Kuinka kallista on sukututkimus?

[Heljä Habermann]

Lainasin viisi mikrofilmiä maakunta-arkistosta kirjastoomme, jossa kävin niitä kahtena päivänä tutkailemassa. Kirjasto veloitti kaukolainauksesta kaksi euroa/kpl. Mikkelin lasku tulee suoraan minulle. Itse maksoin kuljetukseni korvesta kylille ja takaisin. Tulos oli nolla +. Ensimmäistä filmiä en osannut lukea alkuunkaan (1600-luvulta), lopuista neljästä sain jotain selvää perunkirjoista, jotka eivät käsitelleet omaa sukuani, mutta kun löysin (ja olin haltioitunut, kun löysin!) yhden esi-isäni perunkirjoituksen, se oli suurimmaksi osaksi mahdotonta ymmärtää; ei ainoastaan sen takia, että en huonolla ruotsinkielen taidollani saanut huonolla käsialalla kirjoitetusta tekstistä selvää, vaan myös siksi, että kaksi sivua oli täysin mustaa.
Olen kaukolainannut myös SSHYn kirjastosta; 9.-euroa/kpl + paikallisen kirjaston kaukolainausmaksu. Ja oman kirjastomme kautta olen kaukolainannut todella paljon kirjoja, kaukolainaushintaan.
Olen käynyt läpi HISKIn tiedot, olen käynyt läpi SSHYn sivut, joihin vain jäsenet pääsevät, olen hakenut tietoja suvustani tällä foorumilla ja apua saanutkin.
Mutta.
Tällä foorumilla olen saanut myös paljon ohjeita, joiden mukaan minun on mentävä maakunta-arkistoon tai kansallisarkistoon, josta voin etsiä sitä sun tätä. Kun ajattelen, kuinka paljon maksaa taksimatka korvesta parinkymmenen kilometrin päähän pikavuoropysäkille, jotta pääsisin viidessä tunnissa Helsinkiin, siellä taksit, yöpyminen, ruokailu (ehkä viiniäkin!), niin ihmettelen, kuinka paljon rahaa pitäisi olla tai eläkettä tulla, että kaiken sukututkimukseen liittyvän pystyisi kustantamaan.
Vai olisiko sittenkin parempi heittää pyyhe kehään, ostaa televisio ja opetella katsomaan salattuja elämiä?

[Lasse1951]

Moi,

Vaihtoehtoja on monta muutakin kun telkkari ja salattuja eläimiä:-)

1. Tietämyskone, puolella hyvän digitelkkarin hinnasta, sekä internetyhteys noin pari-kolme kymppiä kuukaudessa.

2. K.o. tietämyskoneella voi paitsi tutkia sukuja vaikkapa digiarkiston sivuilta vuosijäsenhinnalla, oliko se nyt 10 tai 15 euroja, myöskin tutkia www. genealogia.fi:n sivuilta HisKi kirkonkirjoista, tai jopa katsella TV lähetyksiä monelta ilmaisilta kanavilta joka löytyy netistä, valitettavasti ne ovat poikkeuksetta ulkomaankielisiä, mutta myöskin yle arena näyttää ohjelmia heti lähetyksen jälkeen.

3. Voit lopettaa kaikkien paperilehtien tilauksien, samat uutiset voi lukea netistä, useimmiten ilmaiseksi. Valitettavasti paperisaaste tulee silti postilaatikkoosi, ja joudut sitä ihan itse kantamaan paperinkeräykseen....

No niin vastaus kysymykseen:
Sukututkimus maksaa vähintään/ainakin saman verran kun mikä tahansa muu harrastus.

Lasse Holm

[Heljä Habermann]

Hei Lasse!

Kiva kun vastailit, tässä kommenttini:

1) Mikä on tietämyskone? - Itselläni on vain semmoinen Acer, jossa on semmoinen MicrojotainXP ja langattomasta laajakaistasta maksan jollekin Digitaalille tms. 39,90/kk.
2) Maksan jäsenmaksuni SSHYlle, Varkauden Seudun tutkijoille ja parille muulle (mielestäni ihan asialliselle) sukututkimuksen kanssa tekemisissä olevalle seuralle tai "instituutiolle", yleensä ennen eräpäivää.
Ulkomaan kieliä on parikin, joiden kanssa minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia; valitettavasti vanha ruotsi KUULUU ongelma-alueeseeni.
3) Tilattuja paperilehtiä minulle tulee Jaakkiman Sanomat, Rantasalmen Lehti ja Orimattilan Sanomat; radio minulla kylläkin on, ja joskus sieltä tulee mieleistäni ohjelmaakin, kuten Suomi soi, Kadonneen levyn metsästäjät ja Kansan radio.

Kaikki tämä ihanuus ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa. etten pääse sukuni tutkimuksessa eteenpäin ilman lottovoittoa, enkä edes pelaa.
Rantasalmen kirkonkirjoistahan tuhoutui liian paljon pappilan palon yhteydessä, ja olivathan ne pappilan lapset myöhemminkin siellä vintillä kirkonkirjojen kanssa aikaansa vietelleet (olen lukenut Ernst Lampeninikin).

En osaa käyttää Aceriani täydeksi hyödykseni. En pääse osallistumaan tietokoneenkäyttökursseihin, en pääse osallistumaan sukututkimuskursseihin. Kirjoitetut oppaat olen lukenut, mutta se on kaikki teoriaa, jossa ei oteta huomioon yksilön olosuhteita.

Olenko minä siis ainoa taukki tässä maassa, joka ei edes osaa ottaa selvää omasta suvustaan? Siis tulojensa mukaan, kun ei osaaminen ja äly riitä?

[Erkki Järvinen]

Lainasin viisi mikrofilmiä maakunta-arkistosta kirjastoomme, jossa kävin niitä kahtena päivänä tutkailemassa. Kirjasto veloitti kaukolainauksesta kaksi euroa/kpl. Mikkelin lasku tulee suoraan minulle. Itse maksoin kuljetukseni korvesta kylille ja takaisin. Tulos oli nolla +. Ensimmäistä filmiä en osannut lukea alkuunkaan (1600-luvulta), lopuista neljästä sain jotain selvää perunkirjoista, jotka eivät käsitelleet omaa sukuani, mutta kun löysin (ja olin haltioitunut, kun löysin!) yhden esi-isäni perunkirjoituksen, se oli suurimmaksi osaksi mahdotonta ymmärtää; ei ainoastaan sen takia, että en huonolla ruotsinkielen taidollani saanut huonolla käsialalla kirjoitetusta tekstistä selvää, vaan myös siksi, että kaksi sivua oli täysin mustaa.
Olen kaukolainannut myös SSHYn kirjastosta; 9.-euroa/kpl + paikallisen kirjaston kaukolainausmaksu. Ja oman kirjastomme kautta olen kaukolainannut todella paljon kirjoja, kaukolainaushintaan.
Olen käynyt läpi HISKIn tiedot, olen käynyt läpi SSHYn sivut, joihin vain jäsenet pääsevät, olen hakenut tietoja suvustani tällä foorumilla ja apua saanutkin.
Mutta.
Tällä foorumilla olen saanut myös paljon ohjeita, joiden mukaan minun on mentävä maakunta-arkistoon tai kansallisarkistoon, josta voin etsiä sitä sun tätä. Kun ajattelen, kuinka paljon maksaa taksimatka korvesta parinkymmenen kilometrin päähän pikavuoropysäkille, jotta pääsisin viidessä tunnissa Helsinkiin, siellä taksit, yöpyminen, ruokailu (ehkä viiniäkin!), niin ihmettelen, kuinka paljon rahaa pitäisi olla tai eläkettä tulla, että kaiken sukututkimukseen liittyvän pystyisi kustantamaan.
Vai olisiko sittenkin parempi heittää pyyhe kehään, ostaa televisio ja opetella katsomaan salattuja elämiä?

Juu, ei tuonne arkistoihin kannata lähteä kun ne ovat täältä katsoen niin kovin syrjässä. Mutta posti kulkee ja tietyissä harkituissa tapauksissa kannattaakin hoitaa asiansa kirjeitse, unohtamatta sähköpostiakaan jos ja kun sellainen on käytettävissä. Tulee siis hyvinkin edullisesti tilata selvitykset näin kun käyttää harkintaa. Mikrofilmien selaaminen SSHY:n sivuilta on myös edullista verrattuna siihen, että ostaa esim. oman seurakunnan mikrokortit itselle ja sitten omalla lukulaitteella niitä tutkii mikä sekin on tuttua hommaa. - No vaikka olisi rahaakin käytettävänä niin eivät ne kaikki omankaan suvun salat selviä sillä kenelläkään ei ole aikaa käydä kaikkia lähteitä etsimässä eikä niistä todella kaikista kukaan saa edes selvää. Eli siis Salatut Elämät ovat kyllä myös sukututkimuksessa täyttä totta. - Mutta ei sukututkimus sen kalliimpi harrastus ole kuin muutkaan harrastukset.

[harrysme]

Sukuhistorillainen Yhdistys ja Kansallisarkisto kurovat hiljaksiin pienemmäksi tätä eriarvoisuutta maaseudun ja pääkaupungin välillä. Minä löydän jo lähes kaiken tarvitsemastani materiaalista netistä, kun en kovin paljoa 1600-luvulle SAY-tiedostoa lukuun ottamatta yritä kurkottaa. Sitä paitsi tuntuu, että kun mennään 1700-luvun alkupuolelle tai pitemmälle, joku muu on jo perustiedot useimmiten selvittänyt, tai sitten ne ovat todella hankalia.

Syvällekäyvä tieteellistasoinen sukututkimus on sitten erikseen, siinä tarvinnee selata niin paljon erilaista materiaalia.

Eli minusta sukututkimus voi olla halpaa, käytetty tietokone, nettiyhteys (9,90 mokkulalla), ilmaisohjelma jos niin haluaa, jäsenmaksu jos katsoo aihelliseksi...

[Alpo Rantala]

Hei!
Sukututkimuksen harjoittaminen täällä ’kehitysalueilla’ on hiukan toista kuin metropoleissa. Kirkonkirjoista tehtävä tutkimus onnistuu kohtalaisesti, kiitos arkistojen harjoittaman lainaustoiminnan. Kustannus on n. 25 €/ 500 korttia. Kun vielä tänne kaupungin kirjastoon hankittiin pari vuotta sitten skannaava filmien/korttien lukulaite, niin tutkimus tehostui huomattavasti. Skannaus muistitikulle tai läppärille ja tietojen siirto kotiin omalle tietämyskoneelle. Näitä tietoja voi sitten tutkia milloin tahansa. Skannauksen tapahtuessa kannatta jokainen kuva dokumentoida riittävän tarkasti, joko paperille tai läppärille. Siitä on myöhemmin korvaamaton apu tutkimuksissa. Ongelmaksi tulee filmien/korttien lainausajat, 1 kk kerrallaan ja mahdollinen kuukauden jatkoaika, jollei samoja lähteitä ole joku toinen varannut. Ymmärrän hyvin lainausajan rajoitukset, mutta aina jää joku tieto skannaamatta tai muistiin merkitsemättä ja se aiheuttaa ’ylimääräisiä’ ympyröitä tutkimukseen. Sitten muun materiaalin käyttö vaatii usein maakunta-arkistojen ja kansallisarkiston käyttöä. Omat tutkimukseni kohdistuvat Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle. Turussa maakunta-arkistossa olen viettänyt useita eri kertoja parin viikon ajan, onneksi vaimon sukulaiset ovat ratkaisseet majoitusongelmat. Siellä on useimmista Varsinais-Suomen pitäjistä seurakuntien historiankirjat 1960-luvulle asti, niitä ei kuitenkaan lainata ulos. Hämeenlinnan maakunta-arkistossa on hyvä palvelu ja he tekevät etsintöjä sähköpostinkin ohjeiden mukaan. Ensimmäinen puolituntinen on ilmaista. Erään talon lainhuutopaperien kopiot maksoivat 4 €, kotiin toimitettuna. Kansallisarkiston palvelut ovat kalliita. Yhden talon lohkomis- ja muut asiapaperit karttoineen maksoi cd-levylle poltettuna n. 200 €. Jos kaikista suvun taloista ottaisi samat tiedot, pitäisi oma talo myydä. Netissä julkaistuihin sukutietoihin suhtaudun varauksella, ainakin sieltä saadut tiedot on tarkistettava. Se mitä kaipaan täällä Savon sydämessä, olisi sellainen ystävien verkko eri arkistojen läheisyydessä, jotka voisivat tarkistaa jonkin yksittäistiedon ilman paikkakunnalle matkustamista, usein jää jonkin sukuhaaran eteenpäin vieminen pienestä kiinni. Tällaisesta palvelusta voisi vaikka hiukan korvatakkin. Sukutoimistojen käyttö tällaiseen maksaa maltaita.Sukututkimus on täällä periferiassa, mutta niin mukavassa paikassa asua, joko kohtuullista kustannuksiltaan jos ei tarvitse paljon matkustella ja tyytyy pelkkiin henkilöihin ja heitä koskeviin päivämääriin, siis seurakuntien historiakirjoista saataviin tietoihin, mutta muuttuu kalliiksi, jos hakee pedanttisesti muuta tietoa paikan päältä arkistoista. Mukava harrastus kuitenkin ja menoja voi itse säädellä. Hyvää päivän jatkoa kaikille, itse lähden kävelylle kirkkaaseen auringonpaisteesen, puhtaan uuden lumen valkaisemien hankien keskelle.
Alpo Rantala
Suonenjoki

[Onerva]

Sukututkimus on kallista – riippuen tietenkin, mihin sitä vertaa. Aloitin harrastuksen 1985, paikallisen sukututkimusyhdistyksen jäsen olin vuosikausia ilman minkäänlaista hyötyä, asuinpaikkaani kun on ennen 1900-syntyneistä sukulaisista noin 500 km ja paikallinen seura pyöri oman alueensa asioissa. SSS:n jäsen olen ollut samanaikaisesti saaden vastineeksi vain kahden lehden tekstit. Olen jäsen edelleen ja nyt saan SSS:n hallitsemia tietoja, jotka jokainen saa vaikkei jäsen olekaan, joten nuo kaksi lehteä on jäsenvastine.
Muinoin viime vuosituhannella tilasin alussa virkatodistuksia – olivat huokeita - lainailin kaukolainauksena rullia ja jokainen lainaus maksoi edellistä enemmän hintojen aina kohotessa, ostin korttikoneen toisensa jälkeen ja mikrokortteja Mikkelistä, koska muutoin ei ollut tutkimusedellytyksiä. Se lysti oli todella arvokasta, sijoitukseni ovat kortteihin noin 3.000 euroa. Sukututkimukseen liittyvää kirjallisuuttakin on ollut tarpeen ostaa, matkat sukujen maakunta-arkistoihin yöpymisineen ja kurssit yms. olivat myös aikamoisia kuluja. Tietokoneet, nyt kolmas menossa, ovat myös olleet kustannuksia kohottamassa tulostinten ja skannereitten lisäksi. Minulla taitaa olla lähes kaikki kuitit tallella, mutta en ole uskaltanut niitä laskea enää vuosiin. Ehkä teen sen joskus.
Summa summarum, näppituntumalla eivät kokonaiskustannukset liene kaukana 10.000-15.000 eurosta. Tietenkin menot alussa oliat vähäiset, mutta koneistuksen tullessa kuvioihin on asia toinen, joten tuosta summasta ensimmäinen 10 vuotta, ruutupaperi ja kynä-jakso, vei ehkä vain muutaman prosentin.
Jos olisin harrastanut vain lenkkeilyä tai kansalaisopistossa halvimpia kursseja, kursseja, jossa tarvitaan ehkä yksi kirja/vuosi, hiukan paperia ja kynää tai esim. itämaisen tanssin asua, kulut olisivat minimaaliset tämän kiinnostavan, kiehtovan ja mukaansa tempaavan, aikaa kysyvän sukuharrastuksen kuluihin.
Onerva

[Erkki]

Summa summarum, näppituntumalla eivät kokonaiskustannukset liene kaukana 10.000-15.000 eurosta. Tietenkin menot alussa oliat vähäiset, mutta koneistuksen tullessa kuvioihin on asia toinen, joten tuosta summasta ensimmäinen 10 vuotta, ruutupaperi ja kynä-jakso, vei ehkä vain muutaman prosentin.
Jos olisin harrastanut vain lenkkeilyä tai kansalaisopistossa halvimpia kursseja, kursseja, jossa tarvitaan ehkä yksi kirja/vuosi, hiukan paperia ja kynää tai esim. itämaisen tanssin asua, kulut olisivat minimaaliset tämän kiinnostavan, kiehtovan ja mukaansa tempaavan, aikaa kysyvän sukuharrastuksen kuluihin.
Onerva

Onervan kirjoituksesta on pääteltävissä, että 24 vuotta kestänyt harrstus olisi tasaisen vauhdin taulukolla maksanut hänelle runsaat 600 € / vuosi. Tosin vauhti tuntuu kiihtyneen.

Mihin tuota rahan menoa voisi verrata? Vilkaiskaapa viikonlopun lehtiä ja todetkaa missä asti voisit tuolla rahalla käydä lomailemassa.

Vertaan omia kustannuksiani tilanteeseen, että oman harrastukseni kulujen vastineeksi voisin samalla rahalla olla jossain Välimeren korkeudella sesongin ulkopuolella halvassa hotellissa vaimon kanssa viikon. Mitä mieliinpainuvaa niistä vuosittain toistuvista retkistä jäisi?

Vielä ketjun aloittajan tuskaan oma kokemukseni: aloittelijalle on vaikein kynnys päästä tästä päivästä 1850-luvulle. Tuoreemmat kirkonarkistot ovat säpin takana ja useimmista seurakunnista ei Hiskissä ole 1800-luvun jälkipuoliskosta mitään. SSHY ei pidä sisällään 1880 lukua tuoreempaa jos yleensä joku on niitä sinne skannannut.

[Juha]

Sallittaneen pieni kevennys, kun edellinen teksti toi tämän mieleeni;

Woody Allenin kerrotaan todenneen ensimmäisestä avioerostaan;

meillä oli vaihtoehtoina kahden viikon Havaijin matka tai avioero. No, matka olisi ollut kahden viikon päästä ohi, mutta avioero on ja pysyy!


Itselläni menee rahaa jäsenmaksut huomioiden sellaiset 150-250 euroa vuodessa. Kuulemma parilla kapakkareissulla saa kulumaan saman verran, joten ei tämä nyt hirveän kallista lystiä ole.


Juha

[kkylakos]

SSHY ei pidä sisällään 1880 lukua tuoreempaa jos yleensä joku on niitä sinne skannannut.

1880-luku ei liene SSHY:lle mikään erityinen rajapyykki. Ainakin omasta tutkimuspitäjästäni Kokemäestä on jäsensivujen puolella rippikirja 1891-1900.

[Jarmo Meriläinen]

1880-luku ei liene SSHY:lle mikään erityinen rajapyykki. Ainakin omasta tutkimuspitäjästäni Kokemäestä on jäsensivujen puolella rippikirja 1891-1900.
Ja Sotkamon kirjoissa mennään jo 1910-luvun alkuun. Viikonloppuna katselin yhden Heikin syntymätietoja rippikirjasta, samainen mies täytti helmikuussa 100 vuotta "kun ei ole isommin rellestänyt". – jarmo meriläinen

[Seppo Niinioja]

1880-luku ei liene SSHY:lle mikään erityinen rajapyykki. Ainakin omasta tutkimuspitäjästäni Kokemäestä on jäsensivujen puolella rippikirja 1891-1900.

SSHY sanoo: 125 vuotta vanhemmat kirjat ovat kaikkien vapaasti tutkittavina. Tuo 125 vuoden raja on Kansallisarkistossa (varmuuden vuoksi ja heidän omalla päätöksellään?) ilmoitettu siksi rajaksi, jota nuorempia kirjoja ei saa laittaa verkkoon. Jäsenille SSHY:n kuvatietokannassa on myös sitä uudempia, mutta vähintään 100 vuotta vanhoja kirjoja. Sama raja on myös KA:ssa käytettävissä olevissa mikrokorteissa.

Sataa vuotta uudempia, aina 1960-luvulle asti on kirkkoherranvirastoissa ja ns. talletuksina maakunta-arkistoissa. Nämä vaativat sitoumuksen siitä, että ei käytä asiakirjoja väärin.

Seppo Niinioja

[Erkki Järvinen]

1880-luku ei liene SSHY:lle mikään erityinen rajapyykki. Ainakin omasta tutkimuspitäjästäni Kokemäestä on jäsensivujen puolella rippikirja 1891-1900.

Näyttää siltä, etteivät kaikki SSHY:n sivuja käyttäneet olekaan liittyneet SSHY:n jäseneksi eivätkä ole vaivautuneet perehtymään asiaan.

[Erkki]

Sataa vuotta uudempia, aina 1960-luvulle asti on kirkkoherranvirastoissa ja ns. talletuksina maakunta-arkistoissa. Nämä vaativat sitoumuksen siitä, että ei käytä asiakirjoja väärin.

Seppo Niinioja

Voisin osaltani listata seurakuntia, joissa palvelu ja sukututkijan kohtelu on runsaasti pakkasen puolella - ei saatavilla muuta tietoa, kuin maksullisia virkatodistuksia. Mutta jääköön listaus nyt.

Hiski ja SSHY:n sinänsä arvokkaat ja työtä vaatineet sivut EIVÄT ole yhdenmukaisella tasolla kattamiensa ajanjaksojen osalta eri seurakunnissa. Ja tämä arkistojen säilymisestä riippumatta. Silti kiitos siitä, mitä on aikaan saatu.

Lähimpään minua kiinnostavaan maakunta-arkistoon on yli 400 km joten se siitä.

[Tuiju Olsio]

Sukututkimus on kallista, mutta niin hauska harrastus. Veikkaisin, että se täältä Suomen rajojen ulkopuolelta on vieläkin kalliimpaa, kun kaikkiin arkistoihin ja virastoihin on pitkä matka, eikä ihan joka päivä pääse matkaan, aina tarvitaan yöpyminenkin paikkakunnalla, missä sitten arkisto sattuukin olemaan. Paitsi lyhyt on nettiin, josta olenkin hyvin kiitollinen kaikille ahkerille. Mutta netissä ei vielä ole läheskään kaikkia mahdollisia arkistoja, eikä varmaankaan koskaan edes tule. Kaikkea mahdollista kirjallista olen yrittänyt hankkia kotiin. Nykyään vain postimaksutkin ovat melko törkeitä, jos lähetys vähänkin painaa.

[Kirsi Rannikko]

Hei!
..... Se mitä kaipaan täällä Savon sydämessä, olisi sellainen ystävien verkko eri arkistojen läheisyydessä, jotka voisivat tarkistaa jonkin yksittäistiedon ilman paikkakunnalle matkustamista, usein jää jonkin sukuhaaran eteenpäin vieminen pienestä kiinni.

Alpo,

Jos laitat tälläisen yksittäisen kysymyksen listalle tyyliin: "voisiko joku X-arkistossa käydessään tarkastaa", niin uskoisin että saat apua.

Ystävällisin terveisin,

[kkylakos]

Alpo,

Jos laitat tälläisen yksittäisen kysymyksen listalle tyyliin: "voisiko joku X-arkistossa käydessään tarkastaa", niin uskoisin että saat apua.

Suomen kokoisessa maassa tämä on tähän asti toiminut hyvin.

USA:aa koskevaan tutkimukseen olen puolestaan käyttänyt vapaaehtoisverkostoa Random Acts of Genealogical Kindness (http://www.raogk.org/) "Satunnaisia Sukututkimuksellisia Ystävällisiä Tekoja", mutta moista lienee turha tänne perustaa. RAOGK-sivuille voivat vapaaehtoiset ilmoittaa, missä asuvat ja minkälaisia pieniä tarkistuksia voivat tehdä. Esimerkiksi valokuvata hautakiven (joista amerikkalaiset ovat niin kovin kiinnostuneita), käydä tarkistamassa vanhan sanomalehden, yms. "Työpyyntöjä" saa lähettää kuka tahansa.

[Sami Lehtonen]

Vastaan lyhyesti otsikon kysymykseen. Minulla ei ainakaan ole sukututkimukseen mennyt rahaa yhtään enempää, kuin olen siihen laittanut :D

Kyllähän sitä rahaa on välillä tullut laitettua aika paljonkin (toisinaan sitten taas vähemmän), mutta siitä tämä on kiitollinen harrastus, että rahanmenon voi melko helposti pysäyttää henkilökohtaisen talouden niin edellyttäessä. Kovin epätasalaatuista tämä silti on, sillä yhden henkilön etsimiseen voi kulua satoja työtunteja ja palaa rahaa erinäisten virkatodistusten, asiakirjajäljennösten, arkistovisiittien muodossa paljonkin ja sitten taas toisen eteen ei kulu kuin muutama hassu minuutti ja kaikki saatavissa oleva tieto onkin jo kerätty ilmaiseksi netistä. En nyt tarkoita valmiita "hutkimuksia", vaan HisKiä, digiarkistoa ja digitaaliarkistoa.

[Matti Lund]

Lainasin viisi mikrofilmiä maakunta-arkistosta kirjastoomme, jossa kävin niitä kahtena päivänä tutkailemassa. Kirjasto veloitti kaukolainauksesta kaksi euroa/kpl. Mikkelin lasku tulee suoraan minulle. Itse maksoin kuljetukseni korvesta kylille ja takaisin. Tulos oli nolla +. Ensimmäistä filmiä en osannut lukea alkuunkaan (1600-luvulta), lopuista neljästä sain jotain selvää perunkirjoista, jotka eivät käsitelleet omaa sukuani, mutta kun löysin (ja olin haltioitunut, kun löysin!) yhden esi-isäni perunkirjoituksen, se oli suurimmaksi osaksi mahdotonta ymmärtää; ei ainoastaan sen takia, että en huonolla ruotsinkielen taidollani saanut huonolla käsialalla kirjoitetusta tekstistä selvää, vaan myös siksi, että kaksi sivua oli täysin mustaa.?


Hei,

Valitettavasti lähdekopioiden ostossa on turhaa odottaa minkäänlaista "kuluttajansuojaa". Eli "rikkoituneen tavaran palautusoikeutta" ei ole olemassa siinä osto- ja myyntitoiminnassa, jota arkistolaitos tai muut lähdemateriaalikopioiden kauppaa käyvät osapuolet harjoittavat. - Selvää epäeettistä kaupankäyntiä!

Toisin sanoen arkistolaitoksen levityksessä lienee satoja täysin kelvottomia arkistokopioita, joiden tilaajat joutuvat maksamaan täysin tyhjästä, eli toteamaan, että lähes koko rulla on musta tai valkoinen ketto, johon lähdeteksti on peittynyt.

Kysymys on lähes aina tunaroidusta kuvan kehityksestä (saattaa olla, että joku sama tumpuloiva kesälomittaja on ollut syynä kaikissa näissä tapauksissa) Rekolidin valokuvaamossa 1950 -luvulla, joka on päässyt läpi, koska mitään laadunvalvontaa ei ole nähtävästi ollut 1950 -luvun suurissa kuvausprojekteissa, vaan kaikki on suollettu "liukuhihnalta" silmittömästi määräurakkaperiaatteella.

Ja tämän jälkeen tällainen kopio on ollut tutkijoiden käytettävissä viimeiset lähes 60 vuotta, ja nide, josta se on otettu, on yleensä ollut käyttökiellossa ja ilmeisesti KA:ssa on sekä varainpuutetta että sisäistä nahistelua näiden niteiden uudelleenkuvauksen ja digitoinnin suhteen. Täten näiden lähteiden osalta tieto on ollut luoksepääsemätöntä sen jälkeen, kun ne on epäonnistuneesti kuvattu.

Toki käyttökopioitten joukossa on muutama lukukelposuudeltaan ongelmallinen vesivahigolla turmeltunut nidekin, mutta vain pienenä vähemmistönä.

Kiusallisimmillaan tämä ongelma on silloin, kun tekee laajaa selvitystä tutkimuskohteesta, josta on joku tehnyt vähäisen selvityksen esim. joskus 70 vuotta sitten, jolloin tämä selvityksen tekijä on voinut käyttää selvitykseensä nyt käyttökiellossa olevia KA:n niteitä, mutta jonka selvityksen väittämät kovasti epäilyttävät sen tiedon valossa, johon itse on päässyt käsiksi:

Nykytutkijalla ei ole lupaa tarkastaa lähteistä tällaisten tietojen oikeellisuutta ja arvioida tulkintavirheitä, mikä lähdekritiikin harjoittamisen mahdottomuus tekee erittäin ongelmalliseksi oman selvityksen jatkamisen!

Itse jouduin tilaamaan viime vuoden kirjanpitoni mukaan 14 satsia 5 rullan eriä KA:sta tänne Turkuun. Viiden rullan taksana on ollut vuoden 2007 alusta krönttäalennus, yht. 15 euroa, mikä siis teki pussiini 210 euron loven. Näissä 70 rullan tilauksissa 3-4 rullaa oli pahoin turmeltuneita. Lisäksi arkistoluettelot ovat sitä sun tätä, joten 4-5 rullassa ei ollut sitä, mitä ne lupasivat. Täten maksoin viime vuoden tilauksissa lähes 30 eurolla arkistolaitoksen myymästä tyhjästä.

Kaltaiseni asiakas siis maksaa arkistolaitokselle yli 10 % tyhjistä tilauksista vuosittain. Ajatelkaapa, että käytte joka päivä ruokakaupassa ja ostatte 30 eurolla sieltä tarpeeseenne. Tällöin aina 4 euron elintarvikeostokset sisältävät lasinsiruja, esimerkiksi sangen houkuttelevat 3 euron kääretortturullat, joita havittelit vesi kielellä kahvinpainikkeiksi. Et voi "kelata" näitä "rullia" kitusiisi lasinsirujen takia. Kun yrität palauttaa rullaa takaisin kauppaan, levitellään siellä käsiä ja sanotaan, että mitään ei ole tehtävissä ja varsinkaan rahoja on turha odottaa takaisin - ja mitään vastuuta ei kukaan ota lasinsiruista.

Tällaiseen kohteluun on (suku)tutkijan omassa rullakaupassaan mukisematta tyytyminen!

terv Matti Lund

[Sami Lehtonen]

Suomen kokoisessa maassa tämä on tähän asti toiminut hyvin.

USA:aa koskevaan tutkimukseen olen puolestaan käyttänyt vapaaehtoisverkostoa Random Acts of Genealogical Kindness (http://www.raogk.org/) "Satunnaisia Sukututkimuksellisia Ystävällisiä Tekoja", mutta moista lienee turha tänne perustaa. RAOGK-sivuille voivat vapaaehtoiset ilmoittaa, missä asuvat ja minkälaisia pieniä tarkistuksia voivat tehdä. Esimerkiksi valokuvata hautakiven (joista amerikkalaiset ovat niin kovin kiinnostuneita), käydä tarkistamassa vanhan sanomalehden, yms. "Työpyyntöjä" saa lähettää kuka tahansa.

Olihan SSS:n sivuilla aikanaan - ja on edelleen - hakuapua kirkonkirjoihin:
http://www.genealogia.fi/link/tiedtaras.htm

Erään nimeltä mainitsemattoman kyseisellä sivulla tarjolla olevan henkilön mukaan välillä tulee sellaisia "Anna kaikki tämän avioparin lasten kastetiedot näiden pitäjien kastetuista", joka ei liene ihan alkuperäinen tarkoitus. Asiallisiakin kysymyksiä lienee silti esitetyn. Itse en ole kyllä edes kokeillut ja nähtävästi suurin osa näistä tarjokkaista on joskus hankkinut mustien kirjojen mikrokorttikopioita, joista suurin osa on jo siis tallennettu hiskiin.

[Sami Lehtonen]

SSHY sanoo: 125 vuotta vanhemmat kirjat ovat kaikkien vapaasti tutkittavina. Tuo 125 vuoden raja on Kansallisarkistossa (varmuuden vuoksi ja heidän omalla päätöksellään?) ilmoitettu siksi rajaksi, jota nuorempia kirjoja ei saa laittaa verkkoon. Jäsenille SSHY:n kuvatietokannassa on myös sitä uudempia, mutta vähintään 100 vuotta vanhoja kirjoja. Sama raja on myös KA:ssa käytettävissä olevissa mikrokorteissa.

Ei aivan näin. 125 vuoden raja tulee tietosuojavaltuutetulta ja siis koskee tietojen Internet-levitystä. Myös KA noudattaa digitaaliarkistossa samaa 125 vuoden rajaa. Molemmat KA sekä SSHY tarjoavat salasanan takaa tätä tuoreempia tietoja, joka siis ei enää ole tietojen levittämistä Internetissä - ensin mainittu tosin ilmeisesti vain omilla päätteillään.


Sataa vuotta uudempia, aina 1960-luvulle asti on kirkkoherranvirastoissa ja ns. talletuksina maakunta-arkistoissa. Nämä vaativat sitoumuksen siitä, että ei käytä asiakirjoja väärin.

Seppo Niinioja

Mm. suosikkiarkistossani HMA:ssa on vino pino eri seurakuntien mikrokortteja aina perhekorttien käyttöönottoon asti mainitulla kymmenluvulla. Harmikseni Hämeenlinnan maakunta-arkisto sijaitsee Hämeenlinnassa.