Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : von Stilcken
Everstiluutnantti Samuel Wildeman (k. 1658) on monen suomalaisen esi-isä. Hän solmi avioliiton Barbro Lilliebrunnin kanssa, jonka äiti puolestaan oli nimeltään Judit Ebba von Stilcken. Matrikkelit ovat kuitenkin hyvin vaitonaisia hänen suvustaan. Vanhemmiksi ilmoitetaan Paul von Stilcken ja Barbara von Hilcken. Onko jostain löydettävissä lisää tietoa näistä lähemmin tuntemattomista henkilöistä?
ihmettelee,
Jens
Erkki A Tikkanen
17.07.09, 20:01
Samuel Wildeman allekirjoitti muuten itse nimensä viimeiseen Pohjanmaan Rykmentin katselmusluetteloonsa 8.9.1657 Tukholmassa muodossa Samuell Willman.
Ritarihuoneen cd ilmoittaan von Stilckenin olevan liivinmaalaisen, joten vilkaisin (olet varmaan itsekin jo katsonut) Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften -sarjan liivinmaalaisten osia ja eipä vain näy kumpaakaan sukua siellä.
Tarkistin itsekin, eikä koko suvusta tiedetä siellä mitään. Tietysti von Stilcken voi olla onnenonkija, jolla sattuu olemaan menestystä Ruotsin palveluksessa, mutta kun mies etenee everstiksi asti, luulisi että hän jättäisi pakostakin jälkeensä jotain tietoa itsestään.
Jens
Erkki A Tikkanen
18.07.09, 11:30
Tarkistin itsekin, eikä koko suvusta tiedetä siellä mitään. Tietysti von Stilcken voi olla onnenonkija, jolla sattuu olemaan menestystä Ruotsin palveluksessa, mutta kun mies etenee everstiksi asti, luulisi että hän jättäisi pakostakin jälkeensä jotain tietoa itsestään.
Jens
Tilasin itse aikanaan SVAR:sta mikrokortteja Militaria-sarjasta. Siellä on mm. filmattuna Biographica-sarja, jossa on upseereiden henkilötietoja sotilasuran kannalta. Myös viittauksia esim. katselmusluetteloihin, joissa henkilö mahdollisesti esiintyy. Nämä ovat tietysti omalta kannaltaan todella antoisia, niistä näkee missä milloinkin oikein ollaan oltu.
Kannattaa tutustua. Sieltä löysin itsekin todella paljon esi-isästäni, josta tehtiin juuri Samuel W:n seuraaja komppanian päälliköksi tämän kuoltua maaliskuun lopussa 1658.
Tuolta löytää Biographican:
http://www.nad.ra.se/archive_index.aspx?id=a6a86baf-a244-11d3-9e55-009027b0fce9&s=Balder
Osa Militaria-sarjasta taitaa nykyisin olla myös digitoitu, en ole viime aikoina tarkistanut kylläkään mitä.
kiitos, tuo on hyvä vinkki. Mutta mahtaako tietoa löytyä näin varhaisista herroista. Kun tarkastellaan Paul von Stilckenille 1605 lahjoitettua Janakkalan Monikkalaa, käy ilmi selvästi, että hän on kuollut jo vuonna 1606.
Jens
Erkki A Tikkanen
19.07.09, 14:14
kiitos, tuo on hyvä vinkki. Mutta mahtaako tietoa löytyä näin varhaisista herroista. Kun tarkastellaan Paul von Stilckenille 1605 lahjoitettua Janakkalan Monikkalaa, käy ilmi selvästi, että hän on kuollut jo vuonna 1606.
Jens
Jos hän oli eversti Ruotsin armeijassa, kyllä hänestä jotain löytyy. Kannattaa kokeilla, filmien tilaus ei paljoa maksa, tulokset voivat olla sen väärti :)
Siellä on oikeastaan kaksi eri sarjaa jota voisi kokeilla, toinen tämä Biographica ja toinen on katselmusluettelot. Katselmusluetteloihinkin on olemassa upseereiden nimilistat, joten sieltä näkee heti missä rullissa he piilevät. Kannattaa siis ensin tilata nämä nimiluettelot, sen jälkeen saa tarkat tiedot rykmenteistä ja komppanioista ja vielä senkin missä herra eversti löytyy tarkemmin, eli mikrokortin tarkkuudella. Ei siis tarvitse turhaan hakea, kortteja on kuitenkin hurja määrä. Sitten vain tilaa nämä kortit ja silleen.
Näin minä tein vuosia sitten ja hyvin meni. Kopioita esi-isieni liikkumisista on lähes 90 vuoden ajalta, kolmessa sukupolvessa. :cool:
hei,
en ole koskaan käsitellyt kyseistä lähderyhmää. Miten tuota luetteloa tarkalleen ottaen käytetään?
Jens
Hei,
Reduktiokollegion filmeistä (Ruotsin arkistoista mikrofilmattu muinainen FR-sarja, ks. E 111 Erich Andersson Lilliebrunn) löytyy Stilchenin perheen lahjoituskirjeitä. 24.5.1605 Kaarle IX lahjoitti Norrköpingin päätöksen ehdoilla unkarilaisen "heduken" eversti Påwel Stilckenille Monikkalan kartanon sekä kaikki petturi Hans Hanssonin hankkimat perintötilat, jotka tämä oli rikoksen kautta menettänyt.
31.7.1606 Pawel Stilckenin rouva Barbro von Hilchen sai samat tilat, koska rouvan mies oli kaatunut valtakunnan vihollista vastaan ja hänellä oli pieniä lapsia. Lopulta 13.8.1641 kuningatar Kristiina lahjoitti Norrköpingin ehdoilla eversti Påwell Stilckenille kuuluneita tiloja majuri Erich Andersson Lilliebrunnille, joka oli naimisissa ilman miespuolisia rintaperillisiä kuolleen eversti Stilckenin tyttären kanssa.
Kyseessä ei siis ole Ruotsin armeijassa everstiksi edennyt mies, vaan loikkarieversti; hajduk tarkoittaa pikagooglauksen perusteella unkarilaista jalkaväkeä. Ruotsin palvelukseen siirtyneet upseerit saivat muutenkin tähän aikaan kivoja starttipaketteja valtiovallalta. Koska pieniä lapsia oli jo seuraavana vuonna, vanhempi Barbro-rouva lienee samalta suunnalta. Siispä seuraavaksi Unkarin (ja/tai Itävallan) aateliskalentereita selailemaan.
T: Juho Mattila, Tre
kiitos tavattoman kiinnostavista tiedoista,
tosin tuo ylempi upseeristo lienee ollut varsin liikkuvaa ja valmis siirtymään milloin minkäkin armeijan palvelukseen. Von Stilken / Stilchen-sukua ei tunneta nähdäkseni Itävallan suunnalla(kaan), joten voipi olla vain elämässään onnistunut seikkailija.
Riikalainen von Hilchen-suku naturalisoidaan Ruotsissa 1664, mutta sen varhaisvaiheet tunnetaan kovin huonosti (kantaisä oli 1500-luvun puolivälissä oltermannina Riikassa) eikä vanhempaa Barbrota voida kytkeä tähän sukuun. Voipi olla, että von Stilckenitkin ovat olleet sen verran vähäistä liiviläistä sukua, että ovat kadonneet historian hämäriin. Sittemmin Magdeburgissa aateloidaan samanniminen suku, mutta se näyttäisi kyllä olevan aivan omaa väkeään.
Jens
ja kun kerta lahjoituskirjassa otetaan esille termi Norrköpingin päätös, sitoo se von Stilckenin selvästi Baltian sotatapahtumiin, tässä tapauksessa tietenkin siihen sotaan, joka syttyi Ruotsin ja Puolan välillä 1600. Erinäisten epäonnisten käänteiden jälkeen Ruotsalaiset nousivat maihin Riikassa 1605 ja piirittivät kaupungin. Ruotsin armeija lyötiin Kirkholman taistelussa 27.9.1605, jonka jälkeen sodan ensivaihetta jatkettiin matalalla profiililla aselepoon 1611 asti. Koska eversti von Stilckenin tiedetään kuolleen sotakentällä joskus 24.5.1605-31.7.1606, kysymys voi hyvin olla juuri noista Riikan liepeiden tapahtumista. Tämän asian voinee selvittää jostain.
kävin vilkaisemassa tuota siteerattua mikrofilmiä FR 1051, josta löytyivät Erik Lilliebrunnin reduktioasiakirjat. Muutama kiinnostava huomio:
Paul Stilcken esiintyy aina ilman von-liitettä; mistäköhän myöhemmät matrikkelintoimittajat ovat hänelle sellaisen taikoneet?
24.5.1605: Påwel Stilken
31.7.1606: Pawel Stilikens hustru
12.8.1613: Påwel Stilkens effterlåtne enkia
13.8.1641: Påwell Stilken
Mutta sitäkin kiinnostavampi on vaimonsa tilanne. Hänen sukunimensä ei liene kovinkaan selvä:
31.7.1606: Barbro von Hillssen
12.8.1613: Barbara von Hintzen
Vaimolla siis on aina von-liite nimessään.
En keksi, mihin tämä nimi von Hilchen-perustuu, sillä nuo läänityskirjat on laadittu moitteettomalla käsialalla ja lukuvirhe on mahdoton selitys. Olisiko haluttu yhdistää nimi tuohon Ruotsissa naturalisoituun von Hilchen-sukuun? Vaimosta sanotaan, että tämä on "edle och welbördigh", joten hänen sukunsa luulisi olevan olemassa.
On tietysti mahdollista, että he ovat Transylvanian saksalaisaristokratiaa, ja heidän jäljittämisensä voi olla haastavaa...
Jens
lisäyksenä mainittakoon:
Monikkalaa käsitellään myös Jutikkalan & Nikanderin suurteoksessa Suomen kartanot ja suurtilat (III, s. 397). Tässä opuksessa Barbro-rouva on saanut nimekseen Barbara von Hölchen.
Erkki A Tikkanen
23.07.09, 11:17
hei,
en ole koskaan käsitellyt kyseistä lähderyhmää. Miten tuota luetteloa tarkalleen ottaen käytetään?
Jens
Kortiston käyttö on helppoa. Antamaani linkkiä kun napauttaa, aukeaa sivusto, jossa on aakkosjärjestyksessä lueteltu nimet. Napauttamalla S-kirjainta aukeaa uusi luettelo S-kirjaimella alkavista korttisarjoista. S: 76b vastaisi Stilcken-nimeä, ja oikeasta reunasta näkee kortien numerosarjan, joka tässä tapauksessa on E01865. Kortteja on 7 kipaletta tässä "paketissa".
Tällä numerolla kun tilaa kortit, saa nämä 7 korttia, josta siis löytyy, jos on löytyäkseen, Stilcken nimi ja hänen tietonsa.
Samoin näillä hakemistoilla voi etsiä mitä tahansa muutakin.
SVARin pääsivulta voi etsiä mm. Militaria-sivustolla kaikkia joukko-osastoja ja niiden tietoja.
http://www.svar.ra.se/
Vasemmassa reunasta painetaa "Forska"-nappia, sitten avautuu Arkivsök-sivu, josta "Arkiv:" kohdasta aukeaa valikko, josta valitaan "Militaria" ja painetaan vain Sök, jolloin avautuu sivu, josta voi etsiä Register-kohdasta kaikkia upseereja nimellä, eli valitaan kortit jossa haluttu nimi sijaitsee ja tilataan ne erikseen. Sen jälkeen voi tilata ne kortit, joihin taas tässä rekisterissä viitataan. Vanhimmat rullat kun ovat vain vuosiluvuttain lueteltu, kuten kohdasta "Rullor -1723" näkyy.
Näin voi etsiä myös Militarian päävalikosta muitakin tietoja, esim. Mertiförteckninar-kohdasta löytyy ylennyksiä ym. sotilashistoriaa.
Muista hakemistoista löytyy vaikkapa "Härnösand rådhusrätt och magistrat" kohdasta Härnösandin porvariluettelot vuodesta 1657 lähtien. Jne.
Tulipas pieni ohjeistus, mutta olen havainnut heidän palvelunsa hyväksi, ja nykyään kun iso osa on saatavilla jo skannattuina tiedostoina, niin eikun tutkimaan.:cool:
Minullekin tuli mieleen tuo Kirkholma, jossa kuoli tosi paljon jalkaväkeä. Ehkä kaikkein pikkutarkimmasta tuon ajan sotahistoriakuvauksesta, Tawaststjernan "Kaarle IX:n ja Sigismundin..." (HistTutk XIV 1935), voisi löytyä mainintaa Stilckeninkin puuhista.
Sinänsä Norrköpingin päätös (1604) ei välttämättä asiana vaadi mitään merkittävää sotakytköstä. Koska kyseessä on kuitenkin eversti ja lahjoitus on annettu juuri tuohon aikaan, voidaan kai aika turvallisesti olettaa, että hän on osallistunut ajan sotatapahtumiin.
Hilchenin nimi oli tosiaan lahjoituskirjeissä kirjoitettu kaikilla muilla tavoilla paitsi Hilchen. Koska rouvan suku Vanajan-Hämeen taholla jatkui vain tytärlinjassa, hänellä ei ainakaan suoraan ole kytköstä myöhempään von Hilchen-sukuun. Voi olla, että kyseessä on vain sana-assosiaatio ja nimi tosiaan on jotain muuta.
En Unkarin historiaa syvällisesti tunne, mutta maahan oli tuohon aikaan jaettuna siten, että puolet maasta kuului Turkkiin ja puolet Habsburgien valtioon. Äijä voi siis olla esim. juuri Transilvaniasta, koska tuo hajduk viittaisi ehkä pikemmin Turkin puolelle (ja Puola-Liettuaan).
Juho
hei,
tuon Tawastiernan kirjan syynäsin läpi, eikä Stilckenin ukkoa mainita sanallakaan. Hän on johtanut 1600-luvun alussa jotakin unkarilaista palkkasoturijoukkoa, joten on ymmärrettävää, ettei hänestä välttämättä paljon tarvitse tietää. Hänen vaimonsa tosin saattaisi olla parempaakin sukua, mutta koska hänen tarkasta nimestäänkään ei ole tarkkaa evidenssiä, jäänee sekin epävarmaksi toistaiseksi. No, ehkä jotain vielä löytyy :)
Tervehdys,
Tästä mahdollisesta esi-isästä on myös hauska tarina oheisella nettisivulla. En tiedä onko fiktiota vai onko referaatti jostakin tuomiokirjasta.
"Koko valtapoliittinen rakennelma, dynastiset ongelmat ja muut tulevat kuin salamanvälähdyksessä näkyviin siinä keskustelussa, jonka eräät Suomessa olevat sotilaspäällystöön kuuluvat kävivät yhteisissä juomingeissaan maaliskuussa 1597. Tuoppia kallistelivat liiviläinen palkkasoturi Paul Stilchen, Ruotsista paennut aatelismies Johan Nääf, nihtilipullisen päällikkö Olavi Pietarinpoika (ns. Paraisten knaapi) ja samasta pitäjästä oleva ratsumies Hannu Pietarinpoika. Olavi Pietarinpoika ryhtyi penäämään muilta, ketä he oikeastaan palvelivat. Stilchen sanoi "palvelevansa Hänen Herttuallinen Armoaan ja Ruotsin kruunua ja minulla on tehtäväni Hänen Herttuallinen Armonsa ja valtaneuvostolta kruunun nimissä". Tällöin Olavi Pietarinpoika kysyi: "miksi sanot kruunun nimissä, eikä hänen nimensä ole kuningas Sigismund III. Miksi sanot kruunun ? Kuka se on, joka kantaa kruunua, mutta ei ilmaise nimeään. Ei, kruunua me emme palvele, sillä ei meillä ole kuin yksi Jumala ja yksi kuningas".
Hannu Pietarinpoika eivät valtio-opilliset kuviot kiinnostaneet edes tuota vertaa: "Minä palvelen Kuningas Sigismundia ja piru palvelkoon Kaarle-herttaa ja se saatana, joka on hänelle uskollisuutta vannonut, se palvelkoon häntä". Antamalla aseita käsiin talonpojille ja nostattamalla heidät oli Kaarle-herttua käyttäytynyt valtakuntaa kohtaan "kuin konna ja kavaltaja", sanoi ratsumestari Antti Laurinpoika, Puotilan herra.
http://www3.kokkola.fi/historia/nuijasota/1590-talet.htm
Terv
Topi
Tervehdys,
Tähän hiukan jatkoa: omat muistiinkirjaukseni vaatisivat hiukan tarkennusta mutta oheinen lainaus oli muistaakseni Wilhelm Gabriel Laguksen teoksesta "Undersökningar om Finska Adelns gods och ätter" sivulta 335, viite 889:
"Påll Stilkens Atfuingar. Pål Stilken torde hafva warit född i Liffland eller Estland. Denne man förekommer först nämnd den 14 Juli 1595 i bref ifrån Arwid Stålarm till Hertig Karl, af innehåll att som Revals fästning ligger Polska gränsen nära, så behöfves der en Polsk Tolk, till hwilken befattning Stålarm föreslår Stilken, såsom wäl kunnig i detta tungomål, både att läsa och skrifwa. Äfwen befinnes det att Stålarm till Konung Sigismund i Warschau affärdat Stilken, med et bref, dateradt Narwa den 21 Okt. 1596, rörande Ryssarnes förehafwande i Wiborg, Nöteborg och Kexholm. I sin, mot slutet af år 1599 till Hertig Karl afgifna berättelse om Konung Sigismunds anslag, kallar Stålarm Stilken för sin tjenare. Det är anledning till den förmodan att Stilken öfwergifwit Konung Sigismunds parti och öfwergått till Hertig Karls och derigenom funnit nåd inför den sistnämndes ögon. Sålunda förlänade Hertigen den 21 Sept. 1602 "för wälwillig tro tjenst, som denne Oss elskelig tro tjenare edle och wälbördig Paul Stilken Oss härtill gjort--" 5 5/9 dels skatt i Utjärvi fjerding i Pyttis (?) Socken. Widare erhöll Stilken, genom det i förteckningen åberopade öppna brefwet af den 24 Maj 1605, Monickala med underlydande fastigheter. Kallar Konung Karl IX honom samma år Öfwerste utöfwer de Ungerske Heducker. Stilken afled 1605 eller 1606. Gift med Barbro von Hiltzen."
Parisivua myöhemmin (sivu 337, viite 890) on lainattu tuo kirje vuodelta 1605, johon on jo viitattu edellisissä viesteissä:
"Monickalla, Monachala.
... Monickala tillerkändes Pål Stilken genom ett bref af följande lydelse: "Wi Karll med Guds Nåde Sweriges Rikes utkårade Konung och Arffurste, Hertig till Södermanland, Närike och Wermeland Göre witterligt, att after det förrädaren Hans Hansson till Monickala genom sitt förräderi och skälmske praktike, icke allenast hafwer förbrutit och förwerkedt lijf och lefwerne, uthan och godz och ägodelar, huicke Wij nu hafue latit wederkennes, och aldenstund oss Elskelig Edele Wälbördig och Manhaftig Wår tro tjenare och Öfwerste utöfwer dee Ungerske Heducker Pååll Stilcken, hafwer altijdh bewist Oss sin trogne och rettrådige tjensth, thett samma han sigh her effter med trygg och rettrådige tiensth och troheet emot Oss, Wår Elskelige Käre Gemåll att göre och bewise så lenge han lefwer förplightedt hafwer, Så hafwe Wij fördenskuld, i den staden igen af gunst och nåde skenckt och gifwit honom och hans manlige Echte bryste Arfuingar till ewärdlig egendom medh dhe wilkor och condition som Wi andre af Adeln hafue godz gifwit, och uppå Norköpings Rijksdagh bewilligt blef, förb:te Monickala gårdh medh alle de arfuegodz fördbe:te förrädaren Hans Hansson hafuer tillhördt, uthi lijka måtto lösörer, och all den deell som uppå samme godz finnes, såsom det hanförnimmes derifrån tager eller borth fördt af ett eller annadt, då må han frijtt och säkert der efter fråga, och igentage, uthan någon mans witzordh. Huarföre befale Wij her medh wåre Ståthollere sampt fougter uti Finlandh och alle andre, ath the aldeles sigh efter effter dette Wårt brefz lydelse, såsom och eljest ähre honom till alth dett som här uthi förmält ähr beforderlige. Förbjude fördenskuld huar och een i synnerhet att tilfoge före:ne Pååll Stilcken her emott hinder eller förfong, der wår Cammerrådh, Camererare och all andre som för wåre skuld wele och skole göre och lathe weete sigh affterretta- Af Stockholm den 24 Maij Åhr 1605." I noten 53 är anfördt att Konung Karl IX den 2 Juli 1606 förordnade att Jesper Matsson Krus skulle i pant få behålla Monickala; men detta ändrades den 31 Juli sålunda, att Krus skulle till sin säkerhet få annan egendom i stället och Stilckens enka få behålla Monickala."
Terv
Topi
kiitos hyvästä viitetiedosta,
tuosta Stilckenin Pavelista ei liikaa tiedonmurusia päivänvaloon nouse, joten vähäisetkin maininnat ovat kullanarvoisia! Vaikuttaa aika vähäpätöiseltä tyypiltä, joka on onnistunut tekemään itseään valtaapitävien tykö. Ei siis ihme, ettei hänen suvustaan oikein tiedetä mitään. Vaimonsa voisi tietty olla parempaakin väkeä, mene ja tiedä.
Jens
Stilcken näyttää olleen eräs noista "takinkääntäjistä", jotka kiireenvilkkaa
hylkäsivät Sigismundin ja kapsahtivat Kaarle-herttuan kaulaan.
Tästä hyvästä hänelle läänitettiin mm osa "Utjärven" (p.o. Petjärven) neljänneksestä Pyhtäällä.
Stilckenin palkitseminen näkyy tapahtuneen juuri samoihin aikoihin
Henrik Claesson Tottin odottamattoman kuoleman kanssa (Riika).
Tervehdys,
Tähän hiukan jatkoa: omat muistiinkirjaukseni vaatisivat hiukan tarkennusta mutta oheinen lainaus oli muistaakseni Wilhelm Gabriel Laguksen teoksesta "Undersökningar om Finska Adelns gods och ätter" sivulta 335, viite 889:
"Påll Stilkens Atfuingar. Pål Stilken torde hafva warit född i Liffland eller Estland. Denne man förekommer först nämnd den 14 Juli 1595 i bref ifrån Arwid Stålarm till Hertig Karl, af innehåll att som Revals fästning ligger Polska gränsen nära, så behöfves der en Polsk Tolk, till hwilken befattning Stålarm föreslår Stilken, såsom wäl kunnig i detta tungomål, både att läsa och skrifwa. Äfwen befinnes det att Stålarm till Konung Sigismund i Warschau affärdat Stilken, med et bref, dateradt Narwa den 21 Okt. 1596, rörande Ryssarnes förehafwande i Wiborg, Nöteborg och Kexholm. I sin, mot slutet af år 1599 till Hertig Karl afgifna berättelse om Konung Sigismunds anslag, kallar Stålarm Stilken för sin tjenare. Det är anledning till den förmodan att Stilken öfwergifwit Konung Sigismunds parti och öfwergått till Hertig Karls och derigenom funnit nåd inför den sistnämndes ögon. Sålunda förlänade Hertigen den 21 Sept. 1602 "för wälwillig tro tjenst, som denne Oss elskelig tro tjenare edle och wälbördig Paul Stilken Oss härtill gjort--" 5 5/9 dels skatt i Utjärvi fjerding i Pyttis (?) Socken. Widare erhöll Stilken, genom det i förteckningen åberopade öppna brefwet af den 24 Maj 1605, Monickala med underlydande fastigheter. Kallar Konung Karl IX honom samma år Öfwerste utöfwer de Ungerske Heducker. Stilken afled 1605 eller 1606. Gift med Barbro von Hiltzen."
Parisivua myöhemmin (sivu 337, viite 890) on lainattu tuo kirje vuodelta 1605, johon on jo viitattu edellisissä viesteissä:
"Monickalla, Monachala.
... Monickala tillerkändes Pål Stilken genom ett bref af följande lydelse: "Wi Karll med Guds Nåde Sweriges Rikes utkårade Konung och Arffurste, Hertig till Södermanland, Närike och Wermeland Göre witterligt, att after det förrädaren Hans Hansson till Monickala genom sitt förräderi och skälmske praktike, icke allenast hafwer förbrutit och förwerkedt lijf och lefwerne, uthan och godz och ägodelar, huicke Wij nu hafue latit wederkennes, och aldenstund oss Elskelig Edele Wälbördig och Manhaftig Wår tro tjenare och Öfwerste utöfwer dee Ungerske Heducker Pååll Stilcken, hafwer altijdh bewist Oss sin trogne och rettrådige tjensth, thett samma han sigh her effter med trygg och rettrådige tiensth och troheet emot Oss, Wår Elskelige Käre Gemåll att göre och bewise så lenge han lefwer förplightedt hafwer, Så hafwe Wij fördenskuld, i den staden igen af gunst och nåde skenckt och gifwit honom och hans manlige Echte bryste Arfuingar till ewärdlig egendom medh dhe wilkor och condition som Wi andre af Adeln hafue godz gifwit, och uppå Norköpings Rijksdagh bewilligt blef, förb:te Monickala gårdh medh alle de arfuegodz fördbe:te förrädaren Hans Hansson hafuer tillhördt, uthi lijka måtto lösörer, och all den deell som uppå samme godz finnes, såsom det hanförnimmes derifrån tager eller borth fördt af ett eller annadt, då må han frijtt och säkert der efter fråga, och igentage, uthan någon mans witzordh. Huarföre befale Wij her medh wåre Ståthollere sampt fougter uti Finlandh och alle andre, ath the aldeles sigh efter effter dette Wårt brefz lydelse, såsom och eljest ähre honom till alth dett som här uthi förmält ähr beforderlige. Förbjude fördenskuld huar och een i synnerhet att tilfoge före:ne Pååll Stilcken her emott hinder eller förfong, der wår Cammerrådh, Camererare och all andre som för wåre skuld wele och skole göre och lathe weete sigh affterretta- Af Stockholm den 24 Maij Åhr 1605." I noten 53 är anfördt att Konung Karl IX den 2 Juli 1606 förordnade att Jesper Matsson Krus skulle i pant få behålla Monickala; men detta ändrades den 31 Juli sålunda, att Krus skulle till sin säkerhet få annan egendom i stället och Stilckens enka få behålla Monickala."
Terv
Topi
Kun katson Oksasen "Vanha Pyhtää" opusta huomaan, että nuo tilat
ovatkin 5 tilaa Suur-Ahvenkoskelta (Tottien tilat?!). Samoin hän sai
10 tilaa Kuninkaankylästä ja 13 Ruotsinkylästä ja yhden Suomenkylästä.
Oksasen mukaan läänitys alkoi kutistua jo Påwallin elinaikana ja lopuksi
leski Barbrolle jäi vain yksi tila Ruotsinkylästä.
Oksanen käyttää nimimuotoa "Påwall Stigel" - sama mies lienee kuitenkin kyseessä?
Mitkä olivat ne palvelukset, jotka tulkki suoritti? Palkkio oli suorastaan
"ruhtinaallinen"!
Ketjussa on jo aiemmin mainittu, ettei Stilckenin nimi esiinny Werner Tawaststjernan maanmainiossa "Kaarle IX:n ja Sigismundin taistelu Viron ja Liivinmaan omistamisesta" (joka muuten löytyy Riadin kirjastostakin). Miksi ei?
Mitkä olivat ne majesteetille suoritetut salaiset (?) palvelut joista Pyhtään ja Janakkalan mittavat läänitykset suotiin? Taistelukentillä ei Stilckenin urhoollisuudesta ole havaintoja!
Jatkan vielä Suur-Ahvenkoskesta:
Erik XIV läänitti yhden Suur-Ahvenkosken tiloista kalastusoikeuksineen
Jacob Henriksson Hästeskolle, jonka jälkeen se siirtyi hänen leskelleen Kristina Henriksdr Hornille ja tämän toisen avion (Claes Akesson Tott) kautta Henrik Totille, joka avioitui Sigrid Vasan, Erik XIV tyttären kanssa. Sigrid solmi Henrikin kuoltua (n.v. 1602 Riiassa) uuden avion Kaarle-herttuan vaimon entisen hovimestarin Nils Nilsson Natt och Dagin kanssa, jonka aikana Suur-Ahvenkoski jälleen oli todistettavasti suvun hallussa.
Oksasen mukaan "Suurahvenkosken yhdeksän muuta tilaa jäivät vielä pitkäksi aikaa kruunulle; tosin yksi tai kaksi niistä läänitettiin tilapäisesti."
Koska tässä on ristiriita Oksasen toisaalla mainitsemaan "viiteen" tilaan
Ahvenkoskella, joudutaan spekuloimaan sillä kuuluiko Tottien tila
ainakin hetkellisesti Stilckenille läänitettyihin?
Monnikalan ja "kaikki petturi Hans Hanssonin hankkimat perintötilathan" hän sai jo Janakkalassa.
Sopii myös kysyä, miksi Stilcken sitten menetti nopeassa tahdissa, elinaikanaan lähes kaiken.
Mikä oli majesteetillisen epäluulon/-suosion syy?
Tässä sivutaan Emerentia Tott-ketjujen ydintä.
Emerentia Tott oli Henrik Tottin ja Sigrid Vasan tytär, kuten ketjuja
seuranneet ovat luullakseni huomanneet..
Hauskasti tuo Stilckenille lopulta jäänyt ainokainen tila Pyhtäällä on synnyinkylässäni ( Ruotsinkylä).
Terve Juhani,
Joo, mielenkiintoinen tyyppi ! Tuossa kirjeessä puhutaan "edele wälbördig" Stilkenistä. Lieneekö siis jonkintason arvostetusta perheestä syntyisin ?
Tuo "ungerske heducker" -termi ei sanonut minulle mitään mutta googlaamalla löytyi tuo oheinen kuvaus. Lieneekö Stilken ollut tosiaan unkarilaisissa joukoissa Unkarissa vai Puola-Liettuassa ? Vai olikohan Ruotsilla tuohon aikaan unkarilaisia palkkajoukkoja joiden everstinä tuo Stilken olisi toiminut ?
"Hajduker (ung. hajdu, plur. hajduk), från början af 1500-talet använd benämning på de lösa skaror i Ungern, som under turkkrigens och turkväldets tider öfvergåfvo de fredliga sysselsättningarna och egnade sig åt ett ständigt gerillakrig mot inkräktarna; de blefvo emellertid ett plågoris äfven för sina kristna grannar, och de ungerska riksdagarna sökte genom stränga lagbestämmelser kväsa dem. Tillväxande i mängd och krigsduglighet, användes de också som yrkessoldater, särskildt som besättningar i de ungerska gränsfästningarna (hvadan namnet hajduker öfverflyttades på det ungerska infanteriet), men äfven i främmande länders, särskildt Polens, tjänst. Medan en del af skarorna alltså inordnades i regelbunden tjänst, bibehöllo andra, de s. k. frie hajdukerna, länge sitt obundna lefnadssätt. Hos dem fick Stefan Bocskai sitt starkaste stöd under sitt uppror mot kejsar Rudolf II, och som belöning upphöjde han dem 1605 och 1606 i adligt stånd samt tilldelade dem ett område i komitatet Szabolcs, där nu de sex "hajdu-städerna" ligga, till fasta boningsplatser. Invånarna i detta på den föga bestämda gränsen mellan Ungern och Siebenbürgen belägna s. k. Hajduk-distrikt togo - reformerta magyarer som de voro - liflig del i 1600-talets fejder, men fingo efter hand fredligare vanor. Området bibehölls ända till 1867 som ett från den öfriga indelningen i Ungern särskildt distrikt, men sammanslogs då med ett par andra områden till komitatet Hajdu (se d. o.), hvarvid deras privilegier upphörde. - Vidare hade namnet hajduker öfvergått på de ungerske domarnas tjänare och stormännens drabanter. Vid de tyska hofven anställdes ofta utvaldt ståtliga hajduker som lakejer eller kläddes tyska lakejer i hajdukuniform (se fig.). Härifrån härleder sig den föraktfulla betydelse af någons handtlangare, som ordet, under formen hejduk, fått i svenskan. - På Balkanhalfön användes namnet hajduker (i Bulgarien hajduter) om dem, som undan det turkiska oket togo sin tillflykt till bergen och därifrån förde en förbittrad, i folkdiktningen förhärligad kamp mot de otrogne. Under 1800-talets befrielsekrig spelade de en viss roll (se därom G. Rosen, "Die Balkanhaiduken", 1878). H. B-n."
terv
Topi
Topi,
Kiitos, että olet kaivanut näitä Stilckenin luonneta kuvaavia- ja muitakin tietoja hänestä esille. Itselläni on tuo Laguksen opus kaksin kappalein;
enimmäisen tulo Riadiin kesti lähes vuoden, joten tilasin toisen. Nyt molemmat ovat taas Suomessa.
Stilcken paljastuu näiden otteiden valossa ahneeksi onnenonkijaksi,
jonka "juudaksensuudelma" on mahdollisesti sinetöinyt Henrik Claesson Tottin kohtalon.
Se palvelus, jonka hän Kaarle-herttualle teki, täytyy olla lähes verrannollinen Wreden uhrilahjaan. Oireellisesti liivinmaalaisen Henrik Wreden puoliso (Gertrud von Ungern) sai palkkioksi aimo kimpaleen vanhasta Pyhtäästä (Elimäki),sen keskiosan kylät menivätkin sitten Stilckenille.
Toisin kuin Wredet, Stilckenit ja heidän omaisuutensa katosivat kuin
tuhka tuuleen.
En löydä Stilckeneitä edes Ruotsin ritarihuoneesta; palvelus kuninkaalle
taisi olla sitä luokkaa, ettei sitä voitu käyttää aateloinnin aiheena.
ei kai Stilkeniä koskaan varsinaisesti aateloitu? Hänestä käytetään tosin nimityksiä "jalo" ja "hyväsukuinen", mutta se voi tietty olla retoriikkaa, jota vastaavista lahjakirjoista sopii odottaakin; olihan kyseessä kuitenkin joltisenkin korkea upseeri. Lahjoitusmaat lankesivat hänelle kaiketi täysin sotilaallisin ansioin, olivat ne sitten mitä hyvänsä. Kaipa näitä pienempien palkkasoturijoukkojen päällikköjä risteili tuolloin Liivinmaalla enemmänkin odottaen vain sopivaa tarjousta palveluksistaan. Nimensä perusteella Pavel Stilckenin sukujuuret voisivat johtaa juuri jonnekin saksankieliseen Baltiaan, miksei tietysti nykyisiin Tsekkeihinkin (Böömi, Määri, Sleesia) tai tietysti Puolan saksankielisiin länsiosiin. Mieshän oli kuitenkin harjaantunut puolan kielessä, mutta ei kaiketikaan puhunut sitä ensimmäisenä kielenään. Se, että hän johti haidukeja ei välttämättä tarkoita, että hän olisi ollut itse unkarin suunnalta; tuo sotilaspäällystöhän oli aika liikkuvaa kautta 1600-luvun. Mutta toisaalta saksankielistä väestöä asui tuolloin Transylvaniaa myöten, joten Stilken voi olla kotoisin periaatteessa hyvinkin kaukaa.
Missä "luuraavat" Stilckenin taistelukentillä tekemät urotyöt?
Missä on Stilckenin "Kirkholma"?
Läänitysten suuruus antaisi odottaa edes mainintaa ajan annaaleissa.
Tulkiksi hänet palkattiin ja sellaisena hän varmaankin pääsi Kaarle-herttuan
sisäpiiriin.
Miksi "suosio" katosi vielä Stilckenin elinaikana?
Jatkan vielä:
Stilckenin "ura" voidaan haarukoida hyvinkin kapeaan aikaväliin:
hänet palkattiin tulkiksi vuonna 1595, vuonna 1957 hän omien sanojensa mukaan palveli "kruunua" ja jo vuonna 1602 palkittiin mahtavin läänityksin Kaarle-herttuan toimesta. Sotaretket noiden seitsemän vuoden ajalta on varsin tarkoin kartoitettu. Missä ovat eversti Stilckenin urotyöt sotatantereilla?
Se, että läänitykset hupenivat jo hetipitäen antoa seuraavasta vuodesta ja Stilckenin kuolema vuonna 1606 (?), antavat aiheen kysyä kuolinsyytä?
Päätettiinkö hänen päivänsä?
se on helposti ylitulkintaa, mutta voidaan tosiaan perustellusti kysyä, mitkä oikeastaan ovat Stilkenin saavutukset sotakentällä, kun hänet kuitenkin palkittiin lahjoitusmailla. On ehkä ajateltavissa, että hänen komennossaan ollut osasto olisi ollut lähinnä symbolinen ja Stilken olisi ollut "titulatuurieversti" ja haiduk-osasto olisi sulautettu osaksi jotain ruotsalaisosastoa, ja näin vapautettu Stilken siihen tehtävään, jota varten hänet oli värvätty, nimittäin tulkin.
Tulkkeja ei ilmeisesti versonut joka oksalla, ja heitä saattoivat saada vaivannäöstään kohtuullisen kompensaation. Eräskin esi-isäni, Bertil Mjöhund, sai palveluksistaan (hän tosin teki kaikkea vähäpätöistä siinä sivussa) aatelisarvon 1559 ja rälssimaata, joten tulkkaus oikeissa tilanteissa kannatti.
se on helposti ylitulkintaa, mutta voidaan tosiaan perustellusti kysyä, mitkä oikeastaan ovat Stilkenin saavutukset sotakentällä, kun hänet kuitenkin palkittiin lahjoitusmailla. On ehkä ajateltavissa, että hänen komennossaan ollut osasto olisi ollut lähinnä symbolinen ja Stilken olisi ollut "titulatuurieversti" ja haiduk-osasto olisi sulautettu osaksi jotain ruotsalaisosastoa, ja näin vapautettu Stilken siihen tehtävään, jota varten hänet oli värvätty, nimittäin tulkin.
Tulkkeja ei ilmeisesti versonut joka oksalla, ja heitä saattoivat saada vaivannäöstään kohtuullisen kompensaation. Eräskin esi-isäni, Bertil Mjöhund, sai palveluksistaan (hän tosin teki kaikkea vähäpätöistä siinä sivussa) aatelisarvon 1559 ja rälssimaata, joten tulkkaus oikeissa tilanteissa kannatti.
Bertil Mjöhund sai aatelisarvonsa todennäköisemmin toiminnastaan Lappveden kihlakunnan voutina vv 1549-1556, ei toki tulkkauksella, loikkauksella ja "juudaksensuudelmilla"..
"Tulkki-eversti" Stilckenin nimeä ei löydy mainitun Tawaststjernan kattavista lippue- ja miehistöluetteloista lainkaan. Se kertoo jo jotakin.
Merkityksellistä on myös Stilckenille myönnettyjen läänitysten ajankohta
(1602). Mitä hän siis sai aikaan kolpakonkallistelun lisäksi?
mutta miksei kaikkeja vouteja sitten aateloitu? Kai kyse oli kokonaisuudessaan Bertil Mjöhundin palveluksista kruunulle. Toimihan hän kuitenkin aivan itärajan tuntumassa ja toimi "talkkarina" (isännöitsijä kuullostaa liian juhlalliselta) Viipurin linnassa, ja hänen toimissaan varmasti hänen kielitaidollaan ja toimipaikallaan oli suurin rooli.
Mutta ehkä jätämme Bertilin ja palaamme hämärään eversti Pawel Stilckeniin.
Koskapa Stilckenin urotöistä taistelukentillä ei ole havaintoa, on huomio kiinnitettävä “poliittiselle rintamalle”
Katsotaanpa mitä tapahtui “idänsuhteissa” noihin aikoihin:
Kaarle-herttua ja Boris Godunov kiistelivät Narvasta, jonka Boris tulkitsi Kaarlen luvanneen Venäjälle.
Godunov ei tähän vedoten suostunut allekirjoittamaan Täyssinän rauhaa. Haaveilut liitosta Puolaa vastaan tyssäsivät.
Samanaikaisesti (1599) Moskovassa, Boris kannusti vielä vieraanaan asuvaa Erik XIV maanpakolaispoikaa, prinssi Gustafia, vaatimaan Viroa ja Suomea “isänperintönään” Kaarle-herttualta. Boris tarjosi apuaan ja tyttärensä (Xenia) kättä. Prinssi kieltäytyi.
Olen kirjoittanut toisaalla asiasta seuraavaa:
Quote:
Harvinaisen vähälle huomiolle on suomalaisessa & ruotsalaisessa historiantutkimuksessa jäänyt kuningas Erikin ja Kaarina Maununtyttären pojan, kruununprinssi Gustafin kohtalo.
Ainoa olemassaoleva tutkielma epäonnisen kruununprinssin elämänvaiheista on historioitsija Henry Biaudetin (1869-1915) laatima “Gustaf Eriksson Vasa, Prince de Suede: une enigme historique du XVI. siecle”, joka julkaistiin Genevessä 1900-luvun alussa.
Biaudet tunnetaan Vatikaanin salaisiin arkistoihin syvimmin syventyneenä suomalaisena. Hänen vuosikausia kestäneet tutkimuksensa tuottivat paitsi edellämainitun opuksen, myös uraauurtavia julkaisuja paavin lähettiläistä eurooppalaisissa hoveissa.
Biaudetin mielenkiinto prinssi Gustafin kohtaloon selittyy sillä, että hän näki katoliseen uskoon kääntyneen kruununprinssi Gustafin tärkeänä pelinappulana 1500-luvun lopun valtapolitiikassa Pohjolassa. Biaudetin mukaan Suomella on tuolloin ollut ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa omaan kohtaloonsa siinä valtatyhjiössä, jonka Sigismundin ja Kaarle-herttuan taisto Ruotsin kruunusta oli luonut.
Biaudetin erityisansiona on hänen suomalaisittain ainutlaatuinen accessinsa Vatikaanin salaisistakin salaisimpaan “jesuiitta-arkistoon”, sekä kosmopoliittinen taustansa, joka antoi näkemykseen poikkeuksellista avaruutta. Henkilönä häntä kuvataan “villiksi nationalistiksi ja kansainväliseksi boheemiksi”.
---
Bostonin varhaisen musiikin festivaaleilla, kesällä 2005, näki päivänvalon ensiesityksenä Johann Matthesonin vuonna 1710 säveltämä ooppera Boris Goudenow, jota ei tule sotkea Modest Mussorgskyn myöhempään Boris Godunov-versioon.
Matthesonin nuotit ja libretto olivat tulleet ryöstetyksi sotasaaliina dresdeniläisestä linnasta toisen maailmansodan aikana ja pulpahtivat yllättäen esille Jerevanissa, Armeniassa v. 1998.
Boris Goudenowin lemmenparina esiintyvät Boriksen tytär Axinia (Xenia) ja prinssi Gavust, joka on identifioitu Erik XIV ja Kaarina Maununtyttären pojaksi, Ruotsin prinssi Gustafiksi.
Tällä varhaiselle libretolla on taustanaan ripaus todellista historiaa:
Prinssi Gustaf oli tullut houkutelluksi Venäjälle tsaari Iivana Julman toimesta ja nautti myös Iivanan seuraajan, Boris Godunovin (tsaarina 1598-1605) vieraanvaraa. Tsaarit laskivat hyötyvänsä maanpaossa elävästä kruununprinssistä, jonka vallananastaneet sedät herttuat Juhana (Juhana III) ja Kaarle (Kaarle IX) olivat istuneet Ruotsin valtaistuimella sitten prinssin isän Erik XIV vallastasyöksemisen, Sigismundin lyhyttä hallituskautta lukuunottamatta.
Boris Godunov meni jopa niin pitkälle , että esitti prinssille aviota tyttärensä Xenian kanssa luvaten myötäjäisinä Liivinmaan ja Suomen, jotka yhteistyössä Gustafin kanssa valloitettaisiin Ruotsilta. Prinssi kieltäytyi tarjouksesta ja vieraasta tuli vanki.
Prinssi lähetettiin Tverin piirikunnassa sijaitsevaan pieneen Kashinin kaupunkiin, jossa hän eli vartioituna, mutta suhteellisen mukavasti, kunnes kuoli tuntemattomasta syystä vuonna 1607 vain 39-vuotiaana. Gustaf sai merkityksettömän haudan Kashinissa, koska paikallisen varuskunnan päällikkö varasti tsaarin hautajaisia varten lähettämät varat.
Odotan malttamattomana jo liikkeellä olevaa aineistoa Suomesta. Mukana
on myös otsikon opus (Biaudetin kirjoittama prinssin elämänkerta), joka Suomesta saadun ystävällisen vinkin ansiosta vihdoin paikallistettiin.
Odotellessa kokosin vertailun vuoksi, aikajanalle ja oheen sen, mitä tiedämme muista lähteistä prinssi Gustafin langon ja Emerentian isän Henrik Claesson Tottin elämänvaiheista.
Henrik Tott syntyi 1570-luvun pinnassa. Hänen vanhempansa olivat Claes Akesson Tott ja Kerstin Henriksdr Horn af Kanckas.
Claes Tott oli kunnostautunut sotapäällikkönä ja hallintomiehenä Ruotsin itäisissä maakunnissa, mutta vastutettuaan herttua Sigismundin ruotsiintuloa, joutui Juhanan III epäsuosioon ja menetti virkansa & läänityksensä.
Henrik kirjoittautui Rostockin yliopistoon kesäkuussa 1588, mutta jo 17.10.1589 hänet tavataan Helmstedtin yliopiston kirjoista. Syytä opiskelupaikan vaihtumiseen ei tunneta.
Vuonna 1590 Erik-kuninkaalta vallankaapanneet esittelivät Ruotsissa uuden kruununperimysjärjestyksen, joka nimenomaisesti poissulki
Erik XIV sukuhaaran oikeuden Ruotsin kruunuun. Samalla mahdollistettiin kuninkuuden periytyminen matriarkaalisesti Ruotsin valtakunnassa.
Erikin seuraaja, velipuoli kuningas Juhana III, kuoli vuonna 1592 ja hänen poikansa, epäsuosittu katolinen Sigismund astui valtaan.
Henrik Tott on tällävälin päättänyt opintonsa ja palannut Ruotsiin, jossa hänet mainitaan kuninkuutta tiukasti tavoittelevan Kaarle-herttuan kamaripalvelijana (kammarsven) v. 1597. On tässä yhteydessä merkillepantavaa, että MOLEMMAT Sigrid Vasan tulevista puolisoista; sekä Henrik Tott, että Nils Nilsson Natt och Dag, olivat alunperin Kaarlen hovissa palvelleita (Natt och Dag oli Kaarlen puolison hovimestari) ja niinmuodoin “herttuanmiehiä”.
“Herttuanmiehenä” Henrik naitetiin samana vuonna (1597) itseään yli viisi vuotta vanhemmalle, kuningas Erikin ja Kaarina Maununtyttären ainoalle tyttärelle prinsessa Sigrid Vasalle, joka isänsä vallastasyöksemisen ja murhan seurauksena oli asetettu äitinsä kanssa de facto vankeuteen Liuksialan läänitykselle, lähelle valtakunnan itärajaa.
Erik XIV vallastasyöksyyn aktiivisti osallisena ollut Kaarle laskelmoi naittaessaan nuorukaisen jo ensiavioonsa ylikypsälle (31 vuotiaalle) prinsessa Sigridille kontrolloivansa/ estävänsä Erik XIV kilpailevan ja “oikean” sukulinjan jatkumisen. Henrik Tott oli joko nimenomaisesti saanut ohjeet olla siittämättä jälkeläisiä vaimolleen, tai ainakin hänen oli annettu ymmärtää sen suuntaiset toiveet. Mahdollisen lipsahduksen sattuessa toivottiin luonnon tekevä tehtävänsä ja korjaavan talteensa kuningas Erikin “äpärälapsen” (Kaarle-herttuan käyttämä puhuttelunimi veljentyttärestään) ja tämän epätoivotun jälkeläisen.
“Luonto” toimikin toisin, täysin herttuoitten suunnitelmien vastaisesti! Henrik Tott, joko aidosti “rakastui” vaimoonsa, tai havahtui nopeasti vyöryvien tapahtumien tuoksinassa tajuamaan oman potentiaalinsa “laillisen” kuningsalinjan jatkajana & kuninkaallisen Vasa-Tott-suvun kantaisänä, mahdollisesti molempia.
Aviotaan seuraavana vuonna, vielä herttuan & valtionhoitajan suosiossa ollessaan, hänet nimitettiin Turun linnan komentajaksi (befälhavare) lokakuussa 1598.
Hämmästyttävästi huomaamme Alftan-kronikan asettavan sukuun kuuluvan Henrik Hanssonin (Stodiusten kantaisän) samaan linnaan, lähes samalle vakanssille (ståthållare på Abo slot) suurinpiirtein samoihin aikoihin.
Henrik Tott on vedenjakajalla. Kaarle-herttuan “hännymiehestä” sukeutuu tuona vuonna, Turun linnassa Kaarle-kuninkaan haastaja & aktiivi vallantavaoittelija lankonsa ja vaimonsa nimissä. Sigrid synnyttää vuonna 1598 Ake-nimisen pojan. Nyt Henrik taistelee myös lapsensa ja tulevien lastensa perintöoikeudesta.
Kuningas Sigismund oli vuonna 1598 paennut Ruotsista setänsä Kaarle-herttuan nujertamana, eikä palannut Tukholmaan enää koskaan. Kaarle julistettiin vuoden 1599 pidetyillä herrainpäivillä Ruotsin hallitsevaksi perintöruhtinaaksi.
Suomen ja Viron aatelisto vastusti säätyjen päätöstä. Koko valtakunta natisi liitoksissaan.
Kaarle-herttua, vihansa sokaisemana, ryhtyi kostoretkeen pettureitten kukistamiseksi heti ja harkitsematta. Hänen missionsa oli mitä suurimmassa
määrin henkilökohtainen ja kaksitavoitteinen: kukistaa katolisen Sigismundin vallanpalautusaikeet lopullisesti ja katkaista pää Venäjän tsaarin hautomalta juonilta Erik-kuninkaan elokuussa 1599 Moskovaan saapuneen Gustaf-pojan ja “laillisen kuningaslinjan” palautuksesta Ruotsin valtaistuimelle.
Tsaari Boris Godunov oli jo pitkään mielihyvällä seurannut Kaarlen ja Sigismundin keskinäistä kamppailua ja laskenut hyötyvänsä epäsovusta & verenhukasta.
Godunovin toiveena oli antaa ruotsalaisten ja puolalaisten vallantavoittelijoiden näännyyttää toisensa ja marsittaa sitten omien joukkojensa kärjessä vallastasyöstyn kuningas Erikin ainut poika, kruununprinssi Gustaf Liivinmaan ja Viron kautta Suomeen ja suotuisimmassa tapauksessa Ruosinkin valtaistuimelle. Gustaf olisi tuolloin Venäjän tsaarin “nukkehallitsija” ja häneen sidottu sukusitein naittamalla Gustaf Boris Godunovin omalle tyttärelle Xenialle.
Muodollisena syynä ja virityksenä aktiin olisi käytetty Kaarlen ajattelematonta lupausta Narvan luovutuksesta Venäjälle, jonka toteutumatta jääminen antoi tsaarille tekosyyn olla allekirjoittamatta Täyssinässä tehtyä rauhaa.
Boris Godunov yllytti prinssi Gustafia haastamaan suoraan setänsä vaatimalla tätä luovuttamaan Viron ja Suomen itselleen. Jos herttua, kuten varmaa oli, kieltäytyisi, antaisi tsaari venäläisiä joukko-osastoja prinssin käyttöön tavoitteen toteuttamiseksi sotilaallisesti.
Boris Godunovin loistava taktinen veto sammahti prinssi Gustafin itsepäiseen vastustukseen. Gustaf systemaattisesti kieltäytyi pettämästä isänmaataan
asettumalla sen arkkivihollisen saappaisiin. Prinssistä tuli valttikortin asemesta vanki. Kuningas Erikin-linjan lojalistien ja Kaarle-herttuan huomio kiintyi nyt entistä ilmeisimmin Henrik Tottin suuntaan.
Mutta missä oli Henrik?
Jo ennen kuin herttua jyskytti kanuunankuulilla Turun linnan pääporttia, oli Henrik Tott paennut Helsinkiin ja sieltä edelleen Arvid Tönnesonin hätäisesti kokoamien laivojen mukana perheineen Tallinaan. Oliko Henrik Tottin laivurina eräs Mårten-niminen, lainukijanakin tunnettu Brändöstä?, etsii vielä todistettaan.
Linnan puolustuksen Henrik oli delegoinut Henrik Hanssonille (Alftan-sukua), joka jalka sitten kronikan mukaan” blef med en stycke-kula afskutit igenom järnporten Ifrån Tallinmäki, ståndandes sig till olycka, på slotts Borggården, då Hertig Carl intog Abo slot och hela Finland, af hwilken skada han förorsakades låta sig bära på en stol ut, och lefwerera Honom Slotts Nycklarne, och brukade sedan en trä-fot, unde filius cognomen obtinebat Stodii.
Todellista saalistaan paitsi jäänyt Kaarle-herttua antoi hurjan luontonsa tuta:
Kostonhimoisena han mestautti heti paikalla kymmeniä henkilöitä, erityisesti sellaisia joita kohtaan hän kantoi yksityistä vihaa. Hän jopa herjaa kuolleita, kuten kertomus Klaus Fleminigin ruumiin häpäisemisestä osoittaa.
Niitä ruotsalaisia ja suomalaisia, jotka olivat onnistuneet pakenemaan Viroon hän vaatii lähettinsä välityksellä saapumaan Ruotsiin “koska he useiden muiden rauhattomien henkilöiden kanssa olivat myrkyllisillä juoneillaan saattaneet valtakunnan vaikeaan tilaan”. Ehkä päällimmäisenä hänen privaattilistassaan on “pettureista petturein” Henrik Claesson Tott.
Henkilökohtaisen uhkan sokaisemana hän kiirehtii pakolaisten kannoilla valloittamaan Suomen jälkeen Viroa.
Matkan varrella hän herjaa ja runoo ympärilleen milloin Sigismundin-, milloin Moskovan-, tai Erikin-linjan lojalisteiksi kokemiaan.
Osansa saa esim. Narvan linnapäällikkö Otto Yxkull:
“Huomaan, että tuo kunniaton Otto Yxkull on vanginnut lähettimme ja varastanut postimme. Hän on siis pelastaakseen Narvan puolalaisille
liittynyt Suomesta paenneiden kavaltajien joukkoon”.
Tallinan käskynhaltija Georg Boije af Gennäs (kirjeessä hänelle):
“Sinä senkin siellä Liivinmaalla, samanlainen kuin kavaltajat Suomessakin, joiden kanssa väijytte henkeäni! Jätä ruikutuksesi; sillä teen sinulle samaa, jota itse olit aikonut minulle. Miksi annoit apuasi paavilaisille saattaa Liivinmaa Puolan valtaan?!
Tallinnan varuskunnan avainten luovuttajaksi (antautumisen merkiksi) osoittautuu Alftan-kronikan mukaan Turun Henrik Hanssonin veli , Rålamb Hansson, joka merkillepantavasti ojentaa avaimet “kuningas Sigismundille luovutettavaksi”, Kaarle kun kruunattiin virallisesti kuninkaaksi vasta vuonna 1607.
Henrik Tott ja muut “kavaltajat” joutuivat pakenemaan linna linnalta Viroa valloittavin Kaarlen joukkojen alta, tai alentumaan anomaan armoa.
Armonanojiin kuuluivat mm. Puotilan Anders Larsson ja Pernajan Arvid Tönnesson Wildeman. Anojiin ei alleviivatusti kuulunut Henrik Claesson Tott!
Vuoden 1599 lopulla Henrik & Sigrid perheineen ovat jo tilapäisessä turvassa Kuurinmaan herttuan Friedrichin hovissa.
Mitaussa Henrik Tott tarttuu kynään ja tiivistää haaveensa paperille:
Ensin koukeroisin kirjaimin: Heinrich Tått zu Siudeby” ja sen alle neljään kenttään jaettu vaakunakilpi; sen ensimmäiseen ja neljänteen osaan hän piirtää Ruotsin kolme kruunua, toiseen Göta-vaakunan; leijonan kolmen virran yllä ja vain kolmanteen entisen omansa, Tott-suvun vaakunan. Kilpi on katettu sydänvaakunalla, joka kuvaa Vasa-suvun sukuvaakunaa . Kypärän kruunaa majesteetillinen Ruotsin kruunu.
Vielä kesällä 1600 tavataan Henrik Riiassa. Ennen vuoden loppua (14.12.) 1601 on hän jo kuollut.
Mitä tapahtui?
Ehkä osa vastauksesta on löydettävissä edellä mainituista, Biaudetin kokoamista, Vatikaanin salaisistakin salaisimman jesuiitta-arkiston dokumenteista, joiden varaan Biaudet on rakentanut prinssi Gustafia käsittelevän elämänkertaansa.
Varmuudella tiedämme, että tuossa, Suomessa liki tuntemattomaksi jäänneessä opuksessa on tallella “hävinneitten historia”, sellaisena kuin se Vatikaanin arkistoista välittyy.
Koska Stilckenin nimeä ei löydy militarian ansioluetteloista, on palvelun
kruunulle, tai kruunuille täytynyt siis tulla "siviilipuolelta".
Tulkiksi palkattuna ja liivinmaalaisena (?) hänellä varmaankin on ollut käyttöä vakoojana.
Oliko hän peräti entisaikojen "kaksoisagentti"?
Quote:
Historian unohduksesta marssii esille Christoffer Canton, prinssi Gustafin lähin uskottu, “hovimestari” ja sanansaattaja.
Canton on se henkilö, joka neuvotteli prinssin puolesta Flemingin kanssa Kaarina Maununtyttären ja Gustafin tapaamisjärjestelyistä Räävelissä. On todennäköistä, että “pään auettua” yhteydenpitoa jatkettiin.
Cantonin sanotaan niinikään hankkineen “suojeluskirjeen” tsaarilta Gustafin venäjänmatkaa varten.
Tämä kirje talletettiin riikalaisen porvari Henrich Flegelin haltuun, siltä varalta, että tsaari “söisi sanansa” (kuten sitten kävikin).
On tässä yhteydessä syytä mainita, että Kaarina Maununtytär oli henkilökohtaisesti kehoittanut poikaansa hakemaan apua ja turvaa isänsä entisistä ystävistä, joihin Kaarina luki mm. Englannin kuningatar Elisabethin ja Venäjän tsaarit. Jesuiitat, niinikään kannativat moskovanmatkaa, omista subjektiivisista syistään.
Tsaari oli kullannut kutsuaan lähettämällä prinssille tämän kurjuudessa ennennäkemättömiä aarteita: silkkaa kultaa, rahaa, helmiä, silkkiä ja samettia, soopelinnahkoja, hevosia, jotta Ruotsin laillinen kruununperijä voisi arvonsa mukaisesti saapua Moskovaan
Kun koukkuun tarttunut prinssi Moskovaan tultuaan kieltäytyi Boris Godunovin kosinnoista tyttäreensä, Suomeen, Liiviin ja Ruotsiin nähden, antoi kiukustunut tsaari laatia kirjeen Gustafin nimissä, jossa suomalaisia kehoitettiin tunnustautumaan prinssi alamaisiksi. Tämän kirjeen kantajaksi määrättiin Otto Rug, joka kuitenkaan ei päässyt kuin Viipuriin, josta joutui palaamaan takaisin väärennettyine dokumentteineen.
Christoffer Cantonin taru päättyi Pleskowissa, jossa hän tsaarin vaatimia lunnaita kuljettaessaan, hämäräperäisisissä olosuhteissa, menetti henkensä. Se mitä Canton mukanaan kantoi, joutui suoraan tsaarin käsiin, suojeluskirje mukaanlukien.
Naiivin Gustafin peli oli pelattu. Häneltä riistettiin hevoset, palvelijat, ajopelit; kaikki se mammona, jonka hän tsaarilta oli saanut ja vielä vapauskin.
Prinssi lähetettiin ensin Ugglitzin kaupunkiin, sieltä Dimitrin aikana Peroslaukseen, kunnes määränpääksi Vasili Shuiskin valtaantulovuonna muodostui Kashin, kuolinkaupunki.
Kaarle-herttuan mielenkiinto Venäjän sisäpolitiikkan kasvoi silminnähden prinssi Gustafin vangitsemisen myötä.
Hän tarjoaa prinssin kuolinvuonna apuaan toista “Vale Dimitriä” vastaan taistelevalle tsaari Vasilille.
Oliko tämän avun hintana prinssin henki?
Kaarina Maununtyttären tuska Liuksialassa on mittaamaton; saattoihan hän neuvoillaan oman poikansa surman suuhun.
Unquote
Latinisti Jensille neuvoksi: olisin peräti yllättynyt, jos Stilckenin nimeä ei löytyisi jesuiittojen arkistosta Roomassa,
niistä samoista, joiden parissa jo Biaudet uurasti.
kaikki pitää tietysti tutkia, kun vain mahdollisuuksia olisi.
Muuten: mistä siis tiedämme, ettei Stilkenin nimi esiinny militarian ansioluetteloissa? Olemmeko tarkastaneet kaiken?
Miten paljon yleisesti ottaen tiedämme 1600-luvun palkkasoturipäälliköistä? Emme kai paljoakaan?
Ketjussa on aiemmin mainittu Tawaststjerna "pikkutarkka" teos, jonka olen
itsekin lukenut kuin aapisen. Kaikki vähänkin merkittävämmät "kilvenkalistelut" on kirjattu ja Kaarle-herttuan kirjeenvaihtoa päälliköittensä kanssa siteerattu laajasti. Stilcken ei ole jäänyt Tawastsjernan haaviin - siinä se!
Loma Roomassa voisi olla paikallaan. Siinä sivussa voisi poiketa Vatikaanissakin, jonka arkistot ovat avautuneet sitten Biaudetin ja Karttusen päivien.
Ensiapuna kannattaisi lukea Biaudetin prinssi Gustafin elämänkerta, josta
vain ydinkappaleet olen käännättänyt Suomeksi, omiin kirjallisiin töihini.
Stilcken voisi vehkeillä jo siellä.
P. Pihlman
11.12.09, 15:08
Erik Andersson Kiorbiauw (Kirby) aateloituna Lilliebrun, Monikkala Janakkala.
Syntynyt Skotlannissa, muutti Ruotsiin ja palveli hyvin ja urhoollisesti
kuningas Kustaa Adolfin ja kuningatar Kristiinan aikana tanskalaisen, venäläisen, liiviläisen ja saksalaisen sodan aikana.
Sotamiehestä lopulta majurina Hämeenlinnan läänin rykmentissä. Aateloitiin (1642 numerola 293), kuoli 1646. Sai luvan omistaa Monikkalan säterin Hans Hanssonin
teloituksen jälkeen 1605. Valtiolle takavarikoituna maatilana annettiin hänen anopilleen, liivinmaalaisen Paul vön Stilckenin leskelle, ja sai erossa vahvistetun säterivapauden Monikkalaan. Meni naimisiin Paul von Stilckenin ja Barbara von Hilcken tyttären Judit Ebba von Stilcken kassa, joka kuoli korkeassa iässä 1682 ja haudattiin Janakkalan kirkkoon.
Olisikohan tietoa jälkipolviin kuuluvista Petter Wulfista ja hänen tyttärestään
Maria Wulfista, joka avioitunut Artjärven Salmelan Jesperilään, ja on äitini
sukujuurissa. Lähinnä kiinnstaisi saada tarkennus, varmennus Maria Wulfin
muutosta Artjärvelle.
Hei
"Påfvel Stillicken" oli mukana Kirkholman taistelussa "polakkiensa" kanssa, tämän teoksen mukaan
http://books.google.com/books?id=5uZBAAAAIAAJ&pg=RA1-PA11&dq=stillicken&hl=fi&cd=5#v=onepage&q=stillicken&f=false
Hei,
Tarkentaisin aiempaa Tawaststjerna-kommenttiani, koska sitä on käytetty tavalla, jota en itse käyttäisi.
Werner Tawaststjernan sotatrilogia on suomeksi kaikkein pikkutarkin tutkimus sotavuosista 1570-1611. Osat käsittävät vuodet 1570-1590, 1590-1595 ja 1595-1611. Kaksi ensimmäistä ovat todella piiruntarkkaa työtä ja niistä löytää aika hyvin kaikenlaisia henkilöitä erilaisissa puuhissaan. Paras on mielestäni kakkososa, joskin ykkösenkin sotatapahtumien kuvaus osoittaa, että 1500-luvulla strateginen ja muukin osaaminen oli vasta suunnitteilla.
Kolmas on ohuempi ja kokoavampi kuin muut, ja useat merkittävätkin tapahtumat ohitetaan lyhyellä maininnalla. Jos jotain henkilöä ei siellä mainita, en missään tapauksessa käyttäisi sitä todistamaan, että hän ei ollut paikalla. Kirja on kyllä mainiota luettavaa ehkä juuri siksi, että siinä ei takerruta jokaiseen pikkuasiaan.
Reastonille kiitos hienosta viitteestä! Käsittäisin, että Ruotsissa Baltian sodasta tekstiä on tuotettu jonkin verran ja luulisi Kirkholmastakin löytyvän tutkimusta. Pikahaun (Regina) mukaan Puolaksi näyttäisi olevan saatavissa pelkästään Kirkholmaa koskevia tutkimuksia kaksikin nidettä: Ferdynand Kudylkan (1921) ja Henryk Wisnerin (1987).
Juho
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.