PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Onko lepopaikka.fi huijausta?


sukutut642
27.04.09, 10:13
Netissä on nykyään eräs periaatteessa mielenkiintoinen sivusto: lepopaikka.fi. Siellä on aika paljon kuvattuna suomalaisia hautausmaita ja niissä olevia hautoja. Mainoksen mukaan katseluaikaa voi ostaa joko vuodeksi tai myös lyhyemmäksi ajaksi. Vuosi maksaa 30€.
Kaksi viikkoa sitten rekisteröidyin ko. sivuille ja maksoin sen 30€, koska kuvissa on tietääkseni muutamien sukulaisteni hautoja. Ajattelin, että tulee halvemmaksi kuin ajaa toiselle puolen Suomea ottamaan kuvia ja saamaan tärkeitä tietoja. Entä mitä tapahtui? Maksaminen sujui hyvin verkkoyhteydellä ja sen jälkeen kirjautuminen sivustolle samaten. Mutta kun aioin mennä katsomaan kuvia, sivusto ilmoittikin, että minulla ei ole maksettua aikaa! Ei vieläkään, vaikka maksamisesta on kulunut jo tosiaankin kaksi viikkoa. Ja taatusti on maksettu, siitä on pankin tieto tiliotteella. Valitin asiasta lepopaikka fi:n keskustelupalstalla (jonne pääsee vain rekisteröityneet ja kirjautuneet), mutta ylläpitäjät eivät ole vaivautuneet edes vastaamaan. Rahat kyllä kelpasivat. Kaiken huippuna on, että sivujen ylläpitäjällä ei ole edes emailia. Sähköisesti voi lähestyä vain keskustelupalstan kautta, joka ei sitä paitsi toimi ja sinnekin pitää ensin rekisteröityä. Ja maksaa jäsenmaksu ennen sitä. Vain etanapostiosoite löytyy, mutta siihen en ole toistaikseksi alentunut. Joten ottakaapa opiksi.http://suku.genealogia.fi/images/icons/icon8.gif

jyrkienator
27.04.09, 10:28
Tuntematta sivustoa sen tarkemmin, etusivun linkistä "yhteystiedot" löysin kyllä sähköpostiosoitteen. Toivottavasti saat vastauksen sitä kautta ja ettei kyseessä olisi yritys huijata ketään.

ajv
27.04.09, 10:42
tuossa linkki vähän lisä tietoa
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=5056

ja netti haulla lisää

t.ajv

Timo W
27.04.09, 11:47
Lepopaikka.fi saattaa olla lainvastainen.

Tietosuojavaltuutetun toimisto epäilee iisalmelaisen Jouni Holopaisen lepopaikka.fi -sivuston rikkovan henkilötietolakia, julkisuuslakia, hautaustoimilakia ja vielä väestörekisterilakiakin.

Asiasta kertoi kuopiolainen Kirkko ja koti perjantaina ilmestyneessä numerossaan.

Espoolaiselta sivuston ylläpitäjältä on Memorium Oy:ltä on pyydetty selvitystä 15.9. mennessä.

Henkilötietolaki suojaa yksilön henkilötietoja 25 vuotta kuoleman jälkeenkin. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan sivuston ylläpitäjän on selvitettävä, aiotaanko 25 vuotta nuoremmat tiedot poistaa rekisteristä.

Holopainen ehti siirtää nettiin 60 000 valokuvaa hautakivistä Ylä-Savon, Kuopion ja Helsingin hautausmailta. Tavoitteena oli laajentaa liiketoimintaa vielä tänä syksynä 200 000 hautavalokuvaa, ja lopulta arkistoida kaikki suomalaiset hautamuistomerkit.

Lepopaikka.fi on maksullinen sivusto, josta voi etsiä kuvia läheistensä haudoista, sytyttää kuvan viereen virtuaalikynttilän ja naputella muistokirjoituksen. Kynttilä palaa kahdella eurolla kaksi viikkoa.

Lähde:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/lepopaikkafi-saattaa-olla-lainvastainen/209997

http://www.lepopaikka.fi/

Timo W
27.04.09, 11:59
KUULUISUUKSIEN HAUTOJA.

http://koti.phnet.fi/nummel/kuuluisuuksien_hautoja.htm

sukutut642
27.04.09, 12:00
Taisin olla sittenkin oikeassa. Näin sitä yksinkertaista ihmistä vedätetään. Ihmettelenkin, että sivut saavat olla vielä netissä keräämässä maksuja (hyväuskoisiltä hölmöiltä)....No, ei se 30€ tunnu enää missään 50 vuoden päästä.

Rince
27.04.09, 13:26
Henkilötietolaki suojaa yksilön henkilötietoja 25 vuotta kuoleman jälkeenkin. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan sivuston ylläpitäjän on selvitettävä, aiotaanko 25 vuotta nuoremmat tiedot poistaa rekisteristä.
Tuossa on ainakin selvä virhe, Henkilötietolaissa ei ole mitään 25 vuoden aikarajaa. Siellä puhutaan vain luonnollisista henkilöistä. Sen sijaan 25 vuoden aikaraja löytyy kyllä Väestötietolaista, mutta se koskee ainoastaan Väestörekisterikeskuksen ylläpitämää järjestelmää (ja sieltä luovutettuja tietoja).

No, onhan tuo kuvatietokanta erittäin helppo siirtää EU:n ulkopuoluolelle jos tarve vaatii...