PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Esittäytyminen


66SM
21.02.09, 18:18
Ehkä tässä vaiheessa kun olen jo jotakin kommentoinut esittäytyminen on paikallaan.

Sukututkimukseni alkoi -80 luvulla kun aloin selvittelemään mitä isäni oli tutkinut ja mitä materiaalia äitini oli kirjannut omasta suvustaan. Vasta sukututkimusohjelmien avulla oli mahdollista luoda laajempi kokonaisuus asioista. (isäni kuoli 1980, äitini 1968)

Olen jossakin määrin toisinajattelija ja kriittinen kaikkeen materiaaliin ja tästä syystä valitsin sen että aloitin tutkimisen pelkästään omien johtopäätösten pohjalla. Näin meni 5 vuotta ennenkuin luin sukututkimusoppaita. Muutamia menetelmiä tästä on jäänyt mitä en ole nähnyt muiden käyttävän. Työmäärää se ainakin lisäsi ja hidasti tutkimusta. Kun joku kysyy mitä tapahtui, niin kysyn miksi tapahtui, ellen ymmärrä sitä olen asiasta pihalla. Tämä tarkoittaa myös sitä että osaamiseni on aika kapea-alaista, parhaiten ehkä tunnen länsisuomalaisten talojen elinehtoja, riippuvaisuuksia ja silloista verkostoitumista. Kaikki mitä talossa tapahtui oli tiukasti sidoksissa taloudellisiin realiteetteihin, silloiseen lainsäädäntöön ja niihin mahdollisuuksiin mitä sukuverkko tarjosi.

Lähtökohtana oli mielenkiinto historiaan, äitini isän (s. 1874) luona istutut tuhannet tunnit lapsuudessa jolloin hän kertoi omasta ja sukunsa menneisyydestä 1800 luvun alkupuolelle, äitini kertomukset mitä hänen isänsä äiti (Eurajoen Huhdalta, s. 1839) oli kertonut hänelle omasta suvustaan ja tietysti se mitä omat vanhempani olivat kertoneet.
Vanhemman ruotsin ymmärtäminen, sanatkin eri kielissä harvoin ovat täysin synonyymejä, on helpottanut harrastusta. Aika pitkä tauko tuli kun aloin rakentamaan 1999.

Tutkimuskohteena oma suku ja muita länsisuomalaisia sukuja. Kylinä esim. Kiukaisten Panelia, Laihia ja Köylypolvi. Jotakin olen kirjoittanutkin, mutta lähdeluettelo oli mitä oli koska itse kirjoitus tarvittiin äkkiä painoon joulun vuoksi ennen luettelon valmistumista. Lähteet olivat siteerauksina alkuperäisen sukututkimuksen lähdeviitteissä. Jonkin verran olen tutkinut sukua myös Saksassa ja Åbenrå'n arkistossa.

Kaj Schröder

Anssi K.
20.05.09, 19:53
Uutta ketjua en viitsi aloittaa, koska näitä samaan aiheeseen liittyviä on jo paljon, joten jatkoin uusimpaan viestiketjuun. Olen ollut palstalla jo pidemmän aikaa, mutta en ole aiemmin tajunnut esittäytyä, joten lienee se nyt paikallaan.

Tutkin Suomenniemeläisiä sukuja ja haluaisin tietää, onko täällä muita vastaavia. Itselläni on tällä hetkellä ollut tärkeimmässä tarkastelussa Hostila- suku. Muita sukuja, joita olen tutkinut ja joista olen kiinnostunut ovat: Kuukka, Punkka, Pukki/Pukkila, Pöllä ja Malm.

Jos täältä löytyy vastaavien sukujen tutkijoita, niin olisi mukava vaihtaa tietoja yms. Pari kyseisiä sukuja tutkivia olenkin täältä jo löytänyt, mutta jos teitä on täällä enemmän, niin olisi mukava tutustua.

Ritva Anneli
02.01.14, 13:52
Hei!
Mukava päästä ryhmään. Nyt iän myötä olen ruvennut kiinnostumaan sukujuuristamme. Olen kotoisin Raumalta ja tyttönimeni on Ajomo, jos jotkut tietää suvun alkuperästä jotain, niin joka tiedosta olisin kiitollinen. Sukunimi Ajomo on ollut aiemmin Wallin ja on lähtöisin Turusta, August Wallin s.20.1.1880 ja Amanda Wallin s.31.5.1877.
Isäni äitini suku on Björkrotheja, Johan Björkroth s.28.10.1866 Rauma ja hänen vaimonsa Edla os.Holstöm s.13.12.1865 Ahvenanmaa
Mieheni suku Lentovaarat ovat vaikuttaneet Vesilahdella
Olen vasta tutkimusken alkuvaiheessa ja kaikki on niin uutta mutta niin mielenkiintoista.
t. Ritva Lentovaara/Ajomo

penanni
03.01.14, 13:11
Anssi K:lle,

olen tutkinut suomenniemeläistä Lopperin sukua 'kahteen suuntaan', ja siinä yhteydessä on tullut myös noiden mainitsemiesi sukujen henkilöitä mukaan ehkä vähän vajaat viisikymmentä kappaletta.

Ystävällisin terveisin,
- penanni

Anssi K.
03.01.14, 14:21
Omista esivahemmistani löytyy myös Lopperin sukua, joten sitäkin sukua on tullut selviteltyä.

Enpä muistanut laittaneeni tuollaista viestiä aikanaan... :D: