PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : "Anna Maria", talvisodassa kadonnut siviili?


Timo S Laakso
04.04.09, 18:37
Talvisodassa katosi muutamia suomalaisia siviilejä, joiden kohtaloa ei ole voitu selvittää. Suomussalmelaisista, hyrsylänmutkalaisista ja Suomenlahden saaristolaisista on tehty aikoinaan luetteloita, mutta kadonneista kannakselaisista en ole nähnyt luetteloita. Kadonneiden lukumäärätkin
vaihtelevat. Olen vuosien aikana saanut vihjeitä Venäjällä olevista. Osa tiedoista on selvästi vääriä, mutta tuskin kaikki.

Olen saanut tietää, että Ukrainassa asuu eräs Anna Lukjanovna B. Jätän sukunimen kertomatta, sillä se ei ole tässä tarinassa oleellista.

Anna on pitänyt isänään Luka Safronovitsh Matsuljak -nimistä ukrainalaista, joka ennen kuolemaansa kertoi kuitenkin totuuden Annan syntyperästä.

Luka oli tuonut noin kolmevuotiaan suomalaisen orpolapsen talvisodasta ja ottanut tämän kasvatikseen Miten Luka oli löytänyt Annan, ei ole tiedossa. Anna
kertoo epäilleensä jo aikaisemmin jotakin outoa syntyperässään, on hämäriä muistikuvia, että hän olisi ollut alkuperäiseltä nimeltään Anna Maria, ja että
häntä olisi lapsuudessa, siis Neuvostoliitossa, kutsuttu leikillisesti "suomalaiseksi". Ei muista oikeita sukulaisiaan, mutta muistaa kai Suomen
lapsuudestaan sinisen samettimekon ja punaiset kiiltonahkakengät.

Ehkä joku lukija tietää - vaikkakin vain huhuja - talvi- tai jatkosodassa kadonneista suomalaissiviileistä. Luottamukselliset yhteydenotot pyydän
lähettämään privana

Timo Laakso