lisänimet, sukunimet - Suomen ero Ruotsiin nähden...

[M.Sjostrom]

Minulle on tullut voimakas vaikutelma, että Suomen myöhäiskeskiaikaiset ylhäisösuvut ottivat jo keskiajan puolella (kuten läpi 1400-luvun) lisänimiä käyttöön, käytännössä perinnöllisesti, jolloin niistä muodostui (ainakin sukujen miehille) sukunimiä;
[emme edes voi tietää, vaikka suomalaisilla ylhäisösukujen miehillä olisi hyvinkin ollut perinnölliset lisänimet jo ennen kuin suvut ilmaantuvat historian hämärästä aikalaisdokumentaatioon, mikä hämärän väistyminen on ollut 1300-luvun lopulta 1400-luvulle]

kun taas lienee hyvin tiedossa että Ruotsin ylhäisö otti sukunimet käyttöön pääsääntöisesti vasta 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa.

Onko jollakulla autenttista dataa, joka vastustaisi tätä päätelmää, päätelmää ajallisesta erosta suomalaisten ja ruotsalaisten välillä ?

Jos ja kun yllä oleva päätelmä pitää kutinsa, aikaero Ruotsin ja Suomen välillä on ainakin noin 200 vuotta, suomalaisten siis käyttäessä suvulle kuuluvia nimiä jo noin 200 vuotta aiemmin kuin ruotsalaisten.

[Matti Lund]

Minulle on tullut voimakas vaikutelma, että Suomen myöhäiskeskiaikaiset ylhäisösuvut ottivat jo keskiajan puolella (kuten läpi 1400-luvun) lisänimiä käyttöön, käytännössä perinnöllisesti, jolloin niistä muodostui (ainakin sukujen miehille) sukunimiä;
[emme edes voi tietää, vaikka suomalaisilla ylhäisösukujen miehillä olisi hyvinkin ollut perinnölliset lisänimet jo ennen kuin suvut ilmaantuvat historian hämärästä aikalaisdokumentaatioon, mikä hämärän väistyminen on ollut 1300-luvun lopulta 1400-luvulle]

kun taas lienee hyvin tiedossa että Ruotsin ylhäisö otti sukunimet käyttöön pääsääntöisesti vasta 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa.

Onko jollakulla autenttista dataa, joka vastustaisi tätä päätelmää, päätelmää ajallisesta erosta suomalaisten ja ruotsalaisten välillä ?

Jos ja kun yllä oleva päätelmä pitää kutinsa, aikaero Ruotsin ja Suomen välillä on ainakin noin 200 vuotta, suomalaisten siis käyttäessä suvulle kuuluvia nimiä jo noin 200 vuotta aiemmin kuin ruotsalaisten.



Tästä aiheesta on vaikeaa esittää täysin vakuuttavia todisteita.

Ensinnäkin puhun vain lisänimistä ja ainoastaan lisänimistä, sillä sukunimi käsitteenä tarkoittaa olosuhteista täysin riippumatonta lisänimen periytymistä samassa suvussa, josta poikkeaminen siten, että luovutaan vanhasta lisänimestä eikä käytetä aktiivisesti enää mitään lisänimeä tahi että vaihdetaan lisänimeä, johtuisi halusta irrottautua lisänimeen ankkuroidun suvun piiristä ja siis mahdollisesti siihen sukuun liittyvistä oikeuksistakin, syystä tai toisesta.

Lisäksi oletan erittäin varovaisesti, että lisänimien käytössä ei olisi ollut olennaisia eroja säätyjen välillä ennen ritarihuoneen kaltaisten laitosten ja säädösten syntymistä.

Tällöin olen joutunut eri aineistojen analyysin pohjalta pohtimaan sitä, missä määrin on mahdollisesti vaikuttanut se, että jossain päin on viranomaisten nimikirjauksissa noudatettu tiukempia kirjausohjeita kuin toisaalla. Tällöin ankara patronyyminen nimenkirjauskäytänne tietyissä asiakirjoissa peittäisi tehokkaasti sitä "tosiasiaa", että "reaalimaailmassa" eri säädyt käyttivät lisänimiä myös niillä alueilla aivan yhtäläiseen tapaan kuin niilläkin alueilla, joissa lisänimet tihkuvat löyhemmän kirjauskäytänteen johdosta paremmin esiin.


Tällöin olen vertaillut esimerkiksi 1600 -luvulla Västerbottenista, Västmanlannista ja Smålannista Pohjanmaalle muuttaneitten säätyläisten, sotamiesten, porvareitten ja erinäisten ammattimiesten nimenkirjauksia lähtöpaikkojen ja tulopaikkojen välillä. Lähtöpaikoilla vaikuttaa olleen lähes ehdoton patronyyminen nimen kirjauskäytänne mm. veroluetteloissa ja kirkonkirjoissa: mitään lisänimiä ei tahdo tihkua läpi. Sen sijaan tulopaikoilla osalla näistä henkilöistä ilmenee oitis lisänimi, jonka heidän on täytynyt saada jo aikoja sitten. Lähempi selvittely eräiden osalta on osoittanut, että sama lisänimi on saattanut olla syystä tai toisesta jo useammassakin polvessa.

Siis tässä on pointtina, että patronyymisen nimenkirjausohjeen ankara noudattaminen peittää lisänimien ilmenemisen eräissä asiakirjatyypeissä eräillä alueilla aika tehokkaasti, vaikka on ilmeistä, että lisänimien käyttötarve väestön keskuudessa on näillä alueilla aivan yhtä ilmeinen kuin niilläkin alueilla, joilla lisänimet tihkuvat paremmin asiakirjoissa esiin (asutus- ja ammattikulttuureissa ei ole sellaisia eroja, jotka selittäisivät toisistansa eroavia nimikäytänteitä). Tämän seikan pyrin aina huomioimaan jossain määrin kaikissa tutkimuksissani, siis sovellan sitä varovaisen harkintani mukaan.

Ylhäisöstä en ole joutunut keräämään siinä määrin materiaalia, että voisin antaa muuta kuin aivan spekulatiivista pohdintaa, mutta korkeammista virkamiehistä, jotka ovat 1400 -luvulla kuningashuoneen valtuuttamina kuninkaan puolesta hoitaneet asioita täällä ja jotka eivät siis ole suomalaisaatelia, (ja joista osa on ollut aika lähellä ylhäisöä, mutta ovat olleet oletettavammin "alhaisaatelia" (knaapeja)) ja tanskalaisia herroja, osalla ilmenee 1300 -luvun lopun ja 1400 -luvun tuomiokirjeissä lisänimi. Nämä ovat "herkullisia" asiakirjoja, koska korkean tuomioherran lisäksi niissä luetellaan asianomistajien lisäksi joskus myös kaikkien lautamiesten nimet, jolloin käytänteenä on useimmiten sekaisin patronyymillinen ja paikkagenetiivillinen nimenkirjaustapa.

Näistä havainnoista olen tullut siihen johtopäätökseen, että ainakin alhaisaatelissa ja ammattisäädyissä asiakirjojen kuvastama ero "Suomen ja Ruotsin" välillä, aikavälillä ~1370 ... ~1700, on ennemminkin erivivahteisista kirjauskäytänteiden noudattamistavoista johtuvaa ilmaisujen frekvenssieroa kuin heijastaisi reaalimaailman eroja nimien käytöissä. Kuten ehkä panet merkille antamastani aikavälistä, en näe myöskään olennaista eroa myöhäiskeskiajan ja sitä seuranneen ajan välillä, vaikkakin Kustaa Vaasan hallintokaudesta alkaen tapahtui voimakas hallinnon, viranomaiskäytänteiden muutos, joka heijastui radikaalisti asiakirjojen kirjausohjeissa ja aivan uudenlaisina asiakirjatyyppeinä.

terv Matti Lund