PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Osaako ketään neuvoa?


louise80
15.06.09, 15:43
Tiedän iso iso isästäni Vain nimen Juho Kupiainen, ja sen että hän on syntynyt Ilomantsissa.

Hänen vaimosta Maria Kupiainen os. Kerkkänen
s. 18.7.1887
k. 28.6.1966

Ja heidän lapsensa Toivo, Viljo, Eini, Elma ja Meeri (Suistamolla syntyneet)

Onko tästä mahdollisuutta päästä taaksepäin? Tuloksia ei löydy ilman vuosilukuja. Kannattaako pelkän nimen kanssa lähteä kyselemään edes Virkatodistuksia? Mistä kannattaisi hakea? Hiskissäkään ei ole noin "tuoreita" tapauksia.

Tapani Kovalaine
15.06.09, 16:12
Noin pätevillä lähtötiedoilla Ilomantsista varmastikin helposti löytyy oikea Juho Kupiainen, josta sitten pääsee mukavasti hänen esipolviinsa netissä olevien tietojen perusteella.

Pohjois-Karjalassa asui vuonna 1890 Kupiainen-sukunimeä käyttäviä yhteensä 180 henkilöä ja heistä 25 asui Ilomantsissa. Siellä taas suurin osa Kupiaisista asui Sonkajan kylässä. Ja tilalla RN:o 16 voi olla eräs Kupiaisten kiintopiste. Sieltä löytää Johan Kupiaisen, joka syntyi 29.4.1859 ja hän taitaa olla yhden sukupolven verran liian vanha verrattuna etsittävään Juhoon. Samalla aukeamalla on kaksi muutakin Juho Kupiaista. - Kerkkäsiä asui lähellä Maukkulan kylässä.

Tässä kuitenkin digikuva Sonkajasta: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865-866/254.htm

Tapani Kovalaine
16.06.09, 11:59
KUPIAISEN JUHO JA KERKKÄSEN MARIA

Tietoahan löytyy, jos sattuu asumaan kilsan päässä JoMasta.
Juhana (Juho) Heikinp Kupiainen s. 16.7.1884 Ilomantsi, Huhmarisvaara nro 1 Ryhälä, avioitui 17.1.1907 Tuupovaarassa, puoliso Maria Aatamintr Kerkkänen s. 18.7.1887 Ilomantsi, Pirttivaara nro 2 Vilppola (sittemmin Tuupovaaraa, nyt jo Joensuun kaupunkia!).

Juhana ja Maria muuttivat Tuupovaarasta 13.4.1908 Soanlahdelle ja sinne muutti 9 vuoden päästä Juhanan sisko Lyydia ja v. 1928 myös Juhanan äiti Kaisa Korhonen s. 2.3.1852, joka jäi 22.3.1897 leskeksi, kun Juhanan isä, Sonkaja 26 Jussilan talollinen Heikki Heikinp Kupiainen kuoli Sonkaja 13 Timolassa Ilomantsissa. Heikki oli syntynyt 13.12.1848. Juhana ja äitinsä Kaisa tulivat v. 1906 Enosta Tuupovaaraan. http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865-866/254.htm

Maria Kerkkäsen vanhemmat: isä Aatami Juhonp Kerkkänen s. 2.5.1854, äiti Maria Juhontr Heinonen s. 5.7.1859. Aatami kuoli 1921 ja Maria 1923, molemmat Tuupovaarassa. Marian vanhemmat olivat Juho Heinonen 1830-1910 ja Silja Loijas 1830-1904 ja he isännöivät Vilppolan taloa Pirttijärvellä.

Näillä täysin epävirallisilla lähtötiedoilla kysyjä Louise voi päästä sata vuotta ja enemmänkin ajassa ja esipolvissa taaksepäin. Toivotan löytämisen riemuja!

Tutkimusterveisin Tapani

Tapani Kovalaine
16.06.09, 12:17
Se olikin Ilomantsin Maukkulan kylästä (Kellovaara Nro 5, ent nro 3) Marian isä Aatami Kerkkänen s. 1854.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865-866/46.htm

louise80
16.06.09, 15:22
Kiitos kaikille, erityisesti Tapanille.. näillä eväillä pääsen varmasti jo pidemmälle:)

louise80
08.11.10, 13:16
Hei! Jatketaas tähän..

Juhanan äiti Kaisa Korhonen s. 2.3.1852, mistä löysit tämän tiedon? Olen yrittänyt etsiä Kaisan vanhempia, mutta en ole löytänyt itse Kaisaakaan mistään. Nyt tuli umpikuja. Kaisan vanhemmat kun saisin niin olisi kassassa täydellinen 6 sukupolvea.

louise80
08.11.10, 13:19
Kerkkäsiä on löytynyt ihan kivasti jo :)

louise80
08.11.10, 13:58
Hei! Jatketaas tähän..

Juhanan äiti Kaisa Korhonen s. 2.3.1852, mistä löysit tämän tiedon? Olen yrittänyt etsiä Kaisan vanhempia, mutta en ole löytänyt itse Kaisaakaan mistään. Nyt tuli umpikuja. Kaisan vanhemmat kun saisin niin olisi kassassa täydellinen 6 sukupolvea.

Olen kahlannut hiskin, sshyn välillä yrittäen etsiä Kaisaa.. Ilmomantsia olen kolunnut/kahlannut lähinnä läpi, lähes kaikki kylät ja rippikirjat syntymävuonna ja ennen sitä ja sen jälkeen, lastenkirjat myös kahlattu läpi. Hiskistä olen etsiskellyt myös lähiteinoiden seurakunnat, itse asiassa varmaan lähes kaikki suomen kolkat. :confused:

Tapani Kovalaine
08.11.10, 15:13
Olen kahlannut hiskin, sshyn välillä yrittäen etsiä Kaisaa.. Ilmomantsia olen kolunnut/kahlannut lähinnä läpi, lähes kaikki kylät ja rippikirjat syntymävuonna ja ennen sitä ja sen jälkeen, lastenkirjat myös kahlattu läpi. Hiskistä olen etsiskellyt myös lähiteinoiden seurakunnat, itse asiassa varmaan lähes kaikki suomen kolkat. :confused:
Siinäpä se juuri viehätys onkin! Saa netissä matkailla kaunista Ilomantsia ja Tuupovaaraa pitkin poikin ja tapaa paljon Korhosia, erinimisiä...

Vaan tarkkuus tahtoo herpaantua kuin asuntomessuilla , kun on 34 kohdetta jo kolunnut. Nyt on siis oltava skarppina lastenkirjan 1857-1871 sivun 1721 kohdalla. Silmiä hieraisemalla huomaa, että Krister Korhonen on kuollut. Vaimonsa Anna Karreinen elää ja tytär Kaarina näyttää syntyneen 2.3.1852. Minne lie tuo tyär on mahtanut mennä? :)

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865-866/293.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865-866/293.htm)
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/rippikirja_1846-1855_uk863/129.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/rippikirja_1846-1855_uk863/129.htm)

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2mb9sw?fi+0117+kastetut+16207)25.12.1814 8.1.1815 Songaja bd. Christ. Korhoin Anna Puhacka - Christer
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/2mb9sw?fi+0117+kastetut+15513)22.7.1811 8.8.1811 Songaja bd. And. Karrein Mar. Korhoin 23 Anna

Vuoden 1880 henkikirja, Sonkaja 16: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=490058

Tapani Kovalaine
08.11.10, 16:19
Vuoden 1880 henkikirja Ilomantsista kertoo koruttomasti, ettei naislesken urakehitys ollut kadehdittava. Henkikirjuri on kirjannut vuonna 1811 syntyneen Anna Karreisen synnyinkylässään Sonkajassa ryhmään Byafattige.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=490062

louise80
08.11.10, 17:14
Kiitos Tapani, minulla on tainnut olla silmät aika ristissä kun olen tietoja etsiskellyt :D:

Piipotar
14.11.10, 16:49
"äiti Maria Juhontr Heinonen s. 5.7.1859
Marian vanhemmat olivat Juho Heinonen 1830-1910 ja Silja Loijas 1830-1904"

Onko kuitenkin Marian vanhemmat;
Petteri Juhonp. Heinonen, s. 20.11.1803 Ilomantsi Konnunniemi, k. 26.02.1880 Ilomantsi.
2. Puoliso: 05.04.1858 Ilomantsi Helena Heikintr. Räty, s. 05.01.1817 Ilomantsi Eimisjärvi no 5, k. 23.10.1868 Ilomantsi Kovero no 19.
Tytär; Maria s. 5.7.1859
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865/380.htm

louise80
14.11.10, 18:06
"äiti Maria Juhontr Heinonen s. 5.7.1859
Marian vanhemmat olivat Juho Heinonen 1830-1910 ja Silja Loijas 1830-1904"

Onko kuitenkin Marian vanhemmat;
Petteri Juhonp. Heinonen, s. 20.11.1803 Ilomantsi Konnunniemi, k. 26.02.1880 Ilomantsi.
2. Puoliso: 05.04.1858 Ilomantsi Helena Heikintr. Räty, s. 05.01.1817 Ilomantsi Eimisjärvi no 5, k. 23.10.1868 Ilomantsi Kovero no 19.
Tytär; Maria s. 5.7.1859
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ilomantsi/lastenkirja_1857-1871_uk865/380.htm

Minusta tuon linkin Marian syntymäpäivä on 5.4. 1859

Tapani Kovalaine
14.11.10, 18:16
Tässä lastenkirjan kuvassa ovat molemmat Maria Heinoset päässeet samalle sivulle. Toinen syntyi 1856 ja toinen 1859. http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15736&pnum=285 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15736&pnum=285)
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15734&pnum=294 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15734&pnum=294)
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=268 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=268)
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=495

louise80
14.11.10, 19:34
Tässä lastenkirjan kuvassa ovat molemmat Maria Heinoset päässeet samalle sivulle. Toinen syntyi 1856 ja toinen 1859. http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15736&pnum=285 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15736&pnum=285)
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15734&pnum=294 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15734&pnum=294)
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=268 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=268)
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=495

Noita linkkejä en pääse tarkastelemaan kun en ole jäsen.

Tapani Kovalaine
14.11.10, 19:49
Ai ette pääse linkkisivuja lukemaan. Se onkin toistaiseksi oikein hyvä juttu, sillä noilla sivuilla näyttää tapahtuvan seuraavaa:

Maria Juhontr Heinonen 21.6.1856 ja Maria Pekantr Heinonen 5.7.1859
pääsevät lastenkirjasta ja siirtyvät samalle sivulle peräkkäin rippikirjaan.
Vuonna 1877 Maria Pekantytär Heinonen kuulutetaan avioon Jaakko Jaakonp Kettusen 15.5.1845 kanssa ja Maria siirtyy Maukkulaan rippikirjan sivulle 523 ja saa siinä yhteydessä aivan uuden syntymäajan eli 21.6.1856.

Kun sitten Maria Juhontr Heinonen aikanaan avioituu Pirttijärvi 2 Vilppolaan Aatami Kerkkäisen puolisoksi, niin hän saa syntymäajakseen 5.7.1859 ja sukututkijat saavat pähkinän purtavakseen. Miksi tämä Juhon ja Cecilian tytär, tosin Pekan tyttären syntymäajalla, suostuu antamaan perheensä lapsille etunimet Cecilia 1879, Juhana 1884 ja Maria 1887?

Netissä ei pääse ratkaisevan rippikirjan puuttumisen takia riittävästi tutkimaan, onko tapahtunut Marioiden kohdalla identiteettivarkaus, -kavallus vaiko -sekaannus. Piipotar on puuttunut aivan oikeaan asiaan. Loppuratkaisu jää tulevien tutkimusten varaan. Lastenkirjassa 1883-1890/III sivulla 1661 digi 66 (jäsenille) Pirttijärvi 2 Vilppola talon kohdalla kerrotaan Cecilian, Juhanan ja Marian äidin Maria Heinosen syntyneen 1859...:confused:
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15741&pnum=66

Piipotar
14.11.10, 21:44
:D: No nyt tuli kyllä hauskasti tarinaa taas Kovalaiselta, kiitos tarina tunnista. Pitikin ihan lukia pariinkin eri kertaan minne sitä ollaankaan matkalla. Tokko siinä ihan identiteetti varkaudesta sentään kyse, täti ja tätin silmä terä vain päättivät näin ikuistaa ja yhdistää tärkeän päiväänsä.

Tapani Kovalaine
15.11.10, 14:12
Meillä on nyt pulma. Maria Heinonen vihittiin Ilomantsissa 14.12.1877 Jaakko Kettusen kanssa avioon. Vihkiluettelossa heillä on numero 66/1877. Samana päivänä Ilomantsissa vihittiin numerolla 68/1877 avioon Maria Heinonen ja Aatami Kerkkänen. Toinen Maria nuoreni loppuelämäkseen kolmella vuodella ja toinen Maria vanheni kolmella vuodella tiettävästi loppuelämäkseen. Miten tuollainen voi olla mahdollista?

Jos laitetaan joku tarkka kakara tuota tapahtunutta tutkimaan, niin hän kyllä löytäisi selitykset. Katihasta näemme Impilahden kohdalta, että sinne muutti Ilomantsista 27.7.1885 Jaakko Kettunen ja (muka) 21.5.1856 syntynyt Maria Pekantr Heinonen. Heille syntyi monta lasta. Ilomantsissa heidän poikansa Juhana oli 1881 kuollut.

Jos mennään Ilomantsissa Kuuksenvaara 6 talon kohdalle ja tammikuuhun 1876, jolloin uusi rippikirja otettiin käyttöön, voimme havaita vanhasta kirjasta uuteen kirjaan siirron yhteydessä kirjausvirheen. Maria Juhontr Huoviselle tuli 21.5.1856 syntymäajan tilalle pvm 5.7.1859. http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15735&pnum=383

Vuonna 1877 joulukuussa oli vihittävänä kaksi morsianta, joilla oli sama nimi ja sama syntymäaika - siis rippikirjan mukaan. Pahaksi onneksi tuli nyt tehdyksi kaksoisvirhe. Toisella Marialla oli vielä aivan oikea syntymäaika ja nyt se mentiin muuttamaan vääräksi! Tuskin oli kyseessä nuorikkojen keksimä ikäleikki. Näyttää siltä, että virhe on kirkonkirjan laatijan tai papin tekemä.

Netissä olevasta lastenkirjasta ja netistä vielä puuttuvista rippikirjoista voimme havaita, että Maria Juhontr Heinosen vanhemmat Juho ja Silja asuivat hänen kanssaan samassa talossa Pirttijärvi 2 Vilppolassa. Pikkusisko Iidakin s. 1876 asui siellä.

Minkä tästä opimme? Ne tiedot mitä suureen kirjaan on kirjoitettu, eivät aina tule henkilön itsensä tietoon ja virheet jäävät silloin oikaisematta.

Piipotar
15.11.10, 15:35
Näin ikävästi ne tosiaan joskus menee. Ei ollutkaan ihan pika erosta kyse vaikka sekin kävi ensi alkuun mielessä. Kyllä siinä epävarmuus iskee kun syntymä aika ei enään korjaannu. Kannattaa vain palata takaisin lähtöruutuun ja käydä seuraamaan kaikki vinkit ja vihjeet, asuinpaikka ja siirtymiset, patronyymit. Tässähän nämä molemmat pariskunnat vielä 1900 luvun puolella ovat siellä nyk. rajan takana, että sekin vielä.
Kiitokset selvityksestä.