PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vilhunen | Täällä ollaan ja ekana!


Vilhunen
06.06.07, 22:03
Kerrankin pääsen jonnekin ensimmäisenä,hyvä juttu että tämäkin foorumi on avattu.

Omana kiinnostuksenani on Pieksämäen-Rautalammin-Suonenjoen Vilhuset.Olen vakavammin tutkinut sukuani noin vuoden,mutta viitisen vuotta meni orastavan kiinostuksen kanssa harjoitellen.

HisKi on ollut sen kipinän sytyttäjä,mutta varsinaisessa tutkimuksessa olen nojannut Maakunta-arkistoon ja Digiarkistoon HisKin ollessa hakuväline.Myös ammattiapua ole käyttänyt jonkin verran.Sukututkimuksen alkeiskurssin kävin viime syksynä Seutuopistolla.

En ole varma,onko tämän foorumin tarkoituksena olla vain tiukkojen kysymysten esitys- ja vastauspaikka,mutta tällä kertaa tuli tällainen loru.:p

Kari Pitkänen
26.06.07, 21:56
Kyllä luulen että ei tästä tehdä mitään kireää tietopankkia.
Hieno on lista. Ja kai tänne voi laittaa "tyhmempiäkin" kysymyksiä.
Yksinkertaisista vaikeisiin. Kuumakalleillehan on jäähypenkki.
Näyttää tuolla "ammattiväessä" olevan paljon arvokkaita auttajia.

Aikalailla kiehtovaa ja mielenkiintoista tämä sukututkimus.
Unohtuu välillä itse asia kun uppoutuu tuonne vuosisatojen
vanhoihin tarinoihin. Ja pitkäksikin aikaa,,!

Kari

Vilhunen
27.06.07, 07:37
Sehän olikin alkukevennys,satuin tuurilla olemaan aika kärkijoukoissa tällä foorumilla.Tuikkasin alkuun vähemmän toisen aloituksen.

Itselläni tämä tutkimus on aika syklistä:On pitempiä taukoja,jolloin aihe on "telakalla" huilimassa,sitten taas tulee räväkämpi repäisy,kuten nyt on menossa,pitkälti huonojen kesälomailmojen ansiosta.Tällä viikolla olen tutkaillut Viipurin-Savonlinnan Läänin läänintilejä.Palkitsevaa oli löytää Pieksämäki 1690 tileistä,joista aloitin käsialan "helppouden" vuoksi.

Täälläkin on monenlaista kulkijaa:Toiset ovat valmiita auttamaan ja osa haluaa pitää tietonsa ja osaamisensa omana omaisuutenaan.Onneksi meillä on vapaus valita!

Kaisa Nurhonen
08.07.08, 17:50
Jos vähän asiaakin. Elin Vilhunen syntyi vuonna 1781 ja kuoli 4.7.1809 Lietenmäki 7. Kartasta katselin, että Lietenmäki on Suonenjoen aluetta. Elin meni naimisiin Pekka Kaipiaisen kanssa, joka oli lampuoti siis maanvuokraaja. Pekka oli syntynyt Suonenjoella Viipperon Haapajärvellä 31.8.1770 ja kuoli 22.4.1835 Karttulan Punnonmäellä n:o 10.

Pekasta tuli Karttulan Kaipiaisten esi-isä. Pekalla ja Elinillä oli neljä lasta, joista vanhin jäi Suonenjoelle mentyään naimisiin Koivistoisen kanssa. Heidän jälkeen sukuhaara sai toisen nimen toisessa sukupolvessa, koska eloon jäi vain tyttöjä. Tytär Anna meni naimisiin veljensä Tahvon kanssa samana päivänä Nyyssösten sisarusten kanssa, joista lähemmin Nyyssösten sukukirjassa. Tahvon suku näyttää sammuvan!? Pekan ja Elinin pojan Taavetin suku jatkuu Karttulassa. Kristiina oli nuorin lapsista ja hänet olen löytänyt viimeiseksi Karttulan Koskenpäivänrannasta. Tutkailuni on kesken ja käsittää nimenomaan Pekan ja Elinin jälkipolvia Karttulassa.

Vilhunen oli minulle ihan outo suku, vaikka olen Karttulassa syntynyt ja Suonenjoella lukioni käynyt. Jos Elin Vilhunen on tuttu, olisin kiinnostunut hänen vanhemmistaan ja sisaristaan.

Kaisa Nurhonen
08.07.08, 20:53
Korjaan Taavetti on Pekan pojanpoika.

Pekka Hiltunen
08.08.08, 10:29
Pekka Lappalainen; Pieksämäen seudun historia I s. 355:
Pieksämäen rusthollit 1700
Kirkonkylä rh n:o 67 Pentti Vilhunen
Häkkilä rh n:o 66 Pekka Vilhunen

SSHY julkaisee jäsenilleen kirkonkirjoja netissä: Pieksämäen rk 1721 -, Rautalampi 1704 - ja Suonenjoki 1793 -.

Rautalammin rk 1704-13 on hakemistoineen osoitteessa http://www.genealogia.fi/jm/rautalampi/bia1/

David Jordan; Savon genealogia 1721-1850 CD (savo 1721*hotmail.com).

Em. romppu ei osaa antaa esiäidilleni Anna Vilhuselle, s. 1726, k. 12.10.1790 Haukivuori 20, vanhempia. Puoliso Hans Jalkanen, s. 1724 Neuvola Pieksämäki, k 28.5.1771 Haukivuori. Ehkä joku Vilhus-tutkija tietää hänestä enemmän.
Jordanin rompulla on Vilhusia tuhatkunta.
PH

Vilhunen
10.08.08, 22:48
Lappalaisen teoksen olen kahlannut jo monesti läpi.Myös SSHY on tuttua tavaraa ja olenkin käyttänyt sitä jonkin verran hyväksi.Vahinko vaan,että jotkin Pieksämäen alkuperäiset kirjat,kuten rippikirja 1735- on niin kurjassa kunnossa,että skannattuna ne ovat pitkälle lukukelvottomia.

Nettiversio Rautalammin rippikirjasta on hakemistonsa osalta virheellinen nimen Vilhunen osalta.Hakemisto antaa osoitteeksi 94 vaikka Vilhunen löytyy numerosta 96!

Anna Vilhunen on vaikea pala:Anna kun on tuohon aikaan lähes joka toisella naisella nimenä,lähes yhtä yleinen kuin Maria.Ja kun vielä 1725 ja 1735 välistä puuttu rippikirja eikä jo mainittu 1735- ole kovinkaan luettavassa kunnossa...

Ja Pekka Hiltuselle tiedoksi:Kerran olet sukua,niin Sukuseura Vilhunen RY on toiminut jo kolmisen vuotta ja tänä kesänä vietettiin ensimmäinen sukukokous Mikkelissä.Jos kiinnostaa,niin mukaan pääsee ja tietenkin myös muutkin "sukulaiset".Lisätietoja saa vaikkapa minulta.

RaijaC
16.12.17, 19:17
Hei, ketju on jo vanha mutta koetaan jos joku heräisi. Katselin noita vanhoja Pieksämäen "henkikirjoja" ja löysin 1635 Jacob Vilhusen ja hänellä ainakin pojat Påhl Jacobsson ja Bengt Jacobsson. Itselläni esi-isissä n 1680 syntynyt Johan (Johanss) Vilhunen ja vaimonsa Maria Hämäläinen. Johanin poika Påhl (s. 1708) muutti Pieksämäeltä Kokkolaan ja otti siellä sukunimen Sjöman. Påhlin tyttär Magdalena s 2.4.1740 avioitui Johan Kuhlmanin s 14.3.1739 kanssa ja tämä perhe muutti takaisin Pieksämäelle. Kokkolassa näkyy myös Påhlin äiti Maria Hämäläinen, Kokkolassa on myös Påhlin setä Jöran Johansson Vilhunen. Nyt olen koettanut rakentaa yhteyttä tästä Juhosta tuonne Jaakkoon...
Voisiko mennä Juho->Påhl Jacobsson (Johan W maninitaan 1680 Jacob Påhlssonin veljenä) ->Påhl Jacobsso, Bengt Jacobssonin veli) ->Jaakko

Olisi kiva, jos joltain löytyisi mielipide asiaan.

Julle
17.12.17, 12:08
< Lappalaisen teoksen olen kahlannut jo monesti läpi.Myös SSHY on tuttua tavaraa ja olenkin käyttänyt sitä jonkin verran hyväksi.Vahinko vaan,että jotkin Pieksämäen alkuperäiset kirjat,kuten rippikirja 1735- on niin kurjassa kunnossa,että skannattuna ne ovat pitkälle lukukelvottomia. >

Hei!

http://hiski.genealogia.fi/rk/
Nuo ovat ainakin paljon selvemmin luettavia Pieksämäen kohdalta. Kiitos hänelle, joka on kehdanut litteroida SSHY:n rippikirjat. Myös saman ajan lastenkirjat on merkitty samaan kirjaan. Eli niissä on sekä rippikirjan että lastenkirjan tietoja, mutta samassa talon jaon mukaisesti. Pieksämäen kastettuja/vihittyjä/Haudattuja 1700-luvun alusta löytyy sekavista kohdista Rautalammin kirjoja, koska 1700-luvun alussa Pieksämäki kuului Rautalampeen.

Tutkimisiin

RaijaC
17.12.17, 13:04
Täältä löytyy linkit henkikirjoihin. Selkeitä olivat suurin osa. Hankalaa vain, kun joutuu sivukaupalla selaamaan, koska esim kirkonkylä useammassa paikassa.

http://www.rajapuro.net/savolinkki/pieksamaki_linkki_henki.html

Tapani Kovalaine
17.12.17, 20:34
Kerrankin pääsen jonnekin ensimmäisenä,hyvä juttu että tämäkin foorumi on avattu.

Omana kiinnostuksenani on Pieksämäen-Rautalammin-Suonenjoen Vilhuset.Olen vakavammin tutkinut sukuani noin vuoden,mutta viitisen vuotta meni orastavan kiinostuksen kanssa harjoitellen.

HisKi on ollut sen kipinän sytyttäjä,mutta varsinaisessa tutkimuksessa olen nojannut Maakunta-arkistoon ja Digiarkistoon HisKin ollessa hakuväline.Myös ammattiapua ole käyttänyt jonkin verran.Sukututkimuksen alkeiskurssin kävin viime syksynä Seutuopistolla.

En ole varma,onko tämän foorumin tarkoituksena olla vain tiukkojen kysymysten esitys- ja vastauspaikka,mutta tällä kertaa tuli tällainen loru.:p
Suku Forumiin on 6.6.2007 tullut avausviesti Vilhusen suvusta. Nyt 10 vuotta myöhemmin kysyn: oliko UKK myös Vilhusia?

Jaakko Vilhunen .. Pentti Jaakonpoika Vilhunen, Pieksämäki kk .. Heikki Pentinpoika Vilhunen- Friman, s. 1686, k. 1758 Pieksämäki kk .. Margareta Heikintytär Vilhunen 1714-1794, kuoli Karttulassa, II puoliso oli Erik Erikinpoika Vetelys 1720-1795 .. tytär Maria 1755 .. Lauri Tarvainen 1793 .. Maija Liisa Tarvainen 1819 Karttula .. Eenokki Kekkonen 1841 .. Juho 1873 Karttula .. Urho Kaleva Kekkonen

RaijaC
18.12.17, 20:26
Suku Forumiin on 6.6.2007 tullut avausviesti Vilhusen suvusta. Nyt 10 vuotta myöhemmin kysyn: oliko UKK myös Vilhusia?

Jaakko Vilhunen .. Pentti Jaakonpoika Vilhunen, Pieksämäki kk .. Heikki Pentinpoika Vilhunen- Friman, s. 1686, k. 1758 Pieksämäki kk .. Margareta Heikintytär Vilhunen 1714-1794, kuoli Karttulassa, II puoliso oli Erik Erikinpoika Vetelys 1720-1795 .. tytär Maria 1755 .. Lauri Tarvainen 1793 .. Maija Liisa Tarvainen 1819 Karttula .. Eenokki Kekkonen 1841 .. Juho 1873 Karttula .. Urho Kaleva Kekkonen

Vilusten sukuseuran sivulta löytyi tämä: http://sukuseuravilhunen.com/sukupuu_vilhunen.pdf

Minusta tässä oleva Bengt on laittamani Jacobin veli?? Mutta mikä oli heidän isänsä nimi?

Julle
18.12.17, 20:43
< Vilhusten sukuseuran sivulta löytyi tämä: http://sukuseuravilhunen.com/sukupuu_vilhunen.pdf

Minusta tässä oleva Bengt on laittamani Jacobin veli?? Mutta mikä oli heidän isänsä nimi? >

Ei millään pahalla Vilhusille, mutta nyt on säästämisessä menty jo hallitustakin pitemmälle ;-) ja sukupuun selkeys kärsii kaavion esitystavasta.
Onkohan esivanhemmat tuossa Tarvaisten sukulehdessä?

Vrt. UrkkiVilhunen.RTF