Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : "Surunkantajat"
heikki.kai
24.11.09, 22:53
Hyvät ystävät, kylänmiehet ja -naiset, sukujen tutkijat ja -tuntijat!
Mieltäni on alkanut askarruttaa merkillinen asia, jossa ei joittenkin mielestä ole järkeä mutta joka on minulle tärkeä (niinkuin "Viulunsoittaja katolla" mies kysele vaimoltaan, rakastaako tämä häntä).
Suvussani näyttää olleen tapana, että kun lapsi kuolee pienenä, myöhemmin syntyvälle annetaan sama nimi. Ennätys näyttäisi olevan kolme samannimistä lasta samassa perheessä. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka yleistä tämä on? Onko eri alueilla ja eri suvuilla eroja? Tiedättekö sukujenne nykyisissä jäsenissä paljon tällaisia "surunkantajia" eli kuolleitten veljiensä/sisartensa nimien perillisiä?
-Heikki-
... Ennätys näyttäisi olevan kolme samannimistä lasta samassa perheessä. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka yleistä tämä on? Onko eri alueilla ja eri suvuilla eroja? Tiedättekö sukujenne nykyisissä jäsenissä paljon tällaisia "surunkantajia" eli kuolleitten veljiensä/sisartensa nimien perillisiä? -Heikki-
Ainakin varsinaissuomalaisissa suvuissa olen törmännyt tähän asiaan. Vielä 1930-luvulla syntyneitäkin tapauksia tiedän kaksi, joiden nuoremmat kaima-siskot ovat vielä elossa. Isovanhempieni perheessä on myös ollut tällainen käytäntö. Kolme Loviisaa ja kaksi Kustaata löytyykin sitten jo 1800-luvun alkupuolelta samasta sisarussarjasta, mutta nimi oli huono enne: kolmaskin Loviisa kuoli n. 4-vuotiaana.
Ovatkohan löytämäsi 3 samannimistä lasta myös Loviisa-nimisiä eli käsittelemmekö samaa perhettä?
Surunkantaja-nimitystä en ollut ennen kuullut, varsin osuva termi!
Jaakontytär
24.11.09, 23:58
Omassa sukupuussa ja sen "sivuoksissa" (esivanhempien sisarusten ja serkkujen perheet) näkyy olleen jossain vaiheessa sellainen käytäntö, että kuolleen lapsen kahdesta nimestä toinen annetaan uudelle sisarukselle. Näistä on siis tullut "puolittaisia kaimoja" menehtyneille siskoilleen tai veljilleen.
Pari sukupolvea taaksepäin äidinpuolen suvussani annettiin eräälle tytölle melko harvinainen nimi Milka-Maria. Hän kuoli 5-vuotiaana, ja seuraavana vuonna syntynyt tytär sai nimekseen Milka Emilia.
Vähän kaukaisemmasta sukuhaarasta löytyy Herman Einar, jonka kuoltua pikkuveljelle annettiin nimeksi Herman Fredrik. Toisessa perheessä Henrik Adiel kuoli pienenä, hänen pikkuveljensä näkyy olleen Felix Adiel.
Muitakin saattaa olla, mutta en löydä tähän hätään. Nämä olivat Ähtärissä 1800-luvulla.
Hej
1910-luvulla syntyneet äitini sekä kummitätini olivat näitä surunkantajia.
Äitini molemmilla etunimillään ja tätini ensimmäisellään. Satakunnassa.
t Pertti Vuorio
Matti Lund
25.11.09, 01:09
Hyvät ystävät, kylänmiehet ja -naiset, sukujen tutkijat ja -tuntijat!
Mieltäni on alkanut askarruttaa merkillinen asia, jossa ei joittenkin mielestä ole järkeä mutta joka on minulle tärkeä (niinkuin "Viulunsoittaja katolla" mies kysele vaimoltaan, rakastaako tämä häntä).
Suvussani näyttää olleen tapana, että kun lapsi kuolee pienenä, myöhemmin syntyvälle annetaan sama nimi. Ennätys näyttäisi olevan kolme samannimistä lasta samassa perheessä. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka yleistä tämä on? Onko eri alueilla ja eri suvuilla eroja? Tiedättekö sukujenne nykyisissä jäsenissä paljon tällaisia "surunkantajia" eli kuolleitten veljiensä/sisartensa nimien perillisiä?
-Heikki-
Äitini vanhimmalla veljellä näyttää olleen samanniminen vielä aikaisemmin syntynyt veli, joka kuoli noin vuoden ikäisenä.
Mutta isoisäni isoäidillä Maijalla oli Jaakko -niminen isoveli.
Hän näyttäisi halunneen kovasti pojan, josta tulisi Jaakko -nimensä jatkaja suvussa.
Ensimmäinen Jaakko kuoli kuitenkin 4 1/4 -vuotiaana. Toiseen Jaakkoon menikin reipas 10 vuotta, mutta tämäkin Jaakko kuoli ja vain 7 kuukauden iässä. Kolmanteen Jaakko -yritykseen isä Jaakko muutti hieman strategiaa ja poika kastettiin Jaakko Eemeliksi. Mutta tämä Jaakko eli vain 2 kuukauden ikäiseksi. Isä Jaakko ei kuitenkaan hellittänyt, vaan 8 vuotta myöhemmin syntynyt poikalapsi kastettiin jälleen Jaakko Eemeliksi. Tämä tapahtui niihin aikoihin, kun kirkonkirjojen kirjauskielenä siirryttiin suomen kieleen. Mutta ei ollut suotuisaa tämäkään, sillä tämäkin pikku -Jaakko (Eemeli) kuoli pienenä, 1 vuoden ja 3 kk:n ikäisenä. Mutta ei isä Jaakko vieläkään hellittänyt Jaakoksi kastamisessa, vaan kun oli kulunut 10 kuukautta edellisen pikku -Jaakon hautaamisesta, syntyi poikalapsi, joka kastettiin Jaakko Vihtoriksi. Mutta voi, taas tuoni oli kärkkymässä pientä Jaakko -poikaa kätkyessään ja tämä alkoi varmaankin isässä vaikuttaa kiroukselta, sillä tämä Jaakko syntyi 14.07.1883 ja kuoli 14.07.1887 aivan tasan neljä vuotiaana, eli oli tultu kuopus -Jaakossa ikään kuin takaisin samaan pisteeseen kuin oli esikois -Jaakon tapauksessa, eli vain neljän korville.
Siis Jaakolla oli viisi Jaakkoa, jotka elivät tässä maailmassa yhteensä, 4 1/4 + 7 kk + 2 kk 1 vk + 1 v 3 kk + 4 v = 10 vuotta ja 100 päivää.
Isä Jaakko sai kahdesta avioliitostaan 17 lasta, 13 poikaa ja 4 tytärtä, joista neljä poikaa eli aikuisiksi.
Vanhin pojista nimeltään Juho avioitui ja lähti vuonna 1883 Amerikkaan 23 -vuotiaana ja seuraava ikäjärjestyksessä, Matti lähti jo 19 -vuotiaana Amerikkaan vuonna 1886. Kolmas poika Tuomaskin muutti ensin Amerikkaan 1896, mutta palasi sieltä takaisin 9 vuoden kuluttua. Vaimonsakin hän sieltä löysi. Nuorin poika Kusti avioitui täällä ja muutti Amerikkaan ja jäi sinne pysyvästi. Kustikaan ei ollut Jaakko -isän ensimmäinen, vaan toinen Kusti, kun ensimmäinen oli kuollut 1 vuoden 1 kuukauden iässä. Kova oli siis meininki veljeksillä Ameriikoihin.
terv M Lund
heikki.kai
25.11.09, 01:09
Kun ei tullut uni aloin laskeskelemaan; luettelossani on 167 perhettä; 48 sellaista joissa on kuollut lapsi tai useampi sillä tavalla, että samaa sukupuolta oleva lapsi on syntynyt em kuoleman jälkeen. Kahdessakymmenessä seitsemässä perheessä on joutilaaksi jäänyt nimi annettu uudelle lapselle. Näistä ihan muutama toisena nimenä, mutta pääasiassa sellaisenaan ja aika monessa molemmat nimet.
Sanoin tuossa ensimmäisessä viestissäni, että samassa perheessä on kolme samannimistä lasta, mutta tarkistuslaskennassa tulos olikin - neljä Kallea, lisäksi samasa perheessä kaksi Kustaata, toisessa perheessä kolme Jussia, yhdessä kolme Annaa...
Kaikki samassa suvussa, joten taitaa olla surutaidotonta sukua...
Itsekin olen perinyt kahden kuolleen veljeni nimet ja jotenkin havahduin tuohon surun kantamiseen itsessäni...
-Heikki-
Kirsi Rannikko
25.11.09, 17:23
Osuva nimitys tämä "surunkantajat".
Isänäidilläni oli kaksi Frans- nimistä veljeä.
Ensimmäinen Frans Anselm 21.4.1881 - 22.3.1883 ja toinen Frans Herman 13.9.1884 - 1952. Fransien välillä ehti syntyä Henric Aleksander 17.11.1882. Nämä Köyliössä Satakunnassa
Isoisällänikin näkyy olleen kaksi Johan -nimistä veljeä; Johan Henrik 20.8.1874-27.9.1874 ja Johan Valfrid 10.10.1875. Nämäkin Satakunnassa, mutta Kokemäellä.
Ilmiö näkyy olleen tavallinen, koska löysin äitini karjalaisilla esivanhemmilla myös surunkantajia; Tuomas Kihlström 10.12.1886 - 15.10.1887 sai samannimisen pikkuveljen joka syntyi 9.2. ja kuoli 8.8.1891 Uudellakirkolla. Seuraava poika saikin sitten jo nimekseen Vilhelm.
Äidin äitini Anna-nimisistä sisaruksista jäi eloon vasta kolmas; Anna Kurppa 25.12.1872 - 22.5.1878, 16.2.1892 - 9.2.1893 ja 5.7.1894 - 2.2.1935.
Terveisin,
Matti Lund
25.11.09, 18:39
Osuva nimitys tämä "surunkantajat".
....Terveisin,
No, voi olla osuva joissakin tapauksissa, mutta varoittaisin käyttämästä ilmaisua noin vain, vaan kyllä tapauksen taustoja pitäisi ensin huolellisesti tutkia ja tehdä vasta sitten johtopäätös nimenannon taustalla.
Oikein vanhoina aikoina ja määrätyissä säätyryhmissä oli tapana periyttää jonkin säännön mukaan lähimpien esivanhempien etunimiä. Näissä tapauksissa etunimet olivat "harvat ja valitut" ja aika usein säännön tuottamaa etunimeä pyrittiin kerran pari toistamaan, jos nimen edellinen haltija ehti kuolla alta pois.
Tämä oli ehkä päävaikutin tuoreen vainajan kanssa samanimisiin seuraajiin.
Toinen tapausjoukko, jossa tuskin kannettiin surua, oli varmaankin se, että pahansisuisuudesta ja uhmakkuudesta saatettiin sama nimi toistaa, jos lapsen kuolemassa oli jotain hyvin epäoikeudenmukaiseksi koettua.
Nykyihmisen näkökulmasta lapsen kuolema on aina kategorisesti epäoikeudenmukaisena koettavissa olevaa, mutta kyllä tämä Arvo Ylpön johdolla tapahtunut vallankumous on ollut niin suuri muutos, että "surukulttuuri" ennen sitä ja sen jälkeen eroavat toisistansa siinä määrin, että nykyihmisen on enää vaikea ymmärtää entisaikojen perheitten "surutyötä" lapsen/lasten kuoleman jälkeen.
Nykyään on vallitsevana pitkän tähtäimen perhesuunnittelu, jonka puitteissa tehdään parisen lasta, kun taas entisinä aikoina tehtiin lapsia puolihuolimattomasti kuin liukuhihnalta ikään, ja Länsi-Suomen kasakylissä hyvin tavallinen tapaus oli, että perheeseen syntyi 10...15 lasta, joista noin 10 kuoli pieninä ja 2-3 jatkoi sukua. Edellisessä viestissäni viittaamani sukuni perhe: 17 synnytettyä lasta, 4 aikuisiksi elänyttä avioitunutta, joista 3 yli 40 -vuotiaiksi elänyttä ja vanhin jonkin verran päälle 70:n, oli aika tavanomainen. Tavatonta siinä perheessä oli vain se viisi Jaakon yritystä, joihin en usko liittyneen lainkaan "surunkantamista" siinä merkityksessä, kun se on aloitusviestissä tuotu esiin. Ehkä surun voittamista siihen saattoi hiukan liittyä, mutta uskon, ettei sekään ollut siinä merkitsevintä.
Toisin sanoen pienokaisten kuolemia oli niin paljon niin lyhyen ajan kuluessa, että niitä ei voinut pysähtyä suremaan pitkiä aikoja. Suruun ei voinut niissä olosuhteissa juuttua kuten voidaan nykyään. Kuolemia oli niin paljon, etteivät varsinkaan äidit olisi kestäneet nykyaikaista hautovaa ja pitkäaikaista suremistapaa, joka olisi kasautunut yhä suuremmaksi ahdistavaksi taakaksi jokaisen uuden pienokaiskuoleman jälkeen.
Siis mielestäni avaajan tarkoittaman "surunkantamisen" esiintuleminen ja lisääntyminen on moderni ilmiö, joka ei ollut kovin yleinen käyttäytymispiirre aikakautena, jolloin lapsikuolleisuus oli tavattoman suurta. Ehkä "surunvoittaminen" oli joissakin tapauksissa pontimena.
terv Matti Lund
Tuttu ilmiö on tämä saman nimen toistuminen perheessä kuolleiden lasten jälkeen myös Komulaisten suvussa. Näitä sukulaisia löytyy eri puolilta Suomea, Savossa, Kainuussa, Lapissa. Aluksi tulee mieleen todellakin "surunkantaja", annetaan lapselle se nimi, joka oli menetetyllä lapsella. Mutta voiko ehkä kyse olla myös nimien puutteesta periytyvän nimen ohella. Sukupolvesta toiseen näyttävät toistuvan samat nimet. Olen ollut havaitsevinani myös kummeilta "lainatut" nimet lapsilla. Se on joka tapauksessa totta, että lapsikuolleisuus on ollut suurta ja vanhempienkin keski-ikä alhainen.
Ei ole tämä aikamme pandemia sikainfluenssa mitään menneisiin aikoihin verrattuna.
heikki.kai
25.11.09, 20:37
Matti Hyvä!
Juuri mainitsemaasi asiaa tarkoitan nimikkeellä; ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta surra. Kun sitten seuraava saman sukupuolinen lapsi syntyy annetaan hänelle sama nimi kuin edesmenneellä eli se suru jolle olisi kaivannut tilaa jääkin surematta ja se ikäänkuin annetaan lapsen kannettavaksi.
Tiedän mainitsemasi perinteet ja käytännön nimien annossa. Näistä ai kuitenkaan suvussani näytä olevan kysymys.
Nimellä on aina sisältö ja merkitys. Esivanhempien, kummien, arvohenkilöitten mukaan annettulla nimellä halutaan myös siirtää jotain hänen ominaisuuksiaan lapseen. Ja kun lapsen syntymään sisältyy muunlaisia odotuksia ja toiveita eivätkä ne voikaan täyttyä vaan tilalle tulee suru, tulee helposti lapselle kannettavaksi jopa kohtuuton taakka; hänen tulisi täyttää vanhempien tai muun nimenantajan odotukset vähintään kaksinkertaisina. Lisätaakaksi tulee myös vanhempien suremattoman surun kantaminen.
-Heikki-
Oman poikani syntyi nelisen kuukautta isäni kuoleman jälkeen. Itse olisin halunnut hänen toiseksi nimekseen isäni etunimen, mutta onneksi vaimo puhui järkeä minulle.
Juha
Minusta Matti Lund puhuu asiaa.
Isoäitini äiti menetti yhdestätoista synnyttämästään lapsesta seitsemän pieninä ja olen kuullut sukulaisilta hänen puhuneen, että kuolleet lapset olivat turvassa pahalta maailmalta. Vai oliko se vain tapa lohduttaa itseään, koska talo ei ollut köyhä ja ruokaa ja muuta hyvää olisi kyllä riittänyt useammallekin?
Tiedän myös pari tapausta, joissa nuorien, sodassa kuolleiden veljien nimiä on annettu omille lapsille vielä 40-luvulla. Niissä tapauksissa voi varmaan puhua surunkantajista.
En ole aiemmin tutustunut "surunkantajiin", mutta olen vuosikausia antanut kertoa itselleni, että (kunnioituksesta esivanhempiaan kohtaan?) lapsille annettiin tietyssä järjestyksessä äidin/isän, esivanhempien nimiä. Jos isän/isoisän nimikaima kuoli, niin seuraavalle samaa sukupuolta olevalle syntyjälle annettiin sama nimi. Samoin tyttölapselle naispuolisen sukulaisen nimi.
En ole aiemmin tutustunut "surunkantajiin", mutta olen vuosikausia antanut kertoa itselleni, että (kunnioituksesta esivanhempiaan kohtaan?) lapsille annettiin tietyssä järjestyksessä äidin/isän, esivanhempien nimiä. Jos isän/isoisän nimikaima kuoli, niin seuraavalle samaa sukupuolta olevalle syntyjälle annettiin sama nimi. Samoin tyttölapselle naispuolisen sukulaisen nimi.
Pitää paikkansa ainakin Varsinais-Suomessa. Oman isäni suvussa on sukutilan omistajina 1700-1800 -luvuilla peräkkäin seitsemän Henrik Henrikinpoikaa. Perinne katkesi vasta kun toiseksi vanhin poika syntyi ennen isoveljensä kuolemaa ja tällöin vasta perheen kolmas poika peri isänsä ja kuolleen vanhimman veljensä etunimen. Ja vanhin poika "luonnollisesti" peri talon isännyyden.
Nuo peräkkäiset kaimat (Henrik Henrikinpojat) tietysti aiheuttavat sukua tutkivalle erityistä keskittymistarvetta. Eräästä äitiini liittyvästä sukuselvityksestä puuttuu välistä yksi Simo Simonpoika (heitä oli "vain" neljä peräkkäin). Kun käytin tuota lähteenäni oli muutaman päivän aika sekaisin, kunnes hoksasin, että yksi Simo on itse asiassa merkitty isoisänsä Simon pojaksi ja äitinsä puolisoksi. Muutenkin kyseinen pasku ja kallis selvitys osoittautui pahasti virheelliseksi. isäni on äitipuolensa lapsi, oma syntymäpaikkani on paikkakunta, missä en ole koskaan edes asunut jne. Asiaan tietysti kuuluu, ettei "teoksessa" ole yhtään lähdeviitettä. Tekijälle laitoin tukun korjauksia, saamatta edes kiitosta, saati anteeksipyyntöä. Kiinnostus loppui hänen osaltaan siiehn kun oli saanut maksun kirjasta tilillensä. Tämä loppu meni nyt off-topic, mutta tulipahan kerrottua yksi mahdollinen virhelähde .
Hyvät ystävät, kylänmiehet ja -naiset, sukujen tutkijat ja -tuntijat!
Mieltäni on alkanut askarruttaa merkillinen asia, jossa ei joittenkin mielestä ole järkeä mutta joka on minulle tärkeä (niinkuin "Viulunsoittaja katolla" mies kysele vaimoltaan, rakastaako tämä häntä).
Suvussani näyttää olleen tapana, että kun lapsi kuolee pienenä, myöhemmin syntyvälle annetaan sama nimi. Ennätys näyttäisi olevan kolme samannimistä lasta samassa perheessä. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka yleistä tämä on? Onko eri alueilla ja eri suvuilla eroja? Tiedättekö sukujenne nykyisissä jäsenissä paljon tällaisia "surunkantajia" eli kuolleitten veljiensä/sisartensa nimien perillisiä?
-Heikki-
Se oli hyvin tavallista ennen, että annettiins sama nimi. Minun ennätykseni on 8 Anders Gustaa nimistä ja kaikki kuolivat.
Viimeisinkin n. 21 v.
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Nuo peräkkäiset kaimat (Henrik Henrikinpojat) tietysti aiheuttavat sukua tutkivalle erityistä keskittymistarvetta. Eräästä äitiini liittyvästä sukuselvityksestä puuttuu välistä yksi Simo Simonpoika (heitä oli "vain" neljä peräkkäin).
Surun kantamisen ohella voi olla kyse myös halusta pitää tietty etunimi suvun jatkumossa, kuollut poika ei voinut siirtää nimeä eteenpäin. Mielenkiintoista olisikin selvittää, nimettiinkö juuri poikia enemmän kuolleen etunimellä kuin tyttöjä. Esiintyikö nimen siirtoa enemmän suvuissa, joissa ei ollut vakiintunutta sukunimeä kuin suvuissa, joissa sellainen oli?
Minua kiinnostavista taloista voisi mainita lukuisat Simo Simonpojat Kangasalan Paalilan Lintulassa/Sipilässä. Eipä tainnut Hauhon Tulittulan Heikkilän rusthollari Anders Hangelin aavistaa, että nimetessään 31.10.1746 syntyneen poikansa Josefiksi, hän tuli aloittaneeksi melkoisen ketjun. Joosepin sisar nimittäin antoi nimen pojalleen ja Jooseppi sisarensa nimen tyttärelleen, nämä syntyivät samana vuonna. Tuo Hedvig/Heta Hangelinin Kuhmalahden Knaapille siirtämä Jooseppi-nimi elää ja voi suvun etunimistössä tänäkin päivänä, yli kahden ja puolensadan vuoden jälkeen.
Tietyn etunimen suosiminen voi sukututkijaa helpottaa ja sotkea. Ainakin Lintulan Simo Simonpojista on vaikea kaikissa kohdin saada tolkkua. Oma vanhin poikani kantaa isäni etunimeä ja nuorempi poikani kahden isoisänsä nimiä. Molemmilla on toki myös yksi aivan persoonallinen etunimi, jonka siirtyminen eteenpäin on sitten tulevista polvista kiinni.
t. Olavi A.
Mielenkiintoista olisikin selvittää, nimettiinkö juuri poikia enemmän kuolleen etunimellä kuin tyttöjä. Esiintyikö nimen siirtoa enemmän suvuissa, joissa ei ollut vakiintunutta sukunimeä kuin suvuissa, joissa sellainen oli?
Ensimmäiseen kysymykseen vastaisin näin pepputuntumalta: kyllä, useimmin poikia - mutta myös tyttöjä.
Toiseen kysymykseen vastaan vielä hatarammin tiedoin. isäni ja äitini suvut ovat Varsinais-Suomesta, jossa sukunimiä ei ollut. Vaimoni isän suku on Etelä-Savosta ja äitinsä suku Karjalasta. Näissä oli sukunimet käytössä ja nimen periytyminen isältä vanhimmalle pojalle ei näyttäisi olevan ihan niin tavallista. Sen sijaan kummassakin suvussa esiintyy huomattavan paljon esimerkiksi Aatameita, mutta monasti on yksi polvi välissä.
....
Tietyn etunimen suosiminen voi sukututkijaa helpottaa ja sotkea. Ainakin Lintulan Simo Simonpojista on vaikea kaikissa kohdin saada tolkkua. Oma vanhin poikani kantaa isäni etunimeä ja nuorempi poikani kahden isoisänsä nimiä. Molemmilla on toki myös yksi aivan persoonallinen etunimi, jonka siirtyminen eteenpäin on sitten tulevista polvista kiinni.
t. Olavi A.
Minä aloitin sukujen selvittelyn vasta kun lapseni oli vat kastetut. Mutta jostain vain tuli v.1977 syntyneen poikani toiseksi nimeksi Henrik, joka sittemmin vasta osoittautui varsinaiseksi hitiksi suvussani. Kastehetkellä asiasta ei ollut pienintäkään tietoa. Tytär sen sijaan sai toiseksi nimeksi äidinäitini etunimen ja kolmanneksi varsin tavallisen Maria, joka kylläkin myöhemmin osoittautui - ei ihme niin yleisen nimen kyseessä ollen - myös varsinaiseksi "sukunimeksi".
Heikki Koskela
29.01.10, 06:43
En ole aiemmin tutustunut "surunkantajiin", mutta olen vuosikausia antanut kertoa itselleni, että (kunnioituksesta esivanhempiaan kohtaan?) lapsille annettiin tietyssä järjestyksessä äidin/isän, esivanhempien nimiä. Jos isän/isoisän nimikaima kuoli, niin seuraavalle samaa sukupuolta olevalle syntyjälle annettiin sama nimi. Samoin tyttölapselle naispuolisen sukulaisen nimi.
Otsikko kertoo mielestäni kauniilla tavalla siitä tavasta, jolla vanhemmat osoittivat surunsa ja kaipuunsa lasten menettämisen takia. Lapsen menettäminen on kaikkina aikoina ollut vaikea ymmärtää ja asiaa on ollut aina vaikea käsitellä perheen piirissä ja myös yksilötasolla.
Voi vain kuvitella, mitä ajateltiin sukuni eräässä perheessä noin 120 vuotta sitten, kun 13-lapsisen perheen lapsista kuoli 11 vanhimman ollessa noin 10-vuotias ja nuorimman alle kuukauden ikäinen. Eloon jäi siis vain kaksi lasta, jotka elivät aikuisikään.
Isäni perheessä 1900-luvun alkupuolella oli kaksi samannimistä poikaa. Toinen nimi oli kuitenkin eri. Kyse oli erehdyksestä. Kummit veivät pojan kasteelle. He unohtivat, mikä nimi lapselle piti antaa. Keksivät nimen sitten itse, mutta eivät muistaneet, että perheessä oli jo ennestään saman niminen poika.
Mieheni isoäidin perheessä oli neljä Adamia, jotka kuolivat pieninä. Ilmeisesti nimeä annettiin yhä uudelleen, koska äidinisän nimi oli Adam. Tietyt nimet kiersivät suvussa jonkinlaisen järjestyksen mukaan: ensimmäinen poika isänisän nimi, toiselle äidinisän nimi, kolmannelle ehkä isän nimi.
Mieheni kanssa olemme molemmat "surunkantajia". Mieheni on saanut velejn nimen sinällään. Minulla on kuolleelta sisarelta saatu kutsumanimi (hänellä toisena nimenä). Äitini oli ollut nimismiehellä piikana ja tiesi, ettei täsmälleen samaa nimeä saanut antaa... Olemme syntyneet 1930- ja 1940-luvuilla.
Mielenkiintoinen ketju. Omissa sukututkimuksissani on vastaan tullut useita samannimisiä lapsia perheessä - ja useimmiten on kuolema käynyt vieraisilla joka kerta. Vastaan on kuitenkin tullut myös tapauksia, joissa nuoremmalle veljelle on annettu vanhemman elossa olevan veljen nimi. Joku viisas väitti, että tämä liittyi sotilaaksi ottoon ja sen välttelyyn. Jäi tosin vähän epäselväksi kuinka tämä kuvio toimi. Osaisiko joku kertoa?
hilmaemilia
23.03.10, 21:24
Kovinpa modernilta kuulostaa tuo surunkantajat -nimitys. Historioitsijana en kyllä ole moiseen törmännyt ennen ja nimitys on kyllä minusta enemmänkin nykyajan termin siirtämistä menneeseen, siis epähistoriallista jos ihan suoraan sanon.
Nimien antamisen logiikka vaihteli suvuttain ja perheittäin. Isovanhempien nimiä suosittiin ensimmäisillä lapsilla , koska oletettiin siirtyvät heidän hyviä ominaisuuksia uudelle pienokaiselle. Täten on ominaista Suomessa, että samojen nimien rumba pyöri sukupolvelta toiselle. Esim. vaari oli Matti, isä Antti, lapsi taas Matti ja loputon Antti Matinpoika-Matti Antinpoika jne. ketjuuntuminen syntyi.
Kuolleen lapsen nimen antamisessa oli myös samaa ajattelua, jopa ajateteltiin kuolleen sielun siirtymistä uuteen lapseen.
Oman lukunsa sitten muodostaa ne perheet, joissa saattoi olla 2 tai 3 samannimistä lasta. Yleensä nämä olivat poikia ja sillä yritettiin 1600-1700-luvuilla välttää sotaväenottoja ja ehkenpä saattoi henkiveronkin kiertäminen onnistua. Pappeja kiellettiinkin 1700-luvulla kastamasta saman perheen poikia samalla nimellä, ettei väärinkäytöksiä olisi tullut. Suomalaiset ovat olleet kautta aikojen taitavia harhauttamaan viranomaisia ja välttämään rasituksia, joita sotien melskeessä oli talonpoikaisväestölle riittämiin kruunun taholta tarjolla.
Hilmaemilia
Meidän perheeseen kuuluu 5 lasta, minä ja siskoni ja 3 veljeä.
Minulla on kolmantena nimenäni äitini toinen nimi,
siskollani on kolmantena nimenään isän isän äidin nimi.
nuorimmaisella veljelläni on toisena nimenä äidin isän etu ja kolmantena isän isän etunimi.
Keskinmäisellä veljelläni on kolmantena nimenään isän isän isän toinen (puhuttelunimi) nimi ja
vanhimmalla veljestäni on etunimenään (tosin ei puhuttelunimenä) äidin isän isän nimi.
Meillä nämä nimet on annettu suvun esi-isien ja -äitien kunnioitukseksi ja meidän suvussa se (varsinkin isän puolelta Pellosta) se on ollut perinne. :oo:
Eikä "surunkantaja" termiä voi tässä yhteydessä käyttää. Näin meillä siis.
Jouni Kaleva
26.03.10, 19:30
Oman lukunsa sitten muodostaa ne perheet, joissa saattoi olla 2 tai 3 samannimistä lasta. Yleensä nämä olivat poikia ja sillä yritettiin 1600-1700-luvuilla välttää sotaväenottoja ja ehkenpä saattoi henkiveronkin kiertäminen onnistua. Pappeja kiellettiinkin 1700-luvulla kastamasta saman perheen poikia samalla nimellä, ettei väärinkäytöksiä olisi tullut. Suomalaiset ovat olleet kautta aikojen taitavia harhauttamaan viranomaisia ja välttämään rasituksia, joita sotien melskeessä oli talonpoikaisväestölle riittämiin kruunun taholta tarjolla.
Hilmaemilia
Tästä toistuvasta väitteestä keskustellaan täällä. Kunpa joku esittäisi positiivisen todisteen asiasta!
http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=9985
Sami Lehtonen
26.03.10, 19:45
Kovinpa modernilta kuulostaa tuo surunkantajat -nimitys. Historioitsijana en kyllä ole moiseen törmännyt ennen ja nimitys on kyllä minusta enemmänkin nykyajan termin siirtämistä menneeseen, siis epähistoriallista jos ihan suoraan sanon.
Eihän sitä nimitystä varmaankaan ole käytetty tuolloin, joten sikäli on anakronistista kutsua näitä sisarvainajiensa kaimoja sillä nimellä. Toisaalta, on melko vaikeaa lähteä arvailemaan sitä, minkälainen merkitys samalla nimellä tuon ajan vanhemmille oli - muutenkin kuin siksi, että tietyt suvun nimet piti siirtää eteenpäin.
On myös melko todennäköistä, ettei tuohon aikaan kuolleen sisaren nimen antamista seuraavalle syntyneelle samaa sukupuolta olevalle kutsuttu yhtään millään nimellä, joten ilmiötä voi siitä syystä kutsua periaatteessa miksi vaan. Surunkantajan ainoa huono puoli on se, että se implikoi aivan eri syytä, kuin mikä oli saman nimen antamisen todennäköisesti tärkein syy.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.