Heikki Koskela
16.03.09, 18:56
Sattui käsiini eräs tapaus erään pappilan vallanpitäjän eli kirkkoherran muistiinpanoista. Asia kiinnosti ainakin minua ja haluan sen tässä pääpiirteissään kertoa (lukeminen on kuitenkin vapaaehtoista).
Tämä tapahtui marraskuulla vuonna 1898. Muuan seurakuntalainen tuli ostamaan pappilasta ohraa luultavasti ruokatapeiksi. Hän oli valmis maksamaan tynnöristä 11 mk. Mutta kirkkoherra tunsi talollisen ja otti oitis puhutteluun. Hän syytti Jussia (keksitty nimi) petollisesta mielenlaadusta. Jussi oli näet papin mukaan jättänyt luovuttamatta papille sovittua määrää voita: "sano nyt suoraan, etkös pettänyt minua voinaulassa" , hän kovisti. Jussi "kierteli eikä tahtonut sanoa suoraan". Viimein Jussin kantti petti hiillostuksen alla ja hän tunnusti asian mutta "hän puolusti itt(eään) sillä, että melkein joka talo tekee samoin, ettei kukaan voi lakia täyttää, aina sitä tulee rikotuksi, että tuo kyllä pikku vääryys noin ystvien kesken tehty."
Sen verran tuo rikkomus kalvoi Jussin omaatuntoa, että alistui pyytämään anteeksi vuosia kestäneen rikoksen. Kirkkoherra antoi kyllä anteeksi mutta pani sille ankaran ehdon: " (anteeksi) minä lupasin ainoast(aan) sillä ehdolla, että hän maksaa joka naulan takaisin, minkä hän on pettänyt. Minä en niitä rahoja tahdo (jotka ovat varastetut) ne annetaan vaivaisille" ja lisäsi vielä Jussin valitukseen köyhyydestä: "Hän sanoi, että hän on köyhä. Minä sanoin: vaikka talo menisi."
Yli 110 vuotta sitten tapahtunut asia kertoo kirkon tiukasta otteesta tämäntapaisissa asioissa. Kirkkoherran vaatimukselle oli tietenkin laillinen peruste. Tuohon aikaan pappilat olivat vallankäytön yksi keskus. Asiat ovat muuttuneet kovasti noitten aikojen.
Tämä tapahtui marraskuulla vuonna 1898. Muuan seurakuntalainen tuli ostamaan pappilasta ohraa luultavasti ruokatapeiksi. Hän oli valmis maksamaan tynnöristä 11 mk. Mutta kirkkoherra tunsi talollisen ja otti oitis puhutteluun. Hän syytti Jussia (keksitty nimi) petollisesta mielenlaadusta. Jussi oli näet papin mukaan jättänyt luovuttamatta papille sovittua määrää voita: "sano nyt suoraan, etkös pettänyt minua voinaulassa" , hän kovisti. Jussi "kierteli eikä tahtonut sanoa suoraan". Viimein Jussin kantti petti hiillostuksen alla ja hän tunnusti asian mutta "hän puolusti itt(eään) sillä, että melkein joka talo tekee samoin, ettei kukaan voi lakia täyttää, aina sitä tulee rikotuksi, että tuo kyllä pikku vääryys noin ystvien kesken tehty."
Sen verran tuo rikkomus kalvoi Jussin omaatuntoa, että alistui pyytämään anteeksi vuosia kestäneen rikoksen. Kirkkoherra antoi kyllä anteeksi mutta pani sille ankaran ehdon: " (anteeksi) minä lupasin ainoast(aan) sillä ehdolla, että hän maksaa joka naulan takaisin, minkä hän on pettänyt. Minä en niitä rahoja tahdo (jotka ovat varastetut) ne annetaan vaivaisille" ja lisäsi vielä Jussin valitukseen köyhyydestä: "Hän sanoi, että hän on köyhä. Minä sanoin: vaikka talo menisi."
Yli 110 vuotta sitten tapahtunut asia kertoo kirkon tiukasta otteesta tämäntapaisissa asioissa. Kirkkoherran vaatimukselle oli tietenkin laillinen peruste. Tuohon aikaan pappilat olivat vallankäytön yksi keskus. Asiat ovat muuttuneet kovasti noitten aikojen.