PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Laatikainen suku

Sari H
05.02.09, 11:10
Tässä kuitenkin pikku intro asiaan:

Sotkamon tai Paltamon veroluetteloista ei voi tunnistaa yhtään Laatikaista ennen vuotta 1616, jolloin Sotkamossa aletaan verottaa Martti Laatikaista. Kauaa ei Marttiakaan veroteta, mutta hänen jälkeensä ilmaantuu Sotkamoon Markku Latikka eli Laatikainen. Tämän jälkeen alkaa ilmaantua lisää Laatikaista, muuan Antti Laatikainen. Myös ilmaantuu Markun poika Matti Latikka eli Laatikainen. Nimi on luetteloissa enimmäkseen Latikka -muodossa ja vakiintuu vähän myöhemmin Laatikaiseksi.

Näyttää siis siltä, etteivät Laatikaiset olisi Sotkamon ensimmäistä asuttaja-aaltoa, eivätkä toistakaan, vaan sitä kolmatta aaltoa, joka saapuu Sotkamoon vuoden 1620 paikkeilla.

Siten Agneta Matintyttären, jos samoja Laatikaisia olikaan?, syntymäpaikka ei voine olla Sotkamo.

terveisin Matti Lund

Lainattu Cajanus suvun ketjusta, uudeksi aloitukseksi.

Sitten oma kommenttini: Agneta Laatikaisen sukua koskevia viitteitä mm:
LUUKKO 1946 S. 178 ( Kainuun Historia I )

olanyk
05.02.09, 19:32
Monissa yhteyksissä Agnetaa Mattsintytärtä (Laatikaista) sanotaan oululaisen porvarin tyttäreksi. Mistä tuo tieto on peräisin? Löytyykö Oulun historiasta mitään viitteitä Laatikaisiin?

Ensimmäiset Sotkamon rippikirjat 1600-luvun lopulla näyttäisi Laatikaisten asuneen nykyisen Sotkamon kirkon lähitaloja. Olen joskus pohtinut mistä talosta olisi ollut kysymys?

Sopala oli yksi (kantatila) noista. Kirkkoherran Erik Andersson Cajanuksen tyttäristä Carin avioitui kai Daniel Sopalan kanssa. Hän kai asutti 1686 Heikki Kärnältä autioksi jääneen talon. Olen pohtinut tuliko Sopala Cajanus-suvun kautta myhemmin asuneille Schroderuksille. Mihinkähän Magdalena Erikintytär Cajanus talosta muuttaa jäätyään leskeksi?

Noihin Cajanuksiin liittyen kiinostaa myös Sigfrid (? Olofsson) Suzie, jolta Antti Erikinpoika osti Paltaniemen Sutelana tunnetun tilan. Olin aikoinaan Virkkusen kirjassa olevista niittyluetteloista löytävinäni tuon nimisen miehen. Onko Kainuun Suzie- (Susi) suvusta jollakin tietoa. Mietin että harvemmin vieraille suvuille talot tuohon aikaan siirtyy, joku tietänee tuon ajan kaupankäynnistä?

Olavi

Matti Lund
05.02.09, 21:15

Hei , Laatikaisten sukuun tuskin itse liityn (vannomatta kuitenkin paras), mutta se vanhin ja suurin Sotkamon Laatikkalan taloista kyllä liittyy sukujuuriini, sillä äitini isoisä on siellä syntynyt, kun äitini isoisän isoisä oli sen ostanut ja oli parisenkymmentä vuotta sen isäntänä, kunnes myi sen pois.

Yhtä Sopalan taloistakin esi-isäni asuivat useammassa polvessa, eli kysymys oli Mieslahden Sopalasta.

Ja nähtävästi Kainuuseen ensimmäisten uudisasuttajien ryhmässä tulleeseen Olli Sopaseen minullakin luikertaa sukujuuri.

Tämä Sopanen oli lautamiessukua, sillä tuo Kainuun ensimmäinen Sopanen, Olli, oli jo vuonna 1558 lautamiehistössä. Olli Sopanen oli asettunut Manamansaloon.

Eräs pitkäaikaisimmista lautamiehistä, jo 1500 -luvun lopulta ja 1630 -luvulle asti oli Kiehimänsuun Jussi (Jöns) Sopanen, joka oli monessa koulittu mies ja vuoden 1630 ruodutus antaa hänen iäkseen 89 vuotta (WA773), eli olisi syntynyt 1541! Melko varmasti tämä Jussi oli tuon Ollin poika, sillä hänen poikansa Olli haki käräjillä 26.3.1650 (ES2028) Manamansalosta Tuomas Haatajaa vastaan 1/8 manttaalin paikkaa isänperintönä, mutta Tuomaalla oli puolestaan esittää laamannin Juhana Henrikinpojan tuomio 23.12.1648 oman isänsä hyväksi tästä paikasta. Joka tapauksessa Jussin jälkiä jatkoi hänen poikansa Olli Sopanen.

Paltamossa asui samaan aikaan toinenkin Jussi (Jöns) Sopanen, Hyrylänmäessä. Tämä toinen Jussi Sopanen kuitenkin syyllistyi 1627 miestappoon veitsenpistolla ja pakeni tuomiota Venäjänmaalle, ei ollut enää saapuvilla 14.1.1628 talvikäräjillä (mf ES2027), joissa hänet piti tuomitseman. Tapon uhri oli Hannu Rusanen.

Ilmeisesti jomman kumman Jussi Sopasen jälkeläisillä menee juuria Iihin (Kiiminki). Nimittäin Iin käräjillä 16.1.1627 (ES2027) Jussi Sopanen Kajaaninlinnan pitäjästä sopi Lotvi Heikinpojan Kiimingistä kanssa perintöoikeutensa parannuksesta 3 taalarilla kr!

Niin, nuo Sudetkin kuluttivat vuosikymmeniä lautamiehen penkkiä.

Lautamiehet joutuivat olemaan paljon kontaktissa kirkonmiesten kanssa, sillä he hoitivat monenlaisia juoksevia asioita ja tarvitsivat niihin toimiin pappien kirjoitusapua.

terv Matti Lund

tellervoranta
06.02.09, 14:02
Sopasista Kiimingissä en mitään tiedä :confused:, mutta mikä se tuo Lotvi on?
Jos on sama kuin Ludvig, niin Tiriin (no8) tuli viimeistään 1620-luvun alussa isännäksi Ludvig Heikinpka. 1630 alkupuolella pojat Matti, Mikko ja Kaarle. Ludvig Ludviginpojalla oli 1620-luvun loppupuolella oma talo Laurila...
Jospa ne Sopaset hurruuttivat vielä eteenpäin...tai sitten Ylikiiminkiin. :D:

Matti Lund
06.02.09, 18:47
mutta mikä se tuo Lotvi on?
Jos on sama kuin Ludvig, niin Tiriin (no8) tuli viimeistään 1620-luvun alussa isännäksi Ludvig Heikinpka. 1630 alkupuolella pojat Matti, Mikko ja Kaarle. Ludvig Ludviginpojalla oli 1620-luvun loppupuolella oma talo Laurila...
Jospa ne Sopaset hurruuttivat vielä eteenpäin...tai sitten Ylikiiminkiin. :D:

Hei

Pohjois-Pohjanmaalla esiintyvät talonnimet, maapaikannimet ja lisänimet kuten Lotvomaa, Lotvola, Lotvinen, Lotvonen jne. Muhos ja Utajärvi on näissä etunenässä.

Kun tutkitaan näillä paikoilla asuneita henkilöitä, törmätään vanhoissa veroluetteloissa näiden paikkojen haltijoina ja nimien antajien verokirjauksissa ruotsinnokseen "Ludwig".

Ruotsalainen etunimi "Ludvig" oli tietysti "abradagabraa" paikallisille ihmisille, eli eiväthän he osanneet lausua siinä olevia "d" - ja "g" -äänteitä, joten näitä miehiä nimitettiin Lotvoiksi tai Lotveiksi, eli siten kuin ihmiset ne nimet omalla tavallaan taisivat.

Minulla on 60 vuoden kokemus tästä omasta sukunimestäni Lund. Yhdeksässä kymmenestä kerrasta sen kuulen lausuttavan Lunt tai Luntti, yhdessä kymmenestä kerrasta Lund, jolloin ollaan jossain virallisessa yhteydessä tai tekemisissä muunmaalaisten kanssa.

Minulla oli kerran työkaveri nimeltään Ludvig. Puolet työporukasta lausui hänen nimensä Lurviikiksi (Lurviik(k)i), toinen puoli Luttviikkiksi; ja lyhyemmin ja mieluummin Lutiksi (Luti). Kovin on vaikea nimi oikein supisuomalaiselle.

Germaaninen pohjahan tällä ruotsalaisella muodolla on.

Mutta tarkastan tuon Tirin. Minulla on menossa Iin pitäjän veroluetteloiden keruu. On siellä kannassa jo muutama sata tai tuhatta riviä. Olen vaan aloittanut Haukiputaasta, Karjalankylästä ja eräistä Iin erämaakylistä. Aivan vanhimmalla ajalla 1500 -luvulla kuitenkin Kiiminki ja nämä erämaakylät ovat samassa pötkössä, joten pakostakin joutuu siinä vaiheessa ottamaan koko sen pötkön ylös ja sitten erottelemaan Kiiminkiläiset ja Yli-Kiiminkiläiset muusta porukasta, kun on onnistunut ketjuttamaan eri talot eri kylille. Itsellänikin menee ainakin yksi eksoottinen erämaajuuri Iijoen latvoille, joten hipaus omakohtaistakin motivaatiota on.

Nähtävästi perintö oli langennut Lotvi Heikinpojan talosta (Tiri) Jussi (Jöns) Sopasen vaimolle, eli todennäköisesti Jussi oli hakenut sieltä vaimonsa. Asiaa on vaikea tämän kummemmin todistaa, sillä ollaanhan vuodessa 1627, jolloin silloinkin ollaan ties kuinka jälkikäteen korjaamassa joskus aikaisemmin langenneen perinnön laskelman oikeellisuutta.

terv Matti Lund

Korhoant
15.02.09, 14:44
Terve!
Minulla on kolmen sukuhaaran vanhimpana Eric Laatikainen. Osaisikkohan joku sanoa löytyykö näille sukuyhteyttä (ja muita tietoja)?
1.Eric Laatikainen Sotkamo Katerma, puoliso Anna Rusatar. Perhe näkyy Sotkamon rk. 1683-1698 kuvassa 43 (sivu 72)
2.Eric Laatikainen s.? k.? vaimo Kaisa Hurskainen s.1690 ja k.5.1.1770 Kuhmo
poika Eric s.11.9.1743 Alasotkamo.
3.Eric Ericsson Laatikainen s.? k.? puoliso Anna Matintytär Haapalatar k.Sotkamo Katerma.
Tytär Carin Laatikatar s.1686, Sotkamo Katerma. k.26.9.1742 Sotkamo Nuasjärvi 3.
Sitten vielä Anders Eriksson Hjertan puoliso, Agneta Mattsdotter Laatikainen joka on kuollut ennen 1649. Hän taitaa olla eri sukuhaaraa?
Kysyy Martti K

Matti Lund
15.02.09, 16:24

Hei, lupailin palata aiheeseen, mutta vielä en ole kypsä sanomaan viimeistä sanaani eräisiin sukulinjoihin, mutta olen kyllä uskoni mukaan koostanut itselleni kaikki Paltamon ja Sotkamon Laatikaiset aikavälillä 1618...1700.

Eli jatkona aikaisempaan viestiini, jossa toin esiin Martti, Markku, Matti ja Antti Laatikaiset Sotkamosta, täydennän, että Matin kanssa vuorotteli Laatikkalan isäntänä Lauri Laatikainen, ja Paltamossa isännöi samaan aikaan Olli Laatikainen.

Nämä olivat nähdäkseni kaikki Latikka/La(a)tikainen -lisänimellä olevat, jotka paljastuivat veroluetteloista ja tuomiokirjoista ennen vuotta ~1660.

Tuomiokirjoista selviää näiden Laatikaisten sukusuhteita eräisiin Yläsotkamon ja Tipasojan taloihin, eli muutama heidän vävysuhteensa niihin.

Esimerkiksi mainitsemani Antti Laatikainen oli Heikki Heikinpoika Heiskasen Tipasojasta lanko, joka jakoi kahtia Tipasojan talon hänen kanssaan (samaan aikaa eli toinenkin Heikki Heiskanen Sotkamossa, Eskonpoika!). Mutta Anttiin liittyy vielä varmistettavaa, eli Sotkamossa joko eli kaksi samanikäistä Antti Laatikaista, tai sitten Antti Laatikainen olisi ollut useassa avioliitossa ja olisi omistanut kaksi eri taloa, toisen Tipasojalla, toisen Yläsotkamossa. Olen nyt varautunut siihen, että olisi kaksi eri Antti Laatikaista jo noin vuonna 1650.

Täydentelen ja tarkentelen sitten myöhemmin sitä, miten suku näistä kantamiehistä jatkui, mutta kun Sotkamosta ovat nuo loistavat rippikirjat, joiden avulla suurin osa Laatikaisten sukujuonnoista on helposti konstruoitavissa vuoden ~1680 jälkeen (helppoja sikälikin, varsinkin kun aloittelijat voivat käyttää myös niistä laadittuja puhtaaksikirjoituksia), ajattelin, että roolinani on auttaa Laatikaisissa, kun kaivataan, miten rippikirjasta löydetystä esivanhemmasta sukujohto jatkuu näihin mainitsemiini kanta -Laatikaisiin, joita ei enää esiinny rippikirjassa.

Minulla on ruodutusluetteloista tiedossa muutaman Laatikaisen ikätieto, jotka voin sitten poimia, kun se katsotaan ajankohtaiseksi.

Lisäksi korostan, että Aune Matintyttärelle ei voida osoittaa sukuyhteyttä näihin Kainuussa asuneisiin Laatikaisiin. Näistähän ensimmäinen Martti esiintyy vasta vuonna 1618 ja Markku tuli Kainuuseen noin 5 vuotta hänen jälkeensä.

Pyrin löytämään Oulun raastuvanoikeuden pöytäkirjoista todistetta Aune Matintyttärestä. Toistaiseksi sellainen ei ole osunut silmääni, mutta tuomiokirjakopio on joiltain väleiltä niin heikko, ettei sellainen välttämättä kovin helposti osu silmään, vaikka tieto siellä piilisi.

Oletan kuitenkin, että jokin tieto hänen isänsä Matti Sihverinpojan kuolipesän asioista löytyisi sieltä.

Mitä tulee Aunen mieheen Antti Eerikinpoikaan, nimismieheen, ja sittemmin kruunun- sekä vapaaherrankunnanvoutiin, on erittäin paha ja suurta sekaannusta aiheuttava genealoginen virhe käyttää hänestä Hjerta -lisänimeä ikään kuin se olisi hänen sukunimensä. Missään asiakirjoissa ei sellaista esiinny. Se, että hänellä on todennäköisiä Kirkkonummelta kotoisin olevia pikkuserkkuja, jotka olisivat myöhemmin käyttäneet Hjerta -lisänimeä, ei oikeuta mitenkään antamaan hänelle sellaista lisänimeä, jota hän ei itse ole koskaan käyttänyt.

terveisin Matti Lund

Korhoant
15.02.09, 17:54
Terve!

Kiitos vastauksestasi. Jäämpä odottelemaan Laatikais-selvityksiäsi, jospa sieltä nuo minunkin esi-isäni Eericit löytävät oman lokeronsa?
Muuten tuo Hjertta sukunimi kyllä kummittelee Wikipedian tiedoissa Anders Ericssonin kohdalla, sieltä minäkin tuon sukunimen kaivoin.

Ystävällisin terveisin "Sukuharrastelija" Martti K

Erkki A Tikkanen
16.02.09, 13:18
Muuten tuo Hjertta sukunimi kyllä kummittelee Wikipedian tiedoissa Anders Ericssonin kohdalla, sieltä minäkin tuon sukunimen kaivoin.

Wikipedian tiedot ovat yhtä luotettavia kuin ne sinne syöttäneiden ihmisten tiedot. Ei Wikipedia ole "tietokirja" varsinaisesti, ei kaikki sieltä löytyvä ole se yksi ja ainoa totuus.

Kuka tahansa voi liittyä tietojen syöttäjäksi, kukaan ei oikeasti tarkasta tietojen oikeellisuutta, yleensä tiedot korjaillaan yhteisin voimin, mikäli siellä virheitä havaitaan.

Wikipedia on sukututkimuksellisesti se kaikista huonoin "lähde". Siellä kun voi esittää lähes mitä tahansa, juuri tästä varsinaisen "isonveljen" puuttumisesta johtuen.

Hyvä esimerkki on juuri tuo Hjertta/Hjerta/Hjärta-lisänimen käyttö. Mikäli Matti Lundin antamiin tietoihin on uskomista, ja mikä meitä estää niitä uskomasta :cool:, Hjerta-nimen käyttö on täysin ulkona kuvioista, ainakin Andersin suvun kohdalla.

Korhoant
16.02.09, 15:01
Terve!
Näin varmaan on. Miten luotettava lienee Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852, josta tiedot Wikipediaan on kopioitu? Se näkyy olevan lähdeaineistona.

Terveisin Martti K

Matti Lund
16.02.09, 15:16
Wikipedian tiedot ovat yhtä luotettavia kuin ne sinne syöttäneiden ihmisten tiedot. Ei Wikipedia ole "tietokirja" varsinaisesti, ei kaikki sieltä löytyvä ole se yksi ja ainoa totuus.

Kuka tahansa voi liittyä tietojen syöttäjäksi, kukaan ei oikeasti tarkasta tietojen oikeellisuutta, yleensä tiedot korjaillaan yhteisin voimin, mikäli siellä virheitä havaitaan.

Wikipedia on sukututkimuksellisesti se kaikista huonoin "lähde". Siellä kun voi esittää lähes mitä tahansa, juuri tästä varsinaisen "isonveljen" puuttumisesta johtuen.

Hyvä esimerkki on juuri tuo Hjertta/Hjerta/Hjärta-lisänimen käyttö. Mikäli Matti Lundin antamiin tietoihin on uskomista, ja mikä meitä estää niitä uskomasta :cool:, Hjerta-nimen käyttö on täysin ulkona kuvioista, ainakin Andersin suvun kohdalla.

Niin, Erkki

Yritin yöllä kartoittaa Hjertaa. Ja kun en päässyt yliopiston kirjastoon silloin, yritin netistä, kirjahyllystäni ja omista tietokoneellani olevista arkistoista kaivaa kartoitusmateriaalia.

Se jäi sangen köyhäksi, mutta joitakin viitteitä sain varsinaisen tiedon tähtäyksen perään.

Jo toisessakin ketjussa (Cajanus) oli keskustelun alla todennäköisten Antti Eerikinpojan suvun edustajien Kirkkonummella käyttämät tunnukset, sinetit, joiden lähtökohdasta näytään olevan hyvin montaa mieltä.

Varteenotettavin otaksuma niistä oli, että sinetin peruselementit olisivat jo esiintyneet vanhemman esi-isän puumerkissä.

Toiseksi oli olettamia, että tunnukset olisivat periytyneet talon emäntien suvuista talon isäntien sukuun. (Itse en sellaiseen osaa ottaa kantaa, ellei tiedossani ole esimerkiksi, kuten ei ole, olisko miniän isä ostanutkin sulhasen talon ja itse asiassa sulhanen saanut oman syntymätalonsa uudestaan haltuunsa naimakauppoihin liittyvällä talonkaupalla. Tällaistahan on tapahtunut, mutta tässä tapauksessa ei vaikuta alkuunkaan sellaiselta, joten ei ole havaittavissa sellaista luonnollista kulkureittiä, jonka kautta emännän suvun tunnukset olisivat periytyneet isännän suvulle/isännän talolle.)

Ensimmäinen heiltä tunnistettu sinetti oli vuodelta 1592 Mikael Eerikinpojalta.

Siinä on tumma sydän keskellä ja kaksi tähteä sen yläpuolella molemmin puolin ja nimikirjaimet M E.

Sitten on Eerik Mikaelinpojan sinetti vuodelta 1612. Sinetti mukaelee edellä mainittua muuten, eli ovat E M nimikirjaimet ylinnä, keskellä on sydän, joka ei ole nyt tumma, mutta nyt tähdet onkin sijoitettu sydämen alapuolelle ja niiden välissä on S -kirjain.

Iso kirjain näin merkinnee, kuten yleensäkin sineteissä, lisänimen alkukirjainta. Kun se on S ja sen molemmin puolin ovat tähdet, on mielleyhtymänä, että mahdollisesti Eerik Mikaelinpojalla, vaikka veroluetteloista se ei ilmenekään, on ollut varastossa lisänimi S..., olisiko jotain Stjern... ?

Siis Eerik Mikaelinpojalla ei kuvan perusteella ole voinut olla ainakaan vuonna 1612 lisänimeä Hjerta, kuten on joidenkin ehdotuksesta uskoteltu, vaan näyttää pikemminkin siltä, että sinetin elementeistä tähdet saattaisivat olla tekemisissä lisänimen kanssa.

Lisäksi kerrotaan Eerik Mikaelinpojalla olevan yhteys äitinsä Kerstin Ragvaldintyttären kautta Sundby -sukuun ja Kerstinin veljenkin sinetissä olisi ollut sydän ja tähti, mutta tällaista sinettiä ei ole missään kokoelmissa nähtävillä, joten siihen on toistaiseksi suhtauduttava erityisellä epäilyksellä eli jonkun keksimänä toiveajatteluna, jolla saadaan tunnuksia sulavasti mätsäämään.

Mutta onko tämä lisänimi S... löydettävissä? Täällä Turussa ei ole voudintilirullia Uudenmaan osalta, joten en pääse täältä niitä katsomaan, ellen tilaa niitä KA:sta, mutta kun Eerik Mikaelinpoika on tiettävästi ollut nimismiehenä vuonna 1612 ja monena muunakin vuotena ja lienee asunut taloa ainakin vuoteen 1639 asti, voudintileistä löytynee useampi kuitti, jotka hän on allekirjoittanut, joten on hyviä mahdollisuuksia selvittää, mitä tuon S:n takana tarkalleen ottaen piilee!

Ja sekään ei ole kirkkaan selvänä, kuka kirkkonummelaisista ja milloin käytti ensi kerran Hjerta -nimeä, vai käyttikö? Selasin käsityksiä tästä ja selkeän lähdeviitteellistä mielipidettä ei osunut kohdalleni: vaikuttaa ennemminkin sydän -tunnuksiin tukeutuvalta olettamien vyyhdeltä.

Tässä vielä kuvat sineteistä (samat linkit löytyvät muutamissa Cajanus -ketjun viesteissä):

http://www.juhasinivaara.fi/ralssi/ralssimies382.jpg
http://www.juhasinivaara.fi/ralssi/ralssimies383.jpg

Lisäksi pohdin mainitsemaasi Wikipedia -esitystä, jossa Hjerta -nimeä on käytetty toistuvasti. Viitteenä on kansallisbiografian Cajanus -sukua koskeva artikkeli.

Paitsi Wikipedia, kansallisbiografian nettiversion Cajanus -artikkeli pitäisi saada korjattua, jos siinä tämä Hjerta -nimi esiintyy.

Lisäksi HYY:n ylioppilasmatrikkelissa on tämä Hjerta -virhe. Siitäkin se pitäisi saada korjattua.

Kaikki arvovaltaiset nettiesitykset, joihin varsinkin esitelmöitsijät ovat taipuvaisia tukeutumaan, pitäisi saada korjattua Cajanus == Hjerta -yhtälön osalta.

terv Matti Lund

Korhoant
20.03.09, 12:29
Tervehdys!
Mummuni esivanhempiin kuuluu Sumsan Katerma 4 Laatikkalan Laatikaiset. Onko joku tutkinut tätä sukuhaaraa? Minulla on vähän epätietoisuutta sukuketjusta 1700-1750 väliseltä ajalta.

Taulu 1
I Carin Eericintytär Parviainen e. Laatikainen (24), s. 11.8.1771 Sotkamo, k. 8.2.1851 Sotkamo, ikä 79 v ja 5 kk. Vanhemmat taulusta 2 Eric Ericsson Laatikainen ja Elin Bertilsdotter Pulkitar
Puoliso: Vihitty 10.4.1796 Sotkamo No29 Adam Tapaninpoika Parviainen (23), gårds Värt, s. 6.4.1770 Sotkamo, k. 16.3.1829 Sotkamo, kuolinsyy Nerffeb, ikä 58 v ja 11 kk.
Vanhemmat Stephan Magnusson Parviainen ja Susana Eliaksentytär Mikotar.
Lapset:
Staffan Parviainen, s. 21.2.1797 Sotkamo, k. 4.8.1811 Sotkamo Ylisotkamo 29, ikä 14 v ja 5 kk
Adam Parviainen, s. 11.5.1799 Sotkamo, k. 10.2.1801 Sotkamo Ylisotkamo 29, ikä 1 v ja 8 kk
Erik Parviainen, s. 28.1.1802 Sotkamo
Susanna Parviainen, s. 14.11.1804 Sotkamo
Alrik Parviainen, s. 13.12.1809 Sotkamo, k. 19.6.1854 Sotkamo, kuolinsyy Halsböld, ikä 44 v ja 6 kk
David Parviainen, s. 7.7.1814 Sotkamo
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1807-1814_ik94-95/kuvat/198.jpg
Taulu 2 (taulusta 3)
II Eric Ericsson Laatikainen (768), s. 11.9.1743 Ala-Sotkamo, k. 7.3.1829 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala, ikä 85 v ja 5 kk. Vanhemmat taulusta 3 Erkki Eriksson Laatikainen ja Helga Matintytär Laatikainen e. Piiratar
Puoliso: Elin Bertilsdotter Pulkitar (769), Taulusta 1, s. 23.7.1744 Lentiira, k. 30.11.1812 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala, ikä 68 v ja 4 kk. Vanhemmat taulusta 5 Bertil Pulkinen ja Carin Mattsdotter Pulkinen e. Kufvajatar.
Lapset:
Erik Eericinpoika Laatikainen, s. 12.2.1766 Katerma, k. 25.10.1831 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala, ikä 65 v ja 8 kk
Bertil Eericinpoika Laatikainen, s. 21.8.1767 Sotkamo Sumsa
Helena Eericintytär Laatikainen, s. 13.4.1769 Sotkamo Sumsa
Carin Eericintytär Parviainen e. Laatikainen, s. 11.8.1771. Tauluun 1.
Elin Laatikainen, s. 21.2.1773 Sotkamo Sumsa
Matts Laatikainen, s. 30.7.1775 Sotkamo Sumsa
Johannes Laatikainen, s. 22.10.1777 Sotkamo Sumsa
Eva Magdalena Laatikainen, s. 2.6.1780 Sotkamo Sumsa
Samuel Laatikainen, s. 13.3.1782 Sotkamo Sumsa
Adam Laatikainen, s. 23.5.1784 Sotkamo Sumsa
Joseph Laatikainen, s. 24.12.1786, k. Sotkamo Sumsa
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/kuvat/193.jpg
Taulu 3 (taulusta 4)
III Erkki Eriksson Laatikainen (1131), s. 1683 Katerma 4 Laatikkala, k. 17.10.1768 Alasotkamo (Rekivaara?), kuolinsyy "vesitauti", vesipöhöttymä, ikä 85 v. Vanhemmat taulusta 4 Erich Laatikainen ja Anna Kuvajatar
1. Puoliso: Helga Matintytär Laatikainen e. Piiratar (2836), Taulusta 2, s. 1708 Kuhmo, k. 8.12.1743 Kuhmo, ikä 35 v. Vuonna 1650 Kuhmon Kiekinjärvelle on tullut uudisasukas Eskeli Piira, Kuhmon Lammasperälle. (talonnimenä Kiekinjärvi-Piirala-Kiekinniemi). Mahdollisesti tästä Piiroisen suku alkanut Kuhmossa?? Sotkamon tipasojan Piiraisia.
Lapset:
Josef Erkinpoika Laatikainen, s. 1726 Sotkamo
Elina Erkintytär Laatikainen, s. 29.1.1735 Sotkamo, k. 20.3.1800 Sotkamo 40, ikä 65 v ja 1 kk
Margeta Eriksson Laatikatar, s. 11.11.1740 Alasotkamo
Eric Ericsson Laatikainen, s. 11.9.1743. Tauluun 2.
2. Puoliso: Vihitty 19.6.1737 Sotkamo Kaisa Mattsdotter Hurskatar (1132), s. 1690, k. 5.1.1770 Alasotkamo (Rekivaara?), ikä 80 v.

Taulu 4
IV Erich Laatikainen (2432) k. Sotkamo Katerma.
Puoliso: Anna Kuvajatar (2720), Taulusta 3 k. Sotkamo Katerma.
Lapset:
Erkki Eriksson Laatikainen, s. 1683. Tauluun 3.
Carin Erichsdotter Laatikainen, s. 1686 Sotkamo Katerma, k. 26.9.1742 Sotkamo Nuasjärvi 3 Kolehmala, ikä 56 v
Matts Eriksson Laatikainen, s. Katerma
Samuell Eriksson Laatikainen, s. Katerma
Inga Eriksdotter Laatikainen, s. Katerma

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/43.jpg

Eniten minua epäilyttää taulu 2 Eric Ericsson Laatikaisen isä? Onko siinä yksi sukupolvi välistä jäänyt pois? Onko "jolla kulla" parempaa tietoa?

Näitä kyselee yksi "tyhmä" Korhonen.:oo:

Marja Leena Ristimäki
20.03.09, 23:47
Hei,
nuo Laatikaiset näyttävät omissa muistiinpanoissani aika sekavilta enkä takuuseen mene tiedoistani. Samat Erikit ja Matit ja Johanit heilläkin toistuvat sukupolvesta toiseen.
Näyttäisi kuitenkin esimerkiksi siltä, että samaan aikaan 1700 -luvun alkupuoliskolla elää ja saa lapsia kaksi eri Erik Erikinpoika Laatikaista, toinen Katermassa, toinen Alasotkamossa. Edellinen on naimisissa Helga Piirattaren kanssa, jälkimmäinen Kaisa Hurskattaren kanssa. Olisin siis sitä mieltä, että Kaisa Hurskatar ei ole Katerman Erikin toinen vaimo.
Leski Helga Piiratar menee uusiin naimisiin Johan Kyllösen kanssa 1746, joten tämän Katerman Erikin on pitänyt kuolla viimeistään 1746. Omissa tiedoissani Erikin ja Helgan nuorin lapsi oli Eric, jolle olen jostakin saanut syntymävuodeksi 1745 ja vaimoksi Elin Pulkittaren. Muita Ericin ja Helgan lapsia minulla on Beata -31, Elin -35(omassa esivanhempieni ketjussa), Helga -40 ja Matts -48.
Kuka sitten oli tämä Erik Erikinpoika joka oli Helga Piirattaren mies? Syntymävuotta hänelle ei minulla ole tiedoissani.
Vv 1728-1734 ja Vv 1729-1734 rippikirjoissa Erik ja Helga esiintyvät avioparina. Talon isäntänä gl.B. Matz Eriksson, joka kuolee 1728. Rippikirjassa Erik on ilmeisesti virheellisesti merkitty isäntä Matzin pojaksi, vaikka ilmeisesti hän on veljenpoika?
Vv 1698-1711 ja Vv 1689-1697 rippikirjojen perusteella päättelisin, että tämän Erik Helganmiehen vanhemmat olisivat Erik Laatikainen ja Anna Haapalatar. Ja tämän isä-Erikin vanhemmat Erik Laatikainen ja Anna Rusatar????

Terveisin

Marja Leena

Marja Leena Ristimäki
21.03.09, 10:21
Korjaanpa heti: Erikin ja Helgan poika Mats oli syntynyt tietty 1738 eikä 1748. Ja Ericin syntymävuosi 1744 eikä 1745. Sormet naputtelee omiaan välillä.

Marja Leena

Korhoant
21.03.09, 13:37
Tervehdys!
Kiitos Marja Leena tiedoistasi. Rupesin etsimään tietojesi perusteella kirkonkirjoista tietoja ja löytyihän sieltä jotain. Tässä uusi ketju;
Rippikirja 1883-98 Katerma 4 Laatikkala; Löytyy perhe jossa isä Erich Laatikainen ja vaimo Anna Rufatar, heillä poika Erich
Rippikirja 1729-34 Katerma Sumsa Laatikkala; Löytyy Erich Laatikainen ja vaimo Helga Piiratar, myöhemmistä rippikirjoista Helgan syn.ajaksi selviää 1708 ja kuolinajaksi 9.2.1779 Katerma Laatikkala. Olettaisin että Helgan mies Erich on syntynyt joskus 1700 vaiheilla ja kuollut kuten sinä arvelit 1746.
Johan Kyllönen on syntynyt 15.12.1746, joten hän ei voi olla Helgan uusi aviopuoliso, vaan Erichin ja Helgan tyttären? Helenan aviopuoliso. Helena on syntynyt 18.11.1740.
Erichin ja Helgan poika Erik Laatikainen rippikirjojen mukaan syntynyt 1744, kuolee 7.3.1829 91vuotiaana, (jolloin hän olisi syntynyt 1738?) menee sitten vihille 10.3.1765 Sotkamossa Elsa Pulkittaren kanssa s.9.3.1744 k.30.4.1812.
Tällaisen ketjun kasasi, mutta edellen syntymäajat 1600-1700 taitten molemmin puolin kaipaa tarkistuksia. Onko Tietoa?
Kiitos ja Terveisin Martti :oo:

Marja Leena Ristimäki
21.03.09, 15:15
1746 syntynyt Johan Kyllönen on Helga Piirattaren ja Johan Kyllösen poika. Heillä oli myös tyttäret Walborg -50 ja Anna -53. Johan Kyllösen ja Helga Piirattaren avioliitto solmittiin 13.4.1746. Johan Kyllönen oli syntynyt 1722 ja kuoli 1764. http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/186.htm

Pelkkien rippikirjojen perusteella tuon Erik Helganmiehen syntymäaika ei kyllä taida selvitä.

Terveisin taas

Marja leena

Korhoant
21.03.09, 15:44
Terve!
Kiitos, Näinhän se näkyy olevan. Pikkuhiljaa selviää. Jospa se syntymäaikakin Erichillekin jostain "putkahtaa"?
Kiitos Martti.

olanyk
21.03.09, 17:04
Matti pohti muutama päivä sitten Korkkulan suvun sinettejä ja ehdotti etsittäväksi S-alkavaa lisänimeä?

On kirjoitettu että Antti Erikinpojan upseeri veli Hans otti ensimmäisenä Hjertta nimen käyttöön! Sinetin mukaan sukua lienee kytketty tuonne Hevonpäähän sekä tanskalaissukuun.

Itseä on vaivannut joskus yhteydet Ståhlhandske sukuun. Felissa Gyllenhjertta oli naimisissa Joen Tyrilsson Stålhandsken kanssa.

Toisaalta uudestaan toinen Stålhandske suku tulee Kirkkonummen sukuihin Korkkulan naapuriin Spärringiin avioituu Antonius Papen jonka sanottaan olleen:"hofmästaren hos genral Torsten Svensson Stålhandske".

Torsten Svensson Stålhandsken puoliso oli Carin Lydiksdr Jägerhorn jonka isä oli lienee Helsingin Haltialan rälssitilallinen. Haltialla ja Seutulan tiloilla on selkeät omistusyhteydet. Seutulan kautta syntyy tuo Korkkulan yhteys Sjundby sukuun. Hans Hjertan tytär avioituu Johan Papen kanssa joka tulee Korkkulaan ja nimismieheksi.

Itse olen uskonut että "Korkkulan sukua" asui useissa Kirkkonummen taloissa, ja mm tuo Spärringin Elin Hansdr on tuntematon, voisi olla esimerkiksi Finnäsissä asuneen Hans Pehrssonin tytär? (Finnäs: Pehr Larsson 1540-57 Hans Pehrsson 1563-1600 oli autiona kunnes "ryttare" Erik Mickelsson 1603-20 autio kunnes taas Erik Andersson). Olisko kaikki "Korkkulan sukua".

Minullakin on maininta että Petrus Ragvaldi Helsingin ja Kemiön kirkkoherra olisi käyttänyt sinetissään sydäntä. Hänhän oli Suomen kirkon ylin viranhaltia Turun tuomiokirkon dekaanina, kun Kustaa Vaasa ei nimittänyt piispaa, kunnes sitten jakoi hiippakunnan nimittäen Juusteenin ja Agricolan. OLIKO PAPEILLA DEKAANILLA SINETTI ? Luulisi Petruksen sinetti löytyvän?

Noilla kahdella Stålhandske suvuilla ei kai ole tiedossa yhteyttä? Joskus on tullut mieleen noita Kirkkonummen talollisten tavanomaisia nimiä katsellessa, onko Korkkulassa kyseessä isäntäketjusta tai olisko väliin voinut tulla vävy?

Samoin Porvoon Tjusterbyn rälssitilan kuuluminen Korkullalle kaipaisi tarkistusta. Epäilyttää että Siuntion ja Porvoon Tjusterbytä on jossain sekoitettu? Molemmat liittyy samoihin sukuihin mm. Silferpatron kautta.

Olavi

Lainaus: Hans Hjertta, Korkkulan isäntä 1630-1662. Omisti myös Meddvastön samassa pitäjässä. Hänen tyttärensä jälkeläisillä tila oli aina 1800-luvun lopulle. Everti Burtzin vänrikkinä 1630. Oli 1656 kahden merimiesruodun luutnantina, ja häntä kutsuttiin "löjtnant vid Porkkala". Suoritti ratsupalvelusta ja yleni kapteeniluutnantiksi. Otti sukunimekseen Hjerta, suvun vanha puumerkin mukaan, sinetissä oli sydän. Kuoli noin
1683.

Lainaus:Jacob Filipsson Bilang (Tab. II), kamrerare, Losttsskrifvare ofver
Narva befästning samt dess län (5). Tillhandlade sig 1625 Spärrings on
Gunnarskulla rusthåll I Kyrkslätt. Var död 1642 28/7, do hans enka,
elin Hansdotter, fick frieht på sitt hemman I Spärringsby för alla
utlagor "för sin framlidne mans långvariga tjjänster, som ock hennes
fattiga ensörjnde lägenhet och att hon har många små barn att föda och
förestå". Hon gifte sig andra gången 1645 med f.d. hofmästaren hos
general Torsten Stålhandske, Antonius Pape +1662,och afled själf omkring

Marja Leena Ristimäki
21.03.09, 23:04
Terve!
Kiitos, Näinhän se näkyy olevan. Pikkuhiljaa selviää. Jospa se syntymäaikakin Erichillekin jostain "putkahtaa"?
Kiitos Martti.

Yritin tehdä vähän salapoliisityötä. Erik Eerikinpojan ja Anna Haapalattaren vanhin poika oli Matts, sitten tytär Anna ja sitten Erik. Erik on syntynyt jo rippikirjassa 1683-1697 eli hän syntyi viimeistään 1696.
Näyttäisi siltä, että vanhin veli Matts oli myöhemmin Ylisotkamo 3:ssa asunut Matts Eerikinpoika Laatikainen ja kuoliniän (99 vuotta!) perusteella hän oli syntynyt v. 1687. Mutta en voi siis olla tästä aivan varma. En kuitenkaan löydä muitakaan vanhempia tälle Matti Erikinpojalle.
Eli Erik Helganmies olisi syntynyt jokus 1690 -luvulla, alku- tai keskipaikkeilla.
Sisar Anna kuoli ilmeisesti pienenä, sillä 1698-1711 rippikirjassa häntä ei enää näy. Nuorempia sisaruksia Erikin jälkeen oli Carin, Malin, Margeta ja Johan.

terveisin taas

Marja Leena

olanyk
21.03.09, 23:45
Tuolla Hiskin haudatuissa on;
1745 3.3.1745 Ruokomäki Erich Erichss. Latikain 38

Eli olisi syntynyt noin 1707 ja Hiskissä myös Helga Pijratar ja Erik saavat lapsen joss merkitty paikaksi Ruokomäki.

Olavi

Marja Leena Ristimäki
22.03.09, 10:41
No niinpä näyttää olevan. Tulikohan tämä nyt helpommaksi vai vaikeammaksi? Oliko tämän Erikin vanhemmat sitten kuitenkin Erik Erikinpoika (Erik Erikinpojan ja Anna Rusattaren poika) ja Anna Haapalatar? Kuoliko ennen 1697 syntynyt Erik ja myöhemmin syntyneelle pojalle annettiin sama nimi?

Marja Leena

P.S On mainittu haudatun kirkon alle. Menin kesällä tyhmänä kysymään kirkkoa esitelleeltä neitokaiselta että missä ne kirkon alle haudatut olisi. Kuulemma ei siellä ketään ole haudattuna kun vanha kirkko on palanut. Tietääkö kukaan miten niille kirkon alle haudatuille kävi? Tuskinpa niistä mitään selvää ainakaan saatiin tulipalon jälkeen.

Korhoant
22.03.09, 10:59
Terve!
Kuka tietää mistä tuo Ruokomäki löytyy? Olen turhaan yrittänyt etsiä rippikirjoista, mutta ei ole löytynyt? Olisikko Kuhmon puolella?
Terveisin Martti.

Marja Leena Ristimäki
22.03.09, 11:54
Sotkamon Historia -kirjassa Ruokomäki mainitaan muutaman kerran. Sumsalla näyttäisi olevan. Mm kestikievareista mainitaan että talvella oli kestikievarina Ruokomäki ja kesällä Koenalus ja kievarissa oli yksi oma hevonen. Varahevosina Susan Riokolahdesta ja Väärästä ja Tipasojan Leinolasta ja Teponniemestä jne
Sumsan Ruokomäen talon Hoikan torppa oli sotilastorppa. Ja Sumsan Ruokomäestä on lohkaistu palstatiloja.
Sotkamo - Kainuun etelä -raportti sitten kertookin, että talo oli alkuaan Ylisotkamo 64 Laatikka, sitten Katerma 4 Laatikkala ja isojaosta saakka Sumsa 3 Ruokomäki. Taitaa tuo nimien järjestys vähän heittää, mutta siis ilmeisesti sama Laatikkala eri nimellä. Iso talo joka tapauksessa. Ympäristökeskuksen raportissa erikoisuutena mainitaan Ruokomäen ja Kivelän talojen yhteisluhti.

T. Marja Leena

Korhoant
22.03.09, 12:50
Tervehdys!
Kiitos tiedosta, se selvensi asian ja nyt näyttäisi ketju minun mielestä verraten selkeältä 1700-luvun alkuun saakka?

1. Carin Ericitytär Laatikainen-Parviainen. s.11.8.1771,Sumsa 4 Laatikkalla
isä;
2. Eric Ericinpoika Laatikainen s.1744 k. 7.3.1829 Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Elin Bertilsdotter Pulkitar s.23.7.1744 Lentiira k.5.5.1812 Laatikkala
Ericin isä;
3. Erich Erichinpoika Laatikainen s.1707 k.1745 Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Helga (Helena) Matintytär Piiratar s.1708 Kuhmo k.9.2.1779 Laatikkala
Erichin isä;
4. Erich Erichinpoika Laatikainen S:mo rk.1682-98 s. n 1782? Sumsa 4 Laatikkala
Erichin isä;
5. Erich Laatikainen, S:mon rk. 1682-98 s. n 1662? k.20.4.1732? 70v (Hiski haku kuolleet) Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Anna Rusatar

"Tämmöistä" Onko näin?

Terveisin Martti :confused:

Sari H
23.03.09, 08:25

Varmaankin tuo vuosiluku on 1682 ( mulla on itselläni merkittynä, että 1683)

Sari H
23.03.09, 08:30
Taulu 3 (taulusta 4)
III Erkki Eriksson Laatikainen (1131), s. 1683 Katerma 4 Laatikkala, k. 17.10.1768 Alasotkamo (Rekivaara?), kuolinsyy "vesitauti", vesipöhöttymä, ikä 85 v. Vanhemmat taulusta 4 Erich Laatikainen ja Anna Kuvajatar
1. Puoliso: Helga Matintytär Laatikainen e. Piiratar (2836), Taulusta 2, s. 1708 Kuhmo, k. 8.12.1743 Kuhmo, ikä 35 v. Vuonna 1650 Kuhmon Kiekinjärvelle on tullut uudisasukas Eskeli Piira, Kuhmon Lammasperälle. (talonnimenä Kiekinjärvi-Piirala-Kiekinniemi). Mahdollisesti tästä Piiroisen suku alkanut Kuhmossa?? Sotkamon tipasojan Piiraisia.
Lapset:
Josef Erkinpoika Laatikainen, s. 1726 Sotkamo
Elina Erkintytär Laatikainen, s. 29.1.1735 Sotkamo, k. 20.3.1800 Sotkamo 40, ikä 65 v ja 1 kk
Margeta Eriksson Laatikatar, s. 11.11.1740 Alasotkamo
Eric Ericsson Laatikainen, s. 11.9.1743. Tauluun 2.
2. Puoliso: Vihitty 19.6.1737 Sotkamo Kaisa Mattsdotter Hurskatar (1132), s. 1690, k. 5.1.1770 Alasotkamo (Rekivaara?), ikä 80 v.

Näitä kyselee yksi "tyhmä" Korhonen.:oo:

Helga? minulla on nimenä Elin. Mistä tuo Helga nimi on peräisin? vaiko onko muunnettu Helena - Elin - Helga?

Sitten Helgan ( aka Elinin) kuolinvuosi on 1743 ja tuo päivämäärä on hautausaika. Kuollut Kuhmon Kieksissä.

Sari H
23.03.09, 09:01
Hei,

Vv 1728-1734 ja Vv 1729-1734 rippikirjoissa Erik ja Helga esiintyvät avioparina. Talon isäntänä gl.B. Matz Eriksson, joka kuolee 1728. Rippikirjassa Erik on ilmeisesti virheellisesti merkitty isäntä Matzin pojaksi, vaikka ilmeisesti hän on veljenpoika?
Vv 1698-1711 ja Vv 1689-1697 rippikirjojen perusteella päättelisin, että tämän Erik Helganmiehen vanhemmat olisivat Erik Laatikainen ja Anna Haapalatar. Ja tämän isä-Erikin vanhemmat Erik Laatikainen ja Anna Rusatar????

Terveisin

Marja Leena

Sitten tähän, kun seuraa noita rippikirjoja järjestyksessä niin sieltä selviää seuraavaa:

1683-97 s. 72 Sotkamo Katermankylä

Erkki Laatikainen, vaimo Anna Rusatar
Matti
Erkki
B Samuel ( mitä tuo B tuossa merkkaa?)
Inga
Heikki

SH (= pojan vaimo) Metta Matintr ( Matin Erkinpjan vaimo, kts. seuraava rk)
Erkki
Anna

SH Anna Matintr Haapalainen ( Erkin Erkinpjan vaimo, kts. seuraava rk)
Matti
B Anna
Erkki

SH Margeta P. Karppanen ( Onko Heikin vaimo?)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/43.htm

Sitten 1698-1711, s. 219 KATERMANKYLÄ ( ote Sotkamon renevoidut rippikirjat)

Matti Laatikainen
vaimo Metta Haapalainen
Erkki
B. Anna
Margeta

SH Beata Kaikkonen ( Erkki Matinpjan vaimo?)

Br (veli) Erkki Laatikainen
vaimo Anna Haapalainen
Matti
Erkki
Kaarina
Matleena ( Malin)
Margeta
Juho

SH Brita Heikkinen

Br Heikki

Syst. Inger

Sitten 1728-34

KATERMA LAATIKKALA s. 241

gl.B ( gammal bonde) Matti Erkinpka kuollut 1728
M ( måg, vävy) Pekka Karppanen
vaimo Anna Laatikainen
poika Matti
tytär Kirsti
poika Erkki Erkinpka
vaimo Helga Piirainen
tytär Kaarina kuollut
piika Brita Mytty
d.E (leski) Kirsti Tuhkanen kuollut
Heikki
tytär Beata 15
tytär Elina 7
poika Matti

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/122.htm

Sitten 1729-34 KATERMA SUMSA s. 120
Laatikkala

Pekka Karppanen
Anna Laatikainen
poika Matti Karppanen
tytär Kirsti Karppanen
inhus Erkki Laatikainen
vaimo Helga Piirainen
renki Lauri Kärnä
tytär Beata
leski Kirsti Tuhkanen
B.
inhus Matti Karppanen loosdrifvaren
renki Martti Ikonen
S. Kaisa Karppanen

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/123.htm

Sari H
23.03.09, 09:25
Tuossa on eräs omituisuus, Erkki Erkinpka on mainittu S (poika)
KATERMA LAATIKKALA s. 241

gl.B ( gammal bonde) Matti Erkinpka kuollut 1728
M ( måg, vävy) Pekka Karppanen
vaimo Anna Laatikainen
poika Matti
tytär Kirsti
poika (S??) Erkki Erkinpka
vaimo Helga Piirainen
tytär Kaarina kuollut

...

Mutta seuraavassa Erkki Erkinpka on jo inhus.

Erkin vanhemmat voisivat olla Br (veli) Erkki Laatikainen
vaimo Anna Haapalainen. (Sotkamon renevoidut)

Sari H
23.03.09, 09:39
Hei,

Näyttäisi kuitenkin esimerkiksi siltä, että samaan aikaan 1700 -luvun alkupuoliskolla elää ja saa lapsia kaksi eri Erik Erikinpoika Laatikaista, toinen Katermassa, toinen Alasotkamossa. Edellinen on naimisissa Helga Piirattaren kanssa, jälkimmäinen Kaisa Hurskattaren kanssa. Olisin siis sitä mieltä, että Kaisa Hurskatar ei ole Katerman Erikin toinen vaimo.

Terveisin

Marja Leena

Ei voikaan olla koska lapsia syntyy molemmille pareille samana vuonna ja samana kuukautena.

Hiskissä:
11.11.1740 16.11.1740 Nedersotkamo Erik Erikss. Laatikainen Carin Mattsdr. Hurskatar Margeta
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/1mgife?fi+0508+kastetut+672)28.11.1740 20.11.1740 Ruokomäki Erick Erickss. Laatikainen Helga Mattsdr. Pijratar Helga

Sari H
23.03.09, 10:05
Anna Haapalaisesta. Eräs Anna Haapalainen kuolee Hiskin mukaan 1730, 54 vuotiaana, sitten hän olisi syntynyt noin 1676.
1730 27.2.1730 Nedersotcamo Hu Anna Haapalatar 54

Sari H
23.03.09, 10:19
Sitten 1729-34 KATERMA SUMSA s. 120
Laatikkala

Pekka Karppanen
Anna Laatikainen
poika Matti Karppanen
tytär Kirsti Karppanen
inhus Erkki Laatikainen
vaimo Helga Piirainen
renki Lauri Kärnä
tytär Beata
leski Kirsti Tuhkanen
B.
inhus Matti Karppanen loosdrifvaren
renki Martti Ikonen
S. Kaisa Karppanen

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/123.htm

Pekka ja Anna Karppanen asuivat Sotkamon Kaikkola nro 10. Myöhemmin Pekalla on toinen vaimo Liisa, koska Anna kuolee 1729.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/78.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/88.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/95.htm

Korhoant
23.03.09, 13:35
Tervehdys!
Kiitos vastauksista, joita on ehtinyt kertyä runsaasti, kun tulin vasta nyt tietokoneen ääreen. Yritän vastailla mitä osaan?
4. Erich Erichinpoika Laatikainen S:mo rk.1682-98 s. n 1782? Sumsa 4 Laatikkala
Vuosiluku n 1782 on sinun mainitsema n 1683

Helga nimi esm. täältä;
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/kuvat/123.jpg
Jatkuu myös myöhemmissä rippikirjoissa. Täällä Helgan kuolinaika 9.2.1779, Laatikkala
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1773-1778_ik93/kuvat/210.jpg

III Erkki Eriksson Laatikainen (1131), s. 1683 Katerma 4 Laatikkala, k. 17.10.1768 Alasotkamo (Rekivaara?), kuolinsyy "vesitauti", vesipöhöttymä, ikä 85 v. Vanhemmat taulusta 4 Erich Laatikainen ja Anna Kuvajatar
1. Puoliso: Helga Matintytär Laatikainen e. Piiratar (2836), Taulusta 2, s. 1708 Kuhmo, k. 8.12.1743 Kuhmo, ikä 35 v. Vuonna 1650 Kuhmon Kiekinjärvelle on tullut uudisasukas Eskeli Piira, Kuhmon Lammasperälle. (talonnimenä Kiekinjärvi-Piirala-Kiekinniemi). Mahdollisesti tästä Piiroisen suku alkanut Kuhmossa?? Sotkamon tipasojan Piiraisia.
Tämä Erkki Laatikainen ei ole minun käsityksen mukaan syntynyt Laatikkalassa vaan on toinen samanniminen Laatikainen, joka on torpparina Rekivaarassa? Tämä taulu on vanhentutta tietoa.

Sitten tuo 1700-luvun vaihe;
Minulla ei ollut käytettävissä rippikirjoja 1698-1711, mutta selvennyksestäsi ilmenee että Laatikkalassa oli veljekset Matti ja Erkki perheineen. Matilla vaimo Metta Haapalainen ja Erkillä Anna Haapalainen. Erkin poika Erkki s.1707 k.1745 Laatikkalassa
("Inhys" sana tarkoittaa sanakirjan mukaa toise luona asuvaa,"loinen", joka ei syönyt talon pöydästä, tai huonemiestä sukulaisen luona asuvaa lähisukulaista, jolla saattoi olla torppa talon mailla?) Erkki (s.1707) asui 1720-luvun lopulla siskonsa luona Laatikkalassa.

Sitten vielä kerran korjattu ketju;

1. Carin Ericitytär Laatikainen-Parviainen. s.11.8.1771,Sumsa 4 Laatikkalla
isä;
2. Eric Ericinpoika Laatikainen s.1744 k. 7.3.1829 Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Elin Bertilsdotter Pulkitar s.23.7.1744 Lentiira k.5.5.1812 Laatikkala
Ericin isä;
3. Erich Erichinpoika Laatikainen s.1707 k.1745 Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Helga (Helena) Matintytär Piiratar s.1708 Kuhmo k.9.2.1779 Laatikkala
Erichin isä;
4. Erich Erichinpoika Laatikainen (S:mo rk.1682-98) s. n 1783? Sumsa 4 Laatikkala. vaimo Anna Haapalainen s.n 1676 k.27.2.1730
Erichin isä;
5. Erich Laatikainen, (S:mon rk. 1682-98) s. n 1662? k.20.4.1732? 70v (Hiski haku kuolleet) Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Anna Rusatar

Tällaisen ketjun minä sain näiden korjausten avulla. Olenko tulkinnut oikein tietoja? Kommentoikaa.
Terveisin Martti :confused:

Korhoant
23.03.09, 15:31
Terve!
Kun kaivelin konettani sieltä löytyi toinen ketju joka yhdistyy tähän. Laitan sen tähän;
Taulu 1
I Erich Laatikainen, s. 1662 Sotkamo, Katerma, k. 20.4.1732 Sotkamo, Katerma, Laatikkala nro 4.
Puoliso: Anna Rusatar k. Sotkamo.
Lapset:
Matts s. Sotkamo, Katerma. Tauluun 2.
Erich s. 1683? Katerma 4 Laatikkala. Tauluun 7.
Samuell
Sigfrid
Taulu 2 (taulusta 1)
II Matts Erichsson Laatikainen, talonpoika, s. Sotkamo, Katerma, k. 1728 Sotkamo, Katerma.
Puoliso: Metta Haapalatar, emäntä, k. Sotkamo Katerma.
Lapset:
Anna s. 1682 Sotkamo, Katerma. Tauluun 3.
Erkki Puoliso: Beata Kaikkonen, Laatikainen
Margeta
Taulu 3 (taulusta 2)
III Anna Mattsdotter Laatikainen, s. 1682 Sotkamo, Katerma, k. 24.10.1742 Sotkamo.
Puoliso: Pehr Karppanen, s. 1687 Sotkamo, k. 23.6.1766 Sotkamo.
Lapset:
Matts s. 1709 Sotkamo, Ylisotkamo, No 10. Tauluun 4.
Taulu 4 (taulusta 3)
IV Matts Pehrsson Karppanen, Husbonde, s. 1709 Sotkamo, Ylisotkamo, No 10, k. 22.2.1778 Sotkamo, Ylisotkamo.
1. Puoliso: Brita Piipotar, Karppanen
Lapset:
Mathias s. 17.2.1731 Sotkamo Ylisotkamo.
Johan s. 23.11.1732 Sotkamo Ylisotkamo.
2. Puoliso: Anna Olofstotter Komulainen, Karppanen, s. 1718 Sotkamo, k. 21.12.1779 Sotkamo, Ylisotkamo. Vanhemmat: Olof Komulainen ja Elin Johansdotter Määttä.
Lapset:
Petrus s. 4.2.1736 Sotkamo Ylisotkamo.
Anna s. 1.9.1737 Sotkamo. Tauluun 5.
Elin s. 11.2.1740 Sotkamo Ylisotkamo.
Catharina s. 7.2.1744 Sotkamo Ylisotkamo.
Christin s. 1745 Sotkamo Ylisotkamo, k. 13.9.1787 Sotkamo Ylisotkamo.
Mathias s. 20.11.1749 Sotkamo Ylisotkamo 10. Tauluun 6.
Elisabeth s. 24.5.1758 Sotkamo Ylisotkamo 10.
Taulu 5 (taulusta 4)
V Anna Mattsdotter Karpatar, s. 1.9.1737 Sotkamo, k. 12.7.1771 Sotkamo.
Puoliso: 22.2.1756 Sotkamo, Ned.Sotc No3 Johan Johansson Korhonen, s. 3.1729 Sotkamo, Alasotkamo, Korhola 3, k. 9.8.1803 Sotkamo. Vanhemmat: Johan Sigfred Sigfredsson Corhonen ja Margaretha Huotaritar.
Lapset:
Johan s. 26.12.1756 Nedersot. No3 Korhola, k. 14.5.1791 Nedersot. No3 Korhola. Puoliso: 4.3.1781 Sotkamo Carin Petrintytär Kananen, Corhonen, s. 18.12.1757 Jormas Tuhkala. Vanhemmat: Petter Pehrsson Kananen ja Carin Eskillsdotter Tuhkanen.
Margareta s. 6.4.1760 Nedersot. No3. Puoliso: 24.2.1782 Sotkamo Lars Larsson Korhonen, s. 13.4.1749 Sotkamo Alasotkamo 32, k. 13.12.1819 Sotkamo.
Matthias (Matts) talonpoika,Korhola 3 ja Tuomi 44, s. 7.6.1762 Sotkamo Ned Sotc No3 Korhola, k. 3.9.1824 Sotkamo P No149. Puoliso: 25.3.1792 Sotkamo Anna Pehrsdotter Kananen, vaimo, s. 15.11.1767 Jormas No 8 Tuhkala, k. 8.3.1850 Sotkamo Alasotkamo 50 Pernuila. Puoliso: Vihitty 25.3.1792 Sotkamo Anna Pehrsdotter Kananen, Taulusta 151, hustru, s. 15.11.1767 Sotkamo Jormas No 8, k. 8.3.1850 Sotkamo Alasotkamo No 50. Puolison vanhempia: (i) Pekka Kananen, Bonden s. 19.6.1734 Sotkamo Jormas No 8 k. 31.1.1812 Sotkamo Jormas No 8. (ii) Pekka Kananen, Bonden s. 1700 Sotkamo k. 12.2.1771 Sotkamo. (iä) Carin Johansdotter Lukkari, hustru s. 1710 Sotkamo Yläsotkamo No 7 Laatikkala k. 14.1.1766 Sotkamo. (iäi) Johan Lukkari, bonden k. Sotkamo Yläsotkamo No 7 Laatikkala. (iää) Ingred Mularitar, emäntä s. 1689 k. 24.7.1766 Sotkamo Yläsotkamo No 7 Laatikkala. (ä) Carin Eskillsdotter Tuhkanen, Tuhkatar s. 1737 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala k. 8.12.1773 Sotkamo Jormas No 8. (äi) Eskill Ericsson Tuhkanen, Tuhkain, bonden s. 1699 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala k. 14.11.1779 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala. (äii) Erich Erichsson Tuhkanen k. 1733 Jormas Tuhkala. (äiii) Erich Tuhkanen s. Jormas Tuhkala k. 1697 Jormas Tuhkala. (äiiii) Erich Tuhkanen k. Jormas Tuhkala. (äiiiä) Brita Olofsdotter. (äiiä) Christin Sirviötär Sirviö. (äiä) Lijsa Kolematar Kolehmainen k. Jormas Tuhkala. (ää) Anna Sigfredsdotter Korhonen, emäntä s. 1699 Sotkamo k. 25.11.1772 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala. (ääi) Sigfred Sigfredsson Sigfredsson Korhonen, Bonden s. 1669 Alasotkamo No 3 Korhola k. 18.3.1759 Alasotkamo No 3 Korhola. (ääii) Sigfred Swensson Korhonen s. 1646 Sotkamo k. 1719 Sotkamo. (ääiii) Swen Olofsson Korhonen, Bonden s. 1626 Sotkamo Vihtamo Korhola k. 1675. (ääiiii) Olof Olofsson Korhonen, Bonden s. 1605 k. 1654. (ääiiiii) Olof Olofsson Korhonen, bonden s. 1585 k. 1646. (ääiiiiii) Oloff Vanha Korhonen Korhonen s. 1560 k. 1632. (ääiiiiiä) N.N. Vanhan Korhosen vaimo. (ääiiiiä) N.N. Oloffin vaimo. (ääiiiä) N.N. Oloffin vaimo. (ääiiä) Margareta Tuppurainen , Korhonen k. 1653 Sotkamo. (ääiä) Lucia Hyrkäs, Hyrkätär s. 1643 k. 1719. (ääiäi) Anders Hyrkäs, Talollinen, lautamies k. 1705 Sotkamo. (ääiäii) Henric Hyrkäs, Talollinen Sotkamo Alasotkamo ( ennen renki ) k. 1630. (ääiää) Elin Tolvanen, hustru k. 1690 Sotkamo. (ääiääi) Mårten Koffero, Tolvanen, Bonden. (äää) Anna Härkönen, Härötär s. 1675 Sotkamo k. 1748 Sotkamo Katermo No 12 Kufvajala. (äääi) ? Sigfredsson Härkönen, Bonden. (äääii) Sigfred Härkönen, Bonden. (äääiä) Helga Witjalatar, Värdinnan. (ääää) Walborg Mätätär, Wärdinnan.
. Vanhemmat: Petter Pehrsson Kananen ja Carin Eskillsdotter Tuhkanen.
Sigfrid s. 27.11.1764 Nedersot. No3, k. 28.5.1819 Sotkamo. 1. puoliso: 30.12.1787 Sotkamo Margeta Andersdotter Korhotar, Corhonen, s. 25.12.1769 Sotkamo, k. 1.2.1797 Sotkamo Alasotkamo 3. 2. puoliso: 26.12.1797 Sotkamo Catharina Henricsdotter Klemetitär, Corhonen, s. 2.3.1776 Sotkamo Ylisotkamo 15.
Andreas s. 30.3.1767 Nedersot. No3. Puoliso: 26.3.1795 Sotkamo Elin Pehrintytär Kananen, piika, s. 6.3.1770 Jormas 8 Tuhkala. Vanhemmat: Petter Pehrsson Kananen ja Carin Eskillsdotter Tuhkanen.
Eric s. 8.10.1769 Nedersot. No3.
Taulu 6 (taulusta 4)
V Mathias Mattsson Karppanen, s. 20.11.1749 Sotkamo Ylisotkamo 10, k. 1791.
Puoliso: Margareta Johansdotter Sirviö, s. 3.7.1752 Ylisotkamo 23 Laatikkala. Vanhemmat: Johan Ericsson Sirviö ja Agneta Larsdotter Huuskotar.
Lapset:
Anna s. 6.1.1772 Sotkamo Kaikkola.
Agneta s. 13.3.1773 Sotkamo Kaikkola, k. ennen 1783.
Maria s. 30.7.1774 Sotkamo Kaikkola, k. 4.4.1839. Puoliso: Johannes Karppanen, s. 15.8.1767 Sotkamo Kaikkola.
Mathias s. 31.12.1775 Sotkamo Kaikkola.
Margeta s. 20.8.1777 Sotkamo Kaikkola.
Catharina s. 19.3.1779 Sotkamo Kaikkola.
Christina s. 28.3.1781 Sotkamo Kaikkola, k. 26.5.1791.
Walborg s. 1.6.1783 Sotkamo Kaikkola.
Petrus s. 16.4.1786 Sotkamo Kaikkola.
Sara s. 21.4.1790 Sotkamo Kaikkola, k. 23.3.1791.
Taulu 7 (taulusta 1)
II Erich Erichinpoika Laatikainen, s. 1683? Katerma 4 Laatikkala.
Puoliso: Anna Haapalainen, s. n 1676, k. 27.2.1730 Alasotkamo.
Lapset:
Erkki s. n 1707 Katerma 4 Laatikkala. Tauluun 8.
Matti
Kaarina
Matlena (Mali)
Margeta
Juho
Taulu 8 (taulusta 7)
III Erkki Eriksson Laatikainen, s. n 1707 Katerma 4 Laatikkala, k. n 1745 Katerma 4 Laatikkala.
Puoliso: Helga (Helena) Matintytär Piiratar, Laatikainen, s. 1708 Kuhmo, k. 9.2.1779 Katerma 4 Laatikkala. Vuonna 1650 Kuhmon Kiekinjärvelle on tullut uudisasukas Eskeli Piira, Kuhmon Lammasperälle. (talonnimenä Kiekinjärvi-Piirala-Kiekinniemi). Mahdollisesti tästä Piiroisen suku alkanut Kuhmossa?? Sotkamon tipasojan Piiraisia.
Lapset:
Beata s. 1.6.1731.
Elina s. 29.1.1735 Sotkamo, Katerma, Laatikkala nro 4, k. 20.3.1800 Sotkamo 40.
Helga (Helena) s. 28.11.1740.
Eric s. 1744 Sotkamo, Katerma, Laatikkala nro 4. Tauluun 9.
Karina
Taulu 9 (taulusta 8)
IV Eric Ericsson Laatikainen, s. 1744 Sotkamo, Katerma, Laatikkala nro 4, k. 7.3.1829 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala.
Puoliso: 10.3.1765 Sotkamo Elin Bertilsdotter Pulkitar, s. 23.7.1744 Lentiira, k. 5.5.1812 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala. Vanhemmat: Bertil Pulkinen ja Carin Mattsdotter Kufvajatar, Pulkinen.
Lapset:
Erik s. 12.2.1766 Katerma, k. 25.10.1831 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala.
Bertil s. 21.8.1767 Sotkamo Sumsa.
Helena s. 13.4.1769 Sotkamo Sumsa.
Carin s. 11.8.1771 Sotkamo, Sumsa 4 Laatikkala. Tauluun 10.
Elin s. 21.2.1773 Sotkamo Sumsa.
Matts s. 30.7.1775 Sotkamo Sumsa.
Johannes s. 22.10.1777 Sotkamo Sumsa.
Eva Magdalena s. 2.6.1780 Sotkamo Sumsa.
Samuel s. 13.3.1782 Sotkamo Sumsa.
Adam s. 23.5.1784 Sotkamo Sumsa.
Joseph s. 24.12.1786, k. Sotkamo Sumsa.
Taulu 10 (taulusta 9)
V Carin Eericintytär Laatikainen, Parviainen, s. 11.8.1771 Sotkamo, Sumsa 4 Laatikkala, k. 8.2.1851 Sotkamo.
Puoliso: 10.4.1796 Sotkamo No29 Adam Tapaninpoika Parviainen, gårds Värt, s. 6.4.1770 Sotkamo, Ylisotkamo, No(29) Kalmoniemi, k. 16.3.1829 Sotkamo. Vanhemmat: Stephan Magnusson Parviainen ja Susana Eliaksentytär Mikotar.
Lapset:
Staffan s. 21.2.1797 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 4.8.1811 Sotkamo Ylisotkamo 29.
Adam s. 11.5.1799 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 10.2.1801 Sotkamo Ylisotkamo 29.
Erik s. 28.1.1802 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi.
Susanna s. 14.11.1804 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi.
Alrik s. 13.12.1809 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 19.6.1854 Sotkamo. Puoliso: 18.4.1934 Sotkamo Walborg Laurintytär Mustonen, s. 14.5.1813 Öfv.sotc. No 32, k. 11.2.1899 Sotkamo. Vanhemmat: Lars Mustonen ja Walborg Karppanen.
David s. 7.7.1814 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi.

Yllättäviä löytöjä. Virheitä voi olla ja on, mutta onhan tämä pohjana korjauksille?

Terveisin vanha huonomuistinen Martti.

Sari H
23.03.09, 16:29
T
Taulu 8 (taulusta 7)
III Erkki Eriksson Laatikainen, s. n 1707 Katerma 4 Laatikkala, k. n 1745 Katerma 4 Laatikkala.
Puoliso: Helga (Helena) Matintytär Piiratar, Laatikainen, s. 1708 Kuhmo, k. 9.2.1779 Katerma 4 Laatikkala. Vuonna 1650 Kuhmon Kiekinjärvelle on tullut uudisasukas Eskeli Piira, Kuhmon Lammasperälle. (talonnimenä Kiekinjärvi-Piirala-Kiekinniemi). Mahdollisesti tästä Piiroisen suku alkanut Kuhmossa?? Sotkamon tipasojan Piiraisia.

Terveisin vanha huonomuistinen Martti.

Hauskastipa on lainattu tekstiäni :) Olen tuolla viimeisellä lauseella sivuillani viitannut Sotkamon Tipasojan Piiraisiin ja tavallaan laittanut muistiin itselleni ne ja se mennyt tekstitiedoissa sitten sivuille. Siinä on linkki lopussa. Tuossa ilman tuota linkkiä oletetaan näiden olevan Sotkamon Tipasojan porukkaa ja tämä ei ole varma tieto edes.

Se menee siellä oikeasti näin:
ä i ä ä ä ä
Elina Matintytär Piiroinen
† 1743, Kuhmo, Kieki [†]08.12.1743, Kieki
Vuonna 1650 Kuhmon Kiekinjärvelle on tullut uudisasukas Eskeli Piira, Kuhmon Lammasperälle. (talonnimenä Kiekinjärvi-Piirala-Kiekinniemi). Mahdollisesti tästä Piiroisen suku alkanut Kuhmossa?? Sotkamon tipasojan Piiraisia: http://84.20.130.129/sshy/kirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92/171.htm

Korhoant
23.03.09, 16:46
Terve!
Ainahan sattuu ereyksiä. Tiedosto jonka sinne latasin oli myös tehty vain omaan käyttöön, mutta nyt tuli sinne luettavaksi. Anteeksi!
Tuo Taulun 8 Erkin syntymäaika 1708 myös askarruttaa? Erkkihän on jo rippikirjassa 1682-98, joku tässä "mättää"???

Terv. Martti :oo:

Marja Leena Ristimäki
23.03.09, 23:17
Terve!

Tuo Taulun 8 Erkin syntymäaika 1708 myös askarruttaa? Erkkihän on jo rippikirjassa 1682-98, joku tässä "mättää"???

Terv. Martti :oo:

Jokin tosiaan mättää jossakin. Erik ja Anna Haapalainen ovat aviopari kolmine lapsineen jo rippikirjassa 1683-1697. Jos tämä isä-Erik olisi syntynyt 1683, niin miten tämä oikein olisi ymmärrettävä? Ja miten jo tässä rippikirjassa heillä on lapsena Erich, jos heidän Erik -poikansa syntyi 1707? Tämä on tosin helpommin selitettävissä aikaisemman Erik -pojan kuolemalla ja uuden lapsen nimeämisellä samalle nimelle.
Toisaalta, jos Anna Rusattaren mies Erik on syntynyt 1662 niin juuri 1683:a aikaisemmin Erik ei olisi voinut syntyä. Mutta ilmeisesti Erik ei ollut heidänkään vanhin lapsensa vaan Mattz, josta tuli ilmeisesti talon isäntä.
Ei oo helppoo. Pitäisi varmaankin opetella muidenkin lähteiden käyttöä kuin pelkkien rippikirjojen, jos sieltäkään selviäisi sen paremmin.

ihmettelee Marja Leena

Marja Leena Ristimäki
24.03.09, 10:58
Heipä taas,
jatkan tässä ihmettelyäni sillä, että jos Erik Anna Rusattaren mies syntyi 1662, niin jo rk 1683-1697 eli siis vuoteen 1697 mennessä (?) eli 35 -vuotiaana (?) hän on 5 lapsen isoisä. Yksi lapsenlapsista, Anna Matintytär , on ilmeisesti syntynyt 1682 (en nyt muista tähän hätään mistä sen päättelin, mutta tarvittaessa voin taas penkoa päätttelyketjuni yksityiskohtia tarkemmin) eli isoisä olisi ollut 20 -vuotias Anna syntyessä. Tietääkö joku mistä on päätelty Erik ensimmäisen syntymäajaksi 1662? Olisiko siinä joku sekaannus?

Marja Leena

Sari H
24.03.09, 12:23
Käyn juuri läpi Pohjanmaanläänin henkikirjoja, tässä ensin 1695
Katermankylä

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6440&pnum=39

Matti Erkinpka Laatikainen
vaimo Metta
veli Erkki
vaimo Anna
veli Heikki
sotilaan vaimo Margareta

Sitten seuraava 1696
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6441&pnum=31

Matti Latikainen
vaimo Anna?
veli Erkki
vaimo Metta
sotilaan vaimo Margareta
veli? Heikki

(noista nyt en ole täysin 100% varma)

Seuraava 1697
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6442&pnum=23
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki
vaimo Margareta
sotilaan vaimo Margareta
veli? Heikki

Sari H
24.03.09, 12:35
Kävin vielä vanhempaa mitä löydän...

1690
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6437&pnum=13
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki
vaimo Märta ?

1691
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6438&pnum=15
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki, vaimo Brita?
sotilaanvaimo Margareta

En ole varma noissa että onko tuo Erkki veli vaiko poika? tarkastakoon se joka paremmin osaa noita lueskella.

Korhoant
24.03.09, 12:37
Tervehdys Marja Leena!
Tuo Ensimäisen Ericin syntymäaika on minun laittama ja löytyy Hiskin hakuohjelman ensimäisenä merkintänä kuolleissa "kuollut 1732 haudattu 20.4.1732 Gl.Bd. Erich Laatikainen ikä 70v"
Minusta alkaa tuntua että tuohon ketjuun pitää lisätä alkupäähän yksi Eric Laatikainen? Sotkamon rk. Katerman kylä alla linkki;
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/43.jpg
Oletaisin että tässä esiintyvä perheen päämies Erich Laatikainen ja Anna Rusatar ovat syntyneet joskus 1640 paikkeilla?
Sitten hänen pojat Mats, Erich (s.1662?), Samuell ja Sicfrid, sekä tytär Inga ovat syntyneet 1660-luvulla?
Sitten Matin ja Erkin lapset ovat syntyneet 1680 alkaen ja heidän lapsensa on 1707 syntynyt Erkki Erkinpoika Laatikainen?
Tämä on minun arvailuja ja jostain pitäisi kaivaa tietoja joilla tämän pystyisi todentamaan??????

Tällaisia asioita tästä ketjusta tuli mieleen.

Aurinkoisin kevätterveisin Martti. ;)

Sari H
24.03.09, 13:30
Lisää henkikirjoja

1677
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6430&pnum=10
Erkki Laatikainen, maksanut yhdestä

1679
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6431&pnum=10
Erkki Laatikainen, maksanut kahdesta

1681

Erkki Laatikainen, maksanut kahdesta henkilöstä
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6432&pnum=7

1683
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=11
Erkki Laatikainen
poika Matti, vaimo Märta
poika Erkki

1686
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6434&pnum=11
Matti Erikinpka Laatikainen vaimo
Merta ( Metta?)
veli Erkki ja vaimo

1688
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6435&pnum=13
Matti Laatikainen
veli Erkki
maksettu kahdesta henkilöstä

Sari H
24.03.09, 14:30
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/43.jpg

Sitten hänen pojat Mats, Erich (s.1662?), Samuell ja Sicfrid, sekä tytär Inga ovat syntyneet 1660-luvulla?

;)

Mielestäni hän on Heikki ( Hendric)

Marja Leena Ristimäki
24.03.09, 15:03
Hei lajitoverit!
Yritin tavailla noita henkikirjoja parhaani mukaan. Ensimmäiset Laatikaiset löysin Katermasta vuodelta 1672. Lieneekö silloin Eerik ensimmäinen muuttanut tienoille? Alussa luku on 1 (siis yksi aikuinen mies? Jätettiinkö vanhukset pois? Alettiinko miehet laskea minkä ikäisenä, 15-vuotiaanako?). Luku taisi vaihtua kahdeksi v. 1675. Olisiko silloin Matti tullut miehen ikään? Eli olisi syntynyt n. v. 1660? Voidaanko mistään päätellä Eerik ensimmäisen kuolinaikaa? Voisiko se 1662 olla tosiaankin tämän nuoremman Erikin syntymäaika?

Mummottamisen lomassa

Marja Leena

Sari H
24.03.09, 15:16
Kun katsoo tuota henkikirja sarjaa niin Erkkiä ei enää mainita siinä 1886 henkikirjassa, siinä aikaisemmassa hän on.
1683
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivu...d=6433&pnum=11 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=11)
Erkki Laatikainen
poika Matti, vaimo Märta
poika Erkki

1686
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivu...d=6434&pnum=11 (http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6434&pnum=11)
Matti Erikinpka Laatikainen vaimo
Merta ( Metta?)
veli Erkki ja vaimo

Korhoant
24.03.09, 15:41
Miten tuonne Digiarkistoon pääsee kirjautumaan?

Yksi tyhmä Korhonen kysyy?

Juha
24.03.09, 15:45
Mene osoitteeseen www.sukuhistoria.fi ja valitse vasemman reunan valikosta "Liity jäseneksi" -linkki.

Sieltä löytyvät ohjeet

Juha

Korhoant
24.03.09, 15:48
Kiitos!
Martti

Sari H
24.03.09, 20:23
Henkikirjoista tietoa

http://www.genealogia.org/genos/51/51_1.htm

Kun myllytullista siirryttiin henkirahan kantoon, perittiin uutta veroa kaikilta 12 vuotta täyttäneiltä henkilöillä. Ei kestänyt kuitenkaan kauan, ennen kuin verovelvollisuuden perustana olevia ikärajoja muutettiin. Vuonna 1652 nostettiin verovelvollisuuden alaikäraja 15 vuoteen ja yläikärajaksi määrättiin 63 vuotta. Vuodesta 1655 lähtien joutuivat kuitenkin yli 63 vuotiaat talonisännät verovelvollisiksi. 1650-luvulla voimaan tulleet ikärajat säilyivät sen jälkeen muuttumattomina kaksi vuosisataa, koko Ruotsin vallan ajan ja pitkään autonomian ajalla. Vuoden 1865 uudistuksessa korotettiin alaikärajaa yhdellä vuodella 16 vuoteen yläikärajan pysyessä muuttumattomana. Nämä ikärajat olivat sen jälkeen voimassa aina henkirahan lakkauttamiseen asti

Marja Leena Ristimäki
24.03.09, 21:00
Kiitos, Sari!
Minulle jäi vielä epäselväksi, kirjattiinko myös naispuoliset henkilöt? Esim. kun 1672-1674 henkikirjoissa Erik Laatikaisen kohdalla on 1 niin onko hänellä vaimo kuitenkin lasten lisäksi?

kyselee tyhmiä

Marja Leena

Sari H
25.03.09, 07:43
Tervehdys!

5. Erich Laatikainen, S:mon rk. 1682-98 s. n 1662? k.20.4.1732? 70v (Hiski haku kuolleet) Sumsa 4 Laatikkala
vaimo Anna Rusatar

Terveisin Martti :confused:

Noiden henkikirjojen valossa joko tämä syntymäaika on väärin arvioitu taikka sitten on ollut vielä yksi Erkki Laatikainen, joka on tämän ylläolevan isä. Erkki Laatikainen näkyy jo vuoden 1672 henkikirjassa maksamassa yhdestä, joten tämä hän ei ainakaan voi olla, koska olisi tuolloin vasta 10 vuotias.

Sari H
25.03.09, 07:49
Kiitos, Sari!
Minulle jäi vielä epäselväksi, kirjattiinko myös naispuoliset henkilöt? Esim. kun 1672-1674 henkikirjoissa Erik Laatikaisen kohdalla on 1 niin onko hänellä vaimo kuitenkin lasten lisäksi?

kyselee tyhmiä

Marja Leena

Hei Marja Leena

Poimin tuolta lauseen: "Henkiraha oli alun perin tarkoitus kantaa kaikilta verovelvollisessa iässä olevilta, mutta ei kestänyt kauan, ennen kuin useat väestö- ja ammattiryhmät saivat vapauden uuden veron suorittamisesta. "
Sitten lisää
Valtakunnan ylin sääty, aateli, oli aluksi muiden säätyjen tavoin velvollinen maksamaan henkirahoja, mutta se pääsi vapaaksi tästä rasituksesta jo vuonna 1641. Tämä vapaus ei rajoittunut pelkästään aatelismieheen ja hänen perheenjäseniinsä, vaan se tuli koskemaan myös hänen palkollisiaan, mikä käytännössä tarkoitti asuinkartanoissa, säterikartanoissa, palveluksessa olevia. Vuonna 1652 vapaus ulotettiin myös säterien lampuoteihin, talonpoikaisiin vuokraviljelijöihin, mutta tämä etu poistettiin vuonna 1693. Siitä lähtien vain aatelismiehen henkilökohtaiset palvelijat olivat vapaita henkirahasta hänen perheensä jäsenten lisäksi. Aateli menetti tämän verovapauden vuonna 1865, jolloin myös monet muut ryhmät lakkasivat nauttimasta vapautta henkirahasta.
Jo varhain myönnettiin sotaväessä palveleville vapautus henkirahan maksusta.
piispat perheineen ja palveluskuntineen, hovioikeuksien aatelittomat asessorit, yliopistojen professorit ja ylioppilaat sekä koululaiset. Vapautettujen joukkoon kuuluivat myös eräiden yhteiskunnan kannalta tärkeiden ammattien harjoittajat kuten salpietarinkeittäjät, luotsit, eräät merimiesryhmät ja pyövelit. Pyrkimykset edistää teollisuutta hyödyn aikakaudella 1700-luvulla ilmenivät mm. siten, että teollisuuden harjoittajat ja teollisuustyöväki nauttivat vapautta henkirahasta. Tämä yleinen vapautus kesti kuitenkin vain muutaman vuosikymmenen, sillä vuonna 1766 se poistettiin valtaan tulleen myssyhallituksen toimesta. Manufaktuureissa työskentelevät ulkomaalaiset mestarit ja kisällit pysyivät kuitenkin edelleen vapaina. Pyrkimykset lisätä valtakunnan väkilukua johtivat siihen, että vanhemmat monilapsisissa perheissä vapautettiin henkirahasta 1700-luvun jälkipuoliskolla. Määräaikaisia vapauksia saivat taas kivitalojen rakentajat.

Tuosta voisi olettaa, että kyllä naispuolisetkin merkittiin tai ainakin maksettiin heistä. Tai ainakaan en mistään löydä mainintaa että naiset olisivat saaneet erivapauksia.

Jos näin sitten oli, niin noiden henkikirjojen valossa Erkki Laatikaisen talouteen asteli vaimohenkilö vuosien 1677 - 79 välissä. 1677 hän maksoi vain yhdestä ja vuonna 79 maksoi kahdesta.

Mutta pitää muistaa, että nämä henkikirjat eivät ole täydellisen luotettavia, koska perustuivat henkilön omaan ilmoitukseen keitä taloudessa oli.

Sari H
25.03.09, 08:36
Otetaanpa vertailuun rk:t ja hk:t

Rippikirjassa 1683-97 s. 72 Sotkamo Katermankylä

Erkki Laatikainen, vaimo Anna Rusatar
Lapset:
Matti, vaimo Metta Matintr Haapalainen, lapset: Erkki ja Anna
Erkki, Anna Matintr Haapalainen, lapset: Matti, Anna ja Erkki
Samuel
Inga
Heikki, vaimo ilmeisesti Margareta Karppanen
yhteensä ihmisiä talossa 15 ajalla 1683-97

Henkikirja 1683
Erkki Laatikainen
poika Matti, vaimo Märta
poika Erkki
maksettu neljästä

1686
Matti Erikinpka Laatikainen vaimo Merta ( Metta?)
veli Erkki ja vaimo
maksetaan neljästä

1688
Matti Laatikainen
veli Erkki
maksettu kahdesta henkilöstä

1689
Matti Laatikainen
vaimo
veli Erkki ja vaimo
maksetaan neljästä

1690
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki
vaimo Märta
maksetaan neljästä

1691
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki, vaimo Brita
sotilaanvaimo Margareta
( Ihmettelen tässä kyllä tuota Britaa…?? olisiko vahingossa Märta tullut Britaksi?, vaiko luenko väärin)

1692
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki, vaimo Märta
veljen vaimo Margareta
maksetaan neljästä

1695
Matti Erkinpka Laatikainen
vaimo Metta
veli Erkki
vaimo Anna
veli Heikki
sotilaan vaimo Margareta
maksetaan kuudesta

1696
Matti Latikainen
vaimo Anna?
veli Erkki
vaimo Metta
sotilaan vaimo Margareta
veli Heikki
maksetaan kuudesta

1697
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki
vaimo Margareta ( hänestä ei makseta mitään ja on joku maininta sivussa, mutten saa selvää)
sotilaan vaimo Margareta ( tästäkään Margaretasta ei makseta, ja joku sivuhuomautus)
veli Heikki
maksetaan yht. neljästä

Katsoin vielä 1698 henkikirjan
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6443&pnum=29
Matti Laatikainen
vaimo Martha
veli Erkki
vaimo Anna
veli Heikki
maksetaan viidestä

Sari H
25.03.09, 09:11
RK 1698-1711, s. 219 KATERMANKYLÄ ( ote Sotkamon renevoidut rippikirjat)

Matti Laatikainen, vaimo Metta Haapalainen, Lapset: Erkki ( vaimo Beata Kaikkonen), Anna ja Margeta
Veli Erkki Laatikainen, vaimo Anna Haapalainen, lapset: Matti, Erkki, Kaarina ,Matleena, Margeta ja Juho
pojan vaimo Brita Heikkinen ( kenen pojista vaimo tämän on?)
Veli Heikki
Sisko Inger

Henkikirjat

1699
Matti Laatikainen
vaimo Martta
veli Erkki
vaimo Anna
veli Heikki
maksetaan viidestä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6444&pnum=35

1700
Matti Laatikainen
vaimo Martta
veli Erkki
vaimo Anna
veli Heikki
maksetaan viidestä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6445&pnum=36

1702
Matti Laatikainen
vaimo Martta
veli Heikki
vaimo Kristin
maksetaan neljästä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6446&pnum=36
Minne hävisi Erkki ja Anna?

1704
Matti Laatikainen
vaimo Martta
veli Heikki
vaimo Carin
maksetaan neljästä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6447&pnum=36

1705
Matti Laatikainen
vaimo Martta
veli Heikki
vaimo Carin
poika Erkki
vaimo Beata
maksetaan kuudesta
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6448&pnum=8

1708
Matti Laatikainen
veli Heikki
vaimo Carin
poika Erkki
vaimo Beata
maksetaan neljästä, poika Erkillä joku maininta, eikä hänestä makseta
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6449&pnum=30
Minne hävisi Matin vaimo Martta?

1709
Matti Laatikainen
veli Heikki
onko tuo seuraava sitten syster…. joku nimi… ja sitten lyhenne dr ( tytär?)
poika Erkin vaimo
Beata
maksetaan neljästä, Erkistä ei makseta edelleenkään
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6450&pnum=26

1711
Matti Laatikainen
veli Heikki
vaimo Carin
pojan vaimo Beata
maksetaan kolmesta, Heikillä joku sivumaininta (båtfälling?) ja hänestä ei makseta
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6451&pnum=4

vielä 1713
Matti Laatikainen
poika Erkki
vaimo Brita
maksetaan kolmesta
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6452&pnum=15

Sari H
25.03.09, 09:22
Olisikohan Matti Lundilla antaa tähän Erkkien ikäkysymykseen valaistusta ruodutusluetteloista taikka käräjäkirjoista?

Sari H
25.03.09, 09:41
Yritin tehdä vähän salapoliisityötä. Erik Eerikinpojan ja Anna Haapalattaren vanhin poika oli Matts, sitten tytär Anna ja sitten Erik. Erik on syntynyt jo rippikirjassa 1683-1697 eli hän syntyi viimeistään 1696.
terveisin taas

Marja Leena

Kyllä näin mahdollisesti onkin. Erkki meni naimisiin tässä tapauksessa sitten noin 33-vuotiaana Helenan kanssa.

Kun tuota rippikirjaa katsoo niin siinä on Erkillä ei ole mitään merkintöjä sarakkeissa.

Minkäikäisenä noilta lapsilta tuohon aikaa alettiin tenttaaman noita eri osaamisia?

Sari H
25.03.09, 09:58
Tuossa Oulun sukututkimusseuran julkaisussa 21 Esipolvihakemisto kainuu 1 on tuo s. 1662 k. 1732 Erkki tuon Anna Haapalaisen mies. Vanhemmalle Erkille ( Anna Rusasen mies) vain maininta että kuollut ennen 1698. Anna Rusaselle maininta että kuollut ennen 1698. Tuon vanhemman pariskunnan kuolinaika perustunee rippikirjoihin, koska heitä ei enää mainita seuraavassa rk.ssa

Eli ketju menisi näin
Erkki Laatikainen s.n. 1640-45 k. ennen v. 1698, (1697)
vaimo Anna Rusanen s. n. 1640-45, k. ennen v. 1698 ( 1697)
poika Erkki Laatikainen s. n. 1662,k. 1732
vaimo Anna Haapalanen s.n. 1676, k. 1730
poika Erkki Laatikainen s.n. 1696, k. 1745
vaimo Helena Piiroinen s.n. 1708, k. 09.02.1779

Marja Leena Ristimäki
25.03.09, 12:34
Kiitos, Sari. Vielä jää se tieto Erik Piirattarenmiehestä että olisi syntynyt 1707. Mutta tämä voisi tulla siitä, että se 1696 syntyvä Erik -poika kuolisi pienenä ja myöhemmin syntyvälle pojalle annetan sama nimi. Tämä on tietysti spekulaatiota, mutta näyttää tapahtuneen aina silloin tällöin.

Marja Leena

Marja Leena Ristimäki
25.03.09, 12:44
Ketjun ensimmäisessä viestissä on kerrottu Sotkamon ensimmäisistä Latikka/Laatikaisista ja päädytty Matti Laatikaiseen. Näissä Erik Laatikaisten perheissä näyttää olevan tapana antaa vanhimmalle pojalle nimeksi Matti. Voisi olettaa että ovat samoja Laatikaisia?

Marja Leena

Korhoant
25.03.09, 14:18
Terve!
"Pistämpä minäkin lusikkani soppaan". Noiden Sarin rk ja hk;jojen perusteella voisi muodostaa ketjun myös näin:
I.sukupolvi: Erkki (vanhin) Laatikainen s. n 1640, k.n 1685 (henkikirjassa 1683 on, mutta ei 1686 henkikirjassa)
vaimo Anna Rusatar s. n 1640-45, k. ennen 1698.
II. sukupolvi lapset:
1. Matti s. n 1660, k. 1728
vaimo Metta Haapalainen
lapset, Erkki, vaimo Beata Kaikkonen
Anna
Margeta (rk 1698-1711)
2. Erkki s. n 1662 k. 1732
vaimo Anna Haapalainen
lapset, Matti, Anna, Erkki (Vaimo onko Brita Heikkinen), Kaarina, Matlena, Margeta ja Juho
3. Samuel
4. Inga
5. Heikki, vaimo Carin hk 1702
III. sukupolvi: Sekä Matilla (s.n 1660) että Erkillä (s.n 1662) on Erkki niminen poika, heille jommallekummalle syntyy Erkki niminen poika 1707 joka menee vihille Helga Piiraittaren s. 1708 kanssa?
Tästä sukupolvien ketju jatkuu ennallaan. Löytyykö nolle Matin ja Erkin, Erkki pojille rk tai hk lapsia??
Tällaisia aikani kuluksi aprikoin, löytyneekö papereista perusteita aatoksilleni???

Terv. Martti

Sari H
26.03.09, 09:39
Terve!

I.sukupolvi: Erkki (vanhin) Laatikainen s. n 1640, k.n 1685 (henkikirjassa 1683 on, mutta ei 1686 henkikirjassa)
vaimo Anna Rusatar s. n 1640-45, k. ennen 1698.

Terv. Martti

Erkki ja Anna näkyvät vielä 1683-97 rippikirjassa. Eivät enää 1698 alkavassa. Voi olla että sen vuoksi eivät näy henkikirjassa, jos täyttävät sen 63-vuotta. Jos näin on, niin jos Erkki + Anna täyttävät 63 niin hän olisi sitten syntynyt 1621-23. No tämä on vain spekulaatiota tuosta, koska mitään varmaa ei ole.

Sari H
26.03.09, 10:05
II. sukupolvi lapset:
1. Matti s. n 1660, k. 1728
vaimo Metta Haapalainen
lapset, Erkki, vaimo Beata Kaikkonen
Anna
Margeta (rk 1698-1711)
Terv. Martti

Annan mies oli Pekka Karppanen joka synt. n. 1684, Anna voisi ollaa suurinpiirtein samaa ikäluokkaa. Anna kuoli 1729 Sotkamo Kaikkola 10.

Sari H
26.03.09, 10:37
Yritin tehdä vähän salapoliisityötä. Erik Eerikinpojan ja Anna Haapalattaren vanhin poika oli Matts, sitten tytär Anna ja sitten Erik. Erik on syntynyt jo rippikirjassa 1683-1697 eli hän syntyi viimeistään 1696.
Näyttäisi siltä, että vanhin veli Matts oli myöhemmin Ylisotkamo 3:ssa asunut Matts Eerikinpoika Laatikainen ja kuoliniän (99 vuotta!) perusteella hän oli syntynyt v. 1687. Mutta en voi siis olla tästä aivan varma. En kuitenkaan löydä muitakaan vanhempia tälle Matti Erikinpojalle.
Eli Erik Helganmies olisi syntynyt jokus 1690 -luvulla, alku- tai keskipaikkeilla.
Sisar Anna kuoli ilmeisesti pienenä, sillä 1698-1711 rippikirjassa häntä ei enää näy. Nuorempia sisaruksia Erikin jälkeen oli Carin, Malin, Margeta ja Johan.

terveisin taas

Marja Leena

Laitanpa tähän nämä rk:t muistiin kaikille

Matti Erkinpka Laatikainen s. 1687
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/81.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/117.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/123.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1773-1778_ik93/142.htm

Sari H
26.03.09, 10:46
1697
Matti Laatikainen
vaimo Anna
veli Erkki
vaimo Margareta sivuhuomautus: pahasti sairas
sotilaan vaimo Margareta sivuhuomautus: lähtenyt
veli Heikki
maksetaan yht. neljästä

1708
Matti Laatikainen
veli Heikki
vaimo Carin
poika Erkki sivuhuomautus: heikkonäköinen
vaimo Beata

1711
Matti Laatikainen
veli Heikki sivuhuomautus: viallinen
vaimo Carin
pojan vaimo Beata

******************

Korhoant
26.03.09, 13:37
Erkki ja Anna näkyvät vielä 1683-97 rippikirjassa. Eivät enää 1698 alkavassa. Voi olla että sen vuoksi eivät näy henkikirjassa, jos täyttävät sen 63-vuotta. Jos näin on, niin jos Erkki + Anna täyttävät 63 niin hän olisi sitten syntynyt 1621-23. No tämä on vain spekulaatiota tuosta, koska mitään varmaa ei ole.

Erkin ja Annan poika Heikki ilmaantuu henkikirjoihin 1695 ja Heikille vaimo 1702.
Heikki olisi silloin syntynyt noin 1677-80? Olisikko Erkille ja Annalle syntynyt "pahnanpohjimmainen" vielä 55-60 vuotiaina?
Niin tämäkin on vain arvailuja.
terv. Martti

Korhoant
26.03.09, 14:44
Annan mies oli Pekka Karppanen joka synt. n. 1684, Anna voisi ollaa suurinpiirtein samaa ikäluokkaa. Anna kuoli 1729 Sotkamo Kaikkola 10.
Minulla on Pekka Karppaselle (s.1685-k.23.6.1766) 2 vaimoa Anna Mattsdotter Laatikainen (s.1682-k.24.10.1742) ja Liisa Hurskatar (s.1687-k.17.1.1771). Tästä on keskusteltu "Sukuforumilla"
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/kuvat/132.jpg

Terv. Martti

Sari H
26.03.09, 17:31
Taulu 74
http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm

ä i ä i i i
Pekka Abrahaminpoika Karppanen
Isä: Abraham Karppanen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table99) (Taulu 99), Äiti: Kristiina Tuhkanen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table100) (Taulu 100)
* 1684, Sotkamo, Kaikkola 10 † 23.06.1766, Sotkamo, Kaikkola 10
Puolisot
A) Anna Matintytär Laatikainen ¥ 1703 noin (Taulu 75)
†1729, Sotkamo, Kaikkola 10
Isä: Matti Erkinpoika Laatikainen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table101) (Taulu 101), Äiti: Metta Matintr Haapalainen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table102) (Taulu 102)
Lapset
1) Kirsti Karppanen
2) Matti Karppanen *1709, Sotkamo, Kaikkola 10 , † 22.02.1778, Sotkamo, Kaikkola 10
3) Heikki Karppanen *1726, Sotkamo, Kaikkola 10
4) Pekka Karppanen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table50) *1727, Sotkamo, †18.04.1776, Sotkamo, Kaikkola 10 (Taulu 50)

B) Liisa Hurskainen ¥ 1729 noin
*1687, Sotkamo, †17.01.1771, Sotkamo, Kaikkola 10
Lapsi
1) Erkki Karppanen *1730, Sotkamo, Kaikkola 10
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/78.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/88.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/95.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/126.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/127.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/132.htm

Sari H
26.03.09, 17:38
Erkin ja Annan poika Heikki ilmaantuu henkikirjoihin 1695 ja Heikille vaimo 1702.
Heikki olisi silloin syntynyt noin 1677-80? Olisikko Erkille ja Annalle syntynyt "pahnanpohjimmainen" vielä 55-60 vuotiaina?
Niin tämäkin on vain arvailuja.
terv. Martti

Niinhän nämä välillä arvailuiksi menee, mutta minkäs teet kun ei ole faktamateriaalia.

Heikki olisi mennyt siinä parikymppisenä naimisiin, mikä kyllä passaa hyvinkin.

Sari H
26.03.09, 17:48
Minulla on Pekka Karppaselle (s.1685-k.23.6.1766) 2 vaimoa Anna Mattsdotter Laatikainen (s.1682-k.24.10.1742) ja Liisa Hurskatar (s.1687-k.17.1.1771). Tästä on keskusteltu "Sukuforumilla"
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/kuvat/132.jpg

Terv. Martti

tuo Annan kuolinaika hämää, koska hänet mainitaan kuolleeksi jo 1729-34 rippikirjassa ja sinä on jo Liisa uutena vaimona...

Korhoant
26.03.09, 18:25
Taulu 74
http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm

ä i ä i i i
Pekka Abrahaminpoika Karppanen
Isä: Abraham Karppanen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table99) (Taulu 99), Äiti: Kristiina Tuhkanen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table100) (Taulu 100)
* 1684, Sotkamo, Kaikkola 10 † 23.06.1766, Sotkamo, Kaikkola 10
Puolisot
A) Anna Matintytär Laatikainen ¥ 1703 noin (Taulu 75)
†1729, Sotkamo, Kaikkola 10
Isä: Matti Erkinpoika Laatikainen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table101) (Taulu 101), Äiti: Metta Matintr Haapalainen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table102) (Taulu 102)
Lapset
1) Kirsti Karppanen
2) Matti Karppanen *1709, Sotkamo, Kaikkola 10 , † 22.02.1778, Sotkamo, Kaikkola 10
3) Heikki Karppanen *1726, Sotkamo, Kaikkola 10
4) Pekka Karppanen (http://www.servut.us/sarinsuku/kinnunen_ep.htm#Table50) *1727, Sotkamo, †18.04.1776, Sotkamo, Kaikkola 10 (Taulu 50)

B) Liisa Hurskainen ¥ 1729 noin
*1687, Sotkamo, †17.01.1771, Sotkamo, Kaikkola 10
Lapsi
1) Erkki Karppanen *1730, Sotkamo, Kaikkola 10
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/78.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/88.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/95.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/126.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/127.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/132.htm

Minä olen varmaan lainannut tietojani Kaupin tutkimuksesta;
VII Walborg Olofsdotter Korhonen, s. 8.1.1732 Sotkamo Yläsotkamo No 10 Wilmilä.
Puoliso: Vihitty 13.1.1751 Sotkamo Yläsotkamo No 10 Pehr Pehrsson Karppanen, Bonden, s. 1730 Sotkamo Yläsotkamo No 10, k. 21.1.1804 Sotkamo Yläsotkamo No 10. Puolison vanhempia: (i) Pehr Karppanen, Husbd. o. Sexm s. 1687 Sotkamo k. 23.6.1766 Sotkamo Yläsotkamo No 10. (ä) Anna Mattsdotter Laatikainen s. 1682 Sotkamo Katerma k. 1742 Sotkamo Yläsotkamo No 10. (äi) Matts Erichssson Laatikainen s. Sotkamo Katerma k. 1728 Sotkamo Katerma Laatikkala. (äii) Erich Laatikainen s. Sotkamo Katerma. (äiä) Anna Rusatar, Uxor k. Sotkamo Katerma. (ää) Metta Hapalatar, emäntä k. Sotkamo Katerma.
Lapset:
Pehr Pehrsson Karppanen, s. 28.2.1752 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Olof Pehrsson Karppanen, s. 3.4.1755 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Anna Pehrsdottter Karppanen, s. 17.6.1757 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Elisabeth Pehrsdotter Karppanen, s. 4.2.1760 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Matts Pehrsson Karppanen, s. 10.3.1763 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Abraham Pehrsson Karppanen, s. 26.12.1765 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Lars Pehrsson Karppanen, s. 20.4.1769 Sotkamo Yläsotkamo No 10.
Walborg Pehrsdotter Karppanen, s. 9.12.1772 Sotkamo Yläsotkamo No 10.

Tässä Matts Erichsson Laatikaisen kuolin vuodeksi on saatu 1728. Nämä on toisen käden tietoja ja vain vähän olen yrittänyt tarkastella? Ylisotkamo 10 on tässä Vilmilä, mutta rippikirjoissa se on Kaikkola?

Terveisin Martti

Sari H
26.03.09, 18:27
Matti Erkinpka Laatikaisen kuoliaika on tässä, se näyttäisi tuossa olevan oikein
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/122.htm

Mistähän tuo Anna kuoliaika on tuohon tutkimukseen otettu...?? Koska mielestäni se 1730 syntynyt Erkki on Pekan ja Liisan poika, koska rk;ssa ei lue kuin son. muilla stiufson tai stiufdr

Korhoant
26.03.09, 19:38

Liisa Hurskaitar Paltamon Jormuasta on vihitty Peer Karppisen kanssa 2.9.1744 Sotkamossa. (Hiskin haku vihityt)

Martti

Sari H
27.03.09, 10:29
Kiitokset Martti tuosta, korjasin tiedostooni ja samalla sitten selvisi, että se Erkki s. 1730 on Annan ja Pekan poika. Samalla tuli tarkistettua vielä nuo Vappu Korhosen ja Pekka Pekanpka Karppasen lapset. Mielestäni tämä 1727 syntynyt Pekka on kuollut 18.04.1776 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1773-1778_ik93/153.htm

"Kaupin tutkimuksesta;
VII Walborg Olofsdotter Korhonen, s. 8.1.1732 Sotkamo Yläsotkamo No 10 Wilmilä.
Puoliso: Vihitty 13.1.1751 Sotkamo Yläsotkamo No 10 Pehr Pehrsson Karppanen, Bonden, s. 1730 Sotkamo Yläsotkamo No 10, k. 21.1.1804 Sotkamo Yläsotkamo No 10."

Mielestäni tuon 1804 Pekka on 1736 syntynyt,Vappu Tervon mies
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1801-1806_ik94/197.htm

Sari H
27.03.09, 10:45
Kukahan mahtanee olla tuo Antti Laatikainen s. 1688
Asui Ylisotkamo Laatikkala 23?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/103.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/145.htm

Tuo Juho Erkinpka Sirviö s. 1711 on Anna Matintr Laatikaisen s. 1682 pojan Matin, pojan Matti Karppasen s. 1749 vaimo Margareta Sirviön isä.

Sari H
27.03.09, 10:58
Täällä vielä Antti Laatikainen vaimoineen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/84.htm

Antti Laatikainen
vaimo Anna Ärwätär
Sitten tytär Anna yliviivattu
ja Joh yliviivattu
Johan Sirviö
Anna Laatikainen ( Antin tytär, kuollut 1737)
vaimo Agnes (Juhon uusi vaimo)

....

Sitten lopussa vielä torpparit
Juho Kolehmainen
vaimo Margareta Laatikainen ( Antin tytär?)

Hiskistä

1736 1736 Öfversotkamo Anna Andersdr. Laatikatar 25

Sari H
27.03.09, 11:24
Keitähän nämä Heikki ja Lauri Laatikainen ( veljekset?) ovat, jotka asuvat Ylisotkamo Määttälä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/76.htm

Heikki Laatikainen
vaimo Margareta Tuhkanen
tytär Margareta
poika Esajas
b(veli?) Lauri Laatikainen
vaimo Liisa Tossavainen

Täällä ei enää mainita Lauria
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/78.htm

Sari H
27.03.09, 12:18
Ajattelin, että keräilen nuo Laatikaiset noista rippikirjoista yhteen nippuun. Tässä ensimmäiset

RK 1683-97

ALASOTKAMONKYLÄ

Antti Määttä k. 1697
vaimo Riitta Lotvonen k. huhtikuussa 1686
lapset:
Vappu
Simo
Antti
Heikki
Johannes
Tuomas Okkonen k. 1697
Elina
pojan vaimo ANNA E. LAATIKAINEN
lapset:
Anna
Simo
pojan vaimo MARGARETA E. LAATIKAINEN
lapset:
Antti
Kaarina
poika Juho ( Antti Määtän pka?)
pojan vaimo Anna

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/24.htm

Nurus RIITTA A. LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/27.htm

YLISOTKAMONKYLÄ

ANTTI L. LAATIKAINEN k. 1697
vaimo Juliaana Juhontr k. 1697
lapset
Matti
Lauri
Riitta k.1697
Margeta k.1697
Juho k.1697
Antti k.1697

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/30.htm

LAURI LAATIKAINEN k. 1685 tammikuussa
Lapset:
Lauri
Pekka k. 1697
Heikki

pojan vaimo Margeta H Määttä k. 1696
Lapset:
Margeta
Riitta
Lauri

pojan vaimo Margareta O Turunen
lapsi
Riitta

MATTI LAATIKAISEN leski
Margeta Seilonen k. 1696
Lapset:
Antti
Matti
Erkki

pojan vaimo Kaarina Mustonen
lapset:
Matti
Margeta
Iisakki
Antti

pojan vaimo Anna M. Hurskinen k. 1696
Lapset:
Margeta
Riitta

pojan vaimo Liisa Maunontr Kolehmainen k. 1696

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/32.htm

Heikki Määtän pojan vaimona
ANNA M. LAATIKAINEN
Lapset:
Margeta
Heikki
Matti
Simo
Heikki
Anna ja lapset kuolleet 1696

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/36.htm

HEIKKI LAATIKAINEN
vaimo Kaarina Heikkinen
Lapset:
Sesilia
Kerttu
Marketta
Heikki

LAURI M. LAATIKAINEN
vaimo Liisa Heiskanen
lapset:
Matti
Lauri
Marketta
Liisa
Anna

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/38.htm

G. And Latik. K. Huhtikuussa 1689
Sijdza?
Lapset
Helga
Liisa
Elina

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/42.htm

KATERMANKYLÄ

ERKKI LAATIKAINEN
vaimo Anna Rusanen
Lapset:
Matti
Erkki
Samuli
Inga
Heikki

pojan vaimo Metta Matintr
Lapset
Erkki
Anna

pojanvaimo Anna Matintr Haapalainen
Lapset
Matti
Anna
Erkki

pojan vaimo Marketta P. Karppanen

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/43.htm

KORPISALMENKYLÄ

Paavo Hiltusen pojan vaimona
MARGARETA A. LAATIKAINEN

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/57.htm

LENTUA

Heikki Piipposen perheessä mainitaan
Vaimo ANNA LAATIKAINEN k. 1696
lapset: Heikki
Elina
Matti
Magnus
lapset kuolleet 1697

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/73.htm

Simo Keräsen perheessä mainitaan
pojanvaimo MARGARETA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/82.htm

Korhoant
27.03.09, 14:14
Kiitokset Martti tuosta, korjasin tiedostooni ja samalla sitten selvisi, että se Erkki s. 1730 on Annan ja Pekan poika. Samalla tuli tarkistettua vielä nuo Vappu Korhosen ja Pekka Pekanpka Karppasen lapset. Mielestäni tämä 1727 syntynyt Pekka on kuollut 18.04.1776 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1773-1778_ik93/153.htm

"Kaupin tutkimuksesta;
VII Walborg Olofsdotter Korhonen, s. 8.1.1732 Sotkamo Yläsotkamo No 10 Wilmilä.
Puoliso: Vihitty 13.1.1751 Sotkamo Yläsotkamo No 10 Pehr Pehrsson Karppanen, Bonden, s. 1730 Sotkamo Yläsotkamo No 10, k. 21.1.1804 Sotkamo Yläsotkamo No 10."

Mielestäni tuon 1804 Pekka on 1736 syntynyt,Vappu Tervon mies
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1801-1806_ik94/197.htm

Täältä löytyy Pekan ja Walborgin syntymävuodet; Pekka 1727 ja Wappu 1731
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/kuvat/127.jpg
terv, martti

Kaisat
27.03.09, 14:29
[quote]2) Matti Karppanen *1709, Sotkamo, Kaikkola 10 , † 22.02.1778, Sotkamo, Kaikkola 10
3) Heikki Karppanen *1726, Sotkamo, Kaikkola 1Hei Sari ja Martti!
Tätä sukua minullakin "on", kuten arvata saattaa. Noista kahdesta pojasta eteenpäin ja heidän yhteinen jälkeläinen Juho Juhonpoika Karppanen s. 1806 avioituu Anna Schroderuksen s, 1797 kanssa. Täytyypä tarkemmin tutkia antamianne uusimpia tietoja. Kiitos!

Korhoant
27.03.09, 16:53
Terve!
Kenenkähän Erkin tytär tämä Carin Erkintytär Laatikatar (s.1724- k.1.5.1788) on?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1787-1793_ik93-94/kuvat/170.jpg
Hän on Anders Andersson Korhosen (s.1724- k.19.5.1755) puoliso, Sotkamon Alasotkamo 4 Korholasta?

terv. Martti

Korhoant
29.03.09, 16:50
Keitähän nämä Heikki ja Lauri Laatikainen ( veljekset?) ovat, jotka asuvat Ylisotkamo Määttälä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/76.htm

Heikki Laatikainen
vaimo Margareta Tuhkanen
tytär Margareta
poika Esajas
b(veli?) Lauri Laatikainen
vaimo Liisa Tossavainen

Täällä ei enää mainita Lauria
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/78.htm

Tervehdys!
Perhe löytyy myöhemmin Sotkamon rk 1757-64 täältä;

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/kuvat/72.jpg

Terv. Martti

Korhoant
30.03.09, 14:50
Keitähän nämä Heikki ja Lauri Laatikainen ( veljekset?) ovat, jotka asuvat Ylisotkamo Määttälä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/76.htm

Heikki Laatikainen
vaimo Margareta Tuhkanen
tytär Margareta
poika Esajas
b(veli?) Lauri Laatikainen
vaimo Liisa Tossavainen

Täällä ei enää mainita Lauria
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/78.htm

Lauri Laatikainen ja Liisa Tossavainen muuttavat Nuasjärvi 8. Liisa kuoli 12.2.1756 81 vuotiaana. Löytyy täältä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/kuolleet_1750-1806_ik101/kuvat/23.jpg
Lauri kuoli 69 vuotiaana 1740 (haudattiin 9.3.1740) Löytyy Sotkamon Hiskin hakuohjelmast kuolleet:

Kuollut Haudattu Kylä Talo Henkilö Kuolinsyy vv kk vko pv
*1740 9.3.1740 Nuasjärvi Lars Larss. Laatikainen 69

Terv Martti

Sari H
30.03.09, 14:52
veljeksien isä siis Lauri Laatikainen. Keräsin taas noista rippikirjoista Laatikaisia. Saattaa olla enemmänkin, mutta nuo löysin.

RK 1698-1711

YLISOTKAMO

LAURI LAATIKAINEN ( s. 206)
Lapset:
Marketta
Riitta
Lauri
Heikki
MATTI LAATIKAINEN ( s. 206)
Lapset:
Marketta
Riitta
Kts RK 1728-34 MÄÄTTÄLÄ

ERKKI LAATIKAINEN ( S. 207)
vaimo Marketta Heikkinen
vaimon sisko Riitta Heikkinen

ANTTI M. LAATIKAINEN ( s. 212 )
Vaimo Kaarina Mustonen
Lapset:
Matti
Iisakki
Antti

KATERMANKYLÄ

MATTI LAATIKAINEN (s. 219)
Vaimo Metta Haapalainen
Lapset:
Erkki
Anna
Marketta

pojanvaimo Beata Kaikkonen

veli ERKKI LAATIKAINEN
vaimo Anna Haapalainen
Lapset:
Matti
Erkki
Kaarina
Matleena
Marketta
Juho

pojan vaimo Riitta Heikkinen
veli Heikki
Sisko Inger

KORPISALMI

Pekka Hiltusen taloudessa pojan vaimona ( s. 230)
MARKETTA LAATIKAINEN

LENTUA
Simo Keräsen taloudessa s. 245 pojan vaimona
MARKETTA LAATIKAINEN

RK 1728-34

ALASOTKAMO

KORHOLA

Lauri Ollinpjan taloudessa
leski MARKETTA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/43.htm

LAATIKKALA

Talollinen ERKKI ERKINPKA
vaimo Anna k. 1730
poika Erkki
vaimo Liisa Leinonen
vaimo Kerttu Urpiainen k. 1734
tytär Anna
tytär Kaarina
poika Juho
vaimo Kaarina Hiltunen
äiti Marketta Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/59.htm

YLISOTKAMO

MÄÄTTÄLÄ

HEIKKI LAATIKAINEN
vaimo Marketta Tuhkanen
tytär Marketta
poika Esa
veli LAURI LAATIKAINEN
vaimo Liisa Tossavainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/76.htm

Ylläolevassa viestissä ennen tätä on nämä veljekset. Veljesten isä Lauri Laatikainen. Kts rk 1698-1711 tämän viestin ensimmäiset Laatikaiset...siinä Ylisotkamon kylässä on mainittu Lauri Laatikaiselle pojat Heikki ja Lauri.

KAIKKOLA

Pekka Karppasen vaimona
ANNA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/78.htm

ÄRVÄLÄ

Pentti Sirviön vaimona
KAARINA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/80.htm

LAATIKKALA

talollinen Juho Kolehmaisen vaimona
MARKETTA LAATIKAINEN

talollinen
ANTTI LAATIKAINEN
vaimo Anna Ärvänen
vävy Juho Sirviö
vaimo Anna
äiti Kaarina Rimpeläinen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/85.htm

KÄRNÄLÄ

talollinen MATTI LAATIKAINEN
vaimo Vappu Kärnä
tytär Kaisa
piika Aune Karppanen
tytär Liisa
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/86.htm

TIPASOJANKYLÄ

LIIMATTALA

Pekka Karppisen vaimona
RIITTA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/96.htm

KATERMANKYLÄ

LAATIKKALA

vanha isäntä MATTI ERKINPKA k. 1728
vävy Pekka Karppanen
vaimo Anna Laatikainen
poika Matti
tytär Kirsti
poika Erkki Erkinpka
vaimo Helka Piirainen
tytär Kaarina kuollut
piika Riitt Mytty
leski Kirsti Tuhkanen kuollut
Heikki
tytär Beata 15
tytär Elina 7
poika Matti
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/122.htm

KORPISALMEN KYLÄ

KUVAJALA

Pekka Hiltusen vaimona
MARKETTA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/145.htm

LENTUA

KYLLÖLÄ

talollinen Matti Heikinpojan vaimona
MARKETTA LAATIKAINEN
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/205.htm

INHYSES OCH LÖÖSFOLK

Ylisotkamo

kerjäläisleski LIISA LAATIKAINEN k. 1730
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/238.htm

Katerma
Laatikkala
Inh. Matti Karppanen
poika HEIKKI LAATIKAINEN
vaimo Kaarina Karppanen
tytär Kirsti
Kaarina Takkunen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/241.htm

Korhoant
31.03.09, 12:28
Tervehdys!

KATERMANKYLÄ

LAATIKKALA

vanha isäntä MATTI ERKINPKA k. 1728
vävy Pekka Karppanen
vaimo Anna Laatikainen
poika Matti
tytär Kirsti
poika Erkki Erkinpoika
vaimo Helka Piirainen
tytär Kaarina kuollut
piika Riitt Mytty
leski Kirsti Tuhkanen kuollut
Heikki
tytär Beata 15
tytär Elina 7
poika Matti
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...6_ik92/122.htm

Tämä Erkki Erkinpoika s.1707, onko se Matti Erkinpojan s. n1660 vai Erkki Erkinpojan s. n1662 Erkki nimisen pojan poika? Erkki Erkinpoika (s.n 1662) häviää henkikirjoista 1702? Voiko se olla hänen poikansa? Löytyykö näiden kolmen Erkin perheistä mitään mainintoja 1710-30 väliltä, jotta ketjut voi oikein yhdistää?

Tätä olen miettinyt, mutta en ole saanut varmuutta?
terv. Martti

Sari H
31.03.09, 12:49
Tuohon en osaa kyllä vastata.
Tsekkasin noita Laatikaisia vielä tuolta henkikirjoista aiemmista.
tässä tulos:

HENKIKIRJAT

1641

Ylisotkamo
Matti Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6416&pnum=9

1642
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 3
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6417&pnum=5

1643
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 3
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6418&pnum=5

1644
Ylisotkamo
Lauri Laatikainen 3
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6419&pnum=4

1645
Ylisotkamo
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6420&pnum=5

1647
Ylisotkamo
Lauri Laatikainen 2

Tipasoja
Antti Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6421&pnum=5

1648
Ylisotkamo
Lauri Laatikainen 3

Tipasoja
Antti Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6422&pnum=6

1651
Ylisotkamo
Lauri Laatikainen 3
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6423&pnum=7

Tipasoja
Antti Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6423&pnum=7

1654
Ylisotkamo
Lauri Laatikainen 4

Tipasoja
Antti Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6424&pnum=13

Tähän tulee 18 vuoden tauko henkikirjoissa.

1672
Ylisotkamo
Matti Laatikainen
Lauri Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6425&pnum=9

Katerma
Erkki Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6425&pnum=10

Sari H
31.03.09, 12:53
Lauri Laatikainen ja Liisa Tossavainen muuttavat Nuasjärvi 8. Liisa kuoli 12.2.1756 81 vuotiaana. Löytyy täältä
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/kuolleet_1750-1806_ik101/kuvat/23.jpg
Lauri kuoli 69 vuotiaana 1740 (haudattiin 9.3.1740) Löytyy Sotkamon Hiskin hakuohjelmast kuolleet:

Kuollut Haudattu Kylä Talo Henkilö Kuolinsyy vv kk vko pv
*1740 9.3.1740 Nuasjärvi Lars Larss. Laatikainen 69

Terv Martti

Näistä sain koottua tällaisen, mutta tämä on vielä keskeneräinen....

TAULU 1

1. Sukupolvi

Lauri Laatikainen
* 1640, Noin † 1685, Tammikuussa Ylisotkamo

Lapset
1) Lauri Laatikainen *1671, Ylisotkamo, †1740, Nuasjärvi (Taulu 2)
2) Heikki Laatikainen *1679, Ylisotkamo, †24.02.1754, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 3)
3) Pekka Laatikainen †1697, Ylisotkamo (Taulu 4)

YLISOTKAMONKYLÄ RK 1683-97

LAURI LAATIKAINEN k. 1685 tammikuussa
Lapset:
Lauri
Pekka k. 1697
Heikki

pojan vaimo Margeta H Määttä k. 1696 ( Laurin vaimo)
Lapset:
Margeta
Riitta
Lauri

pojan vaimo Margareta O Turunen ( Heikin vaimo)
lapsi
Riitta

YLISOTKAMONKYLÄ RK 1698-1711

LAURI LAATIKAINEN ( s. 206)
Lapset:
Marketta
Riitta
Lauri
Heikki s. ennen 1696 ( äiti Marketta k. 1696)

YLISOTKAMONKYLÄ RK 1728-34

MÄÄTTÄLÄ

HEIKKI LAATIKAINEN
vaimo Marketta Tuhkanen
tytär Marketta
poika Esa

veli LAURI LAATIKAINEN
vaimo Liisa Tossavainen
Veljesten isä Lauri Laatikainen. Kts rk 1698-1711 Siinä Ylisotkamon kylässä on mainittu Lauri Laatikaiselle K. 1685 pojat Heikki ja Lauri.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/76.htm

TAULU 2

2. Sukupolvi

Lauri Laurinpoika Laatikainen
Isä: Lauri Laatikainen (Taulu 1)
* 1671, Ylisotkamo † 1740, Nuasjärvi [†]09.03.1740

Puolisot
A) Marketta Heikintr Määttä
†1696, Ylisotkamo

Lapset
1) Lauri Laatikainen (Taulu 5)
2) Riitta Laatikainen (Taulu 6)
3) Marketta Laatikainen (Taulu 7)
4) Heikki Laatikainen *ennen 1696 (Taulu 8)

B) Liisa Tossavainen
*1675, †12.02.1756, Nuasjärvi 8

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/kuolleet_1750-1806_ik101/kuvat/23.jpg

TAULU 3

2. Sukupolvi

Heikki Laurinpoika Laatikainen
Isä: Lauri Laatikainen (Taulu 1)
* 1679, Ylisotkamo † 24.02.1754, Alasotkamo, Hiltula 9

Puoliso
Marketta Ollintr Tuhkanen
*1669, †12.04.1766, Alasotkamo, Hiltula 9

Lapset
1) Riitta Laatikainen (Taulu 9)
2) Marketta Laatikainen (Taulu 10)
3) Esa Laatikainen *06.01.1723, Sotkamo, †03.07.1782, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 11)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/76.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/78.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/50.htm

TAULU 4

2. Sukupolvi

Pekka Laurinpoika Laatikainen
Isä: Lauri Laatikainen (Taulu 1)
† 1697, Ylisotkamo

TAULU 5

3. Sukupolvi

Lauri Laurinpoika Laatikainen
Isä: Lauri Laurinpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Heikintr Määttä

TAULU 6

3. Sukupolvi

Riitta Laurintytär Laatikainen
Isä: Lauri Laurinpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Heikintr Määttä

TAULU 7

3. Sukupolvi

Marketta Laurintytär Laatikainen
Isä: Lauri Laurinpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Heikintr Määttä

TAULU 8

3. Sukupolvi

Heikki Laurinpoika Laatikainen
Isä: Lauri Laurinpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Heikintr Määttä

TAULU 9

3. Sukupolvi

Riitta Heikintytär Laatikainen
Isä: Heikki Laurinpoika Laatikainen (Taulu 3), Äiti: Marketta Ollintr Tuhkanen

TAULU 10

3. Sukupolvi

Marketta Heikintytär Laatikainen
Isä: Heikki Laurinpoika Laatikainen (Taulu 3), Äiti: Marketta Ollintr Tuhkanen

Puoliso
Pekka Pekanpka Hakkarainen ¥ 06.01.1742 Sotkamo

TAULU 11

3. Sukupolvi

Esa Heikinpoika Laatikainen
Isä: Heikki Laurinpoika Laatikainen (Taulu 3), Äiti: Marketta Ollintr Tuhkanen
* 06.01.1723, Sotkamo † 03.07.1782 (59v), Alasotkamo, Hiltula 9
Kuolinsyy: Lungsot

Puolisot
A) Riitta Josander ¥ 29.11.1747 Sotkamo
*26.05.1729, †06.10.1768, Alasotkamo, Hiltula 9

Lapset
1) Marketta Laatikainen *1748, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 12)
2) Heikki Laatikainen *21.03.1751, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 13)
3) Esa Laatikainen *04.08.1756, Alasotkamo, Hiltula 9, †24.07.1759, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 14)
4) Agneta Laatikainen *26.04.1759, Alasotkamo, Hiltula 9, †26.05.1771, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 15)
5) Juho Laatikainen *03.09.1761, Alasotkamo, Hiltula 9, †05.02.1763, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 16)
6) Esa Laatikainen *18.03.1764, Alasotkamo, Hiltula 9, †12.09.1764, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 17)
7) Lauri Laatikainen *12.03.1766, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 18)
8) Katariina Laatikainen *04.10.1768, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 19)

B) Marketta Leinonen ¥ 28.07.1771 Sotkamo

Lapsi
1) Kaarina Laatikainen *16.02.1774, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 20)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/72.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/50.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/80.htm

TAULU 12

4. Sukupolvi

Marketta Esantytär Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 1748, Alasotkamo, Hiltula 9

Puoliso
Pekka Heikinpka Haapalainen

Lapsi
1) Katariina Haapalainen *10.04.1785, Alasotkamo, Haapala 20 (Taulu 21)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/80.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1780-1786_ik93/102.htm

TAULU 13

4. Sukupolvi

Heikki Esanpoika Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 21.03.1751, Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 14

4. Sukupolvi

Esa Esanpoika Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 04.08.1756, Alasotkamo, Hiltula 9 † 24.07.1759 (2v), Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 15

4. Sukupolvi

Agneta Esantytär Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 26.04.1759, Alasotkamo, Hiltula 9 † 26.05.1771 (12v), Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 16

4. Sukupolvi

Juho Esanpoika Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 03.09.1761, Alasotkamo, Hiltula 9 † 05.02.1763 (1v), Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 17

4. Sukupolvi

Esa Esanpoika Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 18.03.1764, Alasotkamo, Hiltula 9 † 12.09.1764 (0v), Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 18

4. Sukupolvi

Lauri Esanpoika Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 12.03.1766, Alasotkamo, Hiltula 9

Puoliso
Riitta Huttu ¥ 07.06.1789 Sotkamo

Lapsi
1) Esa Laatikainen *11.03.1790, Alasotkamo, Hiltula 9 (Taulu 22)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/80.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1778-1783_ik93/46.htm

TAULU 19

4. Sukupolvi

Katariina Esantytär Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Riitta Josander
* 04.10.1768, Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 20

4. Sukupolvi

Kaarina Esantytär Laatikainen
Isä: Esa Heikinpoika Laatikainen (Taulu 11), Äiti: Marketta Leinonen
* 16.02.1774, Alasotkamo, Hiltula 9

TAULU 21

5. Sukupolvi

Katariina Pekantytär Haapalainen
Isä: Pekka Heikinpka Haapalainen, Äiti: Marketta Esantytär Laatikainen (Taulu 12)
* 10.04.1785, Alasotkamo, Haapala 20

TAULU 22

5. Sukupolvi

Esa Laurinpoika Laatikainen
Isä: Lauri Esanpoika Laatikainen (Taulu 18), Äiti: Riitta Huttu
* 11.03.1790, Alasotkamo, Hiltula 9

Korhoant
31.03.09, 14:08
Kiitos sinulle Sari! Tulipa hyvä tiedosto järjestyksessä olevia Laatikaisia.

Martti

Sari H
31.03.09, 14:15
Puutteellisia nuo tiedot vielä on.
Kun katsoo noita henkikirjoja niin alkupaikka niiden mukaan Laatikaisilla olisi Ylisotkamo, sieltä siirtyneet sitten Tipasojalle. Myöhemmin sitten myös Katermalle ilmestyvät. Sukulaisuussuhde ei ole tiedossa, mutta voisi olettaa että tuon Ylisotkamon v. 1641 hk:ssa Matti Laatikaisen sekä Lauri Laatikaisen 1645 hk:ssa jälkeläisiä ovat. Tipasojalle ilmestyvä Antti voisi olla Matin tai Laurin veli... mutta taas spekuloin vaan. Tipasojan Laatikaiset voisivat olla sitten Antin jälkeläisiä. Katerman Erkkiä en osaa yhdistää noiden mukaan tähän porukkaan ainakaan toistaiseksi. Hankalaa näillä perustein koska henkikirjoissa on 18 väli.

Korhoant
31.03.09, 14:39
Katsoin tuossa aloitussivua, jossa on lainaus Matti Lundin viestistä. Ensimäinen Laatikainen, "Matti" ilmaantuu Sotkamon veroluetteloihin 1616, jatkuen Markku Latikan ja hänen poikansa Matin kautta. Väliin ilmaantuu Antti, jolla sukulaisuussuhteita Tipasojalle? Ketjuhan alkaa siitä vähitellen hahmottua?

Terveisin Martti

Sari H
31.03.09, 15:11
Niinpäs Matti olikin sinne kommentoinut, en muistanut enää tuota.
"Sotkamon tai Paltamon veroluetteloista ei voi tunnistaa yhtään Laatikaista ennen vuotta 1616, jolloin Sotkamossa aletaan verottaa Martti Laatikaista. Kauaa ei Marttiakaan veroteta, mutta hänen jälkeensä ilmaantuu Sotkamoon Markku Latikka eli Laatikainen. Tämän jälkeen alkaa ilmaantua lisää Laatikaista, muuan Antti Laatikainen. Myös ilmaantuu Markun poika Matti Latikka eli Laatikainen. Nimi on luetteloissa enimmäkseen Latikka -muodossa ja vakiintuu vähän myöhemmin Laatikaiseksi." M. Lund

Martti Laatikainen , ilmestyy veroluetteloihin 1616
Markku Latikka eli Laatikainen, edellisen poika?
Matti Latikka eli Laatikainen, Markun poika. Tämä nyt ilmeisesti on sitten se Matti Laatikainen, joka näkyy henkikirjoissa Ylisotkamossa 1641-43.
Lauri Laatikainen, joka näkyy henkikirjoissa Ylisotkamossa 1644 lähtien, edellisen veli, vaiko poika? Onko mahdollista edes että on Matin poika?
Antti Laatikainen, Tipasojalla oleva, joka näkyy henkikirjassa vuodesta 1647 lähtien, ainakin vuoteen 1654, jolloin maksaa yhdestä.
Onko Lauri, Matti ja Antti veljeksiä ja siten Markun poikia?

1654 jälkeen tulee henkikirjoissa 18 vuoden tauko, jonka jälkeen Erkki Laatikainen ilmestyy sinne henkikirjaan Katermalle v. 1672.
Tipasojalla on Heikki Laatikainen henkikirjassa 1672.
Ylisotkamolla ovat Matti ja Lauri Laatikainen.

Korhoant
31.03.09, 16:31
Terve taas!

Jos ajatellaan, että ensimmäinen Martti tuli aikuisiässä 40-50 vuotiaana veroluetteloon 1616? Markku voisi olla silloin n 25 vuotias ja Matti n 5 vuotias, jolloin Matin ikä vuonna 1641 voisi olla jopa 40 vuotta? Joten Antti ja Lauri voisivat olla Matin poikia, tai kyseessä olisi veljessarja? Näin laskien Erkki kävisi hyvin Antin pojaksi? Tämä on teoriaa todisteita kaivataan.
Tiedätkö muuten kuka oli Esa Heikinpojan vaimon Riitta Josanderin Isä ja äiti? Oliko Johan Andersson Josander s.n1692 ja Agneta Pekantytär Leinotar s 1699 Sotkamossa?

Martti

Sari H
31.03.09, 20:44
Britan vanhempia en ole etsinyt tai tallentanut.

Tällaisen pätkän myös värkkäsin, kannattanee tarkistaa. Tämäkin erittäin kesken.

TAULU 1

1. Sukupolvi

NN Laatikainen

Lapset
1) Matti Laatikainen (Taulu 2)
2) Lauri Laatikainen (Taulu 3)
3) Antti Laatikainen (Taulu 4
)4) Pekka Laatikainen (Taulu 5)
5) Heikki Laatikainen (Taulu 6)

TAULU 2

2. Sukupolvi

Matti NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Marketta Seilonen
†1696, Ylisotkamo

Lapset
1) Erkki Laatikainen (Taulu 7)
2) Antti Laatikainen (Taulu 8)
3) Matti Laatikainen (Taulu 9)

YLISOTKAMO
Hk:t

1672
Ylisotkamo
Matti Laatikainen
Lauri Laatikainen

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6425&pnum=9

1673
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6426&pnum=8
Lauri Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6426&pnum=9

1676
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6429&pnum=8

1677
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6430&pnum=9

1679
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6431&pnum=9

1681
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 3
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6432&pnum=7

1686
Ylisotkamo
¼
Matti Laatikaisen
vaimo Marketta
poika Erkki, vaimo Liisa

RK 1683
MATTI LAATIKAISEN leski
Margeta Seilonen k. 1696
Lapset:
Antti, Kaarina Mustonen?
Matti, Anna Hurskainen?
Erkki, vaimo Liisa Kolehmainen

pojan vaimo Kaarina Mustonen
lapset:
Matti
Margeta
Iisakki
Antti

pojan vaimo Anna M. Hurskinen k. 1696
Lapset:
Margeta
Riitta

pojan vaimo Liisa Maunontr Kolehmainen k. 1696 ( Erkin vaimo)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/32.htm

TAULU 3

2. Sukupolvi

Lauri NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Hk 1683 Ylisotkamo

¼
Lauri Laatikainen
vaimo Marketta
veli Peer
veli Heikki
inh Antti Laatikainen
vaimo Elina Juhotr
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=9

TAULU 4

2. Sukupolvi

Antti NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Elina Juhontr

Ylisotkamon torpparit, itselliset, loiset ja irtolaiset: Antti Matinpka Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=32
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=9

TAULU 5

2. Sukupolvi

Pekka NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Marketta

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6434&pnum=11
¼
Lauri Laatikainen
veli Peer, vaimo Marketta

TAULU 6

2. Sukupolvi

Heikki NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

TAULU 7

3. Sukupolvi

Erkki Matinpoika Laatikainen
Isä: Matti NNnpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Seilonen

Puoliso
Liisa Maunontr Kolehmainen
†1696, Ylisotkamo

TAULU 8

3. Sukupolvi

Antti Matinpoika Laatikainen
Isä: Matti NNnpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Seilonen

Puoliso
Kaarina Mustonen

TAULU 9

3. Sukupolvi

Matti Matinpoika Laatikainen
Isä: Matti NNnpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Seilonen

Puoliso
Anna Matintr Hurskainen
†1696, Ylisotkamo

1683
Ylisotkamo
¼
Matti Laatikainen
poika Matti
vaimo Anna
poika Erkki

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=9

Korhoant
01.04.09, 19:14
Terve Sari ja kiitos runsaista Laatikais tiedoista.

Laatikainen, Laatikainen, Laatikainen? Olen tässä sulatellut tätä Laatikaisten sukulaisuutta. Vanhat aivot ei oikein jaksa saada Laatikaisia järjestykseen? Olenko käsittänyt oikein, että nämä kolme ketjua, NN Laatikaisen, Lauri Laatikaisen (s. n 1640) ja Erkki Laatikaisen (s. n 1640) ketjut ovat erillisiä sukuhaaroja? Vai onko näillä yhtymäkohtia, tai mahdollisesti sama esi-isä. Kun näille ikäpolville ei ole noita syntymäaikoja tiedossa? Mikä on sinun mielipiteesi?

Keväisin terveisin Martti :confused:

Sari H
02.04.09, 09:21
Minulla on epäilys, että samaa sukua ovat kaikki alkaen siitä Martista joka 1616 näkyy verotettavana Sotkamossa. Se miten nuo saa yhdistettyä todistetusti, on vaikeaa, sillä henkikirjoissa on se 18 vuoden väli sekä rippikirjoissa on 16 vuoden väli. Mistähän muualta noista voisi saada lisäinfoa. Käräjäkirjoista ehkä jotain. Sen vuoksi en ole uskaltanut yhdistää noita eri haaroja kun en varmasti tiedä. Tuolla on nuo syntyneiden luettelot, joita voisi alkaa kahlaamaan läpi ja laittaa talteen löytyvät Laatikaiset. Ne eivät vaan nekään selitä noita ennen 1729 syntyneitä.

Perunkirjoissa 1757 Laatikaisista:

Lauri Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/perukirjoja_1752-1857_ik102-103/183.htm

Juho Erkinpka Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/perukirjoja_1752-1857_ik102-103/220.htm
Kuollut Ruohomäki 4 Sumsa marraskuussa , vaimo Klara Tambio, lapset Erkki, Anna Vappu

Korhoant
02.04.09, 11:01
Kiitos tiedoistasi, pitää vaan yrittää kaivella tietoja kaikista lähteistä. Minulle ei vain kaikki sukuhistorian sivut ja linkit sivuille aukea. Salasana nääs puuttuu. Nyt kyllä liityin jäseneksi, saa nähdä löytyykö silloin salasana sivuille? Ensi viikolla käyn tutustumassa Mikkelin maakunta-arkistoon, saa sitten nähdä löytyykö sieltä jotain uusia vihjeitä?
Työniloa, terveisin Martti

Sari H
02.04.09, 11:51
Juho Erkinpka Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/perukirjoja_1752-1857_ik102-103/220.htm
Kuollut Ruohomäki 4 Sumsa marraskuussa , vaimo Klara Tambio, lapset Erkki, Anna Vappu

Tämä Juho on Erkki Laatikaisen s. 1744 jälkeläisiä. Menee näin
1.Erkki L 1744
2. Erkki L 1766
3. Erkki L 1794, jonka poika Juho on.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/193.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1815-1824_ik95/280.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1824-1832_ik95/289.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1833-1840_ik95/306.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1841-1847_ik96/327.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1849-1855_ik97/339.htm

Korhoant
02.04.09, 17:06
Kiitos taasen Laatikaisista. Kävin läpi Sotkamon kuolleita 1750-1770 ja poimin sieltä muutamia minulle uusia tietoja;

Margaretha Laatikainen (Sotkamo) 11 k.20.10.-1754 (h.8.12.-54) 54 vuotiaana. Miltä kylältähän Margaretha on?
Chirftin Henrikintytär Laatikainen Ylisotkamo 8 k.17.1.1758 (h. 29.1.-54) 54 vuotiaana.
Johan Laatikainen Nuasjärvi, k.30.4.1764 (h.6.5.-64) 60 vuotiaana
Mathias Ericinpoika Laatikainen Sumsa 4 k.25.5.1764 (h.31.5.-64) 26 vuotiaana
(Anien)? Laatikainen Ylisotkamo 23, k.19.4.1765 (h.5.5-65) 77 vuotiaana
Juliana Laatikainen Nuasjärvi, k.20.10.1768 (h.29.10.-68) 69 vuotiaana.
Laatikaisia löytyi kaikkiaan 15, seuraavista paikoista; Ylisotkamo 8, 3, 23,19, Alasotkamo 9, Sumsa 4, Jormas 26 ja Nuasjärveltä.
Ainakin minulle heräsi muutamia kysymysmerkkejä?
Pitää vielä käydä eteenpäin noita kuolleita, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista?

Terveisin Martti

Sari H
03.04.09, 08:16
Kiitos taasen Laatikaisista. Kävin läpi Sotkamon kuolleita 1750-1770 ja poimin sieltä muutamia minulle uusia tietoja;

Margaretha Laatikainen (Sotkamo) 11 k.20.10.-1754 (h.8.12.-54) 54 vuotiaana. Miltä kylältähän Margaretha on?
Terveisin Martti

Tuo Marketta löytyy Vieksi Kuvajalasta(nro 11) , Erkki Raution vaimona. Marketta on Erkintytär, mutten tiedä kenen Erkki Laatikaisen?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/151.htm

Sari H
03.04.09, 09:15
Mathias Ericinpoika Laatikainen Sumsa 4 k.25.5.1764 (h.31.5.-64) 26 vuotiaana
Terveisin Martti

Tuo Matti on tämän Erkki Laatikaisen poika
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/122.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/123.htm

1698-1711, s. 219 KATERMANKYLÄ ( ote Sotkamon renevoidut rippikirjat)
Br (veli) Erkki Laatikainen
vaimo Anna Haapalainen
Matti
Erkki
Kaarina
Matleena ( Malin)
Margeta
Juho

Tämä (Anien)? Laatikainen Ylisotkamo 23, k.19.4.1765 (h.5.5-65) 77 vuotiaana
on leski Antti Laatikainen, kuollut vanhuuteen.
LAATIKKALA
talollinen
ANTTI LAATIKAINEN
vaimo Anna Ärvänen
vävy Juho Sirviö
vaimo Anna
äiti Kaarina Rimpeläinen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/85.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/84.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/103.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/145.htm

Korhoant
03.04.09, 11:50
Kiitos täsmennyksistä. Tässä loput kuolleista iäkkäämmistä Laatikaisista vuosilta 1780-1806.

Ericus Laatikainen 59v, k.3.7.1782, h.7.7.-82 Alasotkamo 9
Lisa Laatikainen 65v, k.22.2.1783, h.2.3.-83 Ylisotkamo ?
Margeta Laatikainen 58v, k.3.4.1783, h.13.4.-83 Ylisotkamo17
Walborg Laatikainen 60v, k.2.3.1787, h.11.3.-87 Ylisotkamo 24
Carin Laatikainen 64v, k.5.1.1788, h.20.1.-88 Ylisotkamo 6
Anna Laatikainen 72v, k.1.1.1791, h.9.1.-91 Ylisotkamo 17
Erik Laatikainen 56v, k.26.2.1791, h.11.3.-91 Ylisotkamo 3
Elin Josephin Laatikainen 20v, k.27.3.1791, h.2.4.-91 Haapalanlahti
Elin Laatikainen 18v k.21.5.1791, h.29.5.-91 Katerma 4 Sumsa
Anna Laatikainen 73v kesäkuun kuolleissa -91, merkattu kuolleeksi 00pv,hautaus 1/1.92 Jattu.Kangas Ryb ????
Elin Laatikainen 65v, k.20.3.1800, h.30.3.-00 Ylisotkamo 4.0
Ericin Beata Laatikainen 71v?(sotkuinen), k.15.1.1806, h.26.1.-06 Tipas 5

terv. Martti

Sari H
04.04.09, 09:45
Täsmennykset lainauksessa, henkilön jälkeen.

Ericus Laatikainen 59v, k.3.7.1782, h.7.7.-82 Alasotkamo 9
= Esaja Heikinpka Laatikainen s. 06.01.1723, Beata Josanderin puoliso.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/kuolleet_1750-1806_ik101/79.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/72.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/50.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/80.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1778-1783_ik93/46.htm

Lisa Laatikainen 65v, k.22.2.1783, h.2.3.-83 Ylisotkamo ?
Synt. noin 1718, kenenkä tyttäriä?

Margeta Laatikainen 58v, k.3.4.1783, h.13.4.-83 Ylisotkamo17
Ylisotkamo 17 on Ärvälä. Pso Pekka Hakkarainen. Marketan isä mahdollisesti Heikki Laurinpka Laatikainen s. 1679 ja Marketta Tuhkanen.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1778-1783_ik93/82.htm

Walborg Laatikainen 60v, k.2.3.1787, h.11.3.-87 Ylisotkamo 24
Ylisotkamo 24 on Moisala. Puoliso Pekka Hakkarainen s. 1730. Vapulle ei minulla ole esi-polvia tiedossa.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/146.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1765-1772_ik93/151.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1773-1778_ik93/169.htm

terv. Martti
Laitan lisää kun ehdin.

Sari H
04.04.09, 10:28
Hiukan lisää tietoja

Carin Laatikainen 64v, k.5.1.1788, h.20.1.-88 Ylisotkamo 6
Ylisotkamo 6 on Korhola. S.n. 1724, pso ilmeisesti Sipi Korhonen.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1780-1786_ik93/171.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1787-1793_ik93-94/170.htm

Anna Laatikainen 72v, k.1.1.1791, h.9.1.-91 Ylisotkamo 17
Ylisotkamo 17 on Ärvälä. Sn. 1719. Annaa ei näy Ärvälässä rippikirjassa 1787-93

Erik Laatikainen 56v, k.26.2.1791, h.11.3.-91 Ylisotkamo 3
Ylisotkamo 3 on Kärnälä, Erkki on Matti Laatikaisen ja Vappu Kärnän poika s. 13.03.1735, pso Kaarina Pulkkinen.

terv. Martti

Korhoant
04.04.09, 12:18
Alkuperäinen lähettäjä Korhoant Lue viesti

Carin Laatikainen 64v, k.5.1.1788, h.20.1.-88 Ylisotkamo 6
Ylisotkamo 6 on Korhola. S.n. 1724, pso ilmeisesti Sipi Korhonen.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...6_ik93/171.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...k93-94/170.htm

Carin oli ensin Anders Sigfridsson Korhosen (s.1724-k.1753)kanssa aviossa, vihitty 20.1.1745. Sigfred Olofssonin kanssa hän avioitui 27.12.1757

Tässä vähän tarkennuksia, terv. Martti

Korhoant
04.04.09, 13:14
Sari hei?

Matti Lund kirjoitti ketjussa näin.

Hei, lupailin palata aiheeseen, mutta vielä en ole kypsä sanomaan viimeistä sanaani eräisiin sukulinjoihin, mutta olen kyllä uskoni mukaan koostanut itselleni kaikki Paltamon ja Sotkamon Laatikaiset aikavälillä 1618...1700.

Eli jatkona aikaisempaan viestiini, jossa toin esiin Martti, Markku, Matti ja Antti Laatikaiset Sotkamosta, täydennän, että Matin kanssa vuorotteli Laatikkalan isäntänä Lauri Laatikainen, ja Paltamossa isännöi samaan aikaan Olli Laatikainen.

Nämä olivat nähdäkseni kaikki Latikka/La(a)tikainen -lisänimellä olevat, jotka paljastuivat veroluetteloista ja tuomiokirjoista ennen vuotta ~1660.

Jos Laatikaisten ketju alkaisi Martista ja 2-sukupolvi olisi Markku ja 3-sukupolvi sitten Matti, niin miten siihen ketjuun mielestäsi tuo sinun tekemä ketju nivoutuu?

TAULU 1
1. Sukupolvi
NN Laatikainen

Lapset
1) Matti Laatikainen (Taulu 2)
2) Lauri Laatikainen (Taulu 3)
3) Antti Laatikainen (Taulu 4
)4) Pekka Laatikainen (Taulu 5)
5) Heikki Laatikainen (Taulu 6)

TAULU 2
2. Sukupolvi
Matti NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Marketta Seilonen
†1696, Ylisotkamo

Lapset
1) Erkki Laatikainen (Taulu 7)
2) Antti Laatikainen (Taulu 8)
3) Matti Laatikainen (Taulu 9)

TerveisinMartti

Sari H
04.04.09, 16:18
Hei Martti

Olen päättänyt koota nämä Laatikaiset omaan tiedostoonsa koneelleni. Tämä ketju on arvoitus täysin yhä. Matti Lundilla voisi olla valaistusta asiaan. Noille kyseisen ketjun henkilöille en ole löytänyt mitään tunnistetietoja kuten esim. synt tai kuolinaikoja enempää.

Sari

Sari H
04.04.09, 16:25
Tässä vähän enemmän täydennettynä.Olen arvioinut noin nuo alkupään synt.ajat.
Tokihan tämä voi olla jotain jo tekemäämme alkupään ketjuun liittyvää. Voisikohan nämä NN:n pojat olla Markun poikia????
"Matin kanssa vuorotteli Laatikkalan isäntänä Lauri Laatikainen"
Onko kyse näistä NN:n pojista elikäs ketkä näkyvät henkikirjoissa?mm nämä
1672
Ylisotkamo
Matti Laatikainen
Lauri Laatikainen

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6425&pnum=9

1673
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6426&pnum=8
Lauri Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6426&pnum=9

TAULU 1

1. Sukupolvi

NN Laatikainen
* 1620, noin

Lapset
1) Matti Laatikainen *1638, noin (Taulu 2)
2) Lauri Laatikainen (Taulu 3)
3) Antti Laatikainen (Taulu 4)
4) Pekka Laatikainen (Taulu 5)
5) Heikki Laatikainen (Taulu 6)

TAULU 2

2. Sukupolvi

Matti NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)
* 1638, noin

Puoliso
Marketta Seilonen
†1696, Ylisotkamo

Lapset
1) Erkki Laatikainen (Taulu 7)
2) Antti Laatikainen *1663, Noin (Taulu 8)
3) Matti Laatikainen (Taulu 9)

YLISOTKAMO
Hk:t

1672
Ylisotkamo
Matti Laatikainen
Lauri Laatikainen

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6425&pnum=9

1673
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6426&pnum=8
Lauri Laatikainen 1
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6426&pnum=9

1676
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6429&pnum=8

1677
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6430&pnum=9

1679
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 2
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6431&pnum=9

1681
Ylisotkamo
Matti Laatikainen 2
Lauri Laatikainen 3
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6432&pnum=7

1686
Ylisotkamo
¼
Matti Laatikaisen
vaimo Marketta
poika Erkki, vaimo Liisa

RK 1683
MATTI LAATIKAISEN leski
Margeta Seilonen k. 1696
Lapset:
Antti, Kaarina Mustonen?
Matti, Anna Hurskainen?
Erkki, vaimo Liisa Kolehmainen

pojan vaimo Kaarina Mustonen
lapset:
Matti
Margeta
Iisakki
Antti

pojan vaimo Anna M. Hurskinen k. 1696
Lapset:
Margeta
Riitta

pojan vaimo Liisa Maunontr Kolehmainen k. 1696 ( Erkin vaimo)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/32.htm

TAULU 3

2. Sukupolvi

Lauri NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Marketta

Hk 1683 Ylisotkamo

¼
Lauri Laatikainen
vaimo Marketta
veli Peer
veli Heikki
inh Antti Laatikainen
vaimo Elina Juhotr
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=9

TAULU 4

2. Sukupolvi

Antti NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Elina Juhontr

Ylisotkamon torpparit, itselliset, loiset ja irtolaiset: Antti Matinpka Laatikainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=32
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=9

TAULU 5

2. Sukupolvi

Pekka NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

Puoliso
Marketta

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6434&pnum=11
¼
Lauri Laatikainen
veli Peer, vaimo Marketta

TAULU 6

2. Sukupolvi

Heikki NNnpoika Laatikainen
Isä: NN Laatikainen (Taulu 1)

TAULU 7

3. Sukupolvi

Erkki Matinpoika Laatikainen
Isä: Matti NNnpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Seilonen

Puoliso
Liisa Maunontr Kolehmainen
†1696, Ylisotkamo

TAULU 8

3. Sukupolvi

Antti Matinpoika Laatikainen
Isä: Matti NNnpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Seilonen
* 1663, Noin

Puoliso
Kaarina Matintr Mustonen

Lapset
1) Matti Laatikainen (Taulu 10)
2) Marketta Laatikainen (Taulu 11)
3) Iisakki Laatikainen (Taulu 12)
4) Antti Laatikainen *1688, †19.04.1765, Ylisotkamo, Laatikkala 23 (Taulu 13)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/32.htm

ANTTI M. LAATIKAINEN ( s. 212 )
Vaimo Kaarina Mustonen
Lapset:
Matti
Iisakki
Antti

TAULU 9

3. Sukupolvi

Matti Matinpoika Laatikainen
Isä: Matti NNnpoika Laatikainen (Taulu 2), Äiti: Marketta Seilonen

Puoliso
Anna Matintr Hurskainen
†1696, Ylisotkamo

Lapset
1) Riitta Laatikainen (Taulu 14)
2) Marketta Laatikainen (Taulu 15)

1683
Ylisotkamo
¼
Matti Laatikainen
poika Matti
vaimo Anna
poika Erkki

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6433&pnum=9

TAULU 10

4. Sukupolvi

Matti Antinpoika Laatikainen
Isä: Antti Matinpoika Laatikainen (Taulu 8), Äiti: Kaarina Matintr Mustonen

TAULU 11

4. Sukupolvi

Marketta Antintytär Laatikainen
Isä: Antti Matinpoika Laatikainen (Taulu 8), Äiti: Kaarina Matintr Mustonen

Puoliso
Juho Kolehmainen

Lapset
1) Elina Kolehmainen *Sotkamo
2) Simo Kolehmainen *Sotkamo (Taulu 16)
3) Juho Kolehmainen *15.07.1729, Sotkamo (Taulu 17)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/85.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/84.htm

TAULU 12

4. Sukupolvi

Iisakki Antinpoika Laatikainen
Isä: Antti Matinpoika Laatikainen (Taulu 8), Äiti: Kaarina Matintr Mustonen

TAULU 13

4. Sukupolvi

Antti Antinpoika Laatikainen
Isä: Antti Matinpoika Laatikainen (Taulu 8), Äiti: Kaarina Matintr Mustonen
* 1688 † 19.04.1765, Ylisotkamo, Laatikkala 23

Puoliso
Anna Heikintr Ärvänen
*1678, †1745, Ylisotkamo, Laatikkala

Lapsi
1) Anna Laatikainen *1711, Ylisotkamo, †1736, Ylisotkamo, Laatikkala (Taulu 18)

LAATIKKALA

talollinen Juho Kolehmaisen vaimona
MARKETTA LAATIKAINEN

talollinen
ANTTI LAATIKAINEN
vaimo Anna Ärvänen
vävy Juho Sirviö
vaimo Anna
äiti Kaarina Rimpeläinen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/85.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/84.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/103.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/145.htm

TAULU 14

4. Sukupolvi

Riitta Matintytär Laatikainen
Isä: Matti Matinpoika Laatikainen (Taulu 9), Äiti: Anna Matintr Hurskainen

TAULU 15

4. Sukupolvi

Marketta Matintytär Laatikainen
Isä: Matti Matinpoika Laatikainen (Taulu 9), Äiti: Anna Matintr Hurskainen

TAULU 16

5. Sukupolvi

Simo Juhonpoika Kolehmainen
Isä: Juho Kolehmainen, Äiti: Marketta Antintytär Laatikainen (Taulu 11)

TAULU 17

5. Sukupolvi

Juho Juhonpoika Kolehmainen
Isä: Juho Kolehmainen, Äiti: Marketta Antintytär Laatikainen (Taulu 11)
* 15.07.1729, Sotkamo

TAULU 18

5. Sukupolvi

Anna Antintytär Laatikainen
Isä: Antti Antinpoika Laatikainen (Taulu 13), Äiti: Anna Heikintr Ärvänen
* 1711, Ylisotkamo † 1736, Ylisotkamo, Laatikkala

Puoliso
Juho Erkinpka Sirviö
*1713, Sotkamo

Lapset
1) Erkki Sirviö *03.02.1734, Ylisotkamo (Taulu 19)
2) Katariina Sirviö *18.10.1736, Ylisotkamo (Taulu 20)

TAULU 19

6. Sukupolvi

Erkki Juhonpoika Sirviö
Isä: Juho Erkinpka Sirviö, Äiti: Anna Antintytär Laatikainen (Taulu 18)
* 03.02.1734, Ylisotkamo

TAULU 20

6. Sukupolvi

Katariina Juhonpoika Sirviö
Isä: Juho Erkinpka Sirviö, Äiti: Anna Antintytär Laatikainen (Taulu 18)
* 18.10.1736, Ylisotkamo

Sari H
04.04.09, 16:36
Sitten mietin sitä Katerman sukuhaaraa, voisiko se Erkki Laatikainen sn. 1640 (pso Anna Rusanen) olla tuon Martin toinen poika Markun lisäksi? Vaiko onko liian myöhään syntynyt? Harmi, ettei tuota voi varmistaa ainakaan näistä mitä mulla on nyt käytettävissä. Tuo harmittava väli henkikirjoissa...

Sari H
04.04.09, 18:03
Kysymyksiä vailla vastauksia...

Minulla on erinäisiä Laatikaisia ilman perhettä.

Marketta Erkintr Laatikainen s. 1699, k. 20.10.1754 Sotkamo, Vieksi, Kuvajala 11, pso Erkki Rautio.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/151.htm
Marketta oli leski mennessään naimisiin Erkki Raution kanssa. Kenen tytär tämä Marketta on? Kuka oli Marketan 1 pso?

Kaarina Laatikainen s. 1724 k. 05.01.1788 Ylisotkamo Korhola 6. Psot
1 Antti Korhonen, 2 Simo Korhonen.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1780-1786_ik93/171.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1787-1793_ik93-94/170.htm
Kenen lapsi Kaarina on?

Juliaana Laatikainen s. 1699 k. 29.10.1768 Sotkamo, Nuasjärvi, pso Heikki Koukkari
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/15.htm
Ketkä olivat Juliaanan vanhemmat?

Erkki Erkinpka Laatikainen s. 1683, pso Kaarina Hurskainen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/105.htm
Kenen Erkinpka tämä Erkki on?

Korhoant
04.04.09, 19:06
Kaarina Laatikainen s. 1724 k. 05.01.1788 Ylisotkamo Korhola 6. Psot
1 Antti Korhonen, 2 Simo Korhonen.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...6_ik93/171.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...k93-94/170.htm
Kenen lapsi Kaarina on?

Minulla hän on Erkintytär (Olisikko Alasotkamo 4 Korhola)

Martti

Marja Leena Ristimäki
04.04.09, 21:10
Kysymyksiä vailla vastauksia...

Minulla on erinäisiä Laatikaisia ilman perhettä.

Marketta Erkintr Laatikainen s. 1699, k. 20.10.1754 Sotkamo, Vieksi, Kuvajala 11, pso Erkki Rautio.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/151.htm
Marketta oli leski mennessään naimisiin Erkki Raution kanssa. Kenen tytär tämä Marketta on? Kuka oli Marketan 1 pso?

Onnitelut teille kun olette noin paljon noita Laatikaisia saaneet selvitettyä! Itselleni on pakannut niin paljon muita hommia päälle... Tuo Margeta lienee sama, jota ihmettelin vv 1729-1734 rippikirjassa Alasotkamo Naburinwara Korholan kohdalla, maininnalla leski ja bortflytt. Ripilläkäynti vielä v. 1731. Oliko naimisissa Korholan pojan kanssa? Jäikö lapsia Korholaan?

Marja Leena

Korhoant
05.04.09, 11:40
Tervehdys!

Löytyi yksi Margareta?

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/kuolleet_1750-1806_ik101/kuvat/46.jpg

Kuoli 21.5.1764 80v1kk ikäisenä, jolloin olisi syntynyt 1684. Voisiko hän olla 1660-luvun alussa syntyneiden Matti, tai Erkki Erkinpojan tytär Margareta?
15.7.1729 syntyy Johan Kolehmaiselle ja Marg. Laatikattarelle poika Johannes (Hiski hakuohjelma), tämäkin Margeta sopisi Matin tai Erkin tyttäreksi? Löytyykö lisätietoa?

Terv. Martti

Sari H
05.04.09, 15:40
Tuohon en vielä ole ehtinyt perehtyä. Yksi kysymys vähemmän

Juliaana Laatikainen s. 1699 k. 29.10.1768 Sotkamo, Nuasjärvi, pso Heikki Koukkari
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...ik92-93/15.htm (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/15.htm)
Ketkä olivat Juliaanan vanhemmat?

Juliaana löytyi. Hän on Juho Laatikaisen s. 1671 sekä Liisa Tossavaisen tytär. Selviää täältä http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/3.htm

Korhoant
05.04.09, 16:22
Onko tuo isä Lauri Laurinpoika?

kysyy martti

Sari H
05.04.09, 16:34
Kyllä on, isä Lauri s. n. 1641.

Uusi kysymys, Anna Laatikainen s. 1718, pso Antti Laurinpka Tervo s. 1728
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/106.htm

Annalle ei mulla ole perhettä....??

Korhoant
05.04.09, 17:27
Anna Erkintytär Laatikatar Alasotkamo, menee avioon Antti Laurinpoika Tervon (Tipasoja 2 Tervo) kanssa 19.4.1756.
Kaisa Matintytär Hurskainen s.1690 ja Erkki Erkinpoika Laatikainen Alasotkamo syntyy lapsi 1740, voisikko Anna olla heidän vanhimpia lapsiaan?

Terv.Martti

Korhoant
06.04.09, 13:34
Marketta Erkintr Laatikainen s. 1699, k. 20.10.1754 Sotkamo, Vieksi, Kuvajala 11, pso Erkki Rautio.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirj...6_ik92/151.htm
Marketta oli leski mennessään naimisiin Erkki Raution kanssa. Kenen tytär tämä Marketta on? Kuka oli Marketan 1 pso?

Voisikko olla Johan Kolehmainen?
15.7.1729 syntyy Johan Kolehmaiselle ja Marg. Laatikattarelle poika Johannes (Hiski hakuohjelma)
Erich Michaelsson Rautiainen Vieksi Kellojärvi, vihitää Margeta Ericsdotterin Laatikatteren kanssa 21.5.1732.

Terveisin Martti

Korhoant
07.04.09, 12:52
Terve!
Etsin tuolta "Hiskistä" lisää tietoja 1700-luvun alun Laatikaisista, jos niiden avulla voisi yhdistellä perheitä 1600-luvun lopun Laatikaisiin? Ensin muutamia vihittyjä ja heille suntyneitä lapsia;

Ukrl. Johan Laatikainen Alasotkamo ja Carin Hildutar Prestegården vih. 28.9.1730
Erick Laatikainen Alasotkamo ja Catharina Matsdotter Laatikainen Ylisotkamo vih.19.6.1737
Mården Ikonen Ylisotkamo ja Catharina Matsdotter Laatikainen Ylisotkamo vih.18.7.1736, lapsia Anna 17.10.1737
Antti Laurinpoika Tervo ja Anna Erikintytär Laatikainen Alasotkamo vih. 19.4.1756
Pehr Pehrsson Hakkarainen Sydänmaa ja Margreta Henrichdotter Laatikainen Alasotkamo vih. 6.1.1742
Ukrl. Elias Carlsson Nyman Ylisotkamo ja Margaret Laarsdotter Laatikainen Ylisotkamo vih. 29.11.1749
Sold. Jöran Kilponen s.1712 Vieksi ja Pig. Liisa (Elisabeth) Matsdotter Laatikainen s.1718 k.22.2.1783, vih. 9.12.1749, lapsia Walborg 23.11.1750, Steffan 2.11.1752, Elisabeth 14.11.1754 Perhe muutti n1752 Ylisotkamon 29 Kalmoniemeen
Matts Eriksson Laatikainen ja Walborg Henriksdotter Kärnätär Ylisotkamo, lapsia Matts 29.3.1738, Erich 13.3.1735, Kirstin 23.7.1731, Agneta Kast.4.4.1729
Peer Hansson Hakkarainen Ylisotkamo 24 jaWalborg Matsdotter Laatikainen Ylisotkamo s.1727 k.2.3.1787 vih. 3.12.1749 lapsi Walborg 26.4.1752
Lars Mattsson Heikkinen Katerma s.1730 ja Elin Ericsdotter Laatikainen s.1735 lapsi Elisabeth 20.12.1755
Johan Sirviö Ylisotkamo ja Anna Laatikainen, lapsia Erich 3.2.1734, Catharina 18.10.1736
Erick Michaelsson Rautiainen Kellojärvi ja Margeta Ericsdotter Laatikainen vih.21.5.1732, lapsia Anna 28.12.1739
Lars Andersson Korhonen Jormas 26 ja Carin Ericsdotter Laatikainen lapsia Beata 2.5.1743, Andreas 9.11.1744, Erik 11.7.1748, Lars 21.4.1750, Anna 13.5.1755
Bd.s.Johanes Mathiasson Rimpiläinen Katerma 10 ja Anna Matsdotter Laatikainen Ylisotkamo vih. 9.4.1756, lapsia Elin 11.3.1757
Johan Laatikainen s.1719 Alasotkamo Laatikkala ja Carin Hiltutar, lapsia Eric 12.11.1731, Pehr 6.2.1734, Johannes 6.12.1736, Mathias 27.9.1739"Kuolleita Laatikaisia";
Margareta Laatikatar 54v 20.10.1754 Vieksi 11
Anna Andersdotter Laatikatar 25v 1736 Ylisotkamo
Anna Matsdotter Laatikatar 60v 1742/24.10.1742 Ylisotkamo
Carin Ericsdotter Laatikainen 56v 1742/26.9.1742 Nuasjärvi

Vähän tekstinkäsittelijä "oikkuilee", mutta jos tästä selvän saisi?
terv Martti

Korhoant
07.04.09, 13:06
Heti Perään korjaus N:o 15 Johan Laatikainen syntymäaika ei ole 1719, vaan 1704, kuollut 30.4/6.5 1764 60v Nuasjärvellä. Nuasjärvi kuului minun käsityksen mukaan 1700-luvun alussa Alasotkamoon?

terv. martti

Korhoant
07.04.09, 14:33
Toinen korjaus N:o 2 Catharina Mattsdotter HURSKAITAR ei Laatikainen.
Toinen "Tohelo" Martti

Korhoant
07.04.09, 17:30
Anna Erkintytär Laatikatar Alasotkamo, menee avioon Antti Laurinpoika Tervon (Tipasoja 2 Tervo) kanssa 19.4.1756.
Kaisa Matintytär Hurskainen s.1690 ja Erkki Erkinpoika Laatikainen Alasotkamo syntyy lapsi 1740, voisikko Anna olla heidän vanhimpia lapsiaan?
Terv.Martti

Korjataampa taas aikaisempia virheitä. Kaisa ja Erkki vihitään 19.6.1737, joten he eivät voine olla Annan vanhempia? Anteeksi huolimattomuuteni.
Martti :oo:

Sari H
12.04.09, 19:02
Kiitos Martti vaivannäöstä. Laittelen täydennyksiä ja noita tietojasi ohjelmaan kun ehdin.

Korhoant
25.04.09, 17:06
Erkki Erkinpoika Laatikainen s. n 1662, k. 1732 ja vaimo Anna Haapalatar k. 1730, Katerma 4 Laatikkala. Perhe muuttaa 1702 Alasotkamon Laatikkalaan. Perhe näkyy Sotkamon rk. 1728-1734 sivulla 119.
B. Erich Erichson
H. Anna
S. Erich
H. Lijsa Leinotar
H. Gertrud Urpiatar ob 1734
Dr.Anna
Dr. Carin
S. Johan
H. Karin Hilutar
M. Margeta Laatikatar

Kuka on H. Gertrud Urpiatar ja M. Margeta Laatikatar?

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/kuvat/59.jpg

Tätä kysyy Martti

Korhoant
26.04.09, 17:41
Kuka on H. Gertrud Urpiatar ja M. Margeta Laatikatar?

Kun itse kysyy ja itse vastaa ei tule riitaa vastauksesta?

Gertrut Urpiatar on Lars Haapalaisen vaimo. Lars taasen on Erik Erikinpoika Laatikaisen vaimon Anna Haapalattaren ja Matts Erikinpoika Laatikaisen vaimon Metta Haapalattaren veli.
Löytyy Sotkamon renovoidun rk. 1698-1711 sivulta 199

Martti

Maaret Eloranta
25.08.15, 22:56
Erkki Erkinpoika Laatikainen s. n 1662, k. 1732 ja vaimo Anna Haapalatar k. 1730, Katerma 4 Laatikkala. Perhe muuttaa 1702 Alasotkamon Laatikkalaan. Perhe näkyy Sotkamon rk. 1728-1734 sivulla 119.
B. Erich Erichson
H. Anna
S. Erich
H. Lijsa Leinotar
H. Gertrud Urpiatar ob 1734
Dr.Anna
Dr. Carin
S. Johan
H. Karin Hilutar
M. Margeta Laatikatar
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/kuvat/59.jpg

Tämän pitkän ja ansiokkaan ketjun lisäksi kysyn, onko kukaan setvinyt, kuka ja kenen tytär on tuo Kaarina ja mihin hän päätyy?

Minä etsin vanhempiä Kaarina Eerikintytär Laatikaiselle, joka on syntynyt 1709. Hän asustelee ainakin 1740-luvlta Sotkamon Jormaksen Lukkarilassa Lars Andersson Korhosen puolisona ja heillä on melkoinen lapsikatras.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/37.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/45.htm

Kenen Eerikin tytär tämä Carin Laticatar lienee ja kuka hänen äitinsä mahtaa olla?

Äitilinjojen jälijillä
Maare

Korhoant
27.08.15, 12:07
Kaija Erkintytär Laatikaisen isä on noin 1683 syntynyt Erkki Matinpoika Laatikainen ja Pertta Antintytär? Kaikotar Katermasta
Rk 1698-1711
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1711_ik92/kuvat/118.jpg
Pertta Kaikkosen vanhemmat lienee Antti Kaikkonen ja Inga Matintytär Ylisotkamosta
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1711_ik92/kuvat/33.jpg

Terv. Martti K

Tämän pitkän ja ansiokkaan ketjun lisäksi kysyn, onko kukaan setvinyt, kuka ja kenen tytär on tuo Kaarina ja mihin hän päätyy?

Minä etsin vanhempiä Kaarina Eerikintytär Laatikaiselle, joka on syntynyt 1709. Hän asustelee ainakin 1740-luvlta Sotkamon Jormaksen Lukkarilassa Lars Andersson Korhosen puolisona ja heillä on melkoinen lapsikatras.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/37.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/45.htm

Kenen Eerikin tytär tämä Carin Laticatar lienee ja kuka hänen äitinsä mahtaa olla?

Äitilinjojen jälijillä
Maare

Korhoant
27.08.15, 13:50
Kaija Erkintytär Laatikainen on aviossa ensin Pentti Juhonpoika Sirviön s. noin 1714 k.19.4.1741 kanssa ja heille syntyy tyttö ja poika 1736 ja 1738

27.08.15, 22:21
Kaija Erkintytär Laatikainen on aviossa ensin Pentti Juhonpoika Sirviön s. noin 1714 k.19.4.1741 kanssa ja heille syntyy tyttö ja poika 1736 ja 1738

Siispä tytär Beata, s. 2.5.1743, jonka äitiä etsin, on selvästi Korhosen tytär
http://hiski.genealogia.fi/hiski/6cv02k?fi+0508+kastetut+808

Ja tässä ei siis ole Kaarinan vanhemmat vaan muita Laatikaisia?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1711_ik92/43.htm

Tulkitsinko oikein?

Maare

Korhoant
28.08.15, 07:09
Pertta on Laurintytär Korhonen s.2.5.1743
Isä on Lauri Antinpoika Korhonen s.noin 1709 ja äiti Kaija Erkintytär Laatikainen s noin 1709
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1711_ik92/43.htm
Tässä on ensimäisenä Erkki Markunpoika Laatikainen s. noin 1640 ja vaimona Anna Rusatar
Sitten lapset:
Matti
Erkki
Samuel
Inga
Heikki
Seuraavana Matti Erkinpoika Laatikaisen s noin 1660 vaimo Metta Matintytär Haapalainen
Seuraavana Matin ja Metan lapset:
Erkki (Matinpoika Laatikainen s. noin 1683, Kaija Erkintytär Laatikaisen isä)
Anna
jne.
Täällä rk 1698-1711
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1711_ik92/kuvat/118.jpg
Matti Laatikainen ja vaimo Metta Haapalatar ja lapset
Erkki
Anna
Markettä
ja Erkin vaimo Pertta Kaikotar
jne.
Näin minä olen tulkinnut nämä rippikirjat
Syntymäajat on suuntaa antavia +-20vuotta?
terv Martti K

Siispä tytär Beata, s. 2.5.1743, jonka äitiä etsin, on selvästi Korhosen tytär
http://hiski.genealogia.fi/hiski/6cv02k?fi+0508+kastetut+808

Ja tässä ei siis ole Kaarinan vanhemmat vaan muita Laatikaisia?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1711_ik92/43.htm

Tulkitsinko oikein?

Maare

Maaret Eloranta
31.08.15, 20:40
En voi olla jatkamatta utelua: Kenenkäs Erkin poika tämän Erik Erikinpoika Laatikainen sitten on, joka saa puolisokseen Helga Matintytär Piirattaren tuolla Sotkamon Kattermassa 24.8.1729?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/122.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/123.htm

Onko hän Kaija Erkintytär Laatikaisen veli (isä Erkki Matinpoika Laatikainen s. noin 1683, äiti Pertta Kaikotar) vai ehkä serkku jotakin kautta?

Maare

Korhoant
01.09.15, 13:34
Vähän sekava tämä kirja on, mutta Kaijan veljeksi tämä Erkki Erkinpoika on tulkittu?
Tuo alku on selvä. Matti Erkinpoika s. noin 1660
vävy Pekka Karppinen ja vaimo Anna Matintytär Laatikainen
poika Matti (Matinpoika?)
tytär Kirstin (Matintytär?)
poika Erkki Erkinpoika (Pitäisi kai olla pojanpoika?) ja vaimo Helga Piiraitar
tytär Karin (Matintytär?) kuolee noin 1734
piika Riitta Mytytär
d:N leski? Kirsti Tuhkatar kuolee noin 1733
Heikki ?
Erkin lapset 1746 tytär Pertta 15v
tytär Elin 7v
poika Matti

Erkin sisko Karin on jo Jormaksella: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/kuvat/21.jpg
Lauri Korhonen ja vaimo Karin
Pitkään piti miettiä, mutta tällaiseen tulokseen tulin?
Tuo Kirsti Tuhkatar on Pekka Karppasen äiti.
Terv. Martti K

En voi olla jatkamatta utelua: Kenenkäs Erkin poika tämän Erik Erikinpoika Laatikainen sitten on, joka saa puolisokseen Helga Matintytär Piirattaren tuolla Sotkamon Kattermassa 24.8.1729?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/122.htm
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/123.htm

Onko hän Kaija Erkintytär Laatikaisen veli (isä Erkki Matinpoika Laatikainen s. noin 1683, äiti Pertta Kaikotar) vai ehkä serkku jotakin kautta?

Maare

Jut
01.09.15, 19:07
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10668334

Maaret Eloranta
01.09.15, 20:08
Vähän sekava tämä kirja on...
Erkin sisko Karin on jo Jormaksella: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1728-1736_ik92/kuvat/21.jpg
...Lauri Korhonen ja vaimo Karin
Terv. Martti K

Ei kai Karin vielä tuon rippikirjan aikaan ole voinut Jormaksella olla Korhosen kanssa, kun Sirviön kanssa sai lapsia Yläsotkamossa 1930-luvun lopulla?
Tytär
29.2.1736 7.3.1736 Öfversotkamo by Bengt Sirviö Carin Latikatar Walborg
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t7504855
Poika
20.3.1738 25.3.1738 Öfversotk. Bengt Sirviö Carin Latikatar Johan
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t7505014

Alasotkamon Sirviölästä olen yhden Bengtin löytänyt, mutta lieneekö sama Bengt ennen vaimottumista?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/45.htm

Hiskin mukaan Bengt Sirviö kuoli Jormaksessa. Noilta vuosilta ei rippikirjaa taida olla?
1741 19.4.1741 Jormas Bengt Johanss. Sirviö 26 10
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t7493881

Maare
Esiäitejä etsimässä...jumissa jossakin Kainuun korvessa...

Korhoant
02.09.15, 11:02
Tuon rk 1728-36 jälkeen seuraava rippikirja on 1750-56. Tuolta väliinjäävältä ajalta löytyy kyllä merkintöjä rippikirjasta 1728-36. Merkinnät on usein talon tiedoista löytyvien henkilöiden jälkeen viimeisenä. Useimmat merkinnät on vuodelta 1746. Niimpä Lukkarilassakin lopussa olevan Lauri Hyvösen perässä on 1746. Niipä minun oletus on, että Lauri Hyväsen jälkeen olevat henkilöt on vuodelta 1746? myös Lauri Korhonen ja vaimo Karin. Lukkarilassahan Lauri ja vaimonsa Karin myös asuivat.
Tuo Alasotkamon Pentti Sirviö on aivan oikea henkilö Karinin ensimäisenä puolisona. Viimeinen merkintä siinä on vuodelta 1731 ja vasta myöhemmin hän avioituu Karinin kanssa. Ensimmäinen lapsi 1736.

Lisäsin tuonne kotisivuilleni tiedoston Kainuun Laatikaisten alkusukupolvista sellaisena kun minulla ne on tiedoissani. Jospa ne vähän helpottaa sukupolvien hahmotusta virheineenkin.
http://www.123kotisivu.fi/Korhoant/76104608

terv Martti K

Ei kai Karin vielä tuon rippikirjan aikaan ole voinut Jormaksella olla Korhosen kanssa, kun Sirviön kanssa sai lapsia Yläsotkamossa 1930-luvun lopulla?
Tytär
29.2.1736 7.3.1736 Öfversotkamo by Bengt Sirviö Carin Latikatar Walborg
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t7504855
Poika
20.3.1738 25.3.1738 Öfversotk. Bengt Sirviö Carin Latikatar Johan
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t7505014

Alasotkamon Sirviölästä olen yhden Bengtin löytänyt, mutta lieneekö sama Bengt ennen vaimottumista?
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/45.htm

Hiskin mukaan Bengt Sirviö kuoli Jormaksessa. Noilta vuosilta ei rippikirjaa taida olla?
1741 19.4.1741 Jormas Bengt Johanss. Sirviö 26 10
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t7493881

Maare
Esiäitejä etsimässä...jumissa jossakin Kainuun korvessa...

Maaret Eloranta
02.09.15, 19:39
Kiitoksia paljon linkistä!
Sen pohjalta on tosiaan helpompi pähkäillä!

Maare
mtDna I1a1a

Korhoant
23.10.15, 15:14
Tulostin tuonne sivuilleni Sotkamon Laatikaisten korjatun tiedoston 501 sivua.
Antakaa paulautetta, mitä on korjattavaa?
http://www.123kotisivu.fi/builder/pages/preview.aspx?url=http%3a%2f%2fwww.123kotisivu.fi%2 fKorhoant%2f76104608&return=%2fbuilder%2fpages%2feditpagecontent.aspx%3 fpageid%3d76104608&previewtype=Default

JHissa
24.10.15, 11:38

Linkki taitaa olla sama kuin aikaisemmin
http://www.123kotisivu.fi/Korhoant/76104608

Korhoant
24.10.15, 12:17
Sama on osoite, mutta tiedosto on uusi.
Linkki taitaa olla sama kuin aikaisemmin
http://www.123kotisivu.fi/Korhoant/76104608

JHissa
24.10.15, 13:29
Sama on osoite, mutta tiedosto on uusi.
Sinun antama linkki
http://www.123kotisivu.fi/pages/service-login.aspx?ReturnUrl=%2fbuilder%2fpages%2fpreview. aspx%3furl%3dhttp%253a%252f%252fwww.123kotisivu.fi %252fKorhoant%252f76104608%26return%3d%252fbuilder %252fpages%252feditpagecontent.aspx%253fpageid%253 d76104608%26previewtype%3dDefault&url=http%3a%2f%2fwww.123kotisivu.fi%2fKorhoant%2f7 6104608&return=%2fbuilder%2fpages%2feditpagecontent.aspx%3 fpageid%3d76104608&previewtype=Default
vaatii käyttäjätunnusta ja kirjautumista 123kotisivu.fi -palveluun eli oikea linkki on siis
http://www.123kotisivu.fi/Korhoant/76104608

Korhoant
24.10.15, 14:00
Anteeksi. Oli näköjään tullut vika linkki. Oikea on tuo entinen linkki.