Mistä on kysymys kun puhutaan "sepän paskasta"

[Marjatta Tuomisto]

Onko se jätettä jota muodostuu järvimalmin rikastamisen (olikohan oikea sana) yhteydessä?
Voiko olla varma että paikalla josta ko. ainetta löytyy on käsitelty järvimalmia, ja onko siinä lähistöllä ollut mahdollisesti sepän paja.
Olen etsinyt vastausta netistä mutta selkeää vastausta en ole löytänyt.

marjatta

[Kataja]

Olisko sama asia kuin Tuomaskuona-niminen lannoite?
Marjatta

[Marjatta Tuomisto]

En ole kuullut että ko. ainetta olisi käytetty lannoitteena.

-marjatta-

[Erkki Järvinen]

Onko se jätettä jota muodostuu järvimalmin rikastamisen (olikohan oikea sana) yhteydessä?
Voiko olla varma että paikalla josta ko. ainetta löytyy on käsitelty järvimalmia, ja onko siinä lähistöllä ollut mahdollisesti sepän paja.
Olen etsinyt vastausta netistä mutta selkeää vastausta en ole löytänyt.

marjatta

ei mielestäni liity mitenkään järvimalmiin, tosin en nyt saa mieleeni tarkkaa selvitystä mutta sellainen hämärä mielikuva minulla olisi, että kyllä sitä pajassa syntyy .... kuonaa / muistankohan lähellekään oikeata.

[automatti]

Hei
Olisikohan kyseessä kuona jota syntyy kun seppä hiilettää terästä

[Kataja]

Hei
Olisikohan kyseessä kuona jota syntyy kun seppä hiilettää terästä

En tainnut olla ihan hakoteillä. Tällainen jäte oli fosforipitoista, mutta ehkä siinä oli myös sellaisia aineita, ettei sitä voinut käyttää lannoitteena.
Tuomaskuona, jota syntyy terästehtaissa, on myös käsittääkseni eräänlaista fosforia, ja siksi sopiva lannoitteeksi. Kemistit /koulukemiansa tunnollisesti lukeneet tietävät paremmin.
Aihe kiinnosti, koska suvussa on ollut monta seppää.
Marjatta

[jyrkienator]

Voisiko kyse olla epäpuhtaasta metallista.

KRISTOFFER KUNINKAAN MAANLAKI: KAUPAN ASIAN KAARI
Nytt annetan hopia sepän nuhdhe että hen myi turha eli paska kullasa eli hopiasa, nijn pitä alaisemen ia wasaran waehell käymän, ios se löytän puhtax, pitäken kumpigin nijnquin sanottu on: On se falskattu andakan hopia seppä henen iällens hindans ioka osti, ia ottakan itze turmellun ia maxakan 40 marcka

http://agricola.utu.fi/hist/kktk/lait/kris/kau.html

[Antti Järvenpää]

Onko se jätettä jota muodostuu järvimalmin rikastamisen (olikohan oikea sana) yhteydessä?
Voiko olla varma että paikalla josta ko. ainetta löytyy on käsitelty järvimalmia, ja onko siinä lähistöllä ollut mahdollisesti sepän paja.
Olen etsinyt vastausta netistä mutta selkeää vastausta en ole löytänyt.

marjatta

Mieleen tulee lähinnä työkalu. Nahkurilla on nahkapaska, joka on työkalu jolla lyödään reikiä nahkaan. Tällaista meistiä kutsutaan jossakin myös läpipaskaksi. Tästä yhteydestä voisi kuvitella, että sepän paska voisi olla sepän meisti.

[Alpo Rantala]

Tässä kuonan käyttämisen fysikaalisia perusteita raudan ja teräksen valmistuksessa. Sitä voidaan käyttä mm. maataloudessa maaperän happamuuden säätelyyn.
"Kuonan käyttö on välttämätöntä raudan ja teräksen valmistuksessa, koska sen avulla poistetaan epäpuhtauksia raudasta ja teräksestä, etenkin rikkiä (Si) ja fosforia (P). Kuonan tehtävänä on myös suojata terästä hapettumiselta (esim. senkkauunissa). Kuonanmuodostajista ovat tärkeimpiä kalkkikivi (CaCO3), poltettu kalkki (CaO) ja piioksidi (SiO2). Piioksidia syntyy myös piin hapettuessa ja
siirtyessä kuonaan. Prosesseista poistettu kuona on monesti käyttökelpoinen sivutuote esim. eristykseen, tienrakennukseen sekä maa- ja metsätalouskäyttöön (kalkite)".
Kuonakasat voivat olla merkki paikallisesta "ruukista", joita oli yleensä lähellä järvimalmin nostopaikkoja. Aikoinaan kuonaa ei osattu hyödyntää nykyajan tapaan, vaan se oli arvotonta jätettä. Yksittäiset sepät eivät yleensä pystyneet rautaa malmista jalostamaan. Sepän paska on yleensä ahjossa syntynyttä kuonajätettä, jota syntyi kuumennuksen yhteydessä, vallankin kivihiiltä käytettäessä, mutta myös puuhiilellä kuumennettaessa. Sillä ei ole mitään tekemistä työkalujen kanssa.

Alpo Rantala

[Pekka Hiltunen]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomaskuona

Sepänpaska voisi olla esim. arkeologinen löydös, jossa tavataan suuri määrä eli esim. hirvenpaskan näköinen kasa hiiliä niin rajoittuneella alueella, että voidaan pätellä paikalla harjoitetun sepän tointa.

Tuomas-kuona tosiaankin siis liittyy raudan melloitukseen: prosessissa rautaan lisätään hiiltä ja lopputuloksena saadaan terästä, joka on rautaa kovempaa.

Järvimalmin keräily on kai aika alkukantaista, rautakauden ja keskiajan touhua, koska hapettuneessa muodossa esiintynyt rauta piti pelkistää taottavaan muotoon. Kaivostoiminta uuden ajan alussa lopetti järvimalmin käytön taloudellisesti kannattamattomana pelkistämisprosessin huonon hyötysuhteen vuoksi.
PH

[Ritva Puomilahti]

Järvimalmia käytettiin 1900-luvun alkuun asti. Silloin uusi teknologia teki sen kannattamattomaksi.

1800-luvun puolivälin jälkeen Suomessa oli vielä useita ruukkeja, jotka käyttivät järvimalmia, ja niitä omisti ja myös perusti esim. Nikolai Putilov.

Karttulassa käynnistyi 1868 Sourun ruukki, joka käytti pelkästään Karttulan järvistä peräisin olevaa järvimalmia. Ruukin toiminta loppui 1908

Ritva

[Marjatta Tuomisto]

Kiitos hyvistä ja asiaa selventämistä vastauksista

Hatarina muistitietoina suvun piirissä kulkenenut tieto, että paikka jossa tätä "paskaa" esiintyy siinä olisi ollut joskus 1800-luvun alkupuoliskolla sepän paja.
Talo on Lemillä järven pienen ruskeavetisen järven rannalla ja talossa on on ollut ainakin kaksi seppää.
Molemmat varmasti tietämäni talon sepät lähtivät pois kylästä, toinen Sirkjärvelle ja toinen Sippolaan, molempien muuttokirjassa oli ammattina seppä, yhdestä veljestä tuli ns. "suurperheen" isäntä, jatkoiko hän sepän toimia siitä ei ole tietoa.
"pökäleet" joita mieheni muistaa lapsena nähneensä olivat olleet n.sormen paksuisia ja pitkulisia ja osa muun muotoisia möhkäleitä, märällisesti niitä oli ollut paljon mitä se sitten tarkoittaneekin.

marjatta tuomisto

[Alpo Rantala]

[quote=Pekka Hiltunen;47674]http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomaskuona

"Tuomas-kuona tosiaankin siis liittyy raudan melloitukseen: prosessissa rautaan lisätään hiiltä ja lopputuloksena saadaan terästä, joka on rautaa kovempaa".

Tulkoon oikakaistuksi tämä kohta teräksen valmistusprosessissa. Mellotuksessa raudasta vähennetään raudan hiilipitoisuutta. Raudan hiilipitoisuus on n. 4-5 %. Thomas-mellotuksessa puhalletaan kuonan peittämään sulaan rautaan ilmaa, joka palaa hiilen kanssa, jolloin hiilipitoisuus saadaan teräkselle sopivaksi, laadusta riippuen 0,05-1,7 prosentin välille. Samalla poistetaan raudasta haitallista rikkiä ja fosforia erilaisilla lisäaineilla. Thomas-menetelmä on poistunut käytöstä uusien tehokkampien menetelmien tieltä, mutta Tuomas-kuona nimi on jäänyt elämään.

Alpo Rantala

[Seppo Niinioja]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomaskuona

Järvimalmin keräily on kai aika alkukantaista, rautakauden ja keskiajan touhua, koska hapettuneessa muodossa esiintynyt rauta piti pelkistää taottavaan muotoon. Kaivostoiminta uuden ajan alussa lopetti järvimalmin käytön taloudellisesti kannattamattomana pelkistämisprosessin huonon hyötysuhteen vuoksi.
PH

Järvimalmia käytettiin kyllä raudanjalostuksen raaka-aineena vielä paljon Kustaa Vaasan aikojen jälkeen. Jalostusmenetelmät kehittyivät ajan myötä. Erkki Härön historiallinen katsaus SUOMEN VUORITOIMI JA METALLIRUUKIT osoitteessa http://www.antskog.fi/ruukit.pdf sisältää myös joukon ruukintyöläisten ammattinimikkeitä. Wikipedian mukaan järvimalmin eli limoniitin käyttö oli laajimmillaan Suomessa 1880-luvulla, kunnes nykyaikaisten louhintatekniikoiden ja räjähteiden käyttöönotto alensi kaivosmalmien hinnan niin alas, ettei limoniitti enää kyennyt hintakilpailuun. Esim. Möhkön ruukki Ilomantsissa lopetti toimintansa vuonna 1908 (http://www.mohkonruukki.fi/historiaa.htm ).

Tässä myös aiheesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=7125&lan=fi#a2 . Nykyään järjestetetään näytöksiä asian tiimoilta siinä kuin tervanpolttoakin miilussa. Karjalainen-lehdessä on julkaistu hauska kertomus Rautaa synnyttämässä (http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/K%C3%A4gi/rautaa_synnytt%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4_3432512.html) . Pieni lainaus:

Osaa se olla
pirullinen

– Ensimmäiseen sulatukseen liittyy niin armoton häpeä! kertoo seppä Urpo Parviainen.
Lopputuloksena raudan sijasta oli epämääräinen lehmänläjää muistuttava, jokseenkin pyöreä kuonakasa.

Eiköhän se siinä ole...

Kun italialaiset lasinpuhaltajat tekivät pulloa, fare fiasco ja se meni pieleen, niin siitä tuli sana fiasko. Liian leveä ja pohjasta kupera pullo laitettiin olkikoriin ja markkinoitiin innovaationa. Sellaisiinhan esim. Chianti-viinejä pakataan tänäkin päivänä.

Meillä sähköasentajat tiivistivät kaapelin läpiviennin talon päädyn tiiliseinässä paksusta tuubista pursottamallaan harmaalla massalla, jota nimittivät insinöörinpaskaksi. Suomen kieli elää vielä!

Seppo Niinioja

[Antti Järvenpää]

Tekniset ammatit ovat historiassa olleet hyvin paikallisia ja ammattikieli on usein syntynyt paikallisesti. Samaa asiaa tai työkalua on voitu kutsua hyvin erin tavoin, ja jos puhutaan tehtaista, on puhekieleen vaikuttanut voimakkaasti mestarin tausta. Samoin on myös varmasti ollut ammattikunnissa, joissa mestari on välittänyt ammattikielen sälleileen. Kun tässä on puhuttu sepän paskasta, niin se periaatteessa voi olla mitä hyvänsä, jolle ei ole yleiskielessä selitystä. Sanottakoon vielä sekin, että nykyäänkin tekniikka luo koko ajan uutta sanastoa, jossa samaa esinettä tai tapahtumaa voidaan kuvata eri tehtaissa hyvin eritavoin.

Keskustelussa kuitenkin kiinnittää huomioni se, että samassa yhteydessä puhutaan raudan jalostuksesta ja sepän toimesta. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Rautaa tehdään masuunissa, mutta kyläseppä ei valmista rautaa vaan ainoastaan muokkaa jonkin tuotteen masuunin tekemästä aihiosta tai jostakin muusta vanhasta käyttöesineestä. Näissä prosesseissa lämpötilat ja tarvittavan energian määrä ovat erillaiset, eikä sepän ahjolla päästä sellaisiin lämpötiloihin, että rauta voitaisiin sulattaa, vaikkakin ahjossakin voidaankin saada aikaan pienimuotoista sulamista ja samalla aihio menee pilalle.

Riippuen hiilen määrästä, teräs sulaa 1200-1540 °C välillä. Takomista ja teräksen lämpökäsittelyä, tehdään n. 500 °C- sulamislämpötilan välillä, ja jos teräksen haluttaisiin sulavan, tarvitaan sen lämmittämisen (0-1400°C) lisäksi vielä noin kolmannes lisää energiaa, että teräs sulaisi nesteeksi.

Sepän tehtävä ei siis ollut valmistaa terästä vaan muokata ja lämpökäsitellä sitä, niin että saatiin käyttöesineitä. Sitkeitä materiaaleja esimerkiksi reen jalaksiin ja kovia esimerkiksi puukkoihin tai muihin terä esineihin. Sepän työstä ei siten syntynyt mitään masuuni kuonaa, mutta saattoi syntyä pajahilsettä tms. pienimuotoista likaa. Sepän taito oli teräksen muokkaamisessa ja siinä, miten sitä lämpökäsiteltiin haluttujen lujuusominaisuuksien aikaansaamiseksi.

Kun luen tuota Marjatan tarkempaa selitystä "sepän paskan" ulkonäöstä, tulee mieleen katkaisujätteet. Sepän aihiona oli yleensä erilaisia teräs kankia - pyöreitä tai suorakulmaisia. Kun jotakin käyttöesinettä alettiin tekemään, otettiin pätkä kangesta ja lopuksi aina jäi sellaisia pätkiä, ettei niitä voinut käyttää enään mihinkään. Samoin luultavasti kävi, jos jostakin vanhasta esineestä taottiin uusi, niin tarvittava teräksen määrä ei mennyt yksiin, vaan aina jäi jokin jätepala. Jos sepän paskaksi kutsuttu aines on silmämääräisesti muodostunut erimittaisista noin sormenpaksuisista pätkistä, sopii kuvaus hyvin jätepaloihin. Aihiot ovat varmaankin ennen olleet noin sormenpaksuisia, kun katselee tyypillisiä vanhoja kyläsepän töitä rekipeleissä, kärryissä ja rakennuksissa.

[Erkki Järvinen]

palaan vielä tähän asiaan "sepän paskasta" kun asia jäi minua vaivaamaan niin soitin eräälle sepälle jolta sain vastauksen, että kun aihiota kuumennetaan ahjossa niin siihen sitten syntyy sellaista "tuhkaa" joka täytyy aina välillä kolistella pois. (osasinkohan selittää oikein) kysymyksessä on kuitenkin tällainen juttu.

[alpo lehtola]

" Sepän paska" on kyläsepän pajassa ahjon pohjalle vähitellen kertynyttä rautakuonaa,aivan samanlaista kuin 1600 luvun rautahyteistä jäänyt sulatusjäte. Kyllä taitava seppä sai ajoon kehittymään 1100 sasteen lämpötilan ja silloin onnistui ns. ahjohitsaus aivan hyvin. Alpo Lehtola

[Seppo T.]

Lönnrotin suomalais-ruotsalainen sanakirja tuntee ainakin "pajan paska"n juuri siinä merkityksessä kuin Erkki Järvisen ja Alpo Lehtolan (ja aiemmin muidenkin) viesteissä on mainittu.

S.T.

[Kirsi Rannikko]

Mieleeni tuli toisen käsityöläisen "paska" nimittäin nahkapaska, jolla tehdään reikiä nahkaan.

Kirsi

[Seppo Niinioja]

Huomenta!

Yrittänyttä ei laiteta. Amatöörietymologi on taas vauhdissa.
SAOB:ssa on sana "SMEDJE-ASKA. (knappast br.) hammarslagg (se d. o. 2). CANNELIN (http://suku.genealogia.fi/cgi-bin/osa/forfattare.cgi?forfnamn=CANNELIN) (1904)". CANNELIN (1904) on tietysti hänen ruotsalais-suomalainen sanakirjansa. Lea Lampénin sanakirjan mukaan hammarslagg on "pajakuona, hehkuhilse". Täällä jo selitetty pajan tai sepän paska voisi hyvin olla väännös aska -sanasta, ehkäpä Lönnrotin sepittämä uudissanakin.

Raudan valmistus ja sepän ammatti ovat tietysti eri asioita, mutta kyllä sepältä raudan tekokin sujuu, jos siihen ryhtyy, kuten eilen referoimassani Karjalaisen jutussa kerrotaan. Ensimmäisellä kerralla oli tosin tuloksena raudan sijasta epämääräinen lehmänläjää muistuttava, jokseenkin pyöreä kuonakasa. Jo kaimani seppo Ilmarinen oli ylen taitava takoja. Käden taidot eivät kyllä ole ihmeemmin minulle periytyneet.

Seppo Niinioja

[Antti Järvenpää]

Tämä termi "sepän paska" on tietenkin kiinnostava ja kiehtova, enkä ainakaan minä tiedä, mitä se tarkoittaa. Sen sijaan olen kyllä työskennellyt sekä raudan että teräksen sulatuksen kanssa sekä takomoissa, että tiedän kyllä miltä kuona näyttää sulatusuunin pinnalla ja sitten sen jälkeen kun se on kaavittu siitä pois ja heitetty jonnekin. Pajahilsekkään ei ole tuntematon tavara. Näistä on kuitenkin huonosti kuvia netissä, mutta ohessa olisi muutama linkki, joista ensimmäinen googlen kuvahaku esittää lähinnä maastolöytöjä rautakuonasta, jotka kuvat ovat vaihtelevan ikäistä. Pajahilseestä oli vaikeampi löytää kuvia, mutta tuo toinen linkki kuvaa nykyaikaisesta takomosta tulevan pajahilseen muotoa. Näistä näkee, että rauta/teräs kuona muistuttaa aika paljon esim. kaasugrilleissä käytettäviä laavakiviä, sen sijaan pajahilse on ikäänkuin liuskeita.

Rautakuona = iron slag (useissa kuvissa epämääräisiä möykkyjä)
http://images.google.com/images?hl=fi&client=safari&rls=en&um=1&sa=1&q=iron+slag&btnG=Kuvahaku&aq=f&oq=&start=0

Pajahilse = forging scale (oikean puoleinen kuva, jossa liuskeita)
http://www.hitachi-c-m.com/global/company/csr/group_csr/japan/material/recycle.html

Vanhoista sulatushyteistä eli maasuneista löytyy tuollainen dokumentti
http://www.jounijappinen.com/files/kymenkuona.pdf joka kertoo valmistuspaikoista jotka ovat olleet paikalla kenties jo rautakaudella ja toimineet kenties keskiajalle tai jopa isoon vihaan asti.

Tämä viimeinen linkki sitten kertoo hyvin seikkaperäisesti ja syvälle metallurgiaan käyden raudanvalmistuksen historiasta ja sen jätteistä. Tässä dokumentissa puhutaan myös pajakuonasta, mutta kyse on hyvin vanhasta ajasta ja epäpuhtaista lähtöaineista, jolloin joissakin olosuhteissa epäpuhtaasta raudasta on voinut myös saostua pajakuonaa alemmissa lämpötiloissa.

Kuona on periaateessa samanlaista tavaraa, kuin mikä hyvänsä epäpuhtaus, joka kevyempänä saostuu minkä hyvänsä sulan aineen pinnalle. Näin se on raudassakin. Kun rauta saadaan sulaksi, nousee kuona kevyempänä pinnalle ja sitä ei saada raudasta erilleen, mikäli rauta ei ole sulaa. Pajahilse syntyy liuskeisena rautaoksidina kuuman raudan tai teräksen pinnalle samalla tavoin kuin ruoste. Tämän vuoksi on eri asia puhua sepän pajasta ja sulatosta eli masuunista.

Ne ajat, että kyläsepät olisivat sulattaneet rautaa, ovat kyllä monen vuosisadan takana. Kyläseppien tarvitseman kankiraudan teki vuoriteollisuus, jossa sulatushytin lisäksi oli ahjo ja kankivasara kankien tekoa varten ja tämä raudan valmistus oli käsittääkseni lisäksi luvanvaraista touhua, johon tarvitsi hallitsijan privilegion. Seppä Ilmarinen, joka on kaikkien takojien isä, varmaankin taisi myös raudan sulatuksen, mutta epäilisin että se oli tämän linkin kaltaista touhua http://www02.oph.fi/etalukio/historia/autonomia/raudanpoltto.html

Kaikesta tästä sepustuksesta huolimatta en vieläkään tiedä, mitä "sepän paskalla" tarkoitetaan. Smedje aska olisi hyvä arvaus käsitteen alkuperälle, sillä suomen käyttökieli on täynnä väännöksiä naapurien kielistä ja aska kääntyy helposti sanaksi p..ka. Smedje aska olisi tarkasti kääntäen ahjon tuhkaa, joka on eriasia kuin hammarslagg eli pajahilse. Toisaalta ne molemmat varmaankin oli sulassa sovussa toistensa kanssa niin ahjon pohjalla kuin sepän ihollakin. Tuota sekoitusta kun sitten on kipattu maastoon, on siitä voinut muodostua aikojen saatossa monenlaista muotoa - kenties sepän paskaakin.

[Antti Järvenpää]

.....Pajahilse = forging scale (oikean puoleinen kuva, jossa liuskeita)
http://www.hitachi-c-m.com/global/company/csr/group_csr/japan/material/recycle.html


Korjaus: Vasemman puoleinen kuva.

[Kirsi Rannikko]

Mynämäkeläisen sepän mukaan ahjon alle jäävä kuonaa kutsutaan "sepän leiväksi". Sepän paskasta hän ei ollut kuullut, mutta lupasi kysellä kollegoilta.

[Marjatta Tuomisto]

Väli-kiitos kaikille, jatkukoon keskustelu vilkkaana.
En ole tiennyt raudan käsittelystä mitään ennen tätä keskustelua, en liioin sepän työstä enkä työskentelytavoista.
Kun ketju päättyy kokoan tiedot ja käytän niitä omissa tutkimuksissani mainiten tietenkin lähteet.
-marjatta tuomisto-

[Heikki Koskela]

Tässä yksi mm. pajakuonaan eli pajanpaskaan eli sepänpaskaan rinnastettava kokeellinen tutkimus ja esiintymiä Suomessa. Tulokset on esitetty hyvin vaikeasti ymmärrettävässä muodossa, joten niiden tulkinta on maallikolle vaikeaa.
Mutta lopputuloksena on sama asia kuin kysyjän esittämä asia. Osoite: http://www.jounijappinen.com/files/kymenkuona.pdf

Tässä ei kuitenkaan ole kyse tuomaskuonasta.

[Seppo Niinioja]

Mieleeni tuli toisen käsityöläisen "paska" nimittäin nahkapaska, jolla tehdään reikiä nahkaan.

Kirsi

Meilläkin on sellainen revolverimalli. Hyödyllinen olemassa, kun vyö jostakin ihme syystä välistä tuppaa lyhenemään... Rinnakkaismuoto näyttää olevan nahkapasko. Mielenkiintoista olisi tietää tämänkin sanan alkuperä.

Seppo Niinioja

[morakaj]

"Rautakuona = iron slag (useissa kuvissa epämääräisiä möykkyjä)
http://images.google.com/images?hl=f...=f&oq=&start=0 (http://images.google.com/images?hl=fi&client=safari&rls=en&um=1&sa=1&q=iron+slag&btnG=Kuvahaku&aq=f&oq=&start=0) "

Fiskarsissa on taloja rakennettu "slagista" eli valurautakuonasta jotka on
harkotettu tiilen mallisilla laatikoilla ja sitten muurattu tiilien tapaan.
Näin ovat minulle paikkakuntalaiset kertoneet.
Ensio

[Alpo Rantala]

Kyselin sähköpostilla Suomen Sepät ry:ltä tästä asiasta. Useimmat mielsivät "Sepän paskan" ahjon suuttimen ympärille muodostuvaksi kovaksi kuonasta yms muodostuneeksi jätteeksi. Eräs seppämestari viittasi mielenkiintoiseen lähdetietoon eli Kristoffer kuninkaan maanlakiin, linkki tässä. http://agricola.utu.fi/hist/kktk/lait/kris/kau.html , 2. kohta.

Alpo Rantala

[Erkki Järvinen]

Kyselin sähköpostilla Suomen Sepät ry:ltä tästä asiasta. Useimmat mielsivät "Sepän paskan" ahjon suuttimen ympärille muodostuvaksi kovaksi kuonasta yms muodostuneeksi jätteeksi. Eräs seppämestari viittasi mielenkiintoiseen lähdetietoon eli Kristoffer kuninkaan maanlakiin, linkki tässä. http://agricola.utu.fi/hist/kktk/lait/kris/kau.html , 2. kohta.

Alpo Rantala

Jep!
kirjoitin / kerroin tuolla aikaisemmin, että kun aihiota kuumennetaan ahjossa niin siihen sitten syntyy sellaista "tuhkaa" joka täytyy aina välillä kolistella pois.

Kristoffer kuninkaan maanlaissa mm. näin;
Nytt annetan hopia sepän nuhdhe että hen myi turha eli paska kullasa eli hopiasa, nijn pitä alaisemen ia wasaran waehell käymän, ios se löytän puhtax, pitäken kumpigin nijnquin sanottu on: