PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sukuohjelmiston neuvontaa kaivataan


kaila
21.08.07, 14:27
hei,

Minun ei valitettavasti ole mahdollista matkustella ympäri Suomea neuvomaan Sukuohjelmiston käytössä. Eräs käyttäjä Kuusankoski- Kouvola alueella tiedusteli löytyisikö sieltäpäin joku joka voisi häntä käydä opastamassa.

Mikäli olet sieltäpäin ja sinulla olisi mahdollisuus häntä käydä neuvomassa niin lähetä asiasta minulle yksityisviesti niin annan hänen tarkemmat tietonsa.

terveisin

Kaarle kaila

Raija Järvenpää
13.10.07, 10:28
Olen tallentanut sukuni tietoja Sukuohjelmisto-2000 jo usean vuoden ajan ja henkilöitä on jo jokusen verran. Koneeni kovalevy kävi pieneksi ja hankin siihen lisämuistia. Liikkeessä johon sen vein ei tiedetty ohjelmasta mitään ja ottivat Kailaankin yhteyttä. Kokeiltaessa kaikki tuntui toimivan hyvin jopa teksiraportitkin. Minulta jäi kuitenkin huomaamatta että kokeilin vasta tallentamillani tiedeoilla. Nyt kun olen palannut vanhoihin tietoihin tuntuu että johtoa puuttuu ainakin sentin verran matkalta. Itse en ymmärrä ohjelman teoriasta mitään eli minulla on nyt pallo hukassa ja lisäksi se hehkuu ihan punaisena ja savuaa pahasti.
Mitä nyt neuvoksi, löytyykö alan tietäjää Lahden seudulta joka joutaisi auttamaan?

Terveisin RaijaJ

Raija Järvenpää
15.10.07, 19:12
Kerronpa, kun en saanut yhtään vastausta. Hiiltyneenä otin ohjekirjan käteeni ja heti ensisivulla tuli minua vastaan tieto jota ihmettelen, eikö Sukuohjelmisto 2000 toimikkaan Windows XP kanssa? Jos toimii niin pitääkö minun tehdä jotain "erilaista" ohjekirjan ohjeista poiketen? Ja jos taas ei niin pitääkö hankkia jokin toinen ohjelma? Näin tietokoneen sisällöstä mitään ymmärtämättömänä kyselen josko joku osaisi neuvoa?

Jo rauhoittuneena odotellen apua Raija :rolleyes:

kaila
15.10.07, 21:28
Sukuohjelmisto 2000 toimii Windows XP:ssä. Ohjekirjasi ehkä on kirjoitettu aikana ennen Windows XP:tä. En osaa sanoa mikä kohta tuon sanoo mutta vastaus on siis, että toimii.

Nyt kun olen palannut vanhoihin tietoihin tuntuu että johtoa puuttuu ainakin sentin verran matkalta. Itse en ymmärrä ohjelman teoriasta mitään eli minulla on nyt pallo hukassa ja lisäksi se hehkuu ihan punaisena ja savuaa pahasti.

Tässä olet aika yleisesti kertonut ongelmastasi. Sen perusteella en osaa sinua neuvoa. Voisitko kuvata hieman tarkemmin mikä on hukassa. Mikä puuttuu?

terveisin
Kaarle Kaila

Raija Järvenpää
30.10.07, 17:27
Hei Kaarle Kaila!
En osaa sanoa mikä loppujen lopuksi oli vikana mutta asennettuani Sukuohjelmisto 2004:n kaikki ainakin vielä toimii ihan hyvin. Kiitokset hyvästä ja kärsivällisestä avusta ja hyvää syksyä toivotellen