PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kansalliskirjasto kopioi kenties sinunkin nettisivusi


Timo W
28.01.09, 08:44
Kansalliskirjasto on parhaillaan käynnistämässä jokavuotista verkkoaineiston keruuta. Toimenpide perustuu kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä säädettyyn lakiin, joka tuli voimaan viime vuoden alussa. Laki velvoittaa Kansalliskirjaston hakemaan ja tallentamaan aineistoa tietoverkoista siten, että siihen sisältyy edustavasti ja monipuolisesti eri aikoina yleisön saatavilla olevaa aineistoa.

Kansalliskirjaston lehdistötiedotteen mukaan keräys kattaa kaikki fi- ja ax-päätteiset sivut sekä muut Suomessa sijaitsevat HTTP-protokollan välityksellä aineistoja levittävät www-palvelimet. Joukkoon kuuluvat sekä yhteisöjen että yksityisten ihmisten tuottamat sisällöt kuvineen, blogeineen ja keskusteluineen. Kansalliskirjasto kertoo tallentavansa noin 50 miljoonaa tiedostoa vuodessa, ja määrän odotetaan lähivuosina kasvavan.

Tammikuussa alkavan pääkeräyksen lisäksi Kansalliskirjasto tekee vuoden mittaan myös pienempiä täydennyskeräyksiä. Aineiston keruu jaetaan usean kuukauden ajalle ja rinnakkain eri sivustoille, jolloin kuormitus ei kasva suureksi eikä aiheuta toimenpiteitä palvelinten ylläpidossa.

Lähde: Kansalliskirjasto

Sari H
28.01.09, 22:44
Olisipa mielenkiintoista saada nähtäväksi luettelo mitä he ovat tallentaneet.