Miksi perustaisin sukuseuran?

[Seppo Niinioja]

Provosoivaan tapaani heitän tällaisen kysymyksen.

Olin vuonna 2005 vähällä sortua tekemään aloitteen äitini suvun sukuseuran perustamisesta suvun kantatalon oltua ainakin 400 vuotta eli silloisen Valtionarkiston 1950-luvulla antaman virallisen sukutilakunniakirjan mukaan vuodesta 1605 ja edelleen saman isäkantaisen sukulinjan hallussa. Sukukirjakin on olemassa vuodelta 1985 mieskantaisista jälkeläisistä. Sen tekijän todistelun mukaan tila on ollut samalla suvulla jo vuodesta 1543, mitä kauemmaksi ei talonpoikaissuvuissa juuri pääsekään. "Right or wrong, my country" tai my piece of land /estate, sanoi kuka se nyt olikaan.

Olen maksavana jäsenenä muistaakseni kahdessa sukuseurassa ja sen lisäksi tietoni on ehkä varastettu joihinkin, joita en edes tiedä. Kun olen kuullut muutaman sukututkijakollegan kokemuksista sukukirjan teosta ja sukuseuran pyörittämisestä, onnittelen itseäni vilpittömästi siitä, että en ollut "aloitteellinen" tuossa äitini suvun sukuseuran asiassa. Enhän edes kuulu jäsenkelpoisuuden täyttäviin, jos ne isälinjaisesti määritellään.

Varsinainen kysymykseni on: Mikä on sukuseuran funktio nykymaailmassa, jossa on niin monia tärkeämpiä perusteita verkostua? Minulla on siitä omat käsitykseni, mutta olisi mukava kuulla esim. Sukuseurojen Keskusliiton ja kaikkien muidenkin näkemys.

Seppo Niinioja

[Laardi]

Näitä juttuja sukuseuran pyörittämisestä niin hyvässä kuin pahassa olisi mukava kuulla. Itsekin olen miettinyt, olisinko aloitteellinen asian suhteen, mutta saas nähä. Ei välttämättä houkuttele tehdä kaikkea itse, mutta tässä on vuosien saatossa tottunut (oppinut) siihen, että jos pitää valita, tehäänkö porukalla vai yksin, niin yksin onnistuu parhaiten ilman lusmuilijarasitteita. :)

[tellervoranta]

Heips :)
En nyt ole sukuseurojen keskusliitto...:D:, kuten hyvin tiedät.
Kun sinussa pursuaa tuota energiaa ja on ehkä tarpeeksi varoja, niin mieti, onko se asia sitä mitä todella haluat ja jaksat.

Meidän talokohtaisessa suvussa serkku eläkkeelle jäätyään teki sukututkimuksen, toisen serkun tytär laajan sukutaulun ja sisarukseni kahdet sukujuhlat. Kirjaa tai sukuseuraa ei ole. Minä olen yittänyt laajentaa suvun tutkimusta isän äidin sukuun sekä äitini sukuun, mikä suku on jatkunut mieslinjaisena vuodesta 1591.
Jo sukujuhlien järjestäminen on aika urakka ja vaatii monen ihmisen ponnistuksia. Onhan se kuitenkin mukavaakin ja tapaa monia henkilöitä, joita ei muuten tapaisi.
Toivon, että minua viisaammat vastaavat varsinaiseen kysymykseen.

[Ulla Juva]

En minäkään ole Sukuseurojen Keskusliitto, kuten Seppo tietää, mutta kerron minäkin mitä ajatuksia tuo herättää.

Hmmm... Olen yhden virallisen yhdistyksen perustanut ja toista ei tee mieli ihan oitis perustaa. Siinä on hurjasti töitä, jotta sen saa pyörimään edes jollakin lailla.
Ajattelen, että varsinkin sukuseuran perustaminen on erittäin vaativa ja haahteellinen tehtävä, koska mahdolliset jäsenet ovat usein kovin laajalla alueella. Ensin on jo tehtävä alustavat selvitykset ketä siihen mahdollisesti kuuluu.
Olisi hyvä jos löytäisi edes pari innokasta ihmistä mukaan puuhamieheksi ja he olisivat jatkossakin ensi innostuksen mentyä ohi. Monet varmaan haluaisivat tavata sukulaisiaan, mutta eivät saa aikaiseksi sitä tapaamista ja eivät osaa etsiä käsiinsä sukulaisia.

Perustamassani sukututkimuskerhossa (tämä on sitten toinen kuin se yhdistys) tutustuin erääseen henkilöön, jonka suku liittyy mieheni sukuun. On kiva tehdä hänen kanssaan yhteistä tutkimusta ja avustaa häntä löytämään tietoja suunnitelmissa olevaan kirjaan, jonka hän aikoo julkaista sukujuhlassa. Sukujuhlan hän aikoo järjestää reilun vuoden päästä. Hänellä on etuna se, että suku on pysynyt lähes paikoillaan koko ajan.

Olen myös huomannut sen, että samat ihmiset ovat monessa asiassa aktiivisesti mukana. He kertovat etteivät voi olla tekemättä mitään jonkin asian eteen. Toiset vain seuraavat sivusta ja mahdollisesti nauttivat sitten valmiista tuloksesta. Eikö sekin ole hyvä kun nauttii toisen saavutuksista? Välinpitämättömyys on kaikkein pahinta mielestäni.

[Erkki Järvinen]

Yhdistystoiminta on minulle hyvinkin tuttua joskaan ei sukuseuran osalta, muuta kuin kannatuksen vuoksi hiljaisena maksavana jäsenenä. Mutta sen tiedän, että varmaan kaikkien yhdistysten ongelmana on jäsenten passiivisuus ja, että tehtävät kasaantuvat yksille ja samoille aktiivisille jäsenille. Eiköhän se edelleen pidä paikkansa, että keskimäärin 10% yhdistyksen jäsenmäärästä ottaa osaa kokouksiin ja toimintaan yleensäkin aktiivisesti. - Yhdistysten lukumäärä taas sehän on valtava kaikestaan ja joukossa on sitten paljon sellaisia jotka eivät toimi millään tavoin.

[Sami Lehtonen]

Hyvä on pohtia sitäkin, mikä olisi tulevan sukuseuran olemassaolon tarkoitus ja mitä varten se on perustettu. Yksi tontti tietysti on suvun selvittäminen eli siis puhdas sukututkimus. Jos jo muutama suvun jäsen tai siihen naitu ulkopuolinen on tutkinut ko. sukua niin ilman muutahan uusi yhdistys parantaa näiden sukututkijoiden yhteistoiminnan edellytyksiä. Sillä ei vain vielä kuitata muutamaa sataa vuosittaista jäsenmaksua henkilöiltä, jotka eivät juurikaan jaksa kiinnostua sukututkimuksesta, mutta joille on tärkeää tietää kuuluvansa johonkin.

Eli mitä vastinetta rivijäsen saa jäsenmaksulleen?

Jäsenlehden (kuka kirjoittaa, kuka toimittaa/taittaa)?
Kesäretkiä (suunnittelu, organisointi, markkinointi)?
Sukuseuran julkaisut (sukukirjat, elämäkerrat) - kuka tekee, kuka kustantaa (kunnes seuralla on vähän kassaa), kuka varastoi, kuka myy?
Heraldiset seikkaílut eli sukuvaakuna ja suunnitelusta ja rekisteröinnistä aiheutuneiden kulujen paikkaaminen myymällä vaakunalla koristettuja kirjekuoria, kyniä, kumeja, standaareja, isännänviirejä?Ja sitten tietysti toisaalta kuka pitää seuran pystyssä muodostamalla hallituksen; rahastonhoitaja (kirjanpito käy isommassa seurassa työstä), sihteeri (jäsenrekisterin ylläpito, tiedottaminen) ja muut vastuutehtävät tarvitsevat omistautuneita tekijöitä - mieluummin monivuotisesti. Tilintarkastajien keksiminen sukuseurassa - varsinkin jos innostus tahtoo painottua kapeaan haaraan koko suvusta - saattaa osoittautua ongelmalliseksi, kun vastuuhenkilöiden lähisukulaiset eivät käy.

Jos riittävä runko löytyy, niin ei kun seuraa perustamaan. Itse en pitäisi perustamisen paperitöitä minään kynnyskysymyksenä - mallisäännöt löytyy netistä ja rekisteröinti on mekaaninen suoritus. Ihan toinen asia on sitten seuran pystyssä pitäminen. Helposti käy niin, että jonkun (en muista kuka se oli) lanseeraama kolmivaiheinen elinkaarimalli toteutuu:

Innostus
Lannistus
Lakkautus

[Seppo Niinioja]

Hyvä on pohtia sitäkin, mikä olisi tulevan sukuseuran olemassaolon tarkoitus ja mitä varten se on perustettu. Yksi tontti tietysti on suvun selvittäminen eli siis puhdas sukututkimus. Jos jo muutama suvun jäsen tai siihen naitu ulkopuolinen on tutkinut ko. sukua niin ilman muutahan uusi yhdistys parantaa näiden sukututkijoiden yhteistoiminnan edellytyksiä. Sillä ei vain vielä kuitata muutamaa sataa vuosittaista jäsenmaksua henkilöiltä, jotka eivät juurikaan jaksa kiinnostua sukututkimuksesta, mutta joille on tärkeää tietää kuuluvansa johonkin.

Eli mitä vastinetta rivijäsen saa jäsenmaksulleen?
Jäsenlehden (kuka kirjoittaa, kuka toimittaa/taittaa)?
Kesäretkiä (suunnittelu, organisointi, markkinointi)?
Sukuseuran julkaisut (sukukirjat, elämäkerrat) - kuka tekee, kuka kustantaa (kunnes seuralla on vähän kassaa), kuka varastoi, kuka myy?
Heraldiset seikkaílut eli sukuvaakuna ja suunnitelusta ja rekisteröinnistä aiheutuneiden kulujen paikkaaminen myymällä vaakunalla koristettuja kirjekuoria, kyniä, kumeja, standaareja, isännänviirejä?Ja sitten tietysti toisaalta kuka pitää seuran pystyssä muodostamalla hallituksen; rahastonhoitaja (kirjanpito käy isommassa seurassa työstä), sihteeri (jäsenrekisterin ylläpito, tiedottaminen) ja muut vastuutehtävät tarvitsevat omistautuneita tekijöitä - mieluummin monivuotisesti. Tilintarkastajien keksiminen sukuseurassa - varsinkin jos innostus tahtoo painottua kapeaan haaraan koko suvusta - saattaa osoittautua ongelmalliseksi, kun vastuuhenkilöiden lähisukulaiset eivät käy.

Jos riittävä runko löytyy, niin ei kun seuraa perustamaan. Itse en pitäisi perustamisen paperitöitä minään kynnyskysymyksenä - mallisäännöt löytyy netistä ja rekisteröinti on mekaaninen suoritus. Ihan toinen asia on sitten seuran pystyssä pitäminen. Helposti käy niin, että jonkun (en muista kuka se oli) lanseeraama kolmivaiheinen elinkaarimalli toteutuu:
Innostus
Lannistus
Lakkautus

Erittäin hyvä ja asiantunteva puheenvuoro. Minähän en tietty mikään sukuseura-asiantuntija ole. Tapaamme toivottavasti Vihdissä 6.6. Sinulla sitä riittää ihmeesti energiaa niin SSHY:n vetämiseen kuin sukuseuran hallitukseen leipätyön ohella.

Seppo Niinioja

[Sami Lehtonen]

Erittäin hyvä ja asiantunteva puheenvuoro. Minähän en tietty mikään sukuseura-asiantuntija ole. Tapaamme toivottavasti Vihdissä 6.6. Sinulla sitä riittää ihmeesti energiaa niin SSHY:n vetämiseen kuin sukuseuran hallitukseen leipätyön ohella.

Seppo Niinioja

Et sitten ehtinytkään Vihtiin. Retki oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, vaikka kirkontorni jäikin väliin.

[Seppo Niinioja]

Et sitten ehtinytkään Vihtiin. Retki oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, vaikka kirkontorni jäikin väliin.

En valitettavasti niin. Noita eläkeläisen kiireitä. Olin lietsussa edelliset viikonloput ja piti käydä välillä lasenlapset laskemassa ja koettaa räplätä uusia löytöjä koneelle.

[Sami Lehtonen]

En valitettavasti niin. Noita eläkeläisen kiireitä. Olin lietsussa edelliset viikonloput ja piti käydä välillä lasenlapset laskemassa ja koettaa räplätä uusia löytöjä koneelle.

No täsmäsikö nuppiluku vai oliko siinnyt lisää?

Noista löydöistä tulikin mieleen, että Eija digitoi Tyrvännön vanhimmat uusiksi. HMA kun on harmillisesti kiinni koko kesän. Sukuseuraan tämä nyt ei liity enää nimeksikään.

Markkulan sukuseuran tietämiltä tullee varmasti tämän kesän aikana merkittävää uutta tietoa, mutta siitä tuonnempana.