K.Salminen
26.11.09, 15:03
Haeskelen tietoja, Muurmannin legioonan ltn Iivo Ahavasta erityisesti hänen taustaan.
Mirko Harjula (2006, 447) kertoo Iivosta seuraavan:
Ahava, Iivo syntyi vienankarjalaisen kauppiaan perheeseen Uhtualla 19.2.1896, kävi kansankoulun Kuusamossa ja kauppakoulun Oulussa, lähti sitten Helsnkiin kauppaopistoon. Toisen tiedon mukaan erotettiin Rovaniemen yhteiskoulusta alkuvuodesta 1916. Liittyi Venäjän armeijaan, osallistui sotatoimiin Galitsian rintamalla, yleni kersantiksi ja sai 2 Yrjön ristiä urheudesta. Palveli vuonna 1917 Oulussa. Johti Muurmannin radan työläisten järjestymistä Suomen punakaartin pohjoiseksi rintamaksi Kantalahdessa helmikuussa 1918, johti rintamaa maaliskuusta 1918 alkaen taistelussa valkoisen Suomen joukkoja vastaan. Liittyi brittien Muurmannin suomalaiseen legioonaan ja sai brittiläisen luutnantin viran. Osallistui taisteluun valkoisia vastaan elokuussa 1918. Osallistui talvella 1919 karjalaisten nationalistien toimintaan, valittiin helmikuussa 1919 näiden Karjalan kansalliskomiteaan. Valkoiset venäläiset pidättivät ja serbit ampuivat Ahavan rintamien välissä Urosjärven eteläpuolella Muurmannin radalla 16.4.1919"
Emeritusprof. Jukka Nevakivi kirjoittaa Muurmannin legioona (1970, passim) teoksessaan:
"Suomalaisen legioonan samoin sitä ennen SPK:n (Suomen punakaarti) pohjoisen retkikunnan hyvät suhteet karjalaisiin johtuivat tärkeältä osaltaan siitä, että kummassakin joukossa keskeisissä tehtävissä toiminut Iivo Ahava oli täysiverinen vienankarjalainen. Hänen isänsä, uhtualainen Paavo Afanasjev, oli pojan lapsena ollessa muuttanut perheineen Suomen puolelle Kuusamoon ja luonuut siellä asemansa paikkakunnan yhtenä johtavista kauppiaista. Paavo Ahava oli elänyt aluksi venäläisten hallinnolisen karkotusmääräysten alaisena, mutta ei luopunut kansallisista harrastuksistaan. Hän oli ollut ensimmästen mukana perustamassa Vienankarjalaisten liittoa ja Karjalan Sivistysseuraa ja levittämässä niiden vaikutusta rajan itäpuolelle. Nimenomaan Karjalan asia enemmän kuin mikään muu antaa leimansa Iivon lapsuuden ja nuoruuden aatteellisille vaikutteille. Mitä 2 sotavuotta ja vallankumouksen kokeminen Venäjän armeijassa saattoivatkaan lisätä hänen maailmankatsomukseensa, tuntuu perusta säilyneen entisenä: Iivo Ahava ilmeisesti luotti, että Venäjän uusi johto kunnioittaisi kansojen itsemääräämisoikeutta niin pitkälle, että antaisi Karjalan kuten Suomenkin päättää omasta tulevaisuudestaan ja muodostaa oman valtion kansallisella pohjalla. Viite 46)
mts 209 viite 46): Karjalan sivistysseuran piirissä oli nähtävästi v 1918 alkutalvesta vakavasti suunniteltu itäkarjalaisen delegaation lähettämistä Pietariin pyytämään kansankomissaarien neuvostolta autonomiaa Venäjän Karjalalle.
Muurmannin legioonan tarkoituksemattomaksi varuskunta palvelukseksi muuttunut toiminta ei voinut tyydyttää Ahavaa eikä edistää Karjalan asiaa. Tammikuun lopulla 1919 Ahava pyysi ja sai luvan siirtyä Vienan Kemiin sijoitettuun karjalaisen rykmentin esikuntaan.
Kemin karjalaisten kokouksessa 17-18.2.1919 Ahavan poliittisena neuvonantajana toimi Oskar Tokoi, kokouksen suomenkieliseksi sihteeriksi valitun Ahavan lukemassa alustuksessa esitettiin, että Karjala julistettaisiin itsenäiseksi valtioksi…
Kemin kokousta on pidettävä kansallismielisten karjalaisten vastatoimena suomalaisten miehittämissä Karjalan osissa ja Suomessa pidetyille kokouksille, joissa oli vaadittu Karjalan liittämistä Suomen yhteyteen. Vaikka kokouksen päätöksissä oli sosialistien vaikutukseen viittaavia piirteitä, sitä ei voi leimata yksin punaisten puuhaksi. Alustuksen loppuponnet, jotka kokous sanasta sanaan hyväksyi, paljastavat miksi silloiseen Suomeen liittymistä ei pidetty itsestään selvänä: ”Karjalan yhteiskunnalliset rikkaudet ovat säilytettävät Karjalan kansallisena omaisuutena…Karjalan tuleva hallitusmuoto on oleva täysin demokraattinen.”
Liittoutuneiden ja valkoisten venäläisten taholta päätökseen suhtauduttiin ehdottoman kielteisesti.
Yrityksestä ei ollut muita tuloksia kuin että sen johtohenkilöt joutuivat epäilyksen alaiseksi. Tokoi vältti vangitsemisen brittiläisen majuri Burtonin avulla. Sen sijaan Ahava pidätettiin tiettävästi jo maaliskuun 1919 alussa, jolloin karjalaisessa rykementissä ilmoitettiin havaitun kapinahankkeita ja siltä takavarikoitiin kaikki konetuliaseet. Suomalaisen legioonan kapinavaiheen jälkeen 6.4.1919 Ahava pidätettiin toisen kerran. Koska häntä ei kuitenkaan katsottu voitavan tuomita kenttäoikeudessa, hänet ehdotettiin palautettavaksi suomalaiseen legioonaan. Syystä tai toisesta tätä ei kuitenkaan toteutettu, vaan Ahava pakotettiin valitsemaan Pohjois-Venäjän hallituksen näihin aikoihin kaikille tarjoama mahdollisuus siirtyä linjojen yli bolsevekkien puolelle.
Prikaatin sotapäiväkirjasta päätellen Ahava kyydittiin väkisin etelään viimeistään kymmen päivää pidättämisen jälkeen (eli 16.4.1919 KS). Siirryttyään ilmeisesti junalla liittoutuneiden vastavaltaamalle Urosjärven (Urosozeron) asemalle Seejärven itäpuolelle, hän lähti 13. rykmenttiin kuuluneen ltn Robinsonin kanssa ylittämään aseman eteläpuolelle muodostunutta rintamaan. Robinson ilmoitti virallisesti jättäneensä Ahavan liittoutuneiden ulommaisten asemien eteen. Myöhemmin Ahava löydettiin e-kenenkään maalta ammuttuna, kenen toimesta, sitä ei tidetä – sikäli kuin sitä koskaan tutkittiinkaan. Yleisesti pidettiin syyllisinä serbialaisia, joita oli tähän aikaan liittoutuneiden rintamalla radan varressa. Itkonen väitti kuitenkin kuuleensa Muurmanskissa valkoisten venäläisten suusta, että verityön olisi tehnyt heikäläinen kapteeni Dietovin johtama komennuskunta.
Wapaus-lehden julkaiseman uutisen mukaan puna-armeijalaiset olivat löytäneet Iivo Ahavan ruumiin 24.4.1919:
”Ahavan rummis oli pahoin runneltu. Kylki oli verille asti revitty. Silmästä oli toverimme ammuttu ja kuula tullut päästä ulos. Verta oli runsaasti seudulla, joka osoittaa että oli ollut luultavasti kova tappelu, ennen kuin Ahava oli henkensä menettänyt. Ruumiin taskusta löytyi paperi josta ilmeni, että kuollut oli ns. Karjalan pataljoonan kapteeni Iivo Ahava, joka oli toimestaan vapautettu ylempää päällystöä kohtaan osoitetusta epäkunnioittavasta menettelystään”
Uutinen Iivo Ahavan kuolemasta herätti tavatonta järkytystä legioonassa. Poikkeuksetta kaikki elossa olevat legioonalaiset samoin kuin kirjalliset lähteet pitivät häntä legioonan pidetyimpänä upseerina. Vaikka hänen sotilaallisissa kyvyissään ja poliittisissa käsityksissään olisi ollut toivomisen varaa, kukaan ei voinut asettaa kyseenalaiseksi Ahavan rohkeutta, rhellisyyttä eikä jalomielisyyttä. Nuoren päällikön kohtalo tuntui sitäkin traagisemmalta, kun kaikki tunsivat hänen kielteisen asenteensa turhan väkivallan käyttöön. Hänen kuolemansa oli epäoikeudenmukainen, tarpeeton ja julma. Se oli pelottava muistutus vaaroista, jotka näinä viikkoina ympäröivät legioonaa niin sisältä kuin ulkoa.”
Pentti Haapalan ja Tuomas Hopun (toim) teoksessa Sisällisodasta (2009, 388) kerrotaan seuraavaa:
Sodan jälkeen
Heimosodat ja Muurmannin legioona
”Mannerheimin päiväkäsky 23.2.1918, jossa valkoisen armeijan tavoitteeksi julistettiin myös Itä-Karjalan vapauttaminen ja Suur-Suomi, oli lähtölaukaus Vienaan suuntautuville retkille kevättalvella 1918. Pohjoinen, jääkärikapteeni K.M.Walleniuksen johtama n. 1 200 miehen osasto yritti miehittää huhtikuussa 1918 Pohjois-Vienaa, mutta yritys epäonnistui. Vastassa oli Iivo Ahavan johtama punakaarti, joka pyrki hyökkäämään Pohjois-Suomeen valkoisten armeijan selustaan. Rajan takana käytiin lukuisia pienehköjä mutta verisiä taisteluja, jotka kokonaisuudessaan päättyivät ratkaisemattomaan.”
Artikkelissaan Iivo Ahava, punainen heimosoturi, (Studia Historica 1967, passim) Nevakivi kirjoittaa mm.
"Iivo Ahava oli täysverinen vienankarjalainen. Hän oli syntynyt 13.2.1896 Uhtualla sekä isän että äidin puolelta tunnettua talonpoikaissukua olevaan viisilapsisen perheen esikoisena (Lähtenä tässä on Iivo Ahavan sisaren rva Veera Parviaisen antama tieto). Isä Paavo, alkuperäiseltä sukunimeltään Afanasjev, muutti sittemmin Suomen puolelle Kuusamoon, missä hän loi asemansa eräänä paikkakunnan johtavimmista kauppiasta ulottaen liiketoimensa Ouluun saakka..
Iivo Ahavan asema punakaartin rintamakomentajana oli äärimmäisen vaikea, olihan syntyisin Kuusamon varakkaimpiin kuuluneesta perheestä, jonka isä liikkui valkoisten asioilla ympäri Karjalaa, ja jonka nuorempi veli Paavo Ahava oli tiedustelijana ja karttoittajana sekä sisar Veera Ahava lääkintätehtävissä Walleniuksen esikunnassa. "
Toivoisin tietoja Kuusamon suunnan tietäjiltä Iivon vanhemmista ja sisaruksista, ja isän ja äidin taustasta Vienankarjalassa.
Kari Salminen
Mirko Harjula (2006, 447) kertoo Iivosta seuraavan:
Ahava, Iivo syntyi vienankarjalaisen kauppiaan perheeseen Uhtualla 19.2.1896, kävi kansankoulun Kuusamossa ja kauppakoulun Oulussa, lähti sitten Helsnkiin kauppaopistoon. Toisen tiedon mukaan erotettiin Rovaniemen yhteiskoulusta alkuvuodesta 1916. Liittyi Venäjän armeijaan, osallistui sotatoimiin Galitsian rintamalla, yleni kersantiksi ja sai 2 Yrjön ristiä urheudesta. Palveli vuonna 1917 Oulussa. Johti Muurmannin radan työläisten järjestymistä Suomen punakaartin pohjoiseksi rintamaksi Kantalahdessa helmikuussa 1918, johti rintamaa maaliskuusta 1918 alkaen taistelussa valkoisen Suomen joukkoja vastaan. Liittyi brittien Muurmannin suomalaiseen legioonaan ja sai brittiläisen luutnantin viran. Osallistui taisteluun valkoisia vastaan elokuussa 1918. Osallistui talvella 1919 karjalaisten nationalistien toimintaan, valittiin helmikuussa 1919 näiden Karjalan kansalliskomiteaan. Valkoiset venäläiset pidättivät ja serbit ampuivat Ahavan rintamien välissä Urosjärven eteläpuolella Muurmannin radalla 16.4.1919"
Emeritusprof. Jukka Nevakivi kirjoittaa Muurmannin legioona (1970, passim) teoksessaan:
"Suomalaisen legioonan samoin sitä ennen SPK:n (Suomen punakaarti) pohjoisen retkikunnan hyvät suhteet karjalaisiin johtuivat tärkeältä osaltaan siitä, että kummassakin joukossa keskeisissä tehtävissä toiminut Iivo Ahava oli täysiverinen vienankarjalainen. Hänen isänsä, uhtualainen Paavo Afanasjev, oli pojan lapsena ollessa muuttanut perheineen Suomen puolelle Kuusamoon ja luonuut siellä asemansa paikkakunnan yhtenä johtavista kauppiaista. Paavo Ahava oli elänyt aluksi venäläisten hallinnolisen karkotusmääräysten alaisena, mutta ei luopunut kansallisista harrastuksistaan. Hän oli ollut ensimmästen mukana perustamassa Vienankarjalaisten liittoa ja Karjalan Sivistysseuraa ja levittämässä niiden vaikutusta rajan itäpuolelle. Nimenomaan Karjalan asia enemmän kuin mikään muu antaa leimansa Iivon lapsuuden ja nuoruuden aatteellisille vaikutteille. Mitä 2 sotavuotta ja vallankumouksen kokeminen Venäjän armeijassa saattoivatkaan lisätä hänen maailmankatsomukseensa, tuntuu perusta säilyneen entisenä: Iivo Ahava ilmeisesti luotti, että Venäjän uusi johto kunnioittaisi kansojen itsemääräämisoikeutta niin pitkälle, että antaisi Karjalan kuten Suomenkin päättää omasta tulevaisuudestaan ja muodostaa oman valtion kansallisella pohjalla. Viite 46)
mts 209 viite 46): Karjalan sivistysseuran piirissä oli nähtävästi v 1918 alkutalvesta vakavasti suunniteltu itäkarjalaisen delegaation lähettämistä Pietariin pyytämään kansankomissaarien neuvostolta autonomiaa Venäjän Karjalalle.
Muurmannin legioonan tarkoituksemattomaksi varuskunta palvelukseksi muuttunut toiminta ei voinut tyydyttää Ahavaa eikä edistää Karjalan asiaa. Tammikuun lopulla 1919 Ahava pyysi ja sai luvan siirtyä Vienan Kemiin sijoitettuun karjalaisen rykmentin esikuntaan.
Kemin karjalaisten kokouksessa 17-18.2.1919 Ahavan poliittisena neuvonantajana toimi Oskar Tokoi, kokouksen suomenkieliseksi sihteeriksi valitun Ahavan lukemassa alustuksessa esitettiin, että Karjala julistettaisiin itsenäiseksi valtioksi…
Kemin kokousta on pidettävä kansallismielisten karjalaisten vastatoimena suomalaisten miehittämissä Karjalan osissa ja Suomessa pidetyille kokouksille, joissa oli vaadittu Karjalan liittämistä Suomen yhteyteen. Vaikka kokouksen päätöksissä oli sosialistien vaikutukseen viittaavia piirteitä, sitä ei voi leimata yksin punaisten puuhaksi. Alustuksen loppuponnet, jotka kokous sanasta sanaan hyväksyi, paljastavat miksi silloiseen Suomeen liittymistä ei pidetty itsestään selvänä: ”Karjalan yhteiskunnalliset rikkaudet ovat säilytettävät Karjalan kansallisena omaisuutena…Karjalan tuleva hallitusmuoto on oleva täysin demokraattinen.”
Liittoutuneiden ja valkoisten venäläisten taholta päätökseen suhtauduttiin ehdottoman kielteisesti.
Yrityksestä ei ollut muita tuloksia kuin että sen johtohenkilöt joutuivat epäilyksen alaiseksi. Tokoi vältti vangitsemisen brittiläisen majuri Burtonin avulla. Sen sijaan Ahava pidätettiin tiettävästi jo maaliskuun 1919 alussa, jolloin karjalaisessa rykementissä ilmoitettiin havaitun kapinahankkeita ja siltä takavarikoitiin kaikki konetuliaseet. Suomalaisen legioonan kapinavaiheen jälkeen 6.4.1919 Ahava pidätettiin toisen kerran. Koska häntä ei kuitenkaan katsottu voitavan tuomita kenttäoikeudessa, hänet ehdotettiin palautettavaksi suomalaiseen legioonaan. Syystä tai toisesta tätä ei kuitenkaan toteutettu, vaan Ahava pakotettiin valitsemaan Pohjois-Venäjän hallituksen näihin aikoihin kaikille tarjoama mahdollisuus siirtyä linjojen yli bolsevekkien puolelle.
Prikaatin sotapäiväkirjasta päätellen Ahava kyydittiin väkisin etelään viimeistään kymmen päivää pidättämisen jälkeen (eli 16.4.1919 KS). Siirryttyään ilmeisesti junalla liittoutuneiden vastavaltaamalle Urosjärven (Urosozeron) asemalle Seejärven itäpuolelle, hän lähti 13. rykmenttiin kuuluneen ltn Robinsonin kanssa ylittämään aseman eteläpuolelle muodostunutta rintamaan. Robinson ilmoitti virallisesti jättäneensä Ahavan liittoutuneiden ulommaisten asemien eteen. Myöhemmin Ahava löydettiin e-kenenkään maalta ammuttuna, kenen toimesta, sitä ei tidetä – sikäli kuin sitä koskaan tutkittiinkaan. Yleisesti pidettiin syyllisinä serbialaisia, joita oli tähän aikaan liittoutuneiden rintamalla radan varressa. Itkonen väitti kuitenkin kuuleensa Muurmanskissa valkoisten venäläisten suusta, että verityön olisi tehnyt heikäläinen kapteeni Dietovin johtama komennuskunta.
Wapaus-lehden julkaiseman uutisen mukaan puna-armeijalaiset olivat löytäneet Iivo Ahavan ruumiin 24.4.1919:
”Ahavan rummis oli pahoin runneltu. Kylki oli verille asti revitty. Silmästä oli toverimme ammuttu ja kuula tullut päästä ulos. Verta oli runsaasti seudulla, joka osoittaa että oli ollut luultavasti kova tappelu, ennen kuin Ahava oli henkensä menettänyt. Ruumiin taskusta löytyi paperi josta ilmeni, että kuollut oli ns. Karjalan pataljoonan kapteeni Iivo Ahava, joka oli toimestaan vapautettu ylempää päällystöä kohtaan osoitetusta epäkunnioittavasta menettelystään”
Uutinen Iivo Ahavan kuolemasta herätti tavatonta järkytystä legioonassa. Poikkeuksetta kaikki elossa olevat legioonalaiset samoin kuin kirjalliset lähteet pitivät häntä legioonan pidetyimpänä upseerina. Vaikka hänen sotilaallisissa kyvyissään ja poliittisissa käsityksissään olisi ollut toivomisen varaa, kukaan ei voinut asettaa kyseenalaiseksi Ahavan rohkeutta, rhellisyyttä eikä jalomielisyyttä. Nuoren päällikön kohtalo tuntui sitäkin traagisemmalta, kun kaikki tunsivat hänen kielteisen asenteensa turhan väkivallan käyttöön. Hänen kuolemansa oli epäoikeudenmukainen, tarpeeton ja julma. Se oli pelottava muistutus vaaroista, jotka näinä viikkoina ympäröivät legioonaa niin sisältä kuin ulkoa.”
Pentti Haapalan ja Tuomas Hopun (toim) teoksessa Sisällisodasta (2009, 388) kerrotaan seuraavaa:
Sodan jälkeen
Heimosodat ja Muurmannin legioona
”Mannerheimin päiväkäsky 23.2.1918, jossa valkoisen armeijan tavoitteeksi julistettiin myös Itä-Karjalan vapauttaminen ja Suur-Suomi, oli lähtölaukaus Vienaan suuntautuville retkille kevättalvella 1918. Pohjoinen, jääkärikapteeni K.M.Walleniuksen johtama n. 1 200 miehen osasto yritti miehittää huhtikuussa 1918 Pohjois-Vienaa, mutta yritys epäonnistui. Vastassa oli Iivo Ahavan johtama punakaarti, joka pyrki hyökkäämään Pohjois-Suomeen valkoisten armeijan selustaan. Rajan takana käytiin lukuisia pienehköjä mutta verisiä taisteluja, jotka kokonaisuudessaan päättyivät ratkaisemattomaan.”
Artikkelissaan Iivo Ahava, punainen heimosoturi, (Studia Historica 1967, passim) Nevakivi kirjoittaa mm.
"Iivo Ahava oli täysverinen vienankarjalainen. Hän oli syntynyt 13.2.1896 Uhtualla sekä isän että äidin puolelta tunnettua talonpoikaissukua olevaan viisilapsisen perheen esikoisena (Lähtenä tässä on Iivo Ahavan sisaren rva Veera Parviaisen antama tieto). Isä Paavo, alkuperäiseltä sukunimeltään Afanasjev, muutti sittemmin Suomen puolelle Kuusamoon, missä hän loi asemansa eräänä paikkakunnan johtavimmista kauppiasta ulottaen liiketoimensa Ouluun saakka..
Iivo Ahavan asema punakaartin rintamakomentajana oli äärimmäisen vaikea, olihan syntyisin Kuusamon varakkaimpiin kuuluneesta perheestä, jonka isä liikkui valkoisten asioilla ympäri Karjalaa, ja jonka nuorempi veli Paavo Ahava oli tiedustelijana ja karttoittajana sekä sisar Veera Ahava lääkintätehtävissä Walleniuksen esikunnassa. "
Toivoisin tietoja Kuusamon suunnan tietäjiltä Iivon vanhemmista ja sisaruksista, ja isän ja äidin taustasta Vienankarjalassa.
Kari Salminen