joidenkin mielestä muitakin Heikkisiä).
Etsimäni henkilö on kuollut Puolangalla, talo Rist. 33 ja pvm 22.5.1833. Hänen iäkseen ilmoitetaan 44v 6kk 7pv. Laskettu syntymäaika olisi näin ollen 15.11.1788; tältä vuodelta ei enää SSHY:n arkistosta löydy Puolangalla syntyneiden luetteloa.
Johanin puoliso oli Caisa Moilanen, joka kuoli samaisessa paikassa 14.4.1833, ikä 38v 11kk 6pv eli s. 8.5.1794. Hänenkään syntymästään en löydä merkintöjä. Pariskunnan vihkimisestä en ole löytänyt tietoja (elivätkö peräti susiparina, Caisa-rouva mainitaan Moilasena aina kuolinmerkintää myöten?) Lapsia oli vv. 1813-1830 ainakin Johan, Sara, Caisa, Lisa, Valborg, Maria, Susanna Greta, Gustava ja Daniel. Syntymäpaikat Puolangalla Väyr., Hyr. ja Rist. 33.
Lisäksi samoina vuosina ovat lapsia siittäneet samoilla kylillä ainakin Jacob ja Johan(2.) Heikkiset, molempien puolison nimi Caisa eli sotkevat hakua melkoisesti.
Johanin ja Caisan lapset muuttivat melkein kaikki Utajärvelle orvoiksi jäätyään.
Sattuisiko kenelläkään olemaan tietoja iso-iso-jne-isäni alkuperästä?

Seppo Niinioja
07.12.09, 17:45

Helpompaa on käyttää HisKiä, jossa lienee Kuusamon seurakunnat aika täydellisinä. Aluetta en kylläkään tunne. Puolangan syntyneet alkavat HisKissäkin vuodesta 1789. Johan Heikkinen saattoi olla merkitty sen seurakunnan kirjoihin, johon Puolanka on aikaisemmin kuulunut tai onkin syntynyt muualla.

HisKin lisätiedoissa kerrotaan Puolangasta näin:
Paltamoon kuulunut kappeli perustettiin 1764. Siirrettiin 1786 Hyrynsalmeen ja sai 1788 oman kappalaisen. Erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1867.

Hyrynsalmella on 1788 syntynyt tällainen Johan Heikkinen, jonka vaiheita ehkä kannattaisi seurata, vaikka päivä ja kuukausi heittävätkin. Tietysti kuolinikä ja siitä laskettu syntymäaika voi olla väärä.

Hyrynsalmi - kastetut
Haetaan vuodet 1788 - 1788

Isän sukunimi: HE =>
Lapsen etunimi: JOH =>Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/21fpfy?fi+0103+kastetut+199)17.3.1788 19.3.1788 Kerälä No:4 And. Heickinen Walb. Moilat. 24 Johan

Caisa Moilanen on voinut olla ihan kunniallisesti naimisissa. Tyttönimeä käytettiin tuohon aikaan yleensä avioliitossa olevistakin. Itse asiassa vasta vuoden 1930 avioliittolaki määräsi vaimon ottamaan miehen sukunimen ja nykylain mukaan jostakin 1990-luvulta melkein mikä tahansa nimien valinta taitaa olla mahdollinen.

Seppo Niinioja

hepekka
07.12.09, 19:48
Kiitän ja kumarran saamastani pikaisesta palautteesta! Ikävä kyllä ehdotettu esi -iso- jne -isäehdokas näyttäisi kuolleen jo v.1789: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hyrynsalmi/rippikirja_1786-1792_ik175-176/126.htm
Mutta Johaneita näyttää riittävän, jatketaan jäljitystä..

Tapani Kovalaine
07.12.09, 23:17
Kyseessä on ilmiselvä aviopari!
Puolangan rippikirjaan 1825-1833 tämä pariskunta, jolla on yhdeksän lasta,
on piilotettu T-kirjaimella alkavien perheiden joukkoon, mutta sentään Väyrylän
kylän kohdalle. Sukututkimukselle riittää haastetta, kun kaikki perheen jäsenet
on Kustaavaa (nuorimmaista) lukuun ottamatta jätetty ilman syntymäaikoja.

Kuva nro 48 kertoo sivusta 45: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1825-1833_ik171/48.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1825-1833_ik171/48.htm)

Kannattaa huomata, että myöhemmin Ristijärven kylän nro 33 kohdalla mainitut Heikkiset
saattavat olla kaukaisia sukulaisia. Mikko Heikkinen 1793 ja Pekka Heikkinen 1795 ovat
lähtöisin Väyrylän kylän Pohjola 20/18 talosta ja isänsä oli Matti Heikkinen s. 1751.

tellervoranta
08.12.09, 08:21
Minäkin pyöritin eilen illalla samaa rippikirjaa kuin mistä Tapani oikean perheen löysi ja Heikkisiä vilisi silmissäkin vaan aika loppui kesken ja silmät jäivät ristiin :D:. Eräs lähisukulainen asuu vielä Puolangalla Heikkisenä, joten oli vähän intressiäkin katsella noita rippikirjoja.

Seppo Niinioja
08.12.09, 16:57

Näin käy tavallisesti minullekin, kun olen tottunut tutkimaan lähinnä länsisuomalaisia. Muutaman aukeaman plaraamisen jälkeen tuntuu että tämänhän minä olen nähnyt jo pari kertaa, vaikka ei olisikaan kyse paikkaa vaihtavista rengeistä tai piioista.

hepekka
03.02.10, 13:17
Palailen vielä Johan-vaarin arvoitukseen. Sain Veli Holapalta vihjeen, että kyseessä olisi 8.7.1785 Puolangan Väyrylässä syntynyt Johan Heikkinen. Isäksi hän arveli myös Johan Heikkistä, mutta rippikirjojen mukaan isä on Anders (Juhonpoika) Heikkinen joka oli ruotusotilas, sotilasnimi Anders Basun.
Juhon puolisoksi Veli mainitsi Paltamossa 21.11.1794 syntyneen Carin Moilasen, vanhemmat Lars Moilanen ja Elin Sepätär.
Nyt ei vain löydy varmaa yhteyttä juuri näiden Juhon ja Kaisan välille. Kainuun alueelta löytyy jo pikaisella HISKI-haulla toistakymmentä Johan Heikkistä 1785-1790 syntyneistä ja ainakin 6 Carin Moilasta 1792-1796.
Pariskunnan lapset vv. 1816-1830 on merkitty syntyneiksi Väyrylässä, paitsi (esiäitini) Lisa Hyr.(ynsalmella?). Kuitenkaan tältä ajalta ei Puolangan, Paltamon, Hyrynsalmen eikä Ristijärven (digitoiduista) rippikirjoista löydy soveliasta perhettä (ikä,vanhemmat,lapset), ennen tuota Puolangan 1825-1833 merkintää. Seuraavaan 1834-1841 rippikirjaan orpolapset on sijoitettu Ristijärven Kotila n:o 33:n kohdalle ja heidän kohtalonsa siitä eteenpäin olen aika hyvin saanut selvitetyksi.
Johan Andrea Heikkinen s.8.7.1785 on Puolangan rippikirjan renkien joukossa vv. 1811-1824. Puolisoa tai lapsia ei mainita mutta marginaaliin on kirjoitettu ristin jälkeen "Anders Basuns..." loppua en osaa tulkita.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1811-1824_ik171/166.htm
Kaisasta taas löytyy Kajjaanin kirjoista seuraavaa:http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kajaani/rippikirja_1811-1816_ik87/133.htm
Hän on Paltamon piikojen joukossa ja ehtoolliskäyntejä 1813-1815. Puolisoa tai lapsia ei näy, ellei oikeassa reunassa oleva epäselvä merkintä sinne päin viittaa.
Osaako kukaan tulkita epäselviä merkintöjä tai onko törmännyt tämmöiseen pariskuntaan tutkimustensa varrella?
Hyvää ja lumista talvenjatkoa kaikille Heikkisille (sukunimestä riippumatta)!

Tapani Kovalaine
03.02.10, 14:58
Anders Basuunaa koskeva käsialan vaikeus avautuu kun vertaa kahta kuvaa:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1797-1810_ik170-171/44.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1811-1824_ik171/166.htm

Eikös vaan alakin näyttää siltä, että vaikea teksti kuuluu: Anders Basuns söner. Juho, Matti ja Antti ovat siinä peräkkäin. Aukeaman oikea sivu herättää kysymyksiä. Kuuluuko sivu tälle aukeamalle lainkaan? Ovatko sivut hiukan sotkeutuneet? Matti avioitui Liisa Kemppaisen kanssa ja he asuivat Väyrylässä. http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1825-1833_ik171/42.htm Saman sivun alareunasta näkyy, että Matilla saattoi olla toinenkin vaimo... Juhon velimies Antti meni ehkä Törnävälle ja Juho jäi Väyrylään ja saattoi saada rippikirjaan itseään koskevan huitaisun. http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1811-1824_ik171/43.htm

Caisa Moilasen suhteen voisi sanoa, että syntymäaika saattaisi olla 13.9.1786.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1811-1824_ik171/180.htm
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/25gpk2?fi+0380+kastetut+11982)13.9.1786 24.11.1786 Suolijärvi Lars Moilanen Lisa Moilatar 34 Carin
Tämän Kaisan kohdalla on muutto Muhokselle 1811 ja Johan Heikkisen kohdalla on
kuolinsarakkeessa vuosiluku 1811.

Tapani Kovalaine
03.02.10, 15:12
Johan Andrea Heikkisen 1785 mainittu kuolintieto, vuosi 1811, saattaa olla tulkittavissa niin, että veljesten jälkeen alempana samalla sivulla mainittu Johan Andrea Heikkinen 1790 on kuollut Törnävällä vuonna 1811. Kummankin nimen eteen on laitettu risti ja kyse voi olla virheestä. Jälkimmäinen Johan kylläkin käy ahkerasti ripillä edellisellä rippikirjan aukeamalla. http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1811-1824_ik171/165.htm ... ja se osoittaa millaisen kirjanpidon avulla pitäisi kyetä ratkaisemaan kysyjän pulmat!

Päivi V.
04.02.10, 18:14
Helpompaa on käyttää HisKiä, jossa lienee Kuusamon seurakunnat aika täydellisinä. Aluetta en kylläkään tunne. Puolangan syntyneet alkavat HisKissäkin vuodesta 1789. Johan Heikkinen saattoi olla merkitty sen seurakunnan kirjoihin, johon Puolanka on aikaisemmin kuulunut tai onkin syntynyt muualla.

HisKin lisätiedoissa kerrotaan Puolangasta näin:
Paltamoon kuulunut kappeli perustettiin 1764. Siirrettiin 1786 Hyrynsalmeen ja sai 1788 oman kappalaisen. Erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1867.

Hyrynsalmella on 1788 syntynyt tällainen Johan Heikkinen, jonka vaiheita ehkä kannattaisi seurata, vaikka päivä ja kuukausi heittävätkin. Tietysti kuolinikä ja siitä laskettu syntymäaika voi olla väärä.

Hyrynsalmi - kastetut
Haetaan vuodet 1788 - 1788

Isän sukunimi: HE =>
Lapsen etunimi: JOH =>Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/21fpfy?fi+0103+kastetut+199)17.3.1788 19.3.1788 Kerälä No:4 And. Heickinen Walb. Moilat. 24 Johan

Caisa Moilanen on voinut olla ihan kunniallisesti naimisissa. Tyttönimeä käytettiin tuohon aikaan yleensä avioliitossa olevistakin. Itse asiassa vasta vuoden 1930 avioliittolaki määräsi vaimon ottamaan miehen sukunimen ja nykylain mukaan jostakin 1990-luvulta melkein mikä tahansa nimien valinta taitaa olla mahdollinen.

Seppo Niinioja

En tiedä, mihin tässä Kuusamon seurakuntia tarvitaan, mutta tuo löytämäsi Juho Antinpoika Heikkinen Hyrynsalmelta on paitsi omassa tiedostossani niin myös Heikkisten sukukirjassa. Hän ei tule kysymykseen, sillä hänen ens. vaimonsa on Anna Heikintytär Kemppainen ja toinen vaimo Riita Kemppainen.

Päivi V.

Tapani Kovalaine
04.02.10, 20:58
Anders Andersinp Basuun eli Heikkinen kuoli 11.11.1832 Puolangalla naimattomana ja syy oli rödsot. Hän oli syntynyt 2.3.1793. Hänet oli merkitty rippikirjaan renkien sivulle:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/puolanka/rippikirja_1825-1833_ik171/175.htm

Hyrynsalmen henkikirja ei vuodelta 1825 näytä tuntevan Väyrylän kylään henkikirjoitettujen joukossa Johan Antinp Heikkisen perhettä, joten kyllä on hienosti piiloutunut perhe! Tuohon aikaan oli jo Puolangan seurakunta, mutta ei ollut Puolangan pitäjää.

Deukka
10.02.10, 11:05
Hei! :)

Kannattaisi tutkia tarkemmin Hyrynsalmea 1809 eteenpäin:

Olisiko etsitty Johan Heikkinen Hyrynsalmen Koskenmäen Eskil Heickisen ja Beatan nuorimmainen poika Johan rk:n mukaan s.24.6.1789

Synt.aika osuisi aika lähelle, mutta jatkosta 1809-?

Terv. Teuvo H.

hepekka
10.02.10, 13:59
Kiitoksia edelleen mielenkiinnostanne Heikkisten sukua kohtaan!

Päivi V.:
Nähdäkseni tämä Johan Antinpoika kuoli jo lapsena. Hänet oli hätäkastettu 2 päivää syntymästä ja rippikirjaan on hänen kohdalleen merkitty risti sekä kuolinvuoden kohdalle 1789. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hyrynsalmi/rippikirja_1786-1792_ik175-176/126.htm

Teuvo H::
Sotamies Eskil Heikkinen vihittiin Paltamossa 18.02.1783 Beata Parkittaren kanssa. Lapsia sikisi ainakin kaksoset Beata ja Samuel 04.06.1784, Anna 1787, Saara 1788 ja Johan 1789. Eskil kuoli 44v iässä "reumaattiseen kihtiin". Liekö ollut ryyppymiehiä? Perhe asui Koskenmäen uudistilalla n:o 42, nimi muuttui myöhemmin Toivasenahoksi. Leski Beata Parkitar on talon emäntä vielä RK 1801-1806 mukaan, poika Johan mukanaan, mutta 1809-1826 RK:ssa on isännäksi vaihtunut Johan kera vaimonsa Lisa Kilposen. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hyrynsalmi/rippikirja_1809-1826_ik176/71.htm
Sivuvaikutuksena törmäsin Väyrylän uudistilalla Honkalassa elelleeseen pariskuntaan Anders Heikkinen (s.1749) ja Walborg Näyhätär (1750). Heille on siunaantunut vielä 21.12.1790 poika Johannes. myös nimellä Johan RK:ssa. Perhesuhteet selviävät Puolangan rippikirjasta 1789-96 kuva 35 ja 1797-1810 kuva 38; hieman tarkkuutta vaatii tulkata ketkä ovat lapsia ja ketkä lastenlapsia. Yritän nyt setviä tämän Johannes/Johanin jatkovaiheita (ellei sitten jollakulla ole jo tiedossa..)

hepekka
06.04.10, 13:02
Vielä kerran palaan Johan/Juho Heikkisen ongelmaan. Uskoisin vahvasti, että V. Holapan tiedot pitävät paikkansa.

RK:ssa Puolanka 1789-1796 on Väyrylän talossa Nalkkila 22 isäntänä Johan Heikkinen, s. 12.11.1739. Taloon on kirjattu hänen poikansa Anders s. 1.6.1764 (myöh. Basun) sekä mm. tämän poika Johan s. 8.7.1785.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5120&pnum=23

Samassa RK:ssa taloa Väyrylä, Pohjola n:o 18 isännöivät Johan sr:n veljet Michel s. 30.1.1753, Matts 10.6.1751 ja Olof 21.10.1754.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5120&pnum=23

Siirtykäämme Puolangan taloon Rist. Kotila 33. RK Puol. 1811-1824 mukaan siellä asui nyt Mats Heikkinen, siis Johanin isosetä.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5122&pnum=146

RK 1825-1833 Kotila 33: "Medaboer": Matsin pojat Michel ja Pehr, siis Johanin pikku-tms. serkkuja.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5123&pnum=150

Lopuksi RK:ssa 1834-41 on Kotilassa kanssa-asukkaina sekä e.m. serkku Pehr, että nyt jo edesmenneiden Johanin ja Kaisan lapset.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=5125&pnum=119

Johan ja Kaisa kuolivat talossa Rist. 33, jonne myös yksi lapsista on merkitty syntyneeksi. Sukulaisuusyhteydet ovat niin vahvat, että katsoisin Johanin arvoituksen ratkenneeksi. Kaisan osalta ovat todisteet niukemmat. Hänen isänsä oli sotilas kuten Johaninkin. Kaisa syntymäaika sattuu lähes nappiin. Muita läheskään yhtä hyviä ehdokkaita en ole löytänyt.

Ihmeellistä vain, ettei perhettä kokonaisuudessaan löydy kirjoista kuin kerran, ja silloinkin "väärästä" paikasta.

Johanin isästä, Anders Heikkinen/Basunista taaksepäin löytyy tietoa 1570-luvulle saakka Heikkisten sukukirjasta.

RRajander
06.04.10, 16:09
Ruotusotamies Anders Basun poikineen mainitaan Hannu Romppaisen kirjassa Kuninkaallinen Kajaanin pataljoona, sivulla 379.

Ruotu 178/87 Anders Basun

Antti Heikkinen, s. 1.11.1764 Hyrynsalmella, k. Väyrylässä vesipöhöön 53-vuotiaana 6.2.1807

Pso Anna Karppinen, s. 4.7.1763
lapset
Johan s. 8.7.1785 Väyrylä
Olof s. 12.5.1787 Väyrylä no 22
Matts s. 4.6.1788 Väyrylä no 22
Anders s. 2.3.1793 Väyrylä
Anna, s. 13.5.1809 Väyrylä

Anders Basun merkittiin sotaväen kirjoihin 18.5.1793. Edeltäjänä otiminut samanniminen Anders Basun oli kuollut korkeaan kuumeeseen Väyrylässä 24.1.1792 vain 36 vuoden ikäisenä.

Eihän tämä alkuperäiseen kysymykseen vastaa, mutta toivottavasti jotakin, jonka perusteella voi jatkaa jäljittämistä.