patronyymi

[M.Sjostrom]

Onko tutkittua, kuinka vakuuttavaa tietoa siitä, että patronyymi ei olisi ollut ollenkaan suomalaisten aidossa käytössä ?

[Erkki A Tikkanen]

Kun katson esim. Rovaniemen asukkaita 1500-luvun asiakirjoista, hyvin harvalle on merkitty suku/lisänimeä.
Kaikilla sitä vastoin on patronyymi. Minusta he olivat lähes kaikki varmuudella suomalaisia.

Täysin empiirisenä tutkimuksena todettuna.:cool:

[M.Sjostrom]

Kun katson esim. Rovaniemen asukkaita 1500-luvun asiakirjoista, hyvin harvalle on merkitty suku/lisänimeä.
Kaikilla sitä vastoin on patronyymi. Minusta he olivat lähes kaikki varmuudella suomalaisia.


Erkki, tämä on toki tiedossa oleva eräs lähtökohta.
Patronyymit taatusti löytyvät suurimmalta osalta suomalaisia 1500-1800-lukujen asiakirjoista. Se ei ole epäselvää.

Kysymyksen asetelma on monimutkaisempi:
KUN asiakirja-aineisto pidettiin ruotsiksi, ja oletettavasti ruotsinkielinen kulttuuri ja tavat vaikuttivat voimakkaastikin siihen, mitä kirjaajat kirjoittivat asiakirjoihin,
onko todellisuudessa realistista, että kaikki tuo patronyymienkirjaus olisi tapahtunut asiakirjoihin pääasiassa siksi että se olisi ollut ruotsalaiseen nimistökulttuuriin kuuluva asia - ja että suomalaisilla ei ollutkaan noita patronyymejä todellisessa käytössä, vaan että ne ovat lähinnä vain kirjaamistyössä tehtyjä designaatioita.

Kyse on siitä, onko tälle hypoteesille mitään kunnollista näyttöä tueksi, vai jääkö se pelkäksi hypoteesiksi.
Jotakuinkin ymmärrettävää on toki, että ne asiakirjat, joissa on patronyymit, eivät ole todisteita, jotka tarjoaisivat tuolle hypoteesille tukea.


----------------------

ajatellaan tilanne: papisto olisi saanut ohjeet, että joka sorkka pitää kirjata mallilla etunimi ja patronyymi. Ihminen tai ihmisiä tulee ilmoittautumaan kirkollista toimitusta varten. Vastaanottaja tietäisi että oikeasti he eivät käyttäisi patronyymejä. Ohjeita noudattava vastaanottaja (pappi tms), kirjoitellakseen muistiinpanonsa asiasta, kysyy nimet ja kunkin kohdalla kysyisi myös, mikä on isäsi nimi. Näin kirjauksiin tulisi etunimi ja patronyymi - vaikkei kenties yksikään toimituksen henkilöistä ajattelisi eikä nimikoisi itseään patronyymillä.
Tämä on toki vain hypotetisointia.
En ole ollenkaan varma että noin olisi käynyt. Mutta JOS patronyymit eivät olleet suomalaisen nimistön osa, tuo on ainakin yksiu proseduuri, joka selittäisi kuinka asiakirja-aineiston sisältö tuolta osin olisi syntynyt.

[Heikki Särkkä]

Voitko hiukan täsmentää kysymystä. Mitä tarkoitat aidolla käytöllä? Oletan, että tarkoitat puhutun kielen käyttöä. Korjannet, jos olen väärässä.

[Heikki Särkkä]

Ehdin samaan aikaan tehdä kysymyksen. Yllä oleva riittää vastaukseksi.

[Heikki Särkkä]

Joku on muistaakseni esittänyt hypoteesin, että nen-loppuiset etunimeen perustuvat lisänimet olisivat olleet alkuaan patronyymejä. Penttinen Matti (järjestys näin) olisi siis tarkoittanut Mattia, jonka isän nimi oli Pentti.

Poika- tai tytär-loppuiset isännimet saattavat hyvin olla epäperäisiä.

[66SM]

En ainakaan voi antaa mitään varsinaista vastausta, mutta jotakin asian tiimoilta. Sellaisia nimiä sukuniminä olen tavannut kuin Lassinantti, Matinolli jne. eli eivät ruotsalaisen mallin mukaisia patronyymejä.

Toinen puoli asiaa on että Länsi-Suomessakin on ihmisillä ollut sukunimet, joita ei kuitenkaan haluttu kirjata vaan käytettiin patronyymimuotoja ilman sukunimeä. Jossakin ? olen nähnyt perustelun jossa todettiin ettei Itä-suomessa voitu luopua sukunimistä koska ihmisillä oli kaski milloin missäkin. Länsi-Suomessa verotuskohde oli yleensä kylä ja sen yksittäiset talot. Siellä ei sukunimen kanssa ollut samalla tavalla väliä, koska verotuskohde oli talo. Todennäköisesti sukunimi olisi vain aiheuttanut sekaannusta.

Oliko aateli vai kuka väitti ettei talonpoika sukunimeä tarvitse.

Sukunimet olivat olemassa, mutta ei haluttu mielellään käyttää. Patronyymit eivät olleet Ruotsin mallin mukaisia. Ruotsinkielessä son sanan käyttö on yksinkertaisempaa kuin suomenkielen poika sanan. Esim. Ersson = Erkinpoika. Tällaisia hypoteesejä.

[Make]

Faktaa en ole nähnyt, mutta olen elänyt vahvasti siinä uskossa, että nuo patronyymit olivat todellakin vain "kirjallisessa käytössä".

Mitä tulee länsisuomalaisiin "sukunimiin", niin en pidä niitä sukuniminä sanan siinä merkityksessä kuin sen ymmärrän. Ne olivat talojen ja torppien nimiä. Minultakin löytyy vielä 1800-luvun lopulta torppari esipolvia, joiden "sukunimi" muuttui kuusikin kertaa sen mukaan missä torpassa asuivat. Ja yleensä tuo talon nimikin liitettiin vain mieheen. Ja talollisissakin vain isäntään eikä esimerkiksi samassa talossa asuneeseen isännän veljeen.

En väitä mitään, tämä oli mutu ja valu -tietoa.

[M.Sjostrom]

Sukunimet olivat olemassa, mutta ei haluttu mielellään käyttää. Patronyymit eivät olleet Ruotsin mallin mukaisia.



tai sitten ei monilla kuitenkaan ollut sukunimeä... emme pysty kovin hyvin tietämään; tiedämme kuitenkin että jonkin verran oli talonpoikaisia sukunimiäkin - ainakin joillain kymmenillä prosenteilla


Tuo, käytettiinkö sukunimeä dokumenteissa, käsitykseni mukaan vaihtelee toisaalta
(a) kirjonkirjojen ja veroluetteloiden, ja
(b) käräjäasiakirjojen yms
välillä.
Käräjäasiakirjoissa ja jonkin verran maallisissa 'toimituskirjoissa' näyttäisi sukunimi (tai perinnöllinen lisänimi) olleen luontevassa käytössä.
Kun taas näyttäisi olevan aika pitkälle totta länsisuomalaisella alueella, että kirkonkirjoissa ei laitettu sukunimiä juuri muille kuin säätyläisille.

Juuri se että käräjäpaperit eivät olleet samalla tapaa 'systemaattisia' väestödokumentteja kuin nuo joista sukunimet paljolti puuttuivat, mielestäni puhuu sen puolesta että käräjäpapereissa näkyisi ainakin astetta aidommin, mikä se kutsumismuoto todellisuudessa oli.

[M.Sjostrom]

Mitä tulee länsisuomalaisiin "sukunimiin", niin en pidä niitä sukuniminä sanan siinä merkityksessä kuin sen ymmärrän. Ne olivat talojen ja torppien nimiä. Minultakin löytyy vielä 1800-luvun lopulta torppari esipolvia, joiden "sukunimi" muuttui kuusikin kertaa sen mukaan missä torpassa asuivat. Ja yleensä tuo talon nimikin liitettiin vain mieheen. Ja talollisissakin vain isäntään eikä esimerkiksi samassa talossa asuneeseen isännän veljeen.


Tästä ymmärryksestä olen erittäin pitkälle samaa mieltä.

Olen aika ajoin sanonut, että sukunimiä ei kannata uskoa.
[siis 'sukututkimuksellisena' aikakautena, mm 1600-1800-luvuilla...]

[Essimi]

Aikalaistodisteeksi voitaneen katsoa esim. "Vähänkyrön kirkonkassan suomenkielinen tilikirja vuosilta 1756-1774", jonka tekijä on kirkonisäntä Alexander Klanck. Tilikirja on julkaistu Kytösavut X, 1966, s. 211-230. Raimo Viikin toimittamassa henkilönnimihakemistossa on 58 miesten nimeä, neljä naisten. Miesten nimistä vain neljä on patronyyminimiä, muut muotoa Heikki Tuori, Matti Talonen, Mikko Soini, Matti Louko jne. Toki mukana on monia porvarisnimiä, mutta eittämättä suurin osa nimistä on "sukunimenomaisesti käytettyjä talonnimiä" ilman patronyymiä. Neljästä naisesta vain yhdellä on sukunimi, muut kolme ovat patronyymillisiä.

[Seppo T.]

Alla tunnetusta Paavin määräyksestä vuodelta 1340 poimitut Sääksmäen talonpoikien nimet. Hartikanpoikia listassa on, mutta muuten henkilöt esiintyvät (lähes ainoastaan) yhdellä nimellä + paikannimellä. Sitä voi tietysti miettiä, paljonko listassa on ruotsinkielisten kirkon juoksupoikien vaikutusta, niiden, jotka verojen saamatta jäämisestä Roomaan asti valittivat. Ruotsinkielisiä patronyymejä ei kuitenkaan ole näkyvissä.



Mathias de Rapalum, Cuningas de Rapalum, Ollj Neuari de Rapalum, Lazo de Vendentaka, Menracas de Vendentaka,
Pauo de Vendentaka, Olli de Salu, Olla Dysa de Voypala, Nykki Vargh de Voypala, Callas de Voypala,
Meilanpeti de Voypala, Anundi de Voypala, Marci de Voypala, Handupoter de Hiccala, Memo de Ryduala,
Somalayni de Riduala, Henric de Hactissanpoyca, Azico de Hactissaenpoyca, Juddi de Hactissaenpoyca,
Melico de Iudicala, Meluncta de Cartala, Melita de Hyrfala, Ye de Oncala, Satato de Laynamaesse,
Somalayna de Harala

[Jari Nykänen]

Alla tunnetusta Paavin määräyksestä vuodelta 1340 poimitut Sääksmäen talonpoikien nimet. ... Rapalum, Vendentaka, Voypala, jne.

Hitto, nyt vasta ajattelin että Sääksmäki oli tuohon aikaan ollut tosi laaja ... voisi jopa sanoa että yhtä kuin Hämeen lääni :eek:

[Tillander]

Mielenkiintoinen keskustelu!
Olen usein miettinyt itsekin, ja etsinyt vastauksia kirjallisuudesta, käyttivätkö esivanhempamme todella muotoa "Heikki Juhonpoika" kun
-puhuttelivat läsnäolevaa henkilöä, tai
-halusivat viitata poissaolevaan henkilöön.

Venäjällä yhdistelmää käytetään edelleen kummassakin tarkoituksessa, etunimi ja isännimi on muodollinen puhuttelutapa, ja venäläiset puhuivat aikanaan "Boris Nikolajevits'ista" eivätkä "presidentti Jeltsinistä".
Islannissahan on edelleen käytössä etunimi+patronyymi, ja olen islantilaisilta kysynyt käytäntöä. Minulle on kerrottu, ettei isännimeä käytetä puheessa, vaan ainoastaan etunimeä. Kyseessä ei kuitenkaan ole automaattinen sinuttelu. Jos taas otetaan esimerkki aikaisemmasta presidentissä, niin häntä puhuteltiin "fru Vigdis".

[M.Sjostrom]

loistava lista :D:

mutta osa jo tästäkin on erinäisistä syistä johtuen ilmiselvästi ruotsalaisia tai puoliruotsalaisia.
GENETIIVIN käyttö tästä ainakin tuntuu tulevan täysin osoitetuksi. Eipä siis juurikaan sukunimiä, vaan paikannimiä (omistuksia kai yleens) genetiivillä liitettynä... [eli, suomalaisilla oli olennaisesti sama kuin sakemanneilla, joilla käytössä 'von']

Mathias de Rapalum
Cuningas de Rapalum
Ollj Neuari de Rapalum
Lazo de Vendentaka
Menracas de Vendentaka
Pauo de Vendentaka
Olli de Salu
Olla Dysa de Voypala - aika selvä skandinaavinimi
Nykki Vargh de Voypala - vargh on ilmiselvä susi, ruottia
Callas de Voypala
Meilanpeti de Voypala
Anundi de Voypala - anund on skandinaavinimi
Marci de Voypala
Handupoter de Hiccala
Memo de Ryduala
Somalayni de Riduala
Henric de Hactissanpoyca - Hartikka, ilm. Hartvig, olisi skandinaavinimi
Azico de Hactissaenpoyca
Juddi de Hactissaenpoyca
Melico de Iudicala
Meluncta de Cartala
Melita de Hyrfala
Ye de Oncala
Satato de Laynamaesse
Somalayna de Haral

Latinaksi kun nämä oli raaputeltu, siitä tulee tuo että ranskalaiselta vivahtava 'de' on koko ajan käytössä.

sukunimiä, tai lisänimiä, on Nevari, Dusa ja Varg -ja tämä voi olla kaikkineen germaanista, eikä ehkä ollenkaan suomalaista.

Hartikka sinänsä lienee skandinaavinen nimi, ja siksi Hartikanpoikia voidaan otaksua ainakin puoliruotsalaisiksi... Mutta,
Nuo kolme Hartikanpoikaa [siis kun ei ole '-son' vaan '-poika') niminä, kertovat kyllä että jo tuolloin tuommoisen patronyymin käyttö OLI mahdollista suomenkielessä. Vaikka se sitten olisikin käytössä henkilöistä, joilla oli ruotsalainen juuri.

Kaiken kaikkiaan, ylläolevasta teen sen suuren päätelmän että genetiivi on suomenkielen käyttö nimistössä (sukunimentapaisissa) jo puoli vuosituhatta ja yli...

[66SM]

Tuolla 1550 luvulla olen nähnyt muutamana vuotena sukunimet kirjattuna joidenkin pitäjien kohdalla SAY'ssä. Eivät olleet talon nimiä. Sen jälkeen katosivat.

[Heikki Särkkä]

Vienan-Karjalassa säilyi vanha isännimikäytäntö 1900-luvun puolella asti. Runonlaulaja Miihkali Perttusta sanottiin lähipiirissä isän mukaan Arhippaini Miihkaliksi (=Miihkali Arhipanpojaksi).

[TEN]

Heips!

Nuo patronyymit ovat sitten mielenkiintoisia juttuja. Tuossa ylenpänä viestiketjussa oli muutamia partronyyminimiä mainittuina, mutta kertokaahan millaisia patronyymejä olette muut kohdanneet ja jos olette tavanneet, niin vieläkö alkuperäisen patronyymin kantajan jälkikasvu kantaa samaa patronyymiä... Itse omaa pientä tutkimusta kerätessä huomasin nuo patronyymit ja kuinka ollakaan, näiden nimien takaa löytyi mielenkiintoinen historia ja yhtymäkohtia kyläyhteisöjen menneisyyteen.

Terveisin, TEN, Ermon talosta!

[Hyfwärin]

Patronyymeja on varmasti käytetty normaalissa kanssakäymisessä, mutta pääasiassa silloin, kun samassa kylässä oli, ja on (koskee myös tätä aikaa), paljon samaa sukunimeä, erottelemaan henkilöitä toisistaan. Sukunimet olivat silti käytössä jo ainakin 1500-luvulla, todennäköisesti jo aikaisemminkin. ainakin Itä-Suomessa.
Voisiko ajatella niin, että patronyymi käytäntö oli Ruotsalaisen aatelin keino yrittää hävittää sukunimet Suomesta, kun eihän heilläkään ollut sukunimiä?

[Daniel Falck]

"Tässä Simo Vaatehuoneelta, terve!" ;)

Mielestäni tuo nimilista ei todista, että genetiivinimiä olisi käytetty. Eivätkös nuo paikannimet tässä ilmaise vain paikkaa? Itse epäilen onko "de Hactissanpoyca" henkilönnimi ja ounastelen sen olevan listan logiikkaa seuraten paikannimi, tyyliin Haktisenpaikka. Vai ovatko ko. henkilöt todistetusti Hartisen poikia?

Entä ovatko Somalayni/a suomalaisia/Suomalaisia? Viitataanko nimellä etnisyyteen vaiko kenties sukunimeen?

[Seppo T.]

Mielestäni tuo nimilista ei todista, että genetiivinimiä olisi käytetty. Eivätkös nuo paikannimet tässä ilmaise vain paikkaa?


Suomeksi voi käyttää genetiiviä tai sitten vaihtelevasti elatiivia ja ablatiivia (joissakin harvoissa tapauksissa olen nähnyt myös inessiiviä).

Eipä tuo "de" tai ruotsinkielinen "av" todista suomalaisesta genetiivistä mitään varmaa.


Itse epäilen onko "de Hactissanpoyca" henkilönnimi ja ounastelen sen olevan listan logiikkaa seuraten paikannimi, tyyliin Haktisenpaikka. Vai ovatko ko. henkilöt todistetusti Hartisen poikia?

Alkuperäisin asiakirja lienee Mustan Kirjan jokin sivu. Tuossa on hyvät perusteet epäillä kirjoitus/kopiointivirhettä:

r- ja c- kirjaimet ovat olleet kirjoitusasultaan hyvin lähellä toisiaan. "ch" tai "ck" tai pelkkä "k" on myös ollut hyvin lähellä esszet-ligatuuria. Kieltä tuntematon kopioija voi nekin sekoittaa keskenään. Poika (joka sekin on skandinaavinen lainasana) on noissa vanhoissa teksteissä yleensä kirjoitettu juuri noin (y=ij).


Entä ovatko Somalayni/a suomalaisia/Suomalaisia? Viitataanko nimellä etnisyyteen vaiko kenties sukunimeen?

Tuossakin voi epäillä pientä tulkinta- tai kopiointivirhettä jossain siinä välissä kun veronvälttelijäin nimet on ensimmäisen kerran listattu johonkin ja Roomasta tullut kirje tai sen kopion kopion kopio on kopioitu Mustaan Kirjaan. Jos Suomalainen on kirjoitettu niinkuin tuohon aikaan usein oli tapana, lyhentäen viimeinen nasaali (n) viivalla edellisen kirjaimen (e) päälle, niin lopun "-en" on useissa käsialoissa helppo tulkita väärin vaikka i-kirjaimeksi.

Nimi viittaa silloiseen Suomeen eli nykyiseen Varsinais-Suomeen.

S.T.

[tellervoranta]

Siirrän Kiimingin henkikirjanv.1674, mistä näkee patronyymit ja sukunimet.

[TapioV]

Seppo Suvanto "Knaapista populiin" teoksessaan käsittelee laajasti -poyka nimiä, joita hän sanoo lisänimiksi. Jo Aulis Oja oli koonnut poika-nimiä asiakirjoista. Jönis Munnipoyka (1412) - talonnimi Munti 1500-l. Magnus Osmapoyka (1420) - talonnimi Osma jne. Nimimuoto näyttää olleen runsaasti käytössä 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alkupuolella: Erik Poranpoika, Peder Nikkarinpoika, Ture Karlsson Kairanpoika. FMU 897, 1201; REA 331. Nimet viittaavat veneen- ja laivanrakennustoimintaan ja voivat olla parinkin sukupolven takaisia. Nuorempi Fincke-suku oli alunperin Rengonpoika ainakin kahdessa sukupolvessa: Jöns Rengonpoika eli Jöns Larsson, hänen poikansa Jöns Jönsson eli Jöns Rengonpoika ja Nils Rengonpoika. Anthoni, ÄSF:132-133. Tässä tapauksessa voidaan puhua jo sukunimestä, ei pelkästään lisänimestä.

Calamnius-suku on lähtöisin Lohtajan Mattilasta, jota kutsuttiin myös Matinmikoksi nimismies Mikko Matinpojan mukaan. Pohjois-Pohjanmaalla on runsaasti tämän tyyppisiä talonnimiä. Se on alunperin patronyyminen nimi.

Yleisin tapa läntisellä nimialueella asiakirjojen mukaan oli sama kuin vielä minun nuoruudessani. Kirjuri kirjoitti "Nils Mickolan", kun isäntä ilmoitti nimekseen Mikkolan Niku. Jos samasta kylästä oli useampi isäntä lautakunnassa kirjattiin Nils Nilsson Sattulast, Per Gregersson ibd jne.

Itäisen nimikäytännöm alueella suurperheen sukunimi oli käytössä ristimänimen yhteydessä ja vain silloin kun suurperheessä oli toinenkin samanniminen, on ollut tarpeen erottaa heidät isän nimillä. Ortodoksipapit toivat venäläisen patronyymikäytännön, jolle suurperheissä saattoi olla tarvettakin. Naisten nimiä oli käytössä vähemmän kuin miesten. Jotenkin suurperheessä piti erottaa heidät. Näinkö: Maija-maammo, Maija-sisko, Maija-miniä, isännän äiti, isännän sisko, pojan vaimo?
TV

[Seppo T.]

TapioV. toi esille asian, jonka ensin ajattelin lisätä edelliseen viestiini, mutta tuumasin välttää liikaa rönsyilyä. Lisättäköön edelliseen, että Kannaksella on 1600-luvun alussa joitakin tuohon ryhmään kuuluvia nimiä. Herttapoika ja Rantapoika eivät selvästikään ole patronyymejä. Muutama muukin sieltä taitaa löytyä, mutten muista nyt varmasti.

S.T.

[tellervoranta]

Oikein makeita nuo Herttapoika ja Rantapoika :p:

Eräs esi-isistäni on Talonpoika; Näitä näyttääkin olevan monessa pitäjässä. Huomasin kuukkeloidessa. Kumpaa laatua lienee Pellonpoika (Alatornio), Wahapoika (Haapavesi),Poika (Käkisalmi), Kujanpoika ( Ylihärmä) sekä Papinpoika ( Mäntyharju).:confused:

Yhtään tytär-loppuista en löytänyt kastettujen sukunimistä. Tytär-alkuisia kyllä on. :cool::cool:

[Matti Lehtiö]

Patronyymin käyttötarkoitus oli yksilöidä henkilö tarkemmin viranomaisasiakirjoissa, koska lisänimillä ei ollut viranomaisten silmissä virallista asemaa. Keskinäisessä kanssakäymisessä niitä ei käytetty ainakaan länsisuomalaisessa puhekäytännössä. Käytössä oli erilaiset lisänimet (ei sukunimet). Tämän vuoksi emme tapaa esim. veroluetteloissa nimiä: Espanjan-Maija, vaikka hänen kohdalla tämä erikseen oikein mainitaan 1700-luvun alun käräjäasiakirjoissa: "Että hänet tunnetaan tällä paremmin nimelle Espanjan-Maija, jonka sanotaan johtuvan hänen punaisesta tukastaan".

Poikkeukset kuitenkin vahvistavat sääntöä.
1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun veroluetteloissa, lähes puolet itsellisväestöstä mainitaan lisänimellisenä täällä Etelä-Pohjanmaalla.

Matti Lehtiö

[Antti Järvenpää]

Olen lukenut mielenkiinnolla tätä keskustelua. Itselläni ei ole siihen kovinkaan paljoa annettavaa, mutta niin oikeinkirjoitus kuin tulkintojen oikeellisuus kiinnostaa. Lapsuuden Ähtärissä (olin siellä kaikki lapsuuteni kesät), ihmiset tunnettiin aina talon mukaan. Lausuttiin vaikkapa Mattilan Esko, mutta kirjoitettin Esko Hämäläinen. Uskoisin, että tavalla ilmaista ihmiset on todella pitkä perinne. Ne 1800-luvun puolella syntyneet ihmiset, jotka käyttivät tätä ilmaisutapaa, olivat oppineet sen vanhemmiltaan jne. Patronyymistä nimen ilmaisua en ole oikeastaan koskaan kuullut puhekielessä. Sitä on käytetty vain tilanteissa, jossa toinen ei ole hoksannut, kenestä on ollut puhe, eli on täsmennetty kenenkä tytär tai poika puhuttu oli.

Toinen lapsuuteni liittyvä mielenkiintoinen muisto on se, että äitini täti, joka vieraili paljon sukulaisissa ja niin myös meillä, alkoi tarinsa usein seuraavalla tavalla: "Olin käymässä täti Annin Matin Liisalla......". Tämä on jäänyt jotenkin mieleeni siten, että kun puhuttiin etäisimmistä sukulaisista, joita kuulija ei oletettavasti oikein osannut tunnistaa tai asemoida sukuun, niin puhuja nimesi henkilön sukulaissuhteen kautta. En tiedä kuinka yleistä tämä oli, mutta on jäänyt lapsuudesta mieleen.

[Heikki Särkkä]

Seuraavassa tarkoitan patronyymisillä nimillä nimiä, joihin sisältyy henkilön isän nimi, olipa kyseessä 1) poika-tai tytär-loppuinen perinteisesti patronyymiksi sanottu nimi, 2) mallia Matinolli, Kaijanliisa olevat nimet, joiden alkuosa on voinut osoittaa henkilön isännimen (ellei nimi ole ehtinyt muuttua vakiintuneeksi sukunimeksi tai 3) Arhippaini Miihkali olevat nimet. Ilmeistä on, että ainakin osassa nykyistä Suomea tai sen lähialuetta tyypit 2 ja 3 ovat olleet kansanomaisessa käytössä. Myös saamelaisilla patronyymit ovat edelleen osa elävää puhuttua nykykieltä.
Voidaan spekuloida, että aikana, jolloin vanhat esikristilliset nimet jäivät pois käytöstä eikä valittavan ollut suurta joukkoa uusia nimiä, syntyi väestön kasvaessa tarve erotella muuten samannimiset henkilöt isän tai äidin nimen perusteella. Tästä meillä ei tietenkään voi olla varmaa tietoa.

[Matti Lund]

Patronyymin käyttötarkoitus oli yksilöidä henkilö tarkemmin viranomaisasiakirjoissa, koska lisänimillä ei ollut viranomaisten silmissä virallista asemaa. Keskinäisessä kanssakäymisessä niitä ei käytetty ainakaan länsisuomalaisessa puhekäytännössä. Käytössä oli erilaiset lisänimet (ei sukunimet). Tämän vuoksi emme tapaa esim. veroluetteloissa nimiä: Espanjan-Maija, vaikka hänen kohdalla tämä erikseen oikein mainitaan 1700-luvun alun käräjäasiakirjoissa: "Että hänet tunnetaan tällä paremmin nimelle Espanjan-Maija, jonka sanotaan johtuvan hänen punaisesta tukastaan".

Poikkeukset kuitenkin vahvistavat sääntöä.
1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun veroluetteloissa, lähes puolet itsellisväestöstä mainitaan lisänimellisenä täällä Etelä-Pohjanmaalla.

Matti Lehtiö



Mielenkiintoinen havainto tämä Espanjan Maija.


Minua on askarruttanut Oulussa 1600 -luvun alussa asunut Espanjan Matti, että mistä hän olisi lisänimensä saanut?

Eräs tapaus vuodelta 1640 kuvastaa Espanjan Mattia.

Siinä Oulun kaupunginnotaari (syndicus) Kaarlo Olavinpoika valitti Jussi Romppaisesta, joka oli myynyt hänen poissaollessaan hänen vaimollensa olutta ja paloviinaa ja oli ottanut vaimolta vastaan maksuna joitakin tavaroita, jotka olivat sattumoisin Espanjan Matin Kaarlo Olavinpojalle jättämiä pantteja. Jussi Romppainen oli saatuaan nämä tavarat, myynyt ne pois Savonmaassa. Kaarlo katsoi Romppaisen toimen hänen yksinkertaisen vaimonsa höynäyttämiseksi. Pantteja ei olisi saanut antaa pois, koska Espanjan Matti oli luvannut lunastaa ne takaisin. Nyt lunastuksen aika oli tullut.

Jussi Romppainen tuomittiin maksamaan panttien arvon takaisin Kaarlo Olavinpojalle ja sopimaan Espanjan Matin kanssa hänen tavaroittensa korvaamisesta.

(LÄHDE: Oulun raastupa 7.03.1640, KA 1640: U1: 137 (mf ES1424)).

Tuo Kaarlo Olavinpoika lienee sama Kaarlo Olavinpoika, joka oli myös Pohjanmaan kymmenystarkastaja ja ehkä Pohjanmaalla kruununvoutina toimineen Israel Olavinpojan veli? - Nämä kaksi virkamiestä esiintyvät paljon 1600 -luvun alkupuoliskon tuomiokirjoissa, mutta en ole kohdannut heille lisänimiä niissä eikä veroluetteloissakaan.

Tuo syndicus -nimitys on Ruotsissa harvinaisempi ja toimenkuva on saattanut olla eri aikoina erilainen, mutta aina se on ollut kaupungissa maistraatin virkamies ja maistraatin sihteeristöön kuuluva.

Espanjan Matista en ole löytänyt selitystä hänen lisänimelleen, mutta sehän saattaa olla samansuuntainen kuin Maijallakin. Kun kysymys on kuitenkin satama- ja tervakaupungin asukkaasta, voihan tuo olla niinkin, että Matti olisi käynyt myymässä tervaa aina Espanjassa saakka (tuskin muuta sinne Oulusta päin myytiin ja tuskin se oli helppoa sinne myydä, koska Ruotsin kuningashuone tahtoi kaiken liikenevän tervan sotalaivastonsa rakentamiseen!) ja saanut nimensä siten???

Vanhimmista veroluetteloista ja sakkoluetteloista voidaan havaita paikoin aika sankastikin vankkoja lisänimiä Länsi-Suomessa. Uskon tutkimusteni pohjalta, että paikannimet ja ihmisten kiinnittäminen niihin on ollut tärkeä ikivanha käytänne ja siten paikannimipohjainen genetiivillinen nimikäytänne yksilöimisessä se vallitsevin tapa, enimmäkseen talonnimipohjainen.

Väestöolot varsinkin Länsi-Suomessa olivat 1500 -luvun alkupuolella sangen vakaat (paikoin täysin pysähtyneet) ja suppeat, mistä johtuen satunnaisvaihtelu lisänimissä oli vähäistä ja siten aloittelija saattaa hurahtaa sukunimiharhaan, kun innostuu niitä aikoja selvittelemään. Tällöin hänelle selviävät ainoastaan ne henkilöt, joille ei tapahdu asuinpaikassa ja sen nimityksissä mitään muutosta. Muiden osalta tulee umpikuja, koska noudatettu metodi on niin naiivi.

Henkilönotaatiopohjaisten talonnimien synty kielii lisääntyneestä luonnollisesta yksilöintitarpeesta, joka johtui väestön ja peltoalojen lisääntymisestä ja niitä seuranneista lisääntyneistä tilojen lohkomisista.

terv Matti Lund

[Matti Lehtiö]

Menee nyt vähän ohi otsikon aiheen, mutta itse olen miettinyt, josko jokin Espanjasta tuotu tuote olisi ollut väriltään punainen - punaviini -kangaslaatu - mauste???? Ehkä joku keksii selityksen - olisi mukava kuulla?

Lisää asian sivusta.
Ylistarossa kuolee Hiskin mukaan 25.11.1731 Hanhikoskella "Mats Cupparshegg". Matin asuman torpan (myöhemmin maatalo) nimeksi vakiintuu myöhemmin osuvasti: Kupari, jossa lähtökohtana on siten ollut Matin huomiota herättävä kuparinpunainen parran väri.

Matti Lehtiö

[Seppo Niinioja]

Patronyymin käyttötarkoitus oli yksilöidä henkilö tarkemmin viranomaisasiakirjoissa, koska lisänimillä ei ollut viranomaisten silmissä virallista asemaa. Keskinäisessä kanssakäymisessä niitä ei käytetty ainakaan länsisuomalaisessa puhekäytännössä. Käytössä oli erilaiset lisänimet (ei sukunimet). Tämän vuoksi emme tapaa esim. veroluetteloissa nimiä: Espanjan-Maija, vaikka hänen kohdalla tämä erikseen oikein mainitaan 1700-luvun alun käräjäasiakirjoissa: "Että hänet tunnetaan tällä paremmin nimelle Espanjan-Maija, jonka sanotaan johtuvan hänen punaisesta tukastaan".

Poikkeukset kuitenkin vahvistavat sääntöä.
1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun veroluetteloissa, lähes puolet itsellisväestöstä mainitaan lisänimellisenä täällä Etelä-Pohjanmaalla.

Matti Lehtiö

Kannattaa mainita myös nimistöntutkija Sirkka Paikkalan artikkeli
Patronyymit ja matronyymit sukututkimuksissa,http://www.genealogia.fi/nimet/nimi16s.htm .

Paikkala toteaa, että Suomessa ei juurikaan ole tutkittu patronyymejä ja matronyymejä. Siksi hän esittää omatkin näkemyksensä vielä (1997) suurin varauksin. Hänen mukaansa Suomessa patronyymejä ei ole käytetty kansanomaisesti kuten monissa muissa kielissä. Meillä patronyymit ovat eläneet lähinnä asiakirjoissa, joiden laatimismallit ja nimien kirjaamistavat olivat lainatavaraa. Kuitenkin - ehkä osin suurvaltakauden ruotsalaistamispaineissa - patronyymit juurtuivat jonkin verran ylempien luokkien käyttöön ja sieltä 1800-luvulla kansanomaisempaankin käyttöön.

Jos muistan jostakin lukemani oikein, patronyymikäytännön onkin katsottu olevan peräisin emämaa Ruotsista.

Tässä on vielä tanskalainen blogi patronyymeistä: http://geneablog.keep-smiling.dk/20060401_patronymer/ . Patronyymien käyttö kiellettiin Pohjoismaissa ensimmäisenä Tanskassa vuoden 1856 nimilailla. Melko harhaanjohtavana pidän väitettä, että Suomesta ei juurikaan tunneta patronyymejä, vaan nimi otettiin perinteisesti alueen tai talon mukaan, josta suku oli peräisin.

Hans Högmanin sivusto on yleensä hyvin asiantuntevasti laadittu, tässä nimitietoutta mm. patronyymeistä: http://www.algonet.se/~hogman/namnskick_sv.htm (http://www.algonet.se/%7Ehogman/namnskick_sv.htm) .

Seppo Niinioja

[66SM]

Ainakin minun on vaikea uskoa että poika tai tytär pääte olisi ollut käytössä ennen ruotsinvaltaa. Ruotsinkielen vastaavat sanat ovat yksinkertaiset ja helpot lausua toisin kuin vastaavat suomenkieliset muodot.

Kun seuraa nimien muotoutumista vuosisatojen aikana on suuntaus selvästi helpommin lausuttavaan ja lyhyempään muotoon. Jos vertailee nimiä niin uskon että seuraavista vaihtoehdoista se helpompi on todennäköisempi. Eli ennemmin Matinolli kuin Olli Matinpoika. Tietyt vokaali ja konsonanttiyhdistelmät ovat selvästi työläämmät kehittää puheessa kuin toiset ja nämä hankalammat katosivat vähitellen sanoista joita jouduttiin käyttämään paljon. Esim. sanassa Matinpoika on p kirjaimen kehittäminen tähän kohtaan työläämpi kuin sama kirjain nimessä Päätalo.

Tämä näkyy myös miten Panelian kylän nimi on muokkautunut ja saman kylän talonnimi Ellaa.

[M.Sjostrom]

Indoeurooppalaiset vs muut kulttuurit
--------------------------------

venäläisille nimi ja patronyymi on ja on ollut muodollisemman (kunnioittavamman) puhetavan osanen.

skandinaaveilla (etenkin itä-skandinaaveilla, so ruotsalaiset ja tanskalaiset) nimi ja patronyymi oli -todistettavasti- normaali ja hyvätasoinen identifiointi (myös asiakirjoissa) ainakin myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa.
Jotkut erityisesti vanhemmasta perinteestä kiinnipitävät aatelissuvut (kuten Brokindin herrojen suku) lykkäsivät sukunimen käyttöönottoa, viimeisimmät 1700-luvun alkuun saakka. Eli heille nimi ja patronyymi oli ylevämpi kuin -ilmeisesti heidän näkökulmastaan modernit ja epäilyttävät- sukunimet


Välissä olleilla suomensukuisilla kansoilla on vastaavana aikana havaittavissa enempi lisänimikulttuuria... ei siis välttämättä patronyymejä.

[Heikki Särkkä]

Hyvin uskottavaa on, että poika- ja tytär-loppuiset patronyymit on rakennettu ruotsin kielen mallin mukaan, mikä ei tietenkään tarkoita, että suomen kielessä ei olisi koskaan puheessa käytetty muulla tavoin muodostettuja patronyymisiä nimiä. Miten muuten olisivat sukunimet Martikka, Pentikkä ja Illukka muodostuneet kuin jonkun esi-isä Martin, Pentin ja Iljan tai Illen nimen mukaan?

[Kataja]

Menee nyt vähän ohi otsikon aiheen, mutta itse olen miettinyt, josko jokin Espanjasta tuotu tuote olisi ollut väriltään punainen - punaviini -kangaslaatu - mauste???? Ehkä joku keksii selityksen - olisi mukava kuulla?


Palataanpa vähän ketjussa taaksepäin eli Espanjan Maijaan ja Espanjan Mattiin.
Espanjanpunainen (Spanish red) sekä portugalinpunainen (Portugese red) taiteilijaväri valmistetaan erilaisten lisäaineiden ja menetelmien avulla saflor-kasvista. Voi olla että nimeäminen jotenkin viittaa punaisten rypäleiden väriin.
Marjatta