Aamun lehdet

[Giösling]

Genoksen vuoden 2009 kaksi ensimmäistä numeroa ovat saapuneet yhteislähetyksenä kuningaskuntaan tänä aamuna.

Huomaan, että Tiina Miettisen pääkirjoitus (Genos 1/2009) käsittelee ”Esivanhempien synnit”- otsikon alla mm. kuningashuoneiden aviottomia jälkeläisiä, nojautuen erityisesti Beauclerk-Dewarin & Powellin teokseen
”Royal Bastards. Illegitimate Children of the British Royal Family” (2008). Hauskan sattuman ansiosta olemme juuri kesän mittaan keskustelleet Venäjän keisari Aleksateri II aviottomaksi lapseksi mainitusta Charlotte Henriette Sophie von Behsestä, jännittävässä ketjussa, otsikon ”Behse, Södeberg, Grön, Heyse” alla. Ehkäpä hamassa tulevaisuudessa tutkimus etenee Genos-artikkeliksi asti. Toivon niin.

Iloisena yllätyksenä, ”as well”, pistän merkille kakkosnumeron Katariina Jagellonicaa käsittelevän Miia Ijäksen artikkelin.

Siellä tulevat esille niin Bona Sforza, kuin Henry Biaudetkin, joita olen sivunnut kuluneena vuonna Emerentia Tott- & Gustaf Eriksson Vasa-ketjuissani eri forumeilla.

Ijäksen Sforza on omaani huomattavasti lempeämpi. Kriittinen näkemykseni Sforzasta löytyy ”Puoskareista & maistajista”-otsikon alla osoitteessa :
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=1283&start=30


Henry Biaudetin mittavan elämäntyön arvostus saanee toivoakseni pontta Genoksen toimesta; Ijäs on tukeutunut mm. Biaudetin lähde-editioon ”Paavinistuimen ja Ruotsin väliset suhteet XVI: n vuosisadan jälkipuoliskolla”.

Ehkäpä Biaudetin prinssi Gustafin elämää käsittelevä ”Gustaf Eriksson Vasa, Prince de Suede: une enigme historique du XVI. siecle”, saataisiin vihdoinkin käännettyä ranskasta suomeksi & ruotsiksi. Tämä olisi arvokas palvelu niin historian-, kuin Vasa-suvun- tutkimuksellekin Pohjoismaissa. Kuka sen tekee? olen kysynyt.

Kiitos Genos-kirjoittajille miellyttävästä aamunavauksesta Ramadan-paaston Riadissa!

[Giösling]

Koska edellisessä viestissä annettu linkki vie eräälle pitkän keskusteluketjun aloitussivuista, oheistan alle erillisenä ajatuksiani
Bona Sforzan "perinnöstä" otsikon "Puoskareista & maistajista"-alla.


Arsenikkikulttuuri pesiytyi Ruotsin hoviin mahdollisesti Puolan kautta. Catharina Jagellonican isoäiti oli renesanssiruhtinatar Isabella Napolilainen ( Aragonialainen) ja isoisä Milanon herttua Gian Galeazzo Sforza. Heidän tyttärensä Bona Sforza oli kasvanut isänsä varhaisen kuoleman jälkeen Napolissa ja Barin ruhtinaskunnassa, jossa häntä juhlittiin kaunottarena. Miksi hän suostui Puolan vanhan leskikuninkaan Sigismundin puolisoksi, ei ole tiedossa. Pitkästyneen Bonan myötä italialaiset hovitavat istutettiin Puolaan sekä hyvässä, että pahassa.

Bona Sforzaa syyttivät aikalaiset mm. molempien miniöittensä myrkyttämisestä. Itse hän sai maistaa omaa lääkettään palattuaan Puolasta Napoliin, Habsburgien asiamiehen ravitsemana, sanotaan.

Jo Kustaa Vaasa oli neuvonut Turkuun muuttanutta Juhana-poikaansa suhtautumaan välskäreihin & puoskareihin varauksella ja nauttimaan lääkkeitä, vasta sekoittajan itse niitä ensin maistettua. Italian rennesanssihovien “arsenikkikulttuuria” tai “ruoan maistajaa” ei Pohjolassa kuitenkaan liene tarvittu ennen Puolan hovin maihinnousua Juhana-herttuan avioituessa Bona Sforzan tyttären Catharina Jagellonican kanssa. Valtakamppailut oli hoidettu toisin, järeämmin keinoin.

Jagellonican puolalais-italialaiseen seurueeseen kuului “apteekkari” Mathias Losiuksen lisäksi mm. kokkeja, pappeja, hovineitejä ja -herroja, sekä neljä kääpiötä (Maciek, Siemionek, Dorothea (Doska) ja Barbara (Baska).

Erik XIV kuolema oli pitkään verhoiltu “sairauden” syyksi, kunnes moderni tutkimus on paljastanut kuninkaan kuolleen hitaaseen arsenikkimyrkytykseen.

Myös Henrik Claesson Tott kärsi “hivuttavasta sairaudesta”, johon hän haki hoitoa Riiassa, kohtalokkain seurauksin.

Prinssi Gustafilla ei ollut edes “maistajaa” vankeudessaan. Oli syötävä sitä mitä tarjottiin.

Gustafin kuolipäivä oli 22 helmikuuta vuonna 1607. Sydäntalvi Tverissä. Puukirstussa hänet haudattiin; “mieluummin tuhat kertaa kuolleena, kuin isänmaan petturina”, jalon prinssin omin sanoin.

Mielestäni Kartarina Jagellonicaa ja hänen sukuaan on todella käsitelty harmittavan vähän suomalaisessa
historiantutkimuksessa ja suorastaan silkkihansikkain. Olisiko aika uudelleenarvioinille?

[Olarra]

Jo Kustaa Vaasa oli neuvonut Turkuun muuttanutta Juhana-poikaansa suhtautumaan välskäreihin & puoskareihin varauksella ja nauttimaan lääkkeitä, vasta sekoittajan itse niitä ensin maistettua

Tuota Kustaan viisasta ohjetta olisi myös äskettäin edesmenneen Mikko Jaakonpojan kannattanut noudattaa...
t. Olavi A.

[Giösling]

Katarina Jagellonican pitkää anelistaa (kunnon katolilainen!) kuormittaa em. lisäksi, myös prinssi Gustafin
kohtalolla juonittelu. Hän, yhdessä sisarensa Annan kanssa, piti huolen siitä, että poloinen prinssi pysyi piilossa Puolassa, Annan kätyrien huostassa, kunnes aikuistuttuaan astui viritettyihin ansoihin ja tempautui kuolemanspiraaliin, joka päättyi, kuten mainittu, 22.2.1607 Kashinin kaupungissa, Twerin kuvernementissä Venäjällä. Prinssi oli tuolloin vain 39-vuotias.

[Giösling]

Nykyään pikku-Gustafin sieppausta äidiltään kutsuttaisiin kidnappaukseksi.

Se, että lapsi joutui prinsessa Annan hännysmiehen Laurentius Rilskin
huostaan Puolassa, puhuu vastaansanomattomasti Jagellonica-sisarusten
syyllisyydestä; Rilski kun oli kuulunut jo Katarinan seurueeseen Turkuun tultaessa.

Millainen äiti riistää toisen äidin ainoan poikalapsen? Siinä historioitsijoille
uudelleenarvioinnin aineista, sen siloitellun kuvan sijasta, joka meille
nyt kirjallisuudessa annetaan.

Kaarina Maununtytär sai tavata poikansa vain kerran tämän aikuisiällä
Räävelissä (Tallinna). Aidillä ja pojalla ei ollut enää yhteistä kieltä ja Kaarina tunnisti lapsensa vain syntymämerkeistä, sanotaan.

[Giösling]

Mistä johtuu Katarina Jagellonican kaunisteltu kuva historian lehdillä?

Tiedämme tarkalleen hänen yltäkylläisten, ennennäkemättömien myötäjäistensä määrän ja loiston lähes viimeisenkin bonetin, timantin ja smaragdin tarkkudella. Samoin sen, mitä “keisarillista sukua olevan ruhtinattaren” vihkisormuksessa luki (“Nemo nisi mors” – ei kukaan muu kuin kuolema).
Mutta missä on kiiltokuvan toinen puoli – se tappava myrkky (sekä abstrakti-, että konkreettinen-), jonka Bona Sforzan ikääntyneen tyttären vatiopetoksellinen nainti Vasa-sukuun toi tullessaan?

Saamme kyllästymiseen asti lukea Sture-murhista ja Erik XIV mielipuolisuudesta, mutta kuka todellisuudessa provosoi, kenen sätkynykkeja olivatkaan “metsämonarkian” pääpelurit? Kenen “kääpiöt” häärivät “keittiöissä”?

Ruotsin historia, siinä muodossa kuin se tänään luetaan, on voittajien historiaa - siinä se kauneuden selitys.

Erik XIV olisi toki osoittautunut “loistavaksi”hallisijaksi, jos vain olisi rohjennut allekirjoittaa veljensä kuolemantuomion, kuten Englannin Elisabet I teki serkkunsa Maria Stuartin kohdalla. Katarina Jagellonica olisi laivattu/rahdattu kääpiöineen takaisin Puolaan ja kokenut todennäköisesti verenperinnölleen ominaisen arsenikkiarmomurhan.

Mikä menetys?!

[Giösling]

Korjaus:

"sätkynykkeja"; p.o. sätkynukkeja.

[Giösling]

Sen sijaan:

Ruotsi sai kuningattaren, joka jatkuvasti vehkeili paavinistuimen kanssa
katolisen uskon palautuksesta Ruotsiin.

Hänen ansiostaan Ruotsissa siirryttiin "sekamuotoiseen", "Punaisen kirjan"
kaitsemaan liturgiaan, joka läheni katolista messua. Latina palasi arvoonsa, katolinen koulu avattiin ja Vadstenan luostari sai runsaasti moraalista- & rahallista tukea.

Kasvattamalla poikansa Sigismundin kiihkokatolilaiseksi hän varmuudella laski pelaavansa Pohjolan takaisin emokirkon helmaan.

Verrattain varhainen ja suvulle epäominainen luonnollinen kuolema miinoitti kaikki hänen suunnitelmansa.

Juhana nai nuoren ja kauniin Gunilla Bielken, joka pian kietoi kuninkaan
"pikkusormensa ympäri". Gunilla oli Jagellonican tavoin voimakastahtoinen,
mutta vahvasti protestantti.

Gunilla Bielken vastamuokkauksen ansiosta katolilaisuuteen paluun etsikkoaika umpeutui, eikä Sigismund enää ollutkaan tervetullut hallitsija protestanttisessa Ruotsissa.

Gunilla Bielken aikalaismuotokuva on hiljattain ilmestynyt myyntiin eräässä
ei-suomalaisessa huutokaupassa.

Kuningatar on kuvattu tummiin pukeutuneena kaikissa vallan tunnusmerkeissä. En kutsuisi häntä kaunottareksi, mutta sanotaankin '"ettei mikään muotokuva tehnnyt Gunillalla-kuningattarelle oikeutta".

Tein tarjouksen. Katsotaan tärppääkö?