Hei!
Alla hiukan tietoa lisää. Ei ole välttämättä ihan oikein kaikilta osin. Ei ole minun esivanhempiani. Olen syntynyt ja asunut Yläneellä, n.1km:n päässä Niemestä, Viirilästä ja Putkistosta. Niemestä perustettiin "Nygård" eli myöhemmin Uusikartano. Omia esivanhempaniani on Niemen Iso-Perhe:stä.
Lisäksi voin keroa, että Yläneen eteläpäässä (melko lähellä Kuhankuonon rajaa, lisää kivasti mahdollisia muuttokuntia) oli torppia Tourulan ja Keihäskosken kylistä, vaikka itse kylät olivat Yläneen pohjoispäässä. Lisäksi Niemen lähellä oli Yläneen (itäosassa) rajan sisällä Oripään enklaavialue (kutsutaan Maanpään kulmaksi). Maanpään kulman torpat mainitaan joskus Oripään, joskun Pöytyän ja joskus Yläneen rippikirjoissa.
t:Ismo Huhtala
I. 1
Henric Henricsson. (Äiti 3). Viirilä (Yläne).
Syntynyt Pöytyän Pihlavan Erkilän piian poikana 2.3.1797 Yläne, Pihlava.
Kuollut jälkeen 1853 Yläne ?.
Itsellis naisen av.poika (1808-18 s.109), (asuu Papinmaassa) Yläne, Putkisto.
Renki 1823 Yläne, Koski.
Torppari 1823-53 Yläne, Uusikartano, Viirilä.
II. 3
Walborg Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). (Lapsi 1, Isä 6, Äiti 7). Syntynyt 30.1.1777 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Tytär 1777, meni 1796 Oripäähän Yläne, Niemi, Vähä-Perhe.
Piika 1797 Yläne, Pihlava.
Itsellinen (1808-18 s.109), tuli s.71, asuu Reitola(yli viivattu), luona ? Yläne, Putkisto.
III. 6
Jacob Andersson Niemi-Vähäperhe (Yläne). (Lapsi 3, Isä 12, Äiti 13). Syntynyt 22.4.1741 Yläne, Niemi. Kastettu 24.4.1741 Yläneellä.
Kuollut.
Poika 1741-66 ja isäntä 1767-86- Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Jacob asunut:
1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, poika.
Vihitty 1.11.1763 Yläneellä
III. 7
Brita Andersdotter "Mattsdotter kuolessa?" Häggroth. (Lapsi 3, Isä 14, Äiti 15). Vähäperhe.
Syntynyt 19.7.1743 Yläne, Kirkonkylä. Kastettu 20.7.1743 Yläneellä.
Kuollut entisen isännän vaimona 62v.2kk.16pvä:n ikäisenä 15.10.1805 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Vihitty Niemen Vähäperheeseen 1.11.1763, käyt.s.28.7.1743 ?.
Brita asunut:
1751-59 s.156 Pöytyä, Yläne, Vainionperä, Lento,tytär.
Lapset:
Maria Jacobsdotter. Syntynyt 24.6.1764 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Pojan tytär välillä 1764 - 1766 Yläne,Niemi,Vähäperhe.
Lisa Jacobsdotter. Syntynyt 5.1.1766 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kuollut 6.3.1766 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Christina Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 10.8.1767 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Tytär 1767.
Elisabeth Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Hiisku (Lieto). Syntynyt 27.12.1769 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kuollut 22.2.1831 Lieto, Tammentaka, Hiisku. Piika, talollisen tytär 1792 Yläne, Niemi. Torpan emäntä 1808-18 Yläne, Loukonkulma, Mattila. Ent.vuokraajan leski -1818-25- Lieto, Tammentaka, Hiisku.
— Puoliso 9.4.1792 Yläneellä Anders Jöransson Mattila (Yläne). Syntynyt 12.12.1772 ?. Kuollut 25.6.1822 Lieto, Tammentaka, Hiisku. Torppari 1808-18 Yläne, Loukonkulma, Mattila. Lampuoti -1822 Lieto, Tammentaka, Hiisku.
Walborg Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 3.2.1772 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kuollut 21.8.1772 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Tytär 1772.
Jacob Jacobsson Reitola (Yläne). Syntynyt 21.7.1773 Yläneellä. Kuollut 30.7.1848 Pöytyä, Maanpää. Torppari -1802-17-40-45-, metsänvartija Yläne, Reitola.
Jacob asunut: 1808-18 s.184 Yläne, Reitola, torppari perheineen.
— Puoliso 1:o Walborg Thomasdotter Johansdotter Rundby (Yläne). Reitola (Yläne).
Syntynyt 27.12.1777 Yläne, Rundby, 12.11.1777, 18.11.1777 ONKO OIKEA?. Kastettu 28.12.1777 Yläneellä. Kuollut 1838 Pöytyä, Maanpää. Tytär 1777 Yläne, Rundby. Torpan emäntä 1808-18- Yläne, Reitola.
— Puoliso 2:o Anna Henricsdotter Reitola (Yläne). Syntynyt sotilas Landqvistin tytär 13.12.1806 Pöytyä, Lankinen. Torpan emäntä 1841-45- Yläne, Latva, Reitola.
Walborg Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne) (Taulu 3). Syntynyt 30.1.1777 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Tytär 1777, meni 1796 Oripäähän Yläne, Niemi, Vähä-Perhe. Piika 1797 Yläne, Pihlava. Itsellinen (1808-18 s.109), tuli s.71, asuu Reitola (yli viivattu), luona ? Yläne, Putkisto.
Hedvig Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 28.2.1779 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Tytär 1779.
Hedvig Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 1773 Yläne, onko 28.2.1779 Niemi, Vähäperhe. Itsellinen piika 1800 Yläne, Niemi. Pojan vaimo, rengin vaimo -1805-09- Yläne, Osa.
— Puoliso 28.4.1805 Yläneellä Daniel Johansson Osa (Yläne). Syntynyt 29.9.1774 Yläneellä. Isännän poika -(1792-1804)-1805-, renki Yläne, Osa.
Johan Jacobsson Niemi-Vähäperhe (Yläne). Kuollut 26.8.1783 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Syntynyt 15.5.1782 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Poika 1782.
Helena Jacobsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 7.8.1786 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Tytär 1786.
IV. 12
Anders Sigfridsson. (Lapsi 6). Niemi-Vähäperhe (Yläne).
Syntynyt 10.11.1712 Nousiainen, Alakylä ?.
Kuollut 77v.6kk.22pvä 4.7.1789 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Haudattu kirkkoon 12.7.1789 Yläneellä.
? 1734 Nousiainen, Alakylä.
Isäntä 1757-66 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Anders asunut:
1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, isäntä perhieneen.
1764-69 s.35 Yläne, Niemis, Vähäperhe, husbonde.
Vihitty 5.6.1734 Yläneellä
IV. 13
Maria Michelsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). (Lapsi 6, Isä 26, Äiti 27). Syntynyt 5.2.1715 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kastettu 5.2.1715 Yläneellä.
Kuollut 69v.5kk.29pvä., bränsjuka 31.7.1784 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Haudattu 1.8.1784 Yläneellä.
Emäntä Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Lapset:
Elisabet Andersdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Putkisto (Yläne). Syntynyt 2.10.1734 Yläne, Niemi. Kastettu 6.10.1734 Yläneellä. Kuollut 25v.3kk.24d., lapsivuoteeseen 17.2.1760 Yläne, Putkisto. Haudattu 17.2.1760 Yläneellä.
Tytär ja tyttärensä Lisa s.1758 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Elisabeth asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, tytär.
— Puoliso 2.2.1758 Yläneellä Johan Johansson Heikkilä (Yläne,kk). Putkisto (Yläne). Syntynyt 20.6.1721 Yläne, Kirkonkylä, Heikkilä. Kuollut vanha isäntä, vanhuus, 85v.4kk.21pvä 19.10.1806 Yläne, Putkisto. Haudattu 19.10.1806 Yläneellä. Renki 1747-49 Yläne, Kirkonkylä, Rekola. Husbonde 1757-67- Yläne, Putkisto.
Johan asunut: 1757-63 s.10 Yläne, Putkisto, husbonde perheineen.
Anders Andersson Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 30.11.1736 Yläne, Niemi. Kastettu 2.12.1736 Yläne,Niemi. Kuollut isäntä, 67v.19pvä 29.4.1804 Yläne, Niemi. Haudattu 6.5.1804 Yläneellä. Vuokraaja-talollinen välillä 1769 - 1791 Yläne, Niemi, Vähä-Perhe. Anders asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, poika.
— Puoliso 8.6.1766 Yläneellä Elisabeth Jacobsdotter Kaidanoja (Yläne). Vähä-Perhe (Yläne).
Syntynyt 18.7.1749 Yläneellä. Kastettu 18.7.1749 Yläneellä. Emäntä välillä 1764 - 1767 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Maria Andersdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 10.3.1739 Yläne, Niemi. Kuollut 30.7.1743 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Tytär Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Jacob Andersson Niemi-Vähäperhe (Yläne) (Taulu 6). Syntynyt 22.4.1741 Yläne, Niemi. Kastettu 24.4.1741 Yläneellä. Poika 1741-66 ja isäntä 1767-86- Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Jacob asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, poika.
— Puoliso 1.11.1763 Yläneellä Brita Andersdotter "Mattsdotter kuolessa?" Häggroth. Vähäperhe. Syntynyt 19.7.1743 Yläne, Kirkonkylä. Kastettu 20.7.1743 Yläneellä. Kuollut entisen isännän vaimona 62v.2kk.16pvä:n ikäisenä 15.10.1805 Yläne, Niemi, Vähäperhe. vihitty Niemen Vähäperheelle 1.11.1763, käyt.synt..28.7.1743 ?.
Brita asunut: 1751-59 s.156 Pöytyä, Yläne, Vainionperä, Lento, tytär.
Maria Andersdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 22.12.1743 Yläne, Niemi. Kastettu 11.3.1739 Yläne, Niemi. Tytär 1765 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Maria asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, tytär.
— Puoliso 20.1.1765 Yläneellä Thomas Johansson Saxbeck. Syntynyt 1743 rk. 1765 Nousiainen, Saksala, Savojärvi. Vävy 1765 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Johan Andersson Lemskallio (Yläne). Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 18.3.1746 Yläne, Niemi, Vähäperhe, rk.8.3.1746. Meni Nousiaisten Saksalaan 1765 Yläneellä. Torppari -1770- 1770 Yläne, Lemskallio.
Johan asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, poika.
— Puoliso 1:o 17.6.1770 Yläneellä Anna Johansdotter Saksala-Savojärvi (Nousiainen). Lemskallio (Yläne).
Syntynyt 0.12.1750 Nousiainen, Saksala. Kuollut 1.5.1771 Yläne, Lemskallio. Tytär, piika 1770 Nousiainen, Saksala. Torpan emäntä 1770-71 Yläne, Lemskallio.
— Puoliso 2:o 16.4.1772 Yläneellä Anna Johansdotter. Syntynyt 14.4.1731 rk. Leski 1772 Säkylässä.
Walborg Andersdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 4.4.1748 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kastettu 6.4.1748 Yläneellä. Kuollut 12.5.1748 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Tytär Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Walborg Andersdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Kreivilä (Yläne). Syntynyt 15.3.1749 Yläne, Niemi. Kastettu 18.3.1749 Yläne, Niemi. Kuollut 1804 jälkeen. Torpan emäntä Yläne, Kreivilä.
Walborg asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä,Yläne,Niemi,Vähäperhe,tytär.
— Puoliso 22.2.1770 Yläneellä Jacob Mattsson Kreivilä (Yläne). Vimma (Yläne). Syntynyt 13.7.1744 Yläne, Vimma. Kastettu 15.7.1744 Yläne, Vimma. Kuollut jälkeen 1804 Yläneellä. Poika välillä 1744 - 1756 Yläne, Vimma. Välillä 1757 - 1763 Yläne, Viirilä. Välillä 1765 - 1766 Yläne, Niemi, Isoperhe. Renki 1770 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Torppari välillä 1779 - 1804 Yläne, Kreivilä.
Jacob asunut: 1751-56 s.153 Pöytyä,Yläne,Vimma,poika
1764-69 s.35 Yläne, Niemis, Isoperhe Jaakko, renki 1765-66, katso s.64.
Brita Andersdotter Niemi-Vähäperhe(Yläne). Syntynyt 30.7.1750 Yläne ?. Kuollut 23.3.1756 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Brita Andersdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 1.8.1752 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kastettu 2.8.1752 Yläneellä.
Kuollut 23.3.1756 Yläne, Niemi, Vähäperhe. tytär Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Brita asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, tytär.
Matts Andersson Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 16.2.1755 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kastettu 17.2.1755 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kuollut 23.3.1756 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Matts asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, poika.
IV. 14
Anders Andersson Häggroth. (Lapsi 7, Isä 28, Äiti 29). Syntynyt 3.2.1717 Säkylä, Isosäkylä. Kastettu 5.2.1717 Säkylässä.
Kuollut 1757 Yläne, ennen.
Sotilas.
Vihitty 3.9.1738 Köyliössä
IV. 15
Anna Mattsdotter. (Lapsi 7). Häggroth.
Syntynyt 1717 Köyliö ?.
Kuollut 1743 Yläne, Kirkonkylä, jälkeen, ennen 1747.
Piika 1738 Köyliö, Huhti ?.
Lapset:
Helena "Elin" Andersdotter Häggroth. Ylioja (Yläne). Savo (Yläne). Syntynyt 28.7.1739 Yläne, Kirkonkylä. Kastettu 1.8.1739 Yläneellä. Torpan emäntä -1808-18-, asuu Lammi:n torpassa Yläne, Uusikartano, Klooti.
Lena asunut:
1751-59 s.156 Pöytyä,Yläne,Vainionperä,Lento,tytär.???
1757-63 s.11 Yläne, Vaihe, emännän edell.aviosta oleva tytär, meni Kartanoon.
1819-25 s.267 Uudenkartanon Lammilla ???.
— Puoliso 14.4.1762 Yläneellä Jacob Andersson Ylioja (Yläne). Savo (Yläne). Syntynyt 27.3.1739 Yläneellä. Kastettu 2.4.1739 Yläneellä. Kuollut 1807 Yläneellä. Torppari Yläne, Uusikartano, Ylioja. Torppari 1808-18- , asuu Lammi:lla Yläne, Uusikartano, Klooti.
Jacob Andersson Häggroth. Syntynyt 17.3.1741 Yläne, Kirkonkylä. Kastettu 19.3.1741 Yläneellä. Kuollut 0.2.1742 Yläne, Kirkonkylä. Haudattu 14.2.1742 Yläneellä. Sotilas Anders Hägroth:n lapsi Yläne, Kirkonkylä, Hakala.
Brita Andersdotter "Mattsdotter kuolessa?" Häggroth (Taulu 7). Vähäperhe. Syntynyt 19.7.1743 Yläne, Kirkonkylä. Kastettu 20.7.1743 Yläneellä. Kuollut entisen isännän vaimona 62v.2kk.16pvä:n ikäisenä 15.10.1805 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Vihitty Niemen Vähäperheeseen 1.11.1763, käyt.synt..28.7.1743 ?.
Brita asunut: 1751-59 s.156 Pöytyä,Yläne,Vainionperä,Lento,tytär.???.
— Puoliso 1.11.1763 Yläneellä Jacob Andersson Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 22.4.1741 Yläne, Niemi. Kastettu 24.4.1741 Yläneellä. Poika 1741-66 ja isäntä 1767-86- Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Jacob asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä, Yläne, Niemi, Vähäperhe, poika.
V. 26
Michel Jacobsson Köpilä (Yläne). (Lapsi 13). Niemi-Vähäperhe (Yläne).
Syntynyt käytetty 27.09.1691 13.9.1691 Yläne, Köpilä. Kastettu 13.9.1691 Yläneellä.
Kuollut 1759 Yläne, ennen.
Isäntä 1712-30 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Michel asunut: Henkikirja LT1310 s.1216 Pöytyä, (Yläne), Niemis, isäntä, vaimo Maria, tytär Walborg.
Vihitty 29.9.1712 Yläneellä
V. 27
Maria Bertilsdotter Lento (Yläne). (Lapsi 13). Niemi (Yläne). Syntynyt 10.2.1678 Yläne, Vainionperä, Lento. Kastettu 10.2.1678 Yläne,Vainionperä,Lento.
Kuollut 5.4.1747 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Haudattu kirkkoon 5.4.1747 Yläneellä.
Tytär Yläne, Vainionperä, Lento.
Emäntä 1705-13 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Lapset:
Walborg Michelsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 1.4.1713 Yläne, Niemi. Kuollut leski,vanhan sotilaan Stenman:n, 78v 15.12.1791 Nousiainen, Valpperi. Vihitty Paattis Korvelle, tuli takaisin Uuteenkartanoon Yläne, Niemi. ? 1739 Nousiainen, Laaleinen. Emäntä 1751-56 Yläne, Kolinummi.
Vihitty Paatiskorpeen, mutta nyt tullut takaisin Uuteenkartanoon ?, koska kirjoitettu ? Uusikartano perustettiin vasta n.1810.
— Puoliso 28.3.1733 Yläneellä Jacob Mattsson Stenman. Syntynyt noin 1713 Yläne, Viirilä ?. Kuollut vanha korpraali, 66v 10.1.1779 Nousiainen, Valpperi. ? 1733 1733 Yläne,Viirilä. Sotilas 1740 Nousiainen, Valpperi. Korpraali 1743-52. Torppari Yläne, Kolinummi, Stenmans.
Maria Michelsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne) (Taulu 13). Syntynyt 5.2.1715 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Kastettu 5.2.1715 Yläneellä. Kuollut 69v.5kk.29pvä., bränsjuka 31.7.1784 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Haudattu 1.8.1784 Yläneellä. Emäntä Yläne, Niemi, Vähäperhe.
— Puoliso 5.6.1734 Yläneellä Anders Sigfridsson . Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 10.11.1712 Nousiainen, Alakylä ?. Kuollut 77v.6kk.22pvä 4.7.1789 Yläne, Niemi, Vähäperhe. Haudattu kirkkoon 12.7.1789 Yläneellä. ? 1734 Nousiainen, Alakylä. Isäntä 1757-66 Yläne, Niemi, Vähäperhe.
Anders asunut: 1751-56 s.147 Pöytyä,Yläne,Niemi,Vähäperhe,isäntä perhieneen.
1764-69 s.35 Yläne, Niemis, Vähäperhe, husbonde.
Elisabeth Michelsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Syntynyt 24.2.1717 Yläne, Niemi. Kastettu 24.2.1717 Yläne, Niemi. Tytär 1717 Yläne, Niemi.
Brita Michelsdotter Niemi-Vähäperhe (Yläne). Jaakola-Alatalo (Yläne). Syntynyt 24.2.1717 Yläne, Niemi. Kastettu 24.2.1717 Yläneellä. Kuollut 65v.25pvä., keuhkotauti 25.3.1782 Yläne, Heinijoki, Jaakola. Haudattu kirkkoon 7.4.1782 Yläneellä. Emäntä Yläne, Heinijoki, Jaakola.
— Puoliso 20.3.1737 Yläneellä Matts Jacobsson Jaakola-Alatalo (Yläne). Syntynyt 10.9.1711 Yläne, Heinijoki, Jaakola. Kastettu 10.9.1711 Yläne, Heinijoki, Jaakola. Kuollut 51v., svulnad i föllerna 0.9.1762 Yläne, Heinijoki, Jaakola. Haudattu 4.9.1762 Yläneellä. Talollinen Yläne, Heinijoki, Ala-Jaakola. Osti tilan 1757 Pöytyä, Kolkkinen, Kyöstilä.
V. 28
Anders Sigfridsson Häggroth. (Lapsi 14). Tuomola (Köyliö). Syntynyt 8.10.1688 Köyliö, Kepola, Tuomola.
Kuollut hengenahdistukseen 24.3.1754 Eura, Nuoranne.
Isäntä 1723-54, veronkantomies, kirjuri Eurassa.
Sanotaan olevan Anders:n isä Köyliöstä 1717. Toimi veronkantomiehenä ja kirjurin tehtävissä Venäjänvallan aikana 1700-luvun alkupuolella.
Kirkkoisäntä 1730-54.
Veronkantomies 1724->.
Kestikievarin pitäjä 1731.
Nimismies 1723-37-.
V. 29
Anna Jacobsdotter Laminius. (Lapsi 14). Sundberg. Syntynyt 1684 Säkylä ?.
Kuollut punatautiin 66 vuotiaana 12.9.1754 Säkylä, Isosäkylä.
Kappalaisen tytär, s.1688 rk. Kirri 1743-46 Säkylä, Isosäkylä.
Lapsi:
Anders Andersson Häggroth (Taulu 14). Syntynyt 3.2.1717 Säkylä, Isosäkylä. Kastettu 5.2.1717 Säkylässä. Kuollut 1757 Yläne, ennen. Sotilas.
— Puoliso 1:o 3.9.1738 Köyliössä Anna Mattsdotter. Häggroth. Syntynyt 1717 Köyliö ?. Kuollut 1743 Yläne, Kirkonkylä, jälkeen, ennen 1747. Piika 1738 Köyliö, Huhti ?.
— Puoliso 2:o 1747 Ennen Maria Jöransdotter Pettinen (Yläne). Putkisto (Yläne). Syntynyt 18.12.1720 Yläne, Pettinen. Kastettu 18.12.1720 Yläneellä. Kuollut 4.3.1797 Yläne, Putkisto. Nainen 1720 Yläne, Pettinen. Piika 1746-48 Yläne, Kirkonkylä, Rekola. Herättäjän vaimo 1757-59 Yläneellä. Emäntä 1761 Yläne, Putkisto.
Maria asunut: 1751-56 s.160 Pöytyä, Yläne, Liesa, piika ja poika Simon.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.