PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Paikkakuntien nimi otsikossa puuttuu usein

Tuulakki
28.10.09, 15:23
Tunnustan olevani laiska lukemaan sellaisia paikkakuntia koskevia ketjuja, joihin minulla ei ole suvun kautta mitään yhteyksiä. Tein juuri hyvin epätieteellisen tutkimuksen Suku Forumin 50 uusimman vastauksen osalta ja totesin paikkakunnan nimen puuttuvan jopa 20 ketjun otsikosta, joka sisälsi henkilön nimen. Prosenteissa se on aika paljon, kun monet otsikot sisälsivät muita kysymyksiä. Siis noin 40 %:ssa paikkakunta puuttui, kun kaikki otsikot otetaan mukaan - ja prosenttiosuus nousee, jos otetaan mukaan vain kaikki nimen sisältävät otsikot.

Eihän tämä nyt maata kaada ja pikkumaiseksikin saatatte minut leimata...:oo: Luen otsikot käytännössä joka päivä, joten tuskin tätä puutetta isona ongelmana voi pitää, kun kuitenkin viemällä hiiren otsikon päälle tulee näkyviin muutama tekstirivi alusta.

Mutta silti! Laittaisitteko ystävällisesti sen paikkakunnan tai edes maakunnan nimen AINA näkyviin, suurkiitos!:)

Kaija Salminen
28.10.09, 17:40
Hei Tuulakki!
Olen kanssasi samaa mieltä: kirjoittajien otsikot ovat liian usein epäinformatiivisia. Onhan kysyjänkin etu, että mahdollisimman moni potentiaalinen vastaaja kiinnostuisi kysymyksestä. Paikkakuntien puuttumisen lisäksi otsikot ovat usein muullakin tavalla epämääräisiä, esim. tyyliin: Voisko joku auttaa? Tunteeko kukaan Carinia? Isän vanhemmat kateissa jne. Ohitan helposti tämäntapaiset otsikot, ja mahdollinen tieto jää kysyjältä saamatta. Otsikon sanavalintoihin ja muotoiluun kannattaa siis kiinnittää paljon huomiota. Kuten itsekin ehdotat, otsikossa olisi hyvä olla vähintäänkin kysytyn henkilön koko nimi, paikkakunta ja tilanteen mukaan vaikka syntymä- tai kuolinvuosikin, jos ne ovat tiedossa.

Terv. Kaija

Sami Lehtonen
28.10.09, 18:18

Omalla tavallaan mainio oppikirjaesimerkki epäinformatiivisesta viestistä voisi olla vaikkapa "Onko tuttu?" osion alle lähetetty viesti, jonka otsikko on "Onko tuttu?".

Joskus paikkakuntaa parempi kuvaava tieto on mahdollinen sukunimi. Toisaalta, maakuntaosiot määrittävät sijainnin jo maakunnan tasolla, joten ainakin siellä paikkatieto pitäisi olla jo pitäjä/kylätasolla.

skoykka
28.10.09, 20:01
... Laittaisitteko ystävällisesti sen paikkakunnan tai edes maakunnan nimen AINA näkyviin, suurkiitos!:)

Olen samaa mieltä, otsikossa paikkakunta on yhtä tärkeä kuin nimi ja syntymäaika, jos ne ovat tiedossa. Varsinaisen kysymyksen voi esittää tekstissä. ;)

Helena V.
28.10.09, 22:55
Hei,

Varmaan enemmistö on samaa mieltä ja toivoo ketjun aloittajan tavoin, että otsikossa määriteltäisiin mahdollisimman tiiviisti mutta kattavasti, mitä kysytään. Olisi tosiaan helpompaa seurata ketjuja, eikä oikein voi käsittää, miksei kaikki voi ajatella niin. Silti näitäkin pohdintoja mielestäni ajoittain tarvitaan aloittelijoille (mielellään lempeiksi) opastuksiksi.

Foorumilla on monta kirjoittajaa, jotka eivät ole tottuneet ajattelemaan tieteellisen tarkasti ja täsmällisesti. Voi kun olisikin - ja sitten tarkemmin ajatellen, ei? Toisaaltahan voi bongata monia heikosti otsikoituja ja tekstissäkin epäselvästi aloitettuja ketjuja "Matti Matinpojista", joihin sukututkimuksen "gurutkin" yllättäen vastaavat.

Kun joukko on näinkin monitahoihen (-tasoinen?), variaatiota nyt vain on! Jokainen on ollut aloittelija joskus. Voisiko koittaa ajatella niin, että tälläkin foorumilla on sääntönsä ja ohjeensa, mutta sukututkimuksen alkutöpinöissään montaa aloitteijaa kiinnostaa vain ja ainoastaan omien juuriensa selvitys (kun onnen kaupalla löytyi Sukufoorumi, josta vaikuttaisi kumman kattavasti löytyvän vastauksia ja ystävällistä asiantuntemusta). Kyllä se maltti ja taitokin sieltä enemmistölle ajan mittaan kehittyy. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä hedelmällisten toimintatapojen löytämiseen, kuten kaikissa elämän haasteissa. Koitettaisiin antaa kaikille kukille mahdollisuus kukkia?

,sano melkein entinen puutarhuri, kun puutarhalle (mikään ei ole tärkeämpää- jollei se sitten ole purjehtiminen?) ei enää millään meinaa jäädä aikaa (ja purjehtiminen on jo tyystin jäänyt).
t. Helena V.

Tuulakki
30.10.09, 13:36
Hei,
Foorumilla on monta kirjoittajaa, jotka eivät ole tottuneet ajattelemaan tieteellisen tarkasti ja täsmällisesti. Voi kun olisikin - ja sitten tarkemmin ajatellen, ei? Toisaaltahan voi bongata monia heikosti otsikoituja ja tekstissäkin epäselvästi aloitettuja ketjuja "Matti Matinpojista", joihin sukututkimuksen "gurutkin" yllättäen vastaavat.
.... Koitettaisiin antaa kaikille kukille mahdollisuus kukkia?
t. Helena V.

Olen eri mieltä! Jokaisen sukututkimuksesta kiinnostuneen henkilön ajatuksenjuoksussa on hyvin tieteellistä sävyä: Missä henkilö syntyi, milloin eli, kenen kanssa avioitui, montako lasta, milloin kuoli, minne haudattiin jne. Asia hoituu pienellä lisäopilla: paikkakunta uuden ketjun otsikkoon. Siinä on vain neljä muistettavaa sanaa. Ihminenhän oppii vielä vanhanakin ja se on kaiken lisäksi hauskaa! :)

Kyllä ne omatkin "kukat" saisivat paljon enemmän "tiedon vettä" laajemman lukijakunnan myötä. Yksi ongelma jatkossa tulee olemaan siinä, ettei JÄLKIKÄTEEN voi lisätä otsikkoon paikkakunnan nimeä: Pitkät ketjut tulevat olemaan sen vuoksi kauan ilman paikkakuntaa.

Uskaltaisikohan joku rohkea kysellä forumin ylläpidolta tällaista nimien lisäämispalvelusta, minä en uskalla :D:

Juha
30.10.09, 14:35
Ei kyse ole rohkeudesta, vaan siitä, että ylläpitäjillä ei yksinkertaisesti riitä aikaa tuollaiseen.

Jokaisen siis kannattaa miettiä otsikointia hetken verran kauemmin, siinä nimimerkki Tuulakki on täysin oikeassa. Asiallinen ja osuva otsikko palvelee eniten kysymyksen tekijää!

Mutta Helenakin on siinä mielessä oikeilla jäljillä, että Suku Forum on toki tarkoitettu kaikille sukututkijoille, ikään ja kokemukseen katsomatta. Rohkeasti vain kysymyksiä esille - varmasti meillä jokaisella on sukupuussamme joku kohta, mihin olisi mukava saada lisätietoja tai neuvoja.

Suomen Sukututkimusseura
Juha Vuorela
Suku Forumin moderaattori

Make
31.10.09, 11:13
Hyvää asiaa. Otsikkoon Se Sentytär synt. 18xx mikämikässä.... Tuo kertoisi sen, että syntynyt tuolla, mikä puolestaan ei vielä kerro mistä kunnasta pitäisi etsiä henkilön elämän myöhempiä vaiheita. Jos ei ole syntymäpaikka ja/tai -aika tiedossa, niin otsikon voi myös muotoilla "XX eli siellä ja siellä" tai "YY kuollut silloin ja silloin siellä ja siellä".

Ei tule luettua niitä ketjuja joissa on vain " missä luuraa X Y:npoika"

Tuulakki
16.01.11, 18:28
Tunnustan olevani laiska lukemaan sellaisia paikkakuntia koskevia ketjuja, joihin minulla ei ole suvun kautta mitään yhteyksiä. Tein juuri hyvin epätieteellisen tutkimuksen Suku Forumin 50 uusimman vastauksen osalta ja totesin paikkakunnan nimen puuttuvan jopa 20 ketjun otsikosta, joka sisälsi henkilön nimen. Prosenteissa se on aika paljon, kun monet otsikot sisälsivät muita kysymyksiä. Siis noin 40 %:ssa paikkakunta puuttui, kun kaikki otsikot otetaan mukaan - ja prosenttiosuus nousee, jos otetaan mukaan vain kaikki nimen sisältävät otsikot.

Eihän tämä nyt maata kaada ja pikkumaiseksikin saatatte minut leimata...:oo: Luen otsikot käytännössä joka päivä, joten tuskin tätä puutetta isona ongelmana voi pitää, kun kuitenkin viemällä hiiren otsikon päälle tulee näkyviin muutama tekstirivi alusta.

Mutta silti! Laittaisitteko ystävällisesti sen paikkakunnan tai edes maakunnan nimen AINA näkyviin, suurkiitos!:)

Taas on tullut ajankohtaiseksi...heittäytyä pikkumaiseksi, kun tuo pelkän nimen ilmoittaminen näkyy tulleen uusissa viestiketjuissa yhä yleisemmäksi. Jospa nyt yrittäisitte lumitöiden lomassa ja rasittamanakin :D: uhrata muutaman näppäilyn enemmän otsikon informatiivisuuteen, kiitos etukäteen !