Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Harmittava takaisku
Hei.
Otsikoin vanhalla fraasilla jeremiadini tähän osioon, vaikkei se ole asian vierestä vaan suorastaan hipoo asian ydintä.
Kävi niin, että sain virkatodistuksessa väärän ääää:n.
Puolisen vuotta on tuherrettu (aika laiskasti kylläkin) väärän äitilinjan kanssa, kyselty ja saatu apua täältä ja muualta ja saatu linja niin valmiiiksi kuin meikäläiselle on mahdollista - kaikki turhaan. "Metodin harjoittelua", sanoi poikani armottomasti.
Järkytys oli kyllä melkoinen, kun HisKissä silmiini osui tuttu syntymäaika, isä ja äää:n nimi, mutta äiti oli aivan toinen kuin seurakunnan (jonka jätän mainitsematta) antamassa virkatodistuksessa. Siihen oli pantu äää:n äidiksi miehen toinen vaimo, kun olisi pitänyt olla ensimmäinen.
Tätä äää:n syntymää en ole voinut tarkistaa Digiarkistosta, koska sivuja ei ole siellä. Myös rippi- ja lastenkirjat puuttuvat. Mutta mikä minä olin epäilemään virkatodistuksen tietoja.
Olen lievästi kiukkuinen; jos menee metsikköön omin neuvoin, sitä on vain nolo ja pitää suunsa kiinni. Turhaa työtä enemmän harmittaa se, että ehdin todella kiintyä tähän "äitilinjaan" - puolisoihin, lapsikatraihin, paikkakuntiin.
Monta vuosikymmentä tutkineista takaisku voi olla naurettava, mutta ikäihmiselle puoli vuotta on pitkä aika.
Odottelen seurakunnasta vastausta. Ja sitten aloitetaan uudestaan.
ph
Jatkoa edelliseen:
Minulta unohtui se varsinaisen kysymys.
Ellei seurakunta vastaa mitään tai varmista oikeaa ääää:tä, voinko mennä Kansallisarkistoon kysymyksineni? Onko sinne ajanvaraus? Auttaisikohan virkailija minua - en ole koskaan käynyt siellä.
ph
Hei,
Kansallisarkistosta löytyy useimmista seurakunnista rippikirjojen yms. mikrokortteja noin vuoteen 1900/1908.
Paikan löydät Rauhankadulta, älä rynkytä koristeellista pääovea vaan kävelet portista sisään, portaat ylös ja siitä uudenaikaikaiseen aulaan. Oikealla vartija ja päiväkirja johon kirjoitat signeeraukseksi. Kaikki ylimääräinen (myös laukut) narikkaan tai kaappeihin. Ja sisään luettelohuoneeseen, jonka ystävällisiltä päivystäjiltä voit kysyä ohjausta [sukututkijoiden käyttämään] mikrofilmihuoneeseen. He tulevat mielellään perille asti auttamaan (toisinaan mikrofilmisalissa on oma päivystäjänsä), mutta saliin päästyä asiat eivät ole kovin monimutkaisia.
Periaatteessa lukulaitteita voi varata, mutta jollei ole erittäin huono tuuri, niin aina löytyy vapaita. Seurakuntien mikrokortit ovat mustissa paksuissa mapeissa, seurakunnan nimen mukaan aakkosissa. Osa vanhemmasta materiaalista voi olla filmeinä, näihin löytyy SSS:n sivuilta tulostetut luettelot mikrofilmisalin päivystäjän edessä olevalta pöydältä.
(Kapeissa mustissa mapeissa samassa paikassa on niiden kuuluisten mustien kirjojen mikrokortit)
Sami Lehtonen
22.01.09, 09:07
Hei,
Kansallisarkistosta löytyy useimmista seurakunnista rippikirjojen yms. mikrokortteja noin vuoteen 1900/1908.
Paikan löydät Rauhankadulta, älä rynkytä koristeellista pääovea vaan kävelet portista sisään, portaat ylös ja siitä uudenaikaikaiseen aulaan. Oikealla vartija ja päiväkirja johon kirjoitat signeeraukseksi. Kaikki ylimääräinen (myös laukut) narikkaan tai kaappeihin. Ja sisään luettelohuoneeseen, jonka ystävällisiltä päivystäjiltä voit kysyä ohjausta [sukututkijoiden käyttämään] mikrofilmihuoneeseen. He tulevat mielellään perille asti auttamaan (toisinaan mikrofilmisalissa on oma päivystäjänsä), mutta saliin päästyä asiat eivät ole kovin monimutkaisia.
Jos paikan päälle menee, niin kannattaa ehdottomasti silti käydä kurkkaamassa sitä vanhaa sisääntuloaulaa, on se sen verran vaikuttava.
Periaatteessa lukulaitteita voi varata, mutta jollei ole erittäin huono tuuri, niin aina löytyy vapaita. Seurakuntien mikrokortit ovat mustissa paksuissa mapeissa, seurakunnan nimen mukaan aakkosissa. Osa vanhemmasta materiaalista voi olla filmeinä, näihin löytyy SSS:n sivuilta tulostetut luettelot mikrofilmisalin päivystäjän edessä olevalta pöydältä.
(Kapeissa mustissa mapeissa samassa paikassa on niiden kuuluisten mustien kirjojen mikrokortit)
Kyllä siellä aina apua saa - myös muilta tutkijoilta, jos kauniisti pyytää - tulkinta-apua ja sensellaista.
Forumilla on moneen otteeseen jo tullut esiin näiden virkatodistusten laatu. Käytännössä kirkkoherranvirastojen henkilökunta ei omassa viranomaistyössään enää noita vanhempia kirjoja käy läpi, joten harjaantuminen puuttuu. Siksi kaikkea (leimallakin varustettua) painettua sanaa pitää aina osata epäillä. Avioparin lasten kohdalla kannattaa aina kiinnittää huomiota vanhempien vihkipäivään, joka varmaan tässäkin tapauksessa virkatodistuksessa oli.
Monasti kyllä käy niin, että "väärään" haaraan uhrattu aika tulee maksetuksi takaisin, kun joku muu tutkimuksen alla oleva sukulinja osuu niihin. Sukupiirit olivat kuitenkin aika pienet.
Uskoakseni Päivin ääää on sen verran vanha tapaus, että voit varmistusta kysyä varmaan Forumillakin.
Jatkoa edelliseen:
Minulta unohtui se varsinaisen kysymys.
Ellei seurakunta vastaa mitään tai varmista oikeaa ääää:tä, voinko mennä Kansallisarkistoon kysymyksineni? Onko sinne ajanvaraus? Auttaisikohan virkailija minua - en ole koskaan käynyt siellä.
ph
Olen saanut useita virheellisiä papinkirjoja eri seurakunnista ja aina on lähetetty uusi korjattu tilalle, mutta ongelma onkin siinä, että jollei itse huomaa virhettä, niinkuin sinulle kävi, niin keinot ovat vähissä.
Ei niihin papereihin kannata luottaa sinisilmäisesti, aina pitää epäillä ja tarkistaa, sen olen huomannut.:rolleyes:
Tapani Kovalaine
22.01.09, 09:52
VANHA, KOMEA, ULJAS, VAIKUTTAVA, HYVIN TUULETETTU, MIKÄ SE ON?
No tietenkin se on Kansallisarkiston vanha sisääntuloaula, siis sinne Säätytalon ja Suonen Pankin väli-ilmastoon päin. Mikroilmasto on rajusti muuttunut sitten 1960-luvun lopun ajoista. Silloin oli heti siinä aulaan tultua vasemmalla tupakkahuone, kun ei (ihme kyllä) sukututkijain salissa saanut tupakoida. Aulan puolelle työntyi osa siitä läpipääsemättöman sankasta tupakansavusta, joka leijui ja liiteli sukututkijoiden jaloitellessa (!) ja kypsytellessä meneillään olevia keskeneräisiä löydöksiään arkistojen aarteiden keskellä. Voi miten monta hyvää vinkkiä sainkaan savuisessa salongissa silloiselta SSS:n puheenjohtaja Yrjö Blomstedtilta, joka tupakkahuoneen käytön loppumisen jälkeen tuli usein vastaan Vuorikadulla, kun oli menossa tai tulossa Mekkaan tai Mekasta poies, ja aina pieni savunkiehkura kannoillaan...
Savustushuone siirtyi Valtionarkiston laajennuksen yhteydessä paljon lähemmäksi sukututkimussaleja ja katku oli kaamea, mutta sekaan aina mahtui.
Lähetän täydet pisteet nykyiselle Kansallisarkistolle sisäilmaston laadusta ja ensikertalaisia yllytän ottamaan riittävästi vaatetta mukaan, sillä entisaikojen tiedot, olkoonkin mikrofilmeillä, ovat aina tykänneet olla viileissä tiloissa. Kesähelteellä tutkimussalien viileys on luksusta!
Järkytys oli kyllä melkoinen, kun HisKissä silmiini osui tuttu syntymäaika, isä ja äää:n nimi, mutta äiti oli aivan toinen kuin seurakunnan (jonka jätän mainitsematta) antamassa virkatodistuksessa. Siihen oli pantu äää:n äidiksi miehen toinen vaimo, kun olisi pitänyt olla ensimmäinen.
Pari kuukautta minäkin taannoin askartelin väärän naisen kanssa (oho... mitä tuli kirjoitettua.... :oo:) - mutta onneksi oli kyseessä oma aiempi väärintulkintani.
Mutta varsinainen harmistus oli kun ostin 1,5v sitten paksun paksun sukukirjan, jossa olin kuullut itsenikin mainittava. Siellä isäni oli merkitty äitipuolensa - todella sellaisen tyypillisen pahan, joka ajoi isäni kotoaan tämän oltua 7v - lapseksi. Samalla oli unohdettu kokonaan isäni kuusi sisarusta. Kyse on siis 1900-luvun tapahtumista. Minun syntymäkunnakseni oli merkitty kunta, jossa en ole ikinä edes asunut.
15 vuotta sitten kuollut isäni ei onneksi saanut koskaan tätä tietää - tai en ole varma koska seuraavan kerran haudallaan käytyäni, vaikutti siltä, että oli kovasti kääntyillyt....
Pahaa mieltäni ei lainkaan liennyttänyt, se että ilmoitettuani kohteliaasti asiasta sukukirjan tekijälle, hän ei vaivautunut edes ottamaan yhteyttä eikä pahoittelemaan asiaa. Vaikka kirjan myyntivaiheessa oli kovinkin innokas keskustelemaan.
Väärät tiedot olivat tässä tapauksessa hyvin todennäköisesti saatu suullisesti torikahviosta, tuskin ko. seurakunnassa tuollaista virhettä olisi tehty - koska minäkään en siellä koskaan asunut.
Tapani Kovalaine
22.01.09, 10:07
ARKISTOPALVELUJA SAA YLEENSÄ NORMAALIJOUTUISUUDELLA...
Työntutkimuksiin tutustuneet henkilöt tietävät hyvin, mitä tarkoittaa normaalijoutuisuus. Sehän on sitä, että työtä tekevä ei lorvaile, ei hosu eikä hoppuile, tekee duuninsa tavallisella vauhdilla, tehokkaasti, käy vessassa välillä ja niin edelleen.
Virkatodistukset tulevat kirkkoherranvirastoista normaalijoutuisuudella eli heti kun kiireellisemmät työt on tehty ja kahvitauot pidetty.
Siitä on nyt tasan viiskymmentä vuotta, kun eräs helsinkiläinen asianajaja soitti Mikkeliin erääseen henkikirjoitustoimistoon. Asia koski kauan sitten rekisteröidyn yhdistyksen sääntöjä, joista asianajaja halusi saada kopion tai jäljennöksiksi niitä silloin kutsuttiin. Henkikirjoittaja vastasi asiakkaalle, että nuo säännöt kyllä löytyvät ja ne ovat tämän omakotitilalon vintillä arkistoituna, mutta onko jäljennöksellä kiire?
Asianajaja sanoi, että kiirettä ei ole, riittää kun hän saa jäljennöksen normaalijoutuisuudella. Siihen henkikirjoittaja riemastuneena vastasi: No sepä on hyvä, sillä nyt on nämä tammikuun pakkaset. Minulla kun on tuota kihtiä ja semmoista, niin minä käyn vintillä vain kesällä, kun siellä on silloin riittävän lämmintä!
Jos paikan päälle menee, niin kannattaa ehdottomasti silti käydä kurkkaamassa sitä vanhaa sisääntuloaulaa, on se sen verran vaikuttava.
Hyvän näkymän saa kun kulkee vessojen ovien ohi ja avaa (tarvittaessa) käytävän päässä vasemmalla olevan oven. Pääsee aulan parvekkeelle, jossa on (ainakin tähän asti) ollut pieniä pöytiä tuoleineen.
(Taivaan kiitos, että sisätiloissa tupakointi on hävinnyt elinaikani kuluessa melko olemattomiin.)
Hei, paljon kiitoksia monenlaisista kivoista vastauksista. Ongelma ajoittuu ikävä kyllä 1800-luvun loppuun.
Myöhemmin lisää; vuorokausirytmi on kääntynyt päälaelleen enkä pysy enää tuolilla.
Terv. ph
Alkuperäisen kysymykseen (kakkososaan). Noita mikrofilmejä ja lukulaitteita löytyy "sivistyneemmillä" paikkakunnilla kirjastoista. Itse mikrofilmin/kortin saa kaukolainanakin, jollei sitä kirjaston kokoelmisaa ole... Voi meinaan säästyä matkarahaa ja aikaa. Muutoin päivä KA:ssa kyllä kannattaa Rauhankadulla (eikös se niin ollut) käynti kyllä on opettavainen elämys sinällään.
Kotikunnan kirjastossa ei ehkä tätä palvelua löydä, mutta miksi ihmisen lapset muuttavat rintamaille - siksikö että kyläreissulla esittelevät paikallista kirjastoa (jossa ne laitteet ja materiaali sinua odottavat). Kirjastokorttia ja noita laitteita voi vieraspaikkakunnalla joutua "hakemaan" ja selittelemään, mutta eiköhän se siitä -sukulaisilla se kortti on(kin?). Puhelin, sähköposti ja asiakaspalvelu yhdessä useimmiten toimivat. Ihan jotain yksityiskohtaa kannattanee kysäistä "kollegoilta" malliin Onko kellään mikrofilmejä/kortteja takahikiän
läisistä (Hausjärven Kurunkylä ;-) 1820-luvulta ja olisko siellä Henrik Heikuran vaimon nimeä? Kiitos etukäteen....
Seppo Niinioja
22.01.09, 13:14
VANHA, KOMEA, ULJAS, VAIKUTTAVA, HYVIN TUULETETTU, MIKÄ SE ON?
No tietenkin se on Kansallisarkiston vanha sisääntuloaula, siis sinne Säätytalon ja Suonen Pankin väli-ilmastoon päin. Mikroilmasto on rajusti muuttunut sitten 1960-luvun lopun ajoista. Silloin oli heti siinä aulaan tultua vasemmalla tupakkahuone, kun ei (ihme kyllä) sukututkijain salissa saanut tupakoida. Aulan puolelle työntyi osa siitä läpipääsemättöman sankasta tupakansavusta, joka leijui ja liiteli sukututkijoiden jaloitellessa (!) ja kypsytellessä meneillään olevia keskeneräisiä löydöksiään arkistojen aarteiden keskellä. Voi miten monta hyvää vinkkiä sainkaan savuisessa salongissa silloiselta SSS:n puheenjohtaja Yrjö Blomstedtilta, joka tupakkahuoneen käytön loppumisen jälkeen tuli usein vastaan Vuorikadulla, kun oli menossa tai tulossa Mekkaan tai Mekasta poies, ja aina pieni savunkiehkura kannoillaan...
Savustushuone siirtyi Valtionarkiston laajennuksen yhteydessä paljon lähemmäksi sukututkimussaleja ja katku oli kaamea, mutta sekaan aina mahtui.
Lähetän täydet pisteet nykyiselle Kansallisarkistolle sisäilmaston laadusta ja ensikertalaisia yllytän ottamaan riittävästi vaatetta mukaan, sillä entisaikojen tiedot, olkoonkin mikrofilmeillä, ovat aina tykänneet olla viileissä tiloissa. Kesähelteellä tutkimussalien viileys on luksusta!
Vanhempaa tupakkahuonetta en muistakaan, vaikka aloitin silloisessa Valtionarkistossa pyörimisen muistiinpanojeni mukaan 1968. En tainnut siihen aikaan polttaakaan, kun olin vielä valtion lokoisissa hommissa. Uudessa tupakkahuoneessa kävin kyllä minäkin lukuisia hedelmällisiä keskusteluja niin ammattihistorioitsijoiden kuin sukututkijatovereiden kanssa. Oli kulttuurivihamielinen teko muuttaa se toimistotiloiksi, vaikka kopioitakin tietysti tarvitaan. Muutakaan taukotilaa ei ole ja henkilökuntakin piti siellä iltapäiväpalaverin tietokilpailuneen, vaikka useimmat eivät edes polta. Olihan siellä poistoimuri eikä minusta savu ulkopuolella tuntunut. Kaamein katku tuli kyllä ns. ilmanraikastimista, kun siivooja oli päässyt vaihtamaan uuden latingin. Talon toimistohenkilöt yritttivät epätoivoisesti saada sen pois päältä.
Varsinaisesta aiheesta, harmittavista takaiskuista vielä:
Eräs harrastajakollega oli syventynyt Kaisaan, josta Ramsay, s. 83 ja Elgenstierna (Fleming, taulu 11) kertovat, että tämän sanottiin olleen kuningas Kaarle Knuutinpojan (eli 1408-1470) avioton tytär. Näin moni tietysti mielellään uskoo. Kyselin aina tavatessamme ko. tutkijalta, kuuluuko tästä yhteisestä mielenkiinnon kohteestamme mitään uutta, mutta tulokset olivat negatiivisia.
Otin asian esille edesmenneellä Suku-listalla 29.9.2006. Asiasta syntyi aika paljon keskustelua. Siteeraan lyhyesti Tapio Vähäkankaan vastauksia, kun lista ei ole nyt yleisesti käytettävissä.
Tapio Vähäkangas 29.9.2006:
Jaakko Teitin valitusluettelossa esiintyvä huhu, että Kaarle Knutinpojan avioton tytär olisi ollut Erengisle Björninpojan vaimo on syytä unohtaa.
Sukukaavion laatija (Rasmus Ludvigsson?) on yrittänyt sovitella liikkeellä
ollutta huhua Kaarle Knuutinpojan aviottomasta tyttärestä ja tehnyt
keskenään ristiriitaisen selvityksen mutta itsekin kirjoittanut "tveke"
(Teitti s.226). Tästä syystä tällä lähteellä ei ole todistusvoimaa.
---
Edelleen Tapio Vähäkangas 24.9.2006:
Keskustelu Erengisle Björninpojan vaimosta voidaan lopettaa Kaj Jönzonin
osoitettua keskustelupalstan [Anbytarforumin?] hännillä, että Erengisle hyväksyi vaimonsa Karinin ja tämän sisaren perinnönjaon Hallandissa sisarten molempien vahempien kuoltua. Kts linkki. Karin ei siis ollut Kaarle Knutinpojan
avioton tytär.
T.V.
Ei tämä meille mikään elämää suurempi asia ollut. Pitkään tuo väärä tieto on epävarmaksi tosin sanottuna säilynyt ja varmaan monessa tietokannassa "varmaksi" muuttunut.
Seppo Niinioja
Avioparin lasten kohdalla kannattaa aina kiinnittää huomiota vanhempien vihkipäivään, joka varmaan tässäkin tapauksessa virkatodistuksessa oli.
Palaan tähän vielä hetkeksi.
Siinäpä se, virkatodistuksessa ei ollut vihkipäivämäärää. Löysin sen vasta äskettäin, vuodelta 1881. Äää syntyi 1871. Paperissa luki, että puolisoilla "kirjoissamme mm. lapsi (Sejase, synt....1871.)".
1. vaimosta ei ollut tietenkään mitään mainintaa.
Onhan tässä kyse myös omasta taitamattomuudesta ja kokemattomuudesta, sitä ei käy kieltäminen.
Vastaajien kuvaukset KA:sta olivat niin hauskat ja elävät, että ihan teki mieli lähteä käymään, vaikka pulma selviäisikin muutoin. Toki olen nähnyt paikasta paljon kuvia, vaan eihän se ole sama asia.
ph
Sami Lehtonen
23.01.09, 00:52
Palaan tähän vielä hetkeksi.
Siinäpä se, virkatodistuksessa ei ollut vihkipäivämäärää. Löysin sen vasta äskettäin, vuodelta 1881. Äää syntyi 1871. Paperissa luki, että puolisoilla "kirjoissamme mm. lapsi (Sejase, synt....1871.)".
1. vaimosta ei ollut tietenkään mitään mainintaa.
Tarkoitukseni ei ole jankuttaa, mutta sitä suuremmalla syyllä on tietoja syytä epäillä, jos näin on. Männäaikoina, kun kuoltiin tykkänään eri tahtiin ja ihan toimeentulonkin takia oli usein pienoinen pakko avioitua uudelleen. Kun kaikki palat on koottu yhteen, voi vasta katsoa, josko joku pala puuttuu. Vihkitiedon luulisi olevan oleellinen osa virkatodistusta - ainakin jos sen muistaa pyytää. Se on sitten tietysti eri asia, jos ovat muuttaneet seurakuntaan jo valmiina parina ja parhaassa tapauksessa puolet lapsista valmiina. Silloin tietysti kysyvä kääntyy lähtöseurakunnan puoleen.
Onhan tässä kyse myös omasta taitamattomuudesta ja kokemattomuudesta, sitä ei käy kieltäminen.
Vastaajien kuvaukset KA:sta olivat niin hauskat ja elävät, että ihan teki mieli lähteä käymään, vaikka pulma selviäisikin muutoin. Toki olen nähnyt paikasta paljon kuvia, vaan eihän se ole sama asia.
ph
Tuo 1800-luvun loppu on mitä mainioin paikka hakea sitä taitoa ja kokemusta, kun ei tarvitse huonosti säilyneiden kirjojen tai vaikeahkon käsialan kanssa taistella. Lisäksi useimmat kirkolliset lähteet tuolta ajalta on saatavilla ja säilyneet. Toisin on laita 1700-luvulla ja 1600-luvulla niitä ei edes ole.
Tsemppiä sinulle harrastuksesi pariin ja toivottavasti pääset pian tutustumaan sukututkimukseen itse pääkallonpaikalla. Luulisin ensimmäisen visiitin olevan mieleenpainuva kenelle tahansa. Oma suosikkini nykytiloista on sen käytävän vieressä oleva lukusali, jossa paikallishistoriat, matrikkelit, historiikit ym. sijaitsevat, luhtikäytävien hyllyissä lepäävät vanhat niteet luovat tilaan erinomaisen tunnelman.
Kiitos Samille, tavataan siellä lukusalissa. Olen lyhyt, rillipäinen mustatukkainen mummu.
Nyt ollaan jo oikealla palstallakin. Unihäiriö tekee tehtävänsä, huomenna tulee lääkäriltä melatoniinia... noin kai se oli.
ph
Seppo Niinioja
23.01.09, 10:19
Kiitos Samille, tavataan siellä lukusalissa. Olen lyhyt, rillipäinen mustatukkainen mummu.
Nyt ollaan jo oikealla palstallakin. Unihäiriö tekee tehtävänsä, huomenna tulee lääkäriltä melatoniinia... noin kai se oli.
ph
Jatkan mainospuhetta.
Tämä lukusali on viralliselta nimeltään vanha tutkijasali. Vastapäätä on uusi tutkijasali, ihan pliisu. Henkilökunta nimittää luhtikäytävien kaiteita kaltereiksi. Siellä tulin tutkimukseni aloittaneeksi, en kylläkään kaltereiden takana, jonne pääsevät vain arkistomestarit noutamaan tilattuja niteitä. Alkuperäiset Mustat kirjat, noin 600 isokokoista nidettä täyttivät aikanaan melkein koko vasemmanpuoleisen seinän. Niiden selailu oli paljon mielenkiintoisempaa kuin HisKin käyttö, vaikka paljon hitaampaa. (En nyt silti pidättäydy HisKin käytöstä).
Luettelohuoneessa päivystää tiskin takana "väijyssä" yleensä kaksi tutkijaa. Tutuin minulle on Pertti "Pertsa" Vuorinen, varapääjohtajaksikin luultu. Habituksesta aika helppo tunnistaa. Mitä hän ei tiedä sukututkimuksen lähdeaineistosta, ei ole tietämisen arvoista. Aarno "Arska" Nirkko on myös erinomaisen avulias, muita unohtamatta. Väijyksi tiskiä kai nimitetään siksi, että päivystäjät myös valvovat, että laukkuja ei viedä sisään eikä asiakirjoja ulos. Arkistohan ei lainaa yksityishenkilöille mitään.
Nappasin kerran kuvan vanhasta tutkijasalista, kun siellä oli alkamassa Euroopan arkistolaitosten kokous. Normaalisti samat pöydät ja tuolit ovat tutkijapaikkoina. Korkeat ikkunat ovat länteen päin. Rakennuksen valmistuessa vuonna 1890 sähkövaloa ei vielä ollut eikä muiden lamppujen käyttöä uskallettu sallia. Niinpä tutkijasalissa työskenneltiin aluksi vain päivänvalon aikaan.
Jo edesmennyt tunnettu sukututkija Pentti J. Voipio kuulemma kävi siellä 50 vuoden ajan joka päivä, kun arkisto oli auki. Siellä voikin viettää nyt vaikka koko päivän ja käydä lounaalla Café Hausenissa. Ravintolaan johtavan käytävän varrella on kuva pääjohtajan huoneesta, jonka kaltaiseen olisin kyllä mielelläni omani vaihtanut, silloin kun vielä työelämässä olin.
Mielelläni tapaisin minäkin sinut arkistossa. Samin vetämän Digiarkiston nopea laajeneminen on tosin vähentänyt tarvetta filmien tutkimiseen.
Seppo N.
Sami Lehtonen
23.01.09, 16:56
Kiitos Seppo,
mietin pääni puhki, että miksi sitä kutsutaan - tottakai vanha tutkijasali. Hieno kuva muuten.
Vau, kertokaa lisää kiinnostavia juttuja KAa:sta. Tehdään vaikka kolmoistreffit.
Ja nyt asian vierestä asiaan:
Seurakunta vahvistaa oikean esiäidin (Hiskissa olevan) ja pahoittelee. Antaa vielä maksutta pyytämäni kuolinvuoden.
Näin nopeasti saatiin valitusvirsi veisattua, ihanaa.
terv.
Päivi
Seppo Niinioja
23.01.09, 22:28
Vau, kertokaa lisää kiinnostavia juttuja KAa:sta. Tehdään vaikka kolmoistreffit.
Ja nyt asian vierestä asiaan:
Seurakunta vahvistaa oikean esiäidin (Hiskissa olevan) ja pahoittelee. Antaa vielä maksutta pyytämäni kuolinvuoden.
Näin nopeasti saatiin valitusvirsi veisattua, ihanaa.
terv.
Päivi
Yksi paha puute siellä on: Kukaan ei tietääkseni ole tavannut Kansallisarkiston virallista kummitusta. Eräs pariskunta oli kyllä onnistunut ajamaan hissillä maanalaisiin makasiinikerroksiin, joista ulos pääsyyn kuudennessa kerroksessa sijaitsevaan sisääntuloaulaan tarvitaan hissin lukon avainta. He pelastuivat muistaakseni harhailtuaan yön tai ehkä koko viikonlopun pimeissä makasiineissa.
Reinhold Hausenin, joka toimi valtionarkistonhoitajana 1883-1916 hengen voi tosin aistia henkivän tyytymättömyyttään asioiden nykytilaan (ks. "Unohduksen pölyistä pyyhitty arkistomies, HS 28.2.2001, http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Unohduksen+p%C3%B6lyist%C3%A4++pyyhitty+arkistomie s/HS20010228SI1KU03w9q .
terv.
Seppo
Aika välttämätöntä on tutkia aina koko perhe kaikkinen aviolittoineen, lapsineen ja heidän puolisoineen. (Tarvittaessa kummeja myöten) Sitä kautta pääsee myös heidän silloiseen verkostoituneisuutensa kiinni. Tämän verkoston tunteminen kaikkine sukulaisuussuhteineen vasta alkaa luomaan kuvan siitä mailmasta missä he elivät. Tämän verkoston tunteminen auttaa usein kun jotakin taikurin hatusta ilmestynyneen esi-isän taustaa selvitellään.
Eurassa oli eräällä isännällä kaksi vaimoa, molempien nimi Maria Michelsdotter. Paljastui kun menen aina niin vihittyjen kuin muidenkin kirkonkirjojen läpi systemaattisesti. Tuskin olisi paljastunut sukuselvityksistä.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.