PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Christian Rosenkreutz


Timo W
31.01.09, 22:48
Ne sanoivat, että Ruusu-Risti-veljeskunnan perustaja oli saksalainen aatelismies Christian Rosenkreutz, joka syntyi v. 1378.
Hän joutui jo nuorena orvoksi ja kasvatettiin luostarissa, jonka hän jätti kuusitoista vuotiaana. Sammumaton tiedonhalu sai hänet samoilemaan maita ja mantereita sekä etsimään idän viisaita heidän lymypaikoistaan. Kuuden vuoden aikana hän matkusti Vähässä Aasiassa, Arabiassa, Egyptissä ja Marokossa, sai nähdä paljon ja oppia paljon. Hän sai matkoillaan käsiinsä merkillisen kirjan, ns. Liber Mundi (Maailman Kirjan), jonka avulla hän perehtyi luomisen ja ihmisen syvimpiin salaisuuksiin. Palattuaan kotimaahansa hän ensin työskenteli yksin kolmetoista vuotta, mutta ryhtyi sitten muutamia ystäviä opettamaan. Tämä tapahtui v. 1413, jonka tähden sitä vuotta pidetään rosenkreutsilaisen veljeskunnan perustamisvuotena.
Vielä kerrottiin Christian Rosenkreutzista, että hän saavutti "Kultaisen taljan" eli vietti "kemialliset häänsä" v. 1459, että hän kauan eli yksinäisyydessä ja salaperäisessä työssä sekä kuoli v. 1484. Hänen hautansa eli luolansa löysivät jotkut veljet "sattumalta" v. 1604, ja siinä oli monenlaisia seiniin ja kiviin hakattuja mietelauseita. Mm. oli lause: post CXX annos patebo, "tulen ilmi sadankahdenkymmenen vuoden kuluttua". Mestarin ruumista sitä vastoin ei löytynyt mistään.
Kirjat kertoivat myös, että Christian Rosenkreutzin opetuslapset ja seuraajat olivat saaneet yhdeksi säännökseen "pysyä salassa sata vuotta", toisin sanoen olla sadan vuoden aikana olla kertomatta mitään maailmalle koko Ruusu-Risti-veljeskunnasta. Tämä lupaus oli pidetty pyhänä, ja sen tähden maailma ei tiennyt rosenkreutsilaisista mitään ennen kuin nyt 1600-luvun alussa.
Historian tutkijat ovat, kuten arvata sopii, yleensä sitä mieltä, että Christian Rosenkreutzia ei ole ollut olemassa, että koko kertomus hänestä on paljasta legendaa eli tarua. Samaa oppineet kuitenkin ovat väittäneet myös Buddhasta ja Jeesuksesta, puhumattakaan esim. Troijan sodasta, kunnes epäämättömät löydöt ja tosiseikat ovat todistaneet "tarun" historiallisesti vankan pohjan. Salatieteilijät ja teosofit ovat tietysti taas sillä kannalla, että Christian Rosenkreutz on historiallinen henkilö, joka eli vv. 1378–1484, vieläpä, että hän on korkea adepti, joka elää yhä vielä, joskin toisessa ruumiissa.

Lähde: http://www.teosofia.net/ruusuristil/ruusu-risti.htm

http://www.teosofia.net/antropos/steiner_esit.htm#rk-kr