Sukunimitietoutta

[Seppo Niinioja]

Pistän tähän juuri löytämäni Minna Saarelman 22.4.2008 päivätyn Helsingin yliopistossa laaditun esityksen Sukunimijärjestelmän kehitys ja nykytila:
www.helsinki.fi/hum/skl/ssu/nimisto2008/22_4.ppt (http://www.helsinki.fi/hum/skl/ssu/nimisto2008/22_4.ppt) . Aiheestahan on kirjoittanut myös mm. Sirkka Paikkala artikkelin Sukunimet sukututkimuksessa, Sukutieto 1997:4, s. 4-10 , http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm#Alku

Seppo Niinioja

[M.Sjostrom]

noissa kun on puhetta ihastuttavista itäsuomalaisista ikiaikaisen nimitadition sukunimistä, niin minäkin olen esivanhemmistäni löytänyt ainakin yhden jolla oli tuollainen oikeasti vanhaan traditioon kuuluva itäsuomalaisnimi:

esiäitini Venla Eerontytär Vehvilätär.

(kirjoitettuna se yleensä oli: Wendela Ersdotter Wehwilätär)

Hän oli syntyjään Pexämäjen maalaispitäjästä, ja eli 1700-luvun alkupuoliskolla.

En vieläkään tiedä, mitä tai mikä alue on ollut tuo 'Vehvilä', johon ominaisuuteen hänet tuo perintönimi feminiinipäätteellään liittää.

[Sami Lehtonen]

noissa kun on puhetta ihastuttavista itäsuomalaisista ikiaikaisen nimitadition sukunimistä, niin minäkin olen esivanhemmistäni löytänyt ainakin yhden jolla oli tuollainen oikeasti vanhaan traditioon kuuluva itäsuomalaisnimi:

esiäitini Venla Eerontytär Vehvilätär.

(kirjoitettuna se yleensä oli: Wendela Ersdotter Wehwilätär)

Hän oli syntyjään Pexämäjen maalaispitäjästä, ja eli 1700-luvun alkupuoliskolla.

En vieläkään tiedä, mitä tai mikä alue on ollut tuo 'Vehvilä', johon ominaisuuteen hänet tuo perintönimi feminiinipäätteellään liittää.

Vehviläinen-sukunimen tausta on patronyyminen ja tulee tod.näk. venäläisestä nimikulttuurista Fefil, Feofil (kreik. Theofilos). Myös nämä patronyymiset juuret ovat itäsuomessa olleet yleisiä, kuten em. esitys esitteleekin esimerkiksi Pentikäisen.

[Sami Lehtonen]

Vehviläinen-sukunimen tausta on patronyyminen ja tulee tod.näk. venäläisestä nimikulttuurista Fefil, Feofil (kreik. Theofilos). Myös nämä patronyymiset juuret ovat itäsuomessa olleet yleisiä, kuten em. esitys esitteleekin esimerkiksi Pentikäisen.

Edellisen lisäksi Suonenjoella on kylä nimeltä Vehvilä ja Ruokolahdelta ja Jääskestä lyötyy Vehviälä. Kumpi sitten tuli ensin kylännimi vai sukunimi - mene ja tiedä.

[Jari Nykänen]

Minä olisin kiinnostunut tuon Nykänen alkuperästä, joissain viitataan että se kertoo ruumiinrakenteesta, toisaalta taas lyhyestä puukosta. Jos joku tietää tarkempaa nimen alkuperästä kiinnostaisi kovin.

[Sami Lehtonen]

Minä olisin kiinnostunut tuon Nykänen alkuperästä, joissain viitataan että se kertoo ruumiinrakenteesta, toisaalta taas lyhyestä puukosta. Jos joku tietää tarkempaa nimen alkuperästä kiinnostaisi kovin.

Nykänen ja Nykyri ovat ilmeisesti samaa juurta. Itämurteissa ja Pohjois-Pohjanmaalla tunnetaan nykä eli "pieni puukko t. veitsi". Karjalassa nykä, Aunuksessa ńügä, ńügür "lyhyt, tylppä esine". Olisi voitu antaa lisänimeksi esimerkiksi lyhytkasvuiselle.

Tähän ja edelliseen Vehviläiseen lähteenä esitelmässäkin mainittu Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos "Sukunimet".

[Irma Kaarina]

Ihmettelen tässä sukunimen muuttamisesta seuraavanlaista: Kuinka isoisäni on saanut 14 vuotiaana käyttöön uuden suomenkielisen sukunimen vuonna 1895, ei kuitenkaan ole tietoa onko hänen äitinsä ottanut saman sukunimen käyttöön. Hänen isänsä ei kuitenkaan ole voinut ottaa uutta sukunimeä koska hän kuollut jo vuonna 1890.
Alkuperäinen nimi ollut ruotsinkielinen.

Näin aloittelevana sukututkijana kaikenlaisesta tiedosta kiitollinen.

[Sami Lehtonen]

Ihmettelen tässä sukunimen muuttamisesta seuraavanlaista: Kuinka isoisäni on saanut 14 vuotiaana käyttöön uuden suomenkielisen sukunimen vuonna 1895, ei kuitenkaan ole tietoa onko hänen äitinsä ottanut saman sukunimen käyttöön. Hänen isänsä ei kuitenkaan ole voinut ottaa uutta sukunimeä koska hän kuollut jo vuonna 1890.
Alkuperäinen nimi ollut ruotsinkielinen.

Näin aloittelevana sukututkijana kaikenlaisesta tiedosta kiitollinen.

Jos oikein tulkitsen, niin ihmettelet siis, miten alaikäinen ja siten vajaavaltainen henkilö on voinut muuttaa 'virallisen' nimensä toiseksi? Ennen vuonna 1921 voimaan tullutta sukunimilakia ei sukunimiä koskevaa lainsäädäntöä käytännössä ollut. Siten ei myöskään voinut olla säädöksiä siitä kuka ja miten voi nimensä vaihtaa. Joka tapauksessa nimenmuutos oli ilmoitusluontoinen asia.

[Make]

Tervehdys Irma,

Löytyy varmaan viisaampiakin vastaajia, mutta yritän. Sukunimilaki annettiin vasta 1920 (voimaan 1921) ja sitä ennen sukunimen sai ottaa verraten vapaasti. Lisäksi näytät tutkivan länsisuomalaisia sukuja. Siellä sukunimet - vai pitäisikö niitä itse asiassa edes sukunimiksi sanoa - tulivat hyvin usien sen mukaan missä talossa asuttiin. Esimerkiksi torpparien kohdalla sukunimi saattoi vaihtua aina sen mukaan minkä talon torpparina oltiin.

Omissa varsinaissuomalaisissa suvuissa joidenkin esi-isieni sukunimi on vaihtunut eliniän aikana 1800-luvulla neljäkin kertaa. Lisäksi naispuoliset harvoin edes käyttivät sukunimeä, vaan kulkivat patronyymillä.

Talon peri yleensä talon vanhin poika ja hän käytti sukunimenään talon nimeä. Mutta nuoremmat veljekset lähtivät kuka mihinkin. Moni meni vävynä vaimonsa kotitaloon ja ellei siellä sattunut poikia olemaan, tuli vävystä talon isäntä ja otti talon nimen sukunimekseen. Jotkun talon nuoremmista pojista jäivät kotitalonsa torppareiksi ja ottivat torpan nimen sukunimekseen. Osa jäi kotitaloonsa rengeiksi ja käytti vain etunimeään ja patronyymiä. Ilmeisesti osa heistä ei kuitenkaan aina ollut rengin asemassa, vaan saattoivat perheensä kanssa olla talossa hyvässäkin asemassa, mutta verotuksellisista syitä kulkivat "renkeinä".

Tämä tekee erityisesti länsisuomalaisten torpparisukujen tutkimisen erittäin haastelliseksi. Itä-Suomessa sukunimikäytäntö oli johdonmukaisemmin suvun mukana kulkeva ja siellä tutkimus on paljon loogisempaa. Puhumattakaan kuinka helppo on tutkia aatelisia :D: ja muita säätyläisiä.

Edit: Jahas Sami ehti ensin (mutta onneksi samansiältöinen vastaus)

[Irma Kaarina]

Kiitos vastauksesta! Vielä, kun oppisi tulkitsemaa vanhoja käsialoja mikrofilmiltä, niin sukututkimukseni etenisi huomattavasti.

[Make]

Kiitos vastauksesta! Vielä, kun oppisi tulkitsemaa vanhoja käsialoja mikrofilmiltä, niin sukututkimukseni etenisi huomattavasti.

Samat sanat.

Erkki Arontaus. Askel sukututkimuksen pariin. Wanhan käsialan opas.

http://www.jyu.fi/gammalsvenska/paleografia.htm

http://agricola.utu.fi/tutk/tyokalut/kasialaoppaat.php

http://www.genealogia.fi/faq/faq031e.htm

Noilla olen yrittänyt, mutta hidasta on, niin hidasta.... Ja jos tulee kuukauden tauko, tuntuu että pitää aloittaa taas alusta.

Kurssejakin on.

[Sami Lehtonen]

Kurssejakin on.

Nimimerkillä "Ikänä mitään kursseja käynyt" niin jotensakin tuntuu, että noita käsialoja oppii vain lukemalla. Kurssi voi olla hyvä startti - jo ihan senkin takia, että tietää, mitä suurin piirtein yrittää etsiä tekstistä. Varsinkin tuomiokirjojen kohdalla se on haaste sinänsä; miten nopeasti skimmata kiinnostava paikannimi tai henkilön nimi esiin.

[Heljä Habermann]

Olen asunut jo vuoden Rantasalmen periferiassa; koko aikana ei mitään kursseja ole ollut edes kirkonkylässä. Olen liikuntarajoitteinen( en alapäästä vaan yläpäästä johtuen) mutta siitä huolimatta haluan selvitellä sukujani. Eli ainoa mahdollisuuteni on lukea kirjaston kautta tilaamiani kirjoja, joita ymmärrän tai sitten en. Joten - näin tasa-arvon aikaan - olisi meille aivoinvalideillekin mukavaa, kun tiedonsaannin mahdollisuutta helpotettaisi: enemmän tietoa nettiin!

[Tapani Kovalaine]

Ihmettelen tässä sukunimen muuttamisesta seuraavanlaista: Kuinka isoisäni on saanut 14 vuotiaana käyttöön uuden suomenkielisen sukunimen vuonna 1895, ei kuitenkaan ole tietoa onko hänen äitinsä ottanut saman sukunimen käyttöön. Hänen isänsä ei kuitenkaan ole voinut ottaa uutta sukunimeä koska hän kuollut jo vuonna 1890.
Alkuperäinen nimi ollut ruotsinkielinen.

Näin aloittelevana sukututkijana kaikenlaisesta tiedosta kiitollinen.

Tähän kysymykseen on usein tullut vastaukseksi se, että koulussa suomenmielisen opettajan vaikutuksesta 14 vuoden iässä on otettu uusi suomen kielinen sukunimi.

[Seppo Niinioja]

Samat sanat.

Erkki Arontaus. Askel sukututkimuksen pariin. Wanhan käsialan opas.

http://www.jyu.fi/gammalsvenska/paleografia.htm

http://agricola.utu.fi/tutk/tyokalut/kasialaoppaat.php

http://www.genealogia.fi/faq/faq031e.htm

Noilla olen yrittänyt, mutta hidasta on, niin hidasta.... Ja jos tulee kuukauden tauko, tuntuu että pitää aloittaa taas alusta.

Kurssejakin on.

Kas kun tuli tällainenkin ketju laitetuksi liikkeelle. En yhtään muistanut. On mennyt alkuperäisestä aiheesta vähän sivuun, mutta käsialaoppaisiin lisäisin vielä Anneli Mäkelä-Alitalon Käsialakirjan. Siinä on laaja valikoima esimerkkitekstejä ja hyvää taustatietoa samalla. Olen käynyt hänen käsialakurssinssa HY:n avoimessa yliopistossa, mutta olen kyllä Samin kanssa samaa mieltä siitä, että vanhoja käsialoja oppii viime kädessä vain lukemalla. Kirjaimet on kyllä hyvä tuntea ensin. Rippikirjojen nimien tulkintaan saa useimmiten hyvää apua HisKistä ja Digiarkiston talohakemistoista. Kannattaa myös vilkuilla paikallishistorioita. Parhaassa tapauksessa esi-isä ja hänen tekemisiään löytyy sieltäkin.

Jostakin luin yksinkertaisen neuvon, että tuomiokirjasta tai muusta suorasanaisesta tekstistä kannattaa etsiä aluksi sanoja, joiden merkitys on selvä. Niistä voi päätellä, miten ko. kirjuri on tietyt kirjaimet ja sanat kirjoittanut. Varianttejahan lähinnä isoissa kirjaimissa löytyy. Etsimällä lisää sanoja, jotka selviävät jo tulkittujen sanojen perusteella teksti vähitellen aukeaa vähän kuin salakirjoitus.

Seppo Niinioja