PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Onko kuvien julkistamisessa myös 100 vuoden aikaraja?


Tuulakki
11.06.09, 22:06
Kun henkilöillä on TIETOsuoja noin 100 vuotta taaksepäin, niin miten on valokuvien esittämisen kanssa? Saako tänne laillisesti laittaa tunnistettavaksi viime vuosisadan alkupuolen kuvia, joissa on henkilöitä mukana?

Liekö tyhmä kysymys? En ole tullut ajatelleeksi asiaa ennen kuin nyt skannatessani sota-ajan kuvia. Jotkut kuvien henkilöt saattavat olla vielä elossa.

Antti Järvenpää
12.06.09, 07:35
Valokuvien tekijänoikeuksista on keskusteltu ketjussa http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=7117 joka antanee vastauksen valokuvan tekijänoikeudesta.

Toinen kysymys on sitten henkilötietolaki, ja sen tulkinnat siitä, onko valokuva henkilötieto ja millä edellytyksillä. Sinällänsä aika hauska kysymys, kuinka vanhasta valokuvasta henkilö on tunnistettavissa. Tätä ei kai sitten voi arvioida siltä pohjalta, että tiedän ketä valokuva esittää. Vaan sitä, että tunnistan ventovieraan ihmisen valokuvasta.

Mielenkiintoisen vertailukohdan antaa passilaki ja sen tulkinta passikuvasta, joka on sama kuin YK:n alaisen Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmät. Passikuvan tarkoitushan on, että henkilö on tulkittavissa ehdottomasti oikein. Henkilötietolaissa taasen käsitellään tunnistettavuuden minimirajaa tai niin on ainakin haluttu tulkita.

Tuulakki
12.06.09, 18:05
Valokuvien tekijänoikeuksista on keskusteltu ketjussa http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=7117 joka antanee vastauksen valokuvan tekijänoikeudesta....


Taitaa olla tuo tekijänoikeuspuoli aika monimutkainen, kun valokuva harvoin ylittää ns. teoskynnyksen. Jos siis jollakulla on hallussaan vanha irralllinen valokuva mistä tahansa ennen vuotta 1965, niin se lienee vapaata riistaa riippumatta osallistumisesta sen tuottamiseen? Olkoon vaikkapa ostettu valokuva, siis postikortti? Aika mielenkiintoinen seikka vanhojen postikorttien keräilijöille vai voiko yksittäinen postikortti olla valokuvateos, kun samat talojen kuvat ja katumaisemat olisi voinut kuvata kuka tahansa? Wikipedia kertoo: Vuoden 1961 lain suoja-aika oli puolestaan 25 vuotta valokuvan julkistamisvuodesta laskettuna (Teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti. Julkisena esittämisenä pidetään myös ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. (Tekijänoikeus-laki 8.7.1961/404 2§. Myös julkiseen arkistoon luovuttaminen on tulkittu julkistamiseksi.))
Ongelmiakin voinee tulla sanasta valokuvateos - onko perhealbumi valokuvateos, jos siihen on kerätty valokuvat aihepiireittäin ja kuvaaja on pyydetty ainoaksi kamerankäyttäjäksi tietyssä tilaisuudessa eli kukaan muu ei olisi sellaista pystynyt tekemään? En oikeastaan odota vastausta tähän kysymykseen, ajattelen vain ääneen.

Nyt kiinnostaa erityisesti:

Onko satunnaisen vanhan valokuvan esittäminen Suku Forumilla julkista sanan varsinaisessa merkityksessä, kun sitä pystyy "suurehko suljettu piiri katselemaan"? Käsitettä Internet ei vielä vuonna 1961 tunnettu.

Jouni Kaleva
12.06.09, 18:33
Nyt kiinnostaa erityisesti:

Onko satunnaisen vanhan valokuvan esittäminen Suku Forumilla julkista sanan varsinaisessa merkityksessä, kun sitä pystyy "suurehko suljettu piiri katselemaan"? Käsitettä Internet ei vielä vuonna 1961 tunnettu.
Suku Forum on täysin julkinen, mutta on aivan totta, että liitetiedostot avautuvat vain forumin jäsenille.

Olematta minkäänlainen juristi katsoisin kyllä, että kuvan tuonti forumille on sen julkistamista ja periaatteessa saattaisi herättää kysymyksen tietosuojasta ja tekijänoikeuksista.

Juha
12.06.09, 20:09
Peesaan Jouni sen verran, että ilman muuta Suku Forum on julkinen paikka. Ei tästä ole pienintäkään epäilystä.

Sääntömme edellyttävät, että täällä ei esitellä tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Jos olet epävarma asiasta, voit aina ensin kääntyä forumin ylläpidon puoleen. Tästä sääntöjemme kohdasta johtuen olemme muutamia kertoja joutuneet poistamaan sinänsä viattomalta tuntuneita tekstejä ja/tai kuvia forumilta.

Lisäisin vielä, että olisi mahdottoman soveliasta ja vähintäänkin kohteliasta aina mainita lähde, jos esittelee jotain toisen keräämää tietoa. Olkoonkin, että tuo tieto ei sinänsä olisi tekijänoikeusmatskua.



Suomen Sukututkimusseura
Juha Vuorela
Suku Forumin moderaattori

TEN
16.06.09, 12:12
... tietty aina kun kuvaa liitetään johonkin artikkelintynkään lähde on mainittava. eli tyyliin Matti Mainio kalassa (Ten arkisto)
Mutta sitten siihen mitä ja ketä voi julkaista. Jostain olen päähäni saanut sellaisen käsityksen, että jos kuvassa on enemmän kuin kaksi henkilöä esim. vihki-, kihla, kastekuvat. Kuvassa olijoiden (eläviä henkilöitä) lupaa ei tarvitse kysyä, mutta jos elävä henkilö on yksin kuvassa (esim. morsian kukkakimppuineen), tulee tästä kysyä aina ko. henkilöltä lupa.

Tuolla aiemmasta viestiketjusta tuo 100 vuoden hajatelma tuntuu loogiselta juuri tuon yksittäisen henkilön kohdalla, mutta mutta se lähde kuitenkin tulee aina ilmaista. Kenen ja mistä arkistosta alkuperäinen on lähtöisin, vaikka olet itse sen joskus toisen käden kautta tuttusi tutulta saanut.

Näin ainakin itse olen toiminut. Oikaiskaa, jos olen väärässä!