Sukukirjan tiedot

[mirjamarja]

Suvustamme on tehty aikaisemmin sukukirja, jonka tiedot ovat kymmenien vuosien takaiset.
Nyt kootaan uutta sukupuuta, joka on sotien aikaan ja jälkeen syntyneistä henkilöistä. Tietosuojalaki koskee tiukasti heitä, joten julkaisua ei vielä tehdä, mutta onhan lupa koota kuitenkin arkistoon jälkipolvet edellisen kirjan henkilöille?
Minulta sukukirjan toimikunta on pyytänyt henkilötietoja kahden veljeksen perheistä ja jälkeläisistä. Kysyn lupaa toisen veljen jälkikasvulta, mutta toisen veljen koko jälkikasvu on jo julkaistu hänen vaimonsa suvun sukukirjassa alaikäisiä lapsosia myöten.
Voinko vain ilmoittaa sukutaulujen päivittäjälle, että poimii ko. julkaisusta tiedot? Vai pitääkö jonkun ottaa näihin henkilöihin yhteys ja pyytää lupa?
Tiedothan on julkipantuna jo vuosia myynnissä olleessa sukukirjassa.

Minä en heitä tunne lainkaan, joten en ole innokas tähän toimeen ryhtymään. En ole viitsinyt tutkia ja tarkastettuja tietoja uudestaan, joten omissakin muistiinpanoissani viittaan vain jo julkaistuun sukukirjaan.

[Antti Järvenpää]

Käytännesääntöjen mukaan jokainen sukukirja tulkitaan omaksi henkilörekisteriksi ja näin ollen lupa on kysyttävä. Sillä että tieto on julkaistu jossakin muualla ei ole merkitystä, eikä vapauta rekisterin pitäjää kielto-oikeuden tiedustelusta.

Näin ainakin itse tulkitsen käytännesääntöjä. Ehkäpä sen tekijät voivat oikaista, jos olen väärässä.

[mirjamarja]

Mahtaisikohan olla korrektia sanoa ko. sukukirjan sivulla huomautuksissa, että veli XX:n jälkipolviin voi tarkemmin tutustua Virtasen Sukukirjassa vuodelta 1998.
Mainitsemieni kahden veljeksen jälkipolvet ovat tässä edellisessä sukukirjassamme siis jonnekin vuoteen 1939 asti lueteltuna ja toisen veljen jälkipolvet siitä ajasta eteenpäin toisessa sukukirjassa n. vuosituhannen vaihteeseen saakka.

Tämän käytännesäännön tuomana ollaan kohta aikamoisessa tiedustelurumbassa, jos ihan todella alettaisiin noudattaa luvanhankintamääräystä!

[Kataja]

Tiedothan on julkipantuna jo vuosia myynnissä olleessa sukukirjassa.

.

Ensimmäisen kirjan tiedothan on voitu julkaista ilman asianomaisilta saatua lupaa. Ellei luvan saantia ole mainittu kirjassa, sitä ei voi tietää. Se että jokin on julkaistu jossain muualla ei pelkästään riitä uuden julkaisemisen puolustukseksi. Viitaus kirjaan kyllä mielestäni olisi sopivaa.
Marjatta

[Laardi]

Jahas, pitääkö siis sukukirjan uusintapainokseenkin kysellä kaikilta luvat, jos ne on edelliseen versioon saatu? Tietysti "ennalta mainitsemattomien" henkilöiden kohdalla, mutta että ihan kaikkien uusiksi?

Asia erikseen ovat sitten muiden sukujen tms. julkaisuissa olevat tiedot. Niitä ei saisi mennä kopioimaan ja julkaisemaan luvatta.

:)

[Laardi]

Täällä jotain osviittaa asiaan:

http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=1207

[mirjamarja]

... pitääkö siis sukukirjan uusintapainokseenkin kysellä kaikilta luvat, jos ne on edelliseen versioon saatu?
:)

Tämä tietokanta, jota nyt ollaan kokoamassa, tulee julkaistavaksi vasta tulevaisuudessa, jolloin tiedot jo ovat luvallisia. Sukuseura kerää kuitenkin jäsenten tiedot omiin arkistoihinsa. Itse en tule olemaan enää ko. teosta lukemassa, kun se joskus painosta putkahtaa, jos putkahtaa...!
Sukuseuran kunnianhimoisena tavoitteena on pitää sukutaulut ajan tasalla. Kun julkaisuaikomuksia ei nyt ole, lienee lain sallimaa ilmoittaa tiedot ainakin oman lähisuvun jäsenistä? Lupa on aikanaan saatu, koska jokaiselta on tietoja tarkistettu ja pyydetty muutakin materiaalia, valokuvia ja kirjeitä yms. Kenellekään heistä ei sukukirjan jatkuminen olisi yllätys.

Ongelmana nyt vain on ne kaukaisemmat sukuun kuuluvat, jotka eivät ehkä sukulaisuudestaan ole kovinkaan hyvin selvillä.
Tämä minua askarruttanut veljen perhe on toisen suvun sukukirjassa. Ei tunnu kovinkaan järkevältä ruveta etsimään ja maksamaan sukuselvityksiä hänen perheenjäsenistään, kun tiedot jo on sukukirjan sivuilla.
Huoh!

[Irkku]

Minä ainakin otan ilman muuta normaalit henkilötiedot, jos niitä on, aiemmin
julkaistuista sukukirjoista ja tarkistan tarpeen mukaan ja tietysti mainitsen lähteen.
On ihan älytöntä ruveta kyselemään lupia tiedoista, jotka on jo esillä muissa julkaisuissa.
Jos sellaisia "sääntöjä" käytännesäännöissä on, niin ne on kyllä täysin turhia ja tarpeettomia.
Pidetään nyt järki päässä näissä asioissa. Peloittelu kaikenmoisista pykälistä, joita Suomen laki ei tunne, ei hyödytä ketään.

[Juha]

Tässähän oli kyse nimenomaan niistä asioista, mitkä laki tätä nykyä määrittelee.

Se on kokonaan toinen asia, miten järkevä kyseinen lainkohta on. Leivättömän pöydän ääressähän asia sitten aina tapauskohtaisesti selviää.

Itselleni tuli myös mieleen se, että tiettyjä asioita ei voi lainata toisista kirjoista, vaikka lähteen mainitsisi. Näitä ovat vaikkapa jonkun ihmisen henkilökohtaiset muistelot, joita sukukirjoissa on aina silloin tällöin.

Korjatkoon joku, jos on toista mieltä


Juha

[Irkku]

Käytännesäännöt eivät tietääkseni ole Suomen lakikirjassa, vaikka jotkut
nähtävästi niin täälläkin luulevat.

Ja minä ainakin kirjoitin nimenomaan vain "normaalit henkilötiedot", en mummojen muistelojen kopioimisesta.

Jos minä epäilen, mitä julkaisen, niin kysyn lähiomaiselta, juristilta. En kysele sellaista muutaman tunnin "koulutuksen" saaneelta ns. neuvojalta.

[Antti Järvenpää]

Oikeastaan tämä Mirjamarjan pulma on sellainen, jota sen paremmin tietosuojavaltuutettu kuin käytännesääntöjen rustaajatkaan eivät oikein ole osanneet mielessään ajatella.

Sukutukimus on pitkä prosessi, ja itse asiassa sukutukimus muuttuu henkilörekisteriksi monessa tapauksessa vasta silloin, kun jotakin päätetään julkaista. Sitä ennen se on yleensä yksityistä harrastusta, johon ei lupia tarvitse kysellä. Siinä vaiheessa, kun sukukirja aiotaan julkaista, muuttuu se yksityinen sukutukimuskin henkilörekisteriksi nykyisin linjauksen mukaan, ja kielto-oikeuden kysyminen koskee jokaista elossa olevaa aivan siitä riippumatta, mistä ne tiedon on hankittu tai kuinka julkisia ne ovat olleet. Tietojen aikaisempi julkisuus ei mitenkään vapauta kirjan tekijää kielto-oikeuden kysymisestä, tuntui se sitten kuinka tyhmältä hyvänsä.

En ole varma, mistä Irkku puhuu. Jos puhuu omasta henkilökohtaiseen tarpeeseen tehdystä sukutukimuksesta, on hän oikeassa, Mutta jos hän tarkoittaa sukukirjan tekemistä, on ohje väärä ja kyse ei ole pelottelusta vaan siitä, että meillä on jo asiasta käräjäoikeuden ennakkopäätös, jota tietosuojavaltuutettu ajoi omalta osaltaan, ja joka sitten käsittäkseni myös johti käytännesääntöjen syntymiseen.

Jos palaan tuohon Mirjamarjan alkuperäiseen kysymykseen, niin siinä ollaan juuri sellaisessa ongelmassa jota käytännesääntöjen tekijät eivät ole osanneet kirjoittaa auki. Sukututkimusta nimittäin tehdään usein hyvin pitkällä ajalla. Kymmenen vuotta ei ole mitenkään pitkä aikajänne, ja sinä aikana näiden kielto-oikeuden käyttäjien mielipide voi vaihtua useita kertoja. Lisäksi tietojen keräilystä syntyy sukukirjan unelma vasta sellaisessa vaiheessa, kun alkaa näyttämään siltä, että aineistoa alkaa olemaan kirjan verran.

Kun asiasta keskusteltiin esimerkiksi Käytännesääntöpäivillä, ja otin asian esille, tarjottiin ratkaisuksi sitä, että kielto-oikeuden tiedustelu tehtäisiin mieluiten julkaisun valmistamisen yhteydessä. Tällöin tämä tarkoittaisi sitä, että henkilötietoja kerättäessä ja luovutettaessa sukukirja kokoojalle, ei tätä kielto-oikeutta kysytä, vaan sen tekemisestä vastaa kirjantekijät, jotka myös ovat asiasta viimekädessä vastuussa. Menettely ei noudata piirulleen käytännesääntöjä, mutta on käytännössä kaiketi ainoa järkevä menettely, etenkin jos projekti on vuosia kestävä.

Eli se mitä Mirjamarja kysyi, on nyt takemmin luettuna ihan ok menettely hänen osaltaan, mutta kirjan tekijät kyllä joutuvat sen kielto-oikeuden myöhemmin kysymään, oli tiedot julkaistu missä hyvänsä aikaisemmin. Ei edes se, että tiedot ovat haettu väestörekisteristä, vapauta kirjan tekijöitä kielto-oikeuden tiedustelusta. Ja ehkä tässä on hyvä painottaa sitä, että tietoja tai vinkkejä antaessa olisi syytä mainita, onko tietojen luovuttaja kysynyt asianomaisilta mitään kielto-oikeudesta.

Tämä esimerkki on oivallinen esimerkki käytännön pulmista käytännesääntöjen suhteen, joita olen myös itse pyrkinyt tuomaan esille. Oma mielipiteeni asiasta on se, että nämä säännöt käytännössä estävät hiukankaan laajemman sukukirjan teon, koska kirjan tekijät eivät pysty millään järjellisellä vaivalla ja kustannuksella selviytymään kielto-oikeuden tiedustelusta. Mutta tästä aiheesta on jo keskusteltu muualla, joten en palaa siihen sen enempää.

[Juha]

käytännesäännöt ovat tosiaan eri asia, mutta minähän en niitä maininnut. Tarkoitin henkilötietolakia.

Loppuosa viestiäni oli vain yleinen toteamus, ei sen kummempaa.

Ikävä kyllä meillä kaikilla ei ole tuttua juristia. Sen takia nämä säännöt ovat ainakin minulle tervetulleet.

Juha

[blue-eyed]

Tietojen aikaisempi julkisuus ei mitenkään vapauta kirjan tekijää kielto-oikeuden kysymisestä, tuntui se sitten kuinka tyhmältä hyvänsä.

En nyt tiedä, onko minulla eri käytännesäännöt, kuin mitä Antti ja Juha lukee, mutta minulla olevissa käytännesäännöissä sanotaan näin:

4.1. 4. mom.

Informointivelvollisuuden toteuttamisessa on riittävää, että rekisterinpitäjä aktiivisesti edistää rekisteröidyn mahdollisuutta saada tieto sukutukimusrekisteristä. On huomattava, että sukujulkaisun tekijän ei ole tarpeen pyytää lupaa tietojen julkaisemiseen, vaan tiedottaa siitä, että henkilö on rekisteröity sukututkimusrekisteriin.

4.1. 5. mom.

Tieto sukututkimusrekisteristä voidaan saattaa rekisteröidyn tietoon eri tavoin. ............ Kyseeseen voi tulla myös lehti-ilmoitus esimerkiksi paikallislehdessä.

Nyt herää kysymys, minkä paikkakunnan paikallislehdessä, eiko Virallinen lehti olisi parempi ja kattavampi? Jokaisen itsensä häpeä, jollei ole Virallisesta lehdestä lukenut ilmoitusta, jossa esim. sanotaan, että xx sukuun kuuluvat on rekisteröity sukukirjan julkaisemista varten. Rekisteri on nähävänä siellä ja siellä.

Mielestäni koko käytännesäännöt ovat liian monisanaiset, vähempikin olisi riittänyt.;)

[Juha]

Arla hyvä, tästähän Antti juuri puhui.

Jos minä kopioin vuonna 1978 ilmestyneestä sukukirjasta X jonkun perhetaulun tänä vuonna julkaistavaan sukukirjaani, muodostan minä samalla henkilörekisterin.

Tällöin minulle muodostuu velvollisuus informoida noita vuoden 1978 sukukirjassa X olleita henkilöitä tästä asiasta. Sillä ei ole mitään merkitystä, että tiedot ovat jo kerran ilmestyneet tuossa mainitussa kirjassa X.



Juha

[Laardi]

Juha,

mutta jos siis käytännesääntöjen mukaan lehti-ilmoitus riittää, niin eihän siinäkään ole mitään järkeä? Kai tuossakin pitäisi joku varmuustekijä olla? Siis että asianosainen ihan varmasti saa tiedon.

[Juha]

Minähän totesin tuolla edempänä, että kaikessa ei aina ole järkeä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että lain vaateita ei pitäisi ottaa todesta.


Juha

[Antti Järvenpää]

Käytännesääntöjen pulma on siinä, että vaikkakin informointivelvollisuutta koitetaan lieventää erilaisin sanakääntein, niin kuka hyvänsä, jota ei ole informoitu henkilökohtaisesti, voi nostaa kanteen. Ja ennakkotapauksessa riittäväksi informoinniksi ei riittänyt se, että äiti oli luovuttanut poikansa perheen tiedot. Mielestäni tämä on aika kuvaava raja, ei edes äiti kelpaa täysi-ikäsen lapsensa tietojen luovuttajaksi, vaan asiasta on informoitava henkilökohtaisesti jokaista elävää täysi-ikäistä. Kyseessä on oikeustapaus, jonka masinoitiin tietosuojavaltuutetun hyvällä tuella, että saatiin selkeä rajanveto.

Jos siis sukukirjan julkaisija haluaa olla 100% varma, ettei syytteitä tule, tulee jokaista elävää täysikäistä informoida henkilökohtaisesti. Jos sitä ei tee, on aina riski päätyä käräjätupaan, jossa sitten harkitaa tapaus tapaukselta onko informointi ollut riittävää. Kääntäen voin haastaa kaikki ne sukukirjan tekijät käräjätupaan henkilötietolain rikkomisesta, jotka ovat julkaiseet henkilötietojani minua henkilökohtaisesti informoimatta kielto-oikeuden käytöstä. Jos informointi on toteutettu jossakin lehdessä, jota en kenties edes lue ei asiaa auta, eikä minulta edes voi edellyttää, että lukisin 100 % läpi kaikki ne lehdet, joita minulle tulee. Olen siis erittäin vahvoilla, jos joku julkaisee henkilötietojani ilman että minua informoidaan henkilökohtaisesti.

Tämä vain esimerkkinä, vaikka en itse alkaisikaan riitelemään. Rekistöröidyn oikeudet ovat siis erittäin vahvat, ja sukukirjan tekijän riskit suuret, mikäli informointi ei ole aukotonta. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos tietosuojavaltuutettu ilmoittaisi, että suvun kantahenkilön paikallislehdessä oleva ilmoitus riittäisi. Minulle asia sopisi hyvin, mutta epäilen, että tällaista yleistä lupaa ei ole eikä tule.

[blue-eyed]

Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos tietosuojavaltuutettu ilmoittaisi, että suvun kantahenkilön paikallislehdessä oleva ilmoitus riittäisi. Minulle asia sopisi hyvin, mutta epäilen, että tällaista yleistä lupaa ei ole eikä tule.

No, miksi täällä käytännesäännöissä sitten on maininta lehti-ilmoituksesta?:confused:

[Laardi]

Noni, nyt on varsin selvät kuviot tämän osalta ainakin minun mielestäni.

Jos tällä foorumilla voisi antaa kirjoittajille kannustusta hyvistä postauksista, niin laittaisin heti Antille "peukkua ylöspäin"!

[Irkku]

Kyllä tässä sukukirjaa parhaillaan tehdään eikä todellakaan ole tarkoitus
pyydellä lupia useammassa sukukirjassa, sanomalehdissä, matrikkeleissa yms jo olleista tiedoista.

Esim. vuoden sukukirjan voittaneessa teoksessa on useita, joilta ei lupaa ole kyselty. Appivanhemmat, isovanhemmat, vanhemmat, sisarukset, ovat antaneet tiedot.

Asianomaisen itse asiaa pitää ajaa, tietosuojavaltuutettu antaa vain lausuntoja ja sitten tietysti ko.henkilö joutuu vetämään oikeuteen monen muunkin sukukirjan tekijän, kun kirjassa on lähde mainittu.

Aiheetta enempää

[Laardi]

No huh, melekonen asenne.

Miten meinasitte reagoida esim. kuolemien, avioerojen ja toisaalta avioliittojen, lapsien syntymän jne. suhteen, jos ette aio ottaa yhteyttä asianomaisiin?

Miten asianomaiset pystyvät itse ajamaan asiaa, jos he eivät tiedä mitään koko hankkeesta?

[Heikki Koskela]

No huh, melekonen asenne.

Miten meinasitte reagoida esim. kuolemien, avioerojen ja toisaalta avioliittojen, lapsien syntymän jne. suhteen, jos ette aio ottaa yhteyttä asianomaisiin?

Miten asianomaiset pystyvät itse ajamaan asiaa, jos he eivät tiedä mitään koko hankkeesta?

Melko keskinkertaisena ihmisenä järkeni puolesta olen ollut koko ajan "uunona" puhuttaessa käytännesäännöistä. Muutoinkin lain tulkintani on aina ollut heikolla pohjalla. Käyty keskustelu sukukirjan tietojen ksäittelyssä kirjan tekemistä varten on minulle täsmälleen samalla tasolla kuin se oli ennen kaikkia käytännesääntökeskusteluja. Oikeastaan vähän enemmän olen vain ymmällä. Täytynee vielä odottaa muutama vuosi (jos aikaa riittää), jotta uskallan tehdä omasta suvustani julkisen selvityksen. Tarvitsen rautalangasta väännetyn neuvon päästäkseni yli kynnyksen.

[mirjamarja]

Miten asianomaiset pystyvät itse ajamaan asiaa, jos he eivät tiedä mitään koko hankkeesta?

Minulla ei ole intoa ottaa yhteyttä mainitsemani kaukaisen veljen perheesen, jota en siis oikeastaan tunnekaan, mutta antamalla toisesta sukukirjasta lainaamani tiedot sukuseuran tietokantaan teen oman osani tuevaisuuden eteen. Kyllä tietysti informoin, mistä olen tietoni saanut.
Aikanaan, kun ja jos sukuseurassa intoa riittää, on heidän tehtävänsä sitten haalia luvat asianosaisilta. Osa heistä ei ole enää lupaa antamassakaan siinä vaiheessa. Miten oli, eikä vuosirajoitus koskenut jo kuolleitakin henkilöitä?

Oman lähisukuni tiedot annan kiireen vilkkaa eteenpäin, koska vasta imestynyt sukukirjamme on niin kiinnostanut kaikkia, että he haluavat tietonsa jatko-osaan. Sen ensimmäisen tiedot kun päättyvät n. vuoteen 1939-40.
Ilmoitan saaneeni luvan kaikilta henkilöiltä, ja luotan siihen, että jos heiltä asiaa joskus kysytään, eivät kiellä tietojensa julkaisemista.

Kun tätäkin keskusteluketjua seuraa, huomaa kyllä, että käytännesäännöt ovat vaikeuttamassa sukututkimusta siinä määrin, että kauan ei tämä tule jatkumaan, tai sitten harrastus kuolee pois.

[mika68]

Summa summarum, käsittääkseni elävien henkilöiden tietoja ei saa julkaista ilman ao. lupaa eikä kuolleistakaan, jos ovat syntyneet viimeisen 100 vuoden aikana.
Mutta minulle on epäselvää miten toimitaan ,jos on syntynyt yli 100 vuotta sitten, mutta kuollut vaikkapa 10 vuotta sitten.
On kai noita tapauksia viety käräjille, että on ilman ao. lupaa julkaistu hänen tietojaan. Mitkähän ovat olleet tuomiot, jos edes syytteisiin asti ovat edenneet?
Itse yritän toimia varman päälle, ja julkaisen netin sukupuissani ennen vuotta 1850 syntyneiden perustietoja.
Olen jo koulutukseltani it-alalla, joten tietokoneen ja internetin käyttö on minulle luontevaa, joten omien webbisivujen teko ja sukutietojen julkaisu siellä on minulle helppoa.

Mika J

[ristojohannes]

Meitä suomalaisia kehutaan/pilkataan Euroopan unionissa, että olemme mallimaa joka noudattaa jokaista direktiiviä pilkun tarkasti.
Sukuharrastajat tuntuvat pelkäävän, että meille on tulossa kirjaroviot, joissa poltetaan arkaluontoista aineistoa sisältävät kirjat joista löytyy jonkun liian nuoren sukulaisen syntymä- tai kuolinaika., jotka on kerätty julkisista lähteistä.

Hatunnosto jokaiselle, joka uskaltaa kaiken pelottelun jälkeen tekemään vielä sukukirjan.
Itse olen tehnyt sen ratkaisun, että teen vain noin 10 kappaleen painoksen , jonka annan lähisuvun lapsille sitoumuksella, että he pitävät tätä kirjaa lukituissa tiloissa 50 vuotta, ettei se tule kenenkään ulkopuolisen luettavaksi.

Tällä estän rikollisen toimintani paljastumisen. Olen nimittäin kerännyt kuuden vuoden aikana kaikista mahdollista lähteistä kokoamalla melko suuren tiedoston suvustani sekä heidän asuinkyliensä ihmisistä.
Minun vähenevä aikani eikä resurssini riitä tavoittamaan jokaista täysi-ikäistä ihmistä ja hakemaan heiltä kirjallista lupaa , että voin pitää heidän nimeään ja syntymäaikaa ja –paikkaansa tiedostossani.

[mirjamarja]

Summa summarum, käsittääkseni elävien henkilöiden tietoja ei saa julkaista ilman ao. lupaa eikä kuolleistakaan, jos ovat syntyneet viimeisen 100 vuoden aikana.
... ja julkaisen netin sukupuissani ennen vuotta 1850 syntyneiden perustietoja.


Netti saattaa olla isompi ongelma, mutta kyllä minusta sukuseuroilla pitää olla oikeus koota tiedot suvun jäsenistä ja julkaista ne aikaisemmin kuin 100 v. viiveellä. Sukutaulujen kerääminen ja kokoaminenhan on yksi tärkeimmistä sukuseurojen tehtävistä.
Ei ketään kiinnosta niin vanhojen esipolvien taulut, sillä useinkaan ihmiset eivät tiedä sukuaan niin kauas. Jäisi monelta tietämättä, kenen jälkipolviin itse kuuluu.
Nimetkin voivat olla vaihtuneet jopa moneen kertaan, vaikka ollaan jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.

Voi vain kuvitella, millaisia sukuseurojen julkaisut olisivat, jos esim. jäsenlehdessä kerrottaisiin vain 100 v. sitten syntyneiden sukulaisten elämäkertoja ja kuulumisia.

[mika68]

No itsekukin saa tietoonsa 100 vuoden sisällä syntyneet esivanhempansa kirkkoherranvirastoista. Siitä taaksepäin löytyykin jo kätevästi digiarkistosta ja hiskistä netissä sekä netin sukupuista, jos vaan tiedot sukupuissa ovat luotettavia.

Netti saattaa olla isompi ongelma, mutta kyllä minusta sukuseuroilla pitää olla oikeus koota tiedot suvun jäsenistä ja julkaista ne aikaisemmin kuin 100 v. viiveellä. Sukutaulujen kerääminen ja kokoaminenhan on yksi tärkeimmistä sukuseurojen tehtävistä.
Ei ketään kiinnosta niin vanhojen esipolvien taulut, sillä useinkaan ihmiset eivät tiedä sukuaan niin kauas. Jäisi monelta tietämättä, kenen jälkipolviin itse kuuluu.
Nimetkin voivat olla vaihtuneet jopa moneen kertaan, vaikka ollaan jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.

Voi vain kuvitella, millaisia sukuseurojen julkaisut olisivat, jos esim. jäsenlehdessä kerrottaisiin vain 100 v. sitten syntyneiden sukulaisten elämäkertoja ja kuulumisia.

[Antti Järvenpää]

Jahas, pitääkö siis sukukirjan uusintapainokseenkin kysellä kaikilta luvat, jos ne on edelliseen versioon saatu? Tietysti "ennalta mainitsemattomien" henkilöiden kohdalla, mutta että ihan kaikkien uusiksi?

Asia erikseen ovat sitten muiden sukujen tms. julkaisuissa olevat tiedot. Niitä ei saisi mennä kopioimaan ja julkaisemaan luvatta.:)


Tässä on mielenkiintoinen kysymys, johon käytännesäännöt eivät mielestäni ota suoraan eikä edes kauttarantain kantaa.

Harrastan nyt ääneen ajattelua. – Ensimmäiseksi tulee mieleen, että sukukirjaa julkaisee ainakin periaatteessa aina sama taho - sukuseura, joskin tekijänä on pääsääntöisesti luonnollinen henkilö ja oletettavasti vaihtuu vuosien saatossa. Joka tapauksessa sukukirjan uudet painokset ovat jatkumoja aikaisemmista painoksista. Jos henkilöntiedot on julkaistu aikaisemmassa sukukirjassa, ja sukuseuran tarkoituksena on ylläpitää sukukirjaa ajan tasalla, niin periaatteessa ainakin voisi ajatella, että itse sukukirja on yksi tehokkaimmista keinoista informoida sukua (rekisteröityjä käytännesäännön termein).

Kun olen itse tehnyt sukukirjaa tietystä suvusta, on havaintoni se, että sukutietojen julkaisu kirjana ja tietojen julkaisu esimerkiksi 1900-luvun alkuun asti on yksi tehokkaimmista keinoista saada lisätietoa. Ihmiset eivät yleensä tunne esivanhempiaan kovin hyvin, mutta kun he saavat kiinnekohdan, joko sukukirjasta tai netistä suvun vanhoista polvista, seurauksena on yhteydenotto sukukirjan tekijään ja jälkipolvien tietojen anto. Näin on käynyt ainakin itselleni melko suuressa määrin.

Kun nyt sitten ajattelee sukukirjan uusia korjattuja painoksia, voisi ainakin talonpoikaisjärjellä ajatella, että vanhassa sukukirjassa olevien henkilöiden osalta sukukirja itse, on ehkä tehokkain informoinnin väline, sillä niitä luetaan melko tarkasti omien ja läheisten tietojen osalta. Jos henkilöt ovat hyväksyneet henkilötietojensa julkaisun tässä sukukirjassa, on erittäin oletettavaa että he hyväksyvät niiden julkaisun myös uusintapainoksissa, ja näin ollen voisi ajatella, että informoinnin tulisi koskea vain uusintapainokseen tulevia lisäyksiä tai korjauksia.

Tässä olisi mielestäni kohta, johon käytännesäännöissä voitaisiin ottaa konkreettisesti kantaa ja painottaen sitä, että sukukirja itsessään tulkittaisiin riittäväksi informoinniksi. Ymmärtääkseni kuitenkin esimerkiksi matrikkelien osalta tilanne on sellainen, että informoinnin edellytetään tapahtuvan jokaisen painoksen osalta erikseen.