PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Tunnistaminen


Heikki Koskela
19.08.07, 16:17
Tämä tarina on tosi (jos niin haluaa uskoa):
Kolme sukututkijaa oli palaamassa kauniina ja lämpimänä kesäiltana sukutapahtumasta. Matkalla he näkivät tien varressa pienen järven kauniine hiekkarantoineen. He päättivät mennä uimaan. Riisuttuaan vaatteet hietikolle he pulahtivat järveen vilvoittelemaan.

Kohta ilmestyi rannalle kaksi tyttöä, jotka jäivät katselemaan miesten vesileikkejä.

Sukututkijoille tuli kutenkin pulma ratkaistavaksi. Heidän piti päästä jollain säädyllisellä tavalla vaatteidensa luokse. Työillä ei puolestaan ollut ensinkää lähtöhaluja rannasta, kun huomasivat miesten ahdingon. He jäivät siis odottamaa.

Miehet rohkaisivat luontonsa ja lähtivät rohkeasti kävelemään vaatteidensa luokse. Kaksi ensimmäsitä sukututkijaa peittivät molemmin käsin jakokivikokoelmansa. Mutta kolmas peitti molemmin käsin kasvonsa. Saatuaan vaatteet päälleen toverit kysyivät kolmannelta: "Kuinka sinä noin menettelit?" Kolmas vastasi: "Meillä päin henkilöt tunnistetaan sukunäön perusteella."

Hyvää sunnuntai-iltaa.

Maisa M
20.08.07, 10:54
T
Sukututkijoille ...

Miehet rohkaisivat luontonsa ja lähtivät rohkeasti kävelemään vaatteidensa luokse. Kaksi ensimmäsitä sukututkijaa peittivät molemmin käsin jakokivikokoelmansa. Mutta kolmas peitti molemmin käsin kasvonsa. Saatuaan vaatteet päälleen toverit kysyivät kolmannelta: "Kuinka sinä noin menettelit?" Kolmas vastasi: "Meillä päin henkilöt tunnistetaan sukunäön perusteella."

Hyvää sunnuntai-iltaa.

Ai, että "jakokivikokoelmansa"! Taisi sitä "sukunäköä" sitten olla kylällä vähän siellä sun täällä...:D

Hauskaa maanantaiaamua!
t. Maisa M