Papin palkkaus kysymys

[kkylakos]

Milloin Suomessa pellot lakkasivat olemasta osa papin palkkaa? Täällä Pohjantähden alla jätti mielikuvan, että ainakin 1918 sodan aikaan, mutta vieläkö kauan tämän jälkeenkin?

[Jouni Kaleva]

Milloin Suomessa pellot lakkasivat olemasta osa papin palkkaa? Täällä Pohjantähden alla jätti mielikuvan, että ainakin 1918 sodan aikaan, mutta vieläkö kauan tämän jälkeenkin?
Hei

Kysymyksenasettelusi vaikuttaa jotenkin erikoiselta. Olivatko pellot koskaan palkkaa? Eikös se mennyt niin, että talolliset maksoivat seurakunnalle kymmenyksiä, josta osa meni papille. Lisäksi pappi hallitsi pappilaa ja sai siitä maatilan tuottoa itselleen. Jos pappilan tilaan kuului esim. torppia, niin torpparit maksoivat vuokraansa päivätöillä jne. ihan kuten muidenkin maanomistajien kohdalla.

[kkylakos]

Tarkoitin pappilan peltojen käyttöä/tuottoa.

[Sami Lehtonen]

Hei

Kysymyksenasettelusi vaikuttaa jotenkin erikoiselta. Olivatko pellot koskaan palkkaa? Eikös se mennyt niin, että talolliset maksoivat seurakunnalle kymmenyksiä, josta osa meni papille. Lisäksi pappi hallitsi pappilaa ja sai siitä maatilan tuottoa itselleen. Jos pappilan tilaan kuului esim. torppia, niin torpparit maksoivat vuokraansa päivätöillä jne. ihan kuten muidenkin maanomistajien kohdalla.

Pappilat eli virkatalot on vasta myöhempi luomus. Käsittääkseni monissa pitäjissä vasta 1600-luvun loppupuolella muodostettiin erikseen puustellit kirkonisille.

Sitä ennen papin palkan muodosti pitäjän kymmenykset, jotka kuitenkin valtionhallinto kantoi ja tilitti seurakunnalle. Tästä seurasi myös se tosiseikka, että papit olivat pitäjästä riippuen hyvin eriarvoisessa asemassa. Suurten pitäjien kirkkoherrat olivat hyvin varakkaita ja pienemmillä seurakunnilla saattoi olla jopa yhteinen saarnamies, joka silti eli - ainakin virkaansa nähden - köyhyysrajan alapuolella.

Mm. Lopen kirkkoherraksi tullut Henricus Appius halusi käräjillä hankkiutua eroon kappalaisena toimineesta Christiernus Matthiaesta, sillä hänen mukaansa pitäjän 43 taloa ei riittäisi kuin yhdelle paimenelle. Kappalainen ei mihinkään hävinnyt - hänesta tuli itse asiassa seuraava kirkkoherra. Mukava olisi kyllä tietää, toimiko hän edeltäjänsä toimikauden ajan kappalaisena omaan lukuunsa.

[Kataja]

Muolaan Karhuja katsllessani olen kirjannut muistiin seuraavan havainnon. (lähde!? täytyy olla Ester Kähösen kirjoista, joita tutkiskelin?):

Ellei joku pystynyt maksamaan papin palveluksista, pappi otti esim. peltokappaleen. Henrik Karhu sai Alaniityn erään Kannilan talonp.hautausmaksuna.

Marjatta

[olanyk]

Mielenkiintoinen keskusteluaihe, miten erilaisilla "kymmenyksillä" ja velvoitteilla "paimenia" on palkittu. Kiinostaa myös tietää miten kappalaisten asuminen järjestettiin jos eivät olleet pappilassa.

Itselläni mieleen tulee Pohjoisten jokipitäjien Oulu, Ii, Kemi yhteydessä papin saaneen yhden lohipadon määrätyn viikonpäivän saaliin.

On annettu ymmärtää että mm. Helsingin Pitäjässä ja myös mm Tuderus Kemissä joutui harrastamaan "talonpoikaispurjehdusta" ryhtymkauppiaaksi kymmenyksiensä viemiseksi ja vaihtamiseksi tuontitavaraan.

Usein pappiloista rakenettiin viljelyksiltään mallitiloja ja pitäjän parhaita myös rakennuksiltaan. Toimivatkin liikuvien kruunun "virkamiesten" majoituspaikkoinna kievareina. Papit saattoi kyllästyä "levottomuuteen" ja niinpä kievarit usein siirtyi nimismies-postitalo-kievareihin. Olen joskus ajatellut Suomen 20-30 harmaakivikaratanoa rakenetun linnojen ja kirkkojen yhteydessä lähinnä kruunun ylimpien virkamiesten tarpeita ajatellen, kuten myöhemmin kuninkaankartanot. Rälssitilojen rakennukset olivat 1500-luvulla hyvin vaatimattomia.

Eri seurakuntien historioissa kertomuksia rakentamisvelvoitteista "hirsien toimittamisena" papiloita varten vastaavasti kuin kirkkojen.

Muistanko oikein että mm. Keski-Pohjanmaalla oliko lukkari, jota palkittiin talollisten leivällä leipomispäivänä?

Olavi

[Helena V.]

Hei,

Mielenkiintoinen kysymys, vaan ei tämäkään asia taida olla järin yksiselitteinen…

Kuten eri pitäjänhistoriikeistä voimme lukea, riippui ajasta ja paikasta mistä ja miten seurakunnan tulot koostuivat. Esim. Hämeessä ei keskiajallakaan peritty kymmenyksiä, vaan papin palkka määräytyi koukkuluvun mukaan kuten maallisetkin verot. Kirkon tulorakenne saattoi vaihdella jopa naapuriseurakunnittain. Kirkon verojen lisäksi tulivat erilaiset “toimituskulut”, pääsiäisrahat jne.

Kun kirkon varat ja verot uskonpuhdistuksen myötä menetettiin kruunulle, kaikissa seurakunnissa oli tiukkaa. Missä oli kannettu kymmenykset, kirkkoherra sai niistä kolmanneksen (ja jakoi siitä kappalaisille jne.). Vuonna 1602 kymmenysten peruste vaihtui kymmenesosaan kylvömäärästä, kun se ennen oli ollut satomäärä ja tuolloin myös Hämeessä siirryttiin kymmenyksiin koukkulukujen sijaan. Seurakuntien tulot laskivat edelleen, mutta toisaalta sekä kirkon että kruunun tulot vakiintuivat, sillä sadot vaihtelivat vuosittain, mutta kylvömäärät olivat suhteellisen vakaita.

Kun kirkollisveron osuus seurakunnan menorakenteesta oli vaatimaton, muiden oheistulojen merkitys ja määrä kasvoivat. Monessa seurakunnassa suurin yksittäinen tulo saatiin hautausmaksuista ja ns. “testamenttilehmistä“. Verojen ja maksujen lisäksi oli seurakuntalaisilla luonnollisesti vielä työvelvollisuus, mikä sekin vaihteli seurakunnittain ja ajoittain eikä rajoittunut pelkästään mahdollisiin pappilan torppareihin, vaan riippui lähinnä seurakunnan rakennusten kunnossapitotarpeesta.

Kirkkolakiin tehtiin lukuisia uudistuksia ja muutoksia, mutta niiden käytännön vaikutus eri seurakunnissa oli vaihtelevaista. Mm. papiston palkkaus yhtenäistettiin jo vuoden 1617 asetuksessa, mutta vielä 1700-luvun aikanakin se vaihteli suuresti seurakunnittain. Vuodesta 1723 papit saivat pitää virkatalonsa ja niihin kuuluvat tilukset - mikäli ne oli jo määritelty. Jne.

Anneli Mäkelä-Alitalon mukaan (Hauhon historia II, 2009, s. 637 - kirkon taloudenpidosta):
“Vaikka valtiovalta pyrki tässäkin suhteessa, kuten yleensäkin kaikessa verotuksessa, yksinkertaistamaan ja yhtenäistämään käytäntöä, vanha perinne kunkin paikkakunnan omista tavoista säilyi sitkeänä aina 1900-luvun alkuun asti.”

Olisiko ollut karkeasti ottaen niin, että kirkkoherran vaikutusvallan määrä niin kirkkohallintoon kuin seurakuntaan päin oli pitkälti verrannollinen siihen, millaista kirkollis(talous)politiikkaa kussakin seurakunnassa kulloinkin käytännössä noudatettiin. Joskus kuninkaalta asti saatettiin anoa ja saada seurakuntakohtaisia erioikeuksia. Ja kukapa saavutetuista eduista haluaa luopua?

t. Helena V.

[Jouni Kaleva]

Milloin Suomessa pellot lakkasivat olemasta osa papin palkkaa? Täällä Pohjantähden alla jätti mielikuvan, että ainakin 1918 sodan aikaan, mutta vieläkö kauan tämän jälkeenkin?

Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen:
Iin srk:n historia s. 253-254 kertoo:
Eduskunnan 1922 hyväksymällä lailla siirryttiin osittaisesta luonnontuotepalkkauksesta kiinteään rahapalkkaan ja kunnallisverotuksessa taksoitettujen tulojen mukaiseen kirkollisveroon. Manttaalimaksut jäivät pois ja papiston virkatalot siirrettiin seurakuntien hoitoon... pappien palkat maksettiin seurakuntarahastosta.

[Kirsti Ervola]

Vuoden 1922 lain sisältöä yhtään tuntematta: soveltaminen on ilmeisesti ollut joustavaa, luulisi että se oli liitetty viranhaltijan vaihtumiseen. Ja käytäntö papinleskien armovuodesta pappilan haltijana on vielä jatkunut.
Tiedossani on, että esim. 1925 kuolleen kirkkoherran leski viljeli pappilan tiluksia vielä seuraavan vuoden, eli pappila on voinut siirtyä seurakunnan hoitoon aikaisintaan v. 1927. - Pappila peltoineen, karjoineen ja hevosineen oli ollut kuin muutkin maatalousyrittäjät, tuloja saatiin tuotteiden myynnistä.

[kkylakos]

Kiitokset keskustelusta. En tiedä mikä googlauksessa meni alunperin pieleen, mutta nyt löytyi Hannu Välimäen väitöskirjan tiedote (https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2002/11/tiedote-2007-09-18-15-40-38-665828/), jossa (vielä kerran) vastaus alkuperäiseen kysymykseeni.

Varsinainen kirkollisvero säädettiin vuonna 1922 papiston palkkauslaissa, jossa se sidottiin maanomistuksen sijasta kunnallisverotukseen. Sen mukaan kirkollisverovelvollisia olivat kaikki kunnallisveroa maksavat kirkon jäsenet ja yhteisöt. Samalla papiston palkat myös muutettiin rahapalkoiksi ja virkatalot siirrettiin seurakuntien hoitoon; vain pappila jätettiin papin asunnoksi. Uudistus selkeytti veroperusteita, laajensi veropohjaa ja tasoitti verokuormaa.

Tietosanakirjaakin (http://runeberg.org/display.pl?mode=facsimile&work=pieni/3&page=0362)olisin voinut lukea.