Ammattinsa edustaja

[Heikki Koskela]

Oloni tuntuu tällä hetkellä tyhjänpäiväiseltä, kun naapuritkaan eivät aja pihanurmikoita. Moottorin pärinä toisi aidon kesän tunnun mieleen. Samalla itse kuitenkin haaveilen sykystä pelastajaa, joka lotettaa pärinän ulkona ja rauha palaa ympäristöön.

Niinpä ajankuluksi keksin otsikon, jonka alle voimme itse kukin kirjoittaa vanhan ajan ammateista jotain. Minä laitan esimerkin:

"Jussi Rajala, myöh. Nissilä (s. 1875, k. 1961)
Oli renkinä Levijoen talossa 1891-. Asui aviossa Koskenvarrella Koskelan taloon kuuluvassa Nissilänahossa 1905 alkaen, josta muodostettiin itsenäinen tila Nissilä.
Nissilän Jussi oli postinkantaja ja kantoi Koskenvarren taloihin. Hän haki postin kirkolta ja jätti sitten määrättyihin paikkoihin sen kulmakunnan postin talojen haettavaksi. Meilläkin oli yksi sellainen jakopaikka ja Eino Mäkelän talossa oli toinen sinne päin mentäessä. Oli monia muitakin mm. Eemeli Mäkelän kauppa, josta myöhemmin tuli suurempikin postipaikka omine postileimoineen.
Jussi oli luonteeltaan kovin kiukkuinen ja arvaamaton. Kerran kannettuaan meille postin me rupesimme tutkimaan lehtiä, joiden joukossa oli mm. Seura-lehti, jossa ratsupoliisi King seikkaili sarjakuvassa. Innokkaasti rupesimme lukemaan sarjakuvia. Mutta ovela Jussi palasikin pian takaisin ja varoitti meitä lukemasta toisten lehtiä. Toisaalta hän oli suopea ainakin meidän kissaa kohtaan sillä hän usein kaivoi taskustaan makkaran palan ja leikkeli siitä kissalle linkkuveitsellään pieniä palasia, kääri sitten lopun makkaran voipaperiin ja tunki taskuunsa.
Elämäntavoiltaan askeettisena miehenä hän taivalsi usein ilman kenkiä myöhään syksyyn - aina lumentuloon saakka. Vai oliko sittenkin nuukuus vaivoina. Se jäi ainakin minulle salaisuudeksi.
Se talo, jossa Nissilän pariskunta asui, paloi poroksi."

[Erkki Järvinen]

Visuveden kotiteollisuusmiehiä.
Visuvedellä on muutamia erikoistuneiden käsityöalojen edustajia, jotka muistuttavat sitä vanhaa aikaa, milloin kotona tehtiin miltei kaikki tarvittava. Näin "Kotimaisella viikolla" lienee paikallaan "Ruoveden" lukijoille kertoa heistä vähäisen.

Usea ruoveteteläinen on käyttänyt tai ainakin nähnyt visuveteläisen Mannilaisen, Matti Viinikan valmistamia huopatossuja, mutta harva oman kyläläinenkään on seurannut niiden tekoa. On näet jonkinlaisena ammattisalaisuutena pidettävä harvinaista huovantekotaitoa, minkä asianomainen on oppinut Pohjanmaalla. Mestarilla on yhä työtä, usein näkee kylän läpi vieraspaikkakuntalaisiakin villapussi kainalossa kulkevan Mannilaa kohti ja lyhyen ajan jälkeen villoista on tullut lämmin, joskaan ei siro jalkine talven kylmäksi ajaksi.

Santa-Heikki eli Heikki Santamäki kirkonkirjain mukaan on "käsillinen" mies, millä kansa puheissaan tarkottaa pystyvää ja taitavaa.
Hänen valmistamiaan tuohiköysiä on palkittukin muutaman kerran näyttelyissä, vahinko vain, ettei hän tullut viime kesäiseen maatalousnäyttelyyn valmistaneeksi erinomaisen siroja käsialojaan valittaen tuohen puutetta, hänellä itsellään kun on vain pieni mökki palstoineen Variskankaan männikössä. Tuohityömestarilla on moniaita omaperäisiä uskomuksia maailman rakenteesta, hän viljelee sanaa ja usein antautuu uskonnolliseen ajatustenvaihtoon, mutta myöskin voi parantaa hammassäryn ilman lääkitsemistä omalla tempullaan ja matkaansaattaa monta muuta tapahtumaa sanan voimalla.

Mainittakoon vielä Herman Läkkyri, vanha mies, jonka valmistamilla kahvimyllyillä moni perheen emäntä on jauhanut pannuun pantavat ja

Kannan-Eetu, oivallisten puulapioiden tekijä, joka lapioillaan sai Tampereen näyttelyssä palkinnon.

Lähde: RUOVESI N:o 38 - 1922, torstaina syyskuun 21 p:nä

[Antti Järvenpää]

Muistan, kun lapsena tultiin etelästä Ähtäriin. Matka kesti höyryveturin vetämänä noin 8 tuntia, joka oli lapselle melko pitkä aika istua puuvaunun penkillä. Näillä reissuilla näki useitakin lapsen mieltä kiinnostavia ammatteja, sen lisäksi, että juna matkaan mahtui paljon muutakin kiinnostavaa.

Erityisesti mieleen on jäänyt muutama sellainen ammatti tai tehtävä, jota ei nykyisin tapaa. Hämeenlinnassa junaan nousi aina lehden myyjä. Lehden myyjän varustukseen kuului iso etupuolella kannettava nahkareppu, jossa oli kolot myytäville lehdille. Myyjän tullessa vaunuun, ilmoitti hän kovaäänisesti, että saisiko olla lehtiä. Lehti arsenaaliin kuului muistini mukaan lähinnä aikakausilehtiä, joitakin lastenlehtiä kuten Aku Ankka ja mielestäni siellä oli mukana myös Kansa taisteli lehti. Lehtimyyjä sitten poistui junasta Tampereella. Olen monasti jälkeenpäin miettinyt, että milloin nämä lehdenmyyjät jäivät pois junista, mutta nykyisin heitä ei enää tapaa. Rautateihin liittyvistä ammateista muistan kyllä vielä 70-luvulla olleet kengän kiillottajat Helsingin rautatieasemalla.

Tampereella Pohjanmaalle menevään junaan vaihdettiin sitten veturi junan toiseen päähän, kun juna lähti ikään kuin takaisinpäin, mutta meni oikeasti Haapamäelle päin. Tampereella veturia vaihdettaessa junamies kulki aina ympäri junan ja kilkutteli vaunujen renkaat lävitse. Muistan, että sitä ihmeteltiin lapsena, että mitä se niitä kilkutteli. Olin jo aikuinen ennen kuin asia selvisi. Junan rautapyörien päällä oli kuin olikin renkaat. Ne oli sellaiset rautarenkaat, jotka laitettiin lämmön kanssa teräksisen vanteen päälle ja tämä kilkuttelija testasi, että renkaat ovat ehjiä.

Kolmas rautateihin ja lapsuuteen liittyvä havainto oli, että asemalla usein seisoi asemamies sellaisen seipään kanssa, jonka päässä oli suuri rinkula. Kun juna saapui asemalla, nappasi veturimies tämä rinkulan seipään päästä ohimenevästä veturista. Asiaa ihmeteltiin lasten puheissa, mutta ei siitä selvää tullut silloin. Vuosia myöhemmin kuulin, että tällä keinoin veturinkuljettajalle välitettiin tietoa, ennen kuin radiotekniikka kehittyi niin paljon, että vetureihin tuli puhelimia, mutta tämä oli sitten paljon myöhemmin, jolloin ei höyryvetureita enää ollut käytössä.

[Heikki Koskela]

1800-luvun puolelta löytyy usein mielenkiintoisia ammatteja, joita tulee kirjatuksi talteen. Niitä sitten myöhemmin voi pohdiskella.

Muuan henkilö (sukulainen) toimi elinaikanaan hyvin pitkään kolporttöörinä ja kuljeskeli pitkin pitäjiä saarnaamassa. Tuohon aikaan saarnamiestä pidettiin hyvin niissä taloissa, jossa hän yöpyi. Niin sukulaistanikin mutta hänellä oli myös liikeidea varattuna matkoille. Hän kuljetti mukanaan porsaita, joita sitten kaupitteli matkan varrella. En ole tullut käsitykseen sittä miten hän sai porsaat elämään mahdollisesti päiviäkin kestvillä matkoillaan. Näin kuitenkin olen sukulaisten kuullut kertovan.

Porsaan kaupittelun ymmärrän hyvin, mutta olen pohtinut tuota titteliä kolporttööri. Hän oli saarnamies mutta millaisen koulutuksen kyseinen toimenkuva vaatii, jotta voi käyttää kyseistä ammattinimikettä.

[Seppo Niinioja]

1800-luvun puolelta löytyy usein mielenkiintoisia ammatteja, joita tulee kirjatuksi talteen. Niitä sitten myöhemmin voi pohdiskella.

Muuan henkilö (sukulainen) toimi elinaikanaan hyvin pitkään kolporttöörinä ja kuljeskeli pitkin pitäjiä saarnaamassa. Tuohon aikaan saarnamiestä pidettiin hyvin niissä taloissa, jossa hän yöpyi. Niin sukulaistanikin mutta hänellä oli myös liikeidea varattuna matkoille. Hän kuljetti mukanaan porsaita, joita sitten kaupitteli matkan varrella. En ole tullut käsitykseen sittä miten hän sai porsaat elämään mahdollisesti päiviäkin kestvillä matkoillaan. Näin kuitenkin olen sukulaisten kuullut kertovan.

Porsaan kaupittelun ymmärrän hyvin, mutta olen pohtinut tuota titteliä kolporttööri. Hän oli saarnamies mutta millaisen koulutuksen kyseinen toimenkuva vaatii, jotta voi käyttää kyseistä ammattinimikettä.

Ihmetellyt olen minäkin ja piti vähän syventyä asiaan.Taustalla on Seppo Sundelinin Ranska-suomi-opiskelusanakirjan mukaan vanhentunut ranskan verbi colporter, levitellä (huhuja), (vanh.) kaupitella ja siitä johdettu colporteur, joka merkitsee kulkukauppiasta ja (huhujen yms.) levittäjää. Merriam-Websterin sanakirjan mukaan se on muunnos vanhasta muodosta comporteur, engl.a peddler of religious books eli uskonnollisten kirjojen kaupustelija. Otavan Sivistyssanakirja vuodelta 1962 selittää sanan näin: Kuljeksiva kirjojen t. sanomalehtien kaupittelija; maallikkosaarnaaja, hengellisen kirjallisuuden levittäjä.

Siis tuo kaupustelu näyttäisi oikeastaan olleen lähes pääasia. Jollakinhan kolportöörin täytyi elääkin. Onko maallikkosaarnaajan toiminta huhujen levittämistä, siitä voidaan olla eri mieltäkin. Maallikkosaarnaajalla ei ole pappisvihkimystä eikä hän välttämättä toimi kirkon virassa, kertoo Wikipedian tynkäartikkeli.

Seppo Niinioja

[Erkki Järvinen]

1800-luvun puolelta löytyy usein mielenkiintoisia ammatteja, joita tulee kirjatuksi talteen. Niitä sitten myöhemmin voi pohdiskella.

Muuan henkilö (sukulainen) toimi elinaikanaan hyvin pitkään kolporttöörinä ja kuljeskeli pitkin pitäjiä saarnaamassa. Tuohon aikaan saarnamiestä pidettiin hyvin niissä taloissa, jossa hän yöpyi. Niin sukulaistanikin mutta hänellä oli myös liikeidea varattuna matkoille. Hän kuljetti mukanaan porsaita, joita sitten kaupitteli matkan varrella. En ole tullut käsitykseen sittä miten hän sai porsaat elämään mahdollisesti päiviäkin kestvillä matkoillaan. Näin kuitenkin olen sukulaisten kuullut kertovan.

Porsaan kaupittelun ymmärrän hyvin, mutta olen pohtinut tuota titteliä kolporttööri. Hän oli saarnamies mutta millaisen koulutuksen kyseinen toimenkuva vaatii, jotta voi käyttää kyseistä ammattinimikettä.

Tästäpä nousee mieleeni Sotahuutosankari Alfred Puustinen jonka esimerkiksi Tampereen Linja-autoasemalla / Rautatieasemalla aina kulkeissaan tapasi - oli hyvin persoonallinen henkilö aikanaan, no siitä on jo pitkä aika. ..... Onkohan kenelläkään hänestä tarkempaa tietoa.

[Heikki Koskela]

Siis tuo kaupustelu näyttäisi oikeastaan olleen lähes pääasia. Jollakinhan kolportöörin täytyi elääkin. Onko maallikkosaarnaajan toiminta huhujen levittämistä, siitä voidaan olla eri mieltäkin. Maallikkosaarnaajalla ei ole pappisvihkimystä eikä hän välttämättä toimi kirkon virassa, kertoo Wikipedian tynkäartikkeli.

Seppo Niinioja

Mainitsemani sukulainen oli saanut jonkinlaisen koulutuksen tehtäväänsä varten saamani tiedon mukaan. Mutta se ei varmaan tarkoita, että hän olisi ollut kirkon palveluksessa.

Kun hän saapui kotipitäjääni saarnamatkalle, sai hän kiukkuisen vastaanoton kirkkoherran taholta pitäessään seuroja eli raamatunselityksiä kuten kirkkoherralla oli tapana sanoa. Kirkkoherra jopa epäsuorasti pani hänet seurantaan saadakseen tietää, mitä hän raaamtunselityksillään opetti.

[Seppo Niinioja]

Tästäpä nousee mieleeni Sotahuutosankari Alfred Puustinen jonka esimerkiksi Tampereen Linja-autoasemalla / Rautatieasemalla aina kulkeissaan tapasi - oli hyvin persoonallinen henkilö aikanaan, no siitä on jo pitkä aika. ..... Onkohan kenelläkään hänestä tarkempaa tietoa.

En tiedä juuri hänestä ja tämä voi olla ihan tuttu juttu, mutta eräs pelastusarmeijalainen kysyi kapakassa:
- Saako olla Sotahuuto?
- Kajauta pois!, häntä kehotettiin.

[Erkki Järvinen]

En tiedä juuri hänestä ja tämä voi olla ihan tuttu juttu, mutta eräs pelastusarmeijalainen kysyi kapakassa:
- Saako olla Sotahuuto?
- Kajauta pois!, häntä kehotettiin.

Kukapa tietää, jokatapauksessa tämä Puustinen kiersi elämänsä aikana ympäri maata ja levitti ennätykselliset määrät Pelastusarmeijan Sotahuutoa ja sanomaa; soppaa - saippuaa - sielunhoitoa, jostakin olen aikanaan lukenut.

[Seppo Niinioja]

Mainitsemani sukulainen oli saanut jonkinlaisen koulutuksen tehtäväänsä varten saamani tiedon mukaan. Mutta se ei varmaan tarkoita, että hän olisi ollut kirkon palveluksessa.

Kun hän saapui kotipitäjääni saarnamatkalle, sai hän kiukkuisen vastaanoton kirkkoherran taholta pitäessään seuroja eli raamatunselityksiä kuten kirkkoherralla oli tapana sanoa. Kirkkoherra jopa epäsuorasti pani hänet seurantaan saadakseen tietää, mitä hän raaamtunselityksillään opetti.

Puhdasoppisuuttahan on koetettu varjella ties kuinka kauan. Piispa Isak Rothovius muistaakseni 1600-luvulla oli ihan puhdasoppisuuden nimellä kulkeneen opin nokkamiehiä. Noidiksi epäillyt naiset laitettiin vesikokeeseen: Jos pysyi pinnalla, oli noita ja siitä roviolle. Ellei pysynyt, ei joutunut roviolle...

Uudempia juttuja on ainakin se pastori, joka väittää kaikkien pääsevän taivaaseen ja olikohan se Nokian herätysliike, joka on kovassa syynissä. Naispappeuden vastustajat on myös kirottu maallisten tasa-arvolakien perusteella, vaikka apostoli Paavali selvästi sanoi, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Pitäisihän häntä uskoa, eikö? :oo:

Ei ole helppoa piispoilla nykyään.

Seppo Niinioja

[Juha]

Marttilan seudulta Varsinais-Suomesta kerrotaan hevosnahkurin ammatin olleen niin arvottoman, että tuota käsityöläistä ei huolittu edes samaan ruokapöytään muun talon väen kanssa.

Muistissa on myös eräs kosioreissu Marttilan suunnalta Loimaalle ison talon tytärtä katsomaan. Kaikki meni mainiosti kunnes isännälle selvisi vävykokelaan ammatti. Puhemies ja nahkuri saivat sitten samantien lähteä paluumatkalle, ilman morsianta ja ilman myötäjäisiä.


Juha

[Heljä Habermann]

Mihin niitä piispoja oikein tarvitaan? Maksan kyllä edelleenkin veroni kirkollekin, mutta ihmettelen silti. Ihmettelen Kainin vaimoakin, kun en ole häntä mistään lähteestä löytänyt, ja siellä kuitenkin oli ne Haam ja Seem, tai miten se nyt oli.
Ihmettelen tätä paavihommaakin, kun muutama vanha ukkeli siellä etelän auringossa savumerkkejä lähettelee, niin taas on Jumala kuulemma valinnut edustajansa maan päällä.
Eikö tuo kaikki ole jotenkin taikauskoon verrattavissa, kuten veden päällä pysyminen tai veteen uppoaminen?

[Heikki Koskela]

Kuortaneelta löytyy Heroja-niminen suku, josta Elias Matinpoikaa (1830-1881)tituleerataan lasimestariksi. Luultavasti työnsä vuoksi hän muutti sukunimensäkin Glansiksi ja näin ilmaisi ammattinsa. Tämähän oli käsityöläisten keskuudessa yleistä ainakin 1800-luvulla. Arvelen lasimestarin ammattiin kuuluneen työn, jota nykykielellä sanotaan lasittamiseksi siis lasien laittamista/asentamista rakennuksiin. Varmaan tuohon aikaan taitoa vaativa ammatti. Hänen jälkeläisensä alkoivat käyttää myös sukunimeä Glans ja yksi hänen pojanpojistaan jatkoi vaarinsa amattia lasimestarina.

[Erkki]

Lepopäivän ratoksi katkelmia harvinaisista ammateista Marjatta Pulkkisen "Vanhaa Räyrinkiä" kyläkirjasta:

Puoli vuosisataa sitten vaikuttivat Isossakylässä kivimiehet. Ei mitkään porarit tai hakkaajat, vaan seura oli saanut nimensä takkakivellä istumisesta ja filosofisista pohdinnoista. Seuran pääjäsenet olivat Lassilan iso-Aapi, Lassilan Vihtori, Ranta-Lassilan Matti ja Lepistön Erkki. . . . .

Kerrotaan, että Lassilan Toivokin oli yrittänyt suorittaa kivimiesten kuntoisuuskokeen, johon kuului istuskella koko päivä takkavalkealla polttamatta itseään. Nuoruuttaan (?) Toivo epäonnistui, pusero paloi heti ensimmäisellä yrittämällä. . . . .

Seuraavasta tapauksesta päätellen Maalan Matti täytti hyvin kivimiesten vaatimukset; muuan kylänmies päivitteli, että taas meni hanskat rikki. Matti näytti omiaan ja ihmetteli:
- Miten ne nuin, mulla on kestäny jo kolome vuotta.
- Mikäs ihime tuo on, eihän niillä on muuta tehty, ko tietä viisattu, tokaisi emäntä sivusta. . . .

P.S. takkavalkea tekisi juuri nyt hyvää, pihalla 10 astetta ja vahtelevasti sadetta. Silti hyvää Juhannusta!

[Irja Paredes]

Hauskoja tarinoita nuo ammattinsa edustajat.
Minttumaaria kuluttaessa kaupungissa mieleeni tuli myös hauska tarina, totta.
Äitini synnyinpitäjässä Pielavedellä oli Pekka niminen mies, joka eli hyvin vaatimattomasti torpassaan vaimonsa kera. Pidetty mies käsityötaitoisena mm päretöitä jne. Pekalle maistui usein ilon yllä pitämiseen ns "näkkäräiset " ja luulen ei Alkon tuotteet.
Pekka oli saavuttanut jo 80 vuoden iän ja kunnan isät menivät onnittelemaan Pekkaa. Silloin äitini setä oli " Taloustirehtöörinä " ja kunnanjohtaja sekä enoni , joka oli kuskina miettivät mitä Pekalle lahjaksi.
Päättivät ostaa wiskipullon ja seurue valitteli, kun ei ole laulajia mukana.
Pekka pyöritteli pulloa silmät säteillen ja tuumasi;

" No mutta, tässähän on sanat ja sävelet ".

No ei kai Pekka muuta kaivannutkaan.
Hyvää Minttumaaria.

Irja P

[TerhiA]

Hyvää Minttumaaria.


Minttumaari? Käytetäänkö jossakinpäin tällaista versiota?
Mittumaari on kyllä tuttu, taitaapa tulla ruotsinkielen midsommarista.

[Irja Paredes]

Pyydän anteeksi; Kirjoitusvirhe täysin, meillä Idässä on aina ollut Juhannus.


Irja

[Seppo Niinioja]

Lepopäivän ratoksi katkelmia harvinaisista ammateista Marjatta Pulkkisen "Vanhaa Räyrinkiä" kyläkirjasta:

Puoli vuosisataa sitten vaikuttivat Isossakylässä kivimiehet. Ei mitkään porarit tai hakkaajat, vaan seura oli saanut nimensä takkakivellä istumisesta ja filosofisista pohdinnoista. Seuran pääjäsenet olivat Lassilan iso-Aapi, Lassilan Vihtori, Ranta-Lassilan Matti ja Lepistön Erkki. . . . .

Kerrotaan, että Lassilan Toivokin oli yrittänyt suorittaa kivimiesten kuntoisuuskokeen, johon kuului istuskella koko päivä takkavalkealla polttamatta itseään. Nuoruuttaan (?) Toivo epäonnistui, pusero paloi heti ensimmäisellä yrittämällä. . . . .

Seuraavasta tapauksesta päätellen Maalan Matti täytti hyvin kivimiesten vaatimukset; muuan kylänmies päivitteli, että taas meni hanskat rikki. Matti näytti omiaan ja ihmetteli:
- Miten ne nuin, mulla on kestäny jo kolome vuotta.
- Mikäs ihime tuo on, eihän niillä on muuta tehty, ko tietä viisattu, tokaisi emäntä sivusta. . . .

P.S. takkavalkea tekisi juuri nyt hyvää, pihalla 10 astetta ja vahtelevasti sadetta. Silti hyvää Juhannusta!

Yksi näistä kivimiehistä saattoi olla Yrjö (Armas Kirso) Kivimies (alk. Uuno Armas Mattila) (1899-1980), mikäli mahdollista vielä pahempi homekorva kuin minä. Hän julkaisi mm. järjestämistään keskusteluista kirjan Pidot Tornissa (1937) ja Synonyymisanaston, joka lienee vieläkin hyllyssäni.

Nurmijärvellä 14 astetta. Hauskaa Juhannusta!

Seppo Niinioja

[Erkki Järvinen]

Hauskoja tarinoita nuo ammattinsa edustajat.
Minttumaaria kuluttaessa kaupungissa mieleeni tuli myös hauska tarina, totta.
Äitini synnyinpitäjässä Pielavedellä oli Pekka niminen mies, joka eli hyvin vaatimattomasti torpassaan vaimonsa kera. Pidetty mies käsityötaitoisena mm päretöitä jne. Pekalle maistui usein ilon yllä pitämiseen ns "näkkäräiset " ja luulen ei Alkon tuotteet.
Pekka oli saavuttanut jo 80 vuoden iän ja kunnan isät menivät onnittelemaan Pekkaa. Silloin äitini setä oli " Taloustirehtöörinä " ja kunnanjohtaja sekä enoni , joka oli kuskina miettivät mitä Pekalle lahjaksi.
Päättivät ostaa wiskipullon ja seurue valitteli, kun ei ole laulajia mukana.
Pekka pyöritteli pulloa silmät säteillen ja tuumasi;

" No mutta, tässähän on sanat ja sävelet ".


No ei kai Pekka muuta kaivannutkaan.
Hyvää Minttumaaria.

Irja P


Nuotit taskussa.

Siihen aikaan, kun Visuvedellä oli vielä oluttehdas, oli siellä eräs kivimies ”Pakkaliini”, joka teki kaivoja ja laulaa luritteli senkun puheiltaan kerkisi. Hän kun oli myös kova puhumaan. – Erään kerran tuli hän oluttehtaalta kädet ja taskut täynnä pulloja.
Silloin sanoi Ylistalon isäntä: ”Laulakaapas nyt, Pakkaliini, mutta Pakkaliini vastasi:
Ei vielä, ei vielä, nuotit on taskussa. Mutta kunhan saan ne päähäni, niin kyllä sitten.”
Ja kyllä hän sitten myös lauloi.

[ Ruovesi Lehti 16/9.1952 ]

– o -

[Seppo Niinioja]

Perhetuttavamme, eräs lääkäri on julkaissut pakina- ja esseekokoelman Kipsauksia nimimerkillä Kipsimies. Tunnuksena on kokovartalokipsissä oleva hahmo. Varsin hauskoja juttuja. Hän on julkaissut useita kirjoja omalla nimelläänkin, mutta ei parane mainostaa.

Seppo Niinioja

[Erkki]

. . . . eräs lääkäri on julkaissut pakina- ja esseekokoelman . . . . .
Seppo Niinioja

Vuosia sitten kiersi sähköposteissa lääkäreiden sihteerien keräämä valikoima koomisista tekstinpätkistä nauhalle sanelluista sairaskertomuksista.
Yksi näistä jäi mieleeni: potilas tulee näyttämään keskisormeaan . . .

[Heikki Koskela]

Poliisin ammatista kerrotaan jos jonkinlaisia tarinoita ja tapahtumia. Useimmiten ne ovat tietysti tarinoita. Muuan potias oli lääkärin tutkittavana. Lääkäri tiedusteli, olisiko suvussa heikkohermoisuutta. Potilas vastasi: "Yksi siskoni poliisin kanssa naimisissa."

Itselleni sattui niin, että muutama kilometri ennen asuntoa jouduin poliisiratsiaan. Ajokortti tietenkin oli jäänyt kotiin. Esitin poliisille, että jätän vaimoni heille pantiksi ja käyn hakemassa ajokortin tuotapikaa. Poliisi torjui tarjouksen ja pyysi jatkamaan matkaa.

[Seppo Niinioja]

Poliisin ammatista kerrotaan jos jonkinlaisia tarinoita ja tapahtumia. Useimmiten ne ovat tietysti tarinoita. Muuan potias oli lääkärin tutkittavana. Lääkäri tiedusteli, olisiko suvussa heikkohermoisuutta. Potilas vastasi: "Yksi siskoni poliisin kanssa naimisissa."

Itselleni sattui niin, että muutama kilometri ennen asuntoa jouduin poliisiratsiaan. Ajokortti tietenkin oli jäänyt kotiin. Esitin poliisille, että jätän vaimoni heille pantiksi ja käyn hakemassa ajokortin tuotapikaa. Poliisi torjui tarjouksen ja pyysi jatkamaan matkaa.

Olimme tukehtua nauruun, varsinkin vaimo, joka on räkätaudissakin. Hän pyysi kysymään, tuliko jälkipyykkiä kotona.

Vaimo selvisi kerran puhalluskokeesta naisen aseilla, kun kaivoi hyvissä ajoin rekisteriotteen ja ajokortin, kuten autokoulussa on opetettu ja ojensi ne säteilevästi hymyillen komealle miespoliisille. Toki olisi selvinnyt, vaikka olisi puhallutettukin.

Omiin bravuureihini kuuluu, kun olimme menossa marjaan ja vaimon polkupyörän kumi puhkesi Hämeenlinnatien alikulun lähellä Vantaalla. Olin saanut takapyörän irti, kun huomasin, että pitää hakea paikkaustarvikkeita kotoa. Siinä meni ainakin kolme varttia ja tietysti tuli sade.

Seppo Niinioja

[Heikki Koskela]

Olimme tukehtua nauruun, varsinkin vaimo, joka on räkätaudissakin. Hän pyysi kysymään, tuliko jälkipyykkiä kotona.

Seppo Niinioja

Ei tullut jälkipyykkiä. Ehkä ei ole vielä käsittänyt tilanteen koomista osuutta. En kyllä aio palata asiaankaan hänen kanssaan. Ei sitä koskaan tiedä, ettei vain käy niinkuin eräälle naapurikylän aviomiehelle. Hän saapui kotiinsa hieman liian iloisena. Vaimo osoitti hänelle ulko-ovea. Mies sanoi ovessa seisovan hänen nimensä. Mutta vaimo tokaisi:"Kyllä niin on, mutta se on oven ulkopuolella!"

[Kataja]

Varoitus: Vitsiä haluavat voivat hypätä tämän vastauksen yli.

1950-luvun omakotialueen kaduilla liikkui monenlaista vakituista kulkijaa. (Kauemmas ajassa ei muistini juurikaan ulotu).
Osoitteet olivat tyyliä Palomäki 5 piiri, mikä sisälsi lukuisan määrän katuja, joilla ei ollut mitään nimeä, sekä vielä yksittäisiä taloja. Joka talossa oli vuokralaiset yläkerrassa ja sivukamarissa ja usein vielä saunakamarissakin. Monessa perheessä oli kotiapulainen, sillä heidän palkkansa eivät olleet silloin isoja, ja tilapäisesti joku maalta tullut sukulainen koulukortteerissa. Postimies kulki kadut läpi 2 kertaa päivässä musta laukku olalla, ja ihmetellä voi kuinka hyvin posti löysi oikeaan kohteeseen. Jossain vaiheessa rupesi eri jakaja jakamaan aamulehden varhain aamulla.
Säännöllisiä kulkijoita oli sähkömittarinlukija, joka oli vammainen, mutta pystyi hoitamaan tämän tehtävän. Vesimittarinlukija kulki harvemmin, ihmettelimme miten hän osasi lukea mittarin, kun siitä ei tavallinen asuja saanut mitään tolkkua. Kaikissa taloissa ei vielä tuolloin vesijohtoja ollutkaan.
Nuohooja oli päästettävä sisälle, vaikka perheenemännät huokasivatkin. Tietenkin oli juuri siivottu, ja nuohoojan käynnin jälkeen piti taas siivota. Vaikka peltienrakoja tukittiin, niin silti mustaa pölyä levisi joka paikkaan, ja joka huoneessa oli tuhkakasa uunin edessä paperin päällä.
"Kädetön mies" (tosiasiassa yksikätinen mies) päästettiin aina sisälle ja häneltä pyrittiin ostamaan jotain. Hänellä oli ympyriäisessä narussa olalla roikkumassa erilaisia harjoja ja patasuteja. Hänen myymänsä tavara oli kallista mutta hyvälaatuista, ja hän elätti perheensä tällä tavalla.
Kangaskauppiasta vähän oudoksuttiin. Hän ei puhunut suomea ja hänen sanottiin olevan juutalainen. Hän sytytti tulitikulla kankaanreunan palamaan ja osoitti siten, että kangas oli aitoa villaa, koska se ei syttynyt palamaan.
Kun oli tulossa mustalaisia, lapset kuljettivat heidän edellään sanaa koteihin, ja mustalaiset saivatkin huomata, että harvinaisen monessa talossa asukkaat eivät olleet "kotona".
Kerran ostimme kulkukauppiaalta tahranpoistoainetta. Kauppias esitteli sitä kädestä pitäen näyttäen, miten tehokkaasti se poisti tahran. Aine oli anistippapullon tapaisessa pullossa joka oli suljetti korkkikorkilla. Myöhemmin kun ainetta olisi tarvittu, pullossa ei ollutkaan yhtään mitään. Tätä kovasti ihmeteltiin.
Erilaisa kerääjiä kulki myös, muistan yhden joka kulki keräämässä omakotiyhdistyksen jäsenmaksuja. Aika tehokas tapa saada jäseniä.
Kaloja kulki myymässä vanha, kai huononäköinen, mies, jota vihasin. Olin saanut ikuisen trauman, sillä kun kerran olin ripustamassa äidin komentamana pyykkiä narulle, mies tuli kysymään minulta: "Ostaako rouva silakoita?"
Vakuutusten myyjiä kulki tuhkatiheään. Yksi päästettiin aina sisälle, koska hän oli sukulainen ja puhui mukavia. Mutta vakuutus tehtiin Suomi-yhtiön myyjältä, ja se osoittautuikin tuottoisaksi. Lehtiasiamiehet saivat aina jotain kaupaksi, lehdet olivat tuolloin halpoja.
En muista kulkiko tuona aikana jehovantodistajia tai muita saarnaajia.
Lapsia harmitti kun lipeäauto ajoi ja kasteli kadut ruskealla kirpeästi haisevalla liemellä. Sen jälkeen kadut olivat pitkän aikaa leikkikelvottomat, mutta lipeä (se oli jotain paperitehtaan jätevettä) piti kadut kyllä hyvässä kunnossa. Autoliikenne oli tuolloin vähäistä, mitä nyt halkokuormia tuotiin.
Marjatta

[Erkki Järvinen]

edellä Marjatan "ajankuvat" ansaitsevat erityismainnan, niin hyvä kertomus se on.

[Heikki Koskela]

Vaikka itse olen pelkkä vitsi, luin suurella kiinnostuksella jutun läpi. Hyvää tekstiä.

[Juha]

Kiitos minunkin puolestani Marjatalle. Kuvaus on niin hyvä, että melkein tunsin itseni asumassa tuossa miljöössä.



Juha

[Heljä Habermann]

Hei Marjatta!
Saatatpa olla suunnilleen omaa ikäluokkaani, koska omatkin muistoni ovat 50-luvulta. Kirjoituksesi oli todella mukava ja muistutti minua monista vastaavista ihmisistä ja heidän ammateistaan.
Kasvoin maalla ja olin paljon mummolassa maatilalla. Sielläkin kävi "laukkuryssiä" ja jokainen sai niin halutessaan (korvauksetta) myös yösijan; kesällä saunakamarista, talvella tuvan penkiltä. Yleisin ostos, jonka mummoni teki, oli nappeja, kuminauhaa ja lettirusettia meille lapsille, niin ja kampoja tietysti.
Mummoni oli itse erittäin monipuolinen. Hän hallitsi kaikki tuohityöt; en muista kesää, jolloin en olisi tuohivirsuissa painellut pitkin sänkipeltoja, metsiä ja tantereita. Mummo oli myös erinomainen kuppari. Kuppaussarvet olivat tietysti aidot lehmänsarvet, haavat iskettiin ukin partaveitsellä ja kaikki tapahtui hyvin lämmitetyssä saunassa. En tietenkään saanut olla läsnä, kun naapureita tai tuttavia kupattiin, mutta näin kyllä useampaan kertaan, kun oman perheen jäseniltä "paha veri" päästettiin.
Isäni oli maalaispoliisi ja hyvä sellainen. Melko suuren perheen huoltajana (5 omaa lasta ja apua tarvitsevat vieraat päälle) hänen oli otettava markka sieltä, mistä sen sai. Joten kun isäntä, jonka talossa pitäjän putka oli toiminut, kuoli, erotettiin kellarissamme olleesta saunasta osa, jonne laitettiin ketjujen varassa oleva laveri ja tukeva, luukullinen ovi. Yleensä putkamme vieraat viettivät meillä aikaansa odotellessaan liikkuvan poliisin miehiä, jotka veivät heidät joko jonnekin kauemmas käräjille, tai sitten jonnekin vankilaan istumaan tuomiotaan. "Kiltit" sedät olivat perheemme kanssa keittiön pöydän ääressä joka aterialla ja kahvilla, "tuhmille" sedille veimme ruumiinravinnon putkan oven luukusta. Ja talvella oli tietysti lämmitettävä saunan kiuasta, etteivät nämä rikolliset palellu.
Siihen aikaan oli tietysti myös puhelinkeskus. Rippikoulun käytyäni pääsin keskukseen lomittajaksi omien koululomieni aikana ja täytettyäni ja allekirjoitettuani Suomen valtion vaatiman vaitiolovelvollisuuskaavakkeen. Puhelinkeskuksemme sijaitsi vanhan neiti-ihmisen kotona, joka oli harras lestadiolainen. Ihan hyvä niin, mutta 15-vuotiaalle tytölle, joka jo haaveili tansseissa käynneistä, eivät sunnuntaivuorot olleet mitään mukavia; ei saanut tehdä käsitöitä, ei saanut lukea turhanpäiväisiä lehtiä tai kirjoja, vaan tämä uskonnollinen täti tuli keskushuoneeseen huomauttaen "Jaaha, on taas pyhä päivä, täytyy lukea pyhää sanaa". Ja hän luki, ääneen, koko päivän.
Olihan niitä muitakin ihania ihanien ammattien edustajia. Muistan teurastajan, joka kävi meillä syksyisin, kun keväällä ottamamme possu oli kasvanut. Muistan räätäli-Alkun, joka todella istui pöydän päällä ommellessaan miesten pukuja. Muistan inkeriläissyntyisen nokikolarin, joka paikkasi kengät paremmin kuin suti savupiiput. Ja muistan tietysti myös Artun, joka kävi meillä puita pilkkomassa, silloin kun kykeni, jolloin hän myös kertoili elämästään nuorempana, kestikievarin renkinä ollessaan.
Vitsit olivat vähissä minullakin; toinen vikani on se, etten koskaan tahdo löytää loppua, kun alan jotain kirjoittaa, joten lopetan nopeasti NYT!

[Kataja]

Otan vastaan yllättävät kiitokset, mutta tietenkin ne kuuluvat kaikille, jotka ovat osallistuneet tähän ryhmätyöntapaiseen. Monilla on ollut tosihyviä juttuja, mutta kaikki olen kokenut mielenkiintoisiksi.

Yhteisöni oli lapselle hyvä kasvuympäristö, mutta ihan mallikelpoinen yhteisön jäsen en aina ollut. Vaikka saarnaajat taisivat jättää katumme väliin, äidiltä sain saarnan, jonka muistan aina. Risuakin vilautettiin, mutta sitä ei tarvittu, kun äiti tajusi että olin tehnyt tyhmyyden ihan ymmärtämättömyyttäni. Tyhmyys liittyi mustalaisiin, kuten heitä silloin kutsuttiin. Kun mustalaisnaisia ja lapsia kulki kadulla, asukkaiden lapsilla oli tapana huudella heidän peräänsä ilkeää lorua. Muistan lorun alun, mutta mikään ei saa minua sitä kyllä toistamaan näin julkisesti. Kun äiti sai tietää asiasta ja siitä, että olin ollut mukana montakin kertaa, hän tuohtui kovasti ja piti esitelmän ihmisarvosta, valittaen että hän saa kyllä nyt hävetä silmät päästään. Olin ihan yllättynyt, sillä kyllä meilläkin oli ovia väännetty reekeliin. Äitini tuohtumus ehkä johtui siitä, että hänellä oli lapsuuskodin seudulla ollut tuttu mustalaisperhe, tämän sain tietää myöhemmin.
Ja hei, Heljä, minunkin mummoni oli kuppari. Kun hän jäi leskeksi hän elätti ison perheen kuppauksella ja hieronnalla. Häntä pidettiin kuulemma oikein hyvänä ja haettiin kilvan ”hienoihinkin” perheisiin. Äitini oli lapsista nuorin, ja mummo kuoli ennen syntymääni, mutta hänen työvälineensä kyllä sain nähdä enolassa. Siellä tutustuin jonkin verran myös maaseudun ammatteihin. Muistan miehen, joka kiersi taloissa tekemässä koppoja, niitä tarvittiin monenkokoisia ja –muotoisia, ja lapsille tekijä askarteli pikkuruiset marjakorit. Naapurissa oli teurastajan lahtinavetta, muistan katosta roikkuvat veriset ruhot. Myllymatkalle kuulemma pääsin monta kertaa mukaan, mutta siitä en muista mitään.
Marjatta

[Sami Lehtonen]

Puhdasoppisuuttahan on koetettu varjella ties kuinka kauan. Piispa Isak Rothovius muistaakseni 1600-luvulla oli ihan puhdasoppisuuden nimellä kulkeneen opin nokkamiehiä. Noidiksi epäillyt naiset laitettiin vesikokeeseen: Jos pysyi pinnalla, oli noita ja siitä roviolle. Ellei pysynyt, ei joutunut roviolle...

Uudempia juttuja on ainakin se pastori, joka väittää kaikkien pääsevän taivaaseen ja olikohan se Nokian herätysliike, joka on kovassa syynissä. Naispappeuden vastustajat on myös kirottu maallisten tasa-arvolakien perusteella, vaikka apostoli Paavali selvästi sanoi, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Pitäisihän häntä uskoa, eikö? :oo:

Ei ole helppoa piispoilla nykyään.

Seppo Niinioja

Kristillisessä mielessä puhdasoppisuuden lähtölaukauksena voitaneen pitää Nikean kirkolliskokousta 325 jaa jolloin ensimmäistä kertaa kirkonisät kokoontuivat yhteen päättämään ns. suurista linjoista. Jeesuksen jumaluus ts. kolminaisuusoppi, areiolaisuuden tuomitseminen harhaopiksi ym. on tuon kokouksen päätöksiä. Tilaisuuden päärahoittaja (viime aikoina erinäiset rahoitukset ja rahoituksen tarkoitukset ovat muutenkin olleet tapetilla) ja kokoonkutsuja oli keisari Konstantinus suuri, jolla oli omana agendanaan tilata Rooman keisarikunnalle soveltuva uskonto kaikkine oheistuotteineen ja tykötarpeineen juuri oikeaan tarpeeseen (JOT tai JIT englanniksi). Hän kun oli mennyt laillistamaan kristinuskon vain 12 vuotta aiemmin ja ilmeisesti erinäiset opinkappaleet vaativat muotoilua. Myöhemmin näitä ekumeenisia kirkolliskokouksia on silloin tällöin pidetty - tarpeen mukaan.

Puhdasoppisuus käsitteenä voidaan kuitenkin viedä vielä tuostakin pidemmälle. Johan Jeesuksen astellessa luvatulla maalla hänellä oli yhtenään kiusanaan fariseukset, jotka taisivat pyrkiä olemaan juutalaisempia kuin juutalaiset itse.

Tuon nykypäivän kerettiläisen - pastori Antti Kylliäisen siis - pikkuveli oli armeijakaverini.

[Seppo Niinioja]

Kristillisessä mielessä puhdasoppisuuden lähtölaukauksena voitaneen pitää Nikean kirkolliskokousta 325 jaa jolloin ensimmäistä kertaa kirkonisät kokoontuivat yhteen päättämään ns. suurista linjoista. Jeesuksen jumaluus ts. kolminaisuusoppi, areiolaisuuden tuomitseminen harhaopiksi ym. on tuon kokouksen päätöksiä. Tilaisuuden päärahoittaja (viime aikoina erinäiset rahoitukset ja rahoituksen tarkoitukset ovat muutenkin olleet tapetilla) ja kokoonkutsuja oli keisari Konstantinus suuri, jolla oli omana agendanaan tilata Rooman keisarikunnalle soveltuva uskonto kaikkine oheistuotteineen ja tykötarpeineen juuri oikeaan tarpeeseen (JOT tai JIT englanniksi). Hän kun oli mennyt laillistamaan kristinuskon vain 12 vuotta aiemmin ja ilmeisesti erinäiset opinkappaleet vaativat muotoilua. Myöhemmin näitä ekumeenisia kirkolliskokouksia on silloin tällöin pidetty - tarpeen mukaan.

Puhdasoppisuus käsitteenä voidaan kuitenkin viedä vielä tuostakin pidemmälle. Johan Jeesuksen astellessa luvatulla maalla hänellä oli yhtenään kiusanaan fariseukset, jotka taisivat pyrkiä olemaan juutalaisempia kuin juutalaiset itse.

Tuon nykypäivän kerettiläisen - pastori Antti Kylliäisen siis - pikkuveli oli armeijakaverini.

Vieläkö noita luetaan koulussa vai oletko hankkinut tietosi muualta? Meillä oli 30.5. riemuylioppilaiden kokoontuminen, josta kirjoitin Seuran blogiinikin. Oli suorastaan lohduttavaa kuulla, että toinen paikalla olleista teologiksi päätyneestä luokkakaverista ei pitänyt kirkkohistorian opetustamme kovinkaan hyvänä. Minusta se ainakin teki lähinnä agnostikon, kun ehkä muuten saattaisin olla ties mikä kolportööri :D: , tai kai minä sitäkin olen maallisemmissa asioissa. Kun Salomiehen et Co kirkkohistorian oppikirja ja opetus pahiten tympi, opettelin ulkoa ja latelin tunnilla seuraavan merkittävän kappaleen kirkkoisä Augustinuksesta, jonka nuoruuden teos Tunnustuksia muuten on vielä lukematta, vaikka pitäisi:

Teoksessaan Jumalan valtakunnasta (De civitate Dei) hän piirsi suurisuuntaisen kuvan katolisesta kirkosta.
Se on kansojen suuri kasvatuslaitos, näkyvä Jumalan valtakunta maan päällä, jonka johdettavaksi valtionkin tuli alistua täyttääkseen tehtävänsä ja pelastuakseen vajoamasta ryövärilaumaksi.

En pysty tarkistamaan, kun kirja lienee tullut aktiivisesti hävitetyksi. Vähän rumasti tehty tietysti, mutta eipä siihen opettaja osannut muuta kuin olla hetken hiljaa ja sanoa sitten: Hyvä!! Muutamia sopimattomia nauruntyrskähdyksiäkin taisi kuulua.

Seppo Niinioja

[Sami Lehtonen]

Vieläkö noita luetaan koulussa vai oletko hankkinut tietosi muualta?

Tulikohan tuohon kysymykseen jonkinlainen semanttinen virhe vai mitenkä päin se pitäisi tulkita? Perusopetuksen uskonnon opinkappaleisiin nähden lienen hankkinut tietoni lähinnä muualta. Nikean kirkolliskokous kyllä mainittiin opetuksessakin, mutta ei niinkään takana ollutta suurvaltapolitiikkaa (mm. kristityt piti saada osaksi yhteiskuntaa mahdollisimman pienellä haitalla valtaväestölle). Samoin evankeliumien lukumäärä ja lukuisat eri alkukirkot ovat osa myöhempää sivistystäni.

Meillä oli 30.5. riemuylioppilaiden kokoontuminen, josta kirjoitin Seuran blogiinikin. Oli suorastaan lohduttavaa kuulla, että toinen paikalla olleista teologiksi päätyneestä luokkakaverista ei pitänyt kirkkohistorian opetustamme kovinkaan hyvänä.

Minusta koko nykyisen (tarkoittaa siis itse kokemaani - onhan siitäkin jo toki aikaa) koulujärjestelmän suurimpia puutteita on edelleen perinteinen hauki on kala -mentaliteetti jossa tuijotetaan ns. faktatietoa ja unohdetaan kokonaan se, että opitulla voisi tehdäkin jotakin. Jossakin historiankokeessa päntättiin pähkinäsaaret stolbovat ja kumppanit, mutta omien aivojen käyttöä ei mitenkään pyritty edistämään saati hyödyntämään. Kaikeksi kukkuraksi historiankirjaan oli eksynyt yksi fiktiivinen valtio Ruotsi-Suomi.

Minusta se ainakin teki lähinnä agnostikon, kun ehkä muuten saattaisin olla ties mikä kolportööri :D: , tai kai minä sitäkin olen maallisemmissa asioissa. Kun Salomiehen et Co kirkkohistorian oppikirja ja opetus pahiten tympi, opettelin ulkoa ja latelin tunnilla seuraavan merkittävän kappaleen kirkkoisä Augustinuksesta, jonka nuoruuden teos Tunnustuksia muuten on vielä lukematta, vaikka pitäisi:

Teoksessaan Jumalan valtakunnasta (De civitate Dei) hän piirsi suurisuuntaisen kuvan katolisesta kirkosta.
Se on kansojen suuri kasvatuslaitos, näkyvä Jumalan valtakunta maan päällä, jonka johdettavaksi valtionkin tuli alistua täyttääkseen tehtävänsä ja pelastuakseen vajoamasta ryövärilaumaksi.

En pysty tarkistamaan, kun kirja lienee tullut aktiivisesti hävitetyksi. Vähän rumasti tehty tietysti, mutta eipä siihen opettaja osannut muuta kuin olla hetken hiljaa ja sanoa sitten: Hyvä!! Muutamia sopimattomia nauruntyrskähdyksiäkin taisi kuulua.

Seppo Niinioja


Kaikesta huolimatta luullakseni opin ajattelemaan omilla aivoillani - ainakin auttavasti. Agnostikko taitaa olla minunkin luokitukseni. Se on samalla yhteiskuntakelpoisempi versio ateistista. Agnostikolta ei koskaan kysytä, miksi hän ei tiedä, mutta ateisti joutuisi joka paikassa kertomaan seikkaperäisesti, ettei nykytiede kykene todistamaan jumalien (huomioidaan nyt saman tien kaikki eri uskonnot) olemassaoloa jossakin päin maailmankaikkeutta ja/tai vielä tuntemattomassa ulottuvuudessa, vielä lisäksi selittämään, ettei todistuksen olemattomuus ole todiste päinvastaisesta, ja lopuksi toteamaan, ettei mikään viestistä mennyt perille. Elämä on sellaiseen liian lyhyt - käytän sen mielummin johonkin rakentavaan puuhasteluun ja jätän elämänkatsomukselliset debatit muille tai tuopin ääreen.

[Seppo Niinioja]

Kristillisessä mielessä puhdasoppisuuden lähtölaukauksena voitaneen pitää Nikean kirkolliskokousta 325 jaa jolloin ensimmäistä kertaa kirkonisät kokoontuivat yhteen päättämään ns. suurista linjoista. Jeesuksen jumaluus ts. kolminaisuusoppi, areiolaisuuden tuomitseminen harhaopiksi ym. on tuon kokouksen päätöksiä. Tilaisuuden päärahoittaja (viime aikoina erinäiset rahoitukset ja rahoituksen tarkoitukset ovat muutenkin olleet tapetilla) ja kokoonkutsuja oli keisari Konstantinus suuri, jolla oli omana agendanaan tilata Rooman keisarikunnalle soveltuva uskonto kaikkine oheistuotteineen ja tykötarpeineen juuri oikeaan tarpeeseen (JOT tai JIT englanniksi). Hän kun oli mennyt laillistamaan kristinuskon vain 12 vuotta aiemmin ja ilmeisesti erinäiset opinkappaleet vaativat muotoilua. Myöhemmin näitä ekumeenisia kirkolliskokouksia on silloin tällöin pidetty - tarpeen mukaan.

Puhdasoppisuus käsitteenä voidaan kuitenkin viedä vielä tuostakin pidemmälle. Johan Jeesuksen astellessa luvatulla maalla hänellä oli yhtenään kiusanaan fariseukset, jotka taisivat pyrkiä olemaan juutalaisempia kuin juutalaiset itse.

Tuon nykypäivän kerettiläisen - pastori Antti Kylliäisen siis - pikkuveli oli armeijakaverini.

Näyt Sami huomauttaneen tässä kirjoittaessani semanttisesta virheestä. Ihan mahdollista, että sellainen on pujahtanut mukaan. Anyway, pukkaan tämän ennen kuin ikkuna sulkeutuu.

Näin sitoutumattoman agnostikon näkökulmasta minua kyllä tosiaan häiritsee se, että kun lukion teologian oppikurssin mukaan kristinuskon (ja kai muidenkin uskontojen) perustana on ylimuistoisina aikoina saatu jumalallinen ilmoitus a priori,(jos tämä nyt on oikea ilmaisu), niin miksi sitä on menty sorkkimaan kulloistenkin maallisten vallanpitäjien mieltymysten, niin kuin nyt tämän tasa-arvohömpötyksen nimissä? Pitäisihän tässä johonkin pysyvään voida luottaa maailmankatsomuksessaan, ja kyllä minä luotankin, mutta vaatisi liikaa aikaa ruveta tässä sitä kuvaamaan ja yksityisasiahan se on.

Seppo Niinioja

[Seppo Niinioja]

Tulikohan tuohon kysymykseen jonkinlainen semanttinen virhe vai mitenkä päin se pitäisi tulkita? Perusopetuksen uskonnon opinkappaleisiin nähden lienen hankkinut tietoni lähinnä muualta. Nikean kirkolliskokous kyllä mainittiin opetuksessakin, mutta ei niinkään takana ollutta suurvaltapolitiikkaa (mm. kristityt piti saada osaksi yhteiskuntaa mahdollisimman pienellä haitalla valtaväestölle). Samoin evankeliumien lukumäärä ja lukuisat eri alkukirkot ovat osa myöhempää sivistystäni.



Minusta koko nykyisen (tarkoittaa siis itse kokemaani - onhan siitäkin jo toki aikaa) koulujärjestelmän suurimpia puutteita on edelleen perinteinen hauki on kala -mentaliteetti jossa tuijotetaan ns. faktatietoa ja unohdetaan kokonaan se, että opitulla voisi tehdäkin jotakin. Jossakin historiankokeessa päntättiin pähkinäsaaret stolbovat ja kumppanit, mutta omien aivojen käyttöä ei mitenkään pyritty edistämään saati hyödyntämään. Kaikeksi kukkuraksi historiankirjaan oli eksynyt yksi fiktiivinen valtio Ruotsi-Suomi.



Kaikesta huolimatta luullakseni opin ajattelemaan omilla aivoillani - ainakin auttavasti. Agnostikko taitaa olla minunkin luokitukseni. Se on samalla yhteiskuntakelpoisempi versio ateistista. Agnostikolta ei koskaan kysytä, miksi hän ei tiedä, mutta ateisti joutuisi joka paikassa kertomaan seikkaperäisesti, ettei nykytiede kykene todistamaan jumalien (huomioidaan nyt saman tien kaikki eri uskonnot) olemassaoloa jossakin päin maailmankaikkeutta ja/tai vielä tuntemattomassa ulottuvuudessa, vielä lisäksi selittämään, ettei todistuksen olemattomuus ole todiste päinvastaisesta, ja lopuksi toteamaan, ettei mikään viestistä mennyt perille. Elämä on sellaiseen liian lyhyt - käytän sen mielummin johonkin rakentavaan puuhasteluun ja jätän elämänkatsomukselliset debatit muille tai tuopin ääreen.

Juu - Ars longa, vita brevis, sano. Markkulan suvusta on noussut teräviä ajattelijoita, paljon itseänikin parempia :D:. Meidän pitäisi varmaan tavata tuopin ääressä joskus. Maksan ainakin pari eka kierrosta...

Seppo

[Heikki Koskela]

Minusta koko nykyisen (tarkoittaa siis itse kokemaani - onhan siitäkin jo toki aikaa) koulujärjestelmän suurimpia puutteita on edelleen perinteinen hauki on kala -mentaliteetti jossa tuijotetaan ns. faktatietoa ja unohdetaan kokonaan se, että opitulla voisi tehdäkin jotakin. Jossakin historiankokeessa päntättiin pähkinäsaaret stolbovat ja kumppanit, mutta omien aivojen käyttöä ei mitenkään pyritty edistämään saati hyödyntämään. Kaikeksi kukkuraksi historiankirjaan oli eksynyt yksi fiktiivinen valtio Ruotsi-Suomi.

Kaikesta huolimatta luullakseni opin ajattelemaan omilla aivoillani - ainakin auttavasti. Agnostikko taitaa olla minunkin luokitukseni. Se on samalla yhteiskuntakelpoisempi versio ateistista. Agnostikolta ei koskaan kysytä, miksi hän ei tiedä, mutta ateisti joutuisi joka paikassa kertomaan seikkaperäisesti, ettei nykytiede kykene todistamaan jumalien (huomioidaan nyt saman tien kaikki eri uskonnot) olemassaoloa jossakin päin maailmankaikkeutta ja/tai vielä tuntemattomassa ulottuvuudessa, vielä lisäksi selittämään, ettei todistuksen olemattomuus ole todiste päinvastaisesta, ja lopuksi toteamaan, ettei mikään viestistä mennyt perille. Elämä on sellaiseen liian lyhyt - käytän sen mielummin johonkin rakentavaan puuhasteluun ja jätän elämänkatsomukselliset debatit muille tai tuopin ääreen.

Minulla on hieman toisenlainen näkemys koulujärjestelmästä. Johtuu varmaan siitä, että toimin opetustyössä 30 vuotta ja tuona aikana asioita tuli tietenkin pohdittua myös vapaa-ajallakin. Sami kyllä tarkoittanee puhua omasta koulukokemuskestaan, joka meillä kaikilla toki on. Opetustyön tehtävä ei ole muokata nuoren mielipidemaailmaa suuntaan eikä toiseen vaan antaa noita mainittuja faktatietoja, joiden perusteella nuori pystyy tekemään omia johtopäätöksiä. Aivan niinkuin Samikin tuntuu tehneenkin. Esimerkkinä on mainittu "fiktiivinen" valtio Ruotsi-Suomi. Minulle se on ollut fakta, koska yhteys on Ruotsiin ollut erittäin kiinteä, kunnes toisin kävi.

Niin, ja opetustyön ensimmäinen tehtävä peruskouluasteella on tietenkin kasvatustyö, jonka avulla pyritään luomaan vain hyvät edellytykset nuorille, jotta heistä tulisi hyviä aikuisia (tämä osa kasvatustyötä on varmaan "aivopesua" mutta se luo edellytykset tasapainoiselle elämälle).

Ateistilla on se vaikeus Jumala-suhteessa, ettei hän tiedä onko Jumala olemassa vai ei. Sen vuoksi hän pyrkii aktiivisesti todistamaan sekä itselleen että muille epäsuorin keinoin sanomalla: "Jumalaa tuskin on". Minusta tämänkaltainen lähestymistapa tässä asiassa on epäilijän asenne. Voisiko sanoa, että agnostikko ja ateisti ovat lähes synonyymejä asiota. Sitäpaitsi tämän päivän suuria trendejä on olla kriittinen Jumala-suhteessa, koska se vastaa ajan henkeä ja osoittaa ajattelun leveyttä. Tähän asiaan en minäkään enää palaa ja jos en olisi absolutisti, pyytäisin minäkin Samia ja Seppoa tuopin ääreen.

[smirdga]

Minulla on myös ollut sukulainen kolportöörinä, joten vähän olen asiaa kaivellut. Kolportöörin pääasia oli tosiaan hengellisen kirjallisuuden kaupustelu. 1869 tuli uusi kirkkolaki, joka salli myös maallikkojen pitää hartauskokouksia. En tiedä, onko kolportöörit kulkeneet ennen sitä, mutta tuon jälkeen saivat siis saarnatakin, kunhan eivät puhuneet "evankelista oppia" vastaan. Ilmeisesti jonkinlaisia kursseja on ollut, mutta en tiedä onko niitä ollut missä määrin. Ehkä jonkinlainen perehdytys asiaan on riittänyt.

Kolportöörejä on ollut ainakin Pipliaseuralla (Suomen ja Englannin) sekä muilla yhdistyksillä (mm. evankelinen liike). Kaikki lienevät levittäneet samaa luterilaista kirjallisuutta; Raamattuja ja Uusia Testamentteja sekä niiden osia. Kolportööreillä oli mukanaan lupa, jonka avulla he eivät joutuneet papiston hampaisiin niin helposti kuin vapaat saarnaajat. Saarnaamisenhan piti olla maallikoille vapaata, mutta tulkintavaikeuksia oli ilmeisesti tuon pykälän vuoksi, ettei saanut saarnata "evankelista oppia" vastaan.

Tuomiokapitulit saattoivat myös antaa "hyviksi tuntemilleen maallikkosaarnaajille" luvan avustaa seurakunnan kristinopin opettamisessa, jopa saarnata seurakunnassa (venia concionandi).Tämä ei siis ollut pakollinen lupa, mutta ehkä papit toivoivat saavansa saarnaajat valvovan silmänsä alle ja karsastivat siksi "luvattomia" saarnaajia.

Mutta kolportöörin pääasia oli siis (luterilaisen) kirjallisuuden kaupustelu halpaan hintaan, siinä sivussa kukin saattoi pitää hengellisiä puheita vakaumuksensa mukaan. Kolportöörit olivat tosiaan arvostettuja ja varsinaisia kolportöörejä ei ollut paljon, esim. sukulaiseni toimi Englannin ja Ulkomaan Pipliaseuralle ja heitä oli (1880-l.) yhteensä n. kolme kerrallaan. Ja ko. seuran mainitaan olleen ainakin tuolloin tehokkain kirjallisuuden levittäjä.

He saivat luonnollisesti työstään myös jonkinlaista palkkaa ja ainakin ko. seuran kolportöörit saivat matkustaa ilmaiseksi Valtion rautateillä. Tämän verran on tietoa karttunut, lähinnä siis sukulaiseni vaiheita tutkimalla, joten en tiedä missä määrin muiden yhdistysten käytännöt tästä eroavat.

Kirjastosta löytyy myös v. 2008 Koskenniemen kirjoittama "Maallikkosaarna- evankelisen liikkeen voima", jossa kerrotaan että ainakin ko. yhdistyksen saarnaajista ja kolportööreistä. Harmi ettei siinä kerrota tarkemmin palkoista yms eduista.

[Seppo Niinioja]

Ateistilla on se vaikeus Jumala-suhteessa, ettei hän tiedä onko Jumala olemassa vai ei. Sen vuoksi hän pyrkii aktiivisesti todistamaan sekä itselleen että muille epäsuorin keinoin sanomalla: "Jumalaa tuskin on". Minusta tämänkaltainen lähestymistapa tässä asiassa on epäilijän asenne. Voisiko sanoa, että agnostikko ja ateisti ovat lähes synonyymejä asiota. Sitäpaitsi tämän päivän suuria trendejä on olla kriittinen Jumala-suhteessa, koska se vastaa ajan henkeä ja osoittaa ajattelun leveyttä. Tähän asiaan en minäkään enää palaa ja jos en olisi absolutisti, pyytäisin minäkin Samia ja Seppoa tuopin ääreen.

En kyllä rinnastaisi agnostisismia ja ateismia ainakaan omalla kohdallani. Määritelmän mukaan (Otavan Sivistyssanakirja 1962) agnostisimi (kreik. kielt. a ja gnosis = tieto) on "tietämättömyyden oppi", se mielipide, ettei ihminen voi tietää mitään olevaisen viimeisistä perusteista ja syvimmästä olemuksesta. Kristityt ja muut uskovat, vaikka eivät tiedä. Jos tietäisivät, eihän se mitään uskoa olisikaan. Muistaakseni Jeesus nimitti heitä tämän vuoksi autuaiksi. Ateistit luulevat tietävänsä, että Jumalaa ei ole. Uskoa sekin on ilman pitäviä todisteita.

Minusta agnostikko voi olla uskova, "puolueeton" tai ateisti riippuen siitä, mistä aineksista hän elämänkatsomuksensa viime kädessä rakentaa. Hän tuskin on kuitenkaan fundamentalisti mihinkään suuntaan eikä usko sokeasti ja järjenvastaisesti asioihin, joista ei voi saada tietoa. Uskonnon sanoma on useimmille paljon lohdullisempi kuin se ihmisen edessä oleva kosminen tyhjyys, josta Oiva Ketonen puhui puoli vuosisataa sitten luultavasti ensimmäisessä HY:n Studia Generalia -luentosarjassa "Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus". Mahdottoman hyvä kirja siitä tehtiin, mihinkähän pehkanaan sekin on taas piiloutunut. Nietzsche kirjoitti, että Jumala on kuollut. En tiedä, pitääkö se paikkansa. Toivottavasti ei. Kannattaa kyllä lukea vaikka wikipediaa.

Wittgensteinhan päättää Tractatuksensa kuuluisaan lauseeseen: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Enpä ole opusta oikein jaksanut sisäistää, tuskin lukeakaan läpi. Tähän voi oikeastaan niputtaa myös tietojenkäsittelytieteen laskettavuuden teorian, josta en tiedä höykäsen pöläystä, paitsi että käsittääkseni on sellaisia laskentatehtäviä, jota ei voida periaatteessakaan ratkaista. Sami varmasti tietää paremmin.

Miten tämä nyt liittyy ammattien edustajiin? En muista.

Seppo Niinioja

[Sami Lehtonen]

Minusta agnostikko voi olla uskova, "puolueeton" tai ateisti riippuen siitä, mistä aineksista hän elämänkatsomuksensa viime kädessä rakentaa. Hän tuskin on kuitenkaan fundamentalisti mihinkään suuntaan eikä usko sokeasti ja järjenvastaisesti asioihin, joista ei voi saada tietoa. Uskonnon sanoma on useimmille paljon lohdullisempi kuin se ihmisen edessä oleva kosminen tyhjyys, josta Oiva Ketonen puhui puoli vuosisataa sitten luultavasti ensimmäisessä HY:n Studia Generalia -luentosarjassa "Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus". Mahdottoman hyvä kirja siitä tehtiin, mihinkähän pehkanaan sekin on taas piiloutunut. Nietzsche kirjoitti, että Jumala on kuollut. En tiedä, pitääkö se paikkansa. Toivottavasti ei. Kannattaa kyllä lukea vaikka wikipediaa.

Seppo tiivisti agnostikon varsin mainiosti. Nietzsche oli edelläkävijä ja näki jo vuosikymmeniä (ellei kokonaista vuosisataa) aiemmin, mihin teollistuminen johtaa - yhteiskunnan maallistumiseen ja uskonnon (ainakin näennäiseen) tarpeettomuuteen. Nietzsche näki Nihilismin välttämättömänä seurauksena, mutta toisin kuin yleensä luullaan, hän ei nähnyt sitä tavoiteltavana, vaan haasteena, joka ihmisen tuli kohdata ja löytää uudet perusteet joista johtaa uudet moraaliset arvot. "Got ist tot" tuli tunnetuksi Näin puhui Zarathustra -teoksesta, joka alaotsikon mukaan on kirja kaikille eikä kenellekään. Siitä huolimatta se tuli joskus luettua. Eipä ihme, että eräs myöhempi totalitaristinen puoluekoneisto löysi paljon ammennettavaa ko. teoksesta. Alunperin Nietsche esitteli lauseen "Iloinen tiede" -kirjassa, joka pitäisi jo nimensä takia lukea.

Wittgensteinhan päättää Tractatuksensa kuuluisaan lauseeseen: Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Enpä ole opusta oikein jaksanut sisäistää, tuskin lukeakaan läpi. Tähän voi oikeastaan niputtaa myös tietojenkäsittelytieteen laskettavuuden teorian, josta en tiedä höykäsen pöläystä, paitsi että käsittääkseni on sellaisia laskentatehtäviä, jota ei voida periaatteessakaan ratkaista. Sami varmasti tietää paremmin.

Onkohan Matti Vanhanen mukaillut Wittgensteinia? "Mikä on keskeneräinen, siitä on vaiettava"

Miten tämä nyt liittyy ammattien edustajiin? En muista.

Seppo Niinioja

Lähti varmaankin kolportöörin puhdasoppisuuden/kerettiläisyyden kautta kristillisen uskon fundamentteihin ja siitä peruskouluopetuksen kautta filosofiaan. Palatakseni otsikon aiheeseen, olen usein ihmetellyt, miksi suomalaisista filosofeista tunnetuimpia taitavat olla fiktiiviset kätkäläinen ja havukka-ahon ajattelija. Tietysti on nuo Saariset ja Himaset. Kysymykseni kuuluukin, onko forumin keskustelijoilla tiedossaan tosielämän kätkäläisiä/havukka-ahon ajattelijoita, jotka ovat omalla seudullaan olleet tunnettuja sanan käyttäjiä tai pohtijoita. Yhteiskunnallisesti kantaaottavia persoonia lienee ollut useilla seuduilla. Eräs tällainen oli Janakkalalainen Kustaa Paturi, oman ilmoituksensa mukaan maamies. Se tarkoittaa nykykielellä maanviljelijä. Anteeksi, se olikin viime vuosisadan suomen kieltä. Nykyisin häntä olisi tituleerattu maatalousyrittäjäksi. Maatalousyrittäjänä hän oli tietysti ammattinsa edustaja, mutta sen ohella hän myös runoili ja kokosi mm. laulukirjan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Paturi

Enpä tiedä, kuka on rustannut tuon wikisivun, mutta niin Paturi kuin wikiartikkelissa mainittu Hegulikin kuuluvat jo aiemmin mainittuun Markkulan sukuun.

[Seppo Niinioja]

Hyvä kun laitoit tuon Kustaa Paturi -linkin. Selvitin omankin sukulaisuuteni häneen: Hän oli äääi:ni serkku. Ossi Lehtiön kirja pitää lukea, on ollut kyllä ohjelmassa.

Maatilat ovatkin EU-aikakaudella melkoisia tuotantolaitoksia. Tuossa viimeksi olisiko ollut karjatila vai muu televisiossa esitteillä. Tietokoneita tai ainakin näyttöpäätteitä oli kuvassa kai lähemmä kymmenen. Pienyrityksiksi niitä ei investointien ja liikevaihdon mukaan laskettuna voi sanoa.

Seppo N.

[Sami Lehtonen]

Hyvä kun laitoit tuon Kustaa Paturi -linkin. Selvitin omankin sukulaisuuteni häneen: Hän oli äääi:ni serkku. Ossi Lehtiön kirja pitää lukea, on ollut kyllä ohjelmassa.

Kirja on hyvä, vaikka oikoluku on jäänytkin tekemättä (siellä mainitaan mm. Vanjan seurakunta); kirja sisältää myös näköiskappaleen Huvi-lauluja Hämehestä -kirjasesta. Olen itsekin paria kautta sukua Paturille. Oinaalan Markkulan ja Saloisten Paavolan/Kankaanpään kautta.

Maatilat ovatkin EU-aikakaudella melkoisia tuotantolaitoksia. Tuossa viimeksi olisiko ollut karjatila vai muu televisiossa esitteillä. Tietokoneita tai ainakin näyttöpäätteitä oli kuvassa kai lähemmä kymmenen. Pienyrityksiksi niitä ei investointien ja liikevaihdon mukaan laskettuna voi sanoa.

Seppo N.

Joo, ehkä näin. Jostain syystä minun on kuitenkin vaikea nähdä yrittäjyytenä työ, jossa leijonanosa liikevaihdosta muodostuu erilaisista tuista (Suomessa kuulemma vain 200) ja merkittävin riski liittyy tukien supistamiseen/poistamiseen. Ennen sentään puhuttiin rehellisesti maanviljelijöistä ja kirvesmiehistä; nykyään ne ovat maatalousyrittäjiä ja rakennusurakoitsijoita.