Juuret ja toimet

[K-Erik]

Kai geeneilla on jotain tekemistä kalastuksen kanssa. Isä oli kalastaja muitten ammattien joukossa. Ja eläkepäivilläni olen nyt haukimäärässä ohittanut mateiden lukumäärän. Niitä tuli talvijäitten alta 24 ja nyt haukimäärä on jo 25. Kyllä ruuissa säilyy kuten pienenäkin. Kyllä pienistä asioista syntyy paljon ongelmia, nyt lapset eivät saisi syödä haukea eikä silakkaa - ovat myrkyllisiä. Näin terapeutti kertoi laspsenlapseni äidille. Missä ruoassa mahtaa olla enemmän lisäaineita, hauessa suoraan verkosta tai puolivalmisteessa kaupasta ostettuna. Minuun ei mahdu myrkkyjä enepää, olen koko elämän aikana synyt ainakin kolmasti viikossa kalaa ja lähes aina itse kalastettuna. Lounas oli tänään eilen valmistamani uunihauki, ainakaan maussa ei myrkkyjä huomannut.
K-EL

[Matti Lund]

Kai geeneilla on jotain tekemistä kalastuksen kanssa. Isä oli kalastaja muitten ammattien joukossa. Ja eläkepäivilläni olen nyt haukimäärässä ohittanut mateiden lukumäärän. Niitä tuli talvijäitten alta 24 ja nyt haukimäärä on jo 25. Kyllä ruuissa säilyy kuten pienenäkin. Kyllä pienistä asioista syntyy paljon ongelmia, nyt lapset eivät saisi syödä haukea eikä silakkaa - ovat myrkyllisiä. Näin terapeutti kertoi laspsenlapseni äidille. Missä ruoassa mahtaa olla enemmän lisäaineita, hauessa suoraan verkosta tai puolivalmisteessa kaupasta ostettuna. Minuun ei mahdu myrkkyjä enepää, olen koko elämän aikana synyt ainakin kolmasti viikossa kalaa ja lähes aina itse kalastettuna. Lounas oli tänään eilen valmistamani uunihauki, ainakaan maussa ei myrkkyjä huomannut.
K-EL


Jos otettaisiin tähän oikein pitkää perspektiiviä genealogisesta katsannosta?


Lähtökohtana on se, että mitä varhaisemmista esivanhemmistamme on kysymys, sitä tärkeämmällä sijalla elinkeinoissa kalastus on ollut. Kalastus on ollut varhaisimpien esivanhempiemme pääelinkeino, jonka perinne on ollut aikoinaan hyvin vahva.

Pääelinkeinonsa mukaan esivanhempamme olivat "erikoistuneet" kahteen päähaaraan: saaristolaisiin meren rannikolla ja erämaakalastajiin sisämaan vesistöjen rannoilla. Asutus oli kummallakin pääosin eräänlaista rantalaisuutta. Tämän mukaan saalistustavoissa ja lajikevalikoimissa oli tiettyjä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Merenrantakalastajillakin oli erämaanautintoja, tiettyjen lajikkeitten kutupaikkoja, joista he kävivät saalistamassa kutusesonkina. Mutta erämaakalastajilla tietyn rannikkovyöhykkeen ulkopuolella ei ollut saaristonautintoja.

Tästä seurasi yksi merkittävä ero elinkeinon harjoittamisessa: hylkeenpyynti oli saaristolaisheimolla hyvin keskeisessä roolissa, kun taas erämaalaisilla olivat sitä korvaavassa roolissa monet villipedot.

Edellä puhun varhaisesta aikakaudesta, jolloin maanviljelys oli täällä vielä ennemminkin täydentävä lisuke kuin pääelinkeino.

Kun lähdetään sitten etenemään tästä pisteestä kohti nykyaikaa, huomataan, että hiljalleen on kalastuksen rooli vähentynyt, siirtynyt toimeentulon keskiöstä sen laidalle.

Aivan nykyajasta voimme havaita murskaavan huimaavan kalastuselinkeinon merkityksen väistymisen ja olemme jo sellaista aikaa hyvin lähellä, jolloin ammattikalastajia ei enää lainkaan ole.

Samalla olemme lyhytnäköisen toiminnan ja ympäristön pilaantumisen takia todistamassa kalakantojen romahtamista ja menettämässä useita kalalajeja kokonaan sukupuuttoon.

Näin olemme pettäneet esi-isiemme vankan ja korvaamattoman perinteen ja sen lähtökohdan, josta me kaikki olemme ponnistaneet nykyaikaan asti.

terv Matti Lund

[K-Erik]

Melkein tuli tippa silmään Matin tekstin lukiessani. Niin oikein sanottu ja harkitsevalla tavalla esitetty.
Karl-Erik Liljeström

[tellervoranta]

.....kyllä tippoja putoili...varsinkin tuon rantalaisuuden tähden...:D:

[66SM]

Merikalastus on ollut pitkään harrastuksena koska kesäpaikka toistakymmentä kilometriä mantereesta ja olen itsekin huomannut saaliiden vähenemisen. Hankin saaren 1973. Silloin siellä oli vielä useita ammattikalastajia ja kuljin heidänkin mukanaan. Heistä yksi on siirtynyt sinne missä ei enää verkkoja tarvita, kahdella muulla sen verran ikää että kalastus on päättynyt, eikä uusia ole tullut.

Kalastelen vielä pohjoisessa, lähinnä harjusta, tammukkaa ja rautua. Vielä siellä on paikkoja missä kala saattaa tuikkia niin että luulisi sadepisaroiden tippuvan suvannon veteen. Matkaa silloin lähimmälle tielle 15-25 km. Käytän siellä omaa mittayksikköä jonka nimi on kaljankantama. Sen pituus on n. 15 km. Juuri kukaan ei jaksa kantaa niin paljoa kaljaa että riittäisi pitemmälle, eikä sen jälkeen juuri tölkkejä näy. Kulkuvälineenä koskikajakki. Kun tie päättyy jokivarressa, jatkuu matka ylävirtaan kajakilla, kosket vetämällä ohi, nivapaikat uittamalla ja vedenjakajan yli vetämällä kuin pulkkaa seuraavalle joelle. Sitä myötävirtaan kunnes tie ilmestyy. Ensimmäisen kerran kalastelin siellä 1956. Silloin oli erittäin vähän teitä ja pikkutiet aika huonokuntoisia. Unimogilla pääsi niitäkin. Niistä paikoista mistä silloin nousi paljon tammukkaa on aika turha toivoa isompaa saalista tänä päivänä. Tiet ovat se vitsaus mikä hävittää erämaan. Erämaa alkaa kaljankantaman päästä tiestä.