PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Junkkarin suku 1600 luvun alussa

Yrjö Junkkari
01.06.09, 11:58
Olen tutkinut Räisälän ja Käkisalmen Junkkareita ja vanhin "varmuudella" tunnistettu esi isämme

Noin 1680 syntyi sotamies Arfwed Junkkari, sotilas Käkisalmen linnassa kapteeni Per Gyllenspångin) komppaniassa. Hänet ylennettiin myöhemmin myös Rollsmestareksi, (hevosmestariksi), luutnantin arvoiseksi upseeriksi. (Käkisalmen garnisoonirykmentti.) Sotaväen sisällä tapahtunut rekrytointi (barnrullar) tapa mahdollistaa sen että hänen sukujuurensa viittaavat armeijaan itseensä Jo parin edellisen sukupolven ajan. Kasarmiseurakunnan kirkonkirkonkirjoihin on jäänyt merkintä että hän kastatti ainakin molemmat tyttärensä 13.2.1707 ja 22.11.1709. Hän lienee tuolloin 20-30 vuotias. Hänelle syntyi kolme lasta, Antti, Maria ja Kristin. Lapsien äidistä ei tiedetä vielä mitään. Linnasta hänelleja koko Ruotsin sotaväelle tuli lähtö vain pari vuotta myöhemmin.

Ja tiedossani on hänen jälkeläispoikiensa vaiheet aina siitä lähtien Ivaskankylän ja Marjalanniemen kylän kautta evakkoon pohjanmaalle ja lopuksi sijoittuneena Kymenlaaksoon.Itse olen 10. Sukupolven yksi lapsista. Kaikkiaan on polvia 12.

Mutta mistä hänen sukunsa on käkisalmeen tullut, se on vielä osittain avoin tieto.

Olisiko Teillä havaintoja 1500-1600 luvun alun Junkkari nimisistä (tai 1600 luvun alun arfwideistä, anderssoneista ja larssoneista, )miehistä jotka olisivat joko sotaväenväenoton tai muun syyn takia joutuneet Käkisalmeen.

mika68
01.06.09, 12:50

Rovaniemellä on ollut Junkkara-sukua. Tuo Junkkari viittaa selvästi Pohjanmaalle.

Hänen isänsäkö kans oli armeijan leivissä?

Mutta rovaniemeläinen sukunimi Junkkara muuntuneena sotilasnimeksi Junkkari Käkisalmella on kyllä aika mahdottomuus.

Yrjö Junkkari
01.06.09, 13:05
Olen samaa mieltä kanssasi. Uskoisin vastauksen löytyvän Oulujärven tienoilta. Muutoin 1973 armeijassa itse ollessani Jari Junkkara Rovaniemeltä asui yläpedissäni.

Matti Lund
01.06.09, 18:00
Olen tutkinut Räisälän ja Käkisalmen Junkkareita ja vanhin "varmuudella" tunnistettu esi isämme

Olisiko Teillä havaintoja 1500-1600 luvun alun Junkkari nimisistä (tai 1600 luvun alun arfwideistä, anderssoneista ja larssoneista, )miehistä jotka olisivat joko sotaväenväenoton tai muun syyn takia joutuneet Käkisalmeen.

Hei,

Itselläni on sukujuurissa kolmea aivan eri Junkkaria, kaksi Etelä-Pohjanmaalta ja kolmas Kainuusta.

Sinua kiinnostanee Kainuu.

Varhaisin tiedossani oleva Junkkari -esivanhukseni Kainuussa on Mieslahdelle 1600 -luvun alussa tullut Olli Junkkari, jota alettiin verottaa 1616, mutta nähtävästi hän oli saapunut Oulujärven rannalle jo viimeistään vuonna 1609. - Mutta mistä hän tuli, siitä minulla ei ole mitään lähdetietoa. Lisäksi vuoden 1600 vaiheilla Kainuuseen tuli koko joukko uudisasuttajia, joilla ei ole mitään lisänimeä, joten samaa sukua kuin Olli Junkkari saattoi olla jo siinäkin joukossa.

Tällä Olli Junkkarilla oli ainakin kaksi poikaa vanhempi Heikki (s. 1605) ja nuorempi Olli. Heikki jatkoi vähän aikaa isänsä uudisviljelystä Mieslahdella, mutta ryhtyi sitten omaan uudisviljelykseen Uuralassa, kun taas Ollista tuli nihti Uuralan ruotuun nro 11 ja hän hallitsi myös tovin 3/8 manttaalin tiluksia.

Esi-isästäni Heikki Junkkarista tiedän, että hänellä oli ainakin kolme poikaa: Olli, Tapani ja Heikki. Tämä oli todennäköinen ikäjärjestys.

Ollin lapsia minulla ei ole tähän antaa, mutta Tapanilla oli tytär Kaarina, etunimi äitinsä mukaan, ja poika Tapani, joka oli ruotusotamies.

Heikki, joka oli esi-isäni, oli aviossa Riitan kanssa ja heiltä tunnen neljä lasta: Lassen, Tapanin, Heikin ja Valpurin.

Tästä eteenpäin en jatka, koska se tuskin Sinua kiinnostaa, sillä tässä vaiheessa lipsahdetaan jo kantavaarisi sukupolven ohi.

Mutta jos palataan edellisiin sukupolviin, niin ensinnäkään listani tuskin oli tyhjentävä, mutta siitä kavalkaadista näet kaksi Sinua kiinnostavaa seikkaa: miesväessä oli useampia ruotusotamiehiä ja tässä Kainuuseen pesiytyneessä Junkkarin suvussa toistuu melko sama etunimivalikoima esi-isien peruina.

Täten vaikka mitään varmaa ei voi sanoa, niin toisaalta ei ole mahdotonta, etteikö esivaarisi olisi voinut tupsahtaa Kainuustakin?

Myöskään en osaa sanoa mitään varmaa siitä, mistä päin Olli Junkkari saapui 1600 -luvun alussa Paltamon Mieslahteen; ehkei kuitenkaan kovin kaukaa, vaan Iin, Limingan tai Saloisen pitäjän alueelta.

terv Matti Lund

Yrjö Junkkari
02.06.09, 11:18
Hei Matti

Minun selvitteltyissäni näyttää siltä että Haukiputaalta sotilas Pehr Junkkari, v. 1751 Carin Pehrssonin tyttären kanssa ja sai kuusi lasta joista Antti lähti etelään ja nai Räisälän Särkisalossa sukuumme läheisesti monissa kohden liittyneen Haikosen tyttären ja sai kolme lasta, Antti Juho ja Tuomas. Näistä Tuomaan pojan pojan poika on mm. Jääkärikapteeni Antti Junkkari joka kuoli vasta 1970. Mutta tästä suvusta minulla ei ole 1600 luvun alun tietoja niin että kävisi ilmi onko joku esi-isistä lähtenyt jo aikaisemmin ja siten tulisivat sukulaisiksi, nykyisellä tiedolla he eivät ole sukua Arfwed hevosmestarilemme.

Samoin minusta näyttää siltä että Haukiputaalla sotilas Lars Junkkari sai pojan Johan joka nai Perssonin Anna Tyttären ja heidän poikansa Lars siirtyi Särkisaloon ja sesuku tunnetaan kolme sukupolvea eteenpäin mutta ei nämäkään ole sukulaisiani ellei Haukiputaalta paljastu 1600- luvulta jotain uutta

Kiitos Mieslahdelle 1600 -luvun alussa tulleen Olli Junkkarin tiedoista.(Ennestään tiesinvain nimen ja Junkkarilan talon) Oliko hän Junkkarila tilan isäntä? Jos hän oli ruotuvelvollinen niin hänhän on voinut poikiensa sijaan lähettää renkinsä vai vaikka vävynsä kruunun hommiin. (Kuten näyttää olleen ruod1678 luettelossa Olli J:lla oli 1/8 sotilaana veljensä Heikki)

Onko tutkimuksesi kohteena tuo 1600 luvun alku? Mielelläni kuulisin lisää.

Terveisin Yrjö

Matti Lund
12.07.09, 10:45

Tällä hetkellä tutkimukseni ei keskity mihinkään tiettyyn ajankohtaan erityisesti, mutta tietysti kiinnostukseni kohteena on aivan 1600 -luvun alkuvuosina Oulun erämaahan tulleen Olli Junkkarin alkuperä, jonka luulen olevan kaikilla tämän ajan tutkijoilla avoin kysymys.

Olli Junkkarin suhteen pidän vielä "kaikkia optioita auki", mutta keskitän valppauteni äärimmilleen alueilla, jotka kattavat mainitsemani kolme pitäjää, eli Iin, Limingan ja Saloisen. Toisin sanoen, en jätä huomioimatta Junkkarien mahdollisuutta, kun käyn läpi näiden alueitten veroluetteloita 1500 -luvun lopulta.

Toisaalta pidän auki senkin, että Olli ei olisi sukunsa ensimmäinen Kainuussa, vaan joku 1500 -luvun lopulla Paltamossa patronyymisesti kirjatuista saattoi olla hänen isänsä. Jotkin tunnetut Kainuuseen asettuneet suvut esiintyivät jopa yli puoli vuosisataa ilman mitään lisänimeä, ennen kuin lisänimi ilmenee asiakirjoissa ensi kerran; esimerkiksi Rahikainen ja Rimpiläinen.- Tällainen nimenkirjauskäytänne Kainuussa viittaa siihen, että nämä suvut eivät tulleet suorinta reittiä Savosta, vaan jostain ympäröivistä pohjalaispitäjistä ja olivat jo sekoittuneet sikäläisiin pohjalaissukuihin sinne suuntautuneen savolaisekspansion merkeissä.

Mainitsemasi Haukipudas edustaa mainitsemaani Iin pitäjää. Sikäläiset Junkkari -nimiesiintymät kiinnostavat minua yhtä lailla kuin Sinuakin ja siksi mainitsin sen alueen.

Kainuun veroluetteloissa ilmenee 1600 -luvun alussa myös pariin otteeseen Olli Junnoisen nimi kadoten sen jälkeen ja kysymys saattaa olla joko Olli Junkkarista tai sitten ei? - Tämä tapaus tuo mieleen sen mahdollisuuden, että nimi on saattanut hieman muuntua Kainuussa. Tämän takia olen pyrkinyt huomioimaan myös Junno -nimistön esiintymät, jotka keskittyvät eritoten Saloisen pitäjän alueelle Siikajoen yläjuoksulle eli "Siika-Savoon".

Junkkarin suku Kainuussa on sikäli kiitollinen tutkittava, että Olli Junkkari näyttäisi olevan koko sen sukukunnan kantavaari ja suku on kainuulaiseksi sangen vähäinen ja oma sukuhaarani myöhemmin Uuralassa on jälkipolvista kaikkein pikkuruisin, vaikka kyllä meitäkin ihan riittävästi on.

Nimenä Junkkari tuo tutkimuksiin vaativuutta laajuutensa vuoksi. Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvat aivan eri Junkkari -juureni ovat ruotsalaista lähtöä niin, että alalaihialainen Junkkari Ratikylässä nähtävästi suomalaistui 1500 -luvun lopulla ja Mustasaaren Karkkimalaan sijoittuva pysyi ruotsinkielisenä eli oli oikeastaan Junkar. Tästä tuleekin mieleen tarkistaa, esiintyikö nimeä Norbottenissa, Tornionjokilaaksossa tai Wästerbottenissa.

terv Matti Lund

mika68
12.07.09, 11:02
Onkohan Rovaniemellä esiintyvä Junkkara-suku aivan eri lähtöä kuin Oulun erämaan Junkkari?

Tällainen sukupolvien ketju minulla Rovaniemen Junkkaroista:
Juho Juhonpoika Junkkara (s. noin 1605)
Juho Juhonpoika Junkkara
Juho Juhonpoika Junkkara (k. 1694)
Brita Juhontytär Junkkara (s. noin 1680)

Mika J

Yrjö Junkkari
06.08.09, 14:07
minulla on myös käsitys että kyse on kahdesta täysin erillisestä suvusta nimien samankaltaisuudesta huolimatta

t yrjö