Timo W
29.01.09, 20:31
LEPAAN ANNA - TARUA VAI TOTTA?
Kolkkoja nuoren naisen kohtalontarinoita on kerrottu kaikkialla. Ne olivat jo keskiaikaisten balladien yleisiä aiheita ja tunnetuin suomalainen versio lienee keskiajalle, 1400- tai 1500-luvulle ajoittuva Elinan surmavirsi, jonka tapahtumapaikka on Laukon kartano Vesilahdessa.
Myös Lepaalla on oma tarinansa, Lepaan Anna. Taru on hieman erilaisina versioina kulkenut ihmisten kertomana vuosisatojen ajan ja se on talletettu Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoon Saimi Niemisen (s.1895) kertomana. Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan tutkimusryhmän Tyrvännössä vuonna 1971 keräämistä perinnenauhoituksista tarina löytyy useankin henkilön kertomana, mutta sisällöltään samansuuntaisena: Kaunis Lepaan Anna-neiti, piispa Maunu Tavastin rakastettu, muurattiin (tai teljettiin) kotikartanonsa kellariin, jonne hän nääntyi. Vielä nytkin kuuluu Lepaan kellariholveissa Annan askeleita ja huokauksia.
Anna-nimisestä Lepaan neidosta ei keskiajan asiakirjoissa ole tietoja, mutta asiakirjatiedot ovat muutoinkin niin tavattoman vähäisiä, että niiden puuttuminen ei sinänsä todista mitään. Ylipäänsä emme tiedä mitään edes Lepaan omistajista ennen 1400-luvun puoliväliä, vaikka Lepaa kiistatta on ollut merkittävä kartano.
Sukutarinan mukaan eräs Särkilahden mahtavan aatelissuvun haara olisi asettunut Lepaalle ja perustanut siellä 1400-luvun loppupuolelta lähtien tunnetun Lejon-suvun. Ei ole mahdotonta, että Anna olisi kuulunut tähän Särkilahti-Lejon-sukuun, vaikka Maunu Tavastin ja Annan mahdollisen kohtaamisen pitäisikin ajoittua jonnekin 1300-luvun loppupuolelle tai 1400-luvun alkuun.
Maunu Tavastista sentään tiedämme yhtä ja toista. Tämä Turun piispana 1412-50 toiminut Suomen koko keskiajan mahtavin mies oli syntynyt ilmeisesti 1357 aatelismies Olavi Tavastin poikana Varsinais-Suomessa. Isä-Olavi omisti kuitenkin maata myös Hämeessä, Hattulan Mierolassa. Nämä maat jäivät sitten piispan veljelle Niilolle. Niilon poika Olavi mainitaan myöhemmin myös Lepaan tai ainakin sen osan omistajana.
Tavast-suvun maaomistusten ja piispan sukulaisuussiteiden valossa on siis hyvinkin mahdollista, jopa todennäköistä, että hän olisi liikkunut näissä maisemissa esim. 1300-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa. Suontaan tuolloinen herra, Suomen ensimmäinen ritari Niilo Olavinpoika oli Maunun kavereita hänkin, ehkä myös sukua Tavasteille.
Ehkä Maunu onkin siis tuntenut Lepaan kauniin Annan, ihastunutkin häneen?
II
Eräät kirjailijat ovat Annan tarusta ainakin jotain kuulleet ja sitä käyttäneetkin. Eino Leinon näytelmässä Maunu Tavast (1908) Anna Lepaasta on tehty ruotsalaisen Vadstenan luostarin nunna, joka vuonna 1437 tulee Kuusiston linnaan (Kaarinassa Turun lähellä) tapaamaan nuoruutensa rakastettua piispa Maunu Tavastia. Eino Leino lähtee siitä, että heillä on poika, Olavi Maununpoika nimeltään, Pariisissa ja muuallakin Euroopassa opiskellut lahjakas nuorukainen, josta myöhemmin tulee Maunu Tavastin seuraaja Turun piispan-istuimella.
Myös F.E. Sillanpää on kirjassaan Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1945) käyttänyt keskeisenä henkilönä Anna Lepaa -nimistä kartanonomistajaa, mutta aihe ei liity Lepaaseen, eikä tähän kansan suussa kulkeneeseen tarinaan.
Olavi Maununpoika oli todellinen historiallinen henkilö, jota muuallakin on joskus arveltu piispan aviottomaksi pojaksi (katolinen pappi ei saanut olla naimisissa), mutta historiantutkimus on tämän aina kiistänyt. Olavi on ollut ilmeisesti piispan sisarenpoika, ja piispan suhde häneen on todellakin ollut hyvin läheinen.
On kuitenkin olemassa tietoja, jotka viittaisivat Maunu Tavastin mieltyneen Anna-nimeen. Aivan varmaa on, että hän suosi juuri Pyhän Annan palvontaa. Anna taisi muutoinkin olla eräänlainen "muotipyhimys" noihin aikoihin.
Kun Suomeen 1400-luvun alussa puuhattiin ensimmäistä naisluostaria, Maunu Tavast ajoi voimakkaasti sen perustamista Pyhän Annan nimiin. Ja kun Naantalin birgittalaisluostarina sittemmin tunnetuksi tullut laitos erinäisten mutkien jälkeen 1438 perustettiin, aluksi Raisioon, se vihittiin myös Pyhän Annan nimikoksi, vaikka Pyhä Birgitta käytännössä olikin tärkein suojelushahmo. Myös Turun tuomiokirkossa Maunu korosti Pyhän Annan roolia.
Hattulan vanha kirkko muuten on Pyhän ristin lisäksi ainakin jo 1398 omistettu Pyhälle Annalle. Voi myös olla, että tiilikirkko on rakennettu juuri noihin aikoihin eikä ole ainakaan teoriassa mahdotonta, että jo tuolloin nousussa olleella Maunu Tavastilla olisi ollut näppinsä pelissä hänelle muutoinkin läheisen Hattulan kirkon asioissa.
Tarina Lepaan Annasta on saanut myös muita, aivan eri aikaan liittyviä piirteitä, tai sitten se on täysin vailla ajoitusta kuten Kotiseutu-lehden vuonna 1916 julkaisemassa kirjoituksessa Lepaan virran länsirannalla sijaitsevasta Hinnonmäestä:
"Keskellä Hinnonmäkeä on kokonaan puitten peittämä syvennys, kellari tai rakennuksen pohja, joka on n. 14 x 6 1/2 askelta ja yli 2 m syvä. Siinä on jokseenkin jyrkät, vahvoista hakatuista kivistä lasketut seinät.
Kansantarina kertoo, että joku Lepaan herra aikanaan olisi tässä pitänyt vaimoaan vangittuna mustasukkaisuuden vuoksi."
Tarina sopisi paremmin, ja onkin myös kerrottu kuuluvaksi vanhaan kartanon aikaiseen tiiliholvattuun kellariin, joka vieläkin seisoo Marjomäen päällä Mamsellin vieressä Lepaan puutarhaoppilaitosten alueella. Kellarin ikää ei tunneta, mutta Lepaan kartanoilla on ollut oma tiilitehdas, tiilisali, ainakin 1700-luvun alussa. Tuulimyllyn katolla aiemmin ollut viiri kertoo osan kartanon talouskeskuksesta sijainneen tällä mäellä ainakin 1736.
Luultavasti kellari kuten tiilentekokin on kuitenkin paljon vanhempaa. Se voi aivan hyvin palautua 1300-luvulle, Hämeen linnan vanhimpien tiilirakenteiden aikoihin. Ympäristöministeriö on juuri tehnyt päätöksen tuon kellarin suojelemisesta.
III
Tarinat ovat tarinoita, ne elävät ja muuttuvat kaiken aikaa, niihin lainautuu uusia piirteitä muualta.
Mitään varmoja historiallisia todisteita Annan tarinan tueksi ei ole, mutta ei myöskään sitä vastaan. Eivätkä tämäntyyppiset tarinat yleensä synny aivan tyhjästä, vaan niissä on ainakin jokin totuuden siemen mukana. Suomestakin tiedetään tapauksia, joissa hyvinkin erikoisiin, keskiaikaan asti sijoittuviin kansantarinoihin on sattumoisin löytynyt historiallista tukea.
Entä jos Maunu todella on tuntenut kauniin Annan, ihastunutkin häneen? Mutta olkoon sen asian kanssa kuinka tahansa, niin vielä tänäkin aikana voit tuulisena, syyspimeänä iltana Lepaan Mamsellinmäellä seistessäsi kuulla kellarin suunnalta Annan askeleita ja huokauksia. Jos olet oikein rohkea, lähde Lepaan virran rantaa vievälle tielle ja katsele laiturin suuntaa, ehkäpä Anna näyttäytyy sinulle valkoisissa vaatteissa rantakoivikossa.
Lähde:
http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/joululehti/tj96b.htm
http://www.genealogia.fi/genos/46/46_29.htm
http://www.arkkihiippakunta.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010767
Kolkkoja nuoren naisen kohtalontarinoita on kerrottu kaikkialla. Ne olivat jo keskiaikaisten balladien yleisiä aiheita ja tunnetuin suomalainen versio lienee keskiajalle, 1400- tai 1500-luvulle ajoittuva Elinan surmavirsi, jonka tapahtumapaikka on Laukon kartano Vesilahdessa.
Myös Lepaalla on oma tarinansa, Lepaan Anna. Taru on hieman erilaisina versioina kulkenut ihmisten kertomana vuosisatojen ajan ja se on talletettu Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoon Saimi Niemisen (s.1895) kertomana. Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan tutkimusryhmän Tyrvännössä vuonna 1971 keräämistä perinnenauhoituksista tarina löytyy useankin henkilön kertomana, mutta sisällöltään samansuuntaisena: Kaunis Lepaan Anna-neiti, piispa Maunu Tavastin rakastettu, muurattiin (tai teljettiin) kotikartanonsa kellariin, jonne hän nääntyi. Vielä nytkin kuuluu Lepaan kellariholveissa Annan askeleita ja huokauksia.
Anna-nimisestä Lepaan neidosta ei keskiajan asiakirjoissa ole tietoja, mutta asiakirjatiedot ovat muutoinkin niin tavattoman vähäisiä, että niiden puuttuminen ei sinänsä todista mitään. Ylipäänsä emme tiedä mitään edes Lepaan omistajista ennen 1400-luvun puoliväliä, vaikka Lepaa kiistatta on ollut merkittävä kartano.
Sukutarinan mukaan eräs Särkilahden mahtavan aatelissuvun haara olisi asettunut Lepaalle ja perustanut siellä 1400-luvun loppupuolelta lähtien tunnetun Lejon-suvun. Ei ole mahdotonta, että Anna olisi kuulunut tähän Särkilahti-Lejon-sukuun, vaikka Maunu Tavastin ja Annan mahdollisen kohtaamisen pitäisikin ajoittua jonnekin 1300-luvun loppupuolelle tai 1400-luvun alkuun.
Maunu Tavastista sentään tiedämme yhtä ja toista. Tämä Turun piispana 1412-50 toiminut Suomen koko keskiajan mahtavin mies oli syntynyt ilmeisesti 1357 aatelismies Olavi Tavastin poikana Varsinais-Suomessa. Isä-Olavi omisti kuitenkin maata myös Hämeessä, Hattulan Mierolassa. Nämä maat jäivät sitten piispan veljelle Niilolle. Niilon poika Olavi mainitaan myöhemmin myös Lepaan tai ainakin sen osan omistajana.
Tavast-suvun maaomistusten ja piispan sukulaisuussiteiden valossa on siis hyvinkin mahdollista, jopa todennäköistä, että hän olisi liikkunut näissä maisemissa esim. 1300-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa. Suontaan tuolloinen herra, Suomen ensimmäinen ritari Niilo Olavinpoika oli Maunun kavereita hänkin, ehkä myös sukua Tavasteille.
Ehkä Maunu onkin siis tuntenut Lepaan kauniin Annan, ihastunutkin häneen?
II
Eräät kirjailijat ovat Annan tarusta ainakin jotain kuulleet ja sitä käyttäneetkin. Eino Leinon näytelmässä Maunu Tavast (1908) Anna Lepaasta on tehty ruotsalaisen Vadstenan luostarin nunna, joka vuonna 1437 tulee Kuusiston linnaan (Kaarinassa Turun lähellä) tapaamaan nuoruutensa rakastettua piispa Maunu Tavastia. Eino Leino lähtee siitä, että heillä on poika, Olavi Maununpoika nimeltään, Pariisissa ja muuallakin Euroopassa opiskellut lahjakas nuorukainen, josta myöhemmin tulee Maunu Tavastin seuraaja Turun piispan-istuimella.
Myös F.E. Sillanpää on kirjassaan Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1945) käyttänyt keskeisenä henkilönä Anna Lepaa -nimistä kartanonomistajaa, mutta aihe ei liity Lepaaseen, eikä tähän kansan suussa kulkeneeseen tarinaan.
Olavi Maununpoika oli todellinen historiallinen henkilö, jota muuallakin on joskus arveltu piispan aviottomaksi pojaksi (katolinen pappi ei saanut olla naimisissa), mutta historiantutkimus on tämän aina kiistänyt. Olavi on ollut ilmeisesti piispan sisarenpoika, ja piispan suhde häneen on todellakin ollut hyvin läheinen.
On kuitenkin olemassa tietoja, jotka viittaisivat Maunu Tavastin mieltyneen Anna-nimeen. Aivan varmaa on, että hän suosi juuri Pyhän Annan palvontaa. Anna taisi muutoinkin olla eräänlainen "muotipyhimys" noihin aikoihin.
Kun Suomeen 1400-luvun alussa puuhattiin ensimmäistä naisluostaria, Maunu Tavast ajoi voimakkaasti sen perustamista Pyhän Annan nimiin. Ja kun Naantalin birgittalaisluostarina sittemmin tunnetuksi tullut laitos erinäisten mutkien jälkeen 1438 perustettiin, aluksi Raisioon, se vihittiin myös Pyhän Annan nimikoksi, vaikka Pyhä Birgitta käytännössä olikin tärkein suojelushahmo. Myös Turun tuomiokirkossa Maunu korosti Pyhän Annan roolia.
Hattulan vanha kirkko muuten on Pyhän ristin lisäksi ainakin jo 1398 omistettu Pyhälle Annalle. Voi myös olla, että tiilikirkko on rakennettu juuri noihin aikoihin eikä ole ainakaan teoriassa mahdotonta, että jo tuolloin nousussa olleella Maunu Tavastilla olisi ollut näppinsä pelissä hänelle muutoinkin läheisen Hattulan kirkon asioissa.
Tarina Lepaan Annasta on saanut myös muita, aivan eri aikaan liittyviä piirteitä, tai sitten se on täysin vailla ajoitusta kuten Kotiseutu-lehden vuonna 1916 julkaisemassa kirjoituksessa Lepaan virran länsirannalla sijaitsevasta Hinnonmäestä:
"Keskellä Hinnonmäkeä on kokonaan puitten peittämä syvennys, kellari tai rakennuksen pohja, joka on n. 14 x 6 1/2 askelta ja yli 2 m syvä. Siinä on jokseenkin jyrkät, vahvoista hakatuista kivistä lasketut seinät.
Kansantarina kertoo, että joku Lepaan herra aikanaan olisi tässä pitänyt vaimoaan vangittuna mustasukkaisuuden vuoksi."
Tarina sopisi paremmin, ja onkin myös kerrottu kuuluvaksi vanhaan kartanon aikaiseen tiiliholvattuun kellariin, joka vieläkin seisoo Marjomäen päällä Mamsellin vieressä Lepaan puutarhaoppilaitosten alueella. Kellarin ikää ei tunneta, mutta Lepaan kartanoilla on ollut oma tiilitehdas, tiilisali, ainakin 1700-luvun alussa. Tuulimyllyn katolla aiemmin ollut viiri kertoo osan kartanon talouskeskuksesta sijainneen tällä mäellä ainakin 1736.
Luultavasti kellari kuten tiilentekokin on kuitenkin paljon vanhempaa. Se voi aivan hyvin palautua 1300-luvulle, Hämeen linnan vanhimpien tiilirakenteiden aikoihin. Ympäristöministeriö on juuri tehnyt päätöksen tuon kellarin suojelemisesta.
III
Tarinat ovat tarinoita, ne elävät ja muuttuvat kaiken aikaa, niihin lainautuu uusia piirteitä muualta.
Mitään varmoja historiallisia todisteita Annan tarinan tueksi ei ole, mutta ei myöskään sitä vastaan. Eivätkä tämäntyyppiset tarinat yleensä synny aivan tyhjästä, vaan niissä on ainakin jokin totuuden siemen mukana. Suomestakin tiedetään tapauksia, joissa hyvinkin erikoisiin, keskiaikaan asti sijoittuviin kansantarinoihin on sattumoisin löytynyt historiallista tukea.
Entä jos Maunu todella on tuntenut kauniin Annan, ihastunutkin häneen? Mutta olkoon sen asian kanssa kuinka tahansa, niin vielä tänäkin aikana voit tuulisena, syyspimeänä iltana Lepaan Mamsellinmäellä seistessäsi kuulla kellarin suunnalta Annan askeleita ja huokauksia. Jos olet oikein rohkea, lähde Lepaan virran rantaa vievälle tielle ja katsele laiturin suuntaa, ehkäpä Anna näyttäytyy sinulle valkoisissa vaatteissa rantakoivikossa.
Lähde:
http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/joululehti/tj96b.htm
http://www.genealogia.fi/genos/46/46_29.htm
http://www.arkkihiippakunta.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010767