Immissiokysymyksiä

[eeva häkkinen]

Onko joku nähnyt 1700-luvulta säädöksiä immission hakuajankohdasta? Lähinnä etsiskelen aikaväliä, jolta immissiokäsittelyä kannattaisi lähteä hakemaan lääninkanslian diaareista. Pitikö immissio hakea tietyn ajan kuluessa edellisen isännän kuolemasta? Saattoiko kruununtilan isäntä mahdollisesti heittäytyä syytingille ja luovuttaa immissio-oikeuden pojalleen jo ennen kuolemaansa?

[Helena V.]

Hei Eeva,

Mielenkiintoinen kysymys. Joitain omia käsityksiäni, joita tietävämmät mielellään korjatkoon:

- Periaatteessahan henkikirjan veronmaksaja on ollut asumisoikeuden haltija, eli maksajan vaihtuminen ilmaisee likimain vuositasolla immission saantisajankohdan. Sellainen mielikuva minulla on, etteivät lähimainkaan kaikki immissiot ole säilyneet.

- Kuten tiedätkin, asumisoikeutta ei tarkalleen ottaen voinut noin vain "luovuttaa". Sen tai osan sitä saattoi kyllä myydä (nk. bolagsmanit l. yhtiömiehet). Joka tapauksessa haltijaksi pyrkijän täytyi itse hakea oikeutta kihlakunnasta ja maaherra päätti oikeuden vaihdoksesta. Päätöstä edelsi kr-voudin katselmus, ainakin jollei tilan kunto ja oikeudet tuoreeltaan ilmenneet kr-voudin vuosiraporteista maaherralle. Käsittääkseni myös kr-tilojen haltijoiden vaihdot oli kuulutettava kihlakunnan kirkoissa ja kierrettyään kirkot läpi pappien allekirjoituksin varustettu kuulutuskirja palautui kr-voudille ja edelleen lääninkonttoriin.

- En ole nähnyt aikamäärettä, minkä kuluessa tilan asumisoikeutta viimeistään olisi pitänyt edellisen haltijan kuoltua hakea. Tavallaan voisi ajatella sellaisen olleen turhakin, sillä kr-voutihan valvoi kruunun omaisuutta toimialueellaan, joten asia oli lopulta hänen vastuullaan. Jos tila haluttiin säilyttää perhepiirissä, heidän intresseissään oli luonnollisesti hakea immissiota mahdollisimman pian. Tuskin siinä kohdin tietämättömyyttään kukaan viivytteli. Vaikka saattoihan viivytystä aiheuttaa mahdolliset erimielisyydet oikeudenhakijasta. Riippui varmaan voudin virkaintoisuudesta, miten pian ja miten sellaiset ratkaistiin.

- Hallintaoikeuden siirtyminen pojalle (tai pojille - useampikin henkilö voitiin sijoituskirjassa mainita ja maksoivat sitten verot yhteisvastuullisesti) ennen isän kuolemaa oli varmaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Epäilemättä hakuprosessin nopeuttamiseksi se laitettiin käyntiin isän puollon kera, josta ilmeni miksi jälkikasvu olisi parempi veronmaksaja.

- Vaikkei tämä suoranaisesti kuulukaan kysymykseen, niin voisi vielä mainita lukuisista käräjöinneistä asumisoikeuksien säilymisistä perinnöksiostojen yhteydessä. Joskus vasta immissiota haettaesa esim. ilmeni, että tilasta olikin tullut perintötila tai riideltiin oikeuttiko perinnöksiosto todella häätämään muut tilalta (kun maanlaadun muuttumista ei oikein käsitetty). Tai kuten esi-isäni Matin tapauksessa, joka oli ostanut kr-tilan perinnöksi kertomatta siitä vuosiin kenellekään ja kolme veljestä perheineen olivat hoitaneet tilaa kuten ennenkin, kunnes yksi veljeksistä alkoi syyttää isoveljeään sadon epäreilusta jakamisesta. Käräjillä v. 1782 sitten vasta ilmeni, että vanhin veli omisti tilan yksin ja sai jakaa sadon tai olla jakamatta aivan kuten parhaaksi näki. Isoveli oli mielestään oikeudenmukaisesti jakanut sadon perheiden työvoiman suhteissa, mutta kun siihen ei tyydytty ja ruvettiin rähinöimään, toiset saivat lähteä. Oikeuden mielestä veljet saivat olla kiitollisia vuoden eväistä, jotka Matti heille lupasi. No, ehkei Matti veljiään silti häätänyt, sillä ainakin rippikirjassa veljien perheet näkyvät tilalla ilman muuttokatkoja.

t. Helena V.

[eeva häkkinen]

Kiitos, Helena, asiaan hyvin paneutuneesta vastauksestasi! Aika hämmästyttävä tuo kertomasi juttu salaa tehdystä perinnöksiostosta! Ilmeisesti muut veljet olivat jättäneet tilan asioiden hoidon täysin tuon Matin vastuulle, perinnöksiostot ihan varmasti kuulutettiin kirkossa. Oletko nähnyt perinnöksiostopumaskan? Itse olen katsonut vain Venäjän vallan aikaisia perinnöksiostoja (sitä vanhemmat ovat Riksarkivetissa), mutta niissä on melkoinen määrä paperia ja tilan hallintasuhteet, tilan tuotosta riippuvaiset henkilöt ja heidän vastainen toimeentulonsa käsitellään perusteellisesti. Myös kirkkoherran kuittaus kuulutuksesta sisältyy papereihin. Tää kertomasi juttu on kaiketi tapahtunut selvästi aikaisemmin, ehkä käsittely ei silloin ollut näin perinpohjaista.

Tästä asukasoikeuden luovutuksesta, hämmästyin itsekin, että se näytti olleen mahdollista ainakin jo 1770. Pitkään etsittyäni, millä tavoin mieheni esi-isä, pappilan torppari, oli tuolloin tullut isännäksi pitäjän toiselle puolen, kun juttuun ei näyttänyt liittyneen naimakauppoja, sukulaisuutta, veronmaksukyvyttömyyttä tms. löysin lääninkanslian "Stadfästelsebref"in, joka kertoi että edellisen isännän leski ja poika olivat luovuttaneet tälle asukasoikeutensa (... afstådt besittnings rättigheten til Torparen ...) ja kun tämä oli esittänyt takuumiehet sekä "blifwit af Räntetagaren godkändt" sai hän immission hyvässä järjestyksessä. Maksua ei juttuun ainakaan kerrottu liittyneen, mutta myöhemmin asukasoikeuksia myytiin ja ostettiin kaiketi samaan tapaan kuin (vielä) nykyisin maitokiintiöitä. Ehkä vuoden 1789 lainsäädännöllä oli tähän osuutta, en nyt muista, miltä ajalta on eka näkemäni varsinainen immissiokauppa.

Kruununvoudin arkistoa asiasta en ole katsonut (yritän välttää sitä, kun se on täällä vielä järjestelyn alaisena ja sieltä on vaikea hakea mitään), mutta täytynee katsoa mitä siellä on asiasta. Herkullisin lähde eli immissiokatselmukset ovat täkäläisessä arkistossa käyttökiellossa odottamassa konservointivuoroa ja oman kotitilani historia seisoo hyllyssä jo kuinka monetta vuotta, saa nähdä sulaako suo ennenkuin kurki kuolee....

Immissionhaun ajankohdasta en ole oikein päässyt kiinni, joskus näyttävät perilliset isännöivän taloa pitkäänkin "vanhasta muistista", joskus näyttää leski hakevan lapsineen immissiota kohta isännän kuoltua (monet näistä tiedoista on kirkonkanslian asiakirjoista, hakijahan joutui esittämään papintodistuksen maineestaan ja kunnollisuudestaan). Ehkä tällä oli todellakin tekemistä sen kanssa, oliko tilan hallinnasta epäsopua. Yhtään tapausta "syytinki-immissiosta" ei ole osunut silmiin, mutta oletin sen olleen mahdollista. Kruunuahan loppujen lopuksi kiinnosti vain se, että verot tulivat ajallaan maksetuiksi.

[Antti Järvenpää]

Nytpä tuli kiinnostava keskustelu! Kun olen täysin tollo näissä asioissa, niin kyselisin hiukan, kun tunnutte molemmat perehtyneen asiaan.

Siis ensinnäkin, immissio-oikeus liittyi kaiketi vain kruununtiloihin, joiden osalta immissio asioita hoiti kruununvouti. Perintötilojen asiathan hoidettiin (siis omistuksen siirrot) oikeuslaitoksen kautta eli käräjillä, joko kaupan tai perinnön kautta. Mutta kun tapahtui perinnöksi osto, niin missä se käsiteltiin?

Kun luen näitä kolmea ensimmäistä kirjoitusta, pohdin onkohan kukaan missään kunnassa yrittänyt tehdä asiasta mitään tutkimusta. Isäntäluettelothan on luultavasti tehty pääsääntöisesti maa- ja henkikirjojen pohjalta, eikä ne yleensä sisällä mitään tietoa maaluonnosta.

Tuo syytinki-immissio on kanssa mielenkiintoinen asia. Silmiini on aina silloin tällöin osunut syytinki tapauksia 1700-alkupuolelta ja kun monen tilat olivat silloin menettäneet kruununmaan luonteensa, tulee mieleen, että luultavasti osassa voisi olla kyseessä syytinki-immissio. Ei ne eläkeasiat tuohonkaan aikaan ollut aivan yksinkertaisia, jos kohta ne tuntuu nykyisinkin aiheuttavan monen moista keskustelua.

Sitten itse immissioon. En tiedä olenko oikeassa, mutta 1600-luvullahan kruununvoutien ongelmana oli ainakin paikoittain saada asukkaat kruununtiloille. Kun puhutte immission hakemisesta, mietin vaan, onko se aina vaatinut kuulutuksia, vai onko se voinut tapahtua ihan virkamiespäätöksenä. Mietin vaan, mikä noiden kuulutusten tarkoitus olisi ollut. Yleensähän kuulutettiin silloin ja nykyäänkin sen vuoksi, jos kohta jollakin olisi jotakin valitettavaa asian päälle. Olisiko tässä kysymys siitä, että vaikka kruununtilalle ei ollut perintöoikeutta, niin kuitenkin pyrittiin suosimaan suvun jatkuvuutta, vai minkä vuoksi kuulutettiin - entisten verovelkojen vai minkä vuoksi.

[eeva häkkinen]

Nytpä tuli kiinnostava keskustelu! Kun olen täysin tollo näissä asioissa, niin kyselisin hiukan, kun tunnutte molemmat perehtyneen asiaan.

Siis ensinnäkin, immissio-oikeus liittyi kaiketi vain kruununtiloihin, joiden osalta immissio asioita hoiti kruununvouti. Perintötilojen asiathan hoidettiin (siis omistuksen siirrot) oikeuslaitoksen kautta eli käräjillä, joko kaupan tai perinnön kautta. Mutta kun tapahtui perinnöksi osto, niin missä se käsiteltiin?

Vastailen, mitä osaan, Helena tai muut tietävämmät voinevat jatkaa. Enpä ole katsonut, minkä instanssin kautta asia Ruotsin aikana hoidettiin. Minulla on kyllä kotitilani toisen puolikkaan perinnöksiostokirja vuodelta 1802 alkuperäisenä (hieno lakkasinetti tosin siitä on aikojen saatossa murentunut) ja sen on näköjään kuitannut (Upvist och annodt) Heinola Lands Contor. Myöntäjäksi on paperin alkuun koristeellisin tekstein mainittu "Kongl. Maj:ts och Sweriges Rikes Kamar=Collegii", mutta edellisen perusteella pitäisi myös lääninkonttorin papereissa olla ainakin kuittaus perinnöksiostomaksusta. Varsinaiset asiakirjat ovat Tukholmassa Riksarkivetissa. Sensijaan Venäjän vallan aikana perinnöksiostot hoiti Senaatin talousosasto ja asiakirjaniput ovat Valtionarkistossa, ainakin parikymmentä sivua/tila. Kansallisarkiston verkkosivuilla on perinnöksiostolistoja, joista näkee ajankohdan.

Kun luen näitä kolmea ensimmäistä kirjoitusta, pohdin onkohan kukaan missään kunnassa yrittänyt tehdä asiasta mitään tutkimusta. Isäntäluettelothan on luultavasti tehty pääsääntöisesti maa- ja henkikirjojen pohjalta, eikä ne yleensä sisällä mitään tietoa maaluonnosta.

Näitä mielenkiintoisia tutkimusaiheita olisi tosi paljon, tässäkin riittäisi yhdelle ihmiselle puuhaa. En tiedä, miten hyvin löytyvät esim. gradu-töinä tehdyt tutkimukset, sieltäkin voisi löytyä vaikka mitä.

Tuo syytinki-immissio on kanssa mielenkiintoinen asia. Silmiini on aina silloin tällöin osunut syytinki tapauksia 1700-alkupuolelta ja kun monen tilat olivat silloin menettäneet kruununmaan luonteensa, tulee mieleen, että luultavasti osassa voisi olla kyseessä syytinki-immissio. Ei ne eläkeasiat tuohonkaan aikaan ollut aivan yksinkertaisia, jos kohta ne tuntuu nykyisinkin aiheuttavan monen moista keskustelua.

Sitten itse immissioon. En tiedä olenko oikeassa, mutta 1600-luvullahan kruununvoutien ongelmana oli ainakin paikoittain saada asukkaat kruununtiloille. Kun puhutte immission hakemisesta, mietin vaan, onko se aina vaatinut kuulutuksia, vai onko se voinut tapahtua ihan virkamiespäätöksenä. Mietin vaan, mikä noiden kuulutusten tarkoitus olisi ollut. Yleensähän kuulutettiin silloin ja nykyäänkin sen vuoksi, jos kohta jollakin olisi jotakin valitettavaa asian päälle. Olisiko tässä kysymys siitä, että vaikka kruununtilalle ei ollut perintöoikeutta, niin kuitenkin pyrittiin suosimaan suvun jatkuvuutta, vai minkä vuoksi kuulutettiin - entisten verovelkojen vai minkä vuoksi.

Pitää paikkansa, 1600-luvun autiotarkastuksissa näkee usein sanottavan "kruununvoudin on kiireesti hankittava tilalle asukas". Tilanne vaihteli paljon aikakaudesta riippuen, mutta yksi asia pysyi: kruunun ainainen rahapula. Sen vuoksi kruununtilallisenkin asema oli varsin turvattu, jos hän kykeni maksamaan veronsa, kruunulla ei todellakaan ollut varaa lähettää veronsa maksavaa talonpoikaa pois tilaltaan.

Kuten sanoin, en ole nähnyt immissiota kuulutettavan kirkossa, mutta on mahdollista, että sellaista tapahtui. Kirkonkuulutusten tarkoitus oli todella antaa mahdollisuus esittää valitus tehdystä päätöksestä (jos joku katsoo itsellään olevan paremman oikeuden, oli yleinen sanamuoto) eikä immissio ollut välttämättä sellainen asia, josta saattoi valittaa. Immission perusteena oli useimmiten se, että poika/pojat tai vävy oli halukas jatkamaan veronmaksua tilan puolesta, mutta niinkuin tässä on käynyt ilmi, syyksi kelpuutettiin myös se, että edellinen asukas oli luovuttanut asukasoikeutensa jollekin toiselle. Molemmissa tapauksissa joutui hakija esittämään papintodistuksen kelpoisuudestaan sekä kaksi takuumiestä.

[Antti Järvenpää]

Kiitos vinkistä. En ole aikaisemmin sattunut osumaan näihin perinnöksi osto luetteloihin http://digi.narc.fi/digi/hae_ay.ka?atun=263040.KA

Tuollahan ne ovat hyvin selkeinä Venäjän vallan ajalta, mutta vanhemmat on sitten oletettavasti Ruotsissa.

Tuon hienon asiakirjan kopio lienee tuon linkin kaltainen http://suvut.genealogia.fi/sssry/kruunut.htm

[Helena V.]

Hei,

Tuossa Antin linkissä asia onkin hyvin ja tiivistetysti selvitetty.

Noista kuulutuksista immissionkin kohdalla olen jostain joskus lukenut, en nyt saa palautettua mieleeni mistä. Niiden tarkoitusperä on mielestäni aivan järkeenkäypä. Immissiota tiettyyn tilaan kun saattoivat hakea muutkin kuin siellä asunut perhekunta, periatteessa kuka tahansa. Ja kyllähän niin aina välillä kävikin.

Kyse oli kruunun omaisuudesta ja toiminnan päämääränä oli saada omaisuudelle mahdollisimman hyvä ja riskitön tuotto, kuten on todettu. Kun kirkossa kuuletettiin, että Mäkelän tilaan hakee asumisoikeutta Mäkelän nuori-isäntä Paavo Antinpoika, niin kylän nuori pehtori saattoi huomata tilaisuutensa perheen perustamiseen tulleen tai huomattavasti Mäkelää varakkaampi Peltolan isäntä ajatella haluavansa laajentaa viljelysalaansa.

Maaherra sitten päätti hakemusten paremmuudesta. Arvata saattaa, ettei siinä pahemmin tunteiltu, maaherra vastasi päätöksistään edelleen Kamarikollegioon, valtiontalouden ja verotuksen ylimpään elimeen (ja lopulta kuninkaalle). Varakkaampi hakija ja vaikuttavammat takaajat voittivat varmasti, eikä vehkeilevä suostuttelukaan varmaan ollut täysin poissuljettu "maan tapa".

Tuoreessa muistissa on kiista Hauholta (Hauhon historia II, s. 450) Ajorannan kruununrusthollin hallinnasta vuosina n. 1706-1726. Anders Herkepaeus oli saanut hallintaoikeuden isänsä Erikin jälkeen ja Andersin kuoltua leski Elisabet Hirn luopui tilasta anoppinsa eliniäksi (tämä tapahtui varmaan hallinnan myyntisopimuksella käräjäjillä vahvistettuna). Samaan aikaan tilaa oli (lääninkonttorista) haettu nimismies Axel Beckerin haltuun, mutta mystisesti "för misstienst" immissio olikin luovutettu nimismies Henrik Björnille (tässä sovellettiin epäilemättä "maan tapaa" taikka "asevelisopimusta"). Björn nai vikkelään Andersin vanhapiikasiskon 1707, mutta tämä kuoli jo 1711. Björn asui Ajorannassa anopin kanssa, kunnes tämä luovutti ja muutti toisen poikansa luokse 1713. Björn piti rusthollin ja sai siihen maaherran vahvistuksen (vasta 1722! - taisi olla "kuuma peruna"). Anders Herkepaeuksen perilliset käräjöivät asiasta esikoisoikeuteensa vedoten, mutta eivät raukat tajunneet, että Björnin saadessa immission tila oli kruunun - luovuttaa kelle parhaaksi katsoi. Joka tapauksessa hallintaoikeuskäsittely meni uusiksi 1725-1726 ja vaikka Herkepaeukset esittivät kruunulle varakkaat ja pätevät kaksi takaajaa (mutta itse elivät varattomina äitinsä veljen luona), niin Björn oli itsekin varakas ja haalinut peräti viisi arvovaltaista takaajaa. Arvatkaa kumpi voitti.

Näin niitä tilakokoja suurennettiin ja varsinkin 1700-luvun alkupuolella esim. säätyläiset haalivat maaomaisuuksia. Näkisin, että karkeasti ottaen immissio oli vain tuon ajan pieni tekninen hidaste matkalla perinnöksiostoon, jos asiaa ajattelee pääomasijoituksen kannalta. Asumisoikeuden vaihtumisen yhteydessä sai usein jonkun verovapaan vuoden (kun perusteli tilan huonon rakennuskannan vaatimia korjauksia jne.). Sillä aikaa korjattiin aitat ja kerättiin tuotto ja jos oli saanut vaikka 3 vuotta verovapautta, niin siinähän tuli säästettyä tilan perinnöksiostohinta ikään kuin ilmaiseksi. Piti vaan osata temput ja mistä se pikkutalonpoika olisi niitä ehtinyt tai ollut varaa oppia?

Nyt tulee ihan lonkalta, mutta menköön, osaavammat korjatkoon. Ei tule mieleen, että syytinkisopimuksilla olisi oikeastaan tekemistä immissioiden kanssa. Eiköhän se liity vasta perintötilavaiheessa olevaan tilaan? Ehkä asumisoikeudenkin saattoi jotenkin liittää syytinkiin sen myymisen kautta. Äkkiseltään kuitenkin vaikuttaisi, että kysessä on kaksi erillistä sopimusta, vaikkakin niiden yhteisvaikutus oli "immissio-syytingin" kaltainen. Syytinkisopimus näin ollen esim. ennakkoperinnön kylkiäisenä.

Vielä tuosta perinnöksiostosta. Varmaan prosedyyri eli ja kehittyi, mutta tuossa edellä mainitsemassani Matin tapauksessa muutama kylän isäntä oli v. 1765 yhdessä palkannut asianajajan hoitamaan homman Kamarikollegiossa Tukholmassa asti. Eeva, ihmettelit tuota Matin tapausta. Niin ihmettelen minäkin enkä usko, että perinnöksiosto välttämättä oli pysynyt kylällä yli 10 vuotta salassa. Pikemminkin luulen, että pikkuveli ei käsittänyt tilannetta ja veti sadonjaon käräjille, "että asiasta saataisiin vihdoin selvyys". Ja selvisihän se.

t. Helena V.

[Helena V.]

Immission myynnistä tuli vielä mieleen, ettei siinä kai rahan vaihto ollut oleellista, koska kaupan hinta tuli alentuneen veron muodossa. Kun on oikein tiukilla, niin vieläkin otetaan alivuokralainen, jollei muuta keksi.

Tai voitiin myydä osuus veljelle ihan inhimillisistä syistä ja silloin veljelläkin oli ihan "oma" huushollinsa ja elintilansa, mutta silti verohelpotus toimi kauppahintana. Epäilemättä verottajaan nähden homma pelasi yhteisvastuuperiaatteella, mutta eiköhän yhtiömiehen osuus enimmäkseen saatu kerätyksi. Ja niin kai se menee, että arkielämän riskibisnestä enimmäkseen joutuu tekemään ahdingon vuoksi.

t. Helena V.

[eeva häkkinen]

Immission myynnistä tuli vielä mieleen, ettei siinä kai rahan vaihto ollut oleellista, koska kaupan hinta tuli alentuneen veron muodossa. Kun on oikein tiukilla, niin vieläkin otetaan alivuokralainen, jollei muuta keksi.

Tai voitiin myydä osuus veljelle ihan inhimillisistä syistä ja silloin veljelläkin oli ihan "oma" huushollinsa ja elintilansa, mutta silti verohelpotus toimi kauppahintana. Epäilemättä verottajaan nähden homma pelasi yhteisvastuuperiaatteella, mutta eiköhän yhtiömiehen osuus enimmäkseen saatu kerätyksi. Ja niin kai se menee, että arkielämän riskibisnestä enimmäkseen joutuu tekemään ahdingon vuoksi.

t. Helena V.

Hei Helena,

Sorry, tää meni mulla vähän yli hilseen. Tarkoitatko, että asukasoikeudesta olisi voitu myydä osuuksia? Tällaista en ole itse nähnyt. Siitä näkee, kuinka paljon on vielä asioita, joita ei varmasti tiedä, olen kuvitellut, että asukasoikeus oli itsenäinen kokonaisuus. Mutta tietysti, jollakin tavoinhan niitä kruununtilojakin kaiketi halottiin... Yhtiömiessysteemiin en ole tällä huomannut olleen yhteyttä. Puulaakimies on tavalliseti puulaakimies henkikirjoissakin.

Olen nyt kuitenkin saanut sähköpostin, jossa kerrottiin mielenkiintoisesta tapauksesta 1900-luvulta. Siinä naapuri oli ostanut asukasoikeuden leskeltä ja lapsilta, asia kuulutettiin kirkossa, jolloin yksi pojista väitti itsellään olevan paremman oikeuden tilan viljelyyn. Asia sovittiin rahalla ja lesken syytingillä. Eli ainakin tuolloin immissiot kuulutettiin kirkossa ja juttu saatettiin riitauttaa.

Ongelmallista tässä on se, että alkuaan ja periaatteessa kruununtilallisella ei ollut mitään, ei edes immateriaalisia oikeuksia tilaan, joka näkyy esim. siinä, ettei kruununmaata arvotettu lainkaan perukirjoissa. Tämä näkemys lipsui koko järjestelmän voimassaoloajan talollista suosivaksi. Näytöt eri aikakausien katsomuksista ja käytännöistä on haettava lähteistä, koska sen enempää Kristoffer-kuninkaan laki kuin 1734 valtakunnan laki ei mainitse lainkaan kruununtiloja, maaomaisuus on niissä jaettu perintömaahan ja ansiomaahan. Tämän varmaan selittää se, että lainlaatijan kannalta kruununmaa oli kruunun maata ja sen käytöstä määräsivät hallinnolliset säädökset. Pitäisi hakea vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja, se lienee ollut jonkunlainen käännekohta kruununtilallisten oikeuksien suhteen - vaikka sekin kai osittain kirjasi jo voimaan tullutta käytäntöä.

Aloitin tämän ketjun, kun toivoin saavani kättä pitempää immissioiden haarukointiin kootessani kylän asutushistoriaa. Niinkuin Helena sanoi, isännyyden vaihtuminen pitäisi kyllä näkyä henkikirjoista, mutta toivoin, että olisin selvinnut joka viidennen vuoden henkikirjoilla ja immissiopäätöksillä. Ja sitten hämää vielä nää tällaiset henkikirjamaininnat:
Påhl Pölläins arfwingar - nimiluettelo (onko tässä immissio vielä hakematta isännän kuoltua?)
Påhl Pölläins folck - nimiluettelo (onko tässä jo isännyys luovutettu ja Paavo vanhana isäntänä?)
No, pienimuotoinen tutkimus tässä varmaan syntyy sivutuotteena. Ja paljon hyvää keskustelua on käyty mielenkiintoisista aiheista, kiitos osallistuneille.

[kkylakos]

Alkuperäinen kysymys koski immissioita, joiden hakuun en itse ole edelleenkään ryhtynyt. Mutta koska tässä vilahti myös perinnöksiostoasiakirjat, niin lainaan itseäni viime vuoden tammikuulta (http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2008/01/kertauskurssi-kolmas-osa.html)

Kotona odottivat Ruotsista tulleet perinnöksiostoasiakirjat. Sivumäärä ei valitettavasti taannut mitään, silmäilyn perusteella syntyi siitä, että todetaan useampaan kertaan, etteivät edellisen asujan pojat halunneet estää perinnöksiostoa, joka siten saatiin aikaiseksi. Ei talokuvausta tms. Liitteenä tosin oli 1800-luvun alun sanomalehtiä Ruotsista, joissa asiasta oli kuulutettu, joten saan jotain kuvitusta. Mutta tärkeintä, että tuli tarkistettua, ettei jää kaivelemaan. Ja 230 kruunulla en olisi tehnyt reissua Tukholmaan millään välineellä.

Muistaakseni tämän jälkeen luin jostain kirjasta, että katselmukset oli lopetettu jokin aika ennen tätä omaa tapaustani. joka sitten kuitenkin ajoittui niin onnellisesti, että paperit olivat Ruotsissa tallella - iso osa on nimittäin mennyt jossain tulipalossa.

[Seppo Niinioja]

Erinomaista asiantuntemusta, kiitos kirjoittajille! (Minulla ei sitä tästä aiheesta suinkaan ole). Itselleni sattuu Pekka Järvisen sivustolla http://koti.mbnet.fi/~jarvipj/ olevissa puhtaaksikirjoitetuissa maaherran asukasoikeus- ja immissiopäätöksissä olemaan Lopelta ja Rengosta omiin juuriinikin liittyviä tapauksia. Sivustolla on muutenkin paljon luotettavan tuntuista hyötytietoa.

Tämä olisi hyvä aihe vaikka sukututkijan jatkokurssille ja vielä mieluummin artikkelin aiheeksi.

Mahtaakohan muuten maanmittaushallituksen uudistusarkisto arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa liittyä mitenkään asiaan?

Seppo Niinioja

[eeva häkkinen]

Alkuperäinen kysymys koski immissioita, joiden hakuun en itse ole edelleenkään ryhtynyt. Mutta koska tässä vilahti myös perinnöksiostoasiakirjat, niin lainaan itseäni viime vuoden tammikuulta (http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2008/01/kertauskurssi-kolmas-osa.html)

Muistaakseni tämän jälkeen luin jostain kirjasta, että katselmukset oli lopetettu jokin aika ennen tätä omaa tapaustani. joka sitten kuitenkin ajoittui niin onnellisesti, että paperit olivat Ruotsissa tallella - iso osa on nimittäin mennyt jossain tulipalossa.

Kiitos Kaisa, mielenkiintoinen tieto, jota en ole huomannut! Niinkuin aiemmin mainitsin, odottaa kotitilani tarina sitä, tulevatko ne immissiokatselmukset käyttöön elinaikanani vai jääkö juttu hyllyyn. Sen vuoksi en ole alkanut perätä perinnöksiostokäsittelyä Tukholmasta. Jollei siinä ole katselmusta, lienee turha pyytääkään papereita. Miltä ajalta nämä kertomasi paperit ovat? Oma talonpuolikkaani on ostettu perinnöksi 1802 (ja kyllä, alkuperäinen perinnöksiostokirja, jonka olen vienyt pankkilokeroon "out of harms way", on juuri sen näköinen kuin Antin linkissä). Kovin paljon tietoa ei painettu asiakirja, johon vain nimet, ajat ja paikat on täydennetty, sisällä. Toivoin saavani tietoa tilan rakennuksista ja viljelyksistä, muutenhan sitä on tuolta ajalta kovin niukasti saatavilla, kun isojakokin tapahtui lähes 40 vuotta myöhemmin. Toinen puolikas on lunastettu vasta 1800-luvun loppupuolella ja Kansallisarkistosta löytyvät kaikki sen lunastukseen liittyneet asiakirjat, myös katselmus.

Eilen käväisin arkistolla ja nyt osui silmiin lääninkanslian papereista sellainen tieto, että aiemmin mainitsemani tilan asukasoikeuden oli jo 1761 hankkinut nimiinsä paikallinen säätyläinen, ja nyt on siirrossa mainittu käytetyn rahaakin, eli tämä herra maksoi isännälle 200 riikintaalaria. Seuraavana vuonna hän vaihtoi tämän tilan omassa kylässään asuneen naapurin tilan kanssa, joka sitten hallitsi sitä mainitsemaani vuoden 1770 siirtoon asti. Koko ajan käy mielenkiintoisemmaksi tää kaivelu ja vanhat käsitykset murenevat.
Täytyypä joskus katsella kirkonkuulutuksia, oliko joku aika, milloin siirrosta alettiin kuuluttaa, vai oliko tämä tapana alusta alkaen.

Vielä pari kommenttia aiempiin vastineisiin.
- Syytinki ei varmaankaan mitenkään muuten liittynyt asukasoikeuden siirtoon, kuin että kyllähän vanhuusiän toimeentulo oli aina huolena ja se yritettiin turvata, eli todennäköisesti asukasoikeuden luovuttaja pyrki mahdollisuuksien mukaan sopimaan asiasta ennenkuin päästi talon käsistään, ainakin jos saajina olivat omat lapset.

- Sepon kysymykseen en osaa vastata, joku muu varmaan osaa. Kiitos kuitenkin mielenkiintoisen näköisestä linkistä, pitääpä tutustua.

[kkylakos]

Kiitos Kaisa, mielenkiintoinen tieto, jota en ole huomannut! Niinkuin aiemmin mainitsin, odottaa kotitilani tarina sitä, tulevatko ne immissiokatselmukset käyttöön elinaikanani vai jääkö juttu hyllyyn. Sen vuoksi en ole alkanut perätä perinnöksiostokäsittelyä Tukholmasta. Jollei siinä ole katselmusta, lienee turha pyytääkään papereita. Miltä ajalta nämä kertomasi paperit ovat? Oma talonpuolikkaani on ostettu perinnöksi 1802 (ja kyllä, alkuperäinen perinnöksiostokirja, jonka olen vienyt pankkilokeroon "out of harms way", on juuri sen näköinen kuin Antin linkissä).

Täällä on ollut jo monta hyvää linkkiä, vielä lisäksi muistutus, että perinnöksiostopäivämäärän usein löytää Arkistolaitoksen Digitaaliarkistosta Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=154341.KA) > Maakirjat (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=111046.KA) vuoden 1875 maakirjasta. Tämä ainoa tarkistamani perinnöksiosto on päivätty 24.5.1803.

[Seppo Niinioja]

Muistaessani mainitsen myös Matti J Kankaanpään kirjan Talon kertomaa - Opas talojen historian tutkijalle, 2. painos 2007, julkaisija Sukuseurojen Keskusliitto.

[Antti Järvenpää]

Täällä on ollut jo monta hyvää linkkiä, vielä lisäksi muistutus, että perinnöksiostopäivämäärän usein löytää Arkistolaitoksen Digitaaliarkistosta Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=154341.KA) > Maakirjat (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=111046.KA) vuoden 1875 maakirjasta. Tämä ainoa tarkistamani perinnöksiosto on päivätty 24.5.1803.

Tämä on hyvä vinkki. Siis kaikkien perinnöksiostojen päivänmäärät samassa dokumentissa.

[Sami Lehtonen]

Tämä on hyvä vinkki. Siis kaikkien perinnöksiostojen päivänmäärät samassa dokumentissa.

Tuntuvat olevan sangen systemaattisesti tuossa dokumentissa kyllä. Ainakin itse olen omien tutkimusteni talojen perinnöksiostot löytänyt.

[Helena V.]

Hei Eeva,

Hei Helena,

Sorry, tää meni mulla vähän yli hilseen. Tarkoitatko, että asukasoikeudesta olisi voitu myydä osuuksia? Tällaista en ole itse nähnyt. Siitä näkee, kuinka paljon on vielä asioita, joita ei varmasti tiedä, olen kuvitellut, että asukasoikeus oli itsenäinen kokonaisuus. Mutta tietysti, jollakin tavoinhan niitä kruununtilojakin kaiketi halottiin... Yhtiömiessysteemiin en ole tällä huomannut olleen yhteyttä. Puulaakimies on tavalliseti puulaakimies henkikirjoissakin.

Olen nyt kuitenkin saanut sähköpostin, jossa kerrottiin mielenkiintoisesta tapauksesta 1900-luvulta. Siinä naapuri oli ostanut asukasoikeuden leskeltä ja lapsilta, asia kuulutettiin kirkossa, jolloin yksi pojista väitti itsellään olevan paremman oikeuden tilan viljelyyn. Asia sovittiin rahalla ja lesken syytingillä. Eli ainakin tuolloin immissiot kuulutettiin kirkossa ja juttu saatettiin riitauttaa.

Ongelmallista tässä on se, että alkuaan ja periaatteessa kruununtilallisella ei ollut mitään, ei edes immateriaalisia oikeuksia tilaan, joka näkyy esim. siinä, ettei kruununmaata arvotettu lainkaan perukirjoissa. Tämä näkemys lipsui koko järjestelmän voimassaoloajan talollista suosivaksi. Näytöt eri aikakausien katsomuksista ja käytännöistä on haettava lähteistä, koska sen enempää Kristoffer-kuninkaan laki kuin 1734 valtakunnan laki ei mainitse lainkaan kruununtiloja, maaomaisuus on niissä jaettu perintömaahan ja ansiomaahan. Tämän varmaan selittää se, että lainlaatijan kannalta kruununmaa oli kruunun maata ja sen käytöstä määräsivät hallinnolliset säädökset. Pitäisi hakea vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja, se lienee ollut jonkunlainen käännekohta kruununtilallisten oikeuksien suhteen - vaikka sekin kai osittain kirjasi jo voimaan tullutta käytäntöä.

Aloitin tämän ketjun, kun toivoin saavani kättä pitempää immissioiden haarukointiin kootessani kylän asutushistoriaa. Niinkuin Helena sanoi, isännyyden vaihtuminen pitäisi kyllä näkyä henkikirjoista, mutta toivoin, että olisin selvinnut joka viidennen vuoden henkikirjoilla ja immissiopäätöksillä. Ja sitten hämää vielä nää tällaiset henkikirjamaininnat:
Påhl Pölläins arfwingar - nimiluettelo (onko tässä immissio vielä hakematta isännän kuoltua?)
Påhl Pölläins folck - nimiluettelo (onko tässä jo isännyys luovutettu ja Paavo vanhana isäntänä?)
No, pienimuotoinen tutkimus tässä varmaan syntyy sivutuotteena. Ja paljon hyvää keskustelua on käyty mielenkiintoisista aiheista, kiitos osallistuneille.

Kaivelin jotain kättä pidempää aiemmin esittämiini "muisteloihin", joten mm. näin:

Karskealan Sukututkijan tietokirjasta, 7. painos s. 189:
"b) Koska "liiat" pojat eivät halkomiskieltojen takia haluneet avioitua, annettiin v. 1747 asetus, joka salli tilojen halkomisen... Luvan myönsi kruunutiloilla maaherra, perintötiloilla kihlakunannoikeus...."

Mitä tulee puulaakimiehiin, niin en tiedä heille mitään muuta virkaa kuin juuri tilan ahdingon vuoksi (ei työvoimaa ja/tai ei varaa verojen maksuun) avuksi otetut miehet, siis virallisesti osakkaiksi = kokonaisosakkuudesta oli myyty osa. En ainakaan muista törmänneeni heihin muuta kuin kr-tiloilla (enkä valitettavasti tähän hätään löytänyt tästä kirjallisuusviitettä, mutta varmasti olen siitä josssain lukenut). Aika usein käytännössä hommaan liittyi myös naimakauppa, jos poikia ei ollut tai heidät oli armeija nielaissut. Sitä en tiedä, kuka bolagsmannin vahvisti, mutta epäilen, että siihen saattoi riittää voudin lupa mahdollisesti käräjillä vahvistettuna, sillä usein näitä on tiloilla merkitty vain muutamiksi vuosiksi (lääninkonttorista haettuna prosedyyri olisi ollut hidas ja monimutkainen). Ymmärtäisin, että tämä oli eräänlaista vuokraustoimintaa, mikä sekin sinällään oli kielletty, mutta näin kiertokautta tapahtuvana laillista? Eikäpä näitä kanssaviljelijöitä esiinny kuin 1700-luvun alkupuolella ja syynä lienevät hallintalakien väljentyminen muilta osin, mm. seuraavasti.

Tuoreessa Hauhon Historia II:ssa löytyy:
- s. 460
"Vapauden aikakaudella 1723 annettiin perinnöksiostoasetus. Sen mukaan kruununtilan voi lunastaa maksamalla kuuden vuoden verot."

- s. 466
"Vähitellen kruunutilallisen asema kuitenkin parani, sillä kolmen vuoden verorästien takia valtiolle joutunut tila voitiin myös lunastaa kolmen, ei enää kuuden vuoden veroja vastaan. Yleisen elintason noustessa ja tilojen tuottavuuden kasvaessa talon ostaminen perinnöksi ei ollut enää yhtä raskasta kuin aikaisemmin. Noin vuosisadan puolivälistä, tarkemmin vuodesta 1747, kruunun ratsutilan asumisoikeuden sai siirtää toiselle, useimmiten tietysti vanhimmalle pojalle. Sukupolvea myöhemmin 1775 säädettiin kruununtilan asujan lapsille oikeus seurata isäänsä. Hankaluukisa tuottivat tosin edelleen ne tapaukset, joissa halukkaita lapsia oli enemmän kuin yksi, koska tiloja ei voitu halkoa elinkelvottomiksi."

(Muistelen, että tuo 6 vuoden hinta aleni 3 vuoteen 1741, mutten nyt löydä siitä lähdeviitettä.)

-"Myös perintötilallisten asema parani 1700-luvulla, sillä 1789 uusi perustuslaki, viralliselta nimeltään Yhdistys- ja Vakuuskirja, vahvisti talonpojille täyden omistusoikeuden tiloihinsa. Tämä tarkoitti sitä, ettei tila joutunut enää kruunulle maksamattomista veroista eikä sitä voinut läänittää.
...
Kruununtilallisista tuli perinnöllisiä vuokraajia: kruununtilallisella ja hänen seuraajallaa oli pysyvä käyttöoikeus tilaan, jos hän viljeli tilaa hyvin, piti rakennukset kunnossa ja maksoi veronsa. Samalla perinnöksiostoja helpotettiin, sillä vuodesta 1793 "Kruununtilain asujain yleensä on sallittava ostaa tilansa perinnöksi ilman edelläkäyvää arviointia ja muita mutkallisuuksia"."

Eeva, riippuen miltä vuosilta mainitsemasi henkikirjamerkinnät ovat, yllä olevasta saattaa löytyy niille selitys?

Lähes kaikista pitäjänhistorioista löytyy paljon viittauksia näihin immissio- ja perinnöksiostosäädöksiin. En muista missään nähneeni kattavaa selontekoa juuri tästä aiheesta, mutta tietyllä "silmällä" esimerkkien vuosilukuja ja tehtyjä tuomioita vahtaamalla on mahdollista luoda kokonaiskäsitys tästäkin asiasta.

t. Helena V.

[eeva häkkinen]

Hei Eeva,

Kaivelin jotain kättä pidempää aiemmin esittämiini "muisteloihin", joten mm. näin:

Karskealan Sukututkijan tietokirjasta, 7. painos s. 189:
"b) Koska "liiat" pojat eivät halkomiskieltojen takia haluneet avioitua, annettiin v. 1747 asetus, joka salli tilojen halkomisen... Luvan myönsi kruunutiloilla maaherra, perintötiloilla kihlakunannoikeus...."

Mitä tulee puulaakimiehiin, niin en tiedä heille mitään muuta virkaa kuin juuri tilan ahdingon vuoksi (ei työvoimaa ja/tai ei varaa verojen maksuun) avuksi otetut miehet, siis virallisesti osakkaiksi = kokonaisosakkuudesta oli myyty osa. En ainakaan muista törmänneeni heihin muuta kuin kr-tiloilla (enkä valitettavasti tähän hätään löytänyt tästä kirjallisuusviitettä, mutta varmasti olen siitä josssain lukenut). Aika usein käytännössä hommaan liittyi myös naimakauppa, jos poikia ei ollut tai heidät oli armeija nielaissut. Sitä en tiedä, kuka bolagsmannin vahvisti, mutta epäilen, että siihen saattoi riittää voudin lupa mahdollisesti käräjillä vahvistettuna, sillä usein näitä on tiloilla merkitty vain muutamiksi vuosiksi (lääninkonttorista haettuna prosedyyri olisi ollut hidas ja monimutkainen). Ymmärtäisin, että tämä oli eräänlaista vuokraustoimintaa, mikä sekin sinällään oli kielletty, mutta näin kiertokautta tapahtuvana laillista? Eikäpä näitä kanssaviljelijöitä esiinny kuin 1700-luvun alkupuolella ja syynä lienevät hallintalakien väljentyminen muilta osin, mm. seuraavasti.

Kiitos taas, Helena, perusteellisesta vastauksestasi. Tästä yhtiömiesasiasta minulla ei ole varmaa tietoa, joskus ne tulivat ja menivät, joskus käytiin käräjillä riitoja siitä, mitä mies sai ottaa mukaan lähtiessään, joskus näyttää todellakin sovitun, että esim. yhtiömiehen poika nai talon tyttären (molemmat saattoivat olla vielä alle naimaiän) ja joskus yhtiömies sai todellakin osan tilasta nimiinsä ja bolagman-titteli putosi pois henkikirjasta. Tämä tapahtui yleensä pitkän viljelykumppanuuden jälkeen, enkä ole nähnyt yhtään tapausta, jossa yhtiömiehen asukasoikeus olisi vahvistettu. Niinkuin olet varmaan huomannut, on immissioiden läpikäyntini vielä alkutekijöissään, mutta näyttää siltä, että joudun ne kahlaamaan läpi vuosi vuodelta, eiköhän siinä tieto lisäänny.

Eeva, riippuen miltä vuosilta mainitsemasi henkikirjamerkinnät ovat, yllä olevasta saattaa löytyy niille selitys?

Lähes kaikista pitäjänhistorioista löytyy paljon viittauksia näihin immissio- ja perinnöksiostosäädöksiin. En muista missään nähneeni kattavaa selontekoa juuri tästä aiheesta, mutta tietyllä "silmällä" esimerkkien vuosilukuja ja tehtyjä tuomioita vahtaamalla on mahdollista luoda kokonaiskäsitys tästäkin asiasta.

t. Helena V.

Jos tarkoitit "X:s folk" ja "X:s arfwingar" -tyyppisiä merkintöjä, niin edelliset ilmaantuvat tutkimillani alueilla (Etelä-Savo) henkikirjoihin rahvaan kohdalle 1750-luvun alussa. Jo sitä ennen on säätyläistiloilla ja puustelleilla samanlaisia merkintöjä. "Perillisten" mukaantulo näyttää tapahtuneen 1700-1800-lukujen vaihteessa. Ja nyt olen havainnut, että vaikka isäntävainajan pojat on henkikirjoihin merkitty isäntäväeksi, saattaa immissio olla hakematta vielä vuosikymmenien ajan, eli immission ajankohdan määrittämiseen ei niistä ole apua. Toisaalta joskus 1800-luvulla on immission päivämäärä merkittynä henkikirjaan Nämä ovat toistaiseksi sen verran hajanaisia havaintoja, ettei niistä voi tehdä varmoja päätelmiä, täytyy vielä katsoa mm. miten saman ajan henkikirjat asiaa käsittelevät. Jos jotakuta kiinnostaa, voin laatia diaarit läpikäytyäni tuloksista yhteenvedon, mutta ei kannata pidätellä henkeään tään kanssa, kun näyttää siltä, että kaikkien vuosien diaarit on luettava/kuvattava arkistolla.

[eeva häkkinen]

Hei Eeva,

Kaivelin jotain kättä pidempää aiemmin esittämiini "muisteloihin", joten mm. näin:

Karskealan Sukututkijan tietokirjasta, 7. painos s. 189:
"b) Koska "liiat" pojat eivät halkomiskieltojen takia haluneet avioitua, annettiin v. 1747 asetus, joka salli tilojen halkomisen... Luvan myönsi kruunutiloilla maaherra, perintötiloilla kihlakunannoikeus...."

t. Helena V.

Tästä halkomisesta vielä, olen nähnyt jokusen hakemuksen kruununtilan jakamiseksi näistä lääninkanslian diaareista. Hakijoita on niissä kehotettu pyytämään kruununvoudilta ja kihlakunnanoikeudelta lausunto tilan kantokyvystä, eli pystyykö sen jakamaan kahdeksi tai useammaksi veronmaksukykyiseksi tilaksi sekä toimittamaan saamansa "Utslag" lääninkansliaan, jonka jälkeen asiasta annetaan lausunto. Täytyy vielä tutkia kruunuvoudin arkisto, onko näistä annettu kruunuvoudin päätöksiä ja millaisia. Olen vähän huonosti löytänyt mitään kruununvoudin papereista, voi olla, ettei arkistointi ollut yhtä huolellista kuin varsinaisessa lääninhallinnossa tai sitten en ole osannut etsiä. Ja tuomiokirjojahan Suur-Savosta on tallessa vain lähes hajakappaleita ennen Turun palon aikaa, sekin haittaa tutkimusta.