Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Hautaamisongelma
Teuvo Ikonen
15.09.09, 21:39
Mitkä säännökset esitivät aviopuolisoiden hautaamisen samaan kirkkomaahan, jos toinen puolisoista kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon ja toinen kreikkalaiskatoliseen kirkkoon?
Mistä ajankohdasta on kysymys?
Parhaillaan voimassa oleva Hautaustoimilaki 6.6.2003/457 (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030457) viittaa uskontokuntien osalta Kirkkolakiin ja Lakiin ortodoksisesta kirkkokunnasta. Samanlainen rakenne on varmaankin ollut myös 1800-luvun lainsäädännössä sillä hautaukseen liittyvien lakien lainauksissa (http://fi.wikisource.org/wiki/Hautaus_(laki)) näkyy Kirkkolaki vuodelta 1869. Sivulta ei valitettavasti löydy mitään ortodoksisesta kirkosta.
Mutta miksi kirkkokunnat olisivat haudanneet toistensa jäseniä? Edellämainitussa kirkkolaissa todetaan
81 §. Ruumis haudattakoon joko siinä seurakunnassa, missä kuolema on tapahtunut tahi missä vainajalla on kuolinhetkellä ollut kotonsa tahi mihin hän kiinteää omaisuutta on jälkeensä jättänyt, taikka mihin hän ennen kuolemaansa on haudan itsellensä määrännyt, taikka hänen omaisensa sen hänelle valita tahtovat
Teuvo Ikonen
16.09.09, 15:47
Tämä oli erään kurssilaiseni esittämä kysymys. Ajankohta on 1900-lukua. Ko. tapauksessa eri kirkkokuntiin kuuluneet puolisot halusivat tulla haudatuiksi samaan kirkkomaahan, mutta kysymyksen esittäjän mukaan tämä ei ollut mahdollista.
Pekka Hiltunen
17.09.09, 10:58
Eri uskontokuntiin kuulumisen osalta asia on yksinkertainen: avioliittokaan ei olisi voinut olla mahdollinen, saati hautaaminen samalle hautausmaalle tai samaan pyhään jokeen. Molempien eroaminen kirkosta olisi ratkaissut pulman: heidät olisi uskontokuntiin kuulumattomina haudattu luterilaisen kirkon multiin - vaikkakin "kelloja" eli äyrejään maksamattomina vähän tavallista kovemmalla taksalla.
PH
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.