PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Erkki Herrala s.27.5.1896, Haapavesi


jimu
08.06.09, 16:07
Etsin tietoja isoäitini sedästä Erkki Edvard Antoninpoika Herralasta, s. 27.5.1896 Haapavedellä. Äitini tiesi kertoa, että hän lähti siirtolaiseksi Neuvosto-Karjalaan. Todennäköisesti hän meni sinne joskus 1930-luvun alkupuolella "metsiä pitkin", sillä passiluettelosta ei löydy hänen nimeään.

Hänen lopullisen kohtalonsa saimme selville, kun löysimme hänet Stalinin uhrien listalta. Hänet ammuttiin 3. huhtikuuta 1938. Hänet on haudattu Sandarmokhin joukkohautaan.

Muuta hänen elämästään emme sitten tiedäkään. Olisi mielenkiintoista saada selville enemmän hänen elämästään ja miksi hän päätyi lähtemään Neuvosto-Karjalaan. Oliko hänellä mahdollisesti vaimo ja lapsia? Mistähän kannattaisi yrittää etsiä tietoja?

Inkku
14.06.09, 22:28
Herrala-suku kiinnostaisi myös minua. Omaan sukuhistoriaani liittyy avioliiton kautta Aappo Herrala, s. 9.9.1897 Haapavesi, joka oli perimätiedon mukaan 25 vuotta Kanadassa siskonsa luona. Syntymäaikansa puolesta tämä Aappo voisi hyvinkin olla kysymäsi Erkin veli. Vanhemmat saattaisi löytyä Haapaveden kirkkoherranvirastosta...

jimu
14.06.09, 23:59
En ole vielä käynyt tutkimassa kirkonkirjoista, mutta aion käydä kunhan käyn sukuloimassa Haapavedellä. Tiedän Erkin syntymäajan ja kuolinpäivän, sekä sen,että hänellä oli veli, siis isoäitini isä Juho Eelis ja sisar Anna. Muista sisaruksista ei ole tietoa. Juho-vaarin syntymävuosikin (1886?) on kuulemma kirkonkirjoissa väärin kirjattu, sillä kirkonkirjat tuhoutuivat palon yhteydessä, ja uudelleen kirjoitettaessa niihin jäi virhe.

Joidenkin kirjojen (mm. Mayme Savanderin "Vaeltajien") Stalinin terrorin uhrilistoissa hänet on merkitty amerikansuomalaiseksi, joka on syntynyt Haapavedellä. Meillä ei ole tietoa, että hän olisi mennyt ensin Amerikkaan. Osa tiedoista saattaakin olla sekoittunut melkein saman nimisen Amerikoista tulleen tietoihin (Edvard Aukusti Herrala s.1911?, mennyt Neuvosto-Karjalaan USA:sta 1932, Spencerista New Yorkin osavaltiosta). Erkin tiedoissa on myös, että hän asui Petroskoissa ja oli töissä Solomannin vesilaitoksella kirvesmiehenä.

Saattaa olla, että Aappo Herrala on jotain sukua. Olettaisin että kaikki Haapaveden Herralat ovat lähtöisin samoista Herraloista.

Tapio Rautio
15.06.09, 10:20
Hei!

Tässä erään Anton Herralan, s.01.04.1861 Haapavesi, esivanhempia.
En tiedä onko hän teidän Herraloihin liittyvä...?

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haapavesi/rippikirja_1862-1869_mko93-111/105.htm


Tapio


1. Herrala Anton, s. 01.04.1861 Haapavesi , Rippikirja, 1862-1869 kuva 105.
Vanhemmat
2. Koskenkorva-Herrala Erik Olofsson, s. 06.05.1822 Haapavesi , Rippikirja, 1862-1869 kuva 105, k. 24.06.1865 Haapavesi , Rippikirja, 1862-1869 kuva 105. puoliso Sulkala Lisa, avioliitossa 17.11.1847 Haapavesi , Rippikirja, 1862-1869 kuva 105.
3. Sulkala Lisa, s. 04.09.1822 Haapavesi , Rippikirja, 1862-1869 kuva 105.
Iso Vanhemmat
4. Pirnes-Hatunen-Koskenkorva Olof Staffansson, s. 02.02.1785 Haapavesi , Rippikirja, 1845-1851 Kuva 247. puoliso Nevala Aurora Olofsdr, avioliitossa 19.10.1809 Haapavesi.
5. Nevala Aurora Olofsdr, s. 27.10.1786 Haapavesi , Rippikirja, 1845-1851 Kuva 247.
6. Sulkamäki Henrik, s. 16.01.1787 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 kuva 165. puoliso Mätäsaho Anna Andersdr, avioliitossa 24.04.1808 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 kuva 165.
7. Mätäsaho Anna Andersdr, s. 07.09.1786 Vihanti.
Iso Iso Vanhemmat
8. Pirnis Staffan Persson, s. 01.06.1751 Pulkkila Haapavesi , Rippikirja, 1777-1780 Kuva 32. puoliso Humaloja Carin Matsdr, avioliitossa 07.01.1776 Haapavesi.
9. Humaloja Carin Matsdr, s. 31.07.1756 Haapavesi , Rippikirja, 1777-1780 Kuva 32.
10. Nevalainen-Pietilä Olof Matsson, s. 29.01.1742 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 Kuva 54. puoliso (1) Harjula Carin Eskilsdr, s. 07.08.1746 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 Kuva 54, k. 13.02.1772 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 Kuva 54. puoliso (2) Jylhä Walborg Nilsdr, avioliitossa 16.12.1785 Haapavesi, s. 17.05.1759 Haapavesi , Rippikirja, 1781-1787 Kuva 62.
11. Jylhä Walborg Nilsdr, s. 17.05.1759 Haapavesi , Rippikirja, 1781-1787 Kuva 62.
12. Sulkamäki Påhl Larsson, s. 01.07.1745 Haapavesi, k. 11.05.1809 Haapavesi 63v10kk. puoliso Hatunen-Niemimäki Anna Johansdr.
13. Hatunen-Niemimäki Anna Johansdr, s. 10.10.1746 Pulkkila Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 Kuva 93, k. 16.01.1825 Haapavesi.
14. Paackonen Anders Henriksson, s. 13.07.1743 Vihanti , Rippikirja, 1794-1807 Kuva 68. puoliso (1) Viitala Anna Christersdr, avioliitossa 30.01.1766 Vihanti, s. 11.03.1746 Vihanti , Rippikirja, 1787-1809 Kuva 67, k. 17.01.1793 Vihanti , Rippikirja, 1787-1809 Kuva 67. puoliso (2) Asumaa Brita Henricsdtr, avioliitossa 24.04.1796 Vihanti, s. 07.09.1750.
15. Viitala Anna Christersdr, s. 11.03.1746 Vihanti , Rippikirja, 1787-1809 Kuva 67, k. 17.01.1793 Vihanti , Rippikirja, 1787-1809 Kuva 67.
Iso Iso Iso Vanhemmat
16. Kytölä-Pirnis Per Staffansson, s. 1726 Haapavesi , Rippikirja, 1781-1787 Kuva 30, k. 12.06.1791 Haapavesi. puoliso Mäkelä Walborg Matsdr, avioliitossa 20.12.1750 Pulkkila.
17. Mäkelä Walborg Matsdr, s. 1727 Haapavesi , Rippikirja, 1781-1787 Kuva 30, k. 31.12.1798 Haapavesi.
18. Humalaoja Mats Matsson, s. 24.09.1729 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 16, k. 18.07.1798 Haapavesi hiski 69v9kk. puoliso (1) Lisa Johansdr, s. 1731 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 16, k. 21.06.1769 Haapavesi hiski 38v3kk. puoliso (2) Rantapykölä Brita Simonsdr, avioliitossa 23.02.1770 Oulainen, s. 05.10.1734 Oulainen Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 Kuva 18, k. 16.02.1802 Haapavesi 67v10kk.
19. Lisa Johansdr, s. 1731 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 16, k. 21.06.1769 Haapavesi hiski 38v3kk.
20. Nevalainen Mats Olofsson, s. 02.04.1722 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46. puoliso Huttunen Lisa Johansdr, avioliitossa 1740 Haapavesi.
21. Huttunen Lisa Johansdr, s. 1721 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46.
22. Jylhäniska Nils Larsson, s. 1727 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 13, k. 20.11.1794. puoliso Hyvärinen Carin Johansdr, avioliitossa 25.07.1748 Pulkkila.
23. Hyvärinen Carin Johansdr, s. 05.11.1729 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 13.
24. Sulkamäki Lars Persson, s. 25.07.1725 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 72, k. 03.04.1767 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 Kuva 84. puoliso Rytky Brita Pålsdr, avioliitossa 04.11.1744 Haapavesi.
25. Rytky Brita Pålsdr, s. 1721 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 72.
26. Hatunen-Niemimäki Johan Johansson, s. 1723. puoliso Junno Margareta Matsdr, avioliitossa 10.11.1745 Pulkkila.
27. Junno Margareta Matsdr, s. 14.09.1728 Pulkkila, k. 29.06.1764 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 Kuva 86.
28. Paackonen Henrik Matsson, s. 22.01.1688 Vihanti , Rippikirja, 1751-1775 Kuva 16, k. 08.02.1776 Vihanti 88v. puoliso Margetha Bertelsdr.
29. Margetha Bertelsdr, s. 1700 Vihanti , Rippikirja, 1751-1775 Kuva 16, k. 27.08.1767 Vihanti.
30. Haapamaa-Viitala Christer Christersson, s. 20.02.1716 Vihanti , Rippikirja, 1751-1775 Kuva 96. puoliso Korpi Anna Josefsdr, avioliitossa 26.12.1742 Vihanti.
31. Korpi Anna Josefsdr, s. 1725 Vihanti , Rippikirja, 1751-1775 IK397 Kuva 96.
3net Iso Iso Vanhemmat
32. Kangas-Kytölä Staffan Thomasson, s. 1689 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 12. puoliso Lisa Persdr.
33. Lisa Persdr, s. 1701 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 12, k. 09.04.1765 Pulkkila.
34. Mäkelä Mats, s. 1697 Pulkkila , Rippikirja, 1731-1745 Kuva 40, k. 01.04.1739 Pulkkila. puoliso Walborg Samuelsdr.
35. Walborg Samuelsdr, s. 1697, k. 05.05.1776 Pulkkila.
36. Upola-Humaloja Mats Matsson, s. 04.05.1707 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 IK166 Kuva 17. puoliso Huikari Anna Mårtensdr, avioliitossa 03.11.1728 Haapavesi.
37. Huikari Anna Mårtensdr, s. 27.09.1703 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 IK166 Kuva 17.
40. Nevalainen Olof Pålsson, s. 1688 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46, k. 30.03.1759 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46. puoliso (1) Walborg Matsdr, k. 17.04.1743 Haapavesi 45v. puoliso (2) Kyllönen Carin Hemmingsdr, avioliitossa 29.09.1743 Haapavesi Carin leskenä, s. 1706 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46.
41. Walborg Matsdr, k. 17.04.1743 Haapavesi 45v.
44. Jylhäniska Lars Larsson, s. 1687 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 13, k. 01.08.1766. puoliso Martha Andersdr.
45. Martha Andersdr, s. 1689 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 13, k. 15.01.1774 Pulkkila , Rippikirja, 1769-1777 Kuva 8.
46. Hyvärinen Johan, s. 1699 Pulkkila, Rippikirja, 1731-1745 Kuva 32, k. 02.06.1751 Pulkkila. puoliso Lisa Josefintytär.
47. Lisa Josefintytär, s. 1699 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 25, k. 04.08.1776 Pulkkila.
48. Sulkamäki Per Larsson, s. 1681 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 72, k. 24.11.1760 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 72. puoliso Walborg Olofsdr.
49. Walborg Olofsdr, s. 1680 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 72.
50. Rytky Paul Andersson, s. 1680 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 60, k. 20.10.1759 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 60. puoliso Brita Michelsdr.
51. Brita Michelsdr, s. 02.02.1685 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 60, k. 18.06.1758 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 60.
54. Rathe-Junno Matz Henricksson, s. 1694 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 33, k. 25.06.1776 Pulkkila. puoliso Helga Larsdr.
55. Helga Larsdr, s. 1689, k. 11.05.1759 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 33.
56. Paackonen Mats. puoliso Maria Jakobsdr.
57. Maria Jakobsdr, s. 1666 Vihanti , Rippikirja, 1751-1775 Kuva 16, k. 04.03.1757 Vihanti , Rippikirja, 1751-1775 Kuva 16.

jimu
18.06.09, 15:45
Suurkiitos tiedoistasi. Näyttäisi siltä, että tuo Anton Herrala saattaa olla juuri Erkin ja Juhon isä. (Hän olisi siis isoäitini isoisä). Isoäiti on kertonut hänestä, että hän oli suntio ja kellonsoittaja Haapaveden kirkossa, toimi joskus myös haudankaivajana. Anton olisi kuulemma Rantaherralasta lähtöisin, mutta perheineen asui Haapaveden keskustassa kylänkaivon (kaivokuja) lähellä. Myös Juho ja vaimonsa Riika asuivat pientämökkiä lähettyvillä.

Antonin vaimon nimi oli äitini muistin mukaan Gustava. Hän toimi kylpyläalalla, siis hieroi, kuppasi ja antoi kylpyjä. Lapsista meillä on tiedossa vain Juho, Erkki ja Anna. Saattaa hyvinkin olla, että lapsia oli enemmänkin, sillä enoltani kuulin äskettäin, että sisaruksista olisi joku mennyt Amerikkaan tai Kanadaan. Mitään varmaa tietoa ei ole, mutta yleistähän se siihen aikaan oli. Riika-mummonkin sisarukset Betty ja Gustava Kulju lähtivät Amerikkaan. Ja isoisänisäkin (Antti Nevala) kävi vuoden työreissulla siellä ennen kuin joutui palamaan kotiin ottamaan maatilan hoitaakseen.

Gunnar Taskila
29.03.10, 14:07
Kiitokset mielenkiintoisista tiedoista.
Olen Anna Josefiina Taskilan os. Herrala pojanpoika.
Anton Erkinpoika Herralalla ja Kustaava Matintytär Torkkolalla oli vain kolme lasta Eelis, Anna ja Erkki.
Erkki oli naimisissa Anna Maria Hyvärisen kanssa. Heidät vihittiin 21.8. 1926. Mummuni on joitain syitä kertonut Erkin Venäjälle lähtöön (Lapsen muistissa ei ole kaikki yksityiskohdat pysyneet). Anna Hyvärinen muutti Haukiputaalle 23.11.1948 ja ilmeisesti kuoli 25.10.1965.
Eeliksen syntymäpäivä on hautakiven mukaan 7.11.1986 ja kuolinpäivä 3.2.1958.

Tapio Rautio
05.04.10, 19:24
Moi Gunnar!

Privaatti viestitys takkuili, joten vastaan tähän,
liittyen Frans Taskilan esipolviin.


Muutaman sukupolven kun pääsin taaksepäin,
alkoi jo löytyä tuttuja nimiä sukuohjelmastani. :)


Terveisin

Tapio


1. Taskila Frans, s. 20.06.1888 Haapavesi Gunnar Taskila.

puoliso Herrala Anna Josefiina.
Vanhemmat
2. Taskila Juho Bernhardinpoika, s. 22.07.1843 Haapavesi Gunnar Taskila. puoliso Noponen Anna Valpuri.
3. Noponen Anna Valpuri, s. 17.08.1847 Haapavesi Gunnar Taskila.
Iso Vanhemmat
4. Taskila Bernhard Elsanpoika, s. 19.04.1787 Haapavesi. puoliso Nevala Anna Esajantytär, avioliitossa 01.01.1837 Haapavesi.
5. Nevala Anna Esajantytär, s. 06.08.1809 Haapavesi , Rippikirja, 1833-1839 Kuva 259.
6. Noponen Zachris Jöransson, s. 31.12.1797 Kärsämäki, k. 16.12.1848 Haapavesi. puoliso Nevala Eva Johansdr, avioliitossa 1833 Haapavesi.
7. Nevala Eva Johansdr, s. 04.02.1813 Pulkkila Haapavesi Rippikirja 1833-1839 kuva 123.
Iso Iso Vanhemmat
8. Nn. puoliso Hatunen Elin Joh.d:r.
9. Hatunen Elin Joh.d:r, s. 09.01.1766 Haapavesi , Rippikirja, 1795-1802 Kuva 223. puoliso (1) Nn. puoliso (2) Taskila Alexander Martinpoika, avioliitossa 26.12.1792 Haapavesi, s. 1769 Haapavesi , Rippikirja, 1795-1802 Kuva 223, k. 02.03.1809 Haapavesi.
10. Nevala Esaias Persson, s. 23.04.1775 Haapavesi , Rippikirja, 1812-1818 Kuva 81. puoliso Leskinen Beata Samuelsdr, avioliitossa 16.03.1797 Pulkkila.
11. Leskinen Beata Samuelsdr, s. 08.01.1774 Pulkkila.
12. Noponen Jöran Eriksson, s. 14.04.1757 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 Kuva 109, k. 04.06.1829 Kärsämäki. puoliso Tuovinen Walborg Eriksdr.
13. Tuovinen Walborg Eriksdr, s. 1757, k. 23.03.1818 Kärsämäki.
14. Ainalinpää-Latvalehto Johan Hansson, s. 11.06.1781 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 Kuva 51. puoliso Karvola-Pekkala Carin Ollintytär, avioliitossa 29.11.1805 Haapavesi.
15. Karvola-Pekkala Carin Ollintytär, s. 12.11.1782 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 Kuva 51.
Iso Iso Iso Vanhemmat
18. Hatunen Johan Persson, s. 1729 Haapavesi ?, k. 24.12.1804 Haapavesi. puoliso Jussila Margeta Josephintytär, avioliitossa 01.12.1751 Oulainen.
19. Jussila Margeta Josephintytär, s. 1722, k. 12.01.1791 Haapavesi.
20. Nevala Per Matsson, s. 12.06.1753 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 Kuva 91. puoliso Harjula Christina Eskelsdr, avioliitossa 04.01.1773 Haapavesi.
21. Harjula Christina Eskelsdr, s. 07.06.1752 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 Kuva 91, k. 27.04.1808 Haapavesi , Rippikirja, 1803-1811 Kuva 91.
22. Leskinen Samuel Olofsson, s. 19.03.1742 Pulkkila , Rippikirja, 1778-1784 Kuva 33. puoliso Koistinen Walborg Persdr, avioliitossa 03.04.1764 Pulkkila.
23. Koistinen Walborg Persdr, s. 31.01.1741 Oulainen Pulkkila , Rippikirja, 1778-1784 Kuva 33.
24. Noponen Erik Jöransson, s. 21.07.1735 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 Kuva 109. puoliso Huikari Helga Eskilintytär, avioliitossa 13.07.1755 Haapavesi.
25. Huikari Helga Eskilintytär, s. 01.11.1738 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 Kuva 109.
26. Pyrrö-Lechtola Erik Påhlsson, s. 19.01.1732 Haapavesi. puoliso Huttunen Carin Johansdr, avioliitossa 05.12.1756 Haapavesi.
27. Huttunen Carin Johansdr, s. 09.06.1727 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 Kuva 63.
28. Salmela Hans Andersson, s. 28.11.1734 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 IK166 Kuva 21. puoliso Karvonen Maria Thomasdr.
29. Karvonen Maria Thomasdr, s. 25.06.1743 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 IK166 Kuva 21.
30. Hongala Olof Thomasson, s. 15.09.1754 Oulainen , Rippikirja, 1758-1763 Kuva 61. puoliso Karvola-Pekkala Brita Erkintytär, avioliitossa 17.02.1782 Haapavesi.
31. Karvola-Pekkala Brita Erkintytär, s. 28.11.1764 Haapavesi , Rippikirja, 1781-1787 Kuva 45.
3net Iso Iso Vanhemmat
40. Nevalainen Mats Olofsson, s. 02.04.1722 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46. puoliso Huttunen Lisa Johansdr, avioliitossa 1740 Haapavesi.
41. Huttunen Lisa Johansdr, s. 1721 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46.
42. Harjulainen Eskel, s. 20.04.1711 Haapavesi, k. 14.03.1772 Haapavesi. puoliso Karsikas Carin Olofsdr, avioliitossa 12.01.1735 Haapavesi.
43. Karsikas Carin Olofsdr, s. 1710, k. 25.08.1768 Haapavesi 58v7kk.
44. Leskinen Olof Persson, s. 1697 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 54. puoliso Wattunen Walborg Johansdr.
45. Wattunen Walborg Johansdr, s. 1697 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 54, k. 1779 Pulkkila , Rippikirja, 1778-1784 Kuva 33.
46. Torkkonen-Koistinen Per Johansson, s. 1700. puoliso Carin Eriksdr, avioliitossa 09.06.1731 Haapavesi.
47. Carin Eriksdr, s. 1714.
48. Noponen Jöran Paulsson, s. 23.04.1699 Haapavesi, k. 18.10.1766 Haapavesi 67v6kk1vko5pv. puoliso Brita Eriksdr.
49. Brita Eriksdr, s. 1695 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 91, k. 20.03.1764 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 Kuva 109.
50. Laukka-Huikari Eskil Matsson, s. 1707, k. 08.01.1746 Haapavesi. puoliso Margeta Jöransdr.
51. Margeta Jöransdr, s. 1712, k. 03.02.1741 Haapavesi 29v.
52. Pyrrö-Lehtola Påhl Påhlsson, s. 1710 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 53, k. 04.09.1771 Haapavesi. puoliso Walborg Eriksdr, avioliitossa 25.04.1731 Haapavesi.
53. Walborg Eriksdr.
54. Huttuinen Johan. puoliso Lisa Ollintytär.
55. Lisa Ollintytär.
56. Laukka Anders Henriksson, s. 08.12.1702 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 IK166 Kuva 21, k. 20.06.1779 Haapavesi , Rippikirja, 1777-1780 IK166 Kuva 28. puoliso Olkkola Anna Hansintytär, avioliitossa 25.10.1724 Haapavesi.
57. Olkkola Anna Hansintytär, s. 1704 Haapavesi , Rippikirja, 1770-1777 IK166 Kuva 21, k. 11.03.1789.
58. Karvonen Thomas Matsson, s. 1694 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 33, k. 10.03.1758 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 33. puoliso Anna Andersdr.
59. Anna Andersdr, s. 1696 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 IK166 Kuva 33, k. 13.01.1766 Haapavesi , Rippikirja, 1764-1769 IK166 Kuva 37.
60. Hånga Thomas Michelsson, s. 01.06.1713. puoliso (1) Lijsa Persdr, avioliitossa 15.11.1730 Oulainen, s. 1706, k. 08.02.1744 Oulainen 38v. puoliso (2) Halunen Margeta, avioliitossa 30.09.1744 Pyhäjoki, s. 02.04.1721 Oulainen , Rippikirja, 1758-1763 MKO1-3 Kuva 61.
61. Halunen Margeta, s. 02.04.1721 Oulainen , Rippikirja, 1758-1763 MKO1-3 Kuva 61.
62. Erkki Pekanpoika, s. 12.05.1741. puoliso Carin Juhontytär.
63. Carin Juhontytär, s. 09.11.1740.
4net Iso Iso Vanhemmat
80. Nevalainen Olof Pålsson, s. 1688 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46, k. 30.03.1759 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46. puoliso (1) Walborg Matsdr, k. 17.04.1743 Haapavesi 45v. puoliso (2) Kyllönen Carin Hemmingsdr, avioliitossa 29.09.1743 Haapavesi Carin leskenä, s. 1706 Haapavesi , Rippikirja, 1754-1761 Kuva 46.
81. Walborg Matsdr, k. 17.04.1743 Haapavesi 45v.
84. Hatuinen(?)Harjulainen Michel. puoliso Brita Eskelsdr.
85. Brita Eskelsdr.
88. Leskinen Per, s. 1657, k. 1736 Pulkkila 79v. puoliso Chirstin Påhlsdr.
89. Chirstin Påhlsdr, s. 1676 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 IK21 Kuva 55, k. 10.06.1758 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 IK21 Kuva 55.
90. Johan. puoliso Wattunen Margareta Pauli.
91. Wattunen Margareta Pauli, s. 1677 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 54, k. 21.10.1762 Pulkkila , Rippikirja, 1757-1768 Kuva 54.
96. Noponen Paul Matsson, s. Pårckala. puoliso Mämmi Brita Eriksdr, avioliitossa 1692.
97. Mämmi Brita Eriksdr, s. Saviselkä.
112. Laukka Henrik Andersson, s. 1680, k. 05.07.1728 Haapavesi 48v. puoliso Margeta Larsdr, avioliitossa 15.10.1699 Haapavesi.
113. Margeta Larsdr.
120. Hånga Michel Thomasson, s. 1675 Oulainen , Rippikirja, 1723-1742 Kuva 9, k. 02.11.1744 Oulainen 69v. puoliso Lijsa Matts dr.
121. Lijsa Matts dr, s. 1686 Oulainen , Rippikirja, 1723-1742 Kuva 9, k. 13.05.1762 Oulainen leskenä.
122. Halunen Johan Eskelsson. puoliso Margeta Eskelsdr.
123. Margeta Eskelsdr, s. Pyhäjoki , Rippikirja, 1742-1748 Kuva 106.
5net Iso Iso Vanhemmat
192. Noponen Matz, s. 1647, k. 31.03.1711 Haapavesi 63v6kk. puoliso Nn.
193. Nn.
194. Mämmi Erik, s. 1644, k. 20.06.1697 Haapavesi 53v. puoliso Nn.
195. Nn.

minnmeri
20.05.11, 11:07
Moi minun mummun äiti oli Maria Esantytär Taskila 1880-1942 onko samaa sukua. Mummuni on syntynyt Haapavedellä

minnmeri
20.05.11, 11:09
Moi Papan nimi oli Hyvärinen äidin puolelta isä oli Rytky

Inkku
20.05.11, 13:40
En löydä faileistani linkkiä Hyvärisen ja Rytkyn välillä vaikka paljon on tiedossani Rytkyjä. Olisiko tiedoissasi isä-Rytkyn syntymäaikaa?

Jatta Korpisalo
28.05.11, 14:10
Teerijärveltä on tullut Haapavedelle Timmerbackkoja, jotka ovat ottaneet Herrala nimen käyttöön.
Ehkä aivan kaikki Haapaveden Herralat eivät ole samaa sukua, kuka tietänee, ehkä ovatkin.

minnmeri
08.06.11, 18:16
Aappo Aapponpoika Rytky 11.08.1884- 26.03.1942

minnmeri
25.06.11, 21:29
Mistä noita rippi kirjoja löytää netistä

Inkku
25.06.11, 21:32
http://www.digiarkisto.org/sshy/index.htm ja sieltä vasemmasta valikosta kirkonkirjat.

minnmeri
04.07.11, 11:47
Hei! Inkku,

Aappo Aaponpoika Rytky 11.08.1884- 16.03.1942

minnmeri
04.07.11, 12:35
Moi minun mummun äiti oli Maria Esantytär Taskila 1880-1942 onko samaa sukua. Mummuni on syntynyt Haapavedellä

Hän meni naimisiin August Antinpoika Nurkkala 04.05.1877- 17.09.1949
vihitty 10-11.1907.

Marian vanhemmista ei mulla mitään tietoa????

Augustin vanhemmat: Antti Juhonpoika Nurkkala 23.05.1845- 04.01.1920
Reetta ? ? ? - 31.10.1902



Haluaisin puuttuvia tietoja

Tapio Rautio
04.07.11, 18:32
Minna, jospa Antti syntyikin 1841? Rippikirjassa 23.05.1841, hiskissä 29.05.1841. Rippikirjassa vaimo, Greta Sakarintytär Tohveri s. 21.01.1842.

Nurkkala Nevala Haapavesi , Rippikirja, 1862-1869.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haapavesi/rippikirja_1862-1869_mko93-111/90.htm



Haapavesi kastetut
 
 
 




1.4.1834
3.4.1834
  B.måg. Johan Salmela
Maria 25-30
Lovisa


24.6.1835
28.6.1835
  Bd. Johan Salmela
Maria 25-30
Staffan


29.2.1836
1.3.1836
  B.måg. Johan Salmela
Maria 25-30
Greta


10.8.1837
13.8.1837
  Johan Salmela
Maria 25-30
Sophia


21.7.1839
28.7.1839
  B.måg. Johan Joh:s s. Salmela
Maria 30-35
Hedvig


29.5.1841
30.5.1841
  Bd. Johan Viitala el. Salmela
Maria 30-35
Anders


28.8.1842
4.9.1842
  Bd. Johan Wiitala
Maria Staff.dr. 30-35
Lisa

12.12.1843
15.12.1843
  Bd. Johan Wiitala
Maria 30-35
Johan





9.4.1846
12.4.1846
Ainalink.
Viitala
Lb. Johan Heinonen
Maria 35-40
Staffan





Tapio

minnmeri
04.07.11, 18:44
en saa selvää näistä rippikirjoista http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/haapavesi/rippikirja_1862-1869_mko93-111/90.htm



saisinko selvennyksen

Tapio Rautio
04.07.11, 21:27
En selvennä :)


Kerro mitä näet Minna.

Ylimpänä vanhemmat Johan Johansson ja Maria Staffandr.

Poika Anders s. 23.05.1841.


Sama poika vaimon kanssa sivun alaosassa.

Muuttotietoja, syntymäpaikkoja, vihkimisiä ja kuolinaikoja muissa lokeroissa.



:)


Tapio